Mies ei selkeästi ole tarpeeksi kiinnostunut minusta. Silti roikun suhteessa. Voiko joku kertoa mikä minua vaivaa ja miten päästä siitä eroo...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teepä nyt se koe ettet ota yhteyttä vaikka pariin vkoon. Saat selvyyden onko mies kinnostunut vai ei. Sillä välin etsit  toista miestä vaikka netistä. LÖydät toivottavasti paremman!

Valitettavasti tuo ei ole keino selvittää välittääkö mies ap:sta, sillä myös hyväksikäyttäjä ottaa usein oma-aloitteisesti yhteyttä. Väitän, että jos tuo ap:n säätö olisi hänestä aidosti kiinnostunut, niin kyllä hän sen tietäisi. Harvoin tarvitsee arpoa toisesta ihmisestä haluaako hän esim. sitoutua. AP:n ehkä kannattaisi kerätä sen verran rohkeutta, että kysyy suoraan haluaako toinen olla parisuhteessa ja jos vastaus on mitä tahansa muuta kuin "kyllä", niin sitten ainakin tietää. 

Niin, kysyminen olisi kaikkein yksinkertaisin keino. Jostain syystä se on itselleni yhtä vaikeaa kuin että pitäisi hypätä jostain todella korkealta sillalta. Eli täysin mahdotonta.

Varmaan juuri siksi, että on se tunne että mies juoksee karkuun jos suhdetta pitää alkaa määrittelemään. Nyt kun en ole painostanut mihinkään suuntaan niin se sujuu näin.

On paljon mahdollista, että miehellä on jotain läheiseen suhteeseen liittyviä rajotteita tai välttelevää kiintymyssuhdetta. Näitä pyöritellyt vaikka kuinka. Mutta kyllä se suurin syy varmasti on, että ei vaan ole minusta tarpeeksi kiinnostunut. Harmittaa kun ei voi sitä sitten sanoa tai vaikka olla tapaamatta. Se olisi itsellekkin sellainen että tajuaisin. En todellakaan ala kerjäämään näkemisiä. Nyt on ihan omasta halustaan ne tehnyt.

Ap

Olen ollut ihan samassa tilanteessa ja tiedän miten vaikeaa, jopa mahdotonta asian puheeksi ottaminen on. Siinä kun on pelissä koko suhde, ja jos vaan ummistaa silmänsä ja jatkaa vanhaan malliin, saa kuitenkin ne rippeet. Kehotan kuitenkin rohkaisemaan mielesi ja puhumaan. Et sä loppujen lopuksi voi kuin voittaa. Mitä siinä voi käydä, on se että saatte puhumalla suhteen kummallekin toimivaksi, tai sitten pääset eroon suhteesta joka ei olisi ikinä voinut olla kummallekaan toimiva. Tuokin on ihan hyvä lopputulema. Ei teistä olisi kuitenkaan tullut pitkäaikaista paria, ja olisit vain hukannut aikaa jonka olisit voinut viettää itsellesi sopivan henkilön kanssa.

Ei kannata syyttää tai painostaa miestä vaan aloittaa ihan normaali keskustelu, kuin aloittaisit kaverisi kanssa jolta kysyt mitä hän elämältään toivoo.

Saman kokeneena uskon, että yleensä näissä tilanteissa haluttomuus kysyä johtuu pohjimmiltaan siitä, että oikeastaan tietää jo sen vastauksen. Niin kauan kuin ei kysy, voi ainakin jollain tasolla ylläpitää harhaa. Tai uskotella itselleen, ettei se haittaa. Tai että toinen muuttaa vielä mieltään.

Näin minäkin ajattelin, ja lopulta päätin ottaa härkää sarvista ja puhua. Siitä tuli riita, kyllä, mutta moni asia selkeni ja kävi ilmi että monessa asiassa olin myös tulkinnut miestä väärin, lähinnä omista peloistani johtuen. Olemme vieläkin yhdessä ja tiiviissä, normaalissa parisuhteessa.

Täällä usein väitetään, että jos ei tietyssä ajassa tiedä mitä haluaa ja ole umpirakastunut, sitä ei tapahdu koskaan. Aina ei ole näin. Varsinkin vanhemmalla iällä suhteen kehittyminen voi vaatia aikaa ja halua ymmärtää toisen traumoja, lukkoja ja pelkoja jotka ovat suhteen esteenä.

Aina on harvoja poikkeuksia, mutta niiden mainostaminen tässä yhteydessä todennäköisesti vaikeuttaa Ap:n tilannetta ruokkimalla turhaa toivoa ja roikottamalla Ap;ta tuhoon tuomitussa ihmissuhteessa.

No, se selviää puhumalla.

Kyllä ja ei. Joskus tällaisesta tilanteesta kehkeytyy seinää vasten laittamisen jälkeen vakava parisuhdekin. Oman elämänkokemuksen perusteella sellainen, jossa kumppani 99% todennäköisyydellä vaihdetaan myöhemmin lennosta johonkin ihmiseen joka kolahtaa oikeasti. Sellaiseen, jonka kanssa ei olisi koskaan arvottu vuositolkulla kiinnostaako se vai ei.

Ei tässä ollut tietenkään kyse seinää vasten laittamisesta tai parisuhteeseen painostamisesta vaan keskustelusta. Me jatkettiin harvakseltaan tapailua ja tuollaista löyhää suhdetta vielä varmaan toinenkin vuosi, ennen kuin mies alkoi rentoutua ja uskoa etten ole sellainen pirttihirmu joista hän oli traumatisoitunut ja minkä takia hän epäröi suhdetta. Sen jälkeen mies alkoi oma-aloitteisesti tiivistää yhdessäoloa ja nyt takana on useita rakkaudentäyteisiä vuosia takana.

Toki aina voi tulla vaihdetuksi lennosta toiseen, mutta oma elämänkokemus kertoo, että yleensä nämä ovat niitä tyyppejä joilla on taipumus rakastua ensi silmäyksellä niin että oksat pois. Jos oma suhteeni olisi alkanut noin, niin olisin enemmän huolissani. Tällainen ihminen ei tarvitse mitään tietoja rakkautensa kohteesta, pelkkä vilkaisu riittää ja se on menoa. Jokainen päivä on täynnä potentiaalisia rakastumisen mahdollisuuksia. Sillä ihmisellä, jonka rakkaus syntyy opettelemalla tuntemaan toisen hyvin, niitä potentiaalisia rakastumistilanteita tulee paljon vähemmän.

Minusta nykyajassa ruokitaan utopistista, naivia, narsistista ja vahingollista kuvaa rakkaudesta, ja sitä edusti mm. täällä viesti jossa neuvottiin kuinka seurustelukumppanin pitäisi suhtautua sinuun kuin lottovoittoon, koska olet lottovoitto. Ihan kuin toisen pitäisi nähdä päällepäin sun hienoutesi ja teidän yhteensopivuutenne. Lähinnä tuollainen toimii suhteissa joissa rakastutaan ulkonäköön. Itse voin sanoa, etten vielä muutaman vuodenkaan jälkeen tiennyt onko kumppanini lottovoitto vai ei. Se sitten selvisi kun aikaa kului, aloin tuntea hänet hyvin ja oli tarpeeksi yhteistä kokemusta takana. Hänellä oli varmaan sama. Kokisin itseni kyllä aika narsistiseksi jos olisin vaatinut että hänen olisi pitänyt kokea minut lottovoitoksi ensitreffien jälkeen, tuntematta minua yhtään.

Sinä puhut nyt ihan eri asiasta kuin Ap. On hitaasti rakastumista ja on paremman puutteessa roikottamista ja tyytymistä ja nämä ovat täysin erillisiä ilmiöitä. Minusta sinä maalailet nyt täysin aiheettomasti pilvilinnoja Ap:lle ja teet pahimmillaan suurta vahinkoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teepä nyt se koe ettet ota yhteyttä vaikka pariin vkoon. Saat selvyyden onko mies kinnostunut vai ei. Sillä välin etsit  toista miestä vaikka netistä. LÖydät toivottavasti paremman!

Valitettavasti tuo ei ole keino selvittää välittääkö mies ap:sta, sillä myös hyväksikäyttäjä ottaa usein oma-aloitteisesti yhteyttä. Väitän, että jos tuo ap:n säätö olisi hänestä aidosti kiinnostunut, niin kyllä hän sen tietäisi. Harvoin tarvitsee arpoa toisesta ihmisestä haluaako hän esim. sitoutua. AP:n ehkä kannattaisi kerätä sen verran rohkeutta, että kysyy suoraan haluaako toinen olla parisuhteessa ja jos vastaus on mitä tahansa muuta kuin "kyllä", niin sitten ainakin tietää. 

Niin, kysyminen olisi kaikkein yksinkertaisin keino. Jostain syystä se on itselleni yhtä vaikeaa kuin että pitäisi hypätä jostain todella korkealta sillalta. Eli täysin mahdotonta.

Varmaan juuri siksi, että on se tunne että mies juoksee karkuun jos suhdetta pitää alkaa määrittelemään. Nyt kun en ole painostanut mihinkään suuntaan niin se sujuu näin.

On paljon mahdollista, että miehellä on jotain läheiseen suhteeseen liittyviä rajotteita tai välttelevää kiintymyssuhdetta. Näitä pyöritellyt vaikka kuinka. Mutta kyllä se suurin syy varmasti on, että ei vaan ole minusta tarpeeksi kiinnostunut. Harmittaa kun ei voi sitä sitten sanoa tai vaikka olla tapaamatta. Se olisi itsellekkin sellainen että tajuaisin. En todellakaan ala kerjäämään näkemisiä. Nyt on ihan omasta halustaan ne tehnyt.

Ap

Olen ollut ihan samassa tilanteessa ja tiedän miten vaikeaa, jopa mahdotonta asian puheeksi ottaminen on. Siinä kun on pelissä koko suhde, ja jos vaan ummistaa silmänsä ja jatkaa vanhaan malliin, saa kuitenkin ne rippeet. Kehotan kuitenkin rohkaisemaan mielesi ja puhumaan. Et sä loppujen lopuksi voi kuin voittaa. Mitä siinä voi käydä, on se että saatte puhumalla suhteen kummallekin toimivaksi, tai sitten pääset eroon suhteesta joka ei olisi ikinä voinut olla kummallekaan toimiva. Tuokin on ihan hyvä lopputulema. Ei teistä olisi kuitenkaan tullut pitkäaikaista paria, ja olisit vain hukannut aikaa jonka olisit voinut viettää itsellesi sopivan henkilön kanssa.

Ei kannata syyttää tai painostaa miestä vaan aloittaa ihan normaali keskustelu, kuin aloittaisit kaverisi kanssa jolta kysyt mitä hän elämältään toivoo.

Saman kokeneena uskon, että yleensä näissä tilanteissa haluttomuus kysyä johtuu pohjimmiltaan siitä, että oikeastaan tietää jo sen vastauksen. Niin kauan kuin ei kysy, voi ainakin jollain tasolla ylläpitää harhaa. Tai uskotella itselleen, ettei se haittaa. Tai että toinen muuttaa vielä mieltään.

Näin minäkin ajattelin, ja lopulta päätin ottaa härkää sarvista ja puhua. Siitä tuli riita, kyllä, mutta moni asia selkeni ja kävi ilmi että monessa asiassa olin myös tulkinnut miestä väärin, lähinnä omista peloistani johtuen. Olemme vieläkin yhdessä ja tiiviissä, normaalissa parisuhteessa.

Täällä usein väitetään, että jos ei tietyssä ajassa tiedä mitä haluaa ja ole umpirakastunut, sitä ei tapahdu koskaan. Aina ei ole näin. Varsinkin vanhemmalla iällä suhteen kehittyminen voi vaatia aikaa ja halua ymmärtää toisen traumoja, lukkoja ja pelkoja jotka ovat suhteen esteenä.

Aina on harvoja poikkeuksia, mutta niiden mainostaminen tässä yhteydessä todennäköisesti vaikeuttaa Ap:n tilannetta ruokkimalla turhaa toivoa ja roikottamalla Ap;ta tuhoon tuomitussa ihmissuhteessa.

No, se selviää puhumalla.

Kyllä ja ei. Joskus tällaisesta tilanteesta kehkeytyy seinää vasten laittamisen jälkeen vakava parisuhdekin. Oman elämänkokemuksen perusteella sellainen, jossa kumppani 99% todennäköisyydellä vaihdetaan myöhemmin lennosta johonkin ihmiseen joka kolahtaa oikeasti. Sellaiseen, jonka kanssa ei olisi koskaan arvottu vuositolkulla kiinnostaako se vai ei.

Ei tässä ollut tietenkään kyse seinää vasten laittamisesta tai parisuhteeseen painostamisesta vaan keskustelusta. Me jatkettiin harvakseltaan tapailua ja tuollaista löyhää suhdetta vielä varmaan toinenkin vuosi, ennen kuin mies alkoi rentoutua ja uskoa etten ole sellainen pirttihirmu joista hän oli traumatisoitunut ja minkä takia hän epäröi suhdetta. Sen jälkeen mies alkoi oma-aloitteisesti tiivistää yhdessäoloa ja nyt takana on useita rakkaudentäyteisiä vuosia takana.

Toki aina voi tulla vaihdetuksi lennosta toiseen, mutta oma elämänkokemus kertoo, että yleensä nämä ovat niitä tyyppejä joilla on taipumus rakastua ensi silmäyksellä niin että oksat pois. Jos oma suhteeni olisi alkanut noin, niin olisin enemmän huolissani. Tällainen ihminen ei tarvitse mitään tietoja rakkautensa kohteesta, pelkkä vilkaisu riittää ja se on menoa. Jokainen päivä on täynnä potentiaalisia rakastumisen mahdollisuuksia. Sillä ihmisellä, jonka rakkaus syntyy opettelemalla tuntemaan toisen hyvin, niitä potentiaalisia rakastumistilanteita tulee paljon vähemmän.

Minusta nykyajassa ruokitaan utopistista, naivia, narsistista ja vahingollista kuvaa rakkaudesta, ja sitä edusti mm. täällä viesti jossa neuvottiin kuinka seurustelukumppanin pitäisi suhtautua sinuun kuin lottovoittoon, koska olet lottovoitto. Ihan kuin toisen pitäisi nähdä päällepäin sun hienoutesi ja teidän yhteensopivuutenne. Lähinnä tuollainen toimii suhteissa joissa rakastutaan ulkonäköön. Itse voin sanoa, etten vielä muutaman vuodenkaan jälkeen tiennyt onko kumppanini lottovoitto vai ei. Se sitten selvisi kun aikaa kului, aloin tuntea hänet hyvin ja oli tarpeeksi yhteistä kokemusta takana. Hänellä oli varmaan sama. Kokisin itseni kyllä aika narsistiseksi jos olisin vaatinut että hänen olisi pitänyt kokea minut lottovoitoksi ensitreffien jälkeen, tuntematta minua yhtään.

Sinunkin tapauksessa kyseessä oli miehen puolelta trauma, joka piti hoitaa. Eli mies luuli, että olet pirttihirmu. Ei kaikki halua tai jaksa alkaa hoitamaan toisen traumoja nähdäkseen onko tästä parisuhteeseen kanssaan vai ei. Eikä todellakaan pidäkään. Jokainen hoitakoon itse traumansa ennen kuin alkaa tapailemaan tai etsimään kumppania. Sinun taas piti useamman vuoden ajan näyttää minkälainen olet ennen kuin mies kelpuutti. En itse viitsisi, vaikka palkintona saisikin useamman vuoden 'rakkaudentäyteisiä vuosia'. Kerroit, että ihmisillä jotka opettelevat tuntemaan toisen ensin hyvin, niin potentiaalisia rakastumisen kohteita tulee vastaan harvemmin. Oma mielipiteeni on, että he ovat juuri niitä, jotka eivät anna itsestään koskaan kaikkea, vaan aina hieman himmailevat. Ei normaalisuhteessa tarvi edes miettiä lähteekö toinen jonkun matkaan vai ei. Näiden mietiskelijöiden kanssa se on näemmä aina mahdollista, vaikka ollaan muka niiiiiin hyvin tutustuttu ensin. Ehkä se on juuri sitä, että jämähdetään suhteeseen, joka ei alunperinkään ollut oikein sävähdyttävä.

Aika tylsä ajatus muutenkin, että suhteesta etsitään sitä, että lopulta rakastutaan. Minusta alussa juuri on ihanaa tuntea kaikki ne tunteet mitkä kuuluvat siihen kun uutta ihmistä alkaa tapailemaan. Mm. Jännitys, kemia, odotus, ihastus. Lopussa saattaa olla pettymys, mutta mitä siitä? Siksi voi deittailla omaan tahtiin ja pitää taukojakin. Pelkääkö himmailijat siis pettymystä niin paljon, että annetaan itsestä vain osa/osia kerralla?

Eikä tarvi vetää toiseen ääripäähän. Kommenttisi oli hyvin musta-valko tyylillä kirjoitettu. Tuo lottovoitto-ajattelu nimenomaan tarkoittaa, että alusta asti ollaan ensin kiinnostuneita _puolin ja toisin_. Ei niin, että jompikumpi rakkauspommittaa tai että toista joutuu vakuuttelemaan. Ei siis tarvi ensitreffeistä lähtien vakuutella rakkautta, vaan näyttää aluksi kiinnostuksensa, joka pikkuhiljaa (jokaisella omaan tahtiin, ei kuitenkaan vaadi vuosia) kehittyy siitä, jos kehittyy. Pointtina on, että katsotaan aktiivisesti kehittyykö suhteesta mitään vai ei. Näin ei tuhlata kenenkään aikaa tai resursseja.

Ok. Täytyy sanoa että myös sinulta tulee aika mustavalkoista kommenttia, kuten tämäkin. Ehkä on hyvä tässä kohtaa vaan myöntää että eri ihmiset tutustuvat ja rakastuvat eri tavoilla ja kokevat rakkauden eri tavalla. Esimerkiksi me olemme selvästi hyvin erityylisiä ihmisiä. 

Itse en esimerkiksi ymmärrä tuota, että hehkuttaa rakkauden hienoutta mutta ei silti jaksaisi hoitaa toisen traumoja. Aikuisikään tullessa lähes kaikilla on jonkinasteisia traumoja ja huonoja kokemuksia, ja itse koen että se on yksi puoli rakkaudesta että oppii tuntemaan ne toisessa ja elämään niiden kanssa. Eli sen toisen kanssa kokonaisuutena. Toisinaan rakkaus jopa parantaa, joka on yksi upeimmista asioista mihin rakkaus pystyy.

Myös tuon suhteen alun koen ihan eri tavalla. Minulle se on aina ollut stressaavinta aikaa, kun ei tunne toista kunnolla, on oltava tuntosarvet pystyssä ja on myös epävarma mitä toinen ajattelee (vaikka hän osoittaisikin kiinnostustaan, niin itselläni myös luottamuksen kehittyminen vie aikaa). Eikä tässä ole oikeaa tai väärää, ollaan vaan erilaisia.

Mä en oikeastaan mieti sitä että toinen lähtisi jonkun muun matkaan. Se oli vastaus jonkun kommenttiin, jonka mukaan hitaasti rakastujat vaihtavat 99% varmasti kumppanin lennossa toiseen. Mielestäni se on absurdi ajatus, ja täysin päinvastainen oman elämänkokemukseni kanssa. Mutta jos niin käy niin sitten käyköön, eipä elämää voi ennustaa tai kontrolloida.

Viimeisestä kappaleesta olen samaa mieltä :)

Kerrotko mikä kommentissani oli mustavalkoista? Olen tosiaan kirjoittanut vain tuon yhden kommentin. Minä viittasin kommentissasi siihen, että sekoitit salamarakastumisen ja tuon lottovoitto-ajatuksen ja että ne kertovat vain yhdenlaisesta ihmistyypistä, joka kuitenkin on melko harvinainen.

Toki toinen huomioidaan ihmisenä ja kokonaisuutena, mutta se että heti suhteen alussa lähdetään korjaamaan ensimmäiset 2 vuotta toisen traumaa on hieman outoa. Mielestäni yhtä isoa riskinottoa kuin näillä salamarakastuneilla suhteenalut. Sinunkin tapauksessa aivan yhtä hyvin mies olisi voinut olla tätä kategoriaa: "hes just not that into you". Rakkaus voi parantaa, mutta eihän teidän tapauksessa kyse ollut rakkaudesta pitkään aikaan, kun suhde syveni hiljakseen vai ymmärsinkö jotain väärin? Ymmärsin siis, että sinun piti ensin vakuutella miestä useampi vuosi ja sitten vasta mies rentoutui ja alkoi rakastumaan ja syventämään suhdetta.

Toki kaikki kokevat asiat miten kokevat ja ajattelevat sen oman kokemuspohjan kautta. Ei sinun tarvitse vängätä kaikkia muita vastaan, jotka ovat sitä mieltä, että hitaasti lämpenevät ovat niitä jotka vaihtavat helpommin. Se on meidän muiden kokemus elämästä ja sinun ei. Anna hyvä ihminen olla. Tämä ajatus perustuu täysin siihen, että suhde on valju heti alkujaan ja sitten tuleekin joku oikeasti kiinnostava vastaan, jonka kanssa kemiat kohtaavat ihan eritavoin.

Nytkin sanon jotain, jonka varmasti koet toisin, mutta sun ei nyt tarvi tulla sitä erikseen sanomaan 😁 itse olen sitä mieltä, että kemioilla on suuri vaikutus ihmisiin. Itse koin/koen miestäni kohtaan aivan älytöntä kemiaa. Se on sellaista magneettista ja vielä vuosien jälkeenkin tulee perhosia vatsaan kun hän katsoo tai koskee tietyllä tavoin. Ei me mitenkään salamarakastuttu, mutta kyllä se kemia alusta asti oli vahvaa ja toista kohti vetävää siinä määrin että ei vain voinut olla "kattellaan tässä muutama vuosi"-fiiliksellä.

Heh, kirjoitustyylisi kaikkiaan melko mustavalkoinen. Aiemmin koit oikeudeksesi määritellä kuinka nopeasti se lottovoitto-olo täytyy tulla ja kuinka kauan sen tuleminen ei saa kestää. En ymmärrä miksi sinun pitää olla se joka kertoo sen toisillekin. Olit myös sitä mieltä että hitaasti rakastujat eivät KOSKAAN anna kaikkea. Sekään ei pidä paikkaansa. Kun luottamus ja yhteys on rakennettu, ei ole mitään syytä himmailla, ainakaan itselläni ole ollut vaikka hitaasti olenkin aina rakastunut. 

En muuten ole ikinä vaihtanut kumppania lennosta, ja uskon vakaasti että hitaasti rakastuminen suojaa tällaisilta impulsiivisilta päätöksiltä. Sinulta mustavalkoista kärjistämistä on myös yrittää antaa ymmärtää, että minä olisin ainoa joka on tätä mieltä ja "te kaikki muut" olette kokeneet asian toisin :D

Ja millainen meidän suhteen alku oli? No meillä oli hullun vahva kemia, mutta en uskaltanut luottaa siihen että se olisi muuta kuin seksuaalista. Se kuitenkin piti meitä yhdessä alkuvuodet joiden aikana opittiin tuntemaan, luovuttiin epäilyksistä ja traumoista ja suhde syventyi niin että tiesi varmaksi että kyseessä on lottovoitto. Kelpaako tämä sinulle?

Jaahas, vai semmonen rauhallisesti ottaja siellä. Eipä tarvinut kauaa odottaa capslockia😀 en sanonut missään vaiheessa, että vain minun määritelmäni on oikea. Yritin vain avata, että lottovoitto-ajatus tuskin tarkoittaa samaa kuin salamarakastuminen. Enkä sanonut, ettei hitaasti lämpenevät koskaan anna kaikkea. Vai voitko lainata tekstistäni sen osan, jossa näin sanon? Et, niimpä. En myöskään sanonut, että kaikki muut ovat sinua vastaan ja erimieltä. Yritä nyt hieman rauhoittua ja pysyä edes faktoissa. En jatka kanssasi keskustelua, kun vaikutat erittäin aggressiiviselta, impulsiiviselta ja vääristelet räikeästi sanomisiani. Voit jatkaa yksinäsi riehumistasi, joten kivaa päivänjatkoa! :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teepä nyt se koe ettet ota yhteyttä vaikka pariin vkoon. Saat selvyyden onko mies kinnostunut vai ei. Sillä välin etsit  toista miestä vaikka netistä. LÖydät toivottavasti paremman!

Valitettavasti tuo ei ole keino selvittää välittääkö mies ap:sta, sillä myös hyväksikäyttäjä ottaa usein oma-aloitteisesti yhteyttä. Väitän, että jos tuo ap:n säätö olisi hänestä aidosti kiinnostunut, niin kyllä hän sen tietäisi. Harvoin tarvitsee arpoa toisesta ihmisestä haluaako hän esim. sitoutua. AP:n ehkä kannattaisi kerätä sen verran rohkeutta, että kysyy suoraan haluaako toinen olla parisuhteessa ja jos vastaus on mitä tahansa muuta kuin "kyllä", niin sitten ainakin tietää. 

Niin, kysyminen olisi kaikkein yksinkertaisin keino. Jostain syystä se on itselleni yhtä vaikeaa kuin että pitäisi hypätä jostain todella korkealta sillalta. Eli täysin mahdotonta.

Varmaan juuri siksi, että on se tunne että mies juoksee karkuun jos suhdetta pitää alkaa määrittelemään. Nyt kun en ole painostanut mihinkään suuntaan niin se sujuu näin.

