Miksi ihmiset pettää parisuhteessa?

Vierailija kirjoitti:

En oikeasti tiedä miksi ihmiset pettää parisuhteessa, mutta jotain houkuttelevaa siinä täytyy olla. Ainakin mun miehen mielestä. Ajattelin kokeilla itsekin, jotta voidaan sitten vertailla elämyksen vahvuutta.

Useat siihen pystyy, itse en. Oon vissiin luuseri 😅

Pettäminen on elämän suola.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain juuri tietää, että mies on pettänyt puoli vuotta takaperin.

Mennyt "kaverinsa" luo ja pannut sitä. Oon puulla päähän lyöty, miksi?

Kotona kyllä sai seksiä yllin kyllin mutta meni silti ja valehteli ettei mitään ole ollut, vaikka kysyin kun näin muutoksen käytöksessä.

Tunnen itseni häväistyksi ja idiootiksi.

Muakin kiinnostais miksi?

Joskus käy niin. Nyt peilin eteen miettimään mitä sinun olisi pitänyt tehdä toisin ettei asiaa olisi tapahtunut.

Olla antamatta anteeksi edellinen pettäminen? En tosiaan keksi muuta 😳

Miksi se sit salattiin ja kerrottiin nyt, eikä mainittu suhteessa että mikä puuttuu jos ei ole tyytyväinen?

Mä en yhtään miksi eräs mies petti jonkun aikaa kumppaniaan kanssani? Heillä ei ollut mitään ongelmia. Olen vielä ihan tavis.

Tiedoksi vain kaikille "rakastumisen tunne on ihanaa - hokijoille" . No daa-a, rakkaus ei ole tunne. Se on valinta. Se mitä te tunnette on himoa, mutta koska häpeätte olla himojenne orjia nimitätte sitä rakkaudeksi. "Siinähän ei silloin ole mitään väärää" se rakkaus niinku vaan iski päälle...

:D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakastumisen tunne heikkenee jossain parissa kolmessa vuodessa viimeistään. Sitten sen saattaa kokea jo jonkun muun kanssa. Mutta pitkässä parisuhteessa on kuitenkin hyvätkin puolensa. Silti ankeaa, jos loppuelämä pitäisi viettää rakastumatta enää.

Olen rakastunut puolisooni uudestaan ja uudestaan jo lähes kymmenen vuotta. Rakkaus on muuten päätös minkä ego vesittää.

Rakkaus on biologiaa.

Pidemmässä suhteessa valinta sekä tahtotila.

Itse ajattelin näin. Sitten kun tunne kuihtui ja jäljellä oli enää se pelkkä tahtominen, niin lopulta se elämä alkoi tuntua aika tyhjältä ja hiipui se tahtominenkin sitten. Tajusin, ettei se se pelkkä tahtominen ilman tunnetta sittenkään riitä. Tai jollekin ehkä riittää mutta minulle ei.

Jos olet vaiti oikeista tunteistasi tai valehtelet niistä toiselle niin et löydä ketään pidempään suhteeseen. Elämä ei ole siirappia ja hattaraa.

Kuka tässä on valehdellut, en minä ainakaan? Tunsin avioon mennessä tunnetta, jota pidin varmana rakkautena. Uskoin kuitenkin, että jos tunne joskus hiipuu niin tahto ja valinta riittävät vaikeiden hetkien yli. Ei riittäneet, en pystynytkään sellaiseen elämään joka oli pelkkää tyhjää tahtomista. Tarvitsin myös tunnetta. Saa rauhassa kivitellä jos kokee tarpeelliseksi, ei minua ero kuitenkaan kaduta. Jos joskus lähtisin uuteen suhteeseen, niin en enää höpöttäisi mitään tahtomisesta. Sanoisin, että haluan viimeiseen asti vaalia rakkauden ja kiintymyksen tunteita, mutta jos ne loppuu niin tunteettomaan suhteeseen en jää.

Niin. Mutta et vaalinut rakkautta ja kiintymystä edellisessä suhteessa. Miksi se onnistuisi seuraavallakaam kerralla kun edellisessä epäonnistuit?

Miksei voisi onnistua? Minusta on aika lapsellista ajatella, että kerran vakavassa parisuhteessa epäonnistunut tulee aina eroamaan. Useimmat ihmiset on joskus eronneet vakavasta suhteesta ennen sitä loppuelämän suhteeseen päätymistä.

