Lue keskustelun säännöt.
Olisiko mahdollista löytää mies, joka ei kommentoi ulkonäköäni millään tavalla?
31.07.2023 |
Minulle tulee ulkonäön kommentoinnista kiusaantunut olo. En halua haukkuja mutta en kehujakaan. Kun kukaan ei sanoisi mitään.
Kommentit (225)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies ei kehu niin mulle ainakin tulee epävarma olo ja koen ettei hän pidä ulkonäöstäni. Enkä halua olla miehen kanssa joka ei pidä.
Sama. Tämä on oikeastaan ahdistavaa. Omatoimisesti kumppanini ei minua kehu. Plus minä halusin hänet aikoinaan eikä hän sinänsä valinnut minua itse. Rakastaa kyllä, mutta aina mietin, olenko hänelle vain se, johon tyytyi. Ja olenko minä tuhannen kilometrin päässä siitä, mitä hän pitäisi kauniina. Kyllä sillä on minulle merkitystä. En halua olla se, johon tyydytään. Haluaisin, että rakkaani tykkää siitä mitä näkee. Kehuisi hymyä vaikka. Mutta ei. Kehun häntä paljon. Ehkä kerran vuodessa hän pakottaa itsensä vastaamaan "sinäkin olet kaunis". Ja sen näkee hänestä kyllä, miten älyttömän vaikea hänen on sitä sanoa. Kaikki valehtelemisen merkit näkyy.
Tai sitten hän on kasvanut ympäristössä jossa ei kehuttu. Se on oikeasti todella vaikea opetella myöhemmin. Ja itse asiassa suomalaisessa kulttuurissa aika yleistä! Eihän ketään saa kehua ettei vaan ylpisty!
Ei minunkaan lapsuudessa ketään kehuttu. En mä silti ole niin urpo. Tiedän, miten hyvältä se (normaalista ihmisestä) tuntuu, kun joku kehuu. Niin miksipä ei kehuisi. Varsinkin sitä omaa rakasta, jolle haluaa olla ihanin ja jota katselee pelkästään rakkaudella? Helppo asia, jolla saa toiselle hyvän mielen. Sanoa kauniita sanoja. Muuten ei ole mikään tuppisuukaan tuo mies. Niin en mä osaa ajatella muuta vaihtoehtoa, kuin että en ole ulkonäöllisesti niinkään hänen mieleensä. Oon lähes päinvastainen kuin hänen exänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhtä helposti sinä löydät kuvailemasi miehen kun minä löydän naisen joka ei käytä miehiä hyväkseen niin henkisesti kuin taloudellisestikkaan. Molemmista on kuulunut huhuja ja juoruja mutta missään heitä ei kuitenkaan näy
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et siis ole sinut ulkonäkösi kanssa. Red flag.
Miksi minun pitäisi olla jotenkin erityisen sinut ulkonäköni kanssa, kun koin rajua ulkonäkökiusaamista usean vuoden ajan nuorena? Kaikki minussa on haukuttu: iho, kasvonpiirteet, hiukset, hampaat. Minut uhattiin pahoinpidellä, kun olin kuulemma niin vastenmielinen.
- ap
Tuo oli luettavissa jo aloituksestasi. Suosittelen käsittelemään traumat ensin ja suunnittelemaan parisuhdetta vasta sitten. Ihan turha on miestä siitä rankaista, että sinulla on paha olo ja traumoja.
Millä tavalla on toisen rankaisemista, jos ei halua puhua ulkonäöstä tai ei halua asiaan liittyviä kommentteja? Siis ihan vilpittömästi kysyn.
Normaali, terve ihminen haluaa kehua ihmistä, jota rakastaa. Menee melkoiseksi munan kuorilla kävelyksi, jos koko ajan pitää miettiä sanomisiaan sen sijaan, että spontaanisti voisi kehua silloin kuin huvittaa.