On paljon mahdollista, että miehellä on jotain läheiseen suhteeseen liittyviä rajotteita tai välttelevää kiintymyssuhdetta. Näitä pyöritellyt vaikka kuinka. Mutta kyllä se suurin syy varmasti on, että ei vaan ole minusta tarpeeksi kiinnostunut. Harmittaa kun ei voi sitä sitten sanoa tai vaikka olla tapaamatta. Se olisi itsellekkin sellainen että tajuaisin. En todellakaan ala kerjäämään näkemisiä. Nyt on ihan omasta halustaan ne tehnyt.

Ap

Olen ollut ihan samassa tilanteessa ja tiedän miten vaikeaa, jopa mahdotonta asian puheeksi ottaminen on. Siinä kun on pelissä koko suhde, ja jos vaan ummistaa silmänsä ja jatkaa vanhaan malliin, saa kuitenkin ne rippeet. Kehotan kuitenkin rohkaisemaan mielesi ja puhumaan. Et sä loppujen lopuksi voi kuin voittaa. Mitä siinä voi käydä, on se että saatte puhumalla suhteen kummallekin toimivaksi, tai sitten pääset eroon suhteesta joka ei olisi ikinä voinut olla kummallekaan toimiva. Tuokin on ihan hyvä lopputulema. Ei teistä olisi kuitenkaan tullut pitkäaikaista paria, ja olisit vain hukannut aikaa jonka olisit voinut viettää itsellesi sopivan henkilön kanssa.

Ei kannata syyttää tai painostaa miestä vaan aloittaa ihan normaali keskustelu, kuin aloittaisit kaverisi kanssa jolta kysyt mitä hän elämältään toivoo.

Saman kokeneena uskon, että yleensä näissä tilanteissa haluttomuus kysyä johtuu pohjimmiltaan siitä, että oikeastaan tietää jo sen vastauksen. Niin kauan kuin ei kysy, voi ainakin jollain tasolla ylläpitää harhaa. Tai uskotella itselleen, ettei se haittaa. Tai että toinen muuttaa vielä mieltään.

Näin minäkin ajattelin, ja lopulta päätin ottaa härkää sarvista ja puhua. Siitä tuli riita, kyllä, mutta moni asia selkeni ja kävi ilmi että monessa asiassa olin myös tulkinnut miestä väärin, lähinnä omista peloistani johtuen. Olemme vieläkin yhdessä ja tiiviissä, normaalissa parisuhteessa.

Täällä usein väitetään, että jos ei tietyssä ajassa tiedä mitä haluaa ja ole umpirakastunut, sitä ei tapahdu koskaan. Aina ei ole näin. Varsinkin vanhemmalla iällä suhteen kehittyminen voi vaatia aikaa ja halua ymmärtää toisen traumoja, lukkoja ja pelkoja jotka ovat suhteen esteenä.

Aina on harvoja poikkeuksia, mutta niiden mainostaminen tässä yhteydessä todennäköisesti vaikeuttaa Ap:n tilannetta ruokkimalla turhaa toivoa ja roikottamalla Ap;ta tuhoon tuomitussa ihmissuhteessa.

No, se selviää puhumalla.

Kyllä ja ei. Joskus tällaisesta tilanteesta kehkeytyy seinää vasten laittamisen jälkeen vakava parisuhdekin. Oman elämänkokemuksen perusteella sellainen, jossa kumppani 99% todennäköisyydellä vaihdetaan myöhemmin lennosta johonkin ihmiseen joka kolahtaa oikeasti. Sellaiseen, jonka kanssa ei olisi koskaan arvottu vuositolkulla kiinnostaako se vai ei.

Ei tässä ollut tietenkään kyse seinää vasten laittamisesta tai parisuhteeseen painostamisesta vaan keskustelusta. Me jatkettiin harvakseltaan tapailua ja tuollaista löyhää suhdetta vielä varmaan toinenkin vuosi, ennen kuin mies alkoi rentoutua ja uskoa etten ole sellainen pirttihirmu joista hän oli traumatisoitunut ja minkä takia hän epäröi suhdetta. Sen jälkeen mies alkoi oma-aloitteisesti tiivistää yhdessäoloa ja nyt takana on useita rakkaudentäyteisiä vuosia takana.

Toki aina voi tulla vaihdetuksi lennosta toiseen, mutta oma elämänkokemus kertoo, että yleensä nämä ovat niitä tyyppejä joilla on taipumus rakastua ensi silmäyksellä niin että oksat pois. Jos oma suhteeni olisi alkanut noin, niin olisin enemmän huolissani. Tällainen ihminen ei tarvitse mitään tietoja rakkautensa kohteesta, pelkkä vilkaisu riittää ja se on menoa. Jokainen päivä on täynnä potentiaalisia rakastumisen mahdollisuuksia. Sillä ihmisellä, jonka rakkaus syntyy opettelemalla tuntemaan toisen hyvin, niitä potentiaalisia rakastumistilanteita tulee paljon vähemmän.

Minusta nykyajassa ruokitaan utopistista, naivia, narsistista ja vahingollista kuvaa rakkaudesta, ja sitä edusti mm. täällä viesti jossa neuvottiin kuinka seurustelukumppanin pitäisi suhtautua sinuun kuin lottovoittoon, koska olet lottovoitto. Ihan kuin toisen pitäisi nähdä päällepäin sun hienoutesi ja teidän yhteensopivuutenne. Lähinnä tuollainen toimii suhteissa joissa rakastutaan ulkonäköön. Itse voin sanoa, etten vielä muutaman vuodenkaan jälkeen tiennyt onko kumppanini lottovoitto vai ei. Se sitten selvisi kun aikaa kului, aloin tuntea hänet hyvin ja oli tarpeeksi yhteistä kokemusta takana. Hänellä oli varmaan sama. Kokisin itseni kyllä aika narsistiseksi jos olisin vaatinut että hänen olisi pitänyt kokea minut lottovoitoksi ensitreffien jälkeen, tuntematta minua yhtään.

Sinunkin tapauksessa kyseessä oli miehen puolelta trauma, joka piti hoitaa. Eli mies luuli, että olet pirttihirmu. Ei kaikki halua tai jaksa alkaa hoitamaan toisen traumoja nähdäkseen onko tästä parisuhteeseen kanssaan vai ei. Eikä todellakaan pidäkään. Jokainen hoitakoon itse traumansa ennen kuin alkaa tapailemaan tai etsimään kumppania. Sinun taas piti useamman vuoden ajan näyttää minkälainen olet ennen kuin mies kelpuutti. En itse viitsisi, vaikka palkintona saisikin useamman vuoden 'rakkaudentäyteisiä vuosia'. Kerroit, että ihmisillä jotka opettelevat tuntemaan toisen ensin hyvin, niin potentiaalisia rakastumisen kohteita tulee vastaan harvemmin. Oma mielipiteeni on, että he ovat juuri niitä, jotka eivät anna itsestään koskaan kaikkea, vaan aina hieman himmailevat. Ei normaalisuhteessa tarvi edes miettiä lähteekö toinen jonkun matkaan vai ei. Näiden mietiskelijöiden kanssa se on näemmä aina mahdollista, vaikka ollaan muka niiiiiin hyvin tutustuttu ensin. Ehkä se on juuri sitä, että jämähdetään suhteeseen, joka ei alunperinkään ollut oikein sävähdyttävä.

Aika tylsä ajatus muutenkin, että suhteesta etsitään sitä, että lopulta rakastutaan. Minusta alussa juuri on ihanaa tuntea kaikki ne tunteet mitkä kuuluvat siihen kun uutta ihmistä alkaa tapailemaan. Mm. Jännitys, kemia, odotus, ihastus. Lopussa saattaa olla pettymys, mutta mitä siitä? Siksi voi deittailla omaan tahtiin ja pitää taukojakin. Pelkääkö himmailijat siis pettymystä niin paljon, että annetaan itsestä vain osa/osia kerralla?

Eikä tarvi vetää toiseen ääripäähän. Kommenttisi oli hyvin musta-valko tyylillä kirjoitettu. Tuo lottovoitto-ajattelu nimenomaan tarkoittaa, että alusta asti ollaan ensin kiinnostuneita _puolin ja toisin_. Ei niin, että jompikumpi rakkauspommittaa tai että toista joutuu vakuuttelemaan. Ei siis tarvi ensitreffeistä lähtien vakuutella rakkautta, vaan näyttää aluksi kiinnostuksensa, joka pikkuhiljaa (jokaisella omaan tahtiin, ei kuitenkaan vaadi vuosia) kehittyy siitä, jos kehittyy. Pointtina on, että katsotaan aktiivisesti kehittyykö suhteesta mitään vai ei. Näin ei tuhlata kenenkään aikaa tai resursseja.

Ok. Täytyy sanoa että myös sinulta tulee aika mustavalkoista kommenttia, kuten tämäkin. Ehkä on hyvä tässä kohtaa vaan myöntää että eri ihmiset tutustuvat ja rakastuvat eri tavoilla ja kokevat rakkauden eri tavalla. Esimerkiksi me olemme selvästi hyvin erityylisiä ihmisiä. 

Itse en esimerkiksi ymmärrä tuota, että hehkuttaa rakkauden hienoutta mutta ei silti jaksaisi hoitaa toisen traumoja. Aikuisikään tullessa lähes kaikilla on jonkinasteisia traumoja ja huonoja kokemuksia, ja itse koen että se on yksi puoli rakkaudesta että oppii tuntemaan ne toisessa ja elämään niiden kanssa. Eli sen toisen kanssa kokonaisuutena. Toisinaan rakkaus jopa parantaa, joka on yksi upeimmista asioista mihin rakkaus pystyy.

Myös tuon suhteen alun koen ihan eri tavalla. Minulle se on aina ollut stressaavinta aikaa, kun ei tunne toista kunnolla, on oltava tuntosarvet pystyssä ja on myös epävarma mitä toinen ajattelee (vaikka hän osoittaisikin kiinnostustaan, niin itselläni myös luottamuksen kehittyminen vie aikaa). Eikä tässä ole oikeaa tai väärää, ollaan vaan erilaisia.

Mä en oikeastaan mieti sitä että toinen lähtisi jonkun muun matkaan. Se oli vastaus jonkun kommenttiin, jonka mukaan hitaasti rakastujat vaihtavat 99% varmasti kumppanin lennossa toiseen. Mielestäni se on absurdi ajatus, ja täysin päinvastainen oman elämänkokemukseni kanssa. Mutta jos niin käy niin sitten käyköön, eipä elämää voi ennustaa tai kontrolloida.

Viimeisestä kappaleesta olen samaa mieltä :)

Kerrotko mikä kommentissani oli mustavalkoista? Olen tosiaan kirjoittanut vain tuon yhden kommentin. Minä viittasin kommentissasi siihen, että sekoitit salamarakastumisen ja tuon lottovoitto-ajatuksen ja että ne kertovat vain yhdenlaisesta ihmistyypistä, joka kuitenkin on melko harvinainen.

Toki toinen huomioidaan ihmisenä ja kokonaisuutena, mutta se että heti suhteen alussa lähdetään korjaamaan ensimmäiset 2 vuotta toisen traumaa on hieman outoa. Mielestäni yhtä isoa riskinottoa kuin näillä salamarakastuneilla suhteenalut. Sinunkin tapauksessa aivan yhtä hyvin mies olisi voinut olla tätä kategoriaa: "hes just not that into you". Rakkaus voi parantaa, mutta eihän teidän tapauksessa kyse ollut rakkaudesta pitkään aikaan, kun suhde syveni hiljakseen vai ymmärsinkö jotain väärin? Ymmärsin siis, että sinun piti ensin vakuutella miestä useampi vuosi ja sitten vasta mies rentoutui ja alkoi rakastumaan ja syventämään suhdetta.

Toki kaikki kokevat asiat miten kokevat ja ajattelevat sen oman kokemuspohjan kautta. Ei sinun tarvitse vängätä kaikkia muita vastaan, jotka ovat sitä mieltä, että hitaasti lämpenevät ovat niitä jotka vaihtavat helpommin. Se on meidän muiden kokemus elämästä ja sinun ei. Anna hyvä ihminen olla. Tämä ajatus perustuu täysin siihen, että suhde on valju heti alkujaan ja sitten tuleekin joku oikeasti kiinnostava vastaan, jonka kanssa kemiat kohtaavat ihan eritavoin.

Nytkin sanon jotain, jonka varmasti koet toisin, mutta sun ei nyt tarvi tulla sitä erikseen sanomaan 😁 itse olen sitä mieltä, että kemioilla on suuri vaikutus ihmisiin. Itse koin/koen miestäni kohtaan aivan älytöntä kemiaa. Se on sellaista magneettista ja vielä vuosien jälkeenkin tulee perhosia vatsaan kun hän katsoo tai koskee tietyllä tavoin. Ei me mitenkään salamarakastuttu, mutta kyllä se kemia alusta asti oli vahvaa ja toista kohti vetävää siinä määrin että ei vain voinut olla "kattellaan tässä muutama vuosi"-fiiliksellä.

Heh, kirjoitustyylisi kaikkiaan melko mustavalkoinen. Aiemmin koit oikeudeksesi määritellä kuinka nopeasti se lottovoitto-olo täytyy tulla ja kuinka kauan sen tuleminen ei saa kestää. En ymmärrä miksi sinun pitää olla se joka kertoo sen toisillekin. Olit myös sitä mieltä että hitaasti rakastujat eivät KOSKAAN anna kaikkea. Sekään ei pidä paikkaansa. Kun luottamus ja yhteys on rakennettu, ei ole mitään syytä himmailla, ainakaan itselläni ole ollut vaikka hitaasti olenkin aina rakastunut. 

En muuten ole ikinä vaihtanut kumppania lennosta, ja uskon vakaasti että hitaasti rakastuminen suojaa tällaisilta impulsiivisilta päätöksiltä. Sinulta mustavalkoista kärjistämistä on myös yrittää antaa ymmärtää, että minä olisin ainoa joka on tätä mieltä ja "te kaikki muut" olette kokeneet asian toisin :D

Ja millainen meidän suhteen alku oli? No meillä oli hullun vahva kemia, mutta en uskaltanut luottaa siihen että se olisi muuta kuin seksuaalista. Se kuitenkin piti meitä yhdessä alkuvuodet joiden aikana opittiin tuntemaan, luovuttiin epäilyksistä ja traumoista ja suhde syventyi niin että tiesi varmaksi että kyseessä on lottovoitto. Kelpaako tämä sinulle?

Tämän kirjoittaja vaikuttaa itse todella impulsiiviselta ja siltä, että onkohan kuitenkaan täysin sinut valintojensa ja parisuhteensa kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teepä nyt se koe ettet ota yhteyttä vaikka pariin vkoon. Saat selvyyden onko mies kinnostunut vai ei. Sillä välin etsit  toista miestä vaikka netistä. LÖydät toivottavasti paremman!

Valitettavasti tuo ei ole keino selvittää välittääkö mies ap:sta, sillä myös hyväksikäyttäjä ottaa usein oma-aloitteisesti yhteyttä. Väitän, että jos tuo ap:n säätö olisi hänestä aidosti kiinnostunut, niin kyllä hän sen tietäisi. Harvoin tarvitsee arpoa toisesta ihmisestä haluaako hän esim. sitoutua. AP:n ehkä kannattaisi kerätä sen verran rohkeutta, että kysyy suoraan haluaako toinen olla parisuhteessa ja jos vastaus on mitä tahansa muuta kuin "kyllä", niin sitten ainakin tietää. 

Niin, kysyminen olisi kaikkein yksinkertaisin keino. Jostain syystä se on itselleni yhtä vaikeaa kuin että pitäisi hypätä jostain todella korkealta sillalta. Eli täysin mahdotonta.

Varmaan juuri siksi, että on se tunne että mies juoksee karkuun jos suhdetta pitää alkaa määrittelemään. Nyt kun en ole painostanut mihinkään suuntaan niin se sujuu näin.

On paljon mahdollista, että miehellä on jotain läheiseen suhteeseen liittyviä rajotteita tai välttelevää kiintymyssuhdetta. Näitä pyöritellyt vaikka kuinka. Mutta kyllä se suurin syy varmasti on, että ei vaan ole minusta tarpeeksi kiinnostunut. Harmittaa kun ei voi sitä sitten sanoa tai vaikka olla tapaamatta. Se olisi itsellekkin sellainen että tajuaisin. En todellakaan ala kerjäämään näkemisiä. Nyt on ihan omasta halustaan ne tehnyt.

Ap

Olen ollut ihan samassa tilanteessa ja tiedän miten vaikeaa, jopa mahdotonta asian puheeksi ottaminen on. Siinä kun on pelissä koko suhde, ja jos vaan ummistaa silmänsä ja jatkaa vanhaan malliin, saa kuitenkin ne rippeet. Kehotan kuitenkin rohkaisemaan mielesi ja puhumaan. Et sä loppujen lopuksi voi kuin voittaa. Mitä siinä voi käydä, on se että saatte puhumalla suhteen kummallekin toimivaksi, tai sitten pääset eroon suhteesta joka ei olisi ikinä voinut olla kummallekaan toimiva. Tuokin on ihan hyvä lopputulema. Ei teistä olisi kuitenkaan tullut pitkäaikaista paria, ja olisit vain hukannut aikaa jonka olisit voinut viettää itsellesi sopivan henkilön kanssa.

Ei kannata syyttää tai painostaa miestä vaan aloittaa ihan normaali keskustelu, kuin aloittaisit kaverisi kanssa jolta kysyt mitä hän elämältään toivoo.

Saman kokeneena uskon, että yleensä näissä tilanteissa haluttomuus kysyä johtuu pohjimmiltaan siitä, että oikeastaan tietää jo sen vastauksen. Niin kauan kuin ei kysy, voi ainakin jollain tasolla ylläpitää harhaa. Tai uskotella itselleen, ettei se haittaa. Tai että toinen muuttaa vielä mieltään.

Näin minäkin ajattelin, ja lopulta päätin ottaa härkää sarvista ja puhua. Siitä tuli riita, kyllä, mutta moni asia selkeni ja kävi ilmi että monessa asiassa olin myös tulkinnut miestä väärin, lähinnä omista peloistani johtuen. Olemme vieläkin yhdessä ja tiiviissä, normaalissa parisuhteessa.

Täällä usein väitetään, että jos ei tietyssä ajassa tiedä mitä haluaa ja ole umpirakastunut, sitä ei tapahdu koskaan. Aina ei ole näin. Varsinkin vanhemmalla iällä suhteen kehittyminen voi vaatia aikaa ja halua ymmärtää toisen traumoja, lukkoja ja pelkoja jotka ovat suhteen esteenä.

Aina on harvoja poikkeuksia, mutta niiden mainostaminen tässä yhteydessä todennäköisesti vaikeuttaa Ap:n tilannetta ruokkimalla turhaa toivoa ja roikottamalla Ap;ta tuhoon tuomitussa ihmissuhteessa.

No, se selviää puhumalla.

Kyllä ja ei. Joskus tällaisesta tilanteesta kehkeytyy seinää vasten laittamisen jälkeen vakava parisuhdekin. Oman elämänkokemuksen perusteella sellainen, jossa kumppani 99% todennäköisyydellä vaihdetaan myöhemmin lennosta johonkin ihmiseen joka kolahtaa oikeasti. Sellaiseen, jonka kanssa ei olisi koskaan arvottu vuositolkulla kiinnostaako se vai ei.

Ei tässä ollut tietenkään kyse seinää vasten laittamisesta tai parisuhteeseen painostamisesta vaan keskustelusta. Me jatkettiin harvakseltaan tapailua ja tuollaista löyhää suhdetta vielä varmaan toinenkin vuosi, ennen kuin mies alkoi rentoutua ja uskoa etten ole sellainen pirttihirmu joista hän oli traumatisoitunut ja minkä takia hän epäröi suhdetta. Sen jälkeen mies alkoi oma-aloitteisesti tiivistää yhdessäoloa ja nyt takana on useita rakkaudentäyteisiä vuosia takana.

Toki aina voi tulla vaihdetuksi lennosta toiseen, mutta oma elämänkokemus kertoo, että yleensä nämä ovat niitä tyyppejä joilla on taipumus rakastua ensi silmäyksellä niin että oksat pois. Jos oma suhteeni olisi alkanut noin, niin olisin enemmän huolissani. Tällainen ihminen ei tarvitse mitään tietoja rakkautensa kohteesta, pelkkä vilkaisu riittää ja se on menoa. Jokainen päivä on täynnä potentiaalisia rakastumisen mahdollisuuksia. Sillä ihmisellä, jonka rakkaus syntyy opettelemalla tuntemaan toisen hyvin, niitä potentiaalisia rakastumistilanteita tulee paljon vähemmän.

Minusta nykyajassa ruokitaan utopistista, naivia, narsistista ja vahingollista kuvaa rakkaudesta, ja sitä edusti mm. täällä viesti jossa neuvottiin kuinka seurustelukumppanin pitäisi suhtautua sinuun kuin lottovoittoon, koska olet lottovoitto. Ihan kuin toisen pitäisi nähdä päällepäin sun hienoutesi ja teidän yhteensopivuutenne. Lähinnä tuollainen toimii suhteissa joissa rakastutaan ulkonäköön. Itse voin sanoa, etten vielä muutaman vuodenkaan jälkeen tiennyt onko kumppanini lottovoitto vai ei. Se sitten selvisi kun aikaa kului, aloin tuntea hänet hyvin ja oli tarpeeksi yhteistä kokemusta takana. Hänellä oli varmaan sama. Kokisin itseni kyllä aika narsistiseksi jos olisin vaatinut että hänen olisi pitänyt kokea minut lottovoitoksi ensitreffien jälkeen, tuntematta minua yhtään.

Jos ihminen on oikeasti lottovoitto niin ei sen huomaamiseen todellakaan tarvitse vuosia, ei edes kuukausia. Hän on niin erilainen (hyvällä tavalla) kuin kukaan muu aiemmin ja tulee sellainen sisäinen tieto, että paremmin minulle sopivaa en tule löytämään, ainakaan helposti. Uskon että itselle oikean ihmisen tunnistaa nopeasti, ei tarvitse arpoa onko tämä sitä vai ei.

Jos vasta vuosien jälkeen tajuaa että tämä on lottovoitto, tulee mieleen että on katseltu muita vaihtoehtoja ja todettu että koska parempaakaan en saa, ehkä tämä sitten on sitä. Romantikkona en oikein perustaisi tällaisesta.

Me ollaan vaan näemmä erilaisia romantikkoja :) Totta kai on toisen lähellä tultava tuttu, yhteensopiva olo, mutta itse tarvitsen lottovoitto-tunteelle vielä todisteita, mitä tulee vasta ajan myötä. Pelkkä ennakkofiilis ei ikinä yllä samaan, kuin se tieto mitä löydät joka päivä toisen pienistä ja isoista tekemisistä jotka alleviivaavat sinulle miten asia on, ja miten se on vielä suurempaa kuin ennakko-odotuksesi olisivat ikinä voineet aavistaa. Kyse ei ole todellakaan siitä että etsisi muita vaihtoehtoja vaan päinvastoin siitä että antaa toiselle aikaa keskittyen häneen aidosti.

Itselläni on tuttuja, jotka salamarakastuvat muutaman vuoden välein, ja heillä on aina tuo lottovoitto-olo. Mulle se nopea lottovoitto-fiilis ei ole kovin vakuuttava asia heitä seurattuani.

Tämähän se on se sarjarakastujan dilemma. Kun se lottovoitto-olo tulee nopeasti, se ei perustu oikeastaan mihinkään muuhun kuin omiin toiveisiin. Siitä seuraa lähes aina pettymys, ja sitten uusi lottovoitto joihin jää koukkuun kun se tunne on niin vahva. 

Oma sarjarakastuja-kaveri on hehkuttanut uusinta lottovoittoaan viime aikoina minulle, mikä on ollut sikäli kiinnostavaa että satun tuntemaan kyseisen miehen hyvin (hän on myös kaverini). Oikeastaan mikään niistä asioista mikä miehessä on kuulemma niin ihanaa ja miksi he sopivat niin hyvin yhteen, ei pidä paikkaansa. Mieskin välillä kohottelee kulmiaan, että onkohan tuo tyyppi nyt kuunnellut mua yhtään vai hehkuttaako jotain itse luomaansa kuvaa. Mutta kun se lottovoitto-tunne on niin vahva, että se kääntää mustankin valkoiseksi.

Itse olen salamarakastunut nyt ensimmäistä kertaa elämässäni näin keski-iässä. Aiemmat parisuhteeni alkoivat hitaasti kypsyen. Kiinnyin, lottovoitto-oloa ei tosin tullut koskaan. Nyt todellakin aivan salamana tuli mies, otti sydämeni, ja pitää siitä todella hyvää huolta. Mulla - meillä - on vahvasti se olo että näin oli tarkoitettu. Molemmilla on suhteita ja kokemuksia ja molemmat tuntevat sen eron niihin.

Tämä. Nämä kunnon kolahdukselle naureskelevat puhuvat aina ihmisistä, jotka salamarakastuvat jatkuvasti uusiin ihmisiin ja hakevat aina uutta alkuhuumaa. Sujuvasti ohitetaan ne, jotka tunnistavat nopeasti sen oikeasti sopivan ihmisen 1(-2) kertaa elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teepä nyt se koe ettet ota yhteyttä vaikka pariin vkoon. Saat selvyyden onko mies kinnostunut vai ei. Sillä välin etsit  toista miestä vaikka netistä. LÖydät toivottavasti paremman!

