Onko teillä elämänilo alentunut pysyvästi läheisen kuoleman jälkeen?

Kyllä. Siinä samalla menetin niin paljon kaikkea muutakin, jota ei ikinä saa takaisin. Koko elämä muuttui, lopullisesti ja pysyvästi.

Kyllä. Pahinta on menettää kunnollinen, lahjakas ja perusterve nuori äkillisesti. Kun laitat multaan alle kaksikymppistä rakkaintasi, tiedät, että elämäsi on ohi. Loppuelämäni on lopun odottamista. 

Kunnes jälleen kohdataan. 

Isän äkillinen kuolema muutti minua pysyvästi. Olin itse silloin vasta 19-vuotias. Aivan liian nuori olin omasta mielestäni. Vaikka aikaa isän kuolemasta on jo lähes 20 vuotta, niin en koe, että olisin entiselläni enää. Vakavoituminen ja "elämän" tajuaminen tapahtui kertarysäyksellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Pahinta on menettää kunnollinen, lahjakas ja perusterve nuori äkillisesti. Kun laitat multaan alle kaksikymppistä rakkaintasi, tiedät, että elämäsi on ohi. Loppuelämäni on lopun odottamista. 

Kunnes jälleen kohdataan. 

Alapeukuttajille toivon samaa kohtaloa.

Liian helpolla pääsee elämässään moni ikävä ihminen kun hyville tapahtuu liikaa pahaa. 

Et sinä voi tietää sitä kuka on päässyt helpolla ja kuka ei. Kaikki ei välttämätön kerro muille kaikkea.

Vierailija kirjoitti:

Isän äkillinen kuolema muutti minua pysyvästi. Olin itse silloin vasta 19-vuotias. Aivan liian nuori olin omasta mielestäni. Vaikka aikaa isän kuolemasta on jo lähes 20 vuotta, niin en koe, että olisin entiselläni enää. Vakavoituminen ja "elämän" tajuaminen tapahtui kertarysäyksellä.

Tästä tulee mieleen kaverin isän kuolema, paitsi että hän oli silloin nuorempi.

on pysyvästi vaikuttanut.en ole päässyt yli mummojen ja pappojen kuolemasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaan otsikon kysymykseen että ei. Totta kai läheisten kuolema on vaikuttanut, mutta ei se ole elämäniloa vähentänyt oikeastaan. Läheiseni kuolivat tsunamissa ja oikeastaan jo seuraavina viikkoina ja kuukausina huomasin kokevani elämäniloa ihan kuten ennenkin. Se oli oikeastaan aika kummallinen tunne, tavallaan tiesi että asiat oli toisin, mutta sitten toisaalta asiat oli ihan tavallisesti. Seuraava kesä oli monella tavalla yksi elämäni parhaista, olosuhteista huolimatta. Olin silloin yläasteella, nyt kolmekymppinen.

Niin ja miten se sitten on vaikuttanut minuun? En oikeastaan osaa sanoa, koska vertaaminen siihen vaihtoehtoon että tätä ei olisi tapahtunut on aika vaikeaa. Ehkä nuori ikä oli jollain tavalla suojaava tekijä, samoin läheisiltä saatu tuki, ihan tavallinen arki, koulu, harrastukset, kaverit jne. auttoi myös.

Ei kukaan mene kouluun tai harrasta läheisen kuoleman jälkeen vaan silloin on suruaika ja suruaikaa ollaan kotona.

Miksi ei menisi? Menin kouluun heti joululoman jälkeen tammikuun alussa, koska se tuntui parhaalta vaihtoehdolta. Tuntui, että koulussa ja harrastuksissa sai muuta ajateltavaa kuin kotona oleminen ja tuntui hyvältä nähdä muitakin ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

on pysyvästi vaikuttanut.en ole päässyt yli mummojen ja pappojen kuolemasta.

Mummon kuolema oli kyllä tosi raskasta kun olin 17-vuotias. Samoin tiedän että papan menetys tulee olemaan, onneksi hän on kuitenkin ollut pitkään meidän kanssa.

Kaikki menetykset vaikuttavat niin. Ei vain kuolema. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Pahinta on menettää kunnollinen, lahjakas ja perusterve nuori äkillisesti. Kun laitat multaan alle kaksikymppistä rakkaintasi, tiedät, että elämäsi on ohi. Loppuelämäni on lopun odottamista. 

Kunnes jälleen kohdataan. 

Alapeukuttajille toivon samaa kohtaloa.

Liian helpolla pääsee elämässään moni ikävä ihminen kun hyville tapahtuu liikaa pahaa. 

