Poikaystävän käyttäytyminen ruokaa ja rahaa kohtaan
Ensimmäisiltä treffeiltä alkaen olemme maksaneet kumpikin omat syömisemme ja juomisemme. Nyt kun vietämme suurimman osan ajasta yhdessä, käymme ruokakaupassa yhdessä ja kokkaamme yhteisen aterian. Oleilemme lähes aina hänen luonaan, sillä itse asun pienessä yksiössä, niin tilaa ei ole kovinkaan paljon.
Meillä on poikaystävän ehdotuksesta käytössä Splitwise sovellus, eli sinne pistetään kaikki kustannukset ja sovellus laskee kulut tasan. Tämä on minulle ok, mutta jotenkin minua häiritsee ja vähän loukkaakin se, että poikaystävä pistää sinne ihan kaikki kulut, auton polttoaineen ja kondomitkin. Olen usein ostanut omasta rahapussista hänen luokseen vessapaperia, tai leiponut herkkuja vietäväksi, ym eikä tulisi mieleenkään pistää niitä kuluja tuonne sovellukseen. Tykkään myös silloin tällöin tarjota vaikka juoman tai jäätelön hänelle ulkona, mutta vastaavaa anteliaisuutta en ikinä saa häneltä takaisin tai sitten huomaan, että jälkikäteen ostos on merkitty sovellukseen ja maksan oman osuuteni.
Ja sitten se, että kun ostamme yhteisiä ruokia, niin poikaystävä tuntuu oikein vauhdilla syövän kaksin käsin, etten vain ehdi syödä yhtäkään palasta enemmän kuin hän. Esim. jäätelöpurkki tai pakastekakku, mies syö niistä 2/3 osaa ja minä 1/3. Meillä oli kerran oliiveja kupissa, joita söimme kun katsoimme elokuvaa. Mies veti kauhealla vauhdilla niitä oliiveita ja viimeisenkin oliivin veti naamaansa. Ei siis edes tarjoa viimeistä muruakaan minulle.
Huomautin, että olipas hieman töykeää ottaa se viimeinenkin oliivi, eikä tarjota kohteliaisuutta naiselle. Hänen puolustuksekseen muka söimme oliiveja vuorotellen niin, että ne oliivit menivät täysin tasan. Eivät menneet, kun katsoin vieressä ihmetellen sitä sen paniikissa suuhun lappamista, ettei vaan jää jostain paitsi.
Miten joku voi olla noin nuuka? Johtuuko siitä, että on vanhempiensa ainoa lapsi, kun taas minä olen tottunut jakamaan asioita sisarusteni kanssa.
Mulla on todella epänaisellinen olo, kun kaikki pistetään noin tarkkaan puoliksi, kaiken huippuna ne kondomitkin.
Ellei mies olisi muuten ihana ja rakastava, en varmaan jaksaisi katsoa tämmöistä nuukailua :/ Mutta alkaahan tässä hieman katkeroitumaan, kieltämättä. Nykyaikaahan se on, että kulut jaetaan, mutta mun luonteeseen kuuluu anteliaisuus rakkauden eleenä. Ei ole siitäkään kyse, että mies olisi köyhä. Tienaa minua enemmän ja on vieläpä hyväpalkkaisella alalla ja yliopistokoulutus.
Kommentit (1406)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iiiiiik mies söi enemmän oliiveja... Mitäs jos ensi kerralla pistätte ne tasan omiin kippoihin.
Kyse ei nyt ole pelkistä oliiveista, se oli esimerkki. Ihme takertumista.
Aika naivisti kyllä kuvailit sitä oliivien syömistä, varsinkin sen viimeisen. Tosi moka mieheltä kun ei tajunnut, että viimeinen oliivi kuuluu naiselle!! Mikä mies, huh!
eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä sanon rehellisesti, etten tiedä auton kulutuksesta mitään, mutta katselin tuota Splitwise -sovellusta ja olen neljän kuukauden sisällä maksanut 161,27 € bensakuluja. Montakohan sataa km tuo kattaa? Onhan polttoaine kallista ja tehtiin pidempi reissu tässä kuussa ja kerran maaliskuussa. Kyllähän mä maksan julkisistakin ihan kivasti, mutta turhiin autoreissuihin en viitsi lähteä kun kallista lystiä se näyttää olevan.
Ap
Tuo summa kattaa noin 1300 kilometriä ajoa.