He ovat oivaltaneet jotain. Mitä sinä olet oivaltanu? Eri

Sen, etten edes kuvittele jääväni pelkkään tahtomissuhteeseen jos tunne kuolee. En nosta järkeä sillä tavalla tunteiden yli. Kuten sanoin, luulin että pelkkä päätös riittää jos tunne kuolee. Nyt tiedän ettei riitä, joten kunnioitan tunnetta toisella tavalla.

Toisaalta en myöskään näe sitä niin, että suhteen olisi pakko kestää loppuelämän hinnalla millä hyvänsä. Jos seuraavakin suhde loppuu kymmenen vuoden päästä, niin sitten siinä käy niin. Se on surullista mutta se ei ole maailmanloppu. Ei kukaan meistä ole turvassa suhteen loppumiselta, vaikka oma rakkaus kestäisikin.

Sitoutumisen pelko estää syvän rakkauden. Toki monet elävät pinnallisessa tapasuhteessa jota luulevat rakkaussuhteeksi.

Tyhjä sitoutuminen on tyhjää. Pitää olla sekä rakkauden tunnetta että sitä tahtomista. Kumpikaan ei yksin riitä.

Silloin katsotaan peiliin ja mietitään missä minä tein väärin.

Ja mistä olet saanut sen kuvan, ettei näin ole tehty? Lähes kaikki minun tuntemani eronneet on pohtineet niitä syitä terapiassa asti. Ei tässä ollut siitä kyse, pitääkö ennen seuraavaa suhdetta kasvaa ihmisenä, vaan siitä että jonkun mielestä ilmeisesti kaikki kerran eronneet on tuomittu eroamaan loppuelämänsä parin vuoden välein. Ei kyllä vastaa omaa todellisuuttani. Tunnen pareja, jotka on saatelleet sen toisen puolison hautaan kymmenien vuosien liiton jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakastumisen tunne heikkenee jossain parissa kolmessa vuodessa viimeistään. Sitten sen saattaa kokea jo jonkun muun kanssa. Mutta pitkässä parisuhteessa on kuitenkin hyvätkin puolensa. Silti ankeaa, jos loppuelämä pitäisi viettää rakastumatta enää.

Olen rakastunut puolisooni uudestaan ja uudestaan jo lähes kymmenen vuotta. Rakkaus on muuten päätös minkä ego vesittää.

Rakkaus on biologiaa.

Pidemmässä suhteessa valinta sekä tahtotila.

Itse ajattelin näin. Sitten kun tunne kuihtui ja jäljellä oli enää se pelkkä tahtominen, niin lopulta se elämä alkoi tuntua aika tyhjältä ja hiipui se tahtominenkin sitten. Tajusin, ettei se se pelkkä tahtominen ilman tunnetta sittenkään riitä. Tai jollekin ehkä riittää mutta minulle ei.

Jos olet vaiti oikeista tunteistasi tai valehtelet niistä toiselle niin et löydä ketään pidempään suhteeseen. Elämä ei ole siirappia ja hattaraa.

Kuka tässä on valehdellut, en minä ainakaan? Tunsin avioon mennessä tunnetta, jota pidin varmana rakkautena. Uskoin kuitenkin, että jos tunne joskus hiipuu niin tahto ja valinta riittävät vaikeiden hetkien yli. Ei riittäneet, en pystynytkään sellaiseen elämään joka oli pelkkää tyhjää tahtomista. Tarvitsin myös tunnetta. Saa rauhassa kivitellä jos kokee tarpeelliseksi, ei minua ero kuitenkaan kaduta. Jos joskus lähtisin uuteen suhteeseen, niin en enää höpöttäisi mitään tahtomisesta. Sanoisin, että haluan viimeiseen asti vaalia rakkauden ja kiintymyksen tunteita, mutta jos ne loppuu niin tunteettomaan suhteeseen en jää.

Niin. Mutta et vaalinut rakkautta ja kiintymystä edellisessä suhteessa. Miksi se onnistuisi seuraavallakaam kerralla kun edellisessä epäonnistuit?

Miksei voisi onnistua? Minusta on aika lapsellista ajatella, että kerran vakavassa parisuhteessa epäonnistunut tulee aina eroamaan. Useimmat ihmiset on joskus eronneet vakavasta suhteesta ennen sitä loppuelämän suhteeseen päätymistä.

