Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Muistoja isästä
Mitä tulee mieleen?
Minä aloitan,
Pienenä luulin, että kaikki miehet olisivat niinkuin minun isäni. Isän lähellä oli turvallista, Isä piti sylissä ja kertoi tarinoita. Hän piti kotiruoasta ja possumunkeista, kovista kermakaramelleista ja ne kuista, joita opetti tekemään. Opetti myös miten kauralastuja tehdään, sekametelisoppaa ja nöttekeittoa. Isän kanssa käveltiin käsi kädessä, hän opetti piirtämään maalaamaan ja entisöimään. Vei salaa karkkikioskille ja kaatopaikoille dyykkaamaan. Kesällä veneiltiin ja kalastettiin, savustettiin kalaa ja tehtiin nuotiomakkaraa. Isä pelasti hukkumasta ja vei sairaalaan kun jouduin onnettomuuteen. Valvoi vuoteeni vierellä että nukahdin. Kun hiukan kasvoin luotti minuun niin, että tein paperihakemuksensa elinkeinoon liittyen, otti mukaan työpaikalleen, huollettiin työvälineet..isä toi kauniita lahjoja ja yllättäviä muistoja. Kaulanauhoja, rintakoruja, Helmi laukkuja, mekkoja ja paitoja.
Mutta hän opetti paljon muutakin: tärkeinpänä niistä, kuinka katsotaan sydämellä tai nauretaan sydämen pohjasta.
Kommentit (354)
Vierailija kirjoitti:
Isä opetti minulle kotikaupunkini nähtävyyksistä, kun olin kolmen. Hän vei minua kesällä kaikkiin niihin.
Hän opetti maantietoa, historiaa ja matematiikkaa kauan ennen koulun alkua.
Kuulostaa siltä että hänellä itsellään on ollut oma lehmä ojassa, hän on muokannut sinua ja ollut ohjaileva, sinulta on jäänyt lapsuus elämättä. Olet mennyt siinä kaiken muun matkustelun sivussa. Jäikö paljon mieleen alle kouluikäiselle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isillä on valtava vaikutus lapsiinsa.
Nuorten miesten pahoinvointi on isän rakkautta vaille jääneiden poikien tuskaa.
Hienosti muotoiltu, ja liian vähälle huomiolle jäänyt asia, joka on tosi tärkeä!
Kiitos 😘 👊
Hyvän isän tyttäristä tulee itseensä luottavia ja itseään arvostavia. Ei tarvitse rakentaa minäkuvaa ja kehoa siihen malliin että muut hyväksyisivät.
Jaa. Mulla oli järkyttävän kamala isä eikä ole koskaan kiinnostanut kenenkään hyväksyntä pätkääkään. En ole koskaan kokenut että minussa tai kehossani on ollut jotain vikaa vaikka isäni oli mielenvikainen. Eikä ole itsetunto ongelmia, eikä itsensä arvostus ongelmia.
Asenteesi on kuitenkin "hyökkäys on paras puolustus" :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isillä on valtava vaikutus lapsiinsa.
Nuorten miesten pahoinvointi on isän rakkautta vaille jääneiden poikien tuskaa.
Hienosti muotoiltu, ja liian vähälle huomiolle jäänyt asia, joka on tosi tärkeä!
Kiitos 😘 👊
Hyvän isän tyttäristä tulee itseensä luottavia ja itseään arvostavia. Ei tarvitse rakentaa minäkuvaa ja kehoa siihen malliin että muut hyväksyisivät.
Jaa. Mulla oli järkyttävän kamala isä eikä ole koskaan kiinnostanut kenenkään hyväksyntä pätkääkään. En ole koskaan kokenut että minussa tai kehossani on ollut jotain vikaa vaikka isäni oli mielenvikainen. Eikä ole itsetunto ongelmia, eikä itsensä arvostus ongelmia.
