Lue keskustelun säännöt.
Olisiko mahdollista löytää mies, joka ei kommentoi ulkonäköäni millään tavalla?
31.07.2023 |
Minulle tulee ulkonäön kommentoinnista kiusaantunut olo. En halua haukkuja mutta en kehujakaan. Kun kukaan ei sanoisi mitään.
Kommentit (225)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies ei kehu niin mulle ainakin tulee epävarma olo ja koen ettei hän pidä ulkonäöstäni. Enkä halua olla miehen kanssa joka ei pidä.
Sama. Tämä on oikeastaan ahdistavaa. Omatoimisesti kumppanini ei minua kehu. Plus minä halusin hänet aikoinaan eikä hän sinänsä valinnut minua itse. Rakastaa kyllä, mutta aina mietin, olenko hänelle vain se, johon tyytyi. Ja olenko minä tuhannen kilometrin päässä siitä, mitä hän pitäisi kauniina. Kyllä sillä on minulle merkitystä. En halua olla se, johon tyydytään. Haluaisin, että rakkaani tykkää siitä mitä näkee. Kehuisi hymyä vaikka. Mutta ei. Kehun häntä paljon. Ehkä kerran vuodessa hän pakottaa itsensä vastaamaan "sinäkin olet kaunis". Ja sen näkee hänestä kyllä, miten älyttömän vaikea hänen on sitä sanoa. Kaikki valehtelemisen merkit näkyy.
Tai sitten hän on kasvanut ympäristössä jossa ei kehuttu. Se on oikeasti todella vaikea opetella myöhemmin. Ja itse asiassa suomalaisessa kulttuurissa aika yleistä! Eihän ketään saa kehua ettei vaan ylpisty!
Ei minunkaan lapsuudessa ketään kehuttu. En mä silti ole niin urpo. Tiedän, miten hyvältä se (normaalista ihmisestä) tuntuu, kun joku kehuu. Niin miksipä ei kehuisi. Varsinkin sitä omaa rakasta, jolle haluaa olla ihanin ja jota katselee pelkästään rakkaudella? Helppo asia, jolla saa toiselle hyvän mielen. Sanoa kauniita sanoja. Muuten ei ole mikään tuppisuukaan tuo mies. Niin en mä osaa ajatella muuta vaihtoehtoa, kuin että en ole ulkonäöllisesti niinkään hänen mieleensä. Oon lähes päinvastainen kuin hänen exänsä.
Mutta onko todella aina pakko kehua nimenomaan ulkonäköä? Eikö voisi kehua vaikka sitä kuinka ihana toinen on, kuinka fiksu, mukava, ihan mitä vaan.
Tuohon listaasi solahtaa ihan mukavasti ulkonäkökehut myös. Ihan kiva on kuulla jos kumppanin silmissä olen kaunis.
Kyllä särähtää korvaan jos tulee plussalitania mitä olet, mutta ulkoisesta olemuksesta ei mainita sanaakaan. Suuri huutomerkki: olenko todella niin epämieluisan näköinen ettei mitään hyvää löydy.
Minulle tuo olisi ihan ok. Tulisi tunne, että suhde todellakin perustuu johonkin pysyvään. En halua, että minua sanotaan kauniiksi, koska se ei ole totta. Minulle ei tarvitse valehdella.
- ap
Tunnen sympatiaa sinua kohtaan. Kirjoituksistasi tihkuu läpi heikko itsetunto, joka on karujen kokemusten seuraus. Et tunnu luottavan vastakkaiseen sukupuoleen, eikä sinua voi siitä syytääkään.
Haluan kuitenkin sanoa, että todellisuudessa et ole oman ulkonäkösi objektiivinen tuomari. Et voi määritellä muiden puolesta, miten kauniina tai rumana he pitävät sinua. Sitten, kun joku oikeasti rakastuu sinuun, hän takuulla näkee sinut kauniina. Se vaan sisältyy siihen juttuun.
Kusipäämiehet tekee ihan tarkoituksella sitä, että ne välillä kehuu ja välillä haukkuu. He pyrkivät nimenomaan romuttamaan toisen itsetunnon ja olemaan tällä tavalla vallassa. Toivon, että sinäkin vielä oivallat, miten olet edelleen näiden miesten ajatusten vanki. Annat heidän määrätä elämäsi suunnan. Siitä on kyllä helppo irrottautua sitten, kunhan asian tajuaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies ei kehu niin mulle ainakin tulee epävarma olo ja koen ettei hän pidä ulkonäöstäni. Enkä halua olla miehen kanssa joka ei pidä.
Sama. Tämä on oikeastaan ahdistavaa. Omatoimisesti kumppanini ei minua kehu. Plus minä halusin hänet aikoinaan eikä hän sinänsä valinnut minua itse. Rakastaa kyllä, mutta aina mietin, olenko hänelle vain se, johon tyytyi. Ja olenko minä tuhannen kilometrin päässä siitä, mitä hän pitäisi kauniina. Kyllä sillä on minulle merkitystä. En halua olla se, johon tyydytään. Haluaisin, että rakkaani tykkää siitä mitä näkee. Kehuisi hymyä vaikka. Mutta ei. Kehun häntä paljon. Ehkä kerran vuodessa hän pakottaa itsensä vastaamaan "sinäkin olet kaunis". Ja sen näkee hänestä kyllä, miten älyttömän vaikea hänen on sitä sanoa. Kaikki valehtelemisen merkit näkyy.
Tai sitten hän on kasvanut ympäristössä jossa ei kehuttu. Se on oikeasti todella vaikea opetella myöhemmin. Ja itse asiassa suomalaisessa kulttuurissa aika yleistä! Eihän ketään saa kehua ettei vaan ylpisty!
Ei minunkaan lapsuudessa ketään kehuttu. En mä silti ole niin urpo. Tiedän, miten hyvältä se (normaalista ihmisestä) tuntuu, kun joku kehuu. Niin miksipä ei kehuisi. Varsinkin sitä omaa rakasta, jolle haluaa olla ihanin ja jota katselee pelkästään rakkaudella? Helppo asia, jolla saa toiselle hyvän mielen. Sanoa kauniita sanoja. Muuten ei ole mikään tuppisuukaan tuo mies. Niin en mä osaa ajatella muuta vaihtoehtoa, kuin että en ole ulkonäöllisesti niinkään hänen mieleensä. Oon lähes päinvastainen kuin hänen exänsä.
Mutta onko todella aina pakko kehua nimenomaan ulkonäköä? Eikö voisi kehua vaikka sitä kuinka ihana toinen on, kuinka fiksu, mukava, ihan mitä vaan.