Valitettavasti tuo ei ole keino selvittää välittääkö mies ap:sta, sillä myös hyväksikäyttäjä ottaa usein oma-aloitteisesti yhteyttä. Väitän, että jos tuo ap:n säätö olisi hänestä aidosti kiinnostunut, niin kyllä hän sen tietäisi. Harvoin tarvitsee arpoa toisesta ihmisestä haluaako hän esim. sitoutua. AP:n ehkä kannattaisi kerätä sen verran rohkeutta, että kysyy suoraan haluaako toinen olla parisuhteessa ja jos vastaus on mitä tahansa muuta kuin "kyllä", niin sitten ainakin tietää. 

Niin, kysyminen olisi kaikkein yksinkertaisin keino. Jostain syystä se on itselleni yhtä vaikeaa kuin että pitäisi hypätä jostain todella korkealta sillalta. Eli täysin mahdotonta.

Varmaan juuri siksi, että on se tunne että mies juoksee karkuun jos suhdetta pitää alkaa määrittelemään. Nyt kun en ole painostanut mihinkään suuntaan niin se sujuu näin.

On paljon mahdollista, että miehellä on jotain läheiseen suhteeseen liittyviä rajotteita tai välttelevää kiintymyssuhdetta. Näitä pyöritellyt vaikka kuinka. Mutta kyllä se suurin syy varmasti on, että ei vaan ole minusta tarpeeksi kiinnostunut. Harmittaa kun ei voi sitä sitten sanoa tai vaikka olla tapaamatta. Se olisi itsellekkin sellainen että tajuaisin. En todellakaan ala kerjäämään näkemisiä. Nyt on ihan omasta halustaan ne tehnyt.

Ap

Olen ollut ihan samassa tilanteessa ja tiedän miten vaikeaa, jopa mahdotonta asian puheeksi ottaminen on. Siinä kun on pelissä koko suhde, ja jos vaan ummistaa silmänsä ja jatkaa vanhaan malliin, saa kuitenkin ne rippeet. Kehotan kuitenkin rohkaisemaan mielesi ja puhumaan. Et sä loppujen lopuksi voi kuin voittaa. Mitä siinä voi käydä, on se että saatte puhumalla suhteen kummallekin toimivaksi, tai sitten pääset eroon suhteesta joka ei olisi ikinä voinut olla kummallekaan toimiva. Tuokin on ihan hyvä lopputulema. Ei teistä olisi kuitenkaan tullut pitkäaikaista paria, ja olisit vain hukannut aikaa jonka olisit voinut viettää itsellesi sopivan henkilön kanssa.

Ei kannata syyttää tai painostaa miestä vaan aloittaa ihan normaali keskustelu, kuin aloittaisit kaverisi kanssa jolta kysyt mitä hän elämältään toivoo.

Saman kokeneena uskon, että yleensä näissä tilanteissa haluttomuus kysyä johtuu pohjimmiltaan siitä, että oikeastaan tietää jo sen vastauksen. Niin kauan kuin ei kysy, voi ainakin jollain tasolla ylläpitää harhaa. Tai uskotella itselleen, ettei se haittaa. Tai että toinen muuttaa vielä mieltään.

Näin minäkin ajattelin, ja lopulta päätin ottaa härkää sarvista ja puhua. Siitä tuli riita, kyllä, mutta moni asia selkeni ja kävi ilmi että monessa asiassa olin myös tulkinnut miestä väärin, lähinnä omista peloistani johtuen. Olemme vieläkin yhdessä ja tiiviissä, normaalissa parisuhteessa.

Täällä usein väitetään, että jos ei tietyssä ajassa tiedä mitä haluaa ja ole umpirakastunut, sitä ei tapahdu koskaan. Aina ei ole näin. Varsinkin vanhemmalla iällä suhteen kehittyminen voi vaatia aikaa ja halua ymmärtää toisen traumoja, lukkoja ja pelkoja jotka ovat suhteen esteenä.

Aina on harvoja poikkeuksia, mutta niiden mainostaminen tässä yhteydessä todennäköisesti vaikeuttaa Ap:n tilannetta ruokkimalla turhaa toivoa ja roikottamalla Ap;ta tuhoon tuomitussa ihmissuhteessa.

No, se selviää puhumalla.

Kyllä ja ei. Joskus tällaisesta tilanteesta kehkeytyy seinää vasten laittamisen jälkeen vakava parisuhdekin. Oman elämänkokemuksen perusteella sellainen, jossa kumppani 99% todennäköisyydellä vaihdetaan myöhemmin lennosta johonkin ihmiseen joka kolahtaa oikeasti. Sellaiseen, jonka kanssa ei olisi koskaan arvottu vuositolkulla kiinnostaako se vai ei.

Ei tässä ollut tietenkään kyse seinää vasten laittamisesta tai parisuhteeseen painostamisesta vaan keskustelusta. Me jatkettiin harvakseltaan tapailua ja tuollaista löyhää suhdetta vielä varmaan toinenkin vuosi, ennen kuin mies alkoi rentoutua ja uskoa etten ole sellainen pirttihirmu joista hän oli traumatisoitunut ja minkä takia hän epäröi suhdetta. Sen jälkeen mies alkoi oma-aloitteisesti tiivistää yhdessäoloa ja nyt takana on useita rakkaudentäyteisiä vuosia takana.

Toki aina voi tulla vaihdetuksi lennosta toiseen, mutta oma elämänkokemus kertoo, että yleensä nämä ovat niitä tyyppejä joilla on taipumus rakastua ensi silmäyksellä niin että oksat pois. Jos oma suhteeni olisi alkanut noin, niin olisin enemmän huolissani. Tällainen ihminen ei tarvitse mitään tietoja rakkautensa kohteesta, pelkkä vilkaisu riittää ja se on menoa. Jokainen päivä on täynnä potentiaalisia rakastumisen mahdollisuuksia. Sillä ihmisellä, jonka rakkaus syntyy opettelemalla tuntemaan toisen hyvin, niitä potentiaalisia rakastumistilanteita tulee paljon vähemmän.

Minusta nykyajassa ruokitaan utopistista, naivia, narsistista ja vahingollista kuvaa rakkaudesta, ja sitä edusti mm. täällä viesti jossa neuvottiin kuinka seurustelukumppanin pitäisi suhtautua sinuun kuin lottovoittoon, koska olet lottovoitto. Ihan kuin toisen pitäisi nähdä päällepäin sun hienoutesi ja teidän yhteensopivuutenne. Lähinnä tuollainen toimii suhteissa joissa rakastutaan ulkonäköön. Itse voin sanoa, etten vielä muutaman vuodenkaan jälkeen tiennyt onko kumppanini lottovoitto vai ei. Se sitten selvisi kun aikaa kului, aloin tuntea hänet hyvin ja oli tarpeeksi yhteistä kokemusta takana. Hänellä oli varmaan sama. Kokisin itseni kyllä aika narsistiseksi jos olisin vaatinut että hänen olisi pitänyt kokea minut lottovoitoksi ensitreffien jälkeen, tuntematta minua yhtään.

Jos ihminen on oikeasti lottovoitto niin ei sen huomaamiseen todellakaan tarvitse vuosia, ei edes kuukausia. Hän on niin erilainen (hyvällä tavalla) kuin kukaan muu aiemmin ja tulee sellainen sisäinen tieto, että paremmin minulle sopivaa en tule löytämään, ainakaan helposti. Uskon että itselle oikean ihmisen tunnistaa nopeasti, ei tarvitse arpoa onko tämä sitä vai ei.

Jos vasta vuosien jälkeen tajuaa että tämä on lottovoitto, tulee mieleen että on katseltu muita vaihtoehtoja ja todettu että koska parempaakaan en saa, ehkä tämä sitten on sitä. Romantikkona en oikein perustaisi tällaisesta.

Me ollaan vaan näemmä erilaisia romantikkoja :) Totta kai on toisen lähellä tultava tuttu, yhteensopiva olo, mutta itse tarvitsen lottovoitto-tunteelle vielä todisteita, mitä tulee vasta ajan myötä. Pelkkä ennakkofiilis ei ikinä yllä samaan, kuin se tieto mitä löydät joka päivä toisen pienistä ja isoista tekemisistä jotka alleviivaavat sinulle miten asia on, ja miten se on vielä suurempaa kuin ennakko-odotuksesi olisivat ikinä voineet aavistaa. Kyse ei ole todellakaan siitä että etsisi muita vaihtoehtoja vaan päinvastoin siitä että antaa toiselle aikaa keskittyen häneen aidosti.

Itselläni on tuttuja, jotka salamarakastuvat muutaman vuoden välein, ja heillä on aina tuo lottovoitto-olo. Mulle se nopea lottovoitto-fiilis ei ole kovin vakuuttava asia heitä seurattuani.

Tämähän se on se sarjarakastujan dilemma. Kun se lottovoitto-olo tulee nopeasti, se ei perustu oikeastaan mihinkään muuhun kuin omiin toiveisiin. Siitä seuraa lähes aina pettymys, ja sitten uusi lottovoitto joihin jää koukkuun kun se tunne on niin vahva. 

Oma sarjarakastuja-kaveri on hehkuttanut uusinta lottovoittoaan viime aikoina minulle, mikä on ollut sikäli kiinnostavaa että satun tuntemaan kyseisen miehen hyvin (hän on myös kaverini). Oikeastaan mikään niistä asioista mikä miehessä on kuulemma niin ihanaa ja miksi he sopivat niin hyvin yhteen, ei pidä paikkaansa. Mieskin välillä kohottelee kulmiaan, että onkohan tuo tyyppi nyt kuunnellut mua yhtään vai hehkuttaako jotain itse luomaansa kuvaa. Mutta kun se lottovoitto-tunne on niin vahva, että se kääntää mustankin valkoiseksi.

Itse olen salamarakastunut nyt ensimmäistä kertaa elämässäni näin keski-iässä. Aiemmat parisuhteeni alkoivat hitaasti kypsyen. Kiinnyin, lottovoitto-oloa ei tosin tullut koskaan. Nyt todellakin aivan salamana tuli mies, otti sydämeni, ja pitää siitä todella hyvää huolta. Mulla - meillä - on vahvasti se olo että näin oli tarkoitettu. Molemmilla on suhteita ja kokemuksia ja molemmat tuntevat sen eron niihin.

Tämä. Nämä kunnon kolahdukselle naureskelevat puhuvat aina ihmisistä, jotka salamarakastuvat jatkuvasti uusiin ihmisiin ja hakevat aina uutta alkuhuumaa. Sujuvasti ohitetaan ne, jotka tunnistavat nopeasti sen oikeasti sopivan ihmisen 1(-2) kertaa elämässä.

No kauankos tuosta edellisen keski-ikäisenkin salamarakastumisesta on, ei vaikuta kovin pitkältä ajalta. Tulkaahan sitten kuolinvuoteella kommentoimaan että kestikö se sinne asti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teepä nyt se koe ettet ota yhteyttä vaikka pariin vkoon. Saat selvyyden onko mies kinnostunut vai ei. Sillä välin etsit  toista miestä vaikka netistä. LÖydät toivottavasti paremman!

Valitettavasti tuo ei ole keino selvittää välittääkö mies ap:sta, sillä myös hyväksikäyttäjä ottaa usein oma-aloitteisesti yhteyttä. Väitän, että jos tuo ap:n säätö olisi hänestä aidosti kiinnostunut, niin kyllä hän sen tietäisi. Harvoin tarvitsee arpoa toisesta ihmisestä haluaako hän esim. sitoutua. AP:n ehkä kannattaisi kerätä sen verran rohkeutta, että kysyy suoraan haluaako toinen olla parisuhteessa ja jos vastaus on mitä tahansa muuta kuin "kyllä", niin sitten ainakin tietää. 

Niin, kysyminen olisi kaikkein yksinkertaisin keino. Jostain syystä se on itselleni yhtä vaikeaa kuin että pitäisi hypätä jostain todella korkealta sillalta. Eli täysin mahdotonta.

Varmaan juuri siksi, että on se tunne että mies juoksee karkuun jos suhdetta pitää alkaa määrittelemään. Nyt kun en ole painostanut mihinkään suuntaan niin se sujuu näin.

On paljon mahdollista, että miehellä on jotain läheiseen suhteeseen liittyviä rajotteita tai välttelevää kiintymyssuhdetta. Näitä pyöritellyt vaikka kuinka. Mutta kyllä se suurin syy varmasti on, että ei vaan ole minusta tarpeeksi kiinnostunut. Harmittaa kun ei voi sitä sitten sanoa tai vaikka olla tapaamatta. Se olisi itsellekkin sellainen että tajuaisin. En todellakaan ala kerjäämään näkemisiä. Nyt on ihan omasta halustaan ne tehnyt.

Ap

Olen ollut ihan samassa tilanteessa ja tiedän miten vaikeaa, jopa mahdotonta asian puheeksi ottaminen on. Siinä kun on pelissä koko suhde, ja jos vaan ummistaa silmänsä ja jatkaa vanhaan malliin, saa kuitenkin ne rippeet. Kehotan kuitenkin rohkaisemaan mielesi ja puhumaan. Et sä loppujen lopuksi voi kuin voittaa. Mitä siinä voi käydä, on se että saatte puhumalla suhteen kummallekin toimivaksi, tai sitten pääset eroon suhteesta joka ei olisi ikinä voinut olla kummallekaan toimiva. Tuokin on ihan hyvä lopputulema. Ei teistä olisi kuitenkaan tullut pitkäaikaista paria, ja olisit vain hukannut aikaa jonka olisit voinut viettää itsellesi sopivan henkilön kanssa.

Ei kannata syyttää tai painostaa miestä vaan aloittaa ihan normaali keskustelu, kuin aloittaisit kaverisi kanssa jolta kysyt mitä hän elämältään toivoo.

Saman kokeneena uskon, että yleensä näissä tilanteissa haluttomuus kysyä johtuu pohjimmiltaan siitä, että oikeastaan tietää jo sen vastauksen. Niin kauan kuin ei kysy, voi ainakin jollain tasolla ylläpitää harhaa. Tai uskotella itselleen, ettei se haittaa. Tai että toinen muuttaa vielä mieltään.

Näin minäkin ajattelin, ja lopulta päätin ottaa härkää sarvista ja puhua. Siitä tuli riita, kyllä, mutta moni asia selkeni ja kävi ilmi että monessa asiassa olin myös tulkinnut miestä väärin, lähinnä omista peloistani johtuen. Olemme vieläkin yhdessä ja tiiviissä, normaalissa parisuhteessa.

Täällä usein väitetään, että jos ei tietyssä ajassa tiedä mitä haluaa ja ole umpirakastunut, sitä ei tapahdu koskaan. Aina ei ole näin. Varsinkin vanhemmalla iällä suhteen kehittyminen voi vaatia aikaa ja halua ymmärtää toisen traumoja, lukkoja ja pelkoja jotka ovat suhteen esteenä.

Aina on harvoja poikkeuksia, mutta niiden mainostaminen tässä yhteydessä todennäköisesti vaikeuttaa Ap:n tilannetta ruokkimalla turhaa toivoa ja roikottamalla Ap;ta tuhoon tuomitussa ihmissuhteessa.

No, se selviää puhumalla.

Kyllä ja ei. Joskus tällaisesta tilanteesta kehkeytyy seinää vasten laittamisen jälkeen vakava parisuhdekin. Oman elämänkokemuksen perusteella sellainen, jossa kumppani 99% todennäköisyydellä vaihdetaan myöhemmin lennosta johonkin ihmiseen joka kolahtaa oikeasti. Sellaiseen, jonka kanssa ei olisi koskaan arvottu vuositolkulla kiinnostaako se vai ei.

Ei tässä ollut tietenkään kyse seinää vasten laittamisesta tai parisuhteeseen painostamisesta vaan keskustelusta. Me jatkettiin harvakseltaan tapailua ja tuollaista löyhää suhdetta vielä varmaan toinenkin vuosi, ennen kuin mies alkoi rentoutua ja uskoa etten ole sellainen pirttihirmu joista hän oli traumatisoitunut ja minkä takia hän epäröi suhdetta. Sen jälkeen mies alkoi oma-aloitteisesti tiivistää yhdessäoloa ja nyt takana on useita rakkaudentäyteisiä vuosia takana.

Toki aina voi tulla vaihdetuksi lennosta toiseen, mutta oma elämänkokemus kertoo, että yleensä nämä ovat niitä tyyppejä joilla on taipumus rakastua ensi silmäyksellä niin että oksat pois. Jos oma suhteeni olisi alkanut noin, niin olisin enemmän huolissani. Tällainen ihminen ei tarvitse mitään tietoja rakkautensa kohteesta, pelkkä vilkaisu riittää ja se on menoa. Jokainen päivä on täynnä potentiaalisia rakastumisen mahdollisuuksia. Sillä ihmisellä, jonka rakkaus syntyy opettelemalla tuntemaan toisen hyvin, niitä potentiaalisia rakastumistilanteita tulee paljon vähemmän.

Minusta nykyajassa ruokitaan utopistista, naivia, narsistista ja vahingollista kuvaa rakkaudesta, ja sitä edusti mm. täällä viesti jossa neuvottiin kuinka seurustelukumppanin pitäisi suhtautua sinuun kuin lottovoittoon, koska olet lottovoitto. Ihan kuin toisen pitäisi nähdä päällepäin sun hienoutesi ja teidän yhteensopivuutenne. Lähinnä tuollainen toimii suhteissa joissa rakastutaan ulkonäköön. Itse voin sanoa, etten vielä muutaman vuodenkaan jälkeen tiennyt onko kumppanini lottovoitto vai ei. Se sitten selvisi kun aikaa kului, aloin tuntea hänet hyvin ja oli tarpeeksi yhteistä kokemusta takana. Hänellä oli varmaan sama. Kokisin itseni kyllä aika narsistiseksi jos olisin vaatinut että hänen olisi pitänyt kokea minut lottovoitoksi ensitreffien jälkeen, tuntematta minua yhtään.

Sinunkin tapauksessa kyseessä oli miehen puolelta trauma, joka piti hoitaa. Eli mies luuli, että olet pirttihirmu. Ei kaikki halua tai jaksa alkaa hoitamaan toisen traumoja nähdäkseen onko tästä parisuhteeseen kanssaan vai ei. Eikä todellakaan pidäkään. Jokainen hoitakoon itse traumansa ennen kuin alkaa tapailemaan tai etsimään kumppania. Sinun taas piti useamman vuoden ajan näyttää minkälainen olet ennen kuin mies kelpuutti. En itse viitsisi, vaikka palkintona saisikin useamman vuoden 'rakkaudentäyteisiä vuosia'. Kerroit, että ihmisillä jotka opettelevat tuntemaan toisen ensin hyvin, niin potentiaalisia rakastumisen kohteita tulee vastaan harvemmin. Oma mielipiteeni on, että he ovat juuri niitä, jotka eivät anna itsestään koskaan kaikkea, vaan aina hieman himmailevat. Ei normaalisuhteessa tarvi edes miettiä lähteekö toinen jonkun matkaan vai ei. Näiden mietiskelijöiden kanssa se on näemmä aina mahdollista, vaikka ollaan muka niiiiiin hyvin tutustuttu ensin. Ehkä se on juuri sitä, että jämähdetään suhteeseen, joka ei alunperinkään ollut oikein sävähdyttävä.

Aika tylsä ajatus muutenkin, että suhteesta etsitään sitä, että lopulta rakastutaan. Minusta alussa juuri on ihanaa tuntea kaikki ne tunteet mitkä kuuluvat siihen kun uutta ihmistä alkaa tapailemaan. Mm. Jännitys, kemia, odotus, ihastus. Lopussa saattaa olla pettymys, mutta mitä siitä? Siksi voi deittailla omaan tahtiin ja pitää taukojakin. Pelkääkö himmailijat siis pettymystä niin paljon, että annetaan itsestä vain osa/osia kerralla?

Eikä tarvi vetää toiseen ääripäähän. Kommenttisi oli hyvin musta-valko tyylillä kirjoitettu. Tuo lottovoitto-ajattelu nimenomaan tarkoittaa, että alusta asti ollaan ensin kiinnostuneita _puolin ja toisin_. Ei niin, että jompikumpi rakkauspommittaa tai että toista joutuu vakuuttelemaan. Ei siis tarvi ensitreffeistä lähtien vakuutella rakkautta, vaan näyttää aluksi kiinnostuksensa, joka pikkuhiljaa (jokaisella omaan tahtiin, ei kuitenkaan vaadi vuosia) kehittyy siitä, jos kehittyy. Pointtina on, että katsotaan aktiivisesti kehittyykö suhteesta mitään vai ei. Näin ei tuhlata kenenkään aikaa tai resursseja.

Ok. Täytyy sanoa että myös sinulta tulee aika mustavalkoista kommenttia, kuten tämäkin. Ehkä on hyvä tässä kohtaa vaan myöntää että eri ihmiset tutustuvat ja rakastuvat eri tavoilla ja kokevat rakkauden eri tavalla. Esimerkiksi me olemme selvästi hyvin erityylisiä ihmisiä. 

Itse en esimerkiksi ymmärrä tuota, että hehkuttaa rakkauden hienoutta mutta ei silti jaksaisi hoitaa toisen traumoja. Aikuisikään tullessa lähes kaikilla on jonkinasteisia traumoja ja huonoja kokemuksia, ja itse koen että se on yksi puoli rakkaudesta että oppii tuntemaan ne toisessa ja elämään niiden kanssa. Eli sen toisen kanssa kokonaisuutena. Toisinaan rakkaus jopa parantaa, joka on yksi upeimmista asioista mihin rakkaus pystyy.

Myös tuon suhteen alun koen ihan eri tavalla. Minulle se on aina ollut stressaavinta aikaa, kun ei tunne toista kunnolla, on oltava tuntosarvet pystyssä ja on myös epävarma mitä toinen ajattelee (vaikka hän osoittaisikin kiinnostustaan, niin itselläni myös luottamuksen kehittyminen vie aikaa). Eikä tässä ole oikeaa tai väärää, ollaan vaan erilaisia.

Mä en oikeastaan mieti sitä että toinen lähtisi jonkun muun matkaan. Se oli vastaus jonkun kommenttiin, jonka mukaan hitaasti rakastujat vaihtavat 99% varmasti kumppanin lennossa toiseen. Mielestäni se on absurdi ajatus, ja täysin päinvastainen oman elämänkokemukseni kanssa. Mutta jos niin käy niin sitten käyköön, eipä elämää voi ennustaa tai kontrolloida.

Viimeisestä kappaleesta olen samaa mieltä :)

Kerrotko mikä kommentissani oli mustavalkoista? Olen tosiaan kirjoittanut vain tuon yhden kommentin. Minä viittasin kommentissasi siihen, että sekoitit salamarakastumisen ja tuon lottovoitto-ajatuksen ja että ne kertovat vain yhdenlaisesta ihmistyypistä, joka kuitenkin on melko harvinainen.

Toki toinen huomioidaan ihmisenä ja kokonaisuutena, mutta se että heti suhteen alussa lähdetään korjaamaan ensimmäiset 2 vuotta toisen traumaa on hieman outoa. Mielestäni yhtä isoa riskinottoa kuin näillä salamarakastuneilla suhteenalut. Sinunkin tapauksessa aivan yhtä hyvin mies olisi voinut olla tätä kategoriaa: "hes just not that into you". Rakkaus voi parantaa, mutta eihän teidän tapauksessa kyse ollut rakkaudesta pitkään aikaan, kun suhde syveni hiljakseen vai ymmärsinkö jotain väärin? Ymmärsin siis, että sinun piti ensin vakuutella miestä useampi vuosi ja sitten vasta mies rentoutui ja alkoi rakastumaan ja syventämään suhdetta.

Toki kaikki kokevat asiat miten kokevat ja ajattelevat sen oman kokemuspohjan kautta. Ei sinun tarvitse vängätä kaikkia muita vastaan, jotka ovat sitä mieltä, että hitaasti lämpenevät ovat niitä jotka vaihtavat helpommin. Se on meidän muiden kokemus elämästä ja sinun ei. Anna hyvä ihminen olla. Tämä ajatus perustuu täysin siihen, että suhde on valju heti alkujaan ja sitten tuleekin joku oikeasti kiinnostava vastaan, jonka kanssa kemiat kohtaavat ihan eritavoin.

Nytkin sanon jotain, jonka varmasti koet toisin, mutta sun ei nyt tarvi tulla sitä erikseen sanomaan 😁 itse olen sitä mieltä, että kemioilla on suuri vaikutus ihmisiin. Itse koin/koen miestäni kohtaan aivan älytöntä kemiaa. Se on sellaista magneettista ja vielä vuosien jälkeenkin tulee perhosia vatsaan kun hän katsoo tai koskee tietyllä tavoin. Ei me mitenkään salamarakastuttu, mutta kyllä se kemia alusta asti oli vahvaa ja toista kohti vetävää siinä määrin että ei vain voinut olla "kattellaan tässä muutama vuosi"-fiiliksellä.

Heh, kirjoitustyylisi kaikkiaan melko mustavalkoinen. Aiemmin koit oikeudeksesi määritellä kuinka nopeasti se lottovoitto-olo täytyy tulla ja kuinka kauan sen tuleminen ei saa kestää. En ymmärrä miksi sinun pitää olla se joka kertoo sen toisillekin. Olit myös sitä mieltä että hitaasti rakastujat eivät KOSKAAN anna kaikkea. Sekään ei pidä paikkaansa. Kun luottamus ja yhteys on rakennettu, ei ole mitään syytä himmailla, ainakaan itselläni ole ollut vaikka hitaasti olenkin aina rakastunut. 