Riippuu auton kulutuksesta. Omani vie 5 l/100 km, jolloin jos puolet maksaa 161,27 € ja bensan hinta 1,90 €/l, sillä bensamäärällä (2 x 161,27 € / 1,9 €/l = 170 l) ajaisi liki 3 400 km.

Taitaa APN mies säästää seuraavaa luksuslomaa varten maksattamalla pienituloisemmalla aplla ruokansa ja bensansa.
Entinen mieheni oli nuukan perheen nuuka poika. Hänestä kaikki rahankäyttö oli jotenkin huonon ihmisen merkki. Vaikka niukkuuden tavoittelu oli monella tapaa hyvästäkin, hän onnistui ehdottomuudella torppaamaan myös monta mukavaa asiaa elämästämme syyllistämällä tuhlailusta. Emme esim. 16 vuoden aikana koskaan matkustelleet, käyneet yhdessä lomalla tai maksullisissa kulttuuritapahtumissa. Itse olisin niistä pitänyt, mutta yksin menin jos halusin. Olemme jo eronneet aikoja sitten, mutta yksi asia herätti jo suhteen alkuaikoina huomioni, ja se hävetti minua koko parisuhteemme ajan. Olisi pitänyt heti tajuta että miehelle nuukuus ylitti käytöstapojen rajan ja se ei ennakoi hyvää:
Kun kävimme kylässä, mies oli todellinen rohmu. Hän oli pöydässä ensimmäisenä ja söi kuin tukkimies. Kaikesta näki että tyyppi syö kylässä varastoon että omissa ruokamenoista säästetään. Kun meillä kävi puolestaan vieraita, mies oli sitä mieltä ettei tarjota mitään. Kun jotain ostin ja tein, hirveä valitus miten tuhlaan rahaa. Niukat tarjoilumme johti siihen, että osa sukulaistani tuo edelleen, vuosia eromme jälkeen, varmuudeksi pullat ja piirakat tullessaan, kun tottuivat ettei meiltä saa mitään tarjottavaa. Olen vieraille tarjonnut hyvän kattauksen jo monta vuotta, mutta pihin miehen leima on näköjään laitettu minuunkin.
Keittiöterapeutti kirjoitti:
En kannattaisi protestointimielessä *kaikkien* mahdollisten pienten kulujen yhtäkkistä kirjaamista sovellukseen, taikka uusien kuluerien keksimistä, niinkuin moni on ehdottanut. Se vaan johtaa arkeen, jota pelataan vastakkainasettelun kautta. Kumppanisi on sellainen, joka pitää sinunkin puoliasi, joten mahdollisen konfliktin rakentaminen ei auta häntä luovimaan suhdetta sellaiselle kannalle jossa hän taas niin tekisi.
Kokeilisin kertoa hänelle esim. että että yhteisten kulujen merkkaaminen ei ole yhtään kivaa tai sujuvaa sinulle, etkä pidä siitä että hän merkkaa kaikki pienetkin ostokset yhteisiksi, kun sinä et niin tee, etkä haluaisikaan tehdä. Ehdota että haluaisit elää tasapuolista arkea ilman koko sovellusta. Kuuntele miten hän suhtautuu.
Tai jos tilanteesta, esim. niistä bensakuluista, on tullut rahallisesti hankala tilanne joka ei näytä reilulta ja josta olisi syytä saada tasapuolista kompensaatiota - niin kerro se hänelle, että sinusta tuntuu että olet maksanut liikaa polttoaineista ja se vaikuttaa epäreilulta kun niillä ajoilla hän on voinut ajaa paljon parisuhteen ulkopuolisia ajojakin, ja kuuntele miten hän suhtautuu.
Jos suhtautuminen on vaisua, niin anna suhteen jäähtyä tai pistä tauolle. Dramaattisiin break-uppeihin ei ole kannattavaa ryhtyä, ellei tilanne tunnu todellakin sellaiselta että mies kontrolloi rahankäyttöäsi tai arkeasi, ja että suhteesta olisi syytä paeta.