He ovat oivaltaneet jotain. Mitä sinä olet oivaltanu? Eri

Sen, etten edes kuvittele jääväni pelkkään tahtomissuhteeseen jos tunne kuolee. En nosta järkeä sillä tavalla tunteiden yli. Kuten sanoin, luulin että pelkkä päätös riittää jos tunne kuolee. Nyt tiedän ettei riitä, joten kunnioitan tunnetta toisella tavalla.

Toisaalta en myöskään näe sitä niin, että suhteen olisi pakko kestää loppuelämän hinnalla millä hyvänsä. Jos seuraavakin suhde loppuu kymmenen vuoden päästä, niin sitten siinä käy niin. Se on surullista mutta se ei ole maailmanloppu. Ei kukaan meistä ole turvassa suhteen loppumiselta, vaikka oma rakkaus kestäisikin.

Sitoutumisen pelko estää syvän rakkauden. Toki monet elävät pinnallisessa tapasuhteessa jota luulevat rakkaussuhteeksi.

Tyhjä sitoutuminen on tyhjää. Pitää olla sekä rakkauden tunnetta että sitä tahtomista. Kumpikaan ei yksin riitä.

Silloin katsotaan peiliin ja mietitään missä minä tein väärin.

Ja mistä olet saanut sen kuvan, ettei näin ole tehty? Lähes kaikki minun tuntemani eronneet on pohtineet niitä syitä terapiassa asti. Ei tässä ollut siitä kyse, pitääkö ennen seuraavaa suhdetta kasvaa ihmisenä, vaan siitä että jonkun mielestä ilmeisesti kaikki kerran eronneet on tuomittu eroamaan loppuelämänsä parin vuoden välein. Ei kyllä vastaa omaa todellisuuttani. Tunnen pareja, jotka on saatelleet sen toisen puolison hautaan kymmenien vuosien liiton jälkeen.

Missä on sanottu noin?

Arvelen, että siinä kohtaa, kun lakkaa välittämästä omasta kumppanista ja on valmis pettämään, ei paljon jaksa kiinnostaa kumppanin tunteet. Syynä siis puhdas itsekkyys siis. Miksi sitten on niin vaikea erota ensin? Sen kun tietäisi. Monella varmaan syynä lapset. Tai ihan vaan laiskuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain juuri tietää, että mies on pettänyt puoli vuotta takaperin.

Mennyt "kaverinsa" luo ja pannut sitä. Oon puulla päähän lyöty, miksi?

Kotona kyllä sai seksiä yllin kyllin mutta meni silti ja valehteli ettei mitään ole ollut, vaikka kysyin kun näin muutoksen käytöksessä.

Tunnen itseni häväistyksi ja idiootiksi.

Muakin kiinnostais miksi?

Joskus käy niin. Nyt peilin eteen miettimään mitä sinun olisi pitänyt tehdä toisin ettei asiaa olisi tapahtunut.

Olla antamatta anteeksi edellinen pettäminen? En tosiaan keksi muuta 😳

Miksi se sit salattiin ja kerrottiin nyt, eikä mainittu suhteessa että mikä puuttuu jos ei ole tyytyväinen?

Esimerkiksi. Voihan sitä aikajanaa kulkea vieläkin kauemmaksi, josko sieltä löytyisi jotain. Kenties miksi valitsit juuri tämän miehen, etkä jotain muuta. Aina löytyy asioita joista ottaa opiksi ja se on suhteen päättymisen paras anti ja hyvä mahdollisuus parantaa tulevaisuudessa odottavaa suhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Mä olisin melkein valmis pettämään.

Rakastan miestäni ja meillä on hyvä elämä kaikin tavoin. Takana 27v

Tai melkein.

Minä rakastan läheisyyttä ja tarvitsen hellyyttä, toisen ihmisen kosketusta ja nautin myös seksistä tosi paljon. Haluan myös itse koskettaa rakastani kaikin tavoin.

Mun mies ei kestä kosketusta, ei kaipaa halailua eikä suukottelua, ei kävele käsikkäin ja seksikin on hiipunut hänen terveydellisten seikkojen vuoksi. Trauma lapsuudesta??

Eihän tällaisessa tilanteessa intohimokaan pysy hengissä! Antaisin 10v elämästäni jos saisin viettää päivän sängyssä tai missä vaan vain silittelemällä rakastettuani ja olla siliteltävänä. Ihon ja sylin ikävä on kammottava!