En muuten ole ikinä vaihtanut kumppania lennosta, ja uskon vakaasti että hitaasti rakastuminen suojaa tällaisilta impulsiivisilta päätöksiltä. Sinulta mustavalkoista kärjistämistä on myös yrittää antaa ymmärtää, että minä olisin ainoa joka on tätä mieltä ja "te kaikki muut" olette kokeneet asian toisin :D

Ja millainen meidän suhteen alku oli? No meillä oli hullun vahva kemia, mutta en uskaltanut luottaa siihen että se olisi muuta kuin seksuaalista. Se kuitenkin piti meitä yhdessä alkuvuodet joiden aikana opittiin tuntemaan, luovuttiin epäilyksistä ja traumoista ja suhde syventyi niin että tiesi varmaksi että kyseessä on lottovoitto. Kelpaako tämä sinulle?

Jaahas, vai semmonen rauhallisesti ottaja siellä. Eipä tarvinut kauaa odottaa capslockia😀 en sanonut missään vaiheessa, että vain minun määritelmäni on oikea. Yritin vain avata, että lottovoitto-ajatus tuskin tarkoittaa samaa kuin salamarakastuminen. Enkä sanonut, ettei hitaasti lämpenevät koskaan anna kaikkea. Vai voitko lainata tekstistäni sen osan, jossa näin sanon? Et, niimpä. En myöskään sanonut, että kaikki muut ovat sinua vastaan ja erimieltä. Yritä nyt hieman rauhoittua ja pysyä edes faktoissa. En jatka kanssasi keskustelua, kun vaikutat erittäin aggressiiviselta, impulsiiviselta ja vääristelet räikeästi sanomisiani. Voit jatkaa yksinäsi riehumistasi, joten kivaa päivänjatkoa! :)

Anteeksi luin väärin. Juu, kyllä olin nimenomaan sitä mieltä, että himmailijat eivät koskaan anna itsestään kaikkea. Tässä nyt on vain se, että se on minun oma henkilökohtainen mielipiteeni. Ei mikään faktan julistus. Sinun mielipiteesi on toinen ja se on ihan ok minulle. Sinä voit sanoa suoraan itsestäsi, että pystyt antamaan kaikkesi monen vuoden himmailun jälkeen. Minä taas uskon, että esimerkiksi miehesi ei tule koskaan antamaan itsestään täysin kaikkea sinulle, koska epäröi monta vuotta suhteenne alussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teepä nyt se koe ettet ota yhteyttä vaikka pariin vkoon. Saat selvyyden onko mies kinnostunut vai ei. Sillä välin etsit  toista miestä vaikka netistä. LÖydät toivottavasti paremman!

Valitettavasti tuo ei ole keino selvittää välittääkö mies ap:sta, sillä myös hyväksikäyttäjä ottaa usein oma-aloitteisesti yhteyttä. Väitän, että jos tuo ap:n säätö olisi hänestä aidosti kiinnostunut, niin kyllä hän sen tietäisi. Harvoin tarvitsee arpoa toisesta ihmisestä haluaako hän esim. sitoutua. AP:n ehkä kannattaisi kerätä sen verran rohkeutta, että kysyy suoraan haluaako toinen olla parisuhteessa ja jos vastaus on mitä tahansa muuta kuin "kyllä", niin sitten ainakin tietää. 

Niin, kysyminen olisi kaikkein yksinkertaisin keino. Jostain syystä se on itselleni yhtä vaikeaa kuin että pitäisi hypätä jostain todella korkealta sillalta. Eli täysin mahdotonta.

Varmaan juuri siksi, että on se tunne että mies juoksee karkuun jos suhdetta pitää alkaa määrittelemään. Nyt kun en ole painostanut mihinkään suuntaan niin se sujuu näin.

On paljon mahdollista, että miehellä on jotain läheiseen suhteeseen liittyviä rajotteita tai välttelevää kiintymyssuhdetta. Näitä pyöritellyt vaikka kuinka. Mutta kyllä se suurin syy varmasti on, että ei vaan ole minusta tarpeeksi kiinnostunut. Harmittaa kun ei voi sitä sitten sanoa tai vaikka olla tapaamatta. Se olisi itsellekkin sellainen että tajuaisin. En todellakaan ala kerjäämään näkemisiä. Nyt on ihan omasta halustaan ne tehnyt.

Ap

Olen ollut ihan samassa tilanteessa ja tiedän miten vaikeaa, jopa mahdotonta asian puheeksi ottaminen on. Siinä kun on pelissä koko suhde, ja jos vaan ummistaa silmänsä ja jatkaa vanhaan malliin, saa kuitenkin ne rippeet. Kehotan kuitenkin rohkaisemaan mielesi ja puhumaan. Et sä loppujen lopuksi voi kuin voittaa. Mitä siinä voi käydä, on se että saatte puhumalla suhteen kummallekin toimivaksi, tai sitten pääset eroon suhteesta joka ei olisi ikinä voinut olla kummallekaan toimiva. Tuokin on ihan hyvä lopputulema. Ei teistä olisi kuitenkaan tullut pitkäaikaista paria, ja olisit vain hukannut aikaa jonka olisit voinut viettää itsellesi sopivan henkilön kanssa.

Ei kannata syyttää tai painostaa miestä vaan aloittaa ihan normaali keskustelu, kuin aloittaisit kaverisi kanssa jolta kysyt mitä hän elämältään toivoo.

Saman kokeneena uskon, että yleensä näissä tilanteissa haluttomuus kysyä johtuu pohjimmiltaan siitä, että oikeastaan tietää jo sen vastauksen. Niin kauan kuin ei kysy, voi ainakin jollain tasolla ylläpitää harhaa. Tai uskotella itselleen, ettei se haittaa. Tai että toinen muuttaa vielä mieltään.

Näin minäkin ajattelin, ja lopulta päätin ottaa härkää sarvista ja puhua. Siitä tuli riita, kyllä, mutta moni asia selkeni ja kävi ilmi että monessa asiassa olin myös tulkinnut miestä väärin, lähinnä omista peloistani johtuen. Olemme vieläkin yhdessä ja tiiviissä, normaalissa parisuhteessa.

Täällä usein väitetään, että jos ei tietyssä ajassa tiedä mitä haluaa ja ole umpirakastunut, sitä ei tapahdu koskaan. Aina ei ole näin. Varsinkin vanhemmalla iällä suhteen kehittyminen voi vaatia aikaa ja halua ymmärtää toisen traumoja, lukkoja ja pelkoja jotka ovat suhteen esteenä.

Aina on harvoja poikkeuksia, mutta niiden mainostaminen tässä yhteydessä todennäköisesti vaikeuttaa Ap:n tilannetta ruokkimalla turhaa toivoa ja roikottamalla Ap;ta tuhoon tuomitussa ihmissuhteessa.

No, se selviää puhumalla.

Kyllä ja ei. Joskus tällaisesta tilanteesta kehkeytyy seinää vasten laittamisen jälkeen vakava parisuhdekin. Oman elämänkokemuksen perusteella sellainen, jossa kumppani 99% todennäköisyydellä vaihdetaan myöhemmin lennosta johonkin ihmiseen joka kolahtaa oikeasti. Sellaiseen, jonka kanssa ei olisi koskaan arvottu vuositolkulla kiinnostaako se vai ei.

Ei tässä ollut tietenkään kyse seinää vasten laittamisesta tai parisuhteeseen painostamisesta vaan keskustelusta. Me jatkettiin harvakseltaan tapailua ja tuollaista löyhää suhdetta vielä varmaan toinenkin vuosi, ennen kuin mies alkoi rentoutua ja uskoa etten ole sellainen pirttihirmu joista hän oli traumatisoitunut ja minkä takia hän epäröi suhdetta. Sen jälkeen mies alkoi oma-aloitteisesti tiivistää yhdessäoloa ja nyt takana on useita rakkaudentäyteisiä vuosia takana.

Toki aina voi tulla vaihdetuksi lennosta toiseen, mutta oma elämänkokemus kertoo, että yleensä nämä ovat niitä tyyppejä joilla on taipumus rakastua ensi silmäyksellä niin että oksat pois. Jos oma suhteeni olisi alkanut noin, niin olisin enemmän huolissani. Tällainen ihminen ei tarvitse mitään tietoja rakkautensa kohteesta, pelkkä vilkaisu riittää ja se on menoa. Jokainen päivä on täynnä potentiaalisia rakastumisen mahdollisuuksia. Sillä ihmisellä, jonka rakkaus syntyy opettelemalla tuntemaan toisen hyvin, niitä potentiaalisia rakastumistilanteita tulee paljon vähemmän.

Minusta nykyajassa ruokitaan utopistista, naivia, narsistista ja vahingollista kuvaa rakkaudesta, ja sitä edusti mm. täällä viesti jossa neuvottiin kuinka seurustelukumppanin pitäisi suhtautua sinuun kuin lottovoittoon, koska olet lottovoitto. Ihan kuin toisen pitäisi nähdä päällepäin sun hienoutesi ja teidän yhteensopivuutenne. Lähinnä tuollainen toimii suhteissa joissa rakastutaan ulkonäköön. Itse voin sanoa, etten vielä muutaman vuodenkaan jälkeen tiennyt onko kumppanini lottovoitto vai ei. Se sitten selvisi kun aikaa kului, aloin tuntea hänet hyvin ja oli tarpeeksi yhteistä kokemusta takana. Hänellä oli varmaan sama. Kokisin itseni kyllä aika narsistiseksi jos olisin vaatinut että hänen olisi pitänyt kokea minut lottovoitoksi ensitreffien jälkeen, tuntematta minua yhtään.

Haluan vielä lisätä, että tarkoitukseni ei ole luoda turhia toiveita ap:lle tai muille suhteissa roikkuville, vaan rohkaista keskusteluun. Jotkut luottavat varmoina omiin tuntemuksiinsa, mutta loppujen lopuksi me ei olla ajatustenlukijoita ja muilla ihmisillä on niin paljon kaikkea mistä me emme tiedä eikä meillä ole kokemusta ja silti me vain tulkitsemme heitä omien kokemustemme läpi. Itse koin koko suhteen alkuajan ettei mies välitä minusta eikä suhteesta tule mitään, mutta keskustelun jälkeen ymmärsin että tulkitsin asioita omista peloistani käsin enkä selviäkään merkkejä uskaltanut tulkita myönteisesti koska en halunnut toivoa liikoja ja pettyä. 

Ja voi se olla myös toisinpäin, moni etsii positiivisia merkkejä vaikka kiven kolosta. Pointtini on se, että jos uskoo pelkästään omia tunteitaan ja elää vain niiden varassa, jää asioista lopulta melkoisen yksipuolinen kuva. Elää vähän niin kuin side silmillään.

Minusta sinä puhut tässäkin vähän eri asiasta. On tietysti tilanteita, joissa omat traumat ja pelot uhkaa ottaa vallan ja ihminen suurentelee torjunnan merkkejä tai jopa keksii niitä tyhjästä. Tällaisen ihmisen on vaikea luottaa silloinkaan, kun mitään selkeää järkisyytä peloille ei ole.

Sitten on ne tilanteet, joissa ihminen loputtomasti toivoo vaikka kaikki järkisyyt puhuvat suhteet onnistumista vastaan. Kuten Ap:lla ja monella muulla saman kokeneella.

Nämä eivät ole sama tilanne, vaan itseasiassa aika lailla toistensa vastakohtia. Molemmissa järki ja tunteet riitelee, mutta olennaista olisi kuunnella mitä se järki sanoo. Ihminen ei ole tasapainossa, jos järki ja tunteet riitelee kovin raivokkaasti. Hyvin hyvin harvoin oikea ratkaisu on uskotella sille järjelle että tunteet on oikeassa. Yleensä toisinpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teepä nyt se koe ettet ota yhteyttä vaikka pariin vkoon. Saat selvyyden onko mies kinnostunut vai ei. Sillä välin etsit  toista miestä vaikka netistä. LÖydät toivottavasti paremman!

Valitettavasti tuo ei ole keino selvittää välittääkö mies ap:sta, sillä myös hyväksikäyttäjä ottaa usein oma-aloitteisesti yhteyttä. Väitän, että jos tuo ap:n säätö olisi hänestä aidosti kiinnostunut, niin kyllä hän sen tietäisi. Harvoin tarvitsee arpoa toisesta ihmisestä haluaako hän esim. sitoutua. AP:n ehkä kannattaisi kerätä sen verran rohkeutta, että kysyy suoraan haluaako toinen olla parisuhteessa ja jos vastaus on mitä tahansa muuta kuin "kyllä", niin sitten ainakin tietää. 

Niin, kysyminen olisi kaikkein yksinkertaisin keino. Jostain syystä se on itselleni yhtä vaikeaa kuin että pitäisi hypätä jostain todella korkealta sillalta. Eli täysin mahdotonta.

Varmaan juuri siksi, että on se tunne että mies juoksee karkuun jos suhdetta pitää alkaa määrittelemään. Nyt kun en ole painostanut mihinkään suuntaan niin se sujuu näin.

On paljon mahdollista, että miehellä on jotain läheiseen suhteeseen liittyviä rajotteita tai välttelevää kiintymyssuhdetta. Näitä pyöritellyt vaikka kuinka. Mutta kyllä se suurin syy varmasti on, että ei vaan ole minusta tarpeeksi kiinnostunut. Harmittaa kun ei voi sitä sitten sanoa tai vaikka olla tapaamatta. Se olisi itsellekkin sellainen että tajuaisin. En todellakaan ala kerjäämään näkemisiä. Nyt on ihan omasta halustaan ne tehnyt.

Ap

Olen ollut ihan samassa tilanteessa ja tiedän miten vaikeaa, jopa mahdotonta asian puheeksi ottaminen on. Siinä kun on pelissä koko suhde, ja jos vaan ummistaa silmänsä ja jatkaa vanhaan malliin, saa kuitenkin ne rippeet. Kehotan kuitenkin rohkaisemaan mielesi ja puhumaan. Et sä loppujen lopuksi voi kuin voittaa. Mitä siinä voi käydä, on se että saatte puhumalla suhteen kummallekin toimivaksi, tai sitten pääset eroon suhteesta joka ei olisi ikinä voinut olla kummallekaan toimiva. Tuokin on ihan hyvä lopputulema. Ei teistä olisi kuitenkaan tullut pitkäaikaista paria, ja olisit vain hukannut aikaa jonka olisit voinut viettää itsellesi sopivan henkilön kanssa.

Ei kannata syyttää tai painostaa miestä vaan aloittaa ihan normaali keskustelu, kuin aloittaisit kaverisi kanssa jolta kysyt mitä hän elämältään toivoo.

Saman kokeneena uskon, että yleensä näissä tilanteissa haluttomuus kysyä johtuu pohjimmiltaan siitä, että oikeastaan tietää jo sen vastauksen. Niin kauan kuin ei kysy, voi ainakin jollain tasolla ylläpitää harhaa. Tai uskotella itselleen, ettei se haittaa. Tai että toinen muuttaa vielä mieltään.

Näin minäkin ajattelin, ja lopulta päätin ottaa härkää sarvista ja puhua. Siitä tuli riita, kyllä, mutta moni asia selkeni ja kävi ilmi että monessa asiassa olin myös tulkinnut miestä väärin, lähinnä omista peloistani johtuen. Olemme vieläkin yhdessä ja tiiviissä, normaalissa parisuhteessa.

Täällä usein väitetään, että jos ei tietyssä ajassa tiedä mitä haluaa ja ole umpirakastunut, sitä ei tapahdu koskaan. Aina ei ole näin. Varsinkin vanhemmalla iällä suhteen kehittyminen voi vaatia aikaa ja halua ymmärtää toisen traumoja, lukkoja ja pelkoja jotka ovat suhteen esteenä.

Aina on harvoja poikkeuksia, mutta niiden mainostaminen tässä yhteydessä todennäköisesti vaikeuttaa Ap:n tilannetta ruokkimalla turhaa toivoa ja roikottamalla Ap;ta tuhoon tuomitussa ihmissuhteessa.

No, se selviää puhumalla.

Kyllä ja ei. Joskus tällaisesta tilanteesta kehkeytyy seinää vasten laittamisen jälkeen vakava parisuhdekin. Oman elämänkokemuksen perusteella sellainen, jossa kumppani 99% todennäköisyydellä vaihdetaan myöhemmin lennosta johonkin ihmiseen joka kolahtaa oikeasti. Sellaiseen, jonka kanssa ei olisi koskaan arvottu vuositolkulla kiinnostaako se vai ei.

Ei tässä ollut tietenkään kyse seinää vasten laittamisesta tai parisuhteeseen painostamisesta vaan keskustelusta. Me jatkettiin harvakseltaan tapailua ja tuollaista löyhää suhdetta vielä varmaan toinenkin vuosi, ennen kuin mies alkoi rentoutua ja uskoa etten ole sellainen pirttihirmu joista hän oli traumatisoitunut ja minkä takia hän epäröi suhdetta. Sen jälkeen mies alkoi oma-aloitteisesti tiivistää yhdessäoloa ja nyt takana on useita rakkaudentäyteisiä vuosia takana.

Toki aina voi tulla vaihdetuksi lennosta toiseen, mutta oma elämänkokemus kertoo, että yleensä nämä ovat niitä tyyppejä joilla on taipumus rakastua ensi silmäyksellä niin että oksat pois. Jos oma suhteeni olisi alkanut noin, niin olisin enemmän huolissani. Tällainen ihminen ei tarvitse mitään tietoja rakkautensa kohteesta, pelkkä vilkaisu riittää ja se on menoa. Jokainen päivä on täynnä potentiaalisia rakastumisen mahdollisuuksia. Sillä ihmisellä, jonka rakkaus syntyy opettelemalla tuntemaan toisen hyvin, niitä potentiaalisia rakastumistilanteita tulee paljon vähemmän.

Minusta nykyajassa ruokitaan utopistista, naivia, narsistista ja vahingollista kuvaa rakkaudesta, ja sitä edusti mm. täällä viesti jossa neuvottiin kuinka seurustelukumppanin pitäisi suhtautua sinuun kuin lottovoittoon, koska olet lottovoitto. Ihan kuin toisen pitäisi nähdä päällepäin sun hienoutesi ja teidän yhteensopivuutenne. Lähinnä tuollainen toimii suhteissa joissa rakastutaan ulkonäköön. Itse voin sanoa, etten vielä muutaman vuodenkaan jälkeen tiennyt onko kumppanini lottovoitto vai ei. Se sitten selvisi kun aikaa kului, aloin tuntea hänet hyvin ja oli tarpeeksi yhteistä kokemusta takana. Hänellä oli varmaan sama. Kokisin itseni kyllä aika narsistiseksi jos olisin vaatinut että hänen olisi pitänyt kokea minut lottovoitoksi ensitreffien jälkeen, tuntematta minua yhtään.

Jos ihminen on oikeasti lottovoitto niin ei sen huomaamiseen todellakaan tarvitse vuosia, ei edes kuukausia. Hän on niin erilainen (hyvällä tavalla) kuin kukaan muu aiemmin ja tulee sellainen sisäinen tieto, että paremmin minulle sopivaa en tule löytämään, ainakaan helposti. Uskon että itselle oikean ihmisen tunnistaa nopeasti, ei tarvitse arpoa onko tämä sitä vai ei.

Jos vasta vuosien jälkeen tajuaa että tämä on lottovoitto, tulee mieleen että on katseltu muita vaihtoehtoja ja todettu että koska parempaakaan en saa, ehkä tämä sitten on sitä. Romantikkona en oikein perustaisi tällaisesta.

Me ollaan vaan näemmä erilaisia romantikkoja :) Totta kai on toisen lähellä tultava tuttu, yhteensopiva olo, mutta itse tarvitsen lottovoitto-tunteelle vielä todisteita, mitä tulee vasta ajan myötä. Pelkkä ennakkofiilis ei ikinä yllä samaan, kuin se tieto mitä löydät joka päivä toisen pienistä ja isoista tekemisistä jotka alleviivaavat sinulle miten asia on, ja miten se on vielä suurempaa kuin ennakko-odotuksesi olisivat ikinä voineet aavistaa. Kyse ei ole todellakaan siitä että etsisi muita vaihtoehtoja vaan päinvastoin siitä että antaa toiselle aikaa keskittyen häneen aidosti.

Itselläni on tuttuja, jotka salamarakastuvat muutaman vuoden välein, ja heillä on aina tuo lottovoitto-olo. Mulle se nopea lottovoitto-fiilis ei ole kovin vakuuttava asia heitä seurattuani.

Tämähän se on se sarjarakastujan dilemma. Kun se lottovoitto-olo tulee nopeasti, se ei perustu oikeastaan mihinkään muuhun kuin omiin toiveisiin. Siitä seuraa lähes aina pettymys, ja sitten uusi lottovoitto joihin jää koukkuun kun se tunne on niin vahva. 

Oma sarjarakastuja-kaveri on hehkuttanut uusinta lottovoittoaan viime aikoina minulle, mikä on ollut sikäli kiinnostavaa että satun tuntemaan kyseisen miehen hyvin (hän on myös kaverini). Oikeastaan mikään niistä asioista mikä miehessä on kuulemma niin ihanaa ja miksi he sopivat niin hyvin yhteen, ei pidä paikkaansa. Mieskin välillä kohottelee kulmiaan, että onkohan tuo tyyppi nyt kuunnellut mua yhtään vai hehkuttaako jotain itse luomaansa kuvaa. Mutta kun se lottovoitto-tunne on niin vahva, että se kääntää mustankin valkoiseksi.

Kirjoitin tuon edellistä edeltävän kommentin ja en voi kuin ihmetellä mistä ihmisille on tullut käsitys, että nopeasti rakastuva rakastuu suunnilleen joka ikiseen vastaantulijaan ja rakkauden kohde vaihtuu tämän tästä. Näinhän asia ei todellakaan ole. Itse rakastun ERITTÄIN harvoin, mutta silloin kun rakastun, se tapahtuu nopeasti. Olen rakastunut kohta 30-vuotisen elämäni aikan kerran ja se tapahtui ensisilmäyksellä. Suhteen päätyttyä en ole ollut kenenkään kanssa, ja tuosta on kuitenkin jo vuosia. Enkä tule olemaankaan, ellen koe tuota samaa tunnetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teepä nyt se koe ettet ota yhteyttä vaikka pariin vkoon. Saat selvyyden onko mies kinnostunut vai ei. Sillä välin etsit  toista miestä vaikka netistä. LÖydät toivottavasti paremman!

Valitettavasti tuo ei ole keino selvittää välittääkö mies ap:sta, sillä myös hyväksikäyttäjä ottaa usein oma-aloitteisesti yhteyttä. Väitän, että jos tuo ap:n säätö olisi hänestä aidosti kiinnostunut, niin kyllä hän sen tietäisi. Harvoin tarvitsee arpoa toisesta ihmisestä haluaako hän esim. sitoutua. AP:n ehkä kannattaisi kerätä sen verran rohkeutta, että kysyy suoraan haluaako toinen olla parisuhteessa ja jos vastaus on mitä tahansa muuta kuin "kyllä", niin sitten ainakin tietää. 

Niin, kysyminen olisi kaikkein yksinkertaisin keino. Jostain syystä se on itselleni yhtä vaikeaa kuin että pitäisi hypätä jostain todella korkealta sillalta. Eli täysin mahdotonta.

Varmaan juuri siksi, että on se tunne että mies juoksee karkuun jos suhdetta pitää alkaa määrittelemään. Nyt kun en ole painostanut mihinkään suuntaan niin se sujuu näin.

On paljon mahdollista, että miehellä on jotain läheiseen suhteeseen liittyviä rajotteita tai välttelevää kiintymyssuhdetta. Näitä pyöritellyt vaikka kuinka. Mutta kyllä se suurin syy varmasti on, että ei vaan ole minusta tarpeeksi kiinnostunut. Harmittaa kun ei voi sitä sitten sanoa tai vaikka olla tapaamatta. Se olisi itsellekkin sellainen että tajuaisin. En todellakaan ala kerjäämään näkemisiä. Nyt on ihan omasta halustaan ne tehnyt.

Ap

Olen ollut ihan samassa tilanteessa ja tiedän miten vaikeaa, jopa mahdotonta asian puheeksi ottaminen on. Siinä kun on pelissä koko suhde, ja jos vaan ummistaa silmänsä ja jatkaa vanhaan malliin, saa kuitenkin ne rippeet. Kehotan kuitenkin rohkaisemaan mielesi ja puhumaan. Et sä loppujen lopuksi voi kuin voittaa. Mitä siinä voi käydä, on se että saatte puhumalla suhteen kummallekin toimivaksi, tai sitten pääset eroon suhteesta joka ei olisi ikinä voinut olla kummallekaan toimiva. Tuokin on ihan hyvä lopputulema. Ei teistä olisi kuitenkaan tullut pitkäaikaista paria, ja olisit vain hukannut aikaa jonka olisit voinut viettää itsellesi sopivan henkilön kanssa.

Ei kannata syyttää tai painostaa miestä vaan aloittaa ihan normaali keskustelu, kuin aloittaisit kaverisi kanssa jolta kysyt mitä hän elämältään toivoo.

Saman kokeneena uskon, että yleensä näissä tilanteissa haluttomuus kysyä johtuu pohjimmiltaan siitä, että oikeastaan tietää jo sen vastauksen. Niin kauan kuin ei kysy, voi ainakin jollain tasolla ylläpitää harhaa. Tai uskotella itselleen, ettei se haittaa. Tai että toinen muuttaa vielä mieltään.

