Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En pääse mitenkään yli epäsuositusta mielipiteestäni koskien erolapsia
27.07.2023 |
Sivusta seuranneena olen sitä mieltä, että sillä, joka haluaa erota, ei ole mitään oikeutta pyytää lasten toiselta vanhemmalta mitään.
Ei hoitoapua. Ei mitään.
Jos haluat erota, niin hoida myös lapsesi itse. Jos haluat hoitamiseen apua, niin hoida avio-ongelmasi kuntoon.
Olenko yksin ajatukseni kanssa?
Kommentit (175)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin siis anteeksi mitä? Lapselta pitäisi viedä oikeus tavata isäänsä? Lapsen pitäisi kärsiä siitä, että vanhemmat eroavat? Pitääkö ap lapsia ja miehiä jonain tahdottomina ja tunteettomina säkkeinä, joilla ei ole mitään oikeuksia toisiinsa?
Ei. Ettekö te lue ketjua?
Kaikki saavat tavata toisiaan juuri niin paljon kuin haluavat. Pointti on siinä, että eron haluavalla ei ole oikeuksia vaatia eksää tapaamaan lapsiaan, jos tämä ei pysty, voi tai halua. Ei saa kitistä perään, että halusin sinut ulos talosta, mutta sinun pitää olla käytettävissä, kuten minä haluan.
Pointillasi vaan ei ole mitään pohjaa, koska ilman muuta on oikeus vaatia lasten huoltajaa tapaamaan lapsiaan. Se on sitten ihan toinen tarina, onnistuuko se tapaaminen. Mutta vaatia saa ja jopa pitää, koska kyse on LASTEN oikeuksista, ei aikuisten.
Aikuiselta ihmiseltä ei voi vaatia mitään. Se on kontrollointia.
Olen aina ihmetellyt, miksi lapselle on hyvä tavata ihmistä (tässä tapauksessa isää), joka ei välitä hänen tapaamisestaan? Mitä etua siitä on lapselle. Luulisi, että toiste päin.
Todellakin voi vaatia. Aika montaakin asiaa. Elämä kun ei ole pelkkiä oikeuksia, vaan siihen kuuluu myös velvollisuuksia. Yksi niistä on velvollisuus kantaa vastuunsa, jos on lapsia maailmaan saattanut. Toinen on velvollisuus maksaa veroja, jos käy töissä ja saa palkkaa. Kolmas on tehdä mitä sopimukseen on kirjattu, jos on työsopimuksen allekirjoittanut. Ja niin edelleen.
Ei nuo ole verrannollisia asioita. Jos et maksa veroja, joudut vankilaan. Jos et noudata työsopimusta, saat potkut. Mutta jos et kanna vastuuta lapsistasi - niin, mitä sitten? Ei ole mitään sanktiota, koska ei voi vaatia.
Ei vaatiminen edellytä sankitiota. Vaatia voi ihan mitä vain. Se on sitten toinen tarina, seuraako vaatimisesta mitään. Mutta vaatia voi silti. Ja lasten ollessa kyseessä, jopa pitää vaatia asioita, jos toinen vanhempi ei omatoimisesti tajua.
Ymmärrän, mitä sanot, mutta olen silti eri mieltä. Pakottamisesta ei koskaan koidu mitään hyvää.
Pakko kysyä: Minkä ikäinen olet? Kuulostaa nimittäin kovin teinimäiseltä tuo ajatus, että mitään ei saa vaatia eikä ketään saa pakottaa mihinkään. Kun aikuisten elämä ei kuitenkaan mene niin, vaan kaikenlaisia vaatimuksia ja pakkoja on halusi tai ei.
Olen 55 v.
Kovin lapsellinen ikäiseksesi. Toivottavasti et sentään ole tuottanut lapsia tähän maailmaan.
Mitä vaatimiseen ja pakottamiseen tulee, niin kyllä tämä on ihan elämänkokemusta. Olen itse pitkän linjan esimietyössä ja tiedän täsmälleen, miten ihmistä liikutetaan. Pakottaminen ja vaatiminen harvoin tuottavat tulosta. Sisäisen motivaation ne tappavat täysin.
Minulla on lapsia ja olivat aikanaan vuoroviikkolapsia.
Ja tämä purkaus tulee siitä, että kuuntelin erään naiset valitusta oman ajan puutteesta. Nainen itse otti eron, tiedän eron syyt.
Kiitän luojaani siitä, ettet ole sattunut esimiehekseni. Sen verran ulalla olet todellisuudesta, että on jopa vaarallisen kuuloista, että olet ollut vastuussa ihmisitä.
Minä osaan motivoida alaisiani niin, että heidän sisäinen motivaationsa herää. Vaatimukset tappavat työnilon.
Voithan sinä itsellesi uskotella, mitä haluat. Viesteistäsi näkyy ihan muuta.
Kokeilepa pakottaa toisia ihmisiä joskus. Ja katso, seuraavatko he sinua vapaaehtoisesti. Vaikka pakottaminen ja vaatiminen ovat hieman eri asioita, niin ne ovat ovat samalla akselilla.
Samoin parisuhteessa vaatimukset tappavat rakkauden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin siis anteeksi mitä? Lapselta pitäisi viedä oikeus tavata isäänsä? Lapsen pitäisi kärsiä siitä, että vanhemmat eroavat? Pitääkö ap lapsia ja miehiä jonain tahdottomina ja tunteettomina säkkeinä, joilla ei ole mitään oikeuksia toisiinsa?