Eräs mies alkoi kehua minun ulkonäköäni ylenpalttisesti sen jälkeen, kun olimme riidelleet ja saaneet sen selvitettyä. Tuntui todella koomiselta, sillä minulla oli kasvoissa ihottumaa, olin todella väsynyt, silmäni olivat turvoksissa enkä ollut mikään hemaiseva ilmestys muutenkaan. Mieluummin otan hiljaisuuden kuin feikkikehut ja valheet.
- ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On mahdollista. Itse aloin seurustella kun olin lihonut ja muutenkin vaikeassa elämäntilanteessa lakannut huolehtimasta itsestäni. Mies ei koskaan sanallakaan viitannut ulkonäkööni. Muutaman vuoden kuluttua elämä oli kääntynyt paremmaksi, olin onnellinen, aloin urheilla ja onnellisuuteni alkoi näkyä kaikin tavoin. Pistin itseni todella tikkiin. Edelleenkään mies ei sanonut koskaan ulkonäöstäni mitään. Hän on aina rakastanut ja halunnut minua, olenpa ollut minkä näköinen vain.
Olen todella iloinen tästä. Fiilis on aina rakastettu ja hyväksytty. Muistan nuoruuden suhteet joissa ulkonäkökehut tuntuivat sisältävän oudon vaatimuksen ja muistutuksen siitä mikä minussa on tärkeintä ja kuinka minun tulee olla tarkkana ettei ulkonäköni muutu. Se oli lopulta hyvin stressaavaa.
Jaa et halunnut kehuja senkään jälkeen kun olit vaivalla treenannut itsesi tikkiin? En usko.
Sanotaanko näin, että en ole koskaan tarvinnut mieheltä sanallisia kehuja ulkomuodostani. Kun katson häntä pitkään silmiin ja hymyilen, tiedän edelleenkin hänen hmmm... fyysisistä reaktioistaan että hän pitää minua kauniina ja haluttavana. Näin on ollut silloin kun olin lihava homssu ja näin on edelleen vuosien jälkeen kun olen tikissä. Se riittää.
Jos hän ilmaisisi pitävänsä nimenomaisesti nykyisestä hoikkuudestani, se voisi tuntua vähän painostavalta ja luultavasti vähän miettisin tuleeko suhde kestämään jos painoa kertyy vaikkapa lähestyvissä vaihdevuosissa.
Pitkästä, pitkästä aikaa sain kauneuskehuja, ja vieläpä aivan tuntemattomalta. Ensin hätkähdin ja tuntui vieraalta, mutta oikein kun mietin myöhemmin asiaa, se tuntuikin yllättävän hyvältä ja kivalta. Tunnustan, olen itse asiassa jopa kaivannut sitä huomiota, tuli siis omaksi yllätyksekseni tarpeeseen. Kiitos.
Kohtaaminen oli ja meni, ei ollut huomio siis vaade tai palkinto mistään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et siis ole sinut ulkonäkösi kanssa. Red flag.
Miksi minun pitäisi olla jotenkin erityisen sinut ulkonäköni kanssa, kun koin rajua ulkonäkökiusaamista usean vuoden ajan nuorena? Kaikki minussa on haukuttu: iho, kasvonpiirteet, hiukset, hampaat. Minut uhattiin pahoinpidellä, kun olin kuulemma niin vastenmielinen.
- ap
Tuo oli luettavissa jo aloituksestasi. Suosittelen käsittelemään traumat ensin ja suunnittelemaan parisuhdetta vasta sitten. Ihan turha on miestä siitä rankaista, että sinulla on paha olo ja traumoja.
Millä tavalla on toisen rankaisemista, jos ei halua puhua ulkonäöstä tai ei halua asiaan liittyviä kommentteja? Siis ihan vilpittömästi kysyn.
Sellainen ihminen on luultavasti monella muullakin tavalla niin vaikea, että on mahdotonta elää niin ettei koskan häntä vahingossa loukkaisi. Toinen joutuu jatkuvasti varomaan tekemisiään vaikka tarkoittaisi vain hyvää.