Näin minäkin ajattelin, ja lopulta päätin ottaa härkää sarvista ja puhua. Siitä tuli riita, kyllä, mutta moni asia selkeni ja kävi ilmi että monessa asiassa olin myös tulkinnut miestä väärin, lähinnä omista peloistani johtuen. Olemme vieläkin yhdessä ja tiiviissä, normaalissa parisuhteessa.

Täällä usein väitetään, että jos ei tietyssä ajassa tiedä mitä haluaa ja ole umpirakastunut, sitä ei tapahdu koskaan. Aina ei ole näin. Varsinkin vanhemmalla iällä suhteen kehittyminen voi vaatia aikaa ja halua ymmärtää toisen traumoja, lukkoja ja pelkoja jotka ovat suhteen esteenä.

Aina on harvoja poikkeuksia, mutta niiden mainostaminen tässä yhteydessä todennäköisesti vaikeuttaa Ap:n tilannetta ruokkimalla turhaa toivoa ja roikottamalla Ap;ta tuhoon tuomitussa ihmissuhteessa.

No, se selviää puhumalla.

Kyllä ja ei. Joskus tällaisesta tilanteesta kehkeytyy seinää vasten laittamisen jälkeen vakava parisuhdekin. Oman elämänkokemuksen perusteella sellainen, jossa kumppani 99% todennäköisyydellä vaihdetaan myöhemmin lennosta johonkin ihmiseen joka kolahtaa oikeasti. Sellaiseen, jonka kanssa ei olisi koskaan arvottu vuositolkulla kiinnostaako se vai ei.

Ei tässä ollut tietenkään kyse seinää vasten laittamisesta tai parisuhteeseen painostamisesta vaan keskustelusta. Me jatkettiin harvakseltaan tapailua ja tuollaista löyhää suhdetta vielä varmaan toinenkin vuosi, ennen kuin mies alkoi rentoutua ja uskoa etten ole sellainen pirttihirmu joista hän oli traumatisoitunut ja minkä takia hän epäröi suhdetta. Sen jälkeen mies alkoi oma-aloitteisesti tiivistää yhdessäoloa ja nyt takana on useita rakkaudentäyteisiä vuosia takana.

Toki aina voi tulla vaihdetuksi lennosta toiseen, mutta oma elämänkokemus kertoo, että yleensä nämä ovat niitä tyyppejä joilla on taipumus rakastua ensi silmäyksellä niin että oksat pois. Jos oma suhteeni olisi alkanut noin, niin olisin enemmän huolissani. Tällainen ihminen ei tarvitse mitään tietoja rakkautensa kohteesta, pelkkä vilkaisu riittää ja se on menoa. Jokainen päivä on täynnä potentiaalisia rakastumisen mahdollisuuksia. Sillä ihmisellä, jonka rakkaus syntyy opettelemalla tuntemaan toisen hyvin, niitä potentiaalisia rakastumistilanteita tulee paljon vähemmän.

Minusta nykyajassa ruokitaan utopistista, naivia, narsistista ja vahingollista kuvaa rakkaudesta, ja sitä edusti mm. täällä viesti jossa neuvottiin kuinka seurustelukumppanin pitäisi suhtautua sinuun kuin lottovoittoon, koska olet lottovoitto. Ihan kuin toisen pitäisi nähdä päällepäin sun hienoutesi ja teidän yhteensopivuutenne. Lähinnä tuollainen toimii suhteissa joissa rakastutaan ulkonäköön. Itse voin sanoa, etten vielä muutaman vuodenkaan jälkeen tiennyt onko kumppanini lottovoitto vai ei. Se sitten selvisi kun aikaa kului, aloin tuntea hänet hyvin ja oli tarpeeksi yhteistä kokemusta takana. Hänellä oli varmaan sama. Kokisin itseni kyllä aika narsistiseksi jos olisin vaatinut että hänen olisi pitänyt kokea minut lottovoitoksi ensitreffien jälkeen, tuntematta minua yhtään.

Jos ihminen on oikeasti lottovoitto niin ei sen huomaamiseen todellakaan tarvitse vuosia, ei edes kuukausia. Hän on niin erilainen (hyvällä tavalla) kuin kukaan muu aiemmin ja tulee sellainen sisäinen tieto, että paremmin minulle sopivaa en tule löytämään, ainakaan helposti. Uskon että itselle oikean ihmisen tunnistaa nopeasti, ei tarvitse arpoa onko tämä sitä vai ei.

Jos vasta vuosien jälkeen tajuaa että tämä on lottovoitto, tulee mieleen että on katseltu muita vaihtoehtoja ja todettu että koska parempaakaan en saa, ehkä tämä sitten on sitä. Romantikkona en oikein perustaisi tällaisesta.

Me ollaan vaan näemmä erilaisia romantikkoja :) Totta kai on toisen lähellä tultava tuttu, yhteensopiva olo, mutta itse tarvitsen lottovoitto-tunteelle vielä todisteita, mitä tulee vasta ajan myötä. Pelkkä ennakkofiilis ei ikinä yllä samaan, kuin se tieto mitä löydät joka päivä toisen pienistä ja isoista tekemisistä jotka alleviivaavat sinulle miten asia on, ja miten se on vielä suurempaa kuin ennakko-odotuksesi olisivat ikinä voineet aavistaa. Kyse ei ole todellakaan siitä että etsisi muita vaihtoehtoja vaan päinvastoin siitä että antaa toiselle aikaa keskittyen häneen aidosti.

Itselläni on tuttuja, jotka salamarakastuvat muutaman vuoden välein, ja heillä on aina tuo lottovoitto-olo. Mulle se nopea lottovoitto-fiilis ei ole kovin vakuuttava asia heitä seurattuani.

Tämähän se on se sarjarakastujan dilemma. Kun se lottovoitto-olo tulee nopeasti, se ei perustu oikeastaan mihinkään muuhun kuin omiin toiveisiin. Siitä seuraa lähes aina pettymys, ja sitten uusi lottovoitto joihin jää koukkuun kun se tunne on niin vahva. 

Oma sarjarakastuja-kaveri on hehkuttanut uusinta lottovoittoaan viime aikoina minulle, mikä on ollut sikäli kiinnostavaa että satun tuntemaan kyseisen miehen hyvin (hän on myös kaverini). Oikeastaan mikään niistä asioista mikä miehessä on kuulemma niin ihanaa ja miksi he sopivat niin hyvin yhteen, ei pidä paikkaansa. Mieskin välillä kohottelee kulmiaan, että onkohan tuo tyyppi nyt kuunnellut mua yhtään vai hehkuttaako jotain itse luomaansa kuvaa. Mutta kun se lottovoitto-tunne on niin vahva, että se kääntää mustankin valkoiseksi.

Itse olen salamarakastunut nyt ensimmäistä kertaa elämässäni näin keski-iässä. Aiemmat parisuhteeni alkoivat hitaasti kypsyen. Kiinnyin, lottovoitto-oloa ei tosin tullut koskaan. Nyt todellakin aivan salamana tuli mies, otti sydämeni, ja pitää siitä todella hyvää huolta. Mulla - meillä - on vahvasti se olo että näin oli tarkoitettu. Molemmilla on suhteita ja kokemuksia ja molemmat tuntevat sen eron niihin.

Tämä. Nämä kunnon kolahdukselle naureskelevat puhuvat aina ihmisistä, jotka salamarakastuvat jatkuvasti uusiin ihmisiin ja hakevat aina uutta alkuhuumaa. Sujuvasti ohitetaan ne, jotka tunnistavat nopeasti sen oikeasti sopivan ihmisen 1(-2) kertaa elämässä.

No kauankos tuosta edellisen keski-ikäisenkin salamarakastumisesta on, ei vaikuta kovin pitkältä ajalta. Tulkaahan sitten kuolinvuoteella kommentoimaan että kestikö se sinne asti.

Ja kuinkahan moni loputtoman arpomisen jälkeen kelpuutettu täällä kuolinvuoteelta kirjoittelee? Ei kai kukaan heidänkään suhteidensa kohtalosta voi sanoa, kun on elämä vielä kesken.

Ei se tietenkään helppoa ole, mutta tuo on miehen puolelta silkkaa hyväksikäyttöä. Se pilaa lopulta sun psyykeen ja susta tulee samanlainen lihava masennuslääkkeiden rouskuttaja kuin minäkin olen.

Mutta jos se on sen arvoista, go for it.

Mä kuuntelin vuoden kaikkia lupauksia ja sulopuheita vaikka todellisuus oli vain tuota.

Kun mitta tuli täyteen ja sanoin että nyt tarvitaan tekoja niin se olikin sitten liikaa.

Eniten harmittaa etten luottanut järkeeni joka varoitti jo etukäteen että tämä ei muuksi muutu.

Että mä inhoan kun miehet tekee tota. Sen takia en enää uskalla edes yrittää tutustua miehiin, pelkään niitä suorastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teepä nyt se koe ettet ota yhteyttä vaikka pariin vkoon. Saat selvyyden onko mies kinnostunut vai ei. Sillä välin etsit  toista miestä vaikka netistä. LÖydät toivottavasti paremman!

Valitettavasti tuo ei ole keino selvittää välittääkö mies ap:sta, sillä myös hyväksikäyttäjä ottaa usein oma-aloitteisesti yhteyttä. Väitän, että jos tuo ap:n säätö olisi hänestä aidosti kiinnostunut, niin kyllä hän sen tietäisi. Harvoin tarvitsee arpoa toisesta ihmisestä haluaako hän esim. sitoutua. AP:n ehkä kannattaisi kerätä sen verran rohkeutta, että kysyy suoraan haluaako toinen olla parisuhteessa ja jos vastaus on mitä tahansa muuta kuin "kyllä", niin sitten ainakin tietää. 

Niin, kysyminen olisi kaikkein yksinkertaisin keino. Jostain syystä se on itselleni yhtä vaikeaa kuin että pitäisi hypätä jostain todella korkealta sillalta. Eli täysin mahdotonta.

Varmaan juuri siksi, että on se tunne että mies juoksee karkuun jos suhdetta pitää alkaa määrittelemään. Nyt kun en ole painostanut mihinkään suuntaan niin se sujuu näin.

On paljon mahdollista, että miehellä on jotain läheiseen suhteeseen liittyviä rajotteita tai välttelevää kiintymyssuhdetta. Näitä pyöritellyt vaikka kuinka. Mutta kyllä se suurin syy varmasti on, että ei vaan ole minusta tarpeeksi kiinnostunut. Harmittaa kun ei voi sitä sitten sanoa tai vaikka olla tapaamatta. Se olisi itsellekkin sellainen että tajuaisin. En todellakaan ala kerjäämään näkemisiä. Nyt on ihan omasta halustaan ne tehnyt.

Ap

Olen ollut ihan samassa tilanteessa ja tiedän miten vaikeaa, jopa mahdotonta asian puheeksi ottaminen on. Siinä kun on pelissä koko suhde, ja jos vaan ummistaa silmänsä ja jatkaa vanhaan malliin, saa kuitenkin ne rippeet. Kehotan kuitenkin rohkaisemaan mielesi ja puhumaan. Et sä loppujen lopuksi voi kuin voittaa. Mitä siinä voi käydä, on se että saatte puhumalla suhteen kummallekin toimivaksi, tai sitten pääset eroon suhteesta joka ei olisi ikinä voinut olla kummallekaan toimiva. Tuokin on ihan hyvä lopputulema. Ei teistä olisi kuitenkaan tullut pitkäaikaista paria, ja olisit vain hukannut aikaa jonka olisit voinut viettää itsellesi sopivan henkilön kanssa.

Ei kannata syyttää tai painostaa miestä vaan aloittaa ihan normaali keskustelu, kuin aloittaisit kaverisi kanssa jolta kysyt mitä hän elämältään toivoo.

Saman kokeneena uskon, että yleensä näissä tilanteissa haluttomuus kysyä johtuu pohjimmiltaan siitä, että oikeastaan tietää jo sen vastauksen. Niin kauan kuin ei kysy, voi ainakin jollain tasolla ylläpitää harhaa. Tai uskotella itselleen, ettei se haittaa. Tai että toinen muuttaa vielä mieltään.

Näin minäkin ajattelin, ja lopulta päätin ottaa härkää sarvista ja puhua. Siitä tuli riita, kyllä, mutta moni asia selkeni ja kävi ilmi että monessa asiassa olin myös tulkinnut miestä väärin, lähinnä omista peloistani johtuen. Olemme vieläkin yhdessä ja tiiviissä, normaalissa parisuhteessa.

Täällä usein väitetään, että jos ei tietyssä ajassa tiedä mitä haluaa ja ole umpirakastunut, sitä ei tapahdu koskaan. Aina ei ole näin. Varsinkin vanhemmalla iällä suhteen kehittyminen voi vaatia aikaa ja halua ymmärtää toisen traumoja, lukkoja ja pelkoja jotka ovat suhteen esteenä.

Aina on harvoja poikkeuksia, mutta niiden mainostaminen tässä yhteydessä todennäköisesti vaikeuttaa Ap:n tilannetta ruokkimalla turhaa toivoa ja roikottamalla Ap;ta tuhoon tuomitussa ihmissuhteessa.

No, se selviää puhumalla.

Kyllä ja ei. Joskus tällaisesta tilanteesta kehkeytyy seinää vasten laittamisen jälkeen vakava parisuhdekin. Oman elämänkokemuksen perusteella sellainen, jossa kumppani 99% todennäköisyydellä vaihdetaan myöhemmin lennosta johonkin ihmiseen joka kolahtaa oikeasti. Sellaiseen, jonka kanssa ei olisi koskaan arvottu vuositolkulla kiinnostaako se vai ei.

Ei tässä ollut tietenkään kyse seinää vasten laittamisesta tai parisuhteeseen painostamisesta vaan keskustelusta. Me jatkettiin harvakseltaan tapailua ja tuollaista löyhää suhdetta vielä varmaan toinenkin vuosi, ennen kuin mies alkoi rentoutua ja uskoa etten ole sellainen pirttihirmu joista hän oli traumatisoitunut ja minkä takia hän epäröi suhdetta. Sen jälkeen mies alkoi oma-aloitteisesti tiivistää yhdessäoloa ja nyt takana on useita rakkaudentäyteisiä vuosia takana.

Toki aina voi tulla vaihdetuksi lennosta toiseen, mutta oma elämänkokemus kertoo, että yleensä nämä ovat niitä tyyppejä joilla on taipumus rakastua ensi silmäyksellä niin että oksat pois. Jos oma suhteeni olisi alkanut noin, niin olisin enemmän huolissani. Tällainen ihminen ei tarvitse mitään tietoja rakkautensa kohteesta, pelkkä vilkaisu riittää ja se on menoa. Jokainen päivä on täynnä potentiaalisia rakastumisen mahdollisuuksia. Sillä ihmisellä, jonka rakkaus syntyy opettelemalla tuntemaan toisen hyvin, niitä potentiaalisia rakastumistilanteita tulee paljon vähemmän.

Minusta nykyajassa ruokitaan utopistista, naivia, narsistista ja vahingollista kuvaa rakkaudesta, ja sitä edusti mm. täällä viesti jossa neuvottiin kuinka seurustelukumppanin pitäisi suhtautua sinuun kuin lottovoittoon, koska olet lottovoitto. Ihan kuin toisen pitäisi nähdä päällepäin sun hienoutesi ja teidän yhteensopivuutenne. Lähinnä tuollainen toimii suhteissa joissa rakastutaan ulkonäköön. Itse voin sanoa, etten vielä muutaman vuodenkaan jälkeen tiennyt onko kumppanini lottovoitto vai ei. Se sitten selvisi kun aikaa kului, aloin tuntea hänet hyvin ja oli tarpeeksi yhteistä kokemusta takana. Hänellä oli varmaan sama. Kokisin itseni kyllä aika narsistiseksi jos olisin vaatinut että hänen olisi pitänyt kokea minut lottovoitoksi ensitreffien jälkeen, tuntematta minua yhtään.

Sinunkin tapauksessa kyseessä oli miehen puolelta trauma, joka piti hoitaa. Eli mies luuli, että olet pirttihirmu. Ei kaikki halua tai jaksa alkaa hoitamaan toisen traumoja nähdäkseen onko tästä parisuhteeseen kanssaan vai ei. Eikä todellakaan pidäkään. Jokainen hoitakoon itse traumansa ennen kuin alkaa tapailemaan tai etsimään kumppania. Sinun taas piti useamman vuoden ajan näyttää minkälainen olet ennen kuin mies kelpuutti. En itse viitsisi, vaikka palkintona saisikin useamman vuoden 'rakkaudentäyteisiä vuosia'. Kerroit, että ihmisillä jotka opettelevat tuntemaan toisen ensin hyvin, niin potentiaalisia rakastumisen kohteita tulee vastaan harvemmin. Oma mielipiteeni on, että he ovat juuri niitä, jotka eivät anna itsestään koskaan kaikkea, vaan aina hieman himmailevat. Ei normaalisuhteessa tarvi edes miettiä lähteekö toinen jonkun matkaan vai ei. Näiden mietiskelijöiden kanssa se on näemmä aina mahdollista, vaikka ollaan muka niiiiiin hyvin tutustuttu ensin. Ehkä se on juuri sitä, että jämähdetään suhteeseen, joka ei alunperinkään ollut oikein sävähdyttävä.

Aika tylsä ajatus muutenkin, että suhteesta etsitään sitä, että lopulta rakastutaan. Minusta alussa juuri on ihanaa tuntea kaikki ne tunteet mitkä kuuluvat siihen kun uutta ihmistä alkaa tapailemaan. Mm. Jännitys, kemia, odotus, ihastus. Lopussa saattaa olla pettymys, mutta mitä siitä? Siksi voi deittailla omaan tahtiin ja pitää taukojakin. Pelkääkö himmailijat siis pettymystä niin paljon, että annetaan itsestä vain osa/osia kerralla?

Eikä tarvi vetää toiseen ääripäähän. Kommenttisi oli hyvin musta-valko tyylillä kirjoitettu. Tuo lottovoitto-ajattelu nimenomaan tarkoittaa, että alusta asti ollaan ensin kiinnostuneita _puolin ja toisin_. Ei niin, että jompikumpi rakkauspommittaa tai että toista joutuu vakuuttelemaan. Ei siis tarvi ensitreffeistä lähtien vakuutella rakkautta, vaan näyttää aluksi kiinnostuksensa, joka pikkuhiljaa (jokaisella omaan tahtiin, ei kuitenkaan vaadi vuosia) kehittyy siitä, jos kehittyy. Pointtina on, että katsotaan aktiivisesti kehittyykö suhteesta mitään vai ei. Näin ei tuhlata kenenkään aikaa tai resursseja.

Ok. Täytyy sanoa että myös sinulta tulee aika mustavalkoista kommenttia, kuten tämäkin. Ehkä on hyvä tässä kohtaa vaan myöntää että eri ihmiset tutustuvat ja rakastuvat eri tavoilla ja kokevat rakkauden eri tavalla. Esimerkiksi me olemme selvästi hyvin erityylisiä ihmisiä. 

Itse en esimerkiksi ymmärrä tuota, että hehkuttaa rakkauden hienoutta mutta ei silti jaksaisi hoitaa toisen traumoja. Aikuisikään tullessa lähes kaikilla on jonkinasteisia traumoja ja huonoja kokemuksia, ja itse koen että se on yksi puoli rakkaudesta että oppii tuntemaan ne toisessa ja elämään niiden kanssa. Eli sen toisen kanssa kokonaisuutena. Toisinaan rakkaus jopa parantaa, joka on yksi upeimmista asioista mihin rakkaus pystyy.

Myös tuon suhteen alun koen ihan eri tavalla. Minulle se on aina ollut stressaavinta aikaa, kun ei tunne toista kunnolla, on oltava tuntosarvet pystyssä ja on myös epävarma mitä toinen ajattelee (vaikka hän osoittaisikin kiinnostustaan, niin itselläni myös luottamuksen kehittyminen vie aikaa). Eikä tässä ole oikeaa tai väärää, ollaan vaan erilaisia.

Mä en oikeastaan mieti sitä että toinen lähtisi jonkun muun matkaan. Se oli vastaus jonkun kommenttiin, jonka mukaan hitaasti rakastujat vaihtavat 99% varmasti kumppanin lennossa toiseen. Mielestäni se on absurdi ajatus, ja täysin päinvastainen oman elämänkokemukseni kanssa. Mutta jos niin käy niin sitten käyköön, eipä elämää voi ennustaa tai kontrolloida.

Viimeisestä kappaleesta olen samaa mieltä :)

Kerrotko mikä kommentissani oli mustavalkoista? Olen tosiaan kirjoittanut vain tuon yhden kommentin. Minä viittasin kommentissasi siihen, että sekoitit salamarakastumisen ja tuon lottovoitto-ajatuksen ja että ne kertovat vain yhdenlaisesta ihmistyypistä, joka kuitenkin on melko harvinainen.

Toki toinen huomioidaan ihmisenä ja kokonaisuutena, mutta se että heti suhteen alussa lähdetään korjaamaan ensimmäiset 2 vuotta toisen traumaa on hieman outoa. Mielestäni yhtä isoa riskinottoa kuin näillä salamarakastuneilla suhteenalut. Sinunkin tapauksessa aivan yhtä hyvin mies olisi voinut olla tätä kategoriaa: "hes just not that into you". Rakkaus voi parantaa, mutta eihän teidän tapauksessa kyse ollut rakkaudesta pitkään aikaan, kun suhde syveni hiljakseen vai ymmärsinkö jotain väärin? Ymmärsin siis, että sinun piti ensin vakuutella miestä useampi vuosi ja sitten vasta mies rentoutui ja alkoi rakastumaan ja syventämään suhdetta.

Toki kaikki kokevat asiat miten kokevat ja ajattelevat sen oman kokemuspohjan kautta. Ei sinun tarvitse vängätä kaikkia muita vastaan, jotka ovat sitä mieltä, että hitaasti lämpenevät ovat niitä jotka vaihtavat helpommin. Se on meidän muiden kokemus elämästä ja sinun ei. Anna hyvä ihminen olla. Tämä ajatus perustuu täysin siihen, että suhde on valju heti alkujaan ja sitten tuleekin joku oikeasti kiinnostava vastaan, jonka kanssa kemiat kohtaavat ihan eritavoin.

Nytkin sanon jotain, jonka varmasti koet toisin, mutta sun ei nyt tarvi tulla sitä erikseen sanomaan 😁 itse olen sitä mieltä, että kemioilla on suuri vaikutus ihmisiin. Itse koin/koen miestäni kohtaan aivan älytöntä kemiaa. Se on sellaista magneettista ja vielä vuosien jälkeenkin tulee perhosia vatsaan kun hän katsoo tai koskee tietyllä tavoin. Ei me mitenkään salamarakastuttu, mutta kyllä se kemia alusta asti oli vahvaa ja toista kohti vetävää siinä määrin että ei vain voinut olla "kattellaan tässä muutama vuosi"-fiiliksellä.

Heh, kirjoitustyylisi kaikkiaan melko mustavalkoinen. Aiemmin koit oikeudeksesi määritellä kuinka nopeasti se lottovoitto-olo täytyy tulla ja kuinka kauan sen tuleminen ei saa kestää. En ymmärrä miksi sinun pitää olla se joka kertoo sen toisillekin. Olit myös sitä mieltä että hitaasti rakastujat eivät KOSKAAN anna kaikkea. Sekään ei pidä paikkaansa. Kun luottamus ja yhteys on rakennettu, ei ole mitään syytä himmailla, ainakaan itselläni ole ollut vaikka hitaasti olenkin aina rakastunut. 

En muuten ole ikinä vaihtanut kumppania lennosta, ja uskon vakaasti että hitaasti rakastuminen suojaa tällaisilta impulsiivisilta päätöksiltä. Sinulta mustavalkoista kärjistämistä on myös yrittää antaa ymmärtää, että minä olisin ainoa joka on tätä mieltä ja "te kaikki muut" olette kokeneet asian toisin :D

Ja millainen meidän suhteen alku oli? No meillä oli hullun vahva kemia, mutta en uskaltanut luottaa siihen että se olisi muuta kuin seksuaalista. Se kuitenkin piti meitä yhdessä alkuvuodet joiden aikana opittiin tuntemaan, luovuttiin epäilyksistä ja traumoista ja suhde syventyi niin että tiesi varmaksi että kyseessä on lottovoitto. Kelpaako tämä sinulle?

Jaahas, vai semmonen rauhallisesti ottaja siellä. Eipä tarvinut kauaa odottaa capslockia😀 en sanonut missään vaiheessa, että vain minun määritelmäni on oikea. Yritin vain avata, että lottovoitto-ajatus tuskin tarkoittaa samaa kuin salamarakastuminen. Enkä sanonut, ettei hitaasti lämpenevät koskaan anna kaikkea. Vai voitko lainata tekstistäni sen osan, jossa näin sanon? Et, niimpä. En myöskään sanonut, että kaikki muut ovat sinua vastaan ja erimieltä. Yritä nyt hieman rauhoittua ja pysyä edes faktoissa. En jatka kanssasi keskustelua, kun vaikutat erittäin aggressiiviselta, impulsiiviselta ja vääristelet räikeästi sanomisiani. Voit jatkaa yksinäsi riehumistasi, joten kivaa päivänjatkoa! :)

Anteeksi luin väärin. Juu, kyllä olin nimenomaan sitä mieltä, että himmailijat eivät koskaan anna itsestään kaikkea. Tässä nyt on vain se, että se on minun oma henkilökohtainen mielipiteeni. Ei mikään faktan julistus. Sinun mielipiteesi on toinen ja se on ihan ok minulle. Sinä voit sanoa suoraan itsestäsi, että pystyt antamaan kaikkesi monen vuoden himmailun jälkeen. Minä taas uskon, että esimerkiksi miehesi ei tule koskaan antamaan itsestään täysin kaikkea sinulle, koska epäröi monta vuotta suhteenne alussa.