Tuohon listaasi solahtaa ihan mukavasti ulkonäkökehut myös. Ihan kiva on kuulla jos kumppanin silmissä olen kaunis.
Kyllä särähtää korvaan jos tulee plussalitania mitä olet, mutta ulkoisesta olemuksesta ei mainita sanaakaan. Suuri huutomerkki: olenko todella niin epämieluisan näköinen ettei mitään hyvää löydy.
Minulle tuo olisi ihan ok. Tulisi tunne, että suhde todellakin perustuu johonkin pysyvään. En halua, että minua sanotaan kauniiksi, koska se ei ole totta. Minulle ei tarvitse valehdella.
- ap
Ei sen tarvitse olla yleisesti "olet kaunis". Se voi olla "tykkään sun hymystä/pepusta/jaloista/käsistä/masusta jne...". Itse ainakin haluan kuulla edes JOTAIN. Mutta nyt en kuule kuin kerran vuodessa väkisin muualle katsoen ähkäistyn "sinäkin oot kaunis".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies ei kehu niin mulle ainakin tulee epävarma olo ja koen ettei hän pidä ulkonäöstäni. Enkä halua olla miehen kanssa joka ei pidä.
Sama. Tämä on oikeastaan ahdistavaa. Omatoimisesti kumppanini ei minua kehu. Plus minä halusin hänet aikoinaan eikä hän sinänsä valinnut minua itse. Rakastaa kyllä, mutta aina mietin, olenko hänelle vain se, johon tyytyi. Ja olenko minä tuhannen kilometrin päässä siitä, mitä hän pitäisi kauniina. Kyllä sillä on minulle merkitystä. En halua olla se, johon tyydytään. Haluaisin, että rakkaani tykkää siitä mitä näkee. Kehuisi hymyä vaikka. Mutta ei. Kehun häntä paljon. Ehkä kerran vuodessa hän pakottaa itsensä vastaamaan "sinäkin olet kaunis". Ja sen näkee hänestä kyllä, miten älyttömän vaikea hänen on sitä sanoa. Kaikki valehtelemisen merkit näkyy.
Tai sitten hän on kasvanut ympäristössä jossa ei kehuttu. Se on oikeasti todella vaikea opetella myöhemmin. Ja itse asiassa suomalaisessa kulttuurissa aika yleistä! Eihän ketään saa kehua ettei vaan ylpisty!
Ei minunkaan lapsuudessa ketään kehuttu. En mä silti ole niin urpo. Tiedän, miten hyvältä se (normaalista ihmisestä) tuntuu, kun joku kehuu. Niin miksipä ei kehuisi. Varsinkin sitä omaa rakasta, jolle haluaa olla ihanin ja jota katselee pelkästään rakkaudella? Helppo asia, jolla saa toiselle hyvän mielen. Sanoa kauniita sanoja. Muuten ei ole mikään tuppisuukaan tuo mies. Niin en mä osaa ajatella muuta vaihtoehtoa, kuin että en ole ulkonäöllisesti niinkään hänen mieleensä. Oon lähes päinvastainen kuin hänen exänsä.
Mutta onko todella aina pakko kehua nimenomaan ulkonäköä? Eikö voisi kehua vaikka sitä kuinka ihana toinen on, kuinka fiksu, mukava, ihan mitä vaan.
Tuohon listaasi solahtaa ihan mukavasti ulkonäkökehut myös. Ihan kiva on kuulla jos kumppanin silmissä olen kaunis.
Kyllä särähtää korvaan jos tulee plussalitania mitä olet, mutta ulkoisesta olemuksesta ei mainita sanaakaan. Suuri huutomerkki: olenko todella niin epämieluisan näköinen ettei mitään hyvää löydy.
Minulle tuo olisi ihan ok. Tulisi tunne, että suhde todellakin perustuu johonkin pysyvään. En halua, että minua sanotaan kauniiksi, koska se ei ole totta. Minulle ei tarvitse valehdella.
- ap
Surullista, että olet saanut mielesi niin pahasti solmuun, että kuvittelet oman mielipiteesi olevan ainut mahdollinen. Oikeasti on varmasti ihmisiä, jotka pitävät sinua vilpittömästi kauniina. Harmi, ettet pysty uskomaan sitä, vaan tahallasi haluat nähdä kaiken negaation kautta.
Kiusaamisella on pitkät jäljet. Tiedän kokemuksesta itsekin. Olen opetellut ottamaan kehut vastaan ja antamaan niitä myös, mutta luontevaa se ei mulle ole ja kyllä koen kehut kiusallisina. Kun se oma kokemus ei vaan vastaa lainkaan sitä mitä toinen sanoo.
Eri
Kovin itsekäs ajatus, että kaikki, jotka eivät ole samaa mieltä kuin minä ovat väärässä. Oletko muissakin asioissa kuin ulkonäkösi suhteen tuolla kannalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies ei kehu niin mulle ainakin tulee epävarma olo ja koen ettei hän pidä ulkonäöstäni. Enkä halua olla miehen kanssa joka ei pidä.
Sama. Tämä on oikeastaan ahdistavaa. Omatoimisesti kumppanini ei minua kehu. Plus minä halusin hänet aikoinaan eikä hän sinänsä valinnut minua itse. Rakastaa kyllä, mutta aina mietin, olenko hänelle vain se, johon tyytyi. Ja olenko minä tuhannen kilometrin päässä siitä, mitä hän pitäisi kauniina. Kyllä sillä on minulle merkitystä. En halua olla se, johon tyydytään. Haluaisin, että rakkaani tykkää siitä mitä näkee. Kehuisi hymyä vaikka. Mutta ei. Kehun häntä paljon. Ehkä kerran vuodessa hän pakottaa itsensä vastaamaan "sinäkin olet kaunis". Ja sen näkee hänestä kyllä, miten älyttömän vaikea hänen on sitä sanoa. Kaikki valehtelemisen merkit näkyy.
Tai sitten hän on kasvanut ympäristössä jossa ei kehuttu. Se on oikeasti todella vaikea opetella myöhemmin. Ja itse asiassa suomalaisessa kulttuurissa aika yleistä! Eihän ketään saa kehua ettei vaan ylpisty!