Ei. Ettekö te lue ketjua?
Kaikki saavat tavata toisiaan juuri niin paljon kuin haluavat. Pointti on siinä, että eron haluavalla ei ole oikeuksia vaatia eksää tapaamaan lapsiaan, jos tämä ei pysty, voi tai halua. Ei saa kitistä perään, että halusin sinut ulos talosta, mutta sinun pitää olla käytettävissä, kuten minä haluan.
Pointillasi vaan ei ole mitään pohjaa, koska ilman muuta on oikeus vaatia lasten huoltajaa tapaamaan lapsiaan. Se on sitten ihan toinen tarina, onnistuuko se tapaaminen. Mutta vaatia saa ja jopa pitää, koska kyse on LASTEN oikeuksista, ei aikuisten.
Aikuiselta ihmiseltä ei voi vaatia mitään. Se on kontrollointia.
Olen aina ihmetellyt, miksi lapselle on hyvä tavata ihmistä (tässä tapauksessa isää), joka ei välitä hänen tapaamisestaan? Mitä etua siitä on lapselle. Luulisi, että toiste päin.
Todellakin voi vaatia. Aika montaakin asiaa. Elämä kun ei ole pelkkiä oikeuksia, vaan siihen kuuluu myös velvollisuuksia. Yksi niistä on velvollisuus kantaa vastuunsa, jos on lapsia maailmaan saattanut. Toinen on velvollisuus maksaa veroja, jos käy töissä ja saa palkkaa. Kolmas on tehdä mitä sopimukseen on kirjattu, jos on työsopimuksen allekirjoittanut. Ja niin edelleen.
Ei nuo ole verrannollisia asioita. Jos et maksa veroja, joudut vankilaan. Jos et noudata työsopimusta, saat potkut. Mutta jos et kanna vastuuta lapsistasi - niin, mitä sitten? Ei ole mitään sanktiota, koska ei voi vaatia.
Ei vaatiminen edellytä sankitiota. Vaatia voi ihan mitä vain. Se on sitten toinen tarina, seuraako vaatimisesta mitään. Mutta vaatia voi silti. Ja lasten ollessa kyseessä, jopa pitää vaatia asioita, jos toinen vanhempi ei omatoimisesti tajua.
Ymmärrän, mitä sanot, mutta olen silti eri mieltä. Pakottamisesta ei koskaan koidu mitään hyvää.
Pakko kysyä: Minkä ikäinen olet? Kuulostaa nimittäin kovin teinimäiseltä tuo ajatus, että mitään ei saa vaatia eikä ketään saa pakottaa mihinkään. Kun aikuisten elämä ei kuitenkaan mene niin, vaan kaikenlaisia vaatimuksia ja pakkoja on halusi tai ei.
Olen 55 v.
Kovin lapsellinen ikäiseksesi. Toivottavasti et sentään ole tuottanut lapsia tähän maailmaan.
Mitä vaatimiseen ja pakottamiseen tulee, niin kyllä tämä on ihan elämänkokemusta. Olen itse pitkän linjan esimietyössä ja tiedän täsmälleen, miten ihmistä liikutetaan. Pakottaminen ja vaatiminen harvoin tuottavat tulosta. Sisäisen motivaation ne tappavat täysin.
Minulla on lapsia ja olivat aikanaan vuoroviikkolapsia.
Ja tämä purkaus tulee siitä, että kuuntelin erään naiset valitusta oman ajan puutteesta. Nainen itse otti eron, tiedän eron syyt.
Ja miksiköhän olet sitä mieltä, että lapsia pitää rankaista siitä, että äiti otti eron? Vai etkö vain elämänkokemuksistasi huolimatta tajua, että se on ennen kaikkea lapsilta pois, jos toinen vanhempi ei ota vastuuta?
En ole sitä mieltä, että lapsia rankaista, jos äiti halusi eron. Jos nyt karrikoin, niin olen sitä mieltä, että äitiä pitää rankaista, jos otti eron.
Jos isä haluaa kantaa vastuuta ja hoitaa lapsiaan, niin sitten kaikki on kaikkien osapuolten kannalta ok. Mutta
jos isä ei halua nähdä lapsiaan niin paljoa kuin äiti haluaisi, niin äidillä ei ole mitään oikeuksia vaatia mitään. Silloin äidin rankaisu on, että hänen pitäö yksin selvitä arjessa.Todella pelottavaa, että 55-vuotias ei tajua, että tuolla tavalla äidin rankaiseminen=lasten rankaiseminen.
Ymmärrän kyllä, mutta tässä se pointtini onkin: jos haluat erota, niin varaudu pärjäämään yksin. Jos et usko pärjääväsi, älä eroa, ellei kyse ole oman terveyden tai mielenterveyden vuoksi eroamisesta. Tai jos silti eroat, niin älä valita.
Entä jos on kyse on terveyden vuoksi eroamiesta? Sinähän äsken sanoit, että äitiä pitää rankaista siitä, jos eroaa. Miksi sinusta siitä pitää rankaista, että huolehtii omasta hyvinvoinnistaan? Käytännössä kukaanhan ei eroa, jos suhteessa on hyvä olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin siis anteeksi mitä? Lapselta pitäisi viedä oikeus tavata isäänsä? Lapsen pitäisi kärsiä siitä, että vanhemmat eroavat? Pitääkö ap lapsia ja miehiä jonain tahdottomina ja tunteettomina säkkeinä, joilla ei ole mitään oikeuksia toisiinsa?