Tämä. Traumatisoitunut ihminen, joka ei ole käsitellyt traumojaan on kumppanina sitä tyyppiä, että mitään ei uskalla sanoa, ettei toinen hermostu. Usein myös syyllistää uutta kumppaniaan siitä, että tämä saa traumat pintaan, vaikka oikeasti ei ole sen uuden kumppanin syytä, jos toinen ei kestä kehuja tms. Pidemmän päälle tilanne eskaloituu joko siihen, ettei puhuta juuri mistään tai siihen, että jompi kumpi räjähtää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies ei kehu niin mulle ainakin tulee epävarma olo ja koen ettei hän pidä ulkonäöstäni. Enkä halua olla miehen kanssa joka ei pidä.
Sama. Tämä on oikeastaan ahdistavaa. Omatoimisesti kumppanini ei minua kehu. Plus minä halusin hänet aikoinaan eikä hän sinänsä valinnut minua itse. Rakastaa kyllä, mutta aina mietin, olenko hänelle vain se, johon tyytyi. Ja olenko minä tuhannen kilometrin päässä siitä, mitä hän pitäisi kauniina. Kyllä sillä on minulle merkitystä. En halua olla se, johon tyydytään. Haluaisin, että rakkaani tykkää siitä mitä näkee. Kehuisi hymyä vaikka. Mutta ei. Kehun häntä paljon. Ehkä kerran vuodessa hän pakottaa itsensä vastaamaan "sinäkin olet kaunis". Ja sen näkee hänestä kyllä, miten älyttömän vaikea hänen on sitä sanoa. Kaikki valehtelemisen merkit näkyy.
Tai sitten hän on kasvanut ympäristössä jossa ei kehuttu. Se on oikeasti todella vaikea opetella myöhemmin. Ja itse asiassa suomalaisessa kulttuurissa aika yleistä! Eihän ketään saa kehua ettei vaan ylpisty!
Ei minunkaan lapsuudessa ketään kehuttu. En mä silti ole niin urpo. Tiedän, miten hyvältä se (normaalista ihmisestä) tuntuu, kun joku kehuu. Niin miksipä ei kehuisi. Varsinkin sitä omaa rakasta, jolle haluaa olla ihanin ja jota katselee pelkästään rakkaudella? Helppo asia, jolla saa toiselle hyvän mielen. Sanoa kauniita sanoja. Muuten ei ole mikään tuppisuukaan tuo mies. Niin en mä osaa ajatella muuta vaihtoehtoa, kuin että en ole ulkonäöllisesti niinkään hänen mieleensä. Oon lähes päinvastainen kuin hänen exänsä.
Mutta onko todella aina pakko kehua nimenomaan ulkonäköä? Eikö voisi kehua vaikka sitä kuinka ihana toinen on, kuinka fiksu, mukava, ihan mitä vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et siis ole sinut ulkonäkösi kanssa. Red flag.
Miksi minun pitäisi olla jotenkin erityisen sinut ulkonäköni kanssa, kun koin rajua ulkonäkökiusaamista usean vuoden ajan nuorena? Kaikki minussa on haukuttu: iho, kasvonpiirteet, hiukset, hampaat. Minut uhattiin pahoinpidellä, kun olin kuulemma niin vastenmielinen.
- ap
Tuo oli luettavissa jo aloituksestasi. Suosittelen käsittelemään traumat ensin ja suunnittelemaan parisuhdetta vasta sitten. Ihan turha on miestä siitä rankaista, että sinulla on paha olo ja traumoja.
Millä tavalla on toisen rankaisemista, jos ei halua puhua ulkonäöstä tai ei halua asiaan liittyviä kommentteja? Siis ihan vilpittömästi kysyn.
Normaali, terve ihminen haluaa kehua ihmistä, jota rakastaa. Menee melkoiseksi munan kuorilla kävelyksi, jos koko ajan pitää miettiä sanomisiaan sen sijaan, että spontaanisti voisi kehua silloin kuin huvittaa.
Eräs mies alkoi kehua minun ulkonäköäni ylenpalttisesti sen jälkeen, kun olimme riidelleet ja saaneet sen selvitettyä. Tuntui todella koomiselta, sillä minulla oli kasvoissa ihottumaa, olin todella väsynyt, silmäni olivat turvoksissa enkä ollut mikään hemaiseva ilmestys muutenkaan. Mieluummin otan hiljaisuuden kuin feikkikehut ja valheet.