Ei minunkaan lapsuudessa ketään kehuttu. En mä silti ole niin urpo. Tiedän, miten hyvältä se (normaalista ihmisestä) tuntuu, kun joku kehuu. Niin miksipä ei kehuisi. Varsinkin sitä omaa rakasta, jolle haluaa olla ihanin ja jota katselee pelkästään rakkaudella? Helppo asia, jolla saa toiselle hyvän mielen. Sanoa kauniita sanoja. Muuten ei ole mikään tuppisuukaan tuo mies. Niin en mä osaa ajatella muuta vaihtoehtoa, kuin että en ole ulkonäöllisesti niinkään hänen mieleensä. Oon lähes päinvastainen kuin hänen exänsä.
Mutta onko todella aina pakko kehua nimenomaan ulkonäköä? Eikö voisi kehua vaikka sitä kuinka ihana toinen on, kuinka fiksu, mukava, ihan mitä vaan.
Tuohon listaasi solahtaa ihan mukavasti ulkonäkökehut myös. Ihan kiva on kuulla jos kumppanin silmissä olen kaunis.
Kyllä särähtää korvaan jos tulee plussalitania mitä olet, mutta ulkoisesta olemuksesta ei mainita sanaakaan. Suuri huutomerkki: olenko todella niin epämieluisan näköinen ettei mitään hyvää löydy.
Minulle tuo olisi ihan ok. Tulisi tunne, että suhde todellakin perustuu johonkin pysyvään. En halua, että minua sanotaan kauniiksi, koska se ei ole totta. Minulle ei tarvitse valehdella.
- ap
Surullista, että olet saanut mielesi niin pahasti solmuun, että kuvittelet oman mielipiteesi olevan ainut mahdollinen. Oikeasti on varmasti ihmisiä, jotka pitävät sinua vilpittömästi kauniina. Harmi, ettet pysty uskomaan sitä, vaan tahallasi haluat nähdä kaiken negaation kautta.
Kiusaamisella on pitkät jäljet. Tiedän kokemuksesta itsekin. Olen opetellut ottamaan kehut vastaan ja antamaan niitä myös, mutta luontevaa se ei mulle ole ja kyllä koen kehut kiusallisina. Kun se oma kokemus ei vaan vastaa lainkaan sitä mitä toinen sanoo.
Eri
Kovin itsekäs ajatus, että kaikki, jotka eivät ole samaa mieltä kuin minä ovat väärässä. Oletko muissakin asioissa kuin ulkonäkösi suhteen tuolla kannalla?
En tietenkään. Vain ulkonäöstäni mua kiusattiin, vain siihen tämä vaikeus liittyy.
Kommentoin kadulla sananvapauden nimissä jos näen jonkun vihervassun näköisen öin sanon rumasti ja sylkäsen maahan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies ei kehu niin mulle ainakin tulee epävarma olo ja koen ettei hän pidä ulkonäöstäni. Enkä halua olla miehen kanssa joka ei pidä.
Sama. Tämä on oikeastaan ahdistavaa. Omatoimisesti kumppanini ei minua kehu. Plus minä halusin hänet aikoinaan eikä hän sinänsä valinnut minua itse. Rakastaa kyllä, mutta aina mietin, olenko hänelle vain se, johon tyytyi. Ja olenko minä tuhannen kilometrin päässä siitä, mitä hän pitäisi kauniina. Kyllä sillä on minulle merkitystä. En halua olla se, johon tyydytään. Haluaisin, että rakkaani tykkää siitä mitä näkee. Kehuisi hymyä vaikka. Mutta ei. Kehun häntä paljon. Ehkä kerran vuodessa hän pakottaa itsensä vastaamaan "sinäkin olet kaunis". Ja sen näkee hänestä kyllä, miten älyttömän vaikea hänen on sitä sanoa. Kaikki valehtelemisen merkit näkyy.
Tai sitten hän on kasvanut ympäristössä jossa ei kehuttu. Se on oikeasti todella vaikea opetella myöhemmin. Ja itse asiassa suomalaisessa kulttuurissa aika yleistä! Eihän ketään saa kehua ettei vaan ylpisty!
Ei minunkaan lapsuudessa ketään kehuttu. En mä silti ole niin urpo. Tiedän, miten hyvältä se (normaalista ihmisestä) tuntuu, kun joku kehuu. Niin miksipä ei kehuisi. Varsinkin sitä omaa rakasta, jolle haluaa olla ihanin ja jota katselee pelkästään rakkaudella? Helppo asia, jolla saa toiselle hyvän mielen. Sanoa kauniita sanoja. Muuten ei ole mikään tuppisuukaan tuo mies. Niin en mä osaa ajatella muuta vaihtoehtoa, kuin että en ole ulkonäöllisesti niinkään hänen mieleensä. Oon lähes päinvastainen kuin hänen exänsä.
Mutta onko todella aina pakko kehua nimenomaan ulkonäköä? Eikö voisi kehua vaikka sitä kuinka ihana toinen on, kuinka fiksu, mukava, ihan mitä vaan.
Tuohon listaasi solahtaa ihan mukavasti ulkonäkökehut myös. Ihan kiva on kuulla jos kumppanin silmissä olen kaunis.
Kyllä särähtää korvaan jos tulee plussalitania mitä olet, mutta ulkoisesta olemuksesta ei mainita sanaakaan. Suuri huutomerkki: olenko todella niin epämieluisan näköinen ettei mitään hyvää löydy.
Minulle tuo olisi ihan ok. Tulisi tunne, että suhde todellakin perustuu johonkin pysyvään. En halua, että minua sanotaan kauniiksi, koska se ei ole totta. Minulle ei tarvitse valehdella.
- ap
Surullista, että olet saanut mielesi niin pahasti solmuun, että kuvittelet oman mielipiteesi olevan ainut mahdollinen. Oikeasti on varmasti ihmisiä, jotka pitävät sinua vilpittömästi kauniina. Harmi, ettet pysty uskomaan sitä, vaan tahallasi haluat nähdä kaiken negaation kautta.
Kiusaamisella on pitkät jäljet. Tiedän kokemuksesta itsekin. Olen opetellut ottamaan kehut vastaan ja antamaan niitä myös, mutta luontevaa se ei mulle ole ja kyllä koen kehut kiusallisina. Kun se oma kokemus ei vaan vastaa lainkaan sitä mitä toinen sanoo.
Eri
Kovin itsekäs ajatus, että kaikki, jotka eivät ole samaa mieltä kuin minä ovat väärässä. Oletko muissakin asioissa kuin ulkonäkösi suhteen tuolla kannalla?
En tietenkään. Vain ulkonäöstäni mua kiusattiin, vain siihen tämä vaikeus liittyy.
Eli sinun mielestäsi se, että sinua kiusattiin oikeuttaa olemaan itsekäs ja hyväksymättä tietyssä asioissa muita näkemyksiä kuin omasi? Tämä selvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies ei kehu niin mulle ainakin tulee epävarma olo ja koen ettei hän pidä ulkonäöstäni. Enkä halua olla miehen kanssa joka ei pidä.
