Lue keskustelun säännöt.
Sanotaan että lapsiperhe-elämä on rankkaa mutta rankempaa on kyllä tämä "senioriapuelämä"
22.07.2023 |
Vai miksi sitä oikein kutsuisi kun omat ja puolison vanhemmat tarvitsee yhtä sun toista apua? Eikä kyse ole pelkästään fyysisestä avusta vaan pitää auttaa kaikessa asioinnissakin kun seniorit on usein aika osaamattomia digiasioissa. Ja kaikkihan tuppaa olemaan nykyään netissä, oli sitten kyse resepteistä, laskunmaksusta tai ihan vaan kirjastoasoinnistakin.
Kommentit (361)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on kyllä hyvä ettei vauvan äiti/anoppi/vanhus - keskustelijat itse tule vanhoiksi. Tai siis jos tulevat ovat ihannevanhuksia. Ilman sairauksia.
No, minä olen kuusikymppinen ja minulla on 87-vuotias äiti, joka ei suostu ymmärtämään, että jossain vaiheessa kotona pärjäämiseen pitää hommata palveluja. Ihan kaikkea me lapsetkaan ei jakseta vaikka paljon autetaan. Äidin vastaus ihan kaikkeen on aina ei. Sitten saa kuitenkin kuunnella valitusta, miten se, tämä ja tuo on huonosti, mutta mitään tilanteen helpottamiseksi ei saa tehdä. Paitsi se vaihtoehto, että lapset hoitaa ne.
Vanhukset taantuvat ja ovat ehdottomuuksissaan musta-valkoisesti pahempia kuin teinit. Omalle jaksamiselleen saa ja pitää laittaa rajat.
Tuossa menee pahimmillaan oma terveys. Puhelin soi yötä päivää. Itsellä vielä työt ja lapset hoidettavana. Vanhusten palvelut hankitaan muualta.
Pelkät äidin tunnin kestävät katkerat ja sekavat puhelut vievät voimat ja yöunet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus mietin että olisi pitänyt kapinoida enemmän murrosiässä, olin tosi kiltti lapsi. Nimittäin ehkä sitten jaksaisi omien vanhempien oikkuja paremmin. Ei mene vastavuoroisesti tämä.
Ja voi luoja sitä herkkähipiäisyyttä ja marttyyrimeininkiä!
Jos joskus mainitsen että jokin asia lapsuudessani oli epäreilua niin kyllä sitä sitten vatvotaan ja soitellaan perään kun yöunetkin on menneet. (Esim. joskus erehdyin sanomaan että oli mielestäni väärin että veljellini maksettiin mopo, kielimatkat ym. mutta minä jouduin säästämään kaiken omista kesätyöpalkoistani)
Vierailija kirjoitti:
Joskus mietin että olisi pitänyt kapinoida enemmän murrosiässä, olin tosi kiltti lapsi. Nimittäin ehkä sitten jaksaisi omien vanhempien oikkuja paremmin. Ei mene vastavuoroisesti tämä.
Olen itse pohtinut samaa. Meillä oli hyvin autoritäärinen kasvatus eli jos vanhempi sanoi ei, piti oma suu tukkia ja totella. Aiheesta ei edes saanut keskustella. Nyt kun se sama ei kuuluu, niin eipä tässä uskalla sanoa, että ihan sinun oman hyvinvoinnin takia pitää tehdä niin tai näin. Olen ajatellut, että jokainen täysjärkinen saa halutessaan vaikka lopettaa syömisen. Soitan kyllä vanhuspalveluihin, jos vihjauskin siihen suuntaan tulisi.
Olen vanha, mutta työskennellyt digialalla ja auttanut myös paljon nuorempia ihmisiä digiasioissa. Nythän on niin helppo "osata" digimaailman asioita, ettei perusteita enää tunneta. Todellisuudessa siis kuitenkaan kovin syvällisesti osata, vaikka siltä näyttäisikin, mutta nuoremmat kuitenkin pärjäävät näillä taidoilla yhteiskunnassa. Harmittaa kuitenkin tämä ikäisteni pakottaminen digimaailman, vaikkei heillä olisi yhtään kokemusta. Ihan sama kuin se, että nuorempien pitäisikin yht'äkkiä osatakin alaa syvällisemmin, eikä kukaan haluaisi kaiken kiireensä keskellä auttaa. Inhimillisyys on kiistämättä muutenkin katoamassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siitä raskaudesta varmaan osan tekee ihan se, että jatkuvasti myös pitää arvioida sitä vanhemman kuntoa vaikka ei elä hänen kanssaan. Sekä se, että juuri on kuvitellut oman lapsista vapaan elämän alkavan ja omat vanhemmat heittäytyvätkin lapsiksi. Paljon muka surua ja pelkoa voi liittyä tuohon vaiheeseen.
Tosiasiassa kuitenkin, jos verrataan kumpi on fyysisesti ja henkisesti kuormittavampaa, elää esimerkiksi 1- ja 4-vuotiaiden kanssa ilman apua 2 viikkoa, kun on vaikkapa siinä on joku itkuinen flunssa vielä päällä ja töihin ei pääse monena päivänä ja sitten sitä, että eletään 2 viikkoa niin, että sinun pitää vastata joka päivä kaksi kertaa puhelimeen vanhemmallesi ja käydä siellä esimerkiksi 2x viikossa, niin onhan se ihan aikuisten oikeasti raskaampaa olla lasten kanssa 24/7 kuin hetkellisenä apuna jollekin.
Mutta kuten sanoin, omien vanhempien vanhenemiseen liittyy kuitenkin paljon sellaista henkistä taakkaa, joka tuo sen raskauden tunteen.
Eikä sitä liikaa kannata vertailla, aina on jollakin vaikeampaa. Esimerkiksi erityislasten vanhemmilla saattaa olla kymmenkertainen rasitus edellämainittuihin verrattuna, eikä heitä välttämättä kukaan halua edes auttaa. Ei yhteiskunta, ei sukulaiset, ei ystävät.
Veljeni asuu äitini lähellä ja onneksi hoitaa äitini asioita. Siitä hänelle iso kiitos. Itse en jaksaisi kun ei ole resursseja hoitaa toista kun elämäntilanne on vaikea. En vaan jaksaisi. Nyt äiti saa asua kotona kaikessa rauhassa. Lääkärissä pitää käyttää, hoitaa laskuasiat sun muut. Äiti ei kertakaikkiaan osaa, eikä haluakkaan enää oppia. Toivottavasti itse en ole yhtä osaamaton vanhana. Aion pysyä teknologiassa mukana, vaikka väkisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Appivanhemmilla ei ole edes pankkitunnuksia tai mitään digitunnistautumiseen tarvittavaa välinettä. Hankalaa on.
Oma isä on jo melkein 90v, odottaa arviointipaikkaa, josko pääsisi hoitokotiin.
Nettiä tai pankkitunnuksia ei ole, kotiapu ei enää riitä monien sairauksien vuoksi.
Monet taistelut sai vuosien ajan käydä että edes siivouspalvelun otti, mun olisi pitänyt omien töiden lisäksi hoitaa hänenkin huusholli.
Olen vastaisuuden varalle harkinnut virallista edunvalvontaa. Tietääkö joku mitä hoitaa raha-asioiden lisäksi? Asunnon tyhjennyksen( vuokra) ja perunkirjoituksen kai? Ja onko kovin kallis?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näitä kahta ei voi mielestäni verrata keskenään. Senioriapuelämää ei ole pakko kestää, lapsia taas on. 2-vuotiasta ei voi heittää pihalle, koska et jaksa. Seniorit ovat aikuisia ihmisiä, joille voi sanoa suoraan, että nyt ei sovi. Kannattaa asettaa selvät rajat aikuisille ihmisille. Eri asia on sitten esim muistisairaan vanhuksen