- ap
Normaali, terve ihminen osaa myös erottaa feikkikehun ja aidon kehun. Nyt ei ollut puhe feikkikehuista, vaan normaaleista aidoista kehuista, joita normaaleissa parisuhteissa sanotaan puolin ja toisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies ei kehu niin mulle ainakin tulee epävarma olo ja koen ettei hän pidä ulkonäöstäni. Enkä halua olla miehen kanssa joka ei pidä.
Miehet on sen verran pinnallisia, että ei ne ole sellasen kanssa, kenen ulkonäkö ei miellytä.
Todellakin ovat jos hyötyvät tilanteesta eivätkä saa parempaa. Jotkut jopa vuosia ja niin kauan kunnes nainen lähtee. Miehet pyrkivät aina hyötymään muista ihmisistä jollakin tavalla, naisista kaikilla mahdollisilla tavoilla. Rumaa ei voi tietenkään esitellä ylpeänä, mutta hyötyvät kyllä kotitaloushommissa, taloudellisesti ja seksuaalisesti. Kehittävät jonkun perversion että pystyvät panemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies ei kehu niin mulle ainakin tulee epävarma olo ja koen ettei hän pidä ulkonäöstäni. Enkä halua olla miehen kanssa joka ei pidä.
Sama. Tämä on oikeastaan ahdistavaa. Omatoimisesti kumppanini ei minua kehu. Plus minä halusin hänet aikoinaan eikä hän sinänsä valinnut minua itse. Rakastaa kyllä, mutta aina mietin, olenko hänelle vain se, johon tyytyi. Ja olenko minä tuhannen kilometrin päässä siitä, mitä hän pitäisi kauniina. Kyllä sillä on minulle merkitystä. En halua olla se, johon tyydytään. Haluaisin, että rakkaani tykkää siitä mitä näkee. Kehuisi hymyä vaikka. Mutta ei. Kehun häntä paljon. Ehkä kerran vuodessa hän pakottaa itsensä vastaamaan "sinäkin olet kaunis". Ja sen näkee hänestä kyllä, miten älyttömän vaikea hänen on sitä sanoa. Kaikki valehtelemisen merkit näkyy.
Tai sitten hän on kasvanut ympäristössä jossa ei kehuttu. Se on oikeasti todella vaikea opetella myöhemmin. Ja itse asiassa suomalaisessa kulttuurissa aika yleistä! Eihän ketään saa kehua ettei vaan ylpisty!
Ei minunkaan lapsuudessa ketään kehuttu. En mä silti ole niin urpo. Tiedän, miten hyvältä se (normaalista ihmisestä) tuntuu, kun joku kehuu. Niin miksipä ei kehuisi. Varsinkin sitä omaa rakasta, jolle haluaa olla ihanin ja jota katselee pelkästään rakkaudella? Helppo asia, jolla saa toiselle hyvän mielen. Sanoa kauniita sanoja. Muuten ei ole mikään tuppisuukaan tuo mies. Niin en mä osaa ajatella muuta vaihtoehtoa, kuin että en ole ulkonäöllisesti niinkään hänen mieleensä. Oon lähes päinvastainen kuin hänen exänsä.
Mutta onko todella aina pakko kehua nimenomaan ulkonäköä? Eikö voisi kehua vaikka sitä kuinka ihana toinen on, kuinka fiksu, mukava, ihan mitä vaan.
Ei ole pakko, mutta valitettavasti sinullakin on ulkonäkö ja se on osa sinua halusit tai et.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et siis ole sinut ulkonäkösi kanssa. Red flag.
Miksi minun pitäisi olla jotenkin erityisen sinut ulkonäköni kanssa, kun koin rajua ulkonäkökiusaamista usean vuoden ajan nuorena? Kaikki minussa on haukuttu: iho, kasvonpiirteet, hiukset, hampaat. Minut uhattiin pahoinpidellä, kun olin kuulemma niin vastenmielinen.