Sama. Tämä on oikeastaan ahdistavaa. Omatoimisesti kumppanini ei minua kehu. Plus minä halusin hänet aikoinaan eikä hän sinänsä valinnut minua itse. Rakastaa kyllä, mutta aina mietin, olenko hänelle vain se, johon tyytyi. Ja olenko minä tuhannen kilometrin päässä siitä, mitä hän pitäisi kauniina. Kyllä sillä on minulle merkitystä. En halua olla se, johon tyydytään. Haluaisin, että rakkaani tykkää siitä mitä näkee. Kehuisi hymyä vaikka. Mutta ei. Kehun häntä paljon. Ehkä kerran vuodessa hän pakottaa itsensä vastaamaan "sinäkin olet kaunis". Ja sen näkee hänestä kyllä, miten älyttömän vaikea hänen on sitä sanoa. Kaikki valehtelemisen merkit näkyy.
Tai sitten hän on kasvanut ympäristössä jossa ei kehuttu. Se on oikeasti todella vaikea opetella myöhemmin. Ja itse asiassa suomalaisessa kulttuurissa aika yleistä! Eihän ketään saa kehua ettei vaan ylpisty!
Ei minunkaan lapsuudessa ketään kehuttu. En mä silti ole niin urpo. Tiedän, miten hyvältä se (normaalista ihmisestä) tuntuu, kun joku kehuu. Niin miksipä ei kehuisi. Varsinkin sitä omaa rakasta, jolle haluaa olla ihanin ja jota katselee pelkästään rakkaudella? Helppo asia, jolla saa toiselle hyvän mielen. Sanoa kauniita sanoja. Muuten ei ole mikään tuppisuukaan tuo mies. Niin en mä osaa ajatella muuta vaihtoehtoa, kuin että en ole ulkonäöllisesti niinkään hänen mieleensä. Oon lähes päinvastainen kuin hänen exänsä.
Mutta onko todella aina pakko kehua nimenomaan ulkonäköä? Eikö voisi kehua vaikka sitä kuinka ihana toinen on, kuinka fiksu, mukava, ihan mitä vaan.
Tuohon listaasi solahtaa ihan mukavasti ulkonäkökehut myös. Ihan kiva on kuulla jos kumppanin silmissä olen kaunis.
Kyllä särähtää korvaan jos tulee plussalitania mitä olet, mutta ulkoisesta olemuksesta ei mainita sanaakaan. Suuri huutomerkki: olenko todella niin epämieluisan näköinen ettei mitään hyvää löydy.
Minulle tuo olisi ihan ok. Tulisi tunne, että suhde todellakin perustuu johonkin pysyvään. En halua, että minua sanotaan kauniiksi, koska se ei ole totta. Minulle ei tarvitse valehdella.
- ap
Surullista, että olet saanut mielesi niin pahasti solmuun, että kuvittelet oman mielipiteesi olevan ainut mahdollinen. Oikeasti on varmasti ihmisiä, jotka pitävät sinua vilpittömästi kauniina. Harmi, ettet pysty uskomaan sitä, vaan tahallasi haluat nähdä kaiken negaation kautta.
Ohis, mutta pakko kommentoida. Minulle on yksi hailee mitä mieltä muut ovat ulkonäöstäni mutta se taas ei ole, ovatko niin moukkia että tulevat julistamaan minulle niitä mielipiteitään. Miten olisi kehorauha? Kyllähän minäkin NÄEN jos joku mies on hyvännäköinen, mutta sen verran tapoja minulla on etten esineellistä häntä ja ala ääneen arvostelemaan sitä. Osaan kehua häntä ihan oikeistakin asioista, sellaisista mihin hän voi itse vaikuttaa.
Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi yhdenkään miehen pitäisi haluta tuollainen nainen?
No voihan suhde perustua johonkin ihan muuhun kuin ulkonäköön. Mukavaan yhdessäoloon, yhteisiin arvoihin. Ajatusleikkiä tämä vain on.
- ap
Kyllä meidänkin suhde perustuu ihan muuhun. Silti kutsun miestäni söpöksi, komistukseksi, tähtisilmäksi, pellavapääksi ja vaikka miksi. Olisi kyllä ihan kohtuutonta vaatia täyttä ulkonäön kommenttihiljaisuutta kun päivittäin yhdessä ollaan, kaikesta höpistään ja silmät on päässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies ei kehu niin mulle ainakin tulee epävarma olo ja koen ettei hän pidä ulkonäöstäni. Enkä halua olla miehen kanssa joka ei pidä.
Sama. Tämä on oikeastaan ahdistavaa. Omatoimisesti kumppanini ei minua kehu. Plus minä halusin hänet aikoinaan eikä hän sinänsä valinnut minua itse. Rakastaa kyllä, mutta aina mietin, olenko hänelle vain se, johon tyytyi. Ja olenko minä tuhannen kilometrin päässä siitä, mitä hän pitäisi kauniina. Kyllä sillä on minulle merkitystä. En halua olla se, johon tyydytään. Haluaisin, että rakkaani tykkää siitä mitä näkee. Kehuisi hymyä vaikka. Mutta ei. Kehun häntä paljon. Ehkä kerran vuodessa hän pakottaa itsensä vastaamaan "sinäkin olet kaunis". Ja sen näkee hänestä kyllä, miten älyttömän vaikea hänen on sitä sanoa. Kaikki valehtelemisen merkit näkyy.
Tai sitten hän on kasvanut ympäristössä jossa ei kehuttu. Se on oikeasti todella vaikea opetella myöhemmin. Ja itse asiassa suomalaisessa kulttuurissa aika yleistä! Eihän ketään saa kehua ettei vaan ylpisty!
Ei minunkaan lapsuudessa ketään kehuttu. En mä silti ole niin urpo. Tiedän, miten hyvältä se (normaalista ihmisestä) tuntuu, kun joku kehuu. Niin miksipä ei kehuisi. Varsinkin sitä omaa rakasta, jolle haluaa olla ihanin ja jota katselee pelkästään rakkaudella? Helppo asia, jolla saa toiselle hyvän mielen. Sanoa kauniita sanoja. Muuten ei ole mikään tuppisuukaan tuo mies. Niin en mä osaa ajatella muuta vaihtoehtoa, kuin että en ole ulkonäöllisesti niinkään hänen mieleensä. Oon lähes päinvastainen kuin hänen exänsä.
