Hoitaja, mitä tekisit jos menisit töihin osastolle ja työkaverit eivät ole tulleet töihin? Olet yksin.
Itselle nimittäin kävi näin tänään. Kyseessä raskas hoivaosasto, ei tarpeeksi henkilökuntaa ja kaikki pyörii sijaisilla. Molemmat olivat jättäneet tulematta vuoroon. Soitto pomolle, ei vastaa. Kunnan vaihde ei auki. Muiltakin osastoilta puuttuu henkilökuntaa joten apua ei tule.
Kokosin itseni ja rupesin kiertämään huoneita. Annoin lääkkeet ja kaapista jugurttia, leipää jne. Kuivitin ne ketkä pystyin. Illaksikaan ei ole tulossa ketään, koska työntekijä pois, sijainen perui. Ketään ei saa tilalle.
Aattelin että lähden kohta itsekin kotiin ja jätän herran haltuun. Ei ole enää mun vastuulla tämmöinen sirkus. Eikä ole edes ensimmäinen kerta.
Kommentit (429)
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta: onko kukaan tuossa tilanteessa soittanut 112? Mitä on tapahtunut? Onko sieltä joku tullut paikalle? En vaan voi uskoa, että vaikka joku ambulanssi tulisi paikalle, kun niillä on muitakin tehtäviä ja mitä ne ensihoitajat siellä auttaisi, kun eivät he voi iltavuoron töitä tehdä? :D tai poliisi?
En tiedä, mutta veikkaisin että ottavat yhteyttä jonnekin ylemmälle tasolle, jonka on pakko sinne järjestääporukkaa. Tässä tapauksessa todennäköisesti määrättäisiin joku näiltä muilta osastoilta.
Olisin soittanut vapailla oleville työkavereille. Jonkun olisi tultava tuossa tilanteessa.
Eikö työpaikallasi ole minkäänlaista varautumissuunnitelmaa?? Tehkää sellainen mahd. Pian
Vastuu ei ole sinun, vaan työnantajasi
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta: onko kukaan tuossa tilanteessa soittanut 112? Mitä on tapahtunut? Onko sieltä joku tullut paikalle? En vaan voi uskoa, että vaikka joku ambulanssi tulisi paikalle, kun niillä on muitakin tehtäviä ja mitä ne ensihoitajat siellä auttaisi, kun eivät he voi iltavuoron töitä tehdä? :D tai poliisi?
Varman tuossa on yhtenä tekijänä että silloin toinen viranomainen on kirjannut tapahtuman, ja joutuu osallistumaan selvittelyyn jollakin tavalla. Sieltä löytyy myös aina yhteys päivystävien viranomaisiin ja sairaaloihin. Vähän samoin kun varuskunnista löytyy aina "hereillä" oleva päivystävä upseeri - joka toki voi nukkua mutta nimetty vastuuseen.
Vierailija kirjoitti:
Eipä siinäuu auta, kuin alkaa tekemään työvuoro loppuun asti niin hyvin kuin.vain voi.
En tekisi.
Vierailija kirjoitti:
Miksei epäpäteviä käytetä hoitoalalla enemmän tukena tilanteissa, jossa sijaisia ei saada? Jos joku maksaisi jonkun 150e hälyrahan ja tuntipalkan ja lisät päälle, niin lähtisi riemusta kiljuen kotihoitoon autoa kuljettamaan ja puuroa lämmittämään tms.
Et ole koskaan esim lääkeluvista kuullut? Vai onko sun mielestä ihan ok, että jos tuollainen random tyyppi on keikalla hoitamassa vuoron, niin silloin kukaan ei saa lääkkeitään?
Vierailija kirjoitti:
Olisin soittanut vapailla oleville työkavereille. Jonkun olisi tultava tuossa tilanteessa.
Eikö työpaikallasi ole minkäänlaista varautumissuunnitelmaa?? Tehkää sellainen mahd. Pian
Vastuu ei ole sinun, vaan työnantajasi
Tuohan on yleinen suunnitelma. Vapailta täälläkin kutsutaan, mikäli ei muuta vaihtoehtoa ole. Heidät jotka ovat suostumuksensa antaneet. Saavat lisäksi hyvän hälyrahan.
Vierailija kirjoitti:
Miksei epäpäteviä käytetä hoitoalalla enemmän tukena tilanteissa, jossa sijaisia ei saada? Jos joku maksaisi jonkun 150e hälyrahan ja tuntipalkan ja lisät päälle, niin lähtisi riemusta kiljuen kotihoitoon autoa kuljettamaan ja puuroa lämmittämään tms.
Miksi sä et kouluttaudu lähihoitajaksi? Saisit riemusta kiljuen tehdä koko loppuelämäsi niin paljon töitä kuin vaan ikinä jaksat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei epäpäteviä käytetä hoitoalalla enemmän tukena tilanteissa, jossa sijaisia ei saada? Jos joku maksaisi jonkun 150e hälyrahan ja tuntipalkan ja lisät päälle, niin lähtisi riemusta kiljuen kotihoitoon autoa kuljettamaan ja puuroa lämmittämään tms.
Et ole koskaan esim lääkeluvista kuullut? Vai onko sun mielestä ihan ok, että jos tuollainen random tyyppi on keikalla hoitamassa vuoron, niin silloin kukaan ei saa lääkkeitään?
Toki pätevän kanssa, joka hoitaisi nuo varsinaiset hoitotoimenpiteet.
Vierailija kirjoitti:
Olisin soittanut vapailla oleville työkavereille. Jonkun olisi tultava tuossa tilanteessa.
Eikö työpaikallasi ole minkäänlaista varautumissuunnitelmaa?? Tehkää sellainen mahd. Pian
Vastuu ei ole sinun, vaan työnantajasi
Ne vapaalla olevatkin jo varmaan tietää että soitellaan ja laittavat puhelimen kiinni. Ihminen ei jaksa, jos tekee raskaan työputken eikä saa välttämättä edes yhtenä päivänä nukkua rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei epäpäteviä käytetä hoitoalalla enemmän tukena tilanteissa, jossa sijaisia ei saada? Jos joku maksaisi jonkun 150e hälyrahan ja tuntipalkan ja lisät päälle, niin lähtisi riemusta kiljuen kotihoitoon autoa kuljettamaan ja puuroa lämmittämään tms.
Miksi sä et kouluttaudu lähihoitajaksi? Saisit riemusta kiljuen tehdä koko loppuelämäsi niin paljon töitä kuin vaan ikinä jaksat.
Itselläni on mieluisa muu työ, mutta tekisin tuosta rahasta keikkaa, kun omassa työssä ei ylitöitä ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin soittanut vapailla oleville työkavereille. Jonkun olisi tultava tuossa tilanteessa.
Eikö työpaikallasi ole minkäänlaista varautumissuunnitelmaa?? Tehkää sellainen mahd. Pian
Vastuu ei ole sinun, vaan työnantajasiNe vapaalla olevatkin jo varmaan tietää että soitellaan ja laittavat puhelimen kiinni. Ihminen ei jaksa, jos tekee raskaan työputken eikä saa välttämättä edes yhtenä päivänä nukkua rauhassa.[/quote
Kenenkään vapaalla olevan ei tarvitse tulla töihin! Ylityöt ovat vapaaehtoisia, ainoastaan suunnitellut työvuorot on tehtävä. Toki poikkeustapaus on, esim suuronnettomuustilanne, mutta sellaisesta ei tässä ollut kyse.
Millaisia vuosituloja hoitajilla oikein on, jos hälyrahat ovat noin korkeita?

