Onko teillä elämänilo alentunut pysyvästi läheisen kuoleman jälkeen?

Lapseni itsemurhan jälkeen en ole enää pystynyt olemaan onnellinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelkään tuota tulevaisuudessa kun lähisukulainen vanhenee. En tiedä miten selviän ja psykologisesti pystyn käsittelemään asiaa. Ihmiset on peloteltu jo kaikella mahdollisella systeemillä yhteiskunnassa. Ellei löydy joku muu tuki-ihminen tai sukulainen, panikoin helposti poikkeustilanteissa ja muissa asioissa, jos on heikossa asemassa. Paitsi osassa ei.

Mikä sitten on vaihtoehto? Että lähisukulainen kuolee ennen kuin vanhenee? Tai että sinä kuolet ennen häntä?

Joku alien nostaa ihmsten elinikää ja nuorentaa vanhemman takaisin omaksi itsekseen. Ihan hyvä vaihtoehto se olisi. Ehkei tuohon ole ratkaisua ollenkaan, raha tietysti voisi helpottaa elämää, pelkään omaakin vanhenemista ja muita asioita jos alkaa niitä miettiä.

Kyllä läheisten kuolemat ovat vakavoittaneet. Tietyt ajanjaksot elämässä ovat ohi. Turvaksi olleet läheiset ovat poissa ja heitä on vaikea mitenkään yrittää korvata, koska ihmissuhteet olivat vanhoja.

kaikki luopuminen jättää arven. Oli sitten kyse ihmisistä tai eläimistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelkään tuota tulevaisuudessa kun lähisukulainen vanhenee. En tiedä miten selviän ja psykologisesti pystyn käsittelemään asiaa. Ihmiset on peloteltu jo kaikella mahdollisella systeemillä yhteiskunnassa. Ellei löydy joku muu tuki-ihminen tai sukulainen, panikoin helposti poikkeustilanteissa ja muissa asioissa, jos on heikossa asemassa. Paitsi osassa ei.

Mikä sitten on vaihtoehto? Että lähisukulainen kuolee ennen kuin vanhenee? Tai että sinä kuolet ennen häntä?

Kipeänä ehkä pelkää kuolevansa ennen vanhempaa jos kokee paniikkia, mutta lääkärin apu helpottaa. Tuskin kuolee ennen vanhempaa kaikki, voi elää kauankin.

Menetys kuin menetys. Paha yllättävä menetys muuttaa lopullisesti ihmistä.

Vastaan otsikon kysymykseen että ei. Totta kai läheisten kuolema on vaikuttanut, mutta ei se ole elämäniloa vähentänyt oikeastaan. Läheiseni kuolivat tsunamissa ja oikeastaan jo seuraavina viikkoina ja kuukausina huomasin kokevani elämäniloa ihan kuten ennenkin. Se oli oikeastaan aika kummallinen tunne, tavallaan tiesi että asiat oli toisin, mutta sitten toisaalta asiat oli ihan tavallisesti. Seuraava kesä oli monella tavalla yksi elämäni parhaista, olosuhteista huolimatta. Olin silloin yläasteella, nyt kolmekymppinen.

Minulla on elämänilo alentunut 2023 eduskuntavaalien jälkeen pysyvästi. 

Vierailija kirjoitti:

Menetys kuin menetys. Paha yllättävä menetys muuttaa lopullisesti ihmistä.

Suruaika voi kestää joillakin pitkään ja shokista toipuminen. Vaikka läheinen olisi ollut ikävä itseä kohtaan. Näin veikkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vastaan otsikon kysymykseen että ei. Totta kai läheisten kuolema on vaikuttanut, mutta ei se ole elämäniloa vähentänyt oikeastaan. Läheiseni kuolivat tsunamissa ja oikeastaan jo seuraavina viikkoina ja kuukausina huomasin kokevani elämäniloa ihan kuten ennenkin. Se oli oikeastaan aika kummallinen tunne, tavallaan tiesi että asiat oli toisin, mutta sitten toisaalta asiat oli ihan tavallisesti. Seuraava kesä oli monella tavalla yksi elämäni parhaista, olosuhteista huolimatta. Olin silloin yläasteella, nyt kolmekymppinen.