Mutta tuossahan nimenomaan se mies himmaili ja nainen paranteli miehen traumoja vuosien ajan rakkaudellaan. Samalla odotellen ja roikkuen koska se mies kelpuuttaa hänet ja viitsii antaa aikaansa enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teepä nyt se koe ettet ota yhteyttä vaikka pariin vkoon. Saat selvyyden onko mies kinnostunut vai ei. Sillä välin etsit  toista miestä vaikka netistä. LÖydät toivottavasti paremman!

Valitettavasti tuo ei ole keino selvittää välittääkö mies ap:sta, sillä myös hyväksikäyttäjä ottaa usein oma-aloitteisesti yhteyttä. Väitän, että jos tuo ap:n säätö olisi hänestä aidosti kiinnostunut, niin kyllä hän sen tietäisi. Harvoin tarvitsee arpoa toisesta ihmisestä haluaako hän esim. sitoutua. AP:n ehkä kannattaisi kerätä sen verran rohkeutta, että kysyy suoraan haluaako toinen olla parisuhteessa ja jos vastaus on mitä tahansa muuta kuin "kyllä", niin sitten ainakin tietää. 

Niin, kysyminen olisi kaikkein yksinkertaisin keino. Jostain syystä se on itselleni yhtä vaikeaa kuin että pitäisi hypätä jostain todella korkealta sillalta. Eli täysin mahdotonta.

Varmaan juuri siksi, että on se tunne että mies juoksee karkuun jos suhdetta pitää alkaa määrittelemään. Nyt kun en ole painostanut mihinkään suuntaan niin se sujuu näin.

On paljon mahdollista, että miehellä on jotain läheiseen suhteeseen liittyviä rajotteita tai välttelevää kiintymyssuhdetta. Näitä pyöritellyt vaikka kuinka. Mutta kyllä se suurin syy varmasti on, että ei vaan ole minusta tarpeeksi kiinnostunut. Harmittaa kun ei voi sitä sitten sanoa tai vaikka olla tapaamatta. Se olisi itsellekkin sellainen että tajuaisin. En todellakaan ala kerjäämään näkemisiä. Nyt on ihan omasta halustaan ne tehnyt.

Ap

Olen ollut ihan samassa tilanteessa ja tiedän miten vaikeaa, jopa mahdotonta asian puheeksi ottaminen on. Siinä kun on pelissä koko suhde, ja jos vaan ummistaa silmänsä ja jatkaa vanhaan malliin, saa kuitenkin ne rippeet. Kehotan kuitenkin rohkaisemaan mielesi ja puhumaan. Et sä loppujen lopuksi voi kuin voittaa. Mitä siinä voi käydä, on se että saatte puhumalla suhteen kummallekin toimivaksi, tai sitten pääset eroon suhteesta joka ei olisi ikinä voinut olla kummallekaan toimiva. Tuokin on ihan hyvä lopputulema. Ei teistä olisi kuitenkaan tullut pitkäaikaista paria, ja olisit vain hukannut aikaa jonka olisit voinut viettää itsellesi sopivan henkilön kanssa.

Ei kannata syyttää tai painostaa miestä vaan aloittaa ihan normaali keskustelu, kuin aloittaisit kaverisi kanssa jolta kysyt mitä hän elämältään toivoo.

Saman kokeneena uskon, että yleensä näissä tilanteissa haluttomuus kysyä johtuu pohjimmiltaan siitä, että oikeastaan tietää jo sen vastauksen. Niin kauan kuin ei kysy, voi ainakin jollain tasolla ylläpitää harhaa. Tai uskotella itselleen, ettei se haittaa. Tai että toinen muuttaa vielä mieltään.

Näin minäkin ajattelin, ja lopulta päätin ottaa härkää sarvista ja puhua. Siitä tuli riita, kyllä, mutta moni asia selkeni ja kävi ilmi että monessa asiassa olin myös tulkinnut miestä väärin, lähinnä omista peloistani johtuen. Olemme vieläkin yhdessä ja tiiviissä, normaalissa parisuhteessa.

Täällä usein väitetään, että jos ei tietyssä ajassa tiedä mitä haluaa ja ole umpirakastunut, sitä ei tapahdu koskaan. Aina ei ole näin. Varsinkin vanhemmalla iällä suhteen kehittyminen voi vaatia aikaa ja halua ymmärtää toisen traumoja, lukkoja ja pelkoja jotka ovat suhteen esteenä.

Aina on harvoja poikkeuksia, mutta niiden mainostaminen tässä yhteydessä todennäköisesti vaikeuttaa Ap:n tilannetta ruokkimalla turhaa toivoa ja roikottamalla Ap;ta tuhoon tuomitussa ihmissuhteessa.

No, se selviää puhumalla.

Kyllä ja ei. Joskus tällaisesta tilanteesta kehkeytyy seinää vasten laittamisen jälkeen vakava parisuhdekin. Oman elämänkokemuksen perusteella sellainen, jossa kumppani 99% todennäköisyydellä vaihdetaan myöhemmin lennosta johonkin ihmiseen joka kolahtaa oikeasti. Sellaiseen, jonka kanssa ei olisi koskaan arvottu vuositolkulla kiinnostaako se vai ei.

Ei tässä ollut tietenkään kyse seinää vasten laittamisesta tai parisuhteeseen painostamisesta vaan keskustelusta. Me jatkettiin harvakseltaan tapailua ja tuollaista löyhää suhdetta vielä varmaan toinenkin vuosi, ennen kuin mies alkoi rentoutua ja uskoa etten ole sellainen pirttihirmu joista hän oli traumatisoitunut ja minkä takia hän epäröi suhdetta. Sen jälkeen mies alkoi oma-aloitteisesti tiivistää yhdessäoloa ja nyt takana on useita rakkaudentäyteisiä vuosia takana.

Toki aina voi tulla vaihdetuksi lennosta toiseen, mutta oma elämänkokemus kertoo, että yleensä nämä ovat niitä tyyppejä joilla on taipumus rakastua ensi silmäyksellä niin että oksat pois. Jos oma suhteeni olisi alkanut noin, niin olisin enemmän huolissani. Tällainen ihminen ei tarvitse mitään tietoja rakkautensa kohteesta, pelkkä vilkaisu riittää ja se on menoa. Jokainen päivä on täynnä potentiaalisia rakastumisen mahdollisuuksia. Sillä ihmisellä, jonka rakkaus syntyy opettelemalla tuntemaan toisen hyvin, niitä potentiaalisia rakastumistilanteita tulee paljon vähemmän.

Minusta nykyajassa ruokitaan utopistista, naivia, narsistista ja vahingollista kuvaa rakkaudesta, ja sitä edusti mm. täällä viesti jossa neuvottiin kuinka seurustelukumppanin pitäisi suhtautua sinuun kuin lottovoittoon, koska olet lottovoitto. Ihan kuin toisen pitäisi nähdä päällepäin sun hienoutesi ja teidän yhteensopivuutenne. Lähinnä tuollainen toimii suhteissa joissa rakastutaan ulkonäköön. Itse voin sanoa, etten vielä muutaman vuodenkaan jälkeen tiennyt onko kumppanini lottovoitto vai ei. Se sitten selvisi kun aikaa kului, aloin tuntea hänet hyvin ja oli tarpeeksi yhteistä kokemusta takana. Hänellä oli varmaan sama. Kokisin itseni kyllä aika narsistiseksi jos olisin vaatinut että hänen olisi pitänyt kokea minut lottovoitoksi ensitreffien jälkeen, tuntematta minua yhtään.

Sinunkin tapauksessa kyseessä oli miehen puolelta trauma, joka piti hoitaa. Eli mies luuli, että olet pirttihirmu. Ei kaikki halua tai jaksa alkaa hoitamaan toisen traumoja nähdäkseen onko tästä parisuhteeseen kanssaan vai ei. Eikä todellakaan pidäkään. Jokainen hoitakoon itse traumansa ennen kuin alkaa tapailemaan tai etsimään kumppania. Sinun taas piti useamman vuoden ajan näyttää minkälainen olet ennen kuin mies kelpuutti. En itse viitsisi, vaikka palkintona saisikin useamman vuoden 'rakkaudentäyteisiä vuosia'. Kerroit, että ihmisillä jotka opettelevat tuntemaan toisen ensin hyvin, niin potentiaalisia rakastumisen kohteita tulee vastaan harvemmin. Oma mielipiteeni on, että he ovat juuri niitä, jotka eivät anna itsestään koskaan kaikkea, vaan aina hieman himmailevat. Ei normaalisuhteessa tarvi edes miettiä lähteekö toinen jonkun matkaan vai ei. Näiden mietiskelijöiden kanssa se on näemmä aina mahdollista, vaikka ollaan muka niiiiiin hyvin tutustuttu ensin. Ehkä se on juuri sitä, että jämähdetään suhteeseen, joka ei alunperinkään ollut oikein sävähdyttävä.

Aika tylsä ajatus muutenkin, että suhteesta etsitään sitä, että lopulta rakastutaan. Minusta alussa juuri on ihanaa tuntea kaikki ne tunteet mitkä kuuluvat siihen kun uutta ihmistä alkaa tapailemaan. Mm. Jännitys, kemia, odotus, ihastus. Lopussa saattaa olla pettymys, mutta mitä siitä? Siksi voi deittailla omaan tahtiin ja pitää taukojakin. Pelkääkö himmailijat siis pettymystä niin paljon, että annetaan itsestä vain osa/osia kerralla?

Eikä tarvi vetää toiseen ääripäähän. Kommenttisi oli hyvin musta-valko tyylillä kirjoitettu. Tuo lottovoitto-ajattelu nimenomaan tarkoittaa, että alusta asti ollaan ensin kiinnostuneita _puolin ja toisin_. Ei niin, että jompikumpi rakkauspommittaa tai että toista joutuu vakuuttelemaan. Ei siis tarvi ensitreffeistä lähtien vakuutella rakkautta, vaan näyttää aluksi kiinnostuksensa, joka pikkuhiljaa (jokaisella omaan tahtiin, ei kuitenkaan vaadi vuosia) kehittyy siitä, jos kehittyy. Pointtina on, että katsotaan aktiivisesti kehittyykö suhteesta mitään vai ei. Näin ei tuhlata kenenkään aikaa tai resursseja.

Ok. Täytyy sanoa että myös sinulta tulee aika mustavalkoista kommenttia, kuten tämäkin. Ehkä on hyvä tässä kohtaa vaan myöntää että eri ihmiset tutustuvat ja rakastuvat eri tavoilla ja kokevat rakkauden eri tavalla. Esimerkiksi me olemme selvästi hyvin erityylisiä ihmisiä. 

Itse en esimerkiksi ymmärrä tuota, että hehkuttaa rakkauden hienoutta mutta ei silti jaksaisi hoitaa toisen traumoja. Aikuisikään tullessa lähes kaikilla on jonkinasteisia traumoja ja huonoja kokemuksia, ja itse koen että se on yksi puoli rakkaudesta että oppii tuntemaan ne toisessa ja elämään niiden kanssa. Eli sen toisen kanssa kokonaisuutena. Toisinaan rakkaus jopa parantaa, joka on yksi upeimmista asioista mihin rakkaus pystyy.

Myös tuon suhteen alun koen ihan eri tavalla. Minulle se on aina ollut stressaavinta aikaa, kun ei tunne toista kunnolla, on oltava tuntosarvet pystyssä ja on myös epävarma mitä toinen ajattelee (vaikka hän osoittaisikin kiinnostustaan, niin itselläni myös luottamuksen kehittyminen vie aikaa). Eikä tässä ole oikeaa tai väärää, ollaan vaan erilaisia.

Mä en oikeastaan mieti sitä että toinen lähtisi jonkun muun matkaan. Se oli vastaus jonkun kommenttiin, jonka mukaan hitaasti rakastujat vaihtavat 99% varmasti kumppanin lennossa toiseen. Mielestäni se on absurdi ajatus, ja täysin päinvastainen oman elämänkokemukseni kanssa. Mutta jos niin käy niin sitten käyköön, eipä elämää voi ennustaa tai kontrolloida.

Viimeisestä kappaleesta olen samaa mieltä :)

Kerrotko mikä kommentissani oli mustavalkoista? Olen tosiaan kirjoittanut vain tuon yhden kommentin. Minä viittasin kommentissasi siihen, että sekoitit salamarakastumisen ja tuon lottovoitto-ajatuksen ja että ne kertovat vain yhdenlaisesta ihmistyypistä, joka kuitenkin on melko harvinainen.

Toki toinen huomioidaan ihmisenä ja kokonaisuutena, mutta se että heti suhteen alussa lähdetään korjaamaan ensimmäiset 2 vuotta toisen traumaa on hieman outoa. Mielestäni yhtä isoa riskinottoa kuin näillä salamarakastuneilla suhteenalut. Sinunkin tapauksessa aivan yhtä hyvin mies olisi voinut olla tätä kategoriaa: "hes just not that into you". Rakkaus voi parantaa, mutta eihän teidän tapauksessa kyse ollut rakkaudesta pitkään aikaan, kun suhde syveni hiljakseen vai ymmärsinkö jotain väärin? Ymmärsin siis, että sinun piti ensin vakuutella miestä useampi vuosi ja sitten vasta mies rentoutui ja alkoi rakastumaan ja syventämään suhdetta.

Toki kaikki kokevat asiat miten kokevat ja ajattelevat sen oman kokemuspohjan kautta. Ei sinun tarvitse vängätä kaikkia muita vastaan, jotka ovat sitä mieltä, että hitaasti lämpenevät ovat niitä jotka vaihtavat helpommin. Se on meidän muiden kokemus elämästä ja sinun ei. Anna hyvä ihminen olla. Tämä ajatus perustuu täysin siihen, että suhde on valju heti alkujaan ja sitten tuleekin joku oikeasti kiinnostava vastaan, jonka kanssa kemiat kohtaavat ihan eritavoin.

Nytkin sanon jotain, jonka varmasti koet toisin, mutta sun ei nyt tarvi tulla sitä erikseen sanomaan 😁 itse olen sitä mieltä, että kemioilla on suuri vaikutus ihmisiin. Itse koin/koen miestäni kohtaan aivan älytöntä kemiaa. Se on sellaista magneettista ja vielä vuosien jälkeenkin tulee perhosia vatsaan kun hän katsoo tai koskee tietyllä tavoin. Ei me mitenkään salamarakastuttu, mutta kyllä se kemia alusta asti oli vahvaa ja toista kohti vetävää siinä määrin että ei vain voinut olla "kattellaan tässä muutama vuosi"-fiiliksellä.

Heh, kirjoitustyylisi kaikkiaan melko mustavalkoinen. Aiemmin koit oikeudeksesi määritellä kuinka nopeasti se lottovoitto-olo täytyy tulla ja kuinka kauan sen tuleminen ei saa kestää. En ymmärrä miksi sinun pitää olla se joka kertoo sen toisillekin. Olit myös sitä mieltä että hitaasti rakastujat eivät KOSKAAN anna kaikkea. Sekään ei pidä paikkaansa. Kun luottamus ja yhteys on rakennettu, ei ole mitään syytä himmailla, ainakaan itselläni ole ollut vaikka hitaasti olenkin aina rakastunut. 

En muuten ole ikinä vaihtanut kumppania lennosta, ja uskon vakaasti että hitaasti rakastuminen suojaa tällaisilta impulsiivisilta päätöksiltä. Sinulta mustavalkoista kärjistämistä on myös yrittää antaa ymmärtää, että minä olisin ainoa joka on tätä mieltä ja "te kaikki muut" olette kokeneet asian toisin :D

Ja millainen meidän suhteen alku oli? No meillä oli hullun vahva kemia, mutta en uskaltanut luottaa siihen että se olisi muuta kuin seksuaalista. Se kuitenkin piti meitä yhdessä alkuvuodet joiden aikana opittiin tuntemaan, luovuttiin epäilyksistä ja traumoista ja suhde syventyi niin että tiesi varmaksi että kyseessä on lottovoitto. Kelpaako tämä sinulle?

Jaahas, vai semmonen rauhallisesti ottaja siellä. Eipä tarvinut kauaa odottaa capslockia😀 en sanonut missään vaiheessa, että vain minun määritelmäni on oikea. Yritin vain avata, että lottovoitto-ajatus tuskin tarkoittaa samaa kuin salamarakastuminen. Enkä sanonut, ettei hitaasti lämpenevät koskaan anna kaikkea. Vai voitko lainata tekstistäni sen osan, jossa näin sanon? Et, niimpä. En myöskään sanonut, että kaikki muut ovat sinua vastaan ja erimieltä. Yritä nyt hieman rauhoittua ja pysyä edes faktoissa. En jatka kanssasi keskustelua, kun vaikutat erittäin aggressiiviselta, impulsiiviselta ja vääristelet räikeästi sanomisiani. Voit jatkaa yksinäsi riehumistasi, joten kivaa päivänjatkoa! :)

Anteeksi luin väärin. Juu, kyllä olin nimenomaan sitä mieltä, että himmailijat eivät koskaan anna itsestään kaikkea. Tässä nyt on vain se, että se on minun oma henkilökohtainen mielipiteeni. Ei mikään faktan julistus. Sinun mielipiteesi on toinen ja se on ihan ok minulle. Sinä voit sanoa suoraan itsestäsi, että pystyt antamaan kaikkesi monen vuoden himmailun jälkeen. Minä taas uskon, että esimerkiksi miehesi ei tule koskaan antamaan itsestään täysin kaikkea sinulle, koska epäröi monta vuotta suhteenne alussa.

Ok :) Sitä en vaan ymmärrä miksi sinulla on tarve muodostaa henkilökohtainen mielipide jonkun tuntemattoman palstailijan miehestä? 

Minäkin voisin uskoa että sinun miehesi jättää sinut kun hänelle tulee seuraavan kerran mahtava fiilis jostain ihmisestä. Mutta en usko, koska en tiedä hänestä mitään eikä minulla ole tarvetta yrittää pahoittaa sinun mieltäsi ennustamalla sinulle ikävyyksiä. Toivon että suhteessasi ja elämässäsi kaikki menee hyvin.

En usko että tästä keskustelusta tulee sen kummemmin mitään, joten palataan molemmat omiin elämiimme joita elämme hyvin eri tavalla ja eri elämänkatsomuksella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teepä nyt se koe ettet ota yhteyttä vaikka pariin vkoon. Saat selvyyden onko mies kinnostunut vai ei. Sillä välin etsit  toista miestä vaikka netistä. LÖydät toivottavasti paremman!

Valitettavasti tuo ei ole keino selvittää välittääkö mies ap:sta, sillä myös hyväksikäyttäjä ottaa usein oma-aloitteisesti yhteyttä. Väitän, että jos tuo ap:n säätö olisi hänestä aidosti kiinnostunut, niin kyllä hän sen tietäisi. Harvoin tarvitsee arpoa toisesta ihmisestä haluaako hän esim. sitoutua. AP:n ehkä kannattaisi kerätä sen verran rohkeutta, että kysyy suoraan haluaako toinen olla parisuhteessa ja jos vastaus on mitä tahansa muuta kuin "kyllä", niin sitten ainakin tietää. 

Niin, kysyminen olisi kaikkein yksinkertaisin keino. Jostain syystä se on itselleni yhtä vaikeaa kuin että pitäisi hypätä jostain todella korkealta sillalta. Eli täysin mahdotonta.

Varmaan juuri siksi, että on se tunne että mies juoksee karkuun jos suhdetta pitää alkaa määrittelemään. Nyt kun en ole painostanut mihinkään suuntaan niin se sujuu näin.

On paljon mahdollista, että miehellä on jotain läheiseen suhteeseen liittyviä rajotteita tai välttelevää kiintymyssuhdetta. Näitä pyöritellyt vaikka kuinka. Mutta kyllä se suurin syy varmasti on, että ei vaan ole minusta tarpeeksi kiinnostunut. Harmittaa kun ei voi sitä sitten sanoa tai vaikka olla tapaamatta. Se olisi itsellekkin sellainen että tajuaisin. En todellakaan ala kerjäämään näkemisiä. Nyt on ihan omasta halustaan ne tehnyt.

Ap

Olen ollut ihan samassa tilanteessa ja tiedän miten vaikeaa, jopa mahdotonta asian puheeksi ottaminen on. Siinä kun on pelissä koko suhde, ja jos vaan ummistaa silmänsä ja jatkaa vanhaan malliin, saa kuitenkin ne rippeet. Kehotan kuitenkin rohkaisemaan mielesi ja puhumaan. Et sä loppujen lopuksi voi kuin voittaa. Mitä siinä voi käydä, on se että saatte puhumalla suhteen kummallekin toimivaksi, tai sitten pääset eroon suhteesta joka ei olisi ikinä voinut olla kummallekaan toimiva. Tuokin on ihan hyvä lopputulema. Ei teistä olisi kuitenkaan tullut pitkäaikaista paria, ja olisit vain hukannut aikaa jonka olisit voinut viettää itsellesi sopivan henkilön kanssa.

Ei kannata syyttää tai painostaa miestä vaan aloittaa ihan normaali keskustelu, kuin aloittaisit kaverisi kanssa jolta kysyt mitä hän elämältään toivoo.

Saman kokeneena uskon, että yleensä näissä tilanteissa haluttomuus kysyä johtuu pohjimmiltaan siitä, että oikeastaan tietää jo sen vastauksen. Niin kauan kuin ei kysy, voi ainakin jollain tasolla ylläpitää harhaa. Tai uskotella itselleen, ettei se haittaa. Tai että toinen muuttaa vielä mieltään.

Näin minäkin ajattelin, ja lopulta päätin ottaa härkää sarvista ja puhua. Siitä tuli riita, kyllä, mutta moni asia selkeni ja kävi ilmi että monessa asiassa olin myös tulkinnut miestä väärin, lähinnä omista peloistani johtuen. Olemme vieläkin yhdessä ja tiiviissä, normaalissa parisuhteessa.

Täällä usein väitetään, että jos ei tietyssä ajassa tiedä mitä haluaa ja ole umpirakastunut, sitä ei tapahdu koskaan. Aina ei ole näin. Varsinkin vanhemmalla iällä suhteen kehittyminen voi vaatia aikaa ja halua ymmärtää toisen traumoja, lukkoja ja pelkoja jotka ovat suhteen esteenä.

Aina on harvoja poikkeuksia, mutta niiden mainostaminen tässä yhteydessä todennäköisesti vaikeuttaa Ap:n tilannetta ruokkimalla turhaa toivoa ja roikottamalla Ap;ta tuhoon tuomitussa ihmissuhteessa.

No, se selviää puhumalla.

Kyllä ja ei. Joskus tällaisesta tilanteesta kehkeytyy seinää vasten laittamisen jälkeen vakava parisuhdekin. Oman elämänkokemuksen perusteella sellainen, jossa kumppani 99% todennäköisyydellä vaihdetaan myöhemmin lennosta johonkin ihmiseen joka kolahtaa oikeasti. Sellaiseen, jonka kanssa ei olisi koskaan arvottu vuositolkulla kiinnostaako se vai ei.

Ei tässä ollut tietenkään kyse seinää vasten laittamisesta tai parisuhteeseen painostamisesta vaan keskustelusta. Me jatkettiin harvakseltaan tapailua ja tuollaista löyhää suhdetta vielä varmaan toinenkin vuosi, ennen kuin mies alkoi rentoutua ja uskoa etten ole sellainen pirttihirmu joista hän oli traumatisoitunut ja minkä takia hän epäröi suhdetta. Sen jälkeen mies alkoi oma-aloitteisesti tiivistää yhdessäoloa ja nyt takana on useita rakkaudentäyteisiä vuosia takana.

Toki aina voi tulla vaihdetuksi lennosta toiseen, mutta oma elämänkokemus kertoo, että yleensä nämä ovat niitä tyyppejä joilla on taipumus rakastua ensi silmäyksellä niin että oksat pois. Jos oma suhteeni olisi alkanut noin, niin olisin enemmän huolissani. Tällainen ihminen ei tarvitse mitään tietoja rakkautensa kohteesta, pelkkä vilkaisu riittää ja se on menoa. Jokainen päivä on täynnä potentiaalisia rakastumisen mahdollisuuksia. Sillä ihmisellä, jonka rakkaus syntyy opettelemalla tuntemaan toisen hyvin, niitä potentiaalisia rakastumistilanteita tulee paljon vähemmän.

Minusta nykyajassa ruokitaan utopistista, naivia, narsistista ja vahingollista kuvaa rakkaudesta, ja sitä edusti mm. täällä viesti jossa neuvottiin kuinka seurustelukumppanin pitäisi suhtautua sinuun kuin lottovoittoon, koska olet lottovoitto. Ihan kuin toisen pitäisi nähdä päällepäin sun hienoutesi ja teidän yhteensopivuutenne. Lähinnä tuollainen toimii suhteissa joissa rakastutaan ulkonäköön. Itse voin sanoa, etten vielä muutaman vuodenkaan jälkeen tiennyt onko kumppanini lottovoitto vai ei. Se sitten selvisi kun aikaa kului, aloin tuntea hänet hyvin ja oli tarpeeksi yhteistä kokemusta takana. Hänellä oli varmaan sama. Kokisin itseni kyllä aika narsistiseksi jos olisin vaatinut että hänen olisi pitänyt kokea minut lottovoitoksi ensitreffien jälkeen, tuntematta minua yhtään.