Asenteesi on kuitenkin "hyökkäys on paras puolustus" :)
Mikä ihmeen hyökkäys? Totesin että jaa, ei minulla ole ollut koskaan tuollaisia ongelmia. Ja kerroin kuinka asia on. Jos koet se että kun joku kommentoi eritavalla kuin sinä ajattelet jonain hyökkäyksenä, niin kyllä mun on pakko olettaa sinulla olevan jotain ongelmia siinä kohtaa. Ei eri kokemus ja sem kertominen ole mikään hyökkäys ihminen hyvä. Kuka sua on satuttanut jos et kestä sitä että ihmiset kommentoi sulle?
Isä lähti toisen naisen matkaan kun olin alle 2-vuotias. Äiti ei koskaan kertonut hänestä muuta, kuin miten isä pontikkapäissään räiski haulikolla ja äiti juoksi metsään karkuun minä kainalossa, keskellä talvea. Siinä isämuisto. Myöhemmin äidin kuoleman jälkeen minulle on selvinnyt muutakin miehestä. Hylkäys on muovannut minäkuvaani niin, etten luota kenenkään ja pelkään/odotan aina pahinta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isillä on valtava vaikutus lapsiinsa.
Nuorten miesten pahoinvointi on isän rakkautta vaille jääneiden poikien tuskaa.
Hienosti muotoiltu, ja liian vähälle huomiolle jäänyt asia, joka on tosi tärkeä!
Kiitos 😘 👊
Hyvän isän tyttäristä tulee itseensä luottavia ja itseään arvostavia. Ei tarvitse rakentaa minäkuvaa ja kehoa siihen malliin että muut hyväksyisivät.
Jaa. Mulla oli järkyttävän kamala isä eikä ole koskaan kiinnostanut kenenkään hyväksyntä pätkääkään. En ole koskaan kokenut että minussa tai kehossani on ollut jotain vikaa vaikka isäni oli mielenvikainen. Eikä ole itsetunto ongelmia, eikä itsensä arvostus ongelmia.
Asenteesi on kuitenkin "hyökkäys on paras puolustus" :)
Mikä ihmeen hyökkäys? Totesin että jaa, ei minulla ole ollut koskaan tuollaisia ongelmia. Ja kerroin kuinka asia on. Jos koet se että kun joku kommentoi eritavalla kuin sinä ajattelet jonain hyökkäyksenä, niin kyllä mun on pakko olettaa sinulla olevan jotain ongelmia siinä kohtaa. Ei eri kokemus ja sem kertominen ole mikään hyökkäys ihminen hyvä. Kuka sua on satuttanut jos et kestä sitä että ihmiset kommentoi sulle?
No nythän sinä aloit oikein tosissaan hyökkääväksi, et vain millään voinut ohittaa vastaustani:) Eikö sanonta ole tuttu, ei sitä ole loukkaavaksi tarkoitettu. Rauhoitu hyvä ihminen siellä jossain, helpompi sinullekin, takerrut liian helposti toisten sanoihin. Hienoa ettet uhriudu vaan olet selviytynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kerrottavaa ainakaan hyvään, monttuun meni ja se on siinä.Olisi voinut olla mutta pilasi hommat.Äitistä voisin kirjoittaa kirjan, piti meistä lapsista huolta.
Hiljainen, kuiva, asiallinen. Turvallinen. Hyväksyi lastensa pikku kummallisuudet. Reilu ja kiltti mutta kivikasvoinen. Tyyliltään outo koska sekä vaatteiden että hiusten piti olla mahdollisimman "tehokkaat" ja mukavat. Isällä yhä kasvaisi paksu tukka mutta on ajanut pään kaljuksi viimeiset 40 vuotta. Umpiautisti varmaan, mutta eipä diagnoosia ole tarvinnut. Teki pitkän työuran lääkärinä. Lapsena (toki nytkin) oli mukava että isä on käytökseltään ja rituaaleiltaan täysin ennalta arvattava. Jaksoi aina auttaa läksyissä vaikka teki pitkää työpäivää. Vei linturetkille, kirjastoon ja uimaan. Katsottiin elokuvia, pelattiin pelejä, luettiin kirjoja... vietti paljon aikaa lasten kanssa, nyt viihdyttää jo lapsenlapsia.