Kiva. Miten se on mahdollista? En käsitä ollenkaan ellei joku selitä. Ellei ole vapautumisen tunne tai ehkä huono vanhempi. Tai tukea paljon muualta koko ajan, että se lieventää oireita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menetys kuin menetys. Paha yllättävä menetys muuttaa lopullisesti ihmistä.

Suruaika voi kestää joillakin pitkään ja shokista toipuminen. Vaikka läheinen olisi ollut ikävä itseä kohtaan. Näin veikkaan.

 

Niin. 

Vierailija kirjoitti:

Vastaan otsikon kysymykseen että ei. Totta kai läheisten kuolema on vaikuttanut, mutta ei se ole elämäniloa vähentänyt oikeastaan. Läheiseni kuolivat tsunamissa ja oikeastaan jo seuraavina viikkoina ja kuukausina huomasin kokevani elämäniloa ihan kuten ennenkin. Se oli oikeastaan aika kummallinen tunne, tavallaan tiesi että asiat oli toisin, mutta sitten toisaalta asiat oli ihan tavallisesti. Seuraava kesä oli monella tavalla yksi elämäni parhaista, olosuhteista huolimatta. Olin silloin yläasteella, nyt kolmekymppinen.

Niin ja miten se sitten on vaikuttanut minuun? En oikeastaan osaa sanoa, koska vertaaminen siihen vaihtoehtoon että tätä ei olisi tapahtunut on aika vaikeaa. Ehkä nuori ikä oli jollain tavalla suojaava tekijä, samoin läheisiltä saatu tuki, ihan tavallinen arki, koulu, harrastukset, kaverit jne. auttoi myös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaan otsikon kysymykseen että ei. Totta kai läheisten kuolema on vaikuttanut, mutta ei se ole elämäniloa vähentänyt oikeastaan. Läheiseni kuolivat tsunamissa ja oikeastaan jo seuraavina viikkoina ja kuukausina huomasin kokevani elämäniloa ihan kuten ennenkin. Se oli oikeastaan aika kummallinen tunne, tavallaan tiesi että asiat oli toisin, mutta sitten toisaalta asiat oli ihan tavallisesti. Seuraava kesä oli monella tavalla yksi elämäni parhaista, olosuhteista huolimatta. Olin silloin yläasteella, nyt kolmekymppinen.

Kiva. Miten se on mahdollista? En käsitä ollenkaan ellei joku selitä. Ellei ole vapautumisen tunne tai ehkä huono vanhempi. Tai tukea paljon muualta koko ajan, että se lieventää oireita.

Miten mikä on mahdollista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaan otsikon kysymykseen että ei. Totta kai läheisten kuolema on vaikuttanut, mutta ei se ole elämäniloa vähentänyt oikeastaan. Läheiseni kuolivat tsunamissa ja oikeastaan jo seuraavina viikkoina ja kuukausina huomasin kokevani elämäniloa ihan kuten ennenkin. Se oli oikeastaan aika kummallinen tunne, tavallaan tiesi että asiat oli toisin, mutta sitten toisaalta asiat oli ihan tavallisesti. Seuraava kesä oli monella tavalla yksi elämäni parhaista, olosuhteista huolimatta. Olin silloin yläasteella, nyt kolmekymppinen.

Kiva. Miten se on mahdollista? En käsitä ollenkaan ellei joku selitä. Ellei ole vapautumisen tunne tai ehkä huono vanhempi. Tai tukea paljon muualta koko ajan, että se lieventää oireita.

Käsittäisin niin että elämä on jatkunut, ei suremiselle tai elämän jatkamiselle ole vaan yhtä tapaa.