- ap
Ei "pidä", mutta siitä olisi erityisesti sinulle ja myös mahdolliselle puolisollesi hyötyä ja iloa jos olisit. Vaikeasta taustasta huolimatta sitä voi opetella ja siihen voi oppia, ei kuitenkaan ulkomaailmaa pakottamalla.
Samaa mieltä. Kuulostaa siltä, että Ap tarvitsee luotettavan kumppanin, jonka kanssa voi sitten käsitellä tätä ulkonäkötraumaa. Toki terapiaa suosittelen ennen sitä. Kehujen vastaanottamistakin voi harjoitella. Voi tuntua jopa ihan kivalta.
Naisena minusta olisi vaikea olla kommentoimatta mieheni ulkonäköä ollenkaan. Joutuisin hillitsemään itseäni ihan liikaa, koska hän on niin kivannäköinen.
Eihän sitä naisten harrastamaa miehen ulkonäön kommentointia kukaan edes kykene kieltämään kun naiset ei sitö suostu lopettamaan. Ainoastaan miesten harrastama naisen ulkonäön kommentointia yritetään kieltää kun naisten omatunto ei nykypäivänä kestä mitään kritiikkiä itsestään ilman ahdistumista sekä teraoian tarvetta ja kiitos tästä kuuluu somelle kun sieltä voi kätevästi ja nopeasti poistaa kaiken kritiikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies ei kehu niin mulle ainakin tulee epävarma olo ja koen ettei hän pidä ulkonäöstäni. Enkä halua olla miehen kanssa joka ei pidä.
Sama. Tämä on oikeastaan ahdistavaa. Omatoimisesti kumppanini ei minua kehu. Plus minä halusin hänet aikoinaan eikä hän sinänsä valinnut minua itse. Rakastaa kyllä, mutta aina mietin, olenko hänelle vain se, johon tyytyi. Ja olenko minä tuhannen kilometrin päässä siitä, mitä hän pitäisi kauniina. Kyllä sillä on minulle merkitystä. En halua olla se, johon tyydytään. Haluaisin, että rakkaani tykkää siitä mitä näkee. Kehuisi hymyä vaikka. Mutta ei. Kehun häntä paljon. Ehkä kerran vuodessa hän pakottaa itsensä vastaamaan "sinäkin olet kaunis". Ja sen näkee hänestä kyllä, miten älyttömän vaikea hänen on sitä sanoa. Kaikki valehtelemisen merkit näkyy.
Tai sitten hän on kasvanut ympäristössä jossa ei kehuttu. Se on oikeasti todella vaikea opetella myöhemmin. Ja itse asiassa suomalaisessa kulttuurissa aika yleistä! Eihän ketään saa kehua ettei vaan ylpisty!
Ei minunkaan lapsuudessa ketään kehuttu. En mä silti ole niin urpo. Tiedän, miten hyvältä se (normaalista ihmisestä) tuntuu, kun joku kehuu. Niin miksipä ei kehuisi. Varsinkin sitä omaa rakasta, jolle haluaa olla ihanin ja jota katselee pelkästään rakkaudella? Helppo asia, jolla saa toiselle hyvän mielen. Sanoa kauniita sanoja. Muuten ei ole mikään tuppisuukaan tuo mies. Niin en mä osaa ajatella muuta vaihtoehtoa, kuin että en ole ulkonäöllisesti niinkään hänen mieleensä. Oon lähes päinvastainen kuin hänen exänsä.
Mutta onko todella aina pakko kehua nimenomaan ulkonäköä? Eikö voisi kehua vaikka sitä kuinka ihana toinen on, kuinka fiksu, mukava, ihan mitä vaan.
Ei kai ne sulje toisiaan mitenkään pois?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et siis ole sinut ulkonäkösi kanssa. Red flag.
Miksi minun pitäisi olla jotenkin erityisen sinut ulkonäköni kanssa, kun koin rajua ulkonäkökiusaamista usean vuoden ajan nuorena? Kaikki minussa on haukuttu: iho, kasvonpiirteet, hiukset, hampaat. Minut uhattiin pahoinpidellä, kun olin kuulemma niin vastenmielinen.