Ei. Ettekö te lue ketjua?
Kaikki saavat tavata toisiaan juuri niin paljon kuin haluavat. Pointti on siinä, että eron haluavalla ei ole oikeuksia vaatia eksää tapaamaan lapsiaan, jos tämä ei pysty, voi tai halua. Ei saa kitistä perään, että halusin sinut ulos talosta, mutta sinun pitää olla käytettävissä, kuten minä haluan.
Pointillasi vaan ei ole mitään pohjaa, koska ilman muuta on oikeus vaatia lasten huoltajaa tapaamaan lapsiaan. Se on sitten ihan toinen tarina, onnistuuko se tapaaminen. Mutta vaatia saa ja jopa pitää, koska kyse on LASTEN oikeuksista, ei aikuisten.
Aikuiselta ihmiseltä ei voi vaatia mitään. Se on kontrollointia.
Olen aina ihmetellyt, miksi lapselle on hyvä tavata ihmistä (tässä tapauksessa isää), joka ei välitä hänen tapaamisestaan? Mitä etua siitä on lapselle. Luulisi, että toiste päin.
Todellakin voi vaatia. Aika montaakin asiaa. Elämä kun ei ole pelkkiä oikeuksia, vaan siihen kuuluu myös velvollisuuksia. Yksi niistä on velvollisuus kantaa vastuunsa, jos on lapsia maailmaan saattanut. Toinen on velvollisuus maksaa veroja, jos käy töissä ja saa palkkaa. Kolmas on tehdä mitä sopimukseen on kirjattu, jos on työsopimuksen allekirjoittanut. Ja niin edelleen.
Ei nuo ole verrannollisia asioita. Jos et maksa veroja, joudut vankilaan. Jos et noudata työsopimusta, saat potkut. Mutta jos et kanna vastuuta lapsistasi - niin, mitä sitten? Ei ole mitään sanktiota, koska ei voi vaatia.
Ei vaatiminen edellytä sankitiota. Vaatia voi ihan mitä vain. Se on sitten toinen tarina, seuraako vaatimisesta mitään. Mutta vaatia voi silti. Ja lasten ollessa kyseessä, jopa pitää vaatia asioita, jos toinen vanhempi ei omatoimisesti tajua.
Ymmärrän, mitä sanot, mutta olen silti eri mieltä. Pakottamisesta ei koskaan koidu mitään hyvää.
Pakko kysyä: Minkä ikäinen olet? Kuulostaa nimittäin kovin teinimäiseltä tuo ajatus, että mitään ei saa vaatia eikä ketään saa pakottaa mihinkään. Kun aikuisten elämä ei kuitenkaan mene niin, vaan kaikenlaisia vaatimuksia ja pakkoja on halusi tai ei.
Olen 55 v.
Kovin lapsellinen ikäiseksesi. Toivottavasti et sentään ole tuottanut lapsia tähän maailmaan.
Mitä vaatimiseen ja pakottamiseen tulee, niin kyllä tämä on ihan elämänkokemusta. Olen itse pitkän linjan esimietyössä ja tiedän täsmälleen, miten ihmistä liikutetaan. Pakottaminen ja vaatiminen harvoin tuottavat tulosta. Sisäisen motivaation ne tappavat täysin.
Minulla on lapsia ja olivat aikanaan vuoroviikkolapsia.
Ja tämä purkaus tulee siitä, että kuuntelin erään naiset valitusta oman ajan puutteesta. Nainen itse otti eron, tiedän eron syyt.
Ja miksiköhän olet sitä mieltä, että lapsia pitää rankaista siitä, että äiti otti eron? Vai etkö vain elämänkokemuksistasi huolimatta tajua, että se on ennen kaikkea lapsilta pois, jos toinen vanhempi ei ota vastuuta?
En ole sitä mieltä, että lapsia rankaista, jos äiti halusi eron. Jos nyt karrikoin, niin olen sitä mieltä, että äitiä pitää rankaista, jos otti eron.
Jos isä haluaa kantaa vastuuta ja hoitaa lapsiaan, niin sitten kaikki on kaikkien osapuolten kannalta ok. Mutta
jos isä ei halua nähdä lapsiaan niin paljoa kuin äiti haluaisi, niin äidillä ei ole mitään oikeuksia vaatia mitään. Silloin äidin rankaisu on, että hänen pitäö yksin selvitä arjessa.Todella pelottavaa, että 55-vuotias ei tajua, että tuolla tavalla äidin rankaiseminen=lasten rankaiseminen.
Ymmärrän kyllä, mutta tässä se pointtini onkin: jos haluat erota, niin varaudu pärjäämään yksin. Jos et usko pärjääväsi, älä eroa, ellei kyse ole oman terveyden tai mielenterveyden vuoksi eroamisesta. Tai jos silti eroat, niin älä valita.
Kuulostat kyllä enemmän 15-vuotiaalta kuin 55-vuotiaalta. Pikkuvinkki: Sinä et tässä maailmassa päätä, mitä muut ihmiset tekevät. Jokainen saa erota ja valittaa niin paljon kuin haluaa. Sinun pitää vain opetella elämään sen kanssa, että maailma ei pyöri sinun tahtosi mukaan.