Ongelma on se etten pysty ns yhden yön suhteeseen vaan mulle läheisyys ja rakkaus kuuluu samaan pakettiin. En siis saisi mistään panosta minkäänlaista tyydytystä, tarvitsrmen enemmän

Niin... minä erosin tuollaisesta suhteesta vuosikymmenen jälkeen. Nyt olen yhtä läheisyydenkaipuisen kanssa, kosketusta ja seksiä riittää, on kuin olisi tietämättään elänyt mykkäelokuvaa ja näkisi väreissä taas.

Pettämisen en nähnyt ratkaisevan mitään, tyhjenevän parisuhteen lisäksi olisi ollut vielä huono onatuntokin ja riistävää kaipuuta ja kamppailua mielessä koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain juuri tietää, että mies on pettänyt puoli vuotta takaperin.

Mennyt "kaverinsa" luo ja pannut sitä. Oon puulla päähän lyöty, miksi?

Kotona kyllä sai seksiä yllin kyllin mutta meni silti ja valehteli ettei mitään ole ollut, vaikka kysyin kun näin muutoksen käytöksessä.

Tunnen itseni häväistyksi ja idiootiksi.

Muakin kiinnostais miksi?

Joskus käy niin. Nyt peilin eteen miettimään mitä sinun olisi pitänyt tehdä toisin ettei asiaa olisi tapahtunut.

Olla antamatta anteeksi edellinen pettäminen? En tosiaan keksi muuta 😳

Miksi se sit salattiin ja kerrottiin nyt, eikä mainittu suhteessa että mikä puuttuu jos ei ole tyytyväinen?

Esimerkiksi. Voihan sitä aikajanaa kulkea vieläkin kauemmaksi, josko sieltä löytyisi jotain. Kenties miksi valitsit juuri tämän miehen, etkä jotain muuta. Aina löytyy asioita joista ottaa opiksi ja se on suhteen päättymisen paras anti ja hyvä mahdollisuus parantaa tulevaisuudessa odottavaa suhdetta.

Älä jaksa tuota kääntämistä. Pettäminen on valinta ja valinnan tehnyt on siihen yksin syyllinen.

Ihmiset pettää varmaan siksi kun ihmisillä tuppaa olemaan seksuaalisia haluja? Me ihmiset olemme eläimiä loppujen lopuksi ja yksiavioisuus on vain kulttuurin luoma normi kuten vaikka sukupuoliroolit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakastumisen tunne heikkenee jossain parissa kolmessa vuodessa viimeistään. Sitten sen saattaa kokea jo jonkun muun kanssa. Mutta pitkässä parisuhteessa on kuitenkin hyvätkin puolensa. Silti ankeaa, jos loppuelämä pitäisi viettää rakastumatta enää.

Olen rakastunut puolisooni uudestaan ja uudestaan jo lähes kymmenen vuotta. Rakkaus on muuten päätös minkä ego vesittää.

Rakkaus on biologiaa.

Pidemmässä suhteessa valinta sekä tahtotila.

Itse ajattelin näin. Sitten kun tunne kuihtui ja jäljellä oli enää se pelkkä tahtominen, niin lopulta se elämä alkoi tuntua aika tyhjältä ja hiipui se tahtominenkin sitten. Tajusin, ettei se se pelkkä tahtominen ilman tunnetta sittenkään riitä. Tai jollekin ehkä riittää mutta minulle ei.

Jos olet vaiti oikeista tunteistasi tai valehtelet niistä toiselle niin et löydä ketään pidempään suhteeseen. Elämä ei ole siirappia ja hattaraa.

Kuka tässä on valehdellut, en minä ainakaan? Tunsin avioon mennessä tunnetta, jota pidin varmana rakkautena. Uskoin kuitenkin, että jos tunne joskus hiipuu niin tahto ja valinta riittävät vaikeiden hetkien yli. Ei riittäneet, en pystynytkään sellaiseen elämään joka oli pelkkää tyhjää tahtomista. Tarvitsin myös tunnetta. Saa rauhassa kivitellä jos kokee tarpeelliseksi, ei minua ero kuitenkaan kaduta. Jos joskus lähtisin uuteen suhteeseen, niin en enää höpöttäisi mitään tahtomisesta. Sanoisin, että haluan viimeiseen asti vaalia rakkauden ja kiintymyksen tunteita, mutta jos ne loppuu niin tunteettomaan suhteeseen en jää.

Niin. Mutta et vaalinut rakkautta ja kiintymystä edellisessä suhteessa. Miksi se onnistuisi seuraavallakaam kerralla kun edellisessä epäonnistuit?