- ap
Ei "pidä", mutta siitä olisi erityisesti sinulle ja myös mahdolliselle puolisollesi hyötyä ja iloa jos olisit. Vaikeasta taustasta huolimatta sitä voi opetella ja siihen voi oppia, ei kuitenkaan ulkomaailmaa pakottamalla.
Samaa mieltä. Kuulostaa siltä, että Ap tarvitsee luotettavan kumppanin, jonka kanssa voi sitten käsitellä tätä ulkonäkötraumaa. Toki terapiaa suosittelen ennen sitä. Kehujen vastaanottamistakin voi harjoitella. Voi tuntua jopa ihan kivalta.
Naisena minusta olisi vaikea olla kommentoimatta mieheni ulkonäköä ollenkaan. Joutuisin hillitsemään itseäni ihan liikaa, koska hän on niin kivannäköinen.
Eihän sitä naisten harrastamaa miehen ulkonäön kommentointia kukaan edes kykene kieltämään kun naiset ei sitö suostu lopettamaan. Ainoastaan miesten harrastama naisen ulkonäön kommentointia yritetään kieltää kun naisten omatunto ei nykypäivänä kestä mitään kritiikkiä itsestään ilman ahdistumista sekä teraoian tarvetta ja kiitos tästä kuuluu somelle kun sieltä voi kätevästi ja nopeasti poistaa kaiken kritiikin.
Oikea sana tuohon on itsetunto. Omatunto on ihan eri asia :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä nähnyt sellaista. Miehet noin yleensä ovat ulkonäkökeskeisiä, käytöstavoissa vain on eroja.
Paska puhetta. Rumaa ja oksettavaakin naista kykenee panemaan mutta nainen ei kykene seksiin jos ei koe miehen ulkonäköä seksuaalisesti haluttavaksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies ei kehu niin mulle ainakin tulee epävarma olo ja koen ettei hän pidä ulkonäöstäni. Enkä halua olla miehen kanssa joka ei pidä.
Sama. Tämä on oikeastaan ahdistavaa. Omatoimisesti kumppanini ei minua kehu. Plus minä halusin hänet aikoinaan eikä hän sinänsä valinnut minua itse. Rakastaa kyllä, mutta aina mietin, olenko hänelle vain se, johon tyytyi. Ja olenko minä tuhannen kilometrin päässä siitä, mitä hän pitäisi kauniina. Kyllä sillä on minulle merkitystä. En halua olla se, johon tyydytään. Haluaisin, että rakkaani tykkää siitä mitä näkee. Kehuisi hymyä vaikka. Mutta ei. Kehun häntä paljon. Ehkä kerran vuodessa hän pakottaa itsensä vastaamaan "sinäkin olet kaunis". Ja sen näkee hänestä kyllä, miten älyttömän vaikea hänen on sitä sanoa. Kaikki valehtelemisen merkit näkyy.
Tai sitten hän on kasvanut ympäristössä jossa ei kehuttu. Se on oikeasti todella vaikea opetella myöhemmin. Ja itse asiassa suomalaisessa kulttuurissa aika yleistä! Eihän ketään saa kehua ettei vaan ylpisty!
Ei minunkaan lapsuudessa ketään kehuttu. En mä silti ole niin urpo. Tiedän, miten hyvältä se (normaalista ihmisestä) tuntuu, kun joku kehuu. Niin miksipä ei kehuisi. Varsinkin sitä omaa rakasta, jolle haluaa olla ihanin ja jota katselee pelkästään rakkaudella? Helppo asia, jolla saa toiselle hyvän mielen. Sanoa kauniita sanoja. Muuten ei ole mikään tuppisuukaan tuo mies. Niin en mä osaa ajatella muuta vaihtoehtoa, kuin että en ole ulkonäöllisesti niinkään hänen mieleensä. Oon lähes päinvastainen kuin hänen exänsä.
Mutta onko todella aina pakko kehua nimenomaan ulkonäköä? Eikö voisi kehua vaikka sitä kuinka ihana toinen on, kuinka fiksu, mukava, ihan mitä vaan.