Näinhän se on. Jokainen saa vaatia, miten itse haluaa. Olen vain sitä mieltä, että heillä ei pitäisi olla oikeutta.
Ketjuun ei tule mitään uutta enää, vaan koko ajan joudun toistamaan itseäni. So, case is closed. Öitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin siis anteeksi mitä? Lapselta pitäisi viedä oikeus tavata isäänsä? Lapsen pitäisi kärsiä siitä, että vanhemmat eroavat? Pitääkö ap lapsia ja miehiä jonain tahdottomina ja tunteettomina säkkeinä, joilla ei ole mitään oikeuksia toisiinsa?
Ei. Ettekö te lue ketjua?
Kaikki saavat tavata toisiaan juuri niin paljon kuin haluavat. Pointti on siinä, että eron haluavalla ei ole oikeuksia vaatia eksää tapaamaan lapsiaan, jos tämä ei pysty, voi tai halua. Ei saa kitistä perään, että halusin sinut ulos talosta, mutta sinun pitää olla käytettävissä, kuten minä haluan.
Pointillasi vaan ei ole mitään pohjaa, koska ilman muuta on oikeus vaatia lasten huoltajaa tapaamaan lapsiaan. Se on sitten ihan toinen tarina, onnistuuko se tapaaminen. Mutta vaatia saa ja jopa pitää, koska kyse on LASTEN oikeuksista, ei aikuisten.
Aikuiselta ihmiseltä ei voi vaatia mitään. Se on kontrollointia.
Olen aina ihmetellyt, miksi lapselle on hyvä tavata ihmistä (tässä tapauksessa isää), joka ei välitä hänen tapaamisestaan? Mitä etua siitä on lapselle. Luulisi, että toiste päin.
Todellakin voi vaatia. Aika montaakin asiaa. Elämä kun ei ole pelkkiä oikeuksia, vaan siihen kuuluu myös velvollisuuksia. Yksi niistä on velvollisuus kantaa vastuunsa, jos on lapsia maailmaan saattanut. Toinen on velvollisuus maksaa veroja, jos käy töissä ja saa palkkaa. Kolmas on tehdä mitä sopimukseen on kirjattu, jos on työsopimuksen allekirjoittanut. Ja niin edelleen.
Ei nuo ole verrannollisia asioita. Jos et maksa veroja, joudut vankilaan. Jos et noudata työsopimusta, saat potkut. Mutta jos et kanna vastuuta lapsistasi - niin, mitä sitten? Ei ole mitään sanktiota, koska ei voi vaatia.
Ei vaatiminen edellytä sankitiota. Vaatia voi ihan mitä vain. Se on sitten toinen tarina, seuraako vaatimisesta mitään. Mutta vaatia voi silti. Ja lasten ollessa kyseessä, jopa pitää vaatia asioita, jos toinen vanhempi ei omatoimisesti tajua.
Ymmärrän, mitä sanot, mutta olen silti eri mieltä. Pakottamisesta ei koskaan koidu mitään hyvää.
Pakko kysyä: Minkä ikäinen olet? Kuulostaa nimittäin kovin teinimäiseltä tuo ajatus, että mitään ei saa vaatia eikä ketään saa pakottaa mihinkään. Kun aikuisten elämä ei kuitenkaan mene niin, vaan kaikenlaisia vaatimuksia ja pakkoja on halusi tai ei.
Olen 55 v.
Kovin lapsellinen ikäiseksesi. Toivottavasti et sentään ole tuottanut lapsia tähän maailmaan.
Mitä vaatimiseen ja pakottamiseen tulee, niin kyllä tämä on ihan elämänkokemusta. Olen itse pitkän linjan esimietyössä ja tiedän täsmälleen, miten ihmistä liikutetaan. Pakottaminen ja vaatiminen harvoin tuottavat tulosta. Sisäisen motivaation ne tappavat täysin.
Minulla on lapsia ja olivat aikanaan vuoroviikkolapsia.
Ja tämä purkaus tulee siitä, että kuuntelin erään naiset valitusta oman ajan puutteesta. Nainen itse otti eron, tiedän eron syyt.
Kiitän luojaani siitä, ettet ole sattunut esimiehekseni. Sen verran ulalla olet todellisuudesta, että on jopa vaarallisen kuuloista, että olet ollut vastuussa ihmisitä.
Minä osaan motivoida alaisiani niin, että heidän sisäinen motivaationsa herää. Vaatimukset tappavat työnilon.
Voithan sinä itsellesi uskotella, mitä haluat. Viesteistäsi näkyy ihan muuta.
Kokeilepa pakottaa toisia ihmisiä joskus. Ja katso, seuraavatko he sinua vapaaehtoisesti. Vaikka pakottaminen ja vaatiminen ovat hieman eri asioita, niin ne ovat ovat samalla akselilla.
Samoin parisuhteessa vaatimukset tappavat rakkauden.
Olen kokeillut päivittäin noin 13 vuoden ajan. Aikani kun olen pakottanut homma on kääntynyt niin päin, että asiat tapahtuvat lähes aina vapaaehtoisesti. Välillä pitää vieläkin vaatia ja pakotta, mutta sellaista on vanhemmuus. Sama myös esihenkilötyössä, välillä voi käyttää pehmeitä keinoja, mutta joskus on pakotta ottaa pakkokeinot käyttöön, jotta pakka ei leviä käsiin.