Mainitsit että olette seurustelleet vuoden. Jos kumppanille tässä kohden kertoo että parisuhteessa on tällainen ongelma, ja tämä appi, joka miehen päässä on saattanut tuntua hyvinkin reilulta ja suoraselkäiseltä, on sinulle tuntunut vaikealta ja parisuhteen epäromanttiselta turn-offilta; tällöin kumppanisi saattaa havahtua tajuamaan että olet nähnyt tilanteen aivan toisin. Hän on saattanut kuvitella olevansa ylpeä tai ritarillinen siitä että karkit menee tasan, mutta tee selväksi että appin käyttö nimenomaan on näyttänyt sinulle, että ne eivät mene, ja ylipäänsä että tarkka räknääminen ei vastaa niitä romanttisia eleitä tai arvoja, joita sinä kaipaat.
Jos saat kumppanisi havahtumaan että sinun perspektiivi on ollutkin ihan toinen, niin hän pitää sinunkin puoliasi ja korjaa tilanteen. Jos näin ei käy, niin se antaa sinulle helpomman exitin.
Mutta joka tapauksessa en suosittelisi jättämään miestä palstan yllytyksen perusteella, vaan sen perusteella että sinulla on rehti tunne siitä, että olet selkeästi saanut tuotua hänelle esille ne asiat jotka sinua suhteessa hiertää, ja että hän ei kyennyt suhtautumaan niihin niin kuin sinulle on tärkeää.
Voi lässyn-lää, joku sievistelijä on juuri keksinyt tunteiden sanoituksen. Kaameaa paskaa, juokse vuorille.
Ei tuosta tule mitään! Ap, jos vielä luet ketjua, niin ihan ekana lopetat tavaroiden viemisen miehen kämppään! Lopeta siellä hengailu kun sut laitetaan ostamaan tuplaruoat sinne ja itsellesi! Sanopa miehelle että ensi kerralla näette sinun luonasi ja miehen olisi paree tuoda mukanaan vessapaperit, saippuat, kahvit ja ruoat. Katso tuleeko se vätys koskaan.
Eroa! Mies käyttää sinua hyväkseen eikä selvästi rakasta. Olet nyt liian hyväuskoinen! Parempia miehiäkin on ja parempi yksin kuin tuollaisen kanssa.
Kannattaa jakaa tulojen perusteella kulut, tai sitten ihan vaan fiilispohjalta.
Voi olla että se tässä iässä köyhä saa joskus perintöä mitä päästään tuhlaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Kerran olin ensitreffeillä miehen kanssa ja ostettiin sämpylät. Itse otin runsaan lohisämpylän ja mies halvan kinkkusämpylän. Kun päästiin miehen asunnolle niin hän vaihtoi sämpylät ja söi itse sen kalliin lohisämpylän jonka olin itse ostanut itseäni varten ja antoi minulle sen halvan, vaikka ei oltu puhuttu mitään sämpylöiden vaihtamisesta eikä hän kysynyt minulta. Tää oli vaan yksi esimerkki nuukuudesta, niitä on tullut vastaan muitakin, mutta tämä erityisesti jäi mieleen.
Ei kannata tuhlata aikaa erittäin pihien tai omastaan tarkkojen kanssa, se on pidemmän päälle uuvuttavaa. Eikä ole kyse edes toisen rahallisesta köyhyydestä, koska tiedän myös vähävaraisia pienipalkkisia ihmisiä jotka osaavat jakaa ja nauttia elämästään ja haluavat toisinaan hemmotella itselleen tärkeätä ihmistä. Sitä paitsi itse en ole sairaalloisen pihi ihminen, vaan voin hyvin välillä tarjota toiselle jotain tai vähintään olla kitisemättä miten paljon hiluja joku on minulle mistäkin pienestä ostoksesta velkaa, niin en halua kumppaninkaan olevan sellainen.
Tuo ei ole pelkkää nuukuutta, tuo oli varastamista. Tosin niin varastaa myös ap:n poikaystävä.
Keittiöterapeutti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki ap voi yrittää keskustella, ymmärtää ja vääntää itsensä vaikka mille mutkalle, mutta mikä järki?
Se järki on siinä, että me ei tunneta sitä miestä, vain AP tuntee, ja meillä on tästä parisuhteesta vaan kapea raportti joka keskittyy mehustelemaan ainoastaan niitä ongelmia jota AP nyt kokee. Palsta kaikukammiona polarisoi nämä ongelmat, ja paljon muuta jää kuulematta. Jokaikinen kumppani on täys sika tästä kapeasta linssistä tarkasteltuna.
Vierailija kirjoitti:
Suhde ei ole kestänyt kuin vuoden, ei asuta yhdessä, ei ole yhteisiä lapsia. Ei mitään syytä miksi jäädä jankkaamaan ja tuhlaamaan enää hetkeäkään.