En alapeukuttanut, mutta jos olisin sen tehnyt, niin olisin alapeukuttanut lausettasi, että oma elämä on ohi. Ymmärrän erittäin hyvin sen tuskasi, mutta ette ole olleet symbioosissa. Sinun elämäsi ei ole ohi. Älä tee sitä valintaa, että odotat vain omaa loppuasi. 

Mitäs luulisit???

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaan otsikon kysymykseen että ei. Totta kai läheisten kuolema on vaikuttanut, mutta ei se ole elämäniloa vähentänyt oikeastaan. Läheiseni kuolivat tsunamissa ja oikeastaan jo seuraavina viikkoina ja kuukausina huomasin kokevani elämäniloa ihan kuten ennenkin. Se oli oikeastaan aika kummallinen tunne, tavallaan tiesi että asiat oli toisin, mutta sitten toisaalta asiat oli ihan tavallisesti. Seuraava kesä oli monella tavalla yksi elämäni parhaista, olosuhteista huolimatta. Olin silloin yläasteella, nyt kolmekymppinen.

Niin ja miten se sitten on vaikuttanut minuun? En oikeastaan osaa sanoa, koska vertaaminen siihen vaihtoehtoon että tätä ei olisi tapahtunut on aika vaikeaa. Ehkä nuori ikä oli jollain tavalla suojaava tekijä, samoin läheisiltä saatu tuki, ihan tavallinen arki, koulu, harrastukset, kaverit jne. auttoi myös.

Ei kukaan mene kouluun tai harrasta läheisen kuoleman jälkeen vaan silloin on suruaika ja suruaikaa ollaan kotona.

Mitä tämän suruajan aikana sitten on sallittua tehdä ja mitä ei? Kuka sen määrittelee? Entä mitä siellä kotona sitten tehdään?

Ainakin kun vanhemmat kupsahtaa,niin päinvastoin...perintöä pukkaa..tai joku muu ,kuka ymmärtää köyhää sukulaista ja tekee testamentin..pääsee elämään "lännen maliin"..

Vierailija kirjoitti:

Ainakin kun vanhemmat kupsahtaa,niin päinvastoin...perintöä pukkaa..tai joku muu ,kuka ymmärtää köyhää sukulaista ja tekee testamentin..pääsee elämään "lännen maliin"..

Toivottavasti sinustakin aika pian jättää. Olet maan syöpää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

on pysyvästi vaikuttanut.en ole päässyt yli mummojen ja pappojen kuolemasta.

Mummon kuolema oli kyllä tosi raskasta kun olin 17-vuotias. Samoin tiedän että papan menetys tulee olemaan, onneksi hän on kuitenkin ollut pitkään meidän kanssa.

Huomaa ette ole kokenut mitään oikeasti vaikeita menetyksiä niin kun vanhemman kuolema. Isovanhempien kuolemat on normaalia elämää ja niistä pitää päästä yli.

Ihmisiä kuolee joka päivä. Ei kosketa läheisten kuolemat sen kummemmin. En ole wokefeministi

Eikö ihmiset oikeasti tiedä nykypäivänä mitä tarkoittaa suruaika? Suruaika on aika kuoleman ja hautajaisten välillä heti sen jälkeen. Silloin ollan ihan rauhassa kotioloissa tekemässä surutyötä.

Kyllä. Sekä veli että isä kuolleet täysin yllättäen ja ennenaikaisesti. Olen todella traumatisoitunut näistä ja pelkään jollain tasolla kokoajan sitä, kenet seuraavaksi menetän. Veljen kuolemasta jo vajaa 20v ja silti mietin häntä päivittäin. Elämänlaatu on todellakin kärsinyt, vaikka päällisin puolin on kaikki kunnossa: ihanat puoliso ja 2 lasta, ystäviä, hyväpalkkainen työ, hieno asunton ja paljon muuta varallisuutta.. 

Vierailija kirjoitti:

Eikö ihmiset oikeasti tiedä nykypäivänä mitä tarkoittaa suruaika? Suruaika on aika kuoleman ja hautajaisten välillä heti sen jälkeen. Silloin ollan ihan rauhassa kotioloissa tekemässä surutyötä.

Suruaika on typerä käsite, koska ei kukaan ulkopuolinen voi sanoa mitä menetyksen kokeneen pitää tehdä ja milloin, tai määritellä sitä mitä saa tai ei saa muka tehdä. Suru kun ei ole mikään sellainen juttu mikä vaan käydään läpi tietyllä tavalla ja sitten on valmista.

Ei.