En jaa mielipidettä. Onhan ne lapset eron jälkeenkin yhtä lailla molempien. Ei lapsista erota vaikka puolisosta erotaankin. Onhan molemmilla huoltovastuu lapsista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleensä ellei aina on niin, että jos etävanhempi ei lapseensa yhteyttä pidä, on yuollaista käytöstä ollut myös avioliiton aikana. Kertoo etävanhemman moraalista todella paljon, jos ei lapsiaan hoida, heihin yhteyttä pidä eikä heidän elämiinsä osallistu. Kyllä tuolloin ne etävanhemmat ovat olleet etäisiä, riitaisia ja vähintään henkisesti väkivaltaisia jo suhteen aikana. Väkivaltaahan sitä pahimman laatuista henkistä väkivaltaa omaa lastaan kohtaan, on lapsen hylkääminen. Monissa maissahan tuolloin menettää vanhemman oikeudet, kun ei velvollisuuksiaan hoida. Tuolloin lapsen saa adoptoida ilman tuollaisen vanhemman lupaa.
Mun eksä alusta asti kiristi ja uhkaili lapsilla, rahallisesti myös vielä vuosi eron jälkeen. Lopulta sain yksinhuoltajuuden lapsiin, mutta tie sinne oli pitkä. Tästä loukkaantuneena eksä ei halua lapsia juuri nähdä, näkee pari tuntia parin viikon välein.
Erosin siis monen vuoden jälkeen vaikeasta suhteesta, jossa oli alistamista, henkistä väkivaltaa minua ja lapsia kohtaan, riehumista ja paikkojen rikkomista.
Ei ollut silloinkaan läsnä, ja nyt eron jälkeen jatkuu sama. Olen yksin lasten kanssa.
Uskon että näin silti parempi, kukaan ei pelkää enää kotona ja hiljalleen elellään elämää eteenpäin, on vain yksin vaikea riittää kaikille neljälle lapselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin siis anteeksi mitä? Lapselta pitäisi viedä oikeus tavata isäänsä? Lapsen pitäisi kärsiä siitä, että vanhemmat eroavat? Pitääkö ap lapsia ja miehiä jonain tahdottomina ja tunteettomina säkkeinä, joilla ei ole mitään oikeuksia toisiinsa?
Ei. Ettekö te lue ketjua?
Kaikki saavat tavata toisiaan juuri niin paljon kuin haluavat. Pointti on siinä, että eron haluavalla ei ole oikeuksia vaatia eksää tapaamaan lapsiaan, jos tämä ei pysty, voi tai halua. Ei saa kitistä perään, että halusin sinut ulos talosta, mutta sinun pitää olla käytettävissä, kuten minä haluan.
Pointillasi vaan ei ole mitään pohjaa, koska ilman muuta on oikeus vaatia lasten huoltajaa tapaamaan lapsiaan. Se on sitten ihan toinen tarina, onnistuuko se tapaaminen. Mutta vaatia saa ja jopa pitää, koska kyse on LASTEN oikeuksista, ei aikuisten.
Aikuiselta ihmiseltä ei voi vaatia mitään. Se on kontrollointia.
Olen aina ihmetellyt, miksi lapselle on hyvä tavata ihmistä (tässä tapauksessa isää), joka ei välitä hänen tapaamisestaan? Mitä etua siitä on lapselle. Luulisi, että toiste päin.
Todellakin voi vaatia. Aika montaakin asiaa. Elämä kun ei ole pelkkiä oikeuksia, vaan siihen kuuluu myös velvollisuuksia. Yksi niistä on velvollisuus kantaa vastuunsa, jos on lapsia maailmaan saattanut. Toinen on velvollisuus maksaa veroja, jos käy töissä ja saa palkkaa. Kolmas on tehdä mitä sopimukseen on kirjattu, jos on työsopimuksen allekirjoittanut. Ja niin edelleen.
Ei nuo ole verrannollisia asioita. Jos et maksa veroja, joudut vankilaan. Jos et noudata työsopimusta, saat potkut. Mutta jos et kanna vastuuta lapsistasi - niin, mitä sitten? Ei ole mitään sanktiota, koska ei voi vaatia.
Ei vaatiminen edellytä sankitiota. Vaatia voi ihan mitä vain. Se on sitten toinen tarina, seuraako vaatimisesta mitään. Mutta vaatia voi silti. Ja lasten ollessa kyseessä, jopa pitää vaatia asioita, jos toinen vanhempi ei omatoimisesti tajua.
Ymmärrän, mitä sanot, mutta olen silti eri mieltä. Pakottamisesta ei koskaan koidu mitään hyvää.
Pakko kysyä: Minkä ikäinen olet? Kuulostaa nimittäin kovin teinimäiseltä tuo ajatus, että mitään ei saa vaatia eikä ketään saa pakottaa mihinkään. Kun aikuisten elämä ei kuitenkaan mene niin, vaan kaikenlaisia vaatimuksia ja pakkoja on halusi tai ei.
Olen 55 v.
Kovin lapsellinen ikäiseksesi. Toivottavasti et sentään ole tuottanut lapsia tähän maailmaan.
Mitä vaatimiseen ja pakottamiseen tulee, niin kyllä tämä on ihan elämänkokemusta. Olen itse pitkän linjan esimietyössä ja tiedän täsmälleen, miten ihmistä liikutetaan. Pakottaminen ja vaatiminen harvoin tuottavat tulosta. Sisäisen motivaation ne tappavat täysin.