Mutta onko todella aina pakko kehua nimenomaan ulkonäköä? Eikö voisi kehua vaikka sitä kuinka ihana toinen on, kuinka fiksu, mukava, ihan mitä vaan.
Tuohon listaasi solahtaa ihan mukavasti ulkonäkökehut myös. Ihan kiva on kuulla jos kumppanin silmissä olen kaunis.
Kyllä särähtää korvaan jos tulee plussalitania mitä olet, mutta ulkoisesta olemuksesta ei mainita sanaakaan. Suuri huutomerkki: olenko todella niin epämieluisan näköinen ettei mitään hyvää löydy.
Minulle tuo olisi ihan ok. Tulisi tunne, että suhde todellakin perustuu johonkin pysyvään. En halua, että minua sanotaan kauniiksi, koska se ei ole totta. Minulle ei tarvitse valehdella.
- ap
Surullista, että olet saanut mielesi niin pahasti solmuun, että kuvittelet oman mielipiteesi olevan ainut mahdollinen. Oikeasti on varmasti ihmisiä, jotka pitävät sinua vilpittömästi kauniina. Harmi, ettet pysty uskomaan sitä, vaan tahallasi haluat nähdä kaiken negaation kautta.
Kiusaamisella on pitkät jäljet. Tiedän kokemuksesta itsekin. Olen opetellut ottamaan kehut vastaan ja antamaan niitä myös, mutta luontevaa se ei mulle ole ja kyllä koen kehut kiusallisina. Kun se oma kokemus ei vaan vastaa lainkaan sitä mitä toinen sanoo.
Eri
Kovin itsekäs ajatus, että kaikki, jotka eivät ole samaa mieltä kuin minä ovat väärässä. Oletko muissakin asioissa kuin ulkonäkösi suhteen tuolla kannalla?
En tietenkään. Vain ulkonäöstäni mua kiusattiin, vain siihen tämä vaikeus liittyy.
Eli sinun mielestäsi se, että sinua kiusattiin oikeuttaa olemaan itsekäs ja hyväksymättä tietyssä asioissa muita näkemyksiä kuin omasi? Tämä selvä.
Sinua ei varmastikaan ole kiusattu vuosia poikkeavan ulkonäön vuoksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et siis ole sinut ulkonäkösi kanssa. Red flag.
Miksi minun pitäisi olla jotenkin erityisen sinut ulkonäköni kanssa, kun koin rajua ulkonäkökiusaamista usean vuoden ajan nuorena? Kaikki minussa on haukuttu: iho, kasvonpiirteet, hiukset, hampaat. Minut uhattiin pahoinpidellä, kun olin kuulemma niin vastenmielinen.
- ap
Tuo oli luettavissa jo aloituksestasi. Suosittelen käsittelemään traumat ensin ja suunnittelemaan parisuhdetta vasta sitten. Ihan turha on miestä siitä rankaista, että sinulla on paha olo ja traumoja.
Millä tavalla on toisen rankaisemista, jos ei halua puhua ulkonäöstä tai ei halua asiaan liittyviä kommentteja? Siis ihan vilpittömästi kysyn.
Normaali, terve ihminen haluaa kehua ihmistä, jota rakastaa. Menee melkoiseksi munan kuorilla kävelyksi, jos koko ajan pitää miettiä sanomisiaan sen sijaan, että spontaanisti voisi kehua silloin kuin huvittaa.
Mä rakastan mun miestä, mutta en ole tainnut koskaan kehua sen ulkonäköä. En ole tottunut kehumaan kenenkään ulkonäköä enkä myöskään vastaanottamaan kehuja. Kerron toki hänelle, että hän on ihana tms ja että rakastan häntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies ei kehu niin mulle ainakin tulee epävarma olo ja koen ettei hän pidä ulkonäöstäni. Enkä halua olla miehen kanssa joka ei pidä.
Sama. Tämä on oikeastaan ahdistavaa. Omatoimisesti kumppanini ei minua kehu. Plus minä halusin hänet aikoinaan eikä hän sinänsä valinnut minua itse. Rakastaa kyllä, mutta aina mietin, olenko hänelle vain se, johon tyytyi. Ja olenko minä tuhannen kilometrin päässä siitä, mitä hän pitäisi kauniina. Kyllä sillä on minulle merkitystä. En halua olla se, johon tyydytään. Haluaisin, että rakkaani tykkää siitä mitä näkee. Kehuisi hymyä vaikka. Mutta ei. Kehun häntä paljon. Ehkä kerran vuodessa hän pakottaa itsensä vastaamaan "sinäkin olet kaunis". Ja sen näkee hänestä kyllä, miten älyttömän vaikea hänen on sitä sanoa. Kaikki valehtelemisen merkit näkyy.
Tai sitten hän on kasvanut ympäristössä jossa ei kehuttu. Se on oikeasti todella vaikea opetella myöhemmin. Ja itse asiassa suomalaisessa kulttuurissa aika yleistä! Eihän ketään saa kehua ettei vaan ylpisty!
Ei minunkaan lapsuudessa ketään kehuttu. En mä silti ole niin urpo. Tiedän, miten hyvältä se (normaalista ihmisestä) tuntuu, kun joku kehuu. Niin miksipä ei kehuisi. Varsinkin sitä omaa rakasta, jolle haluaa olla ihanin ja jota katselee pelkästään rakkaudella? Helppo asia, jolla saa toiselle hyvän mielen. Sanoa kauniita sanoja. Muuten ei ole mikään tuppisuukaan tuo mies. Niin en mä osaa ajatella muuta vaihtoehtoa, kuin että en ole ulkonäöllisesti niinkään hänen mieleensä. Oon lähes päinvastainen kuin hänen exänsä.
Mutta onko todella aina pakko kehua nimenomaan ulkonäköä? Eikö voisi kehua vaikka sitä kuinka ihana toinen on, kuinka fiksu, mukava, ihan mitä vaan.
Tuohon listaasi solahtaa ihan mukavasti ulkonäkökehut myös. Ihan kiva on kuulla jos kumppanin silmissä olen kaunis.
Kyllä särähtää korvaan jos tulee plussalitania mitä olet, mutta ulkoisesta olemuksesta ei mainita sanaakaan. Suuri huutomerkki: olenko todella niin epämieluisan näköinen ettei mitään hyvää löydy.
Minulle tuo olisi ihan ok. Tulisi tunne, että suhde todellakin perustuu johonkin pysyvään. En halua, että minua sanotaan kauniiksi, koska se ei ole totta. Minulle ei tarvitse valehdella.
