Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Muistoja isästä
Mitä tulee mieleen?
Minä aloitan,
Pienenä luulin, että kaikki miehet olisivat niinkuin minun isäni. Isän lähellä oli turvallista, Isä piti sylissä ja kertoi tarinoita. Hän piti kotiruoasta ja possumunkeista, kovista kermakaramelleista ja ne kuista, joita opetti tekemään. Opetti myös miten kauralastuja tehdään, sekametelisoppaa ja nöttekeittoa. Isän kanssa käveltiin käsi kädessä, hän opetti piirtämään maalaamaan ja entisöimään. Vei salaa karkkikioskille ja kaatopaikoille dyykkaamaan. Kesällä veneiltiin ja kalastettiin, savustettiin kalaa ja tehtiin nuotiomakkaraa. Isä pelasti hukkumasta ja vei sairaalaan kun jouduin onnettomuuteen. Valvoi vuoteeni vierellä että nukahdin. Kun hiukan kasvoin luotti minuun niin, että tein paperihakemuksensa elinkeinoon liittyen, otti mukaan työpaikalleen, huollettiin työvälineet..isä toi kauniita lahjoja ja yllättäviä muistoja. Kaulanauhoja, rintakoruja, Helmi laukkuja, mekkoja ja paitoja.
Mutta hän opetti paljon muutakin: tärkeinpänä niistä, kuinka katsotaan sydämellä tai nauretaan sydämen pohjasta.
Kommentit (304)
Vierailija kirjoitti:
Oi miten kaunis tarina, nyt sait minut kyynelehtimään, lieneekö tuollaisia isiä enää olemassakaan, kuulostaa sadulta, hienolta sadulta. Onnellinen sinä !
Kyllä niitä varmaan on nykyäänkin. Oma poika tuli isäksi vuosi sitten. En ole ikinä kenenkään rakastavan lastaan niin kovasti . Luulen, että poika on hyvä isä vielä sittenkin, kun lapsi kasvaa.
Vaikka on koko ajan ollut työelämässä, kun lapsi on ollut olemassa, on silti hoitanut yösyötöt, muutenkin huolehtinut lapsesta ja tämän ruuista ja vaippojen vaihdosta ja sylittänyt ja hellinyt. Täydellinen isä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun rakas isäni kuoli liian nuorena, en ehtinyt olemaan kiitollinen tytär. Isä osti minulle vaaleanpunaista omaa hammastahnaa ja kylpyvaahtoa ollessani pikkutyttö. Olen saanut häneltä niin paljon etten tiedä mistä aloittaisin. Kannustusta kaikkeen oppimiseen ym ym ym. En pääse irti huonosta omastatunnosta, en pystynyt suomaan hänelle kuin yhden ilon ja ylpeyden aiheen, synnytin pojan. Aika pojan kanssa jäi liian lyhyeksi, hänellä olisi ollut vielä paljon annettavaa. Onneksi suostuimme antamaan pojalle hänen valitsemansa nimen. Isäni oli komea mies, ja on usein mielessäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkästään negatiivisia. Kamala ihminen.
Näitä kun lukee, ei voi kuin ihmetellä miten "ihmiset eroavat liian helposti " ja lapsia tehdään liian vähän.
Sekopäät pariutuvat ja jatkavat sukuaan, vaikkei olisi mikään pakko. Eikä heistä pääse eroon!
Ihmiset (ainakaan useimmat) nimenomaan eivät tee mitään sen eteen. Jossain vaiheessa tulee tilanne, että "nyt tai ei koskaan" ja lopputulos on surkea.
Varsinkin naispuolisissa ihmisissä näkyy täydellinen paasiivisuus kaikessa pariutumisessa. Oletetaan ja odotetaan jonkun muun tekevän kaiken työn.
Tuossa on vaan se ongelma, että tuollainen ihminen voi syyttää tilanteestaan vain itseään. Kun ei tee asialle itse mitään, vaan antaa muiden tehdä puolestaan.
Passiivisuudella saat vain sen, mitä joku on sulle valmis säälistä antamaan.
Miehethän tuohon syyllistyvät.
Alue: Aihe vapaa
Kuollut on leponsa ansainnut.