Miksei voisi onnistua? Minusta on aika lapsellista ajatella, että kerran vakavassa parisuhteessa epäonnistunut tulee aina eroamaan. Useimmat ihmiset on joskus eronneet vakavasta suhteesta ennen sitä loppuelämän suhteeseen päätymistä.

He ovat oivaltaneet jotain. Mitä sinä olet oivaltanu? Eri

Sen, etten edes kuvittele jääväni pelkkään tahtomissuhteeseen jos tunne kuolee. En nosta järkeä sillä tavalla tunteiden yli. Kuten sanoin, luulin että pelkkä päätös riittää jos tunne kuolee. Nyt tiedän ettei riitä, joten kunnioitan tunnetta toisella tavalla.

Toisaalta en myöskään näe sitä niin, että suhteen olisi pakko kestää loppuelämän hinnalla millä hyvänsä. Jos seuraavakin suhde loppuu kymmenen vuoden päästä, niin sitten siinä käy niin. Se on surullista mutta se ei ole maailmanloppu. Ei kukaan meistä ole turvassa suhteen loppumiselta, vaikka oma rakkaus kestäisikin.

Sitoutumisen pelko estää syvän rakkauden. Toki monet elävät pinnallisessa tapasuhteessa jota luulevat rakkaussuhteeksi.

Tyhjä sitoutuminen on tyhjää. Pitää olla sekä rakkauden tunnetta että sitä tahtomista. Kumpikaan ei yksin riitä.

Silloin katsotaan peiliin ja mietitään missä minä tein väärin.

Ja mistä olet saanut sen kuvan, ettei näin ole tehty? Lähes kaikki minun tuntemani eronneet on pohtineet niitä syitä terapiassa asti. Ei tässä ollut siitä kyse, pitääkö ennen seuraavaa suhdetta kasvaa ihmisenä, vaan siitä että jonkun mielestä ilmeisesti kaikki kerran eronneet on tuomittu eroamaan loppuelämänsä parin vuoden välein. Ei kyllä vastaa omaa todellisuuttani. Tunnen pareja, jotka on saatelleet sen toisen puolison hautaan kymmenien vuosien liiton jälkeen.

Olin eri kirjoittaja ja se jäi tuosta edellisestä pois. Mainitsin asiasta, koska se on eron tärkein työ. Ilman sitä työtä ne suhteet eivät kestä. Osa osaa tehdä sen itselleen rehelisesti ja osa ei uskalla katsoa itseään silmiin. Koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olisin melkein valmis pettämään.

Rakastan miestäni ja meillä on hyvä elämä kaikin tavoin. Takana 27v

Tai melkein.

Minä rakastan läheisyyttä ja tarvitsen hellyyttä, toisen ihmisen kosketusta ja nautin myös seksistä tosi paljon. Haluan myös itse koskettaa rakastani kaikin tavoin.

Mun mies ei kestä kosketusta, ei kaipaa halailua eikä suukottelua, ei kävele käsikkäin ja seksikin on hiipunut hänen terveydellisten seikkojen vuoksi. Trauma lapsuudesta??

Eihän tällaisessa tilanteessa intohimokaan pysy hengissä! Antaisin 10v elämästäni jos saisin viettää päivän sängyssä tai missä vaan vain silittelemällä rakastettuani ja olla siliteltävänä. Ihon ja sylin ikävä on kammottava!

Ongelma on se etten pysty ns yhden yön suhteeseen vaan mulle läheisyys ja rakkaus kuuluu samaan pakettiin. En siis saisi mistään panosta minkäänlaista tyydytystä, tarvitsrmen enemmän

Niin... minä erosin tuollaisesta suhteesta vuosikymmenen jälkeen. Nyt olen yhtä läheisyydenkaipuisen kanssa, kosketusta ja seksiä riittää, on kuin olisi tietämättään elänyt mykkäelokuvaa ja näkisi väreissä taas.

Pettämisen en nähnyt ratkaisevan mitään, tyhjenevän parisuhteen lisäksi olisi ollut vielä huono onatuntokin ja riistävää kaipuuta ja kamppailua mielessä koko ajan.

Ja sitten kun tuo läheisyydenkaipuinen pettää ja vaihtaa sinut kuin sukan. Miltä sitten tuntuisi?

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset pettää varmaan siksi kun ihmisillä tuppaa olemaan seksuaalisia haluja? Me ihmiset olemme eläimiä loppujen lopuksi ja yksiavioisuus on vain kulttuurin luoma normi kuten vaikka sukupuoliroolit.