- ap
Surullista, että olet saanut mielesi niin pahasti solmuun, että kuvittelet oman mielipiteesi olevan ainut mahdollinen. Oikeasti on varmasti ihmisiä, jotka pitävät sinua vilpittömästi kauniina. Harmi, ettet pysty uskomaan sitä, vaan tahallasi haluat nähdä kaiken negaation kautta.
Ohis, mutta pakko kommentoida. Minulle on yksi hailee mitä mieltä muut ovat ulkonäöstäni mutta se taas ei ole, ovatko niin moukkia että tulevat julistamaan minulle niitä mielipiteitään. Miten olisi kehorauha? Kyllähän minäkin NÄEN jos joku mies on hyvännäköinen, mutta sen verran tapoja minulla on etten esineellistä häntä ja ala ääneen arvostelemaan sitä. Osaan kehua häntä ihan oikeistakin asioista, sellaisista mihin hän voi itse vaikuttaa.
Eri
Eihän kehuminen ole arvostelemista. Miksi siis ei saisi kehua, kun kehumisesta (jos se on aitoa) tulee kohteelle hyvä mieli? Aika paljon voi muuten ulkonäköönkin ihan itse vaikuttaa, jos et tiennyt. Hiusten väriä voi muuttaa, painoa voi hallita tai olla hallitsematta jne. jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies ei kehu niin mulle ainakin tulee epävarma olo ja koen ettei hän pidä ulkonäöstäni. Enkä halua olla miehen kanssa joka ei pidä.
Sama. Tämä on oikeastaan ahdistavaa. Omatoimisesti kumppanini ei minua kehu. Plus minä halusin hänet aikoinaan eikä hän sinänsä valinnut minua itse. Rakastaa kyllä, mutta aina mietin, olenko hänelle vain se, johon tyytyi. Ja olenko minä tuhannen kilometrin päässä siitä, mitä hän pitäisi kauniina. Kyllä sillä on minulle merkitystä. En halua olla se, johon tyydytään. Haluaisin, että rakkaani tykkää siitä mitä näkee. Kehuisi hymyä vaikka. Mutta ei. Kehun häntä paljon. Ehkä kerran vuodessa hän pakottaa itsensä vastaamaan "sinäkin olet kaunis". Ja sen näkee hänestä kyllä, miten älyttömän vaikea hänen on sitä sanoa. Kaikki valehtelemisen merkit näkyy.
Tai sitten hän on kasvanut ympäristössä jossa ei kehuttu. Se on oikeasti todella vaikea opetella myöhemmin. Ja itse asiassa suomalaisessa kulttuurissa aika yleistä! Eihän ketään saa kehua ettei vaan ylpisty!
Ei minunkaan lapsuudessa ketään kehuttu. En mä silti ole niin urpo. Tiedän, miten hyvältä se (normaalista ihmisestä) tuntuu, kun joku kehuu. Niin miksipä ei kehuisi. Varsinkin sitä omaa rakasta, jolle haluaa olla ihanin ja jota katselee pelkästään rakkaudella? Helppo asia, jolla saa toiselle hyvän mielen. Sanoa kauniita sanoja. Muuten ei ole mikään tuppisuukaan tuo mies. Niin en mä osaa ajatella muuta vaihtoehtoa, kuin että en ole ulkonäöllisesti niinkään hänen mieleensä. Oon lähes päinvastainen kuin hänen exänsä.
Mutta onko todella aina pakko kehua nimenomaan ulkonäköä? Eikö voisi kehua vaikka sitä kuinka ihana toinen on, kuinka fiksu, mukava, ihan mitä vaan.
Tuohon listaasi solahtaa ihan mukavasti ulkonäkökehut myös. Ihan kiva on kuulla jos kumppanin silmissä olen kaunis.
Kyllä särähtää korvaan jos tulee plussalitania mitä olet, mutta ulkoisesta olemuksesta ei mainita sanaakaan. Suuri huutomerkki: olenko todella niin epämieluisan näköinen ettei mitään hyvää löydy.
Minulle tuo olisi ihan ok. Tulisi tunne, että suhde todellakin perustuu johonkin pysyvään. En halua, että minua sanotaan kauniiksi, koska se ei ole totta. Minulle ei tarvitse valehdella.
- ap
Surullista, että olet saanut mielesi niin pahasti solmuun, että kuvittelet oman mielipiteesi olevan ainut mahdollinen. Oikeasti on varmasti ihmisiä, jotka pitävät sinua vilpittömästi kauniina. Harmi, ettet pysty uskomaan sitä, vaan tahallasi haluat nähdä kaiken negaation kautta.
Kiusaamisella on pitkät jäljet. Tiedän kokemuksesta itsekin. Olen opetellut ottamaan kehut vastaan ja antamaan niitä myös, mutta luontevaa se ei mulle ole ja kyllä koen kehut kiusallisina. Kun se oma kokemus ei vaan vastaa lainkaan sitä mitä toinen sanoo.
Eri
Kovin itsekäs ajatus, että kaikki, jotka eivät ole samaa mieltä kuin minä ovat väärässä. Oletko muissakin asioissa kuin ulkonäkösi suhteen tuolla kannalla?
En tietenkään. Vain ulkonäöstäni mua kiusattiin, vain siihen tämä vaikeus liittyy.
Älä usko kiusaajia. He ovat väärässä.
Minuakin kiusattiin ulkonäöstäni. Muutin isommalle paikkakunnalle ja sainkin kehuja. Kesti vuosia ennen kuin ymmärsin, etten ole mikään poikkeuksellisen ruma, vaan jonkun mielestä jopa kaunis.
En vieläkään tiedä, pidettiinkö minua oikeasti koulussa niin rumana, vai oliko siinä kateutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä nähnyt sellaista. Miehet noin yleensä ovat ulkonäkökeskeisiä, käytöstavoissa vain on eroja.
Paska puhetta. Rumaa ja oksettavaakin naista kykenee panemaan mutta nainen ei kykene seksiin jos ei koe miehen ulkonäköä seksuaalisesti haluttavaksi
Sä pystyt ehkä! Mä en. En voi panna naista, jota en koe haluttavan näköiseksi.
Toki ehkä onnistui viagran avulla mutta en lähe tohon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis miten tää homma menee nykyään? Itse olen feministiäidin kasvattama poika, joka opetettiin joka käänteessä kehumaan naisia.
Teeveessä ja radiossa oli naisia, jotka moittivat suomalaisia miehiä -oikeastaan kaikesta.
Ja sitten kun me vihdoinkin opimme halailemaan ja lähestymään naisia, niin se onkin passe.