Meille palstalaisille ei ole mitään syytä jäädä tähän parisuhteeseen koska koko miestä ei olla ikinä tavattu, mutta AP:lle voi olla. Jos AP:lle ei myöskään olisi ollut mitään syytä, niin hän olisi jo jättänyt miehen aikaa sitten, juuri kirjoittamistasi syistä, eikä alkujaankaan kirjoittanut tästä palstalle. AP:n eka kommentti ei vaikuttanut höyrynpäästelyltä, vaan ongelmanratkaisuyritykseltä.
Vierailija kirjoitti:
(Ja tuo seksi asia on kyllä ihan lopullinen hyi helvata.)
Sori, 51 sivua, tämä meni ohi. Saatat olla oikeassa.
No taatusti olen. Ja anteeksi nyt vain, mutta lähtökohta keksustelupalstoilla on yleensä se kulloinenkin ap:n aloitus. Aika hyödytöntä on ruveta miettimään että "tämä on vain ap:n näkemys", no totta helkutissa se on vain ap:n näkemys. Ja se voi jopa olla ihan keksittykin näkemys, mutta joka tapauksessa sen pohjalta keskustellaan. Ja ainakin tässä kyseisessä tapauksessa ei kyllä oma mielikuvitus riitä kehittämään mitään "minä minä" -miestä puolustavia seikkoja.
Toki voidaan aina ajatella että hänellä on mahdollisesti ollut ankea lapsuus ja lattiaan naulatut lelut, mutta ei se ap:n tilannetta muuta. Hän vaikuttaa (emme voi toki tietää onko oikeasti vaiko eikö, mutta jos keskustellaan hänen kirjoituksiinsa perustuen, eikä jokaisen oman mielikuvituksen pohjalta) kiltiltä, normaalilta, hieman sinisilmäiseltä henkilöltä, joka ei ole heti huomannut että häntä käytetään hyväksi, mutta joka on tätä nyt ruvennut epäilemään. Ei tuollaisesta ihmisestä ole suhteeseen rohmun hyväksikäyttäjän kanssa, aivan turha on tuhlata enää päivääkään moiseen, yrittää keskustella, selittää ja ymmärtää rohmun näkemystä asiasta. Rohmun kanssa pärjää vain toinen rohmu.
Vierailija kirjoitti:
Hyvätuloisella kyllä aidosti hämärtyyy tämä, että vessapaperi ja saippua ovat toisille ihan relevantti kuluerä. En ole ollenkaan varma, kannattaako suhdetta edes viedä semmoiseen suuntaan, missä näitä laskeskellaan. Helpompi vaan vaikka sopia, että se hyvätuloinen laittaa 700€/kk taloustilille ja pienituloinen 300.
tai 500/500
ei ole reilua että hyvätuloinen nainen syö vähemmän ja maksaa enemmän
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä sanon rehellisesti, etten tiedä auton kulutuksesta mitään, mutta katselin tuota Splitwise -sovellusta ja olen neljän kuukauden sisällä maksanut 161,27 € bensakuluja. Montakohan sataa km tuo kattaa? Onhan polttoaine kallista ja tehtiin pidempi reissu tässä kuussa ja kerran maaliskuussa. Kyllähän mä maksan julkisistakin ihan kivasti, mutta turhiin autoreissuihin en viitsi lähteä kun kallista lystiä se näyttää olevan.
Ap
Tuo summa kattaa noin 1300 kilometriä ajoa.
Tuo on hinnaltaan pari junamatkaa, ilman siirtymää paikallisesti jonka voi joutua tekemään taksilla jos ei kohde ole ihan dösäreitin varrella.
Toki, jos tuo summa on neljässä kuukaudessa paljon, ei kannata matkustaa mihinkään, ei sulla ole varaa nauttia siellä olemisesta.
Äh, nuuka ja kitupiikki mies on totaalinen turn-off. En katselis ollenkaan, kun on olemassa myös toisenlaisia tapauksia.
Ap:n poikkis saisi sydärin jos se joutuisi tekemään kuin isäni teki; 5-henkinen perhe ja vain isä kävi töissä jotta äiti sai olla kotiäitinä, hoitaa lapset kotona. Äiti palasi työelämään vasta kun nuorin lähti kouluun, eli 15 vuotta oli kotiäitinä, isän rahoilla elettiin. Isä ei valittanut. Omassa lapsuuskodissaan oli tottunut nuukuuteen, jääkaappikin lukittiin ruokailujen välissä.