Ei ole kai pakko mennä mukaan siihen normiin jos huomaa tuppaavansa pettämään. Voi etsiä kumppanin, jonka kanssa voi sopia avoimesta suhteesta. Ai niin mutta kun silloin se toinenkin saisi vierasta, ja se ei tuntuisi mukavalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakastumisen tunne heikkenee jossain parissa kolmessa vuodessa viimeistään. Sitten sen saattaa kokea jo jonkun muun kanssa. Mutta pitkässä parisuhteessa on kuitenkin hyvätkin puolensa. Silti ankeaa, jos loppuelämä pitäisi viettää rakastumatta enää.

Olen rakastunut puolisooni uudestaan ja uudestaan jo lähes kymmenen vuotta. Rakkaus on muuten päätös minkä ego vesittää.

Rakkaus on biologiaa.

Pidemmässä suhteessa valinta sekä tahtotila.

Itse ajattelin näin. Sitten kun tunne kuihtui ja jäljellä oli enää se pelkkä tahtominen, niin lopulta se elämä alkoi tuntua aika tyhjältä ja hiipui se tahtominenkin sitten. Tajusin, ettei se se pelkkä tahtominen ilman tunnetta sittenkään riitä. Tai jollekin ehkä riittää mutta minulle ei.

Jos olet vaiti oikeista tunteistasi tai valehtelet niistä toiselle niin et löydä ketään pidempään suhteeseen. Elämä ei ole siirappia ja hattaraa.

Kuka tässä on valehdellut, en minä ainakaan? Tunsin avioon mennessä tunnetta, jota pidin varmana rakkautena. Uskoin kuitenkin, että jos tunne joskus hiipuu niin tahto ja valinta riittävät vaikeiden hetkien yli. Ei riittäneet, en pystynytkään sellaiseen elämään joka oli pelkkää tyhjää tahtomista. Tarvitsin myös tunnetta. Saa rauhassa kivitellä jos kokee tarpeelliseksi, ei minua ero kuitenkaan kaduta. Jos joskus lähtisin uuteen suhteeseen, niin en enää höpöttäisi mitään tahtomisesta. Sanoisin, että haluan viimeiseen asti vaalia rakkauden ja kiintymyksen tunteita, mutta jos ne loppuu niin tunteettomaan suhteeseen en jää.

Niin. Mutta et vaalinut rakkautta ja kiintymystä edellisessä suhteessa. Miksi se onnistuisi seuraavallakaam kerralla kun edellisessä epäonnistuit?

Miksei voisi onnistua? Minusta on aika lapsellista ajatella, että kerran vakavassa parisuhteessa epäonnistunut tulee aina eroamaan. Useimmat ihmiset on joskus eronneet vakavasta suhteesta ennen sitä loppuelämän suhteeseen päätymistä.

He ovat oivaltaneet jotain. Mitä sinä olet oivaltanu? Eri

Sen, etten edes kuvittele jääväni pelkkään tahtomissuhteeseen jos tunne kuolee. En nosta järkeä sillä tavalla tunteiden yli. Kuten sanoin, luulin että pelkkä päätös riittää jos tunne kuolee. Nyt tiedän ettei riitä, joten kunnioitan tunnetta toisella tavalla.

Toisaalta en myöskään näe sitä niin, että suhteen olisi pakko kestää loppuelämän hinnalla millä hyvänsä. Jos seuraavakin suhde loppuu kymmenen vuoden päästä, niin sitten siinä käy niin. Se on surullista mutta se ei ole maailmanloppu. Ei kukaan meistä ole turvassa suhteen loppumiselta, vaikka oma rakkaus kestäisikin.

Sitoutumisen pelko estää syvän rakkauden. Toki monet elävät pinnallisessa tapasuhteessa jota luulevat rakkaussuhteeksi.

Tyhjä sitoutuminen on tyhjää. Pitää olla sekä rakkauden tunnetta että sitä tahtomista. Kumpikaan ei yksin riitä.

Silloin katsotaan peiliin ja mietitään missä minä tein väärin.

Ja mistä olet saanut sen kuvan, ettei näin ole tehty? Lähes kaikki minun tuntemani eronneet on pohtineet niitä syitä terapiassa asti. Ei tässä ollut siitä kyse, pitääkö ennen seuraavaa suhdetta kasvaa ihmisenä, vaan siitä että jonkun mielestä ilmeisesti kaikki kerran eronneet on tuomittu eroamaan loppuelämänsä parin vuoden välein. Ei kyllä vastaa omaa todellisuuttani. Tunnen pareja, jotka on saatelleet sen toisen puolison hautaan kymmenien vuosien liiton jälkeen.