Minulla on lapsia ja olivat aikanaan vuoroviikkolapsia.
Ja tämä purkaus tulee siitä, että kuuntelin erään naiset valitusta oman ajan puutteesta. Nainen itse otti eron, tiedän eron syyt.
Ja miksiköhän olet sitä mieltä, että lapsia pitää rankaista siitä, että äiti otti eron? Vai etkö vain elämänkokemuksistasi huolimatta tajua, että se on ennen kaikkea lapsilta pois, jos toinen vanhempi ei ota vastuuta?
En ole sitä mieltä, että lapsia rankaista, jos äiti halusi eron. Jos nyt karrikoin, niin olen sitä mieltä, että äitiä pitää rankaista, jos otti eron.
Jos isä haluaa kantaa vastuuta ja hoitaa lapsiaan, niin sitten kaikki on kaikkien osapuolten kannalta ok. Mutta
jos isä ei halua nähdä lapsiaan niin paljoa kuin äiti haluaisi, niin äidillä ei ole mitään oikeuksia vaatia mitään. Silloin äidin rankaisu on, että hänen pitäö yksin selvitä arjessa.Todella pelottavaa, että 55-vuotias ei tajua, että tuolla tavalla äidin rankaiseminen=lasten rankaiseminen.
Ymmärrän kyllä, mutta tässä se pointtini onkin: jos haluat erota, niin varaudu pärjäämään yksin. Jos et usko pärjääväsi, älä eroa, ellei kyse ole oman terveyden tai mielenterveyden vuoksi eroamisesta. Tai jos silti eroat, niin älä valita.
Kuulostat kyllä enemmän 15-vuotiaalta kuin 55-vuotiaalta. Pikkuvinkki: Sinä et tässä maailmassa päätä, mitä muut ihmiset tekevät. Jokainen saa erota ja valittaa niin paljon kuin haluaa. Sinun pitää vain opetella elämään sen kanssa, että maailma ei pyöri sinun tahtosi mukaan.
Näinhän se on. Jokainen saa vaatia, miten itse haluaa. Olen vain sitä mieltä, että heillä ei pitäisi olla oikeutta.
Ketjuun ei tule mitään uutta enää, vaan koko ajan joudun toistamaan itseäni. So, case is closed. Öitä.
Eipä siinä kovin kauaa mennytkään, kun itsekin jo tajusit miten älyttömiä sinun näkemyksesi ovat :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tämä huomioi sen, että usein eroaminen on seurausta siitä, ettei se toinen suostu esim. käsittelemään jotain hiertävää asiaa. Eroaja siis kokee, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin erota. Pitäisikö sinun mielestäsi toisen katsoa sitä perseilyä vaan ja jatkaa?
Kyllä saa erota. Mutta sen jälkeen ei saa odottaa apua.
Olen niin kyllästynyt näihin lähiäiteihin, jotka eroaa ilman kunnon syytä (väkivaltaa tai pettämistä), ja sitten kitisee, kun mies ei tee sitä tai tätä.
Sellaista se eron jälkeinen elämä on! Jos sinulla on liiton aikana miehen suhteen yksi ongelma, niin eronnjälkeen sinulla on 10 ongelmaa, kun mukaan tulee uusperheet, äitipuolet yms.
Lapsilla on oikeus molempiin vanhempiin. Mielivaltainen perheiden jakaminen ja äitien+lasten ghettouttaminen jäi 70-luvulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos käytetään termiä hoitoapu omista lapsistaan huolehtimisesta erotessa näiden toisesta vanhemmasta, kyllä silloin ollaan melko hukassa omassa vanhemmuudessa ja vastuissa.
Ei kaikki etävanhemmat osallistu lastensa elämään, saati auta jos vaikka lähivanhempi sairastuu.
Kaikki ei myöskään halua tavata lastaan eikä suostu tekemään tapaamissopimusta lastenvalvojan luona. Elatusmaksun lisäksi eivät maksa mitään lapsen asioita tai anna lahjoja vaikka syntymäpäivänä.
Pyyhkivät lapsen elämästään ja aloittavat uuden elämän.
Vaikka lapsella olisi tapaamisoikeus, ei ole mitään keinoa pakottaa etävanhempaa tapaamisiin, jos tätä ei kiinnosta. Eli oikeus on vaan teoriassa.
Lähivanhemmalle jää tällöin käytännössä yksin kaikki vastuu lapsesta. Suomessa on yllättävän helppoa luistaa vanhemman roolista. Surullista, että niin moni haluaa lapsensa hylätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tämä huomioi sen, että usein eroaminen on seurausta siitä, ettei se toinen suostu esim. käsittelemään jotain hiertävää asiaa. Eroaja siis kokee, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin erota. Pitäisikö sinun mielestäsi toisen katsoa sitä perseilyä vaan ja jatkaa?
Kyllä saa erota. Mutta sen jälkeen ei saa odottaa apua.
Olen niin kyllästynyt näihin lähiäiteihin, jotka eroaa ilman kunnon syytä (väkivaltaa tai pettämistä), ja sitten kitisee, kun mies ei tee sitä tai tätä.
Sellaista se eron jälkeinen elämä on! Jos sinulla on liiton aikana miehen suhteen yksi ongelma, niin eronnjälkeen sinulla on 10 ongelmaa, kun mukaan tulee uusperheet, äitipuolet yms.