No ei tietenkään mikään pakko ole, mutta kyllä minäkin tuollaisessa tilanteessa soittaisin kollegoja töihin.
Tekisin muidenkin työt ja toivoisin että minulle myönnettäisiin pikkujouluissa mitali.
Vierailija kirjoitti:
Millaisia vuosituloja hoitajilla oikein on, jos hälyrahat ovat noin korkeita?
Meillä on hälyraha 35e.
Vierailija kirjoitti:
Miksei epäpäteviä käytetä hoitoalalla enemmän tukena tilanteissa, jossa sijaisia ei saada? Jos joku maksaisi jonkun 150e hälyrahan ja tuntipalkan ja lisät päälle, niin lähtisi riemusta kiljuen kotihoitoon autoa kuljettamaan ja puuroa lämmittämään tms.
Laitonta. Tuttu on opiskellut kaksi vuotta sairaanhoitajaksi ja on nyt kesätöissä ja häntä on yritetty saada yksin yövuoroihin. Lääkeluvat löytyy, mutta opiskelija ei saa koskaan olla yksin vastuussa, etenkään lääkevastuussa. Kaikkea kieroilua sitä yritetään kun henkilökunnasta on pulaa.

En ottais yhtään vuoroa tuolla summalla.

Kyllähän muita, kun hoitotoimenpiteitä voi tehdä kuka vaan. Esimerkiksi kotihoidossa työparina juuri auton parkkeeraukset, ruoat lämmitykset sun muut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tuollainen tilanne esimiehen vika olisi?
Kertokaa alapeukuttajat, miten on vapaalla olevan esimiehen vika, jos työntekijät eivät tule töihin?
Vastailen hoivayksikön esihenkilönä. Ei toki ole minun vika jos joku ei tule töihin, mutta minun virkasuhteeni ehtoihin kuuluu se että olen 24/7 tavoitettavissa TAI nimennyt jonkun muun tilalleni. Eli esihenkilönä on mentävä vaikka itse paikkaamaan työntekijävajetta.
En tiedä, missä tällainen velvoite on, mutta ei ainakaan meillä julkisella puolella. Osastonhoitaja on virkavastuussa, aoh ei. Kun osastonhoitaja on lomalla, hänellä on nimetty sijainen. Ja lomalla ollaan tosiaan lomalla, ei lueta työposteja eikä olla tavoitettavissa 24/7. Eikä kukaan voi olettaa, että aoh tai oh on aina lähellä sairaalaa, voivathan molemmat olla esim viikonloppuna toisella puolella Suomea. Kyllä meillä ainakin vastuuhoitajalla (jotka saavat työnkuvastaan palkanlisää) on selkeät kirjalliset ohjeet, miten menetellä tilanteessa, jossa seuraavasta vuorosta puuttuu henkilökuntaa.
Ap:n tilanteesta sanoisin, että soitto 112, soitto seuraavalle esihenkilölle (mielellään myös kirjallisena, jotta voi todistaa viranomaisille, että esihenkilöille on mennyt tieto) ja arkena yhteys AVIin. Jos tilanne toistuu, vaihda työpaikkaa, töitä löytyy.
Se osastonhoitajalle merkitty sijainen on silloin vastuussa, kun osastonhoitaja on lomalla. Toki on mielestäni ok, että työvuorossa oleva hoitaja yrittää hankkia sijaisen esim. listalta, jonka on esimieheltä saanut. Mutta jos ei tärppää, silloin alkaa osastonhoitajan/hänen sijaisen vastuu tilanteesta.
Oman kokemuksen mukaan tämä sijaishomma on monessa paikassa tyyliin "yrittäkää soittaa joku vaikka vapaalta töihin. Jos ette saa ketään niin enpä tiedä mitä teette. Mulle ei saa soittaa vapaapäivänä" Tosiaan nämä tilanteet on tapahtuneet sellaisessa paikassa, jossa oh ja apulaisoh on virassa.