Vierailija kirjoitti:
Äh, nuuka ja kitupiikki mies on totaalinen turn-off. En katselis ollenkaan, kun on olemassa myös toisenlaisia tapauksia.
Jep, kyllä miehen pitää naisen eläminen maksaa.
On yhteiset rahat ja naisen omat rahat. Tämä pätee jo treffailuvaiheessa kun kyse on "poikaystävästä"
Vierailija kirjoitti:
Ap:n poikkis saisi sydärin jos se joutuisi tekemään kuin isäni teki; 5-henkinen perhe ja vain isä kävi töissä jotta äiti sai olla kotiäitinä, hoitaa lapset kotona. Äiti palasi työelämään vasta kun nuorin lähti kouluun, eli 15 vuotta oli kotiäitinä, isän rahoilla elettiin. Isä ei valittanut. Omassa lapsuuskodissaan oli tottunut nuukuuteen, jääkaappikin lukittiin ruokailujen välissä.
Miksi valehtelet? Olemme palstalta saaneet lukea kuinka kaikki naiset tekee töitä, eikä kotiäitejä ole olemassakaan.

Mitä ihmettä oikein selität?
Keittiöterapeutti kirjoitti:
Palsta pitää miehen toimintaa täysin pahanhaluisena ja suunnitelmallisena, ja yllyttää jättämään, mutta näillä tiedoilla en lähtisi siihen johtopäätökseen että systemaattinen huijaus olisi kyseessä. Tilanne voi olla sellainen, että mies kokee reiluksi ja luontevaksi että yhteiset kulut lasketaan, ja on nyt ollut sokea sille että järjestely ei olekaan tuntunut rahallisesti reilulta, luontevalta, tai varsinkaan romanttiselta naisesta.
Suosittelisin että tässä kannattaa ottaa asioita puheeksi jotta miehen suhtautumisesta pääsee selvyyteen.
Näinhän se juuri on, mutta sanopa se näille palstahyeenoille. Ainoita fiksuja kommentteja täällä ja kauhea määrä alapeukkuja.
Kukaan ei ole tainnut vieläkään vastata siihen, mikä se toivottu malli kulujen jakamiseen seurustelusuhteissa on. Kumpikin maksaa vain omansa, mutta miehen on välillä hemmoteltava naista maksamalla enemmän ja päinvastoin?
Jos suhteesta tulee vakava, monikaan ei käsittääkseni halua nykyään mitään yhteisiä rahoja. Mutta monikaan ei tunnu myöskään haluavan 50/50-maksuja yhteisistä menoista. En ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Keittiöterapeutti kirjoitti:
Palsta pitää miehen toimintaa täysin pahanhaluisena ja suunnitelmallisena, ja yllyttää jättämään, mutta näillä tiedoilla en lähtisi siihen johtopäätökseen että systemaattinen huijaus olisi kyseessä. Tilanne voi olla sellainen, että mies kokee reiluksi ja luontevaksi että yhteiset kulut lasketaan, ja on nyt ollut sokea sille että järjestely ei olekaan tuntunut rahallisesti reilulta, luontevalta, tai varsinkaan romanttiselta naisesta.
Suosittelisin että tässä kannattaa ottaa asioita puheeksi jotta miehen suhtautumisesta pääsee selvyyteen.
Näinhän se juuri on, mutta sanopa se näille palstahyeenoille. Ainoita fiksuja kommentteja täällä ja kauhea määrä alapeukkuja.
Tuossa kommentissa yritetään pestä mustaa valkoiseksi.
"-ja on nyt ollut sokea sille että järjestely ei olekaan tuntunut rahallisesti reilulta, luontevalta, tai varsinkaan romanttiselta naisesta."
Kyse ei ole siitä että järjestely ei ole tuntunut naisesta reilulta, vaan se ei ole ollut reilu. Ja vain todella naiivi ihminen ajattelee ettei mies ole tajunnut syövänsä valtaosaa yhdessä maksetuista ruoista, tai maksattavansa kumppanillaan omia ajojaan.
Ei välttämättä ole tilillä rahaa vaikka on isot tulot. Se riippuu siitä kuinka paljon on menoja. Ulosotossa on 5000€/kk tienaaviakin ihmisiä. He ostavat vain liikaa tavaraa eikä rahat riitä niiden maksuun.