No, kuten totesinkin, en halua olla se, johon tyydytään. Tyyliin onhan se tosi kiva tyyppi, mutta vain just ja just pystyy päin katsomaan. Miksi minä sitä haluaisin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies ei kehu niin mulle ainakin tulee epävarma olo ja koen ettei hän pidä ulkonäöstäni. Enkä halua olla miehen kanssa joka ei pidä.
Sama. Tämä on oikeastaan ahdistavaa. Omatoimisesti kumppanini ei minua kehu. Plus minä halusin hänet aikoinaan eikä hän sinänsä valinnut minua itse. Rakastaa kyllä, mutta aina mietin, olenko hänelle vain se, johon tyytyi. Ja olenko minä tuhannen kilometrin päässä siitä, mitä hän pitäisi kauniina. Kyllä sillä on minulle merkitystä. En halua olla se, johon tyydytään. Haluaisin, että rakkaani tykkää siitä mitä näkee. Kehuisi hymyä vaikka. Mutta ei. Kehun häntä paljon. Ehkä kerran vuodessa hän pakottaa itsensä vastaamaan "sinäkin olet kaunis". Ja sen näkee hänestä kyllä, miten älyttömän vaikea hänen on sitä sanoa. Kaikki valehtelemisen merkit näkyy.
Tai sitten hän on kasvanut ympäristössä jossa ei kehuttu. Se on oikeasti todella vaikea opetella myöhemmin. Ja itse asiassa suomalaisessa kulttuurissa aika yleistä! Eihän ketään saa kehua ettei vaan ylpisty!
Ei minunkaan lapsuudessa ketään kehuttu. En mä silti ole niin urpo. Tiedän, miten hyvältä se (normaalista ihmisestä) tuntuu, kun joku kehuu. Niin miksipä ei kehuisi. Varsinkin sitä omaa rakasta, jolle haluaa olla ihanin ja jota katselee pelkästään rakkaudella? Helppo asia, jolla saa toiselle hyvän mielen. Sanoa kauniita sanoja. Muuten ei ole mikään tuppisuukaan tuo mies. Niin en mä osaa ajatella muuta vaihtoehtoa, kuin että en ole ulkonäöllisesti niinkään hänen mieleensä. Oon lähes päinvastainen kuin hänen exänsä.
Mutta onko todella aina pakko kehua nimenomaan ulkonäköä? Eikö voisi kehua vaikka sitä kuinka ihana toinen on, kuinka fiksu, mukava, ihan mitä vaan.
Tuohon listaasi solahtaa ihan mukavasti ulkonäkökehut myös. Ihan kiva on kuulla jos kumppanin silmissä olen kaunis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä nähnyt sellaista. Miehet noin yleensä ovat ulkonäkökeskeisiä, käytöstavoissa vain on eroja.
Paska puhetta. Rumaa ja oksettavaakin naista kykenee panemaan mutta nainen ei kykene seksiin jos ei koe miehen ulkonäköä seksuaalisesti haluttavaksi
Paska puhetta. Esim. prostituoidut harrastavat seksiä rippumatta siitä kokeeko miehen haluttavana vai ei. Rahalla saa ja silleen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et siis ole sinut ulkonäkösi kanssa. Red flag.
Miksi minun pitäisi olla jotenkin erityisen sinut ulkonäköni kanssa, kun koin rajua ulkonäkökiusaamista usean vuoden ajan nuorena? Kaikki minussa on haukuttu: iho, kasvonpiirteet, hiukset, hampaat. Minut uhattiin pahoinpidellä, kun olin kuulemma niin vastenmielinen.
- ap
Tuo oli luettavissa jo aloituksestasi. Suosittelen käsittelemään traumat ensin ja suunnittelemaan parisuhdetta vasta sitten. Ihan turha on miestä siitä rankaista, että sinulla on paha olo ja traumoja.
Millä tavalla on toisen rankaisemista, jos ei halua puhua ulkonäöstä tai ei halua asiaan liittyviä kommentteja? Siis ihan vilpittömästi kysyn.