Olen vasta 47v. ja olen ihan umpisolmussa ajatusteni kanssa.
Jäin juuri sinkuksi. Saako halata, kun tapaa? Olenko pervo setämies, jos maksan laskun?
Olen muutenkin liian sensitiivinen, joten luettuani naisten ahdistelu/häirintäjutuista empaattisena ihmisenä menin ihan lukkoon. En osaa sanoa edes työtoverille rennosti päivää. Tämä on tietysti vain minun ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku jo kertoa, mikä siinä on niin kamalaa jos toinen vilpittömästi ja rehellisesti kehuu esimerkiksi silmiäsi? Aina huudetaan, että ei saa kommentoida ulkonäköä, mutta ikinä en ole saanut vastausta siihen, mikä siinä on niin kamalaa, jos sen tekee asiallisesti ja vilpittömästä halusta kertoa positiivinen asia toiselle.
Voin vastata vain omasta puolestani, mutta itselle ulkonäön kehuminen usein tuntuu siltä että olisin jotenkin huonompi mikäli kyseinen piirre muuttuu. Eksäni kehui aina paksuja hiuksiani, joten kun sairastuin syöpään, koin ylimääräistä stressiä hiusten menetyksestä kun tiesin että ne ovat hänelle niin tärkeät.
Osa kehuista tuntuu myös niin turhalta. Vartaloani kehuttiin hoikkuudesta kun syöpä oli vienyt kaiken ruokahalun. Se tuntui irvokkaalta. Entäpä jos tervehdyn ja lihon? Kelpaanko sitten enää?
Silmiäni on myös kehuttu aina. Se on ehkä mieleisin kehu, koska silmät ovat (kai) melko muuttumattomat. Toisaalta taas miksi kehua kun niissä ei ole mikään omaa ansiotani? :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies ei kehu niin mulle ainakin tulee epävarma olo ja koen ettei hän pidä ulkonäöstäni. Enkä halua olla miehen kanssa joka ei pidä.
Sama. Tämä on oikeastaan ahdistavaa. Omatoimisesti kumppanini ei minua kehu. Plus minä halusin hänet aikoinaan eikä hän sinänsä valinnut minua itse. Rakastaa kyllä, mutta aina mietin, olenko hänelle vain se, johon tyytyi. Ja olenko minä tuhannen kilometrin päässä siitä, mitä hän pitäisi kauniina. Kyllä sillä on minulle merkitystä. En halua olla se, johon tyydytään. Haluaisin, että rakkaani tykkää siitä mitä näkee. Kehuisi hymyä vaikka. Mutta ei. Kehun häntä paljon. Ehkä kerran vuodessa hän pakottaa itsensä vastaamaan "sinäkin olet kaunis". Ja sen näkee hänestä kyllä, miten älyttömän vaikea hänen on sitä sanoa. Kaikki valehtelemisen merkit näkyy.
Tai sitten hän on kasvanut ympäristössä jossa ei kehuttu. Se on oikeasti todella vaikea opetella myöhemmin. Ja itse asiassa suomalaisessa kulttuurissa aika yleistä! Eihän ketään saa kehua ettei vaan ylpisty!
Ei minunkaan lapsuudessa ketään kehuttu. En mä silti ole niin urpo. Tiedän, miten hyvältä se (normaalista ihmisestä) tuntuu, kun joku kehuu. Niin miksipä ei kehuisi. Varsinkin sitä omaa rakasta, jolle haluaa olla ihanin ja jota katselee pelkästään rakkaudella? Helppo asia, jolla saa toiselle hyvän mielen. Sanoa kauniita sanoja. Muuten ei ole mikään tuppisuukaan tuo mies. Niin en mä osaa ajatella muuta vaihtoehtoa, kuin että en ole ulkonäöllisesti niinkään hänen mieleensä. Oon lähes päinvastainen kuin hänen exänsä.
Mutta onko todella aina pakko kehua nimenomaan ulkonäköä? Eikö voisi kehua vaikka sitä kuinka ihana toinen on, kuinka fiksu, mukava, ihan mitä vaan.
Tuohon listaasi solahtaa ihan mukavasti ulkonäkökehut myös. Ihan kiva on kuulla jos kumppanin silmissä olen kaunis.
Kyllä särähtää korvaan jos tulee plussalitania mitä olet, mutta ulkoisesta olemuksesta ei mainita sanaakaan. Suuri huutomerkki: olenko todella niin epämieluisan näköinen ettei mitään hyvää löydy.
Minulle tuo olisi ihan ok. Tulisi tunne, että suhde todellakin perustuu johonkin pysyvään. En halua, että minua sanotaan kauniiksi, koska se ei ole totta. Minulle ei tarvitse valehdella.
- ap
Surullista, että olet saanut mielesi niin pahasti solmuun, että kuvittelet oman mielipiteesi olevan ainut mahdollinen. Oikeasti on varmasti ihmisiä, jotka pitävät sinua vilpittömästi kauniina. Harmi, ettet pysty uskomaan sitä, vaan tahallasi haluat nähdä kaiken negaation kautta.
Kiusaamisella on pitkät jäljet. Tiedän kokemuksesta itsekin. Olen opetellut ottamaan kehut vastaan ja antamaan niitä myös, mutta luontevaa se ei mulle ole ja kyllä koen kehut kiusallisina. Kun se oma kokemus ei vaan vastaa lainkaan sitä mitä toinen sanoo.
Eri
Kovin itsekäs ajatus, että kaikki, jotka eivät ole samaa mieltä kuin minä ovat väärässä. Oletko muissakin asioissa kuin ulkonäkösi suhteen tuolla kannalla?
En tietenkään. Vain ulkonäöstäni mua kiusattiin, vain siihen tämä vaikeus liittyy.
Eli sinun mielestäsi se, että sinua kiusattiin oikeuttaa olemaan itsekäs ja hyväksymättä tietyssä asioissa muita näkemyksiä kuin omasi? Tämä selvä.
Sinua ei varmastikaan ole kiusattu vuosia poikkeavan ulkonäön vuoksi?
Ihan riittävästi on kiusattu aikanaan. Mutta en koe, että se oikeutaa minua haukkumaan muita valehtelijoiksi tai julistamaan, että minun pitää olla ruma kaikkien mielestä, koska minä koen olevani ruma. Se kun ei ole minulta mitenkään pois, jos joku pitää minua kauniina. Päinvastoin.
