Poikaystävän käyttäytyminen ruokaa ja rahaa kohtaan
Ensimmäisiltä treffeiltä alkaen olemme maksaneet kumpikin omat syömisemme ja juomisemme. Nyt kun vietämme suurimman osan ajasta yhdessä, käymme ruokakaupassa yhdessä ja kokkaamme yhteisen aterian. Oleilemme lähes aina hänen luonaan, sillä itse asun pienessä yksiössä, niin tilaa ei ole kovinkaan paljon.
Meillä on poikaystävän ehdotuksesta käytössä Splitwise sovellus, eli sinne pistetään kaikki kustannukset ja sovellus laskee kulut tasan. Tämä on minulle ok, mutta jotenkin minua häiritsee ja vähän loukkaakin se, että poikaystävä pistää sinne ihan kaikki kulut, auton polttoaineen ja kondomitkin. Olen usein ostanut omasta rahapussista hänen luokseen vessapaperia, tai leiponut herkkuja vietäväksi, ym eikä tulisi mieleenkään pistää niitä kuluja tuonne sovellukseen. Tykkään myös silloin tällöin tarjota vaikka juoman tai jäätelön hänelle ulkona, mutta vastaavaa anteliaisuutta en ikinä saa häneltä takaisin tai sitten huomaan, että jälkikäteen ostos on merkitty sovellukseen ja maksan oman osuuteni.
Ja sitten se, että kun ostamme yhteisiä ruokia, niin poikaystävä tuntuu oikein vauhdilla syövän kaksin käsin, etten vain ehdi syödä yhtäkään palasta enemmän kuin hän. Esim. jäätelöpurkki tai pakastekakku, mies syö niistä 2/3 osaa ja minä 1/3. Meillä oli kerran oliiveja kupissa, joita söimme kun katsoimme elokuvaa. Mies veti kauhealla vauhdilla niitä oliiveita ja viimeisenkin oliivin veti naamaansa. Ei siis edes tarjoa viimeistä muruakaan minulle.
Huomautin, että olipas hieman töykeää ottaa se viimeinenkin oliivi, eikä tarjota kohteliaisuutta naiselle. Hänen puolustuksekseen muka söimme oliiveja vuorotellen niin, että ne oliivit menivät täysin tasan. Eivät menneet, kun katsoin vieressä ihmetellen sitä sen paniikissa suuhun lappamista, ettei vaan jää jostain paitsi.
Miten joku voi olla noin nuuka? Johtuuko siitä, että on vanhempiensa ainoa lapsi, kun taas minä olen tottunut jakamaan asioita sisarusteni kanssa.
Mulla on todella epänaisellinen olo, kun kaikki pistetään noin tarkkaan puoliksi, kaiken huippuna ne kondomitkin.
Ellei mies olisi muuten ihana ja rakastava, en varmaan jaksaisi katsoa tämmöistä nuukailua :/ Mutta alkaahan tässä hieman katkeroitumaan, kieltämättä. Nykyaikaahan se on, että kulut jaetaan, mutta mun luonteeseen kuuluu anteliaisuus rakkauden eleenä. Ei ole siitäkään kyse, että mies olisi köyhä. Tienaa minua enemmän ja on vieläpä hyväpalkkaisella alalla ja yliopistokoulutus.
Kommentit (1406)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän vuoksi olen sinkku.
Kivat sulle.
Mun mies on ihan toisenlainen. Just passeli. Siksi olen naimisissa.
Taisit provosoitua 😉
Ota asia äkkiä puheeksi ennen kuin suhde syvenee, mutta varoitus, tilanne saattaa vain huonontua! Tuo kuulostaa nimittäin jo sairaalloiselta!
Entäs jos teillä olisi joskus lapsia? Miten mies jakaisi kulut? Tai jos joutuisit olemaan työtön ja hän töissä? Ota myös nämä puheeksi.
Mulla oma mies omaa isänsä sairaalloisen säästämisen ja muiden hyväksi käytön vuoksi samoja piirteitä, mutta olen pistänyt kovan kovaa vasten ja lasten myötä asiat on parantuneet.