Kyllä. Nuoren ennenaikainen, väkivaltainen kuolema vaikuttaa elämäni loppuun saakka. Sain itse oikean elinkautisen, pidemmän tuomion kuin itse tekoon syyllinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaan otsikon kysymykseen että ei. Totta kai läheisten kuolema on vaikuttanut, mutta ei se ole elämäniloa vähentänyt oikeastaan. Läheiseni kuolivat tsunamissa ja oikeastaan jo seuraavina viikkoina ja kuukausina huomasin kokevani elämäniloa ihan kuten ennenkin. Se oli oikeastaan aika kummallinen tunne, tavallaan tiesi että asiat oli toisin, mutta sitten toisaalta asiat oli ihan tavallisesti. Seuraava kesä oli monella tavalla yksi elämäni parhaista, olosuhteista huolimatta. Olin silloin yläasteella, nyt kolmekymppinen.

Kiva. Miten se on mahdollista? En käsitä ollenkaan ellei joku selitä. Ellei ole vapautumisen tunne tai ehkä huono vanhempi. Tai tukea paljon muualta koko ajan, että se lieventää oireita.

 

" Olin silloin yläasteella" on mielestäni hyvä selitys sille, että noinkin voi kokea, ja onneksi voi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaan otsikon kysymykseen että ei. Totta kai läheisten kuolema on vaikuttanut, mutta ei se ole elämäniloa vähentänyt oikeastaan. Läheiseni kuolivat tsunamissa ja oikeastaan jo seuraavina viikkoina ja kuukausina huomasin kokevani elämäniloa ihan kuten ennenkin. Se oli oikeastaan aika kummallinen tunne, tavallaan tiesi että asiat oli toisin, mutta sitten toisaalta asiat oli ihan tavallisesti. Seuraava kesä oli monella tavalla yksi elämäni parhaista, olosuhteista huolimatta. Olin silloin yläasteella, nyt kolmekymppinen.

Niin ja miten se sitten on vaikuttanut minuun? En oikeastaan osaa sanoa, koska vertaaminen siihen vaihtoehtoon että tätä ei olisi tapahtunut on aika vaikeaa. Ehkä nuori ikä oli jollain tavalla suojaava tekijä, samoin läheisiltä saatu tuki, ihan tavallinen arki, koulu, harrastukset, kaverit jne. auttoi myös.

Ei kukaan mene kouluun tai harrasta läheisen kuoleman jälkeen vaan silloin on suruaika ja suruaikaa ollaan kotona.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Nuoren ennenaikainen, väkivaltainen kuolema vaikuttaa elämäni loppuun saakka. Sain itse oikean elinkautisen, pidemmän tuomion kuin itse tekoon syyllinen. 

Meillä meni toisin. Jos nuoreni ei olisi kuollut vakavan sairautensa vuoksi, hänelle se olisi ollut kirjaimellisesti elinkautinen. Itsekään en olisi siitä selvinnyt, vaan olisin kärsinyt hänen kärsimyksestään. Nyt sentään tiedän, että pahin on ohi, ei vasta edessä. Oman ikävän ja surullisen haikeuden kestän paremmin kuin sen,  että hän olisi katsellut kysymys suurissa ruskeassa silmissään. Kysymys, kuinka kauan, kuinka monesti vielä..

Kyllä tavallaan, muistisairauden ja sen etenemisen seuraaminen vei paljon voimia ja jollakin tavalla tuhosi iloa elämästä. Vaikkei sitä iloa nyt muutenkaan ollut paljoa.

Vierailija kirjoitti:

Vastaan otsikon kysymykseen että ei. Totta kai läheisten kuolema on vaikuttanut, mutta ei se ole elämäniloa vähentänyt oikeastaan. Läheiseni kuolivat tsunamissa ja oikeastaan jo seuraavina viikkoina ja kuukausina huomasin kokevani elämäniloa ihan kuten ennenkin. Se oli oikeastaan aika kummallinen tunne, tavallaan tiesi että asiat oli toisin, mutta sitten toisaalta asiat oli ihan tavallisesti. Seuraava kesä oli monella tavalla yksi elämäni parhaista, olosuhteista huolimatta. Olin silloin yläasteella, nyt kolmekymppinen.

Tsunamissa ei kuollut yhtään tuollaista perhettä