Olin eri kirjoittaja ja se jäi tuosta edellisestä pois. Mainitsin asiasta, koska se on eron tärkein työ. Ilman sitä työtä ne suhteet eivät kestä. Osa osaa tehdä sen itselleen rehelisesti ja osa ei uskalla katsoa itseään silmiin. Koskaan.

Ja silloin kun ei puheistaan huolimatta katso itseään silmiin niin sarjassa olevat suhteet ja erot toistuvat moneen kertaan. Joillain se vaatisi todella syvällistä psykoterapiaa ja yksinoloa pitkään jotta ajatusmallit jotka pettämisen ja jatkuvan eroamisen taustalla pilkotaan kappaleiksi ja heitetään roskiin lopullisesti jotta voisi olla normaali ja terve ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset pettää varmaan siksi kun ihmisillä tuppaa olemaan seksuaalisia haluja? Me ihmiset olemme eläimiä loppujen lopuksi ja yksiavioisuus on vain kulttuurin luoma normi kuten vaikka sukupuoliroolit.

Tässä meillä oppikirjan mukainen vastuunpakoilija, kerääntykäähän lapset katsomaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain juuri tietää, että mies on pettänyt puoli vuotta takaperin.

Mennyt "kaverinsa" luo ja pannut sitä. Oon puulla päähän lyöty, miksi?

Kotona kyllä sai seksiä yllin kyllin mutta meni silti ja valehteli ettei mitään ole ollut, vaikka kysyin kun näin muutoksen käytöksessä.

Tunnen itseni häväistyksi ja idiootiksi.

Muakin kiinnostais miksi?

Joskus käy niin. Nyt peilin eteen miettimään mitä sinun olisi pitänyt tehdä toisin ettei asiaa olisi tapahtunut.

Olla antamatta anteeksi edellinen pettäminen? En tosiaan keksi muuta 😳

Miksi se sit salattiin ja kerrottiin nyt, eikä mainittu suhteessa että mikä puuttuu jos ei ole tyytyväinen?

Esimerkiksi. Voihan sitä aikajanaa kulkea vieläkin kauemmaksi, josko sieltä löytyisi jotain. Kenties miksi valitsit juuri tämän miehen, etkä jotain muuta. Aina löytyy asioita joista ottaa opiksi ja se on suhteen päättymisen paras anti ja hyvä mahdollisuus parantaa tulevaisuudessa odottavaa suhdetta.

Älä jaksa tuota kääntämistä. Pettäminen on valinta ja valinnan tehnyt on siihen yksin syyllinen.

Hän on valintansa tehnyt, aivan kuten sinä valitsit hänet. Aika usein samoja ihmisiä myös petetään. Kannattaa käydä niitä omia käyttäytymismalleja kuitenkin läpi ihan itsensä vuoksi. Pettäjä pihalle ja eteenpäin kohti parempaa elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olisin melkein valmis pettämään.

Rakastan miestäni ja meillä on hyvä elämä kaikin tavoin. Takana 27v

Tai melkein.

Minä rakastan läheisyyttä ja tarvitsen hellyyttä, toisen ihmisen kosketusta ja nautin myös seksistä tosi paljon. Haluan myös itse koskettaa rakastani kaikin tavoin.

Mun mies ei kestä kosketusta, ei kaipaa halailua eikä suukottelua, ei kävele käsikkäin ja seksikin on hiipunut hänen terveydellisten seikkojen vuoksi. Trauma lapsuudesta??

Eihän tällaisessa tilanteessa intohimokaan pysy hengissä! Antaisin 10v elämästäni jos saisin viettää päivän sängyssä tai missä vaan vain silittelemällä rakastettuani ja olla siliteltävänä. Ihon ja sylin ikävä on kammottava!

Ongelma on se etten pysty ns yhden yön suhteeseen vaan mulle läheisyys ja rakkaus kuuluu samaan pakettiin. En siis saisi mistään panosta minkäänlaista tyydytystä, tarvitsrmen enemmän

Niin... minä erosin tuollaisesta suhteesta vuosikymmenen jälkeen. Nyt olen yhtä läheisyydenkaipuisen kanssa, kosketusta ja seksiä riittää, on kuin olisi tietämättään elänyt mykkäelokuvaa ja näkisi väreissä taas.