Jos ihminen on oikeasti lottovoitto niin ei sen huomaamiseen todellakaan tarvitse vuosia, ei edes kuukausia. Hän on niin erilainen (hyvällä tavalla) kuin kukaan muu aiemmin ja tulee sellainen sisäinen tieto, että paremmin minulle sopivaa en tule löytämään, ainakaan helposti. Uskon että itselle oikean ihmisen tunnistaa nopeasti, ei tarvitse arpoa onko tämä sitä vai ei.

Jos vasta vuosien jälkeen tajuaa että tämä on lottovoitto, tulee mieleen että on katseltu muita vaihtoehtoja ja todettu että koska parempaakaan en saa, ehkä tämä sitten on sitä. Romantikkona en oikein perustaisi tällaisesta.

Me ollaan vaan näemmä erilaisia romantikkoja :) Totta kai on toisen lähellä tultava tuttu, yhteensopiva olo, mutta itse tarvitsen lottovoitto-tunteelle vielä todisteita, mitä tulee vasta ajan myötä. Pelkkä ennakkofiilis ei ikinä yllä samaan, kuin se tieto mitä löydät joka päivä toisen pienistä ja isoista tekemisistä jotka alleviivaavat sinulle miten asia on, ja miten se on vielä suurempaa kuin ennakko-odotuksesi olisivat ikinä voineet aavistaa. Kyse ei ole todellakaan siitä että etsisi muita vaihtoehtoja vaan päinvastoin siitä että antaa toiselle aikaa keskittyen häneen aidosti.

Itselläni on tuttuja, jotka salamarakastuvat muutaman vuoden välein, ja heillä on aina tuo lottovoitto-olo. Mulle se nopea lottovoitto-fiilis ei ole kovin vakuuttava asia heitä seurattuani.

Tämähän se on se sarjarakastujan dilemma. Kun se lottovoitto-olo tulee nopeasti, se ei perustu oikeastaan mihinkään muuhun kuin omiin toiveisiin. Siitä seuraa lähes aina pettymys, ja sitten uusi lottovoitto joihin jää koukkuun kun se tunne on niin vahva. 

Oma sarjarakastuja-kaveri on hehkuttanut uusinta lottovoittoaan viime aikoina minulle, mikä on ollut sikäli kiinnostavaa että satun tuntemaan kyseisen miehen hyvin (hän on myös kaverini). Oikeastaan mikään niistä asioista mikä miehessä on kuulemma niin ihanaa ja miksi he sopivat niin hyvin yhteen, ei pidä paikkaansa. Mieskin välillä kohottelee kulmiaan, että onkohan tuo tyyppi nyt kuunnellut mua yhtään vai hehkuttaako jotain itse luomaansa kuvaa. Mutta kun se lottovoitto-tunne on niin vahva, että se kääntää mustankin valkoiseksi.

Kirjoitin tuon edellistä edeltävän kommentin ja en voi kuin ihmetellä mistä ihmisille on tullut käsitys, että nopeasti rakastuva rakastuu suunnilleen joka ikiseen vastaantulijaan ja rakkauden kohde vaihtuu tämän tästä. Näinhän asia ei todellakaan ole. Itse rakastun ERITTÄIN harvoin, mutta silloin kun rakastun, se tapahtuu nopeasti. Olen rakastunut kohta 30-vuotisen elämäni aikan kerran ja se tapahtui ensisilmäyksellä. Suhteen päätyttyä en ole ollut kenenkään kanssa, ja tuosta on kuitenkin jo vuosia. Enkä tule olemaankaan, ellen koe tuota samaa tunnetta.

Joku tarve halveksia nopeaa todellista rakastumista, sitä once in a lifetime kolahdusta jossa sen vaan tietää että tässä se nyt on. Ehkä joidenkin on helpompi uskotella itselleen ettei sellaista ole edes olemassa ja kaikki nopeasti syttyvät liekit ovat vaan epävakaiden haihattelijoiden loputonta sekoilua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teepä nyt se koe ettet ota yhteyttä vaikka pariin vkoon. Saat selvyyden onko mies kinnostunut vai ei. Sillä välin etsit  toista miestä vaikka netistä. LÖydät toivottavasti paremman!

Valitettavasti tuo ei ole keino selvittää välittääkö mies ap:sta, sillä myös hyväksikäyttäjä ottaa usein oma-aloitteisesti yhteyttä. Väitän, että jos tuo ap:n säätö olisi hänestä aidosti kiinnostunut, niin kyllä hän sen tietäisi. Harvoin tarvitsee arpoa toisesta ihmisestä haluaako hän esim. sitoutua. AP:n ehkä kannattaisi kerätä sen verran rohkeutta, että kysyy suoraan haluaako toinen olla parisuhteessa ja jos vastaus on mitä tahansa muuta kuin "kyllä", niin sitten ainakin tietää. 

Niin, kysyminen olisi kaikkein yksinkertaisin keino. Jostain syystä se on itselleni yhtä vaikeaa kuin että pitäisi hypätä jostain todella korkealta sillalta. Eli täysin mahdotonta.

Varmaan juuri siksi, että on se tunne että mies juoksee karkuun jos suhdetta pitää alkaa määrittelemään. Nyt kun en ole painostanut mihinkään suuntaan niin se sujuu näin.

On paljon mahdollista, että miehellä on jotain läheiseen suhteeseen liittyviä rajotteita tai välttelevää kiintymyssuhdetta. Näitä pyöritellyt vaikka kuinka. Mutta kyllä se suurin syy varmasti on, että ei vaan ole minusta tarpeeksi kiinnostunut. Harmittaa kun ei voi sitä sitten sanoa tai vaikka olla tapaamatta. Se olisi itsellekkin sellainen että tajuaisin. En todellakaan ala kerjäämään näkemisiä. Nyt on ihan omasta halustaan ne tehnyt.

Ap

Olen ollut ihan samassa tilanteessa ja tiedän miten vaikeaa, jopa mahdotonta asian puheeksi ottaminen on. Siinä kun on pelissä koko suhde, ja jos vaan ummistaa silmänsä ja jatkaa vanhaan malliin, saa kuitenkin ne rippeet. Kehotan kuitenkin rohkaisemaan mielesi ja puhumaan. Et sä loppujen lopuksi voi kuin voittaa. Mitä siinä voi käydä, on se että saatte puhumalla suhteen kummallekin toimivaksi, tai sitten pääset eroon suhteesta joka ei olisi ikinä voinut olla kummallekaan toimiva. Tuokin on ihan hyvä lopputulema. Ei teistä olisi kuitenkaan tullut pitkäaikaista paria, ja olisit vain hukannut aikaa jonka olisit voinut viettää itsellesi sopivan henkilön kanssa.

Ei kannata syyttää tai painostaa miestä vaan aloittaa ihan normaali keskustelu, kuin aloittaisit kaverisi kanssa jolta kysyt mitä hän elämältään toivoo.

Saman kokeneena uskon, että yleensä näissä tilanteissa haluttomuus kysyä johtuu pohjimmiltaan siitä, että oikeastaan tietää jo sen vastauksen. Niin kauan kuin ei kysy, voi ainakin jollain tasolla ylläpitää harhaa. Tai uskotella itselleen, ettei se haittaa. Tai että toinen muuttaa vielä mieltään.

Näin minäkin ajattelin, ja lopulta päätin ottaa härkää sarvista ja puhua. Siitä tuli riita, kyllä, mutta moni asia selkeni ja kävi ilmi että monessa asiassa olin myös tulkinnut miestä väärin, lähinnä omista peloistani johtuen. Olemme vieläkin yhdessä ja tiiviissä, normaalissa parisuhteessa.

Täällä usein väitetään, että jos ei tietyssä ajassa tiedä mitä haluaa ja ole umpirakastunut, sitä ei tapahdu koskaan. Aina ei ole näin. Varsinkin vanhemmalla iällä suhteen kehittyminen voi vaatia aikaa ja halua ymmärtää toisen traumoja, lukkoja ja pelkoja jotka ovat suhteen esteenä.

Aina on harvoja poikkeuksia, mutta niiden mainostaminen tässä yhteydessä todennäköisesti vaikeuttaa Ap:n tilannetta ruokkimalla turhaa toivoa ja roikottamalla Ap;ta tuhoon tuomitussa ihmissuhteessa.

No, se selviää puhumalla.

Kyllä ja ei. Joskus tällaisesta tilanteesta kehkeytyy seinää vasten laittamisen jälkeen vakava parisuhdekin. Oman elämänkokemuksen perusteella sellainen, jossa kumppani 99% todennäköisyydellä vaihdetaan myöhemmin lennosta johonkin ihmiseen joka kolahtaa oikeasti. Sellaiseen, jonka kanssa ei olisi koskaan arvottu vuositolkulla kiinnostaako se vai ei.

Ei tässä ollut tietenkään kyse seinää vasten laittamisesta tai parisuhteeseen painostamisesta vaan keskustelusta. Me jatkettiin harvakseltaan tapailua ja tuollaista löyhää suhdetta vielä varmaan toinenkin vuosi, ennen kuin mies alkoi rentoutua ja uskoa etten ole sellainen pirttihirmu joista hän oli traumatisoitunut ja minkä takia hän epäröi suhdetta. Sen jälkeen mies alkoi oma-aloitteisesti tiivistää yhdessäoloa ja nyt takana on useita rakkaudentäyteisiä vuosia takana.

Toki aina voi tulla vaihdetuksi lennosta toiseen, mutta oma elämänkokemus kertoo, että yleensä nämä ovat niitä tyyppejä joilla on taipumus rakastua ensi silmäyksellä niin että oksat pois. Jos oma suhteeni olisi alkanut noin, niin olisin enemmän huolissani. Tällainen ihminen ei tarvitse mitään tietoja rakkautensa kohteesta, pelkkä vilkaisu riittää ja se on menoa. Jokainen päivä on täynnä potentiaalisia rakastumisen mahdollisuuksia. Sillä ihmisellä, jonka rakkaus syntyy opettelemalla tuntemaan toisen hyvin, niitä potentiaalisia rakastumistilanteita tulee paljon vähemmän.

Minusta nykyajassa ruokitaan utopistista, naivia, narsistista ja vahingollista kuvaa rakkaudesta, ja sitä edusti mm. täällä viesti jossa neuvottiin kuinka seurustelukumppanin pitäisi suhtautua sinuun kuin lottovoittoon, koska olet lottovoitto. Ihan kuin toisen pitäisi nähdä päällepäin sun hienoutesi ja teidän yhteensopivuutenne. Lähinnä tuollainen toimii suhteissa joissa rakastutaan ulkonäköön. Itse voin sanoa, etten vielä muutaman vuodenkaan jälkeen tiennyt onko kumppanini lottovoitto vai ei. Se sitten selvisi kun aikaa kului, aloin tuntea hänet hyvin ja oli tarpeeksi yhteistä kokemusta takana. Hänellä oli varmaan sama. Kokisin itseni kyllä aika narsistiseksi jos olisin vaatinut että hänen olisi pitänyt kokea minut lottovoitoksi ensitreffien jälkeen, tuntematta minua yhtään.

Sinä puhut nyt ihan eri asiasta kuin Ap. On hitaasti rakastumista ja on paremman puutteessa roikottamista ja tyytymistä ja nämä ovat täysin erillisiä ilmiöitä. Minusta sinä maalailet nyt täysin aiheettomasti pilvilinnoja Ap:lle ja teet pahimmillaan suurta vahinkoa.

Tämä on totta ja pyydän anteeksi. Olen vienyt keskustelua sivuraiteille, kun täällä on hehkutettu nopeasti rakastuvia ja olen halunnut puolustaa meitä hitaasti ottavia. Totta kuitenkin on, että ap:n tilanne ei vaikuta hyvältä ja omassa hitaasti kehittyneessä suhteessani alkuaikakin oli erilaista kuin ap:lla. Me olimme molemmat aktiivisia tapaamaan, viestittelemään jne. Kuitenkin se neuvo minkä olen halunnut ap:lle antaa, on keskustelu ja se ei aiheuta vahinkoa koskaan vaan päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teepä nyt se koe ettet ota yhteyttä vaikka pariin vkoon. Saat selvyyden onko mies kinnostunut vai ei. Sillä välin etsit  toista miestä vaikka netistä. LÖydät toivottavasti paremman!

Valitettavasti tuo ei ole keino selvittää välittääkö mies ap:sta, sillä myös hyväksikäyttäjä ottaa usein oma-aloitteisesti yhteyttä. Väitän, että jos tuo ap:n säätö olisi hänestä aidosti kiinnostunut, niin kyllä hän sen tietäisi. Harvoin tarvitsee arpoa toisesta ihmisestä haluaako hän esim. sitoutua. AP:n ehkä kannattaisi kerätä sen verran rohkeutta, että kysyy suoraan haluaako toinen olla parisuhteessa ja jos vastaus on mitä tahansa muuta kuin "kyllä", niin sitten ainakin tietää. 

Niin, kysyminen olisi kaikkein yksinkertaisin keino. Jostain syystä se on itselleni yhtä vaikeaa kuin että pitäisi hypätä jostain todella korkealta sillalta. Eli täysin mahdotonta.

Varmaan juuri siksi, että on se tunne että mies juoksee karkuun jos suhdetta pitää alkaa määrittelemään. Nyt kun en ole painostanut mihinkään suuntaan niin se sujuu näin.

On paljon mahdollista, että miehellä on jotain läheiseen suhteeseen liittyviä rajotteita tai välttelevää kiintymyssuhdetta. Näitä pyöritellyt vaikka kuinka. Mutta kyllä se suurin syy varmasti on, että ei vaan ole minusta tarpeeksi kiinnostunut. Harmittaa kun ei voi sitä sitten sanoa tai vaikka olla tapaamatta. Se olisi itsellekkin sellainen että tajuaisin. En todellakaan ala kerjäämään näkemisiä. Nyt on ihan omasta halustaan ne tehnyt.

Ap

Olen ollut ihan samassa tilanteessa ja tiedän miten vaikeaa, jopa mahdotonta asian puheeksi ottaminen on. Siinä kun on pelissä koko suhde, ja jos vaan ummistaa silmänsä ja jatkaa vanhaan malliin, saa kuitenkin ne rippeet. Kehotan kuitenkin rohkaisemaan mielesi ja puhumaan. Et sä loppujen lopuksi voi kuin voittaa. Mitä siinä voi käydä, on se että saatte puhumalla suhteen kummallekin toimivaksi, tai sitten pääset eroon suhteesta joka ei olisi ikinä voinut olla kummallekaan toimiva. Tuokin on ihan hyvä lopputulema. Ei teistä olisi kuitenkaan tullut pitkäaikaista paria, ja olisit vain hukannut aikaa jonka olisit voinut viettää itsellesi sopivan henkilön kanssa.

Ei kannata syyttää tai painostaa miestä vaan aloittaa ihan normaali keskustelu, kuin aloittaisit kaverisi kanssa jolta kysyt mitä hän elämältään toivoo.

Saman kokeneena uskon, että yleensä näissä tilanteissa haluttomuus kysyä johtuu pohjimmiltaan siitä, että oikeastaan tietää jo sen vastauksen. Niin kauan kuin ei kysy, voi ainakin jollain tasolla ylläpitää harhaa. Tai uskotella itselleen, ettei se haittaa. Tai että toinen muuttaa vielä mieltään.

Näin minäkin ajattelin, ja lopulta päätin ottaa härkää sarvista ja puhua. Siitä tuli riita, kyllä, mutta moni asia selkeni ja kävi ilmi että monessa asiassa olin myös tulkinnut miestä väärin, lähinnä omista peloistani johtuen. Olemme vieläkin yhdessä ja tiiviissä, normaalissa parisuhteessa.

Täällä usein väitetään, että jos ei tietyssä ajassa tiedä mitä haluaa ja ole umpirakastunut, sitä ei tapahdu koskaan. Aina ei ole näin. Varsinkin vanhemmalla iällä suhteen kehittyminen voi vaatia aikaa ja halua ymmärtää toisen traumoja, lukkoja ja pelkoja jotka ovat suhteen esteenä.

Aina on harvoja poikkeuksia, mutta niiden mainostaminen tässä yhteydessä todennäköisesti vaikeuttaa Ap:n tilannetta ruokkimalla turhaa toivoa ja roikottamalla Ap;ta tuhoon tuomitussa ihmissuhteessa.

No, se selviää puhumalla.

Kyllä ja ei. Joskus tällaisesta tilanteesta kehkeytyy seinää vasten laittamisen jälkeen vakava parisuhdekin. Oman elämänkokemuksen perusteella sellainen, jossa kumppani 99% todennäköisyydellä vaihdetaan myöhemmin lennosta johonkin ihmiseen joka kolahtaa oikeasti. Sellaiseen, jonka kanssa ei olisi koskaan arvottu vuositolkulla kiinnostaako se vai ei.

Ei tässä ollut tietenkään kyse seinää vasten laittamisesta tai parisuhteeseen painostamisesta vaan keskustelusta. Me jatkettiin harvakseltaan tapailua ja tuollaista löyhää suhdetta vielä varmaan toinenkin vuosi, ennen kuin mies alkoi rentoutua ja uskoa etten ole sellainen pirttihirmu joista hän oli traumatisoitunut ja minkä takia hän epäröi suhdetta. Sen jälkeen mies alkoi oma-aloitteisesti tiivistää yhdessäoloa ja nyt takana on useita rakkaudentäyteisiä vuosia takana.

Toki aina voi tulla vaihdetuksi lennosta toiseen, mutta oma elämänkokemus kertoo, että yleensä nämä ovat niitä tyyppejä joilla on taipumus rakastua ensi silmäyksellä niin että oksat pois. Jos oma suhteeni olisi alkanut noin, niin olisin enemmän huolissani. Tällainen ihminen ei tarvitse mitään tietoja rakkautensa kohteesta, pelkkä vilkaisu riittää ja se on menoa. Jokainen päivä on täynnä potentiaalisia rakastumisen mahdollisuuksia. Sillä ihmisellä, jonka rakkaus syntyy opettelemalla tuntemaan toisen hyvin, niitä potentiaalisia rakastumistilanteita tulee paljon vähemmän.

Minusta nykyajassa ruokitaan utopistista, naivia, narsistista ja vahingollista kuvaa rakkaudesta, ja sitä edusti mm. täällä viesti jossa neuvottiin kuinka seurustelukumppanin pitäisi suhtautua sinuun kuin lottovoittoon, koska olet lottovoitto. Ihan kuin toisen pitäisi nähdä päällepäin sun hienoutesi ja teidän yhteensopivuutenne. Lähinnä tuollainen toimii suhteissa joissa rakastutaan ulkonäköön. Itse voin sanoa, etten vielä muutaman vuodenkaan jälkeen tiennyt onko kumppanini lottovoitto vai ei. Se sitten selvisi kun aikaa kului, aloin tuntea hänet hyvin ja oli tarpeeksi yhteistä kokemusta takana. Hänellä oli varmaan sama. Kokisin itseni kyllä aika narsistiseksi jos olisin vaatinut että hänen olisi pitänyt kokea minut lottovoitoksi ensitreffien jälkeen, tuntematta minua yhtään.

Jos ihminen on oikeasti lottovoitto niin ei sen huomaamiseen todellakaan tarvitse vuosia, ei edes kuukausia. Hän on niin erilainen (hyvällä tavalla) kuin kukaan muu aiemmin ja tulee sellainen sisäinen tieto, että paremmin minulle sopivaa en tule löytämään, ainakaan helposti. Uskon että itselle oikean ihmisen tunnistaa nopeasti, ei tarvitse arpoa onko tämä sitä vai ei.

Jos vasta vuosien jälkeen tajuaa että tämä on lottovoitto, tulee mieleen että on katseltu muita vaihtoehtoja ja todettu että koska parempaakaan en saa, ehkä tämä sitten on sitä. Romantikkona en oikein perustaisi tällaisesta.

Me ollaan vaan näemmä erilaisia romantikkoja :) Totta kai on toisen lähellä tultava tuttu, yhteensopiva olo, mutta itse tarvitsen lottovoitto-tunteelle vielä todisteita, mitä tulee vasta ajan myötä. Pelkkä ennakkofiilis ei ikinä yllä samaan, kuin se tieto mitä löydät joka päivä toisen pienistä ja isoista tekemisistä jotka alleviivaavat sinulle miten asia on, ja miten se on vielä suurempaa kuin ennakko-odotuksesi olisivat ikinä voineet aavistaa. Kyse ei ole todellakaan siitä että etsisi muita vaihtoehtoja vaan päinvastoin siitä että antaa toiselle aikaa keskittyen häneen aidosti.

Itselläni on tuttuja, jotka salamarakastuvat muutaman vuoden välein, ja heillä on aina tuo lottovoitto-olo. Mulle se nopea lottovoitto-fiilis ei ole kovin vakuuttava asia heitä seurattuani.

Tämähän se on se sarjarakastujan dilemma. Kun se lottovoitto-olo tulee nopeasti, se ei perustu oikeastaan mihinkään muuhun kuin omiin toiveisiin. Siitä seuraa lähes aina pettymys, ja sitten uusi lottovoitto joihin jää koukkuun kun se tunne on niin vahva. 

Oma sarjarakastuja-kaveri on hehkuttanut uusinta lottovoittoaan viime aikoina minulle, mikä on ollut sikäli kiinnostavaa että satun tuntemaan kyseisen miehen hyvin (hän on myös kaverini). Oikeastaan mikään niistä asioista mikä miehessä on kuulemma niin ihanaa ja miksi he sopivat niin hyvin yhteen, ei pidä paikkaansa. Mieskin välillä kohottelee kulmiaan, että onkohan tuo tyyppi nyt kuunnellut mua yhtään vai hehkuttaako jotain itse luomaansa kuvaa. Mutta kun se lottovoitto-tunne on niin vahva, että se kääntää mustankin valkoiseksi.

Kirjoitin tuon edellistä edeltävän kommentin ja en voi kuin ihmetellä mistä ihmisille on tullut käsitys, että nopeasti rakastuva rakastuu suunnilleen joka ikiseen vastaantulijaan ja rakkauden kohde vaihtuu tämän tästä. Näinhän asia ei todellakaan ole. Itse rakastun ERITTÄIN harvoin, mutta silloin kun rakastun, se tapahtuu nopeasti. Olen rakastunut kohta 30-vuotisen elämäni aikan kerran ja se tapahtui ensisilmäyksellä. Suhteen päätyttyä en ole ollut kenenkään kanssa, ja tuosta on kuitenkin jo vuosia. Enkä tule olemaankaan, ellen koe tuota samaa tunnetta.

Varmaan siitä, kun jokainen kuitenkin tuntee ihmisiä jotka hehkuttavat elämänsä suurinta rakkautta joka toinen vuosi. Mäkin tunnen useamman tällaisen vähintään fb:n kautta, missä ilmiö hyvin näkyykin kun parisuhteiden alkamiset, naimisiinmenot ja erot ovat kaikkien näkyvillä. Tasaisin väliajoin vaan huomaa että siinä ihquimmassa rakkauspäivityksessä onkin ihan eri naama kuin viimeksi. Omassa tuttavapiirissäni näitä ihmisiä yhdistää juurikin se, että ihastumiset, rakastumiset ja naimisiinmenot tapahtuvat hirveän nopeasti ja aina osapuolet ovat sitä mieltä etteivät ole koskaan aiemmin kokeneet vastaavaa. Aina tunne on vaan vahvempi ja vahvempi. Itse en osaa tätä selittää koska oon aivan päinvastainen ihminen. Toisaalta en myöskään tunne ketään jolla olisi tuollainen jalat alta -suhde kestänyt ja enkä ketään vanhempaa ihmistä jolla niitä olisi elämässä vain yksi. Näkisin kyllä että alttius rakastua nopeasti on luonteenpiirre joka on pysyvä. Toki varmasti on niitäkin joille noin käy vain kerran elämässä, ja ehkä he vain eivät huutele siitä ympäri kyliä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teepä nyt se koe ettet ota yhteyttä vaikka pariin vkoon. Saat selvyyden onko mies kinnostunut vai ei. Sillä välin etsit  toista miestä vaikka netistä. LÖydät toivottavasti paremman!

Valitettavasti tuo ei ole keino selvittää välittääkö mies ap:sta, sillä myös hyväksikäyttäjä ottaa usein oma-aloitteisesti yhteyttä. Väitän, että jos tuo ap:n säätö olisi hänestä aidosti kiinnostunut, niin kyllä hän sen tietäisi. Harvoin tarvitsee arpoa toisesta ihmisestä haluaako hän esim. sitoutua. AP:n ehkä kannattaisi kerätä sen verran rohkeutta, että kysyy suoraan haluaako toinen olla parisuhteessa ja jos vastaus on mitä tahansa muuta kuin "kyllä", niin sitten ainakin tietää. 

Niin, kysyminen olisi kaikkein yksinkertaisin keino. Jostain syystä se on itselleni yhtä vaikeaa kuin että pitäisi hypätä jostain todella korkealta sillalta. Eli täysin mahdotonta.

Varmaan juuri siksi, että on se tunne että mies juoksee karkuun jos suhdetta pitää alkaa määrittelemään. Nyt kun en ole painostanut mihinkään suuntaan niin se sujuu näin.