No, avaa suusi. Muuten katkeroidut. Siltä konkuulostaa.
Ei omassa parisuhteessa pidä mennä piiloon. Siinä on tavoite tulla näkyväksi. Oppia. Saada hyväksyntää ja hyväksyä. Saa olla eri mieltä. Sitten näkee mihin se johtaa. Tommonen piiloilu ja itsen alistaminen ei ole hyväksi.
Sinulla on hyvät mietteet.
Ei se toinen voi tietää niistä, jos vaan jojoottelet, vaikka huomaat, ettei toimi. Aina voi aloittaa uudelleen, kun huomaa, ettei tää homma toimi.
Peli seis!
Nyt tarkastellaan toimiko. Sitten tehdään muutoksia sopivaan suuntaan.
Joo uskon ap.ta. olen itsekin seurustellut pihin kanssa ja oli uskomatonta kuraa. Vielä 20 vuoden jälkeen hän on sitä mieltä että olen hänelle velkaa. Älä ap jää matoksi. Tossa pelissä jäät aina kakkoseksi. Pihi keksii keinot millä nyhtää rahaa. Saat vielä hyvän suhteen minkä arvoinen olet
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon bensajutunkin ymmärrän kun tehdään pidempiä reissuja yhdessä, mutta käyttäähän hän autoa sitten yksin ilman minua ja tankki on laitettu täyteen kaikkien ajojen jälkeen ja lasku puolitettu. Eli enkö minä maksa ylimääräistä kun mistä minä tiedän paljonko tankissa on ollut bensaa ennen kuin hän pistää sen täyteen minun maksaessa puolet.
Kaikki on niiin pilkun tarkkaa. Koskaan ei ole vienyt minua treffeille niin, että haluaisi hemmotella minua tai maksan tällä kertaa -periaatteella. Olemme pariin kertaan käyneet hienossa ravintolassa kun hän saa Amex -kortilla jotain ilmaisia illallisia, josta omakustanne 10 snt. Varmistaa aina tarjoilijalta, että kuuluuhan tämä ja tämä siihen kymmeneen senttiin ja kun meitä kerran veloitettiin vedestä, pisti hän senkin sinne sovellukseen minulle maksettavaksi oman vesiosuuteni, eli ei edes sitä vettä voinut maksaa vaikka itse pyysi minut illalliselle.
Mun ei tietenkään pitäisi ajatella mun arvoa tämän mukaan, mutta pistäähän se miettimään minkä arvoinen olen poikaystävän silmissä kun on niin tarkka etten saa mitään ylimääräistä häneltä.
Ap
Tuo kuulostaa kyllä ankealta. Kun minun tyttäreni seurusteli ja oli itse vielä lukiossa, ja poikaystävä oli päässyt töihin 2000€/kk palkalla, niin poikaystävä halusi hemmotella ja osti heille pari yötä Haikon kartanossa. No ottivat sen halvimman huoneen (kun tytär ei halunnut, että häneen tuhlataan liikaa :-) ja söivät halvimpia aterioita siellä, mutta varmasti meni yli 200€ siihen reissuun joka tapauksessa.
Siihen nähden surullista, että hyväpalkkainen mies raaskii sijoittaa naisystävänsä hemmotteluun vain 10c. Vai pitikö ap:n maksaa siitä kymmensenttisestäkin puolet?
Ei ihme tarvinnut, mutta ne juomat (vedet) piti maksaa itse. Samoin ei myöskään ostanut tai korvannut niitä syömiään ja kavereillensa tarjonneita eväitäni. Kirjasi kyllä, että olin juonut juomia 16€ edestä ja olin ne velkaa hänelle.