Meillä ostettiin äidiltä salaa satunnainen berliininmunkki, tynnyrisuolakurkkuja ja silliä. Sillit ja suolakurkut syötiin piilossa koska äiti inhosi niiden hajua, munkit olivat "vain" epäterveellisiä :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole juurikaan muistoja isästä, äiti minut kasvatti. Olen 1960-luvun lapsi ja kyllä täytyy sanoa, että kovempaa aikaa se oli kuin nykyinen. Lapset kasvatettiin kurissa ja Herran nuhteessa.
Minua äiti löi joka päivä kartulla. Se oli mummun pyykkikarttu, jota hän oli itse aikanaan käyttänyt samaan tarkoitukseen. Perustelu oli se, että jos en ole sinä päivänä jäänyt kiinni mistään pahanteosta, niin jotain pahaa olen tehnyt kumminkin ja sillä ansainnut kurituksen.
Yksi poikkeus oli sentään: syntymäpäivinä äiti löi kuivatulla pullapitkolla. Siitä pitkosta oli iloa vielä seuraavana sunnuntainakin, kun siitä tehtiin pullamaitoa päivällisen jälkiruuaksi.
Kun menin naimisiin vuonna 1992, sain äidiltä sen kartun häälahjaksi. Antaessaan sitä hän sanoi: Pian sinulla on omia lapsia ja silloin on tullut sinun vuorosi käyttää karttua. Lapsia minulle siunaantuikin, mutta karttua en ole ikinä heihin käyttänyt.
Ei tuosta kurinpidosta minulle kuitenkaan mitään traumoja jäänyt. Äiti elää edelleen, mutta asuu jo vanhusten palvelutalossa. Käyn häntä katsomassa pari kertaa viikossa ja aina joskus syömme yhdessä pullamaitoa.
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole juurikaan muistoja isästä, äiti minut kasvatti. Olen 1960-luvun lapsi ja kyllä täytyy sanoa, että kovempaa aikaa se oli kuin nykyinen. Lapset kasvatettiin kurissa ja Herran nuhteessa.
Minua äiti löi joka päivä kartulla. Se oli mummun pyykkikarttu, jota hän oli itse aikanaan käyttänyt samaan tarkoitukseen. Perustelu oli se, että jos en ole sinä päivänä jäänyt kiinni mistään pahanteosta, niin jotain pahaa olen tehnyt kumminkin ja sillä ansainnut kurituksen.
Yksi poikkeus oli sentään: syntymäpäivinä äiti löi kuivatulla pullapitkolla. Siitä pitkosta oli iloa vielä seuraavana sunnuntainakin, kun siitä tehtiin pullamaitoa päivällisen jälkiruuaksi.
Kun menin naimisiin vuonna 1992, sain äidiltä sen kartun häälahjaksi. Antaessaan sitä hän sanoi: Pian sinulla on omia lapsia ja silloin on tullut sinun vuorosi käyttää karttua. Lapsia minulle siunaantuikin, mutta karttua en ole ikinä heihin käyttänyt.
Ei tuosta kurinpidosta minulle kuitenkaan mitään traumoja jäänyt. Äiti elää edelleen, mutta asuu jo vanhusten palvelutalossa. Käyn häntä katsomassa pari kertaa viikossa ja aina joskus syömme yhdessä pullamaitoa.
Ihana kertomus 💕💕 Somasti on äityliini sinua opastanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole juurikaan muistoja isästä, äiti minut kasvatti. Olen 1960-luvun lapsi ja kyllä täytyy sanoa, että kovempaa aikaa se oli kuin nykyinen. Lapset kasvatettiin kurissa ja Herran nuhteessa.