Oletko kuullut lapsen oikeudesta tavata vanhempaansa? Niitä vanhempia on kaksi useimmissa tapauksissa.
Ei tässä ketjussa ole kyse oikeuksista, vaan vaatimisesta.
Kulkevat monesti käsikädessä. Esimerkiksi se, että vaadin lasteni isää noudattamaan tapaamissopimusta on lasten oikeuksista huolehtisimista. Kummallisen vaikeaa sinulle tajuta näin yksinkertaista asiaa.
Miksi ajattelet, että lapsillesi on hyväksi nähdä isää, joka ei ole heistä niin kiinnostunut, että vapaaehtoisesti haluaisi nähdä näitä? Lapsetko eivät vaistoa, että isää rasittaa?
En ajattele mitään tuollaista. Keksit tuon ihan omasta päästäsi.
t. lainaamasi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tämä huomioi sen, että usein eroaminen on seurausta siitä, ettei se toinen suostu esim. käsittelemään jotain hiertävää asiaa. Eroaja siis kokee, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin erota. Pitäisikö sinun mielestäsi toisen katsoa sitä perseilyä vaan ja jatkaa?
Kyllä saa erota. Mutta sen jälkeen ei saa odottaa apua.
Olen niin kyllästynyt näihin lähiäiteihin, jotka eroaa ilman kunnon syytä (väkivaltaa tai pettämistä), ja sitten kitisee, kun mies ei tee sitä tai tätä.
Sellaista se eron jälkeinen elämä on! Jos sinulla on liiton aikana miehen suhteen yksi ongelma, niin eronnjälkeen sinulla on 10 ongelmaa, kun mukaan tulee uusperheet, äitipuolet yms.
Oletko kuullut lapsen oikeudesta tavata vanhempaansa? Niitä vanhempia on kaksi useimmissa tapauksissa.
Ei tässä ketjussa ole kyse oikeuksista, vaan vaatimisesta.
Kulkevat monesti käsikädessä. Esimerkiksi se, että vaadin lasteni isää noudattamaan tapaamissopimusta on lasten oikeuksista huolehtisimista. Kummallisen vaikeaa sinulle tajuta näin yksinkertaista asiaa.
Miksi ajattelet, että lapsillesi on hyväksi nähdä isää, joka ei ole heistä niin kiinnostunut, että vapaaehtoisesti haluaisi nähdä näitä? Lapsetko eivät vaistoa, että isää rasittaa?
No ei äitikään jatkuvasti ole lapsistaan superkiinnostunut. Ja äitiäkin välilllä rasittaa. Mutta silti vaan pitää kantaa vastuu isänkin puolesta, jos isää ei satu huvittamaan. Kun ei niitä lapsia kadullekaan voi heittää, vaikka miten olisivat rasittavia. Siksi moni äiti VAATII isääkin osallistumaan, koska homma ei mene niin, että poimit vain rusinat pullasta kantamatta vastuuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos käytetään termiä hoitoapu omista lapsistaan huolehtimisesta erotessa näiden toisesta vanhemmasta, kyllä silloin ollaan melko hukassa omassa vanhemmuudessa ja vastuissa.
Ei kaikki etävanhemmat osallistu lastensa elämään, saati auta jos vaikka lähivanhempi sairastuu.
Kaikki ei myöskään halua tavata lastaan eikä suostu tekemään tapaamissopimusta lastenvalvojan luona. Elatusmaksun lisäksi eivät maksa mitään lapsen asioita tai anna lahjoja vaikka syntymäpäivänä.
Pyyhkivät lapsen elämästään ja aloittavat uuden elämän.Vaikka lapsella olisi tapaamisoikeus, ei ole mitään keinoa pakottaa etävanhempaa tapaamisiin, jos tätä ei kiinnosta. Eli oikeus on vaan teoriassa.
Lähivanhemmalle jää tällöin käytännössä yksin kaikki vastuu lapsesta. Suomessa on yllättävän helppoa luistaa vanhemman roolista. Surullista, että niin moni haluaa lapsensa hylätä.
En voi mitään sille, mutta tällaisissa tapauksissa mieleeni tulee millainen SIUNAUS lapselle oli päästä eroon täysin välinpitämättömästä ja itsekkäästä vanhemmasta. Siis kammottaa ajatellakin, että jotain vanhempaa pitäisi kerjätä tapaamaan lastaan ja lapsen pitäisi sitten alistua tähän. Oikeasti parempi päästä eroon niin läpip*skasta vanhemmasta ja mitä pikemmin sen parempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin siis anteeksi mitä? Lapselta pitäisi viedä oikeus tavata isäänsä? Lapsen pitäisi kärsiä siitä, että vanhemmat eroavat? Pitääkö ap lapsia ja miehiä jonain tahdottomina ja tunteettomina säkkeinä, joilla ei ole mitään oikeuksia toisiinsa?
Ei. Ettekö te lue ketjua?
Kaikki saavat tavata toisiaan juuri niin paljon kuin haluavat. Pointti on siinä, että eron haluavalla ei ole oikeuksia vaatia eksää tapaamaan lapsiaan, jos tämä ei pysty, voi tai halua. Ei saa kitistä perään, että halusin sinut ulos talosta, mutta sinun pitää olla käytettävissä, kuten minä haluan.