Pettämisen en nähnyt ratkaisevan mitään, tyhjenevän parisuhteen lisäksi olisi ollut vielä huono onatuntokin ja riistävää kaipuuta ja kamppailua mielessä koko ajan.

Ja sitten kun tuo läheisyydenkaipuinen pettää ja vaihtaa sinut kuin sukan. Miltä sitten tuntuisi?

Pettäminen ja vaihtaminen on eri asioita. Pettämistä en hyväksy ja se satuttaisi, mutta minkä minä voin jos toinen on mulkku. Pääsisin yli. Jos taas haluaisi vaihtaa, niin jotakin olisi mennyt metsään jo pidemmän aikaa. Mieluummin vaihtaisi kuin että jäisi velvollisuudentunnosta ja olisin mielessä kakkosvaihtoehto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole ikinä ymmärtänyt, miksi seksi on niin iso asia parisuhteessa. Itseäni ei haittasi yhtään, jos miehelläni olisi muita naisia, koska hän on minua kiinnostuneempi seksistä. Parisuhde on niin paljon muutakin, että en ymmärrä miksi niin pienen asian takia pitäisi erota.

Sopisit hyvin sitten mun miehelleni, hänkään ei tajua.

Läheisyyden puute ei todellakaan ole pieni asia jos sitä kaipaa ja jos se itselle on tärkeä.

Huono esimerkki mutta mieti jos olisit vegaani ja toinen kieltäisi sen sinulta, pakottaisi syömään lihaa vaikka se on sinun mielestäsi kamalaa?? Sinulla ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin suostua siihen tai erota

Saako miehesi riittävästi sitten seksiä ja sellaista seksiä jota hän haluaa? Eri

Kyllä, en ole ikinä kieltäytynyt seksistä kuluneiden 27v aikana, minä olen se aktiivisempi. Kaikkea kivaa on ollut tarjolla ja olisi edelleenkin vaikka viikoittain.

Kuten aiemmin kirjoitin hänen terveydelliset ongelmat rajoittaa seksiä, viimeiset pari vuotta seksiä on ollut n 4x eikä siinäkään rakastelua vaan pelkkää suuseksiä. Oleellisempaa silti minulle on läheisyyden puute.

Itseasiassa mies on saanut 27v kaiken sen mitä on halunnut. Minä en.

Mies ei varmasti ole saanut kaikkea, kukaan ei saa. Ja sinä olet sen sanomaan? Kateus, syyttely, toisen tekojen kyttääminen ja kunnioituksen puute vie sen läheisyyden todella tehokkaasti mennessään.

Kuka kyttää mitä?? Kateellinen olen vain niille pareille kenellä on luontevaa läheisyyttä. En ole ikinä sanallakaan syyttänyt puomisoani, keskustellut asiasta kyllä ja kertonut tunteistani.

Kunnioitan ja arvostan miestäni todella paljon, siihen tämä ei vaikuta. Vain rakkauden ja intohimon ylläpitoon.

Olen aina ollut valmis kuuntelemaan ja toteuttamaan hänen toiveitaan. Jos jotain on puuttunut se johtuu vain siitä ettei hän ole kertonut puutteesta. Seksiin liittyvää se ei ainakaan ole:)

Toimiiko kommunikaatio? Voitteko kertoa heti toisillenne senkin että intohimo on lopahtamassa ja mitä me yhdessä sille voitaisiin tehdä? Joskus on myös liian myöhäistä korjata. Parisuhteeseen ei saisi tuudittautua vaan pieniä korjaavia liikkeitä tehdään joka päivä.

Toimii muissa asioissa ja mies on todella huomaavainen kaikin tavoin.

Kun olemme keskustelleet tästä läheisyysasiasta hän "ryhdistäytyy" n vuorokaudeksi ja on kovin tyytyväinen itseensä, sitten taas unohtaa. Ja kun silittely on lähinnä sellaista rapsuttelua mitä annetaan kissalle tai koiralle ilman mitään intensiteettiä. Tätä on vaikea selittää (tai edes tajuta itsekään) - tiedän että mieheni rakastaa ja haluaa minua mutten ymmärrä miksi hän ei halua koskea. En ole ruma, en lihava tmv. Itsellä olisi kova tarve koskea rakasta ihmistä, en ymmärrä miten hän voi pitää kätensä irti??