Ensin yritin pyörtää tämän niin, että tämä on nykyaikaa ja tasa-arvoa, enkä voi ajatella, minkä arvoinen olen miehelleni sen mukaan paljonko on valmis tarjoamaan minulle/hemmottelemaan minua. Mutta kun itse haluaisin hemmotella miestä, oli se sitten hieronta, leipomukset tai satunnaiset kahvilatarjoilut tai olut terassilla, niin olisi kiva jos mies näkisi minutkin sillä tavalla, että olisipa kiva ilahduttaa ja vaikka ostaa kukkia perjantain kunniaksi tai tarjota jäätelö. Mun mielestä romantiikka kuolee, kun joudun tarkistelemaan tuota sovellusta, että jaha ainiin, olen velkaa 3€ siitä jätskistä jonka mies osti minulle lenkillä jne.
Ja mitä seksiin tulee, niin aika paljon saan tehdä töitä miehen nautinnon eteen ja hän koskee minuun kun tajuaa tai kun siirrän hänen kätensä _sinne_.
Toinen juttu, mikä tässä nousi mieleen on, että hän ei peseydy ennen nukkumaan menoa tai ennen seksiä.
Ollaan käyty siitäkin useasti keskustelua ja sanoin, että minusta olisi paljon miellyttävämpää harrastaa seksiä ja ottaa suihin, kun hän on puhdas, mutta ei, tuntui loukkaantuvan ja väkisin otti kaksi kertaa suihkun ennen seksiä.
Muutoin peseytyy vain aamuisin ennen töihin lähtöä.
Tällaiset pienet jutut vaan kasautuvat ja saavat mut miettimään, enkö ole sen arvoinen? Hänellä ei ollut alkujaankaan edes sellaista näyttämisen halua tai että haluaisi voittaa minut puolelleen tyttöystäväkseen,
Sanoo kyllä, miten onkaan ansainnut minut ja sitten mä taas hetkeksi unohdan kaikki häiritsevät epäkohdat.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kuka poikaystäväsi luona siivoaa ja maksaa puhdistuksesta kulut? Jos sinä kerta olet siellä enemmän, hän ei ole kuitenkaan alkanut vaatimaan puhdistuksesta? Esim. nukut hänen lakanoissa ja täytyyhän ne pestä välillä, siihen kuluu pesuainetta, vettä ja sähköä. Maksatko myös tästä? Imuroida tarvitsee; pölypss ja sähkö jne. Jos on näin pihi tyyppi, odotan millon alkaa näistä vinkumaan.
Mulla kävi jo aiemmin mielessä, että ap siivoaa siellä hänen kotonaan. Toki ilmaiseksi.
Mä tiesin, että teidän seksi on tuollaista. Tuo ihmistyyppi on vaan just tuollainen. Jätä se, ei mitään siimaa enää.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on miespuolinen ystävä jo 10 vuoden ajalta ja hän kohtelee minua paremmin kuin ap:n miesystävä kohtelee ap:ta. Jos hän esimerkiksi kutsuu minut jonnekin, leffaan tai museoon, hän haluaa maksaa meidät molemmat sisään, koska se oli hänen idea.
Helppoahan se on jos miehellä on rahaa.
Jos miehellä on normaali palkka jolla hädin tuskin elää yksinkään, niin ei se noin helppoa tule olemaan.
Miehellä pitää olla omasta takaa halua jakaa omansa naisensa kanssa, jos tähdätään lapsiperheen perustamiseen. Silloin nimittäin väkisinkin nainen jää joksikin aikaa pienemmille tuloille, ja se tulonmenetys pitäisi kantaa yhdessä.
Jos sitä jakamisen halua ei ole, mies tuskin myöskään luopuu omista tuloistaan jäädäkseen itse kotiin lasten kanssa. Ja tuskin vähentää tai järjestelee töitään voidakseen viedä ja hakea lapsia hoidosta tai muuten pitää heistä huolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon bensajutunkin ymmärrän kun tehdään pidempiä reissuja yhdessä, mutta käyttäähän hän autoa sitten yksin ilman minua ja tankki on laitettu täyteen kaikkien ajojen jälkeen ja lasku puolitettu. Eli enkö minä maksa ylimääräistä kun mistä minä tiedän paljonko tankissa on ollut bensaa ennen kuin hän pistää sen täyteen minun maksaessa puolet.