Pointillasi vaan ei ole mitään pohjaa, koska ilman muuta on oikeus vaatia lasten huoltajaa tapaamaan lapsiaan. Se on sitten ihan toinen tarina, onnistuuko se tapaaminen. Mutta vaatia saa ja jopa pitää, koska kyse on LASTEN oikeuksista, ei aikuisten.
Aikuiselta ihmiseltä ei voi vaatia mitään. Se on kontrollointia.
Olen aina ihmetellyt, miksi lapselle on hyvä tavata ihmistä (tässä tapauksessa isää), joka ei välitä hänen tapaamisestaan? Mitä etua siitä on lapselle. Luulisi, että toiste päin.
Todellakin voi vaatia. Aika montaakin asiaa. Elämä kun ei ole pelkkiä oikeuksia, vaan siihen kuuluu myös velvollisuuksia. Yksi niistä on velvollisuus kantaa vastuunsa, jos on lapsia maailmaan saattanut. Toinen on velvollisuus maksaa veroja, jos käy töissä ja saa palkkaa. Kolmas on tehdä mitä sopimukseen on kirjattu, jos on työsopimuksen allekirjoittanut. Ja niin edelleen.
Ei nuo ole verrannollisia asioita. Jos et maksa veroja, joudut vankilaan. Jos et noudata työsopimusta, saat potkut. Mutta jos et kanna vastuuta lapsistasi - niin, mitä sitten? Ei ole mitään sanktiota, koska ei voi vaatia.
Ei vaatiminen edellytä sankitiota. Vaatia voi ihan mitä vain. Se on sitten toinen tarina, seuraako vaatimisesta mitään. Mutta vaatia voi silti. Ja lasten ollessa kyseessä, jopa pitää vaatia asioita, jos toinen vanhempi ei omatoimisesti tajua.
Ymmärrän, mitä sanot, mutta olen silti eri mieltä. Pakottamisesta ei koskaan koidu mitään hyvää.
Pakko kysyä: Minkä ikäinen olet? Kuulostaa nimittäin kovin teinimäiseltä tuo ajatus, että mitään ei saa vaatia eikä ketään saa pakottaa mihinkään. Kun aikuisten elämä ei kuitenkaan mene niin, vaan kaikenlaisia vaatimuksia ja pakkoja on halusi tai ei.
Olen 55 v.
Kovin lapsellinen ikäiseksesi. Toivottavasti et sentään ole tuottanut lapsia tähän maailmaan.
Mitä vaatimiseen ja pakottamiseen tulee, niin kyllä tämä on ihan elämänkokemusta. Olen itse pitkän linjan esimietyössä ja tiedän täsmälleen, miten ihmistä liikutetaan. Pakottaminen ja vaatiminen harvoin tuottavat tulosta. Sisäisen motivaation ne tappavat täysin.
Minulla on lapsia ja olivat aikanaan vuoroviikkolapsia.
Ja tämä purkaus tulee siitä, että kuuntelin erään naiset valitusta oman ajan puutteesta. Nainen itse otti eron, tiedän eron syyt.
Ja miksiköhän olet sitä mieltä, että lapsia pitää rankaista siitä, että äiti otti eron? Vai etkö vain elämänkokemuksistasi huolimatta tajua, että se on ennen kaikkea lapsilta pois, jos toinen vanhempi ei ota vastuuta?
En ole sitä mieltä, että lapsia rankaista, jos äiti halusi eron. Jos nyt karrikoin, niin olen sitä mieltä, että äitiä pitää rankaista, jos otti eron.
Jos isä haluaa kantaa vastuuta ja hoitaa lapsiaan, niin sitten kaikki on kaikkien osapuolten kannalta ok. Mutta
jos isä ei halua nähdä lapsiaan niin paljoa kuin äiti haluaisi, niin äidillä ei ole mitään oikeuksia vaatia mitään. Silloin äidin rankaisu on, että hänen pitäö yksin selvitä arjessa.
Sä olet lähtökohtaisen pihalla jo siinä kohden, että rumassa ja katkerassa mielessäsi edes käy ajatus, että ketään pitäisi erosta rangaista. Ei pidä. Ikinä.
Miten tämäkin asetelma kääntyi siihen, että äitiä pitää rankaista ja isä päästää kuin koira veräjästä teki hän mitä tahansa?
Yllättävän paljon täällä on nalkuttavia eksiä.
Eli ap tarkoittaa ettei toinen vanhempi enää koskaan näe lastaan?
Vierailija kirjoitti:
Miten tämäkin asetelma kääntyi siihen, että äitiä pitää rankaista ja isä päästää kuin koira veräjästä teki hän mitä tahansa?
Niinhän se menee, että isät aina pääsevät kuin koira veräjästä. Ei siinä vaatimukset auta.
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän paljon täällä on nalkuttavia eksiä.
Jatkossa pysyttelet erossa naisista, jos et ole valmis kantamaan vastuuta. Helpottaa sekä sinun että naisten elämää.
Alue: Aihe vapaa
Kuulostat kyllä enemmän 15-vuotiaalta kuin 55-vuotiaalta. Pikkuvinkki: Sinä et tässä maailmassa päätä, mitä muut ihmiset tekevät. Jokainen saa erota ja valittaa niin paljon kuin haluaa. Sinun pitää vain opetella elämään sen kanssa, että maailma ei pyöri sinun tahtosi mukaan.