On paljon mahdollista, että miehellä on jotain läheiseen suhteeseen liittyviä rajotteita tai välttelevää kiintymyssuhdetta. Näitä pyöritellyt vaikka kuinka. Mutta kyllä se suurin syy varmasti on, että ei vaan ole minusta tarpeeksi kiinnostunut. Harmittaa kun ei voi sitä sitten sanoa tai vaikka olla tapaamatta. Se olisi itsellekkin sellainen että tajuaisin. En todellakaan ala kerjäämään näkemisiä. Nyt on ihan omasta halustaan ne tehnyt.

Ap

Olen ollut ihan samassa tilanteessa ja tiedän miten vaikeaa, jopa mahdotonta asian puheeksi ottaminen on. Siinä kun on pelissä koko suhde, ja jos vaan ummistaa silmänsä ja jatkaa vanhaan malliin, saa kuitenkin ne rippeet. Kehotan kuitenkin rohkaisemaan mielesi ja puhumaan. Et sä loppujen lopuksi voi kuin voittaa. Mitä siinä voi käydä, on se että saatte puhumalla suhteen kummallekin toimivaksi, tai sitten pääset eroon suhteesta joka ei olisi ikinä voinut olla kummallekaan toimiva. Tuokin on ihan hyvä lopputulema. Ei teistä olisi kuitenkaan tullut pitkäaikaista paria, ja olisit vain hukannut aikaa jonka olisit voinut viettää itsellesi sopivan henkilön kanssa.

Ei kannata syyttää tai painostaa miestä vaan aloittaa ihan normaali keskustelu, kuin aloittaisit kaverisi kanssa jolta kysyt mitä hän elämältään toivoo.

Saman kokeneena uskon, että yleensä näissä tilanteissa haluttomuus kysyä johtuu pohjimmiltaan siitä, että oikeastaan tietää jo sen vastauksen. Niin kauan kuin ei kysy, voi ainakin jollain tasolla ylläpitää harhaa. Tai uskotella itselleen, ettei se haittaa. Tai että toinen muuttaa vielä mieltään.

Näin minäkin ajattelin, ja lopulta päätin ottaa härkää sarvista ja puhua. Siitä tuli riita, kyllä, mutta moni asia selkeni ja kävi ilmi että monessa asiassa olin myös tulkinnut miestä väärin, lähinnä omista peloistani johtuen. Olemme vieläkin yhdessä ja tiiviissä, normaalissa parisuhteessa.

Täällä usein väitetään, että jos ei tietyssä ajassa tiedä mitä haluaa ja ole umpirakastunut, sitä ei tapahdu koskaan. Aina ei ole näin. Varsinkin vanhemmalla iällä suhteen kehittyminen voi vaatia aikaa ja halua ymmärtää toisen traumoja, lukkoja ja pelkoja jotka ovat suhteen esteenä.

Aina on harvoja poikkeuksia, mutta niiden mainostaminen tässä yhteydessä todennäköisesti vaikeuttaa Ap:n tilannetta ruokkimalla turhaa toivoa ja roikottamalla Ap;ta tuhoon tuomitussa ihmissuhteessa.

No, se selviää puhumalla.

Kyllä ja ei. Joskus tällaisesta tilanteesta kehkeytyy seinää vasten laittamisen jälkeen vakava parisuhdekin. Oman elämänkokemuksen perusteella sellainen, jossa kumppani 99% todennäköisyydellä vaihdetaan myöhemmin lennosta johonkin ihmiseen joka kolahtaa oikeasti. Sellaiseen, jonka kanssa ei olisi koskaan arvottu vuositolkulla kiinnostaako se vai ei.

Ei tässä ollut tietenkään kyse seinää vasten laittamisesta tai parisuhteeseen painostamisesta vaan keskustelusta. Me jatkettiin harvakseltaan tapailua ja tuollaista löyhää suhdetta vielä varmaan toinenkin vuosi, ennen kuin mies alkoi rentoutua ja uskoa etten ole sellainen pirttihirmu joista hän oli traumatisoitunut ja minkä takia hän epäröi suhdetta. Sen jälkeen mies alkoi oma-aloitteisesti tiivistää yhdessäoloa ja nyt takana on useita rakkaudentäyteisiä vuosia takana.

Toki aina voi tulla vaihdetuksi lennosta toiseen, mutta oma elämänkokemus kertoo, että yleensä nämä ovat niitä tyyppejä joilla on taipumus rakastua ensi silmäyksellä niin että oksat pois. Jos oma suhteeni olisi alkanut noin, niin olisin enemmän huolissani. Tällainen ihminen ei tarvitse mitään tietoja rakkautensa kohteesta, pelkkä vilkaisu riittää ja se on menoa. Jokainen päivä on täynnä potentiaalisia rakastumisen mahdollisuuksia. Sillä ihmisellä, jonka rakkaus syntyy opettelemalla tuntemaan toisen hyvin, niitä potentiaalisia rakastumistilanteita tulee paljon vähemmän.

Minusta nykyajassa ruokitaan utopistista, naivia, narsistista ja vahingollista kuvaa rakkaudesta, ja sitä edusti mm. täällä viesti jossa neuvottiin kuinka seurustelukumppanin pitäisi suhtautua sinuun kuin lottovoittoon, koska olet lottovoitto. Ihan kuin toisen pitäisi nähdä päällepäin sun hienoutesi ja teidän yhteensopivuutenne. Lähinnä tuollainen toimii suhteissa joissa rakastutaan ulkonäköön. Itse voin sanoa, etten vielä muutaman vuodenkaan jälkeen tiennyt onko kumppanini lottovoitto vai ei. Se sitten selvisi kun aikaa kului, aloin tuntea hänet hyvin ja oli tarpeeksi yhteistä kokemusta takana. Hänellä oli varmaan sama. Kokisin itseni kyllä aika narsistiseksi jos olisin vaatinut että hänen olisi pitänyt kokea minut lottovoitoksi ensitreffien jälkeen, tuntematta minua yhtään.

Sinä puhut nyt ihan eri asiasta kuin Ap. On hitaasti rakastumista ja on paremman puutteessa roikottamista ja tyytymistä ja nämä ovat täysin erillisiä ilmiöitä. Minusta sinä maalailet nyt täysin aiheettomasti pilvilinnoja Ap:lle ja teet pahimmillaan suurta vahinkoa.

Tämä on totta ja pyydän anteeksi. Olen vienyt keskustelua sivuraiteille, kun täällä on hehkutettu nopeasti rakastuvia ja olen halunnut puolustaa meitä hitaasti ottavia. Totta kuitenkin on, että ap:n tilanne ei vaikuta hyvältä ja omassa hitaasti kehittyneessä suhteessani alkuaikakin oli erilaista kuin ap:lla. Me olimme molemmat aktiivisia tapaamaan, viestittelemään jne. Kuitenkin se neuvo minkä olen halunnut ap:lle antaa, on keskustelu ja se ei aiheuta vahinkoa koskaan vaan päinvastoin.

Olet oikeassa että keskustelusta harvoin on haittaa. Kuitenkaan se ei aina ratkaise näitä tilanteita. Osa roikottajista pakenee, mutta osa valehtelee ja osa päätyy sitoutumaan suhteeseen jossa ei oikeasti halua olla. Siten korostaisin sitä, että kumppanin kertoman lisäksi pitää vähintään samalla painoarvolla kuunnella suhteen faktoja. Jos yhteydenpito on selvästi yksipuolista, niin ei ehkä kannata jäädä roikkumaan vaikka toinen hätäpäissään muutosta lupailisi ja syviä tunteita tunnustaisi. Jos toisen sanat sanoo että olet tärkeä ja käytös jotain ihan muuta, niin yleensä on fiksuinta uskoa sitä käytöstä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teepä nyt se koe ettet ota yhteyttä vaikka pariin vkoon. Saat selvyyden onko mies kinnostunut vai ei. Sillä välin etsit  toista miestä vaikka netistä. LÖydät toivottavasti paremman!

Valitettavasti tuo ei ole keino selvittää välittääkö mies ap:sta, sillä myös hyväksikäyttäjä ottaa usein oma-aloitteisesti yhteyttä. Väitän, että jos tuo ap:n säätö olisi hänestä aidosti kiinnostunut, niin kyllä hän sen tietäisi. Harvoin tarvitsee arpoa toisesta ihmisestä haluaako hän esim. sitoutua. AP:n ehkä kannattaisi kerätä sen verran rohkeutta, että kysyy suoraan haluaako toinen olla parisuhteessa ja jos vastaus on mitä tahansa muuta kuin "kyllä", niin sitten ainakin tietää. 

Niin, kysyminen olisi kaikkein yksinkertaisin keino. Jostain syystä se on itselleni yhtä vaikeaa kuin että pitäisi hypätä jostain todella korkealta sillalta. Eli täysin mahdotonta.

Varmaan juuri siksi, että on se tunne että mies juoksee karkuun jos suhdetta pitää alkaa määrittelemään. Nyt kun en ole painostanut mihinkään suuntaan niin se sujuu näin.

On paljon mahdollista, että miehellä on jotain läheiseen suhteeseen liittyviä rajotteita tai välttelevää kiintymyssuhdetta. Näitä pyöritellyt vaikka kuinka. Mutta kyllä se suurin syy varmasti on, että ei vaan ole minusta tarpeeksi kiinnostunut. Harmittaa kun ei voi sitä sitten sanoa tai vaikka olla tapaamatta. Se olisi itsellekkin sellainen että tajuaisin. En todellakaan ala kerjäämään näkemisiä. Nyt on ihan omasta halustaan ne tehnyt.

Ap

Olen ollut ihan samassa tilanteessa ja tiedän miten vaikeaa, jopa mahdotonta asian puheeksi ottaminen on. Siinä kun on pelissä koko suhde, ja jos vaan ummistaa silmänsä ja jatkaa vanhaan malliin, saa kuitenkin ne rippeet. Kehotan kuitenkin rohkaisemaan mielesi ja puhumaan. Et sä loppujen lopuksi voi kuin voittaa. Mitä siinä voi käydä, on se että saatte puhumalla suhteen kummallekin toimivaksi, tai sitten pääset eroon suhteesta joka ei olisi ikinä voinut olla kummallekaan toimiva. Tuokin on ihan hyvä lopputulema. Ei teistä olisi kuitenkaan tullut pitkäaikaista paria, ja olisit vain hukannut aikaa jonka olisit voinut viettää itsellesi sopivan henkilön kanssa.

Ei kannata syyttää tai painostaa miestä vaan aloittaa ihan normaali keskustelu, kuin aloittaisit kaverisi kanssa jolta kysyt mitä hän elämältään toivoo.

Saman kokeneena uskon, että yleensä näissä tilanteissa haluttomuus kysyä johtuu pohjimmiltaan siitä, että oikeastaan tietää jo sen vastauksen. Niin kauan kuin ei kysy, voi ainakin jollain tasolla ylläpitää harhaa. Tai uskotella itselleen, ettei se haittaa. Tai että toinen muuttaa vielä mieltään.

Näin minäkin ajattelin, ja lopulta päätin ottaa härkää sarvista ja puhua. Siitä tuli riita, kyllä, mutta moni asia selkeni ja kävi ilmi että monessa asiassa olin myös tulkinnut miestä väärin, lähinnä omista peloistani johtuen. Olemme vieläkin yhdessä ja tiiviissä, normaalissa parisuhteessa.

Täällä usein väitetään, että jos ei tietyssä ajassa tiedä mitä haluaa ja ole umpirakastunut, sitä ei tapahdu koskaan. Aina ei ole näin. Varsinkin vanhemmalla iällä suhteen kehittyminen voi vaatia aikaa ja halua ymmärtää toisen traumoja, lukkoja ja pelkoja jotka ovat suhteen esteenä.

Aina on harvoja poikkeuksia, mutta niiden mainostaminen tässä yhteydessä todennäköisesti vaikeuttaa Ap:n tilannetta ruokkimalla turhaa toivoa ja roikottamalla Ap;ta tuhoon tuomitussa ihmissuhteessa.

No, se selviää puhumalla.

Kyllä ja ei. Joskus tällaisesta tilanteesta kehkeytyy seinää vasten laittamisen jälkeen vakava parisuhdekin. Oman elämänkokemuksen perusteella sellainen, jossa kumppani 99% todennäköisyydellä vaihdetaan myöhemmin lennosta johonkin ihmiseen joka kolahtaa oikeasti. Sellaiseen, jonka kanssa ei olisi koskaan arvottu vuositolkulla kiinnostaako se vai ei.

Ei tässä ollut tietenkään kyse seinää vasten laittamisesta tai parisuhteeseen painostamisesta vaan keskustelusta. Me jatkettiin harvakseltaan tapailua ja tuollaista löyhää suhdetta vielä varmaan toinenkin vuosi, ennen kuin mies alkoi rentoutua ja uskoa etten ole sellainen pirttihirmu joista hän oli traumatisoitunut ja minkä takia hän epäröi suhdetta. Sen jälkeen mies alkoi oma-aloitteisesti tiivistää yhdessäoloa ja nyt takana on useita rakkaudentäyteisiä vuosia takana.

Toki aina voi tulla vaihdetuksi lennosta toiseen, mutta oma elämänkokemus kertoo, että yleensä nämä ovat niitä tyyppejä joilla on taipumus rakastua ensi silmäyksellä niin että oksat pois. Jos oma suhteeni olisi alkanut noin, niin olisin enemmän huolissani. Tällainen ihminen ei tarvitse mitään tietoja rakkautensa kohteesta, pelkkä vilkaisu riittää ja se on menoa. Jokainen päivä on täynnä potentiaalisia rakastumisen mahdollisuuksia. Sillä ihmisellä, jonka rakkaus syntyy opettelemalla tuntemaan toisen hyvin, niitä potentiaalisia rakastumistilanteita tulee paljon vähemmän.

Minusta nykyajassa ruokitaan utopistista, naivia, narsistista ja vahingollista kuvaa rakkaudesta, ja sitä edusti mm. täällä viesti jossa neuvottiin kuinka seurustelukumppanin pitäisi suhtautua sinuun kuin lottovoittoon, koska olet lottovoitto. Ihan kuin toisen pitäisi nähdä päällepäin sun hienoutesi ja teidän yhteensopivuutenne. Lähinnä tuollainen toimii suhteissa joissa rakastutaan ulkonäköön. Itse voin sanoa, etten vielä muutaman vuodenkaan jälkeen tiennyt onko kumppanini lottovoitto vai ei. Se sitten selvisi kun aikaa kului, aloin tuntea hänet hyvin ja oli tarpeeksi yhteistä kokemusta takana. Hänellä oli varmaan sama. Kokisin itseni kyllä aika narsistiseksi jos olisin vaatinut että hänen olisi pitänyt kokea minut lottovoitoksi ensitreffien jälkeen, tuntematta minua yhtään.

Sinä puhut nyt ihan eri asiasta kuin Ap. On hitaasti rakastumista ja on paremman puutteessa roikottamista ja tyytymistä ja nämä ovat täysin erillisiä ilmiöitä. Minusta sinä maalailet nyt täysin aiheettomasti pilvilinnoja Ap:lle ja teet pahimmillaan suurta vahinkoa.

Tämä on totta ja pyydän anteeksi. Olen vienyt keskustelua sivuraiteille, kun täällä on hehkutettu nopeasti rakastuvia ja olen halunnut puolustaa meitä hitaasti ottavia. Totta kuitenkin on, että ap:n tilanne ei vaikuta hyvältä ja omassa hitaasti kehittyneessä suhteessani alkuaikakin oli erilaista kuin ap:lla. Me olimme molemmat aktiivisia tapaamaan, viestittelemään jne. Kuitenkin se neuvo minkä olen halunnut ap:lle antaa, on keskustelu ja se ei aiheuta vahinkoa koskaan vaan päinvastoin.

Jos olet tuo aikaisempi raivokas vastaaja, niin itse olet eniten luonut vastakkainasettelua ja halunnut päästä mollaamaan nopeampi tahtisia. Onko siis ihme, että mielipiteesi ei ole ollut kovin pidetty? Varsinkaan kun oman suhteesi alku ei ole kuulostanut monenkaan korvaan kovin tasapainoiselta ratkaisulta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teepä nyt se koe ettet ota yhteyttä vaikka pariin vkoon. Saat selvyyden onko mies kinnostunut vai ei. Sillä välin etsit  toista miestä vaikka netistä. LÖydät toivottavasti paremman!

Valitettavasti tuo ei ole keino selvittää välittääkö mies ap:sta, sillä myös hyväksikäyttäjä ottaa usein oma-aloitteisesti yhteyttä. Väitän, että jos tuo ap:n säätö olisi hänestä aidosti kiinnostunut, niin kyllä hän sen tietäisi. Harvoin tarvitsee arpoa toisesta ihmisestä haluaako hän esim. sitoutua. AP:n ehkä kannattaisi kerätä sen verran rohkeutta, että kysyy suoraan haluaako toinen olla parisuhteessa ja jos vastaus on mitä tahansa muuta kuin "kyllä", niin sitten ainakin tietää. 

Niin, kysyminen olisi kaikkein yksinkertaisin keino. Jostain syystä se on itselleni yhtä vaikeaa kuin että pitäisi hypätä jostain todella korkealta sillalta. Eli täysin mahdotonta.

Varmaan juuri siksi, että on se tunne että mies juoksee karkuun jos suhdetta pitää alkaa määrittelemään. Nyt kun en ole painostanut mihinkään suuntaan niin se sujuu näin.

On paljon mahdollista, että miehellä on jotain läheiseen suhteeseen liittyviä rajotteita tai välttelevää kiintymyssuhdetta. Näitä pyöritellyt vaikka kuinka. Mutta kyllä se suurin syy varmasti on, että ei vaan ole minusta tarpeeksi kiinnostunut. Harmittaa kun ei voi sitä sitten sanoa tai vaikka olla tapaamatta. Se olisi itsellekkin sellainen että tajuaisin. En todellakaan ala kerjäämään näkemisiä. Nyt on ihan omasta halustaan ne tehnyt.

Ap

Olen ollut ihan samassa tilanteessa ja tiedän miten vaikeaa, jopa mahdotonta asian puheeksi ottaminen on. Siinä kun on pelissä koko suhde, ja jos vaan ummistaa silmänsä ja jatkaa vanhaan malliin, saa kuitenkin ne rippeet. Kehotan kuitenkin rohkaisemaan mielesi ja puhumaan. Et sä loppujen lopuksi voi kuin voittaa. Mitä siinä voi käydä, on se että saatte puhumalla suhteen kummallekin toimivaksi, tai sitten pääset eroon suhteesta joka ei olisi ikinä voinut olla kummallekaan toimiva. Tuokin on ihan hyvä lopputulema. Ei teistä olisi kuitenkaan tullut pitkäaikaista paria, ja olisit vain hukannut aikaa jonka olisit voinut viettää itsellesi sopivan henkilön kanssa.

Ei kannata syyttää tai painostaa miestä vaan aloittaa ihan normaali keskustelu, kuin aloittaisit kaverisi kanssa jolta kysyt mitä hän elämältään toivoo.

Saman kokeneena uskon, että yleensä näissä tilanteissa haluttomuus kysyä johtuu pohjimmiltaan siitä, että oikeastaan tietää jo sen vastauksen. Niin kauan kuin ei kysy, voi ainakin jollain tasolla ylläpitää harhaa. Tai uskotella itselleen, ettei se haittaa. Tai että toinen muuttaa vielä mieltään.

Näin minäkin ajattelin, ja lopulta päätin ottaa härkää sarvista ja puhua. Siitä tuli riita, kyllä, mutta moni asia selkeni ja kävi ilmi että monessa asiassa olin myös tulkinnut miestä väärin, lähinnä omista peloistani johtuen. Olemme vieläkin yhdessä ja tiiviissä, normaalissa parisuhteessa.

Täällä usein väitetään, että jos ei tietyssä ajassa tiedä mitä haluaa ja ole umpirakastunut, sitä ei tapahdu koskaan. Aina ei ole näin. Varsinkin vanhemmalla iällä suhteen kehittyminen voi vaatia aikaa ja halua ymmärtää toisen traumoja, lukkoja ja pelkoja jotka ovat suhteen esteenä.

Aina on harvoja poikkeuksia, mutta niiden mainostaminen tässä yhteydessä todennäköisesti vaikeuttaa Ap:n tilannetta ruokkimalla turhaa toivoa ja roikottamalla Ap;ta tuhoon tuomitussa ihmissuhteessa.

No, se selviää puhumalla.

Kyllä ja ei. Joskus tällaisesta tilanteesta kehkeytyy seinää vasten laittamisen jälkeen vakava parisuhdekin. Oman elämänkokemuksen perusteella sellainen, jossa kumppani 99% todennäköisyydellä vaihdetaan myöhemmin lennosta johonkin ihmiseen joka kolahtaa oikeasti. Sellaiseen, jonka kanssa ei olisi koskaan arvottu vuositolkulla kiinnostaako se vai ei.

Ei tässä ollut tietenkään kyse seinää vasten laittamisesta tai parisuhteeseen painostamisesta vaan keskustelusta. Me jatkettiin harvakseltaan tapailua ja tuollaista löyhää suhdetta vielä varmaan toinenkin vuosi, ennen kuin mies alkoi rentoutua ja uskoa etten ole sellainen pirttihirmu joista hän oli traumatisoitunut ja minkä takia hän epäröi suhdetta. Sen jälkeen mies alkoi oma-aloitteisesti tiivistää yhdessäoloa ja nyt takana on useita rakkaudentäyteisiä vuosia takana.

Toki aina voi tulla vaihdetuksi lennosta toiseen, mutta oma elämänkokemus kertoo, että yleensä nämä ovat niitä tyyppejä joilla on taipumus rakastua ensi silmäyksellä niin että oksat pois. Jos oma suhteeni olisi alkanut noin, niin olisin enemmän huolissani. Tällainen ihminen ei tarvitse mitään tietoja rakkautensa kohteesta, pelkkä vilkaisu riittää ja se on menoa. Jokainen päivä on täynnä potentiaalisia rakastumisen mahdollisuuksia. Sillä ihmisellä, jonka rakkaus syntyy opettelemalla tuntemaan toisen hyvin, niitä potentiaalisia rakastumistilanteita tulee paljon vähemmän.

Minusta nykyajassa ruokitaan utopistista, naivia, narsistista ja vahingollista kuvaa rakkaudesta, ja sitä edusti mm. täällä viesti jossa neuvottiin kuinka seurustelukumppanin pitäisi suhtautua sinuun kuin lottovoittoon, koska olet lottovoitto. Ihan kuin toisen pitäisi nähdä päällepäin sun hienoutesi ja teidän yhteensopivuutenne. Lähinnä tuollainen toimii suhteissa joissa rakastutaan ulkonäköön. Itse voin sanoa, etten vielä muutaman vuodenkaan jälkeen tiennyt onko kumppanini lottovoitto vai ei. Se sitten selvisi kun aikaa kului, aloin tuntea hänet hyvin ja oli tarpeeksi yhteistä kokemusta takana. Hänellä oli varmaan sama. Kokisin itseni kyllä aika narsistiseksi jos olisin vaatinut että hänen olisi pitänyt kokea minut lottovoitoksi ensitreffien jälkeen, tuntematta minua yhtään.

Sinä puhut nyt ihan eri asiasta kuin Ap. On hitaasti rakastumista ja on paremman puutteessa roikottamista ja tyytymistä ja nämä ovat täysin erillisiä ilmiöitä. Minusta sinä maalailet nyt täysin aiheettomasti pilvilinnoja Ap:lle ja teet pahimmillaan suurta vahinkoa.

Tämä on totta ja pyydän anteeksi. Olen vienyt keskustelua sivuraiteille, kun täällä on hehkutettu nopeasti rakastuvia ja olen halunnut puolustaa meitä hitaasti ottavia. Totta kuitenkin on, että ap:n tilanne ei vaikuta hyvältä ja omassa hitaasti kehittyneessä suhteessani alkuaikakin oli erilaista kuin ap:lla. Me olimme molemmat aktiivisia tapaamaan, viestittelemään jne. Kuitenkin se neuvo minkä olen halunnut ap:lle antaa, on keskustelu ja se ei aiheuta vahinkoa koskaan vaan päinvastoin.

Olet oikeassa että keskustelusta harvoin on haittaa. Kuitenkaan se ei aina ratkaise näitä tilanteita. Osa roikottajista pakenee, mutta osa valehtelee ja osa päätyy sitoutumaan suhteeseen jossa ei oikeasti halua olla. Siten korostaisin sitä, että kumppanin kertoman lisäksi pitää vähintään samalla painoarvolla kuunnella suhteen faktoja. Jos yhteydenpito on selvästi yksipuolista, niin ei ehkä kannata jäädä roikkumaan vaikka toinen hätäpäissään muutosta lupailisi ja syviä tunteita tunnustaisi. Jos toisen sanat sanoo että olet tärkeä ja käytös jotain ihan muuta, niin yleensä on fiksuinta uskoa sitä käytöstä.

Näin on. Tässä olet täysin oikeassa ja nyt kun pysähdyin muistelemaan oman suhteen alkuaikaa, niin ristiriita oli tuo, että teot kertoivat rakkaudesta, mutta puheissa mies pelkäsi sitoutumista. Minunkin mielestäni teot ovat aina se mitä kannattaa katsoa, mutta tuolloin pelkäsin elätellä turhia toiveita. Siksi uskoin enemmän niitä sanoja ja ignoorasin teot tai tulkitsin ne tahallani huonoimman kautta.

Mutta nyt lopetan keskustelun, koska antini tähän on kieltämättä ollut aika huono, ja kummunnut ehkä enemmän tarpeesta puhua tutustumisen merkityksestä rakastumisessa kuin ap:n tilanteesta. Kaikkea hyvää ap:lle toivon.