Normaali, terve ihminen haluaa kehua ihmistä, jota rakastaa. Menee melkoiseksi munan kuorilla kävelyksi, jos koko ajan pitää miettiä sanomisiaan sen sijaan, että spontaanisti voisi kehua silloin kuin huvittaa.
Eräs mies alkoi kehua minun ulkonäköäni ylenpalttisesti sen jälkeen, kun olimme riidelleet ja saaneet sen selvitettyä. Tuntui todella koomiselta, sillä minulla oli kasvoissa ihottumaa, olin todella väsynyt, silmäni olivat turvoksissa enkä ollut mikään hemaiseva ilmestys muutenkaan. Mieluummin otan hiljaisuuden kuin feikkikehut ja valheet.
- ap
Normaali, terve ihminen osaa myös erottaa feikkikehun ja aidon kehun. Nyt ei ollut puhe feikkikehuista, vaan normaaleista aidoista kehuista, joita normaaleissa parisuhteissa sanotaan puolin ja toisin.
Minä en kai sitten osaa erottaa, milloin kehuminen on vilpitöntä ja milloin ei. Ainakin yhdessä usean vuoden takaisessa suhteessa sain kuulla ihan hirvittävää ulkonäön haukkumista. Jossain toisessa yhteydessä sama mies saattoikin kehua. Hämmentävää.
- ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et siis ole sinut ulkonäkösi kanssa. Red flag.
Miksi minun pitäisi olla jotenkin erityisen sinut ulkonäköni kanssa, kun koin rajua ulkonäkökiusaamista usean vuoden ajan nuorena? Kaikki minussa on haukuttu: iho, kasvonpiirteet, hiukset, hampaat. Minut uhattiin pahoinpidellä, kun olin kuulemma niin vastenmielinen.
- ap
Ei "pidä", mutta siitä olisi erityisesti sinulle ja myös mahdolliselle puolisollesi hyötyä ja iloa jos olisit. Vaikeasta taustasta huolimatta sitä voi opetella ja siihen voi oppia, ei kuitenkaan ulkomaailmaa pakottamalla.
Samaa mieltä. Kuulostaa siltä, että Ap tarvitsee luotettavan kumppanin, jonka kanssa voi sitten käsitellä tätä ulkonäkötraumaa. Toki terapiaa suosittelen ennen sitä. Kehujen vastaanottamistakin voi harjoitella. Voi tuntua jopa ihan kivalta.
Naisena minusta olisi vaikea olla kommentoimatta mieheni ulkonäköä ollenkaan. Joutuisin hillitsemään itseäni ihan liikaa, koska hän on niin kivannäköinen.
Eihän sitä naisten harrastamaa miehen ulkonäön kommentointia kukaan edes kykene kieltämään kun naiset ei sitö suostu lopettamaan. Ainoastaan miesten harrastama naisen ulkonäön kommentointia yritetään kieltää kun naisten omatunto ei nykypäivänä kestä mitään kritiikkiä itsestään ilman ahdistumista sekä teraoian tarvetta ja kiitos tästä kuuluu somelle kun sieltä voi kätevästi ja nopeasti poistaa kaiken kritiikin.
Oikea sana tuohon on itsetunto. Omatunto on ihan eri asia :D
Juu tajusin itsekin pikku ajatuskatkoksen lähettämisen jälkeen. Mutta onneksi idea taisi kuitenkin tulla selväksi kun kuitenkin kykenit huomauttamaan ja korjaamaan virheeni? ja kun asia tuli kuitenkin selväksi niin mikä tämän huomautuksen pointti oli?
Samaa mieltä. Kuulostaa siltä, että Ap tarvitsee luotettavan kumppanin, jonka kanssa voi sitten käsitellä tätä ulkonäkötraumaa. Toki terapiaa suosittelen ennen sitä. Kehujen vastaanottamistakin voi harjoitella. Voi tuntua jopa ihan kivalta.
Naisena minusta olisi vaikea olla kommentoimatta mieheni ulkonäköä ollenkaan. Joutuisin hillitsemään itseäni ihan liikaa, koska hän on niin kivannäköinen.