Etsi joku sokea. Tosin mahdollisesti tunnustelemalla saattaa jotain kommentoida
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku jo kertoa, mikä siinä on niin kamalaa jos toinen vilpittömästi ja rehellisesti kehuu esimerkiksi silmiäsi? Aina huudetaan, että ei saa kommentoida ulkonäköä, mutta ikinä en ole saanut vastausta siihen, mikä siinä on niin kamalaa, jos sen tekee asiallisesti ja vilpittömästä halusta kertoa positiivinen asia toiselle.
Voin vastata vain omasta puolestani, mutta itselle ulkonäön kehuminen usein tuntuu siltä että olisin jotenkin huonompi mikäli kyseinen piirre muuttuu. Eksäni kehui aina paksuja hiuksiani, joten kun sairastuin syöpään, koin ylimääräistä stressiä hiusten menetyksestä kun tiesin että ne ovat hänelle niin tärkeät.
Osa kehuista tuntuu myös niin turhalta. Vartaloani kehuttiin hoikkuudesta kun syöpä oli vienyt kaiken ruokahalun. Se tuntui irvokkaalta. Entäpä jos tervehdyn ja lihon? Kelpaanko sitten enää?
Silmiäni on myös kehuttu aina. Se on ehkä mieleisin kehu, koska silmät ovat (kai) melko muuttumattomat. Toisaalta taas miksi kehua kun niissä ei ole mikään omaa ansiotani? :D
Outo ajatus. Tuolla logiikalla ei voisi kehua esim. kaunista maisemaa, koska ei se ole kenenkään ansiota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies ei kehu niin mulle ainakin tulee epävarma olo ja koen ettei hän pidä ulkonäöstäni. Enkä halua olla miehen kanssa joka ei pidä.
Sama. Tämä on oikeastaan ahdistavaa. Omatoimisesti kumppanini ei minua kehu. Plus minä halusin hänet aikoinaan eikä hän sinänsä valinnut minua itse. Rakastaa kyllä, mutta aina mietin, olenko hänelle vain se, johon tyytyi. Ja olenko minä tuhannen kilometrin päässä siitä, mitä hän pitäisi kauniina. Kyllä sillä on minulle merkitystä. En halua olla se, johon tyydytään. Haluaisin, että rakkaani tykkää siitä mitä näkee. Kehuisi hymyä vaikka. Mutta ei. Kehun häntä paljon. Ehkä kerran vuodessa hän pakottaa itsensä vastaamaan "sinäkin olet kaunis". Ja sen näkee hänestä kyllä, miten älyttömän vaikea hänen on sitä sanoa. Kaikki valehtelemisen merkit näkyy.
Tai sitten hän on kasvanut ympäristössä jossa ei kehuttu. Se on oikeasti todella vaikea opetella myöhemmin. Ja itse asiassa suomalaisessa kulttuurissa aika yleistä! Eihän ketään saa kehua ettei vaan ylpisty!
Ei minunkaan lapsuudessa ketään kehuttu. En mä silti ole niin urpo. Tiedän, miten hyvältä se (normaalista ihmisestä) tuntuu, kun joku kehuu. Niin miksipä ei kehuisi. Varsinkin sitä omaa rakasta, jolle haluaa olla ihanin ja jota katselee pelkästään rakkaudella? Helppo asia, jolla saa toiselle hyvän mielen. Sanoa kauniita sanoja. Muuten ei ole mikään tuppisuukaan tuo mies. Niin en mä osaa ajatella muuta vaihtoehtoa, kuin että en ole ulkonäöllisesti niinkään hänen mieleensä. Oon lähes päinvastainen kuin hänen exänsä.
Mutta onko todella aina pakko kehua nimenomaan ulkonäköä? Eikö voisi kehua vaikka sitä kuinka ihana toinen on, kuinka fiksu, mukava, ihan mitä vaan.
Tuohon listaasi solahtaa ihan mukavasti ulkonäkökehut myös. Ihan kiva on kuulla jos kumppanin silmissä olen kaunis.
Kyllä särähtää korvaan jos tulee plussalitania mitä olet, mutta ulkoisesta olemuksesta ei mainita sanaakaan. Suuri huutomerkki: olenko todella niin epämieluisan näköinen ettei mitään hyvää löydy.
Minulle tuo olisi ihan ok. Tulisi tunne, että suhde todellakin perustuu johonkin pysyvään. En halua, että minua sanotaan kauniiksi, koska se ei ole totta. Minulle ei tarvitse valehdella.
- ap
Surullista, että olet saanut mielesi niin pahasti solmuun, että kuvittelet oman mielipiteesi olevan ainut mahdollinen. Oikeasti on varmasti ihmisiä, jotka pitävät sinua vilpittömästi kauniina. Harmi, ettet pysty uskomaan sitä, vaan tahallasi haluat nähdä kaiken negaation kautta.
Kiusaamisella on pitkät jäljet. Tiedän kokemuksesta itsekin. Olen opetellut ottamaan kehut vastaan ja antamaan niitä myös, mutta luontevaa se ei mulle ole ja kyllä koen kehut kiusallisina. Kun se oma kokemus ei vaan vastaa lainkaan sitä mitä toinen sanoo.
Eri
Kovin itsekäs ajatus, että kaikki, jotka eivät ole samaa mieltä kuin minä ovat väärässä. Oletko muissakin asioissa kuin ulkonäkösi suhteen tuolla kannalla?
En tietenkään. Vain ulkonäöstäni mua kiusattiin, vain siihen tämä vaikeus liittyy.
Eli sinun mielestäsi se, että sinua kiusattiin oikeuttaa olemaan itsekäs ja hyväksymättä tietyssä asioissa muita näkemyksiä kuin omasi? Tämä selvä.
Sinua ei varmastikaan ole kiusattu vuosia poikkeavan ulkonäön vuoksi?
Ihan riittävästi on kiusattu aikanaan. Mutta en koe, että se oikeutaa minua haukkumaan muita valehtelijoiksi tai julistamaan, että minun pitää olla ruma kaikkien mielestä, koska minä koen olevani ruma. Se kun ei ole minulta mitenkään pois, jos joku pitää minua kauniina. Päinvastoin.
No minä en hauku valehtelijaksi. Minä kiitän kohteliaisuudesta mutta koen kehut kiusallisina. En ole niistä aidosti ilahtunut kuten moni tässä ketjussa. Vaivaannun niistä.
Kiusaamisella on pitkät jäljet. Tiedän kokemuksesta itsekin. Olen opetellut ottamaan kehut vastaan ja antamaan niitä myös, mutta luontevaa se ei mulle ole ja kyllä koen kehut kiusallisina. Kun se oma kokemus ei vaan vastaa lainkaan sitä mitä toinen sanoo.
Eri