Minua äiti löi joka päivä kartulla. Se oli mummun pyykkikarttu, jota hän oli itse aikanaan käyttänyt samaan tarkoitukseen. Perustelu oli se, että jos en ole sinä päivänä jäänyt kiinni mistään pahanteosta, niin jotain pahaa olen tehnyt kumminkin ja sillä ansainnut kurituksen.
Yksi poikkeus oli sentään: syntymäpäivinä äiti löi kuivatulla pullapitkolla. Siitä pitkosta oli iloa vielä seuraavana sunnuntainakin, kun siitä tehtiin pullamaitoa päivällisen jälkiruuaksi.
Kun menin naimisiin vuonna 1992, sain äidiltä sen kartun häälahjaksi. Antaessaan sitä hän sanoi: Pian sinulla on omia lapsia ja silloin on tullut sinun vuorosi käyttää karttua. Lapsia minulle siunaantuikin, mutta karttua en ole ikinä heihin käyttänyt.
Ei tuosta kurinpidosta minulle kuitenkaan mitään traumoja jäänyt. Äiti elää edelleen, mutta asuu jo vanhusten palvelutalossa. Käyn häntä katsomassa pari kertaa viikossa ja aina joskus syömme yhdessä pullamaitoa.
Aika hieno perinne tuo oli. Karttu siirtyi aina uudelle sukupolvelle, kun aika oli kypsä ja äiti kasvatti lapsiaan samalla tavalla kuin oma äiti oli heitä aikanaan kasvattanut. Lainsäädäntö sitten muuttui 1980-luvulla ja katkaisi perinteen jatkumisen.
Pääsin isän pappatunturin kyytiin, kun käytiin marjoja poimimassa. Tapahtui joskus kuusikymmentäluvulla.
Syyskesän tuoksu metsässä tuo yhä mieleeni sen pienen marjaretken.
Isä oli tehnyt meille ruisleivät js termospulloon kahvia.
Mitään ei tarvinnut puhua. Retki oli sellaisenaan täydellinen.
Ehkä merkitystä lisäsi se, että olin suuresta lapsikatraasta se huomaamaton keskimmäinen, jonka tehtävänä yleensä oli pienemmistä huolehtiminen eikä muutenkaan itselleen sopinut toivoa mitään ja sillä kertaa juuri minä kelpasin isälle kaveriksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni oli etäinen ja käytökseltään arvaamattomasti vaihteleva laidasta laitaan. Luen haikeana muiden kirjoituksia. Isä sitten lähti tästä maailmasta kun ei jaksanut elää. Olin silloin keskellä murrosikää.
Muistan yhden kauhean löylykokemuksen. Isä oli juonut tavallistakin enemmän ja vaikutti äreältä jo saunavuoromme alussa.
Meitä lapsia oli kuusi sekä äiti ja mahduimme lauteille juuri ja juuri.
Isä halusi heittää löylyä ja seisoi itse siinä oven edessä huojuen ja solkottaen jotain, ettei kukaan poistu sieltä ennenkuin hän antaa luvan ja jo se sai meidät kauhun valtaan vielä, kun hän heitti peräkkäin kaksi kauhallista kiukaalle.
Se kuumuus oli jotain hirveää.
Äiti oli huomattavasti isää pienempi, mutta sai kuin saikin isää sen verran siirtymään, että sai meidät kirkuvat pennut isän ohi pesuhuoneen puolelle.
Tuostakaan ei koskaan puhuttu jälkeenpäin. Se ei ollut siihen aikaan tapana. Isää ei sopinut suututtaa.
Olen nähnyt unen, jossa isä pyysi kaikkea anteeksi.
Alue: Aihe vapaa
Jaa. Mulla oli järkyttävän kamala isä eikä ole koskaan kiinnostanut kenenkään hyväksyntä pätkääkään. En ole koskaan kokenut että minussa tai kehossani on ollut jotain vikaa vaikka isäni oli mielenvikainen. Eikä ole itsetunto ongelmia, eikä itsensä arvostus ongelmia.