Kaikki on niiin pilkun tarkkaa. Koskaan ei ole vienyt minua treffeille niin, että haluaisi hemmotella minua tai maksan tällä kertaa -periaatteella. Olemme pariin kertaan käyneet hienossa ravintolassa kun hän saa Amex -kortilla jotain ilmaisia illallisia, josta omakustanne 10 snt. Varmistaa aina tarjoilijalta, että kuuluuhan tämä ja tämä siihen kymmeneen senttiin ja kun meitä kerran veloitettiin vedestä, pisti hän senkin sinne sovellukseen minulle maksettavaksi oman vesiosuuteni, eli ei edes sitä vettä voinut maksaa vaikka itse pyysi minut illalliselle.
Mun ei tietenkään pitäisi ajatella mun arvoa tämän mukaan, mutta pistäähän se miettimään minkä arvoinen olen poikaystävän silmissä kun on niin tarkka etten saa mitään ylimääräistä häneltä.
Ap
Tuo kuulostaa kyllä ankealta. Kun minun tyttäreni seurusteli ja oli itse vielä lukiossa, ja poikaystävä oli päässyt töihin 2000€/kk palkalla, niin poikaystävä halusi hemmotella ja osti heille pari yötä Haikon kartanossa. No ottivat sen halvimman huoneen (kun tytär ei halunnut, että häneen tuhlataan liikaa :-) ja söivät halvimpia aterioita siellä, mutta varmasti meni yli 200€ siihen reissuun joka tapauksessa.
Siihen nähden surullista, että hyväpalkkainen mies raaskii sijoittaa naisystävänsä hemmotteluun vain 10c. Vai pitikö ap:n maksaa siitä kymmensenttisestäkin puolet?
Ei ihme tarvinnut, mutta ne juomat (vedet) piti maksaa itse. Samoin ei myöskään ostanut tai korvannut niitä syömiään ja kavereillensa tarjonneita eväitäni. Kirjasi kyllä, että olin juonut juomia 16€ edestä ja olin ne velkaa hänelle.
Ensin yritin pyörtää tämän niin, että tämä on nykyaikaa ja tasa-arvoa, enkä voi ajatella, minkä arvoinen olen miehelleni sen mukaan paljonko on valmis tarjoamaan minulle/hemmottelemaan minua. Mutta kun itse haluaisin hemmotella miestä, oli se sitten hieronta, leipomukset tai satunnaiset kahvilatarjoilut tai olut terassilla, niin olisi kiva jos mies näkisi minutkin sillä tavalla, että olisipa kiva ilahduttaa ja vaikka ostaa kukkia perjantain kunniaksi tai tarjota jäätelö. Mun mielestä romantiikka kuolee, kun joudun tarkistelemaan tuota sovellusta, että jaha ainiin, olen velkaa 3€ siitä jätskistä jonka mies osti minulle lenkillä jne.
Ja mitä seksiin tulee, niin aika paljon saan tehdä töitä miehen nautinnon eteen ja hän koskee minuun kun tajuaa tai kun siirrän hänen kätensä _sinne_.
Toinen juttu, mikä tässä nousi mieleen on, että hän ei peseydy ennen nukkumaan menoa tai ennen seksiä.
Ollaan käyty siitäkin useasti keskustelua ja sanoin, että minusta olisi paljon miellyttävämpää harrastaa seksiä ja ottaa suihin, kun hän on puhdas, mutta ei, tuntui loukkaantuvan ja väkisin otti kaksi kertaa suihkun ennen seksiä.
Muutoin peseytyy vain aamuisin ennen töihin lähtöä.Tällaiset pienet jutut vaan kasautuvat ja saavat mut miettimään, enkö ole sen arvoinen? Hänellä ei ollut alkujaankaan edes sellaista näyttämisen halua tai että haluaisi voittaa minut puolelleen tyttöystäväkseen,
Sanoo kyllä, miten onkaan ansainnut minut ja sitten mä taas hetkeksi unohdan kaikki häiritsevät epäkohdat.Ap
Vastaako toiveitasi suhteesta, kun aloitte olla yhdessä. Tuskin. Hän ei nauti seksissä sinun nautinnostasi eikä yritä tuottaa sitä sinulle. Seksi on oleellinen osa parisuhdetta, erottaa kaverisuhteesta. Tuo on paskaa seksiä ja mieheltä ihan yhtä itsekästä kuin tuo rahasysteemi. Hän pitää sinua ilmaisena seksinukkena.
Ite tienaan freelancerina 700e kk ja teen kymmenen tunnin työpäivää koneella.
Käännän lähinnä tuotteiden ohjeita jne, joskus monipulisempaakin tekstiä.
Mun koko palkka menee yhteiseen vuokraan. Tyttöystävä tienaa enemmän ja maksaa noin muuten kaiken.
Maksan vain puolet vuokrasta ja hän maksaa viikonlopun alkoholitkin ja ruuat mulle.
Ulkomaanmatkat ja kotimaanmatkat on maksanut myös mulle, koska kääntäjänä en vain tienaa niin hyvin kuin monet muut tienaa.
t. 33v mies
Vierailija kirjoitti:
Kuka poikaystäväsi luona siivoaa ja maksaa puhdistuksesta kulut? Jos sinä kerta olet siellä enemmän, hän ei ole kuitenkaan alkanut vaatimaan puhdistuksesta? Esim. nukut hänen lakanoissa ja täytyyhän ne pestä välillä, siihen kuluu pesuainetta, vettä ja sähköä. Maksatko myös tästä? Imuroida tarvitsee; pölypss ja sähkö jne. Jos on näin pihi tyyppi, odotan millon alkaa näistä vinkumaan.
Olen imuroinut useita kertoja, luutunnut lattiat ja tehnyt suursiivouksen, kun siellä oli niin kauhea sotku, että mun piti jo itseni vuoksi siivota, että pystyin jotenkuten olemaan siellä. Ostin kukkia pöydälle, kerroin että niille tulee antaa vettä, lopetin itse hetkeksi kastelun - kukat kuolivat ja olivat kuivettuneina ruokapöydällä viikkotolkulla. Siellä oli vaasissa jopa kuollut ampiainen useita päiviä :D Pyyhin edelleen pöytiä, pölyjä, siivoan vessaa, autan pyykin laittamisessa vaikka ripustaisinkin pelkkiä hänen vaatteitaan narulle.
Mut joo, en enää.
Ap
En jatkaisi suhdetta. Mahdolliset lasten kulut tulisi kaikki sun maksettavaksi, koska mies kaikesta sitä mieltä, ettei mitään tarvita. Haluatko muutenkaan tuollaista isää lapsillesi? Vaikka et perhettä haluaisikaan koskaan, jättäisin silti tuon itsekkään mieslapsen. En ikinä suostuisi suhteeseen, jossa maksetaan puoliksi kaikki. Jos suhteessa ollaan, on kaikki yhteistä ja hoidetaan yhteistä taloutta kaikille, eikä kukaan pelaa omaan pussiin. Jos ei ole valmis jakamaan ja tekemään asioista yhteisiä, sitten ei tarvitse olla suhteessakaan.
Vierailija kirjoitti:
Ite tienaan freelancerina 700e kk ja teen kymmenen tunnin työpäivää koneella.
Käännän lähinnä tuotteiden ohjeita jne, joskus monipulisempaakin tekstiä.
Mun koko palkka menee yhteiseen vuokraan. Tyttöystävä tienaa enemmän ja maksaa noin muuten kaiken.
Maksan vain puolet vuokrasta ja hän maksaa viikonlopun alkoholitkin ja ruuat mulle.
Ulkomaanmatkat ja kotimaanmatkat on maksanut myös mulle, koska kääntäjänä en vain tienaa niin hyvin kuin monet muut tienaa.
t. 33v mies
Soijamies. Hanki toinen työ.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on miespuolinen ystävä jo 10 vuoden ajalta ja hän kohtelee minua paremmin kuin ap:n miesystävä kohtelee ap:ta. Jos hän esimerkiksi kutsuu minut jonnekin, leffaan tai museoon, hän haluaa maksaa meidät molemmat sisään, koska se oli hänen idea.
No eiköhän se mies tee samoin kaikkien muidenkin kavereidensa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Mä tiesin, että teidän seksi on tuollaista. Tuo ihmistyyppi on vaan just tuollainen. Jätä se, ei mitään siimaa enää.
En halunnut ottaa puheeksi seksiasiaa, kun se jotenkin tuntuu niin intiimiltä ja mulle tulee huono omatunto, että sillä tavalla kerron intiimejä asioita netissä, mutta oikeasti tässä alkaa suututtaa jo miten paljon asioita mulla tulee mieleen ja miten en näytä olevan yhtään minkään arvoinen toiselle, edes suhteen alkuaikoina kun luulisi haluavan tehdä toiseen vaikutuksen.
Paljon annoin anteeksi siksi, että on täysin kokematon, mutta ööh hänellä on paljon naispuolisia ystäviä, jopa paras ystävänsä on nainen, joten ei voi olla etteikö tietäisi, miten naiset saadaan onnellisiksi.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuosta mitään tule, kun ap on tuollainen.
Yllättävän monessa parisuhteessa on käytäntö, jossa pienempituloinen nainen maksaa miehen huomattavasti suuremmat ruokakulut.
Noloa käytöstä ahnehtijamiehiltä.
Ja kantaa ne painavat ruokakassit kotiin ja tekee ne ruoat!
Ap, tämän otsikon pitäisi olla poikaystävän käyttäytyminen SINUA kohtaan! Siitä siinä on oikeasti kyse. Älä ole tuollaisen pojan kanssa, ei kunnioita sinua!
Vierailija kirjoitti:
Tottakai minulle on normaalia, että parisuhteessa ollaan tasa-arvoisia ja pistetään kuluja puoliksi, mutta ei minusta ole kivaa olla itse vetämässä kiireellä niitä yhteisiä ruokia vain sen vuoksi, että muuten jään ilman, kun poikaystävä vetää ne kiireellä itse mahaansa. Ja sitten pitää taas mennä kauppaan ostamaan yhteiset ruuat kun on jääkaappi on jälleen kerran tyhjä. Tulee kieltämättä hyväksikäytetty olo, kun kuitenkin sitten maksattaa minulla oman osuuteni pennin tarkasti ja sitten syö itse siitä minun osuudestani surutta.
Ja se, ettei koskaan voi olla antelias ja tarjota rakkaudesta edes kahvia. Ihan mielenkiinnolla odotan, saankohan syntymäpäivälahjaakaan vai jotakin todella halpaa, kun taas itse leivoin hänelle kakun ja ostin kalliin lahjan. Jos nyt jaksan sinne asti tätä nuukailun katsomista.Ap
Mutta miksi teet tällaista, miksi näet vaivaa tällaisen miehen eteen? Miksi hyväksyt sen, että vetää ruuasta 2/3 mikset sano mitään? Miksette tee omia ruokia ja maksa omia kuluja suoraan ilman mitään äppejä? Äläkä nyt sano että sinä vielä kokkaat ja siivoat kaupan päälle? Nyt naiset ihan oikeasti lopettakaa tällaisten pölhöjen deittailu kun niitä hyviä ja ihania miehiä on!
Ap, laita miehelle viestiä että nyt olet havahtunut siihen, että tämän suhteen kulut ovat sinulle liian kalliit ja kulut eivät tunnu jakautuvan reilusti. Esimerkkinä bensa. Yksin omat kulut tulisivat reilusti halvemmaksi. Sano että asia tuntuu varsin ikävälle. Ja sitten kysy, mitä mies tästä asiasta itse ajattelee.
Se miten toimit jatkossa riippuu tietysti miehen vastauksesta.
Parhaimmillaan mies on empaattinen ja kysyy lisää asiasta ja ymmärtää sun pointin ja tajuaa ja kehittyy.
Jos jotain muuta, niin niin se sitten on. Sitten voit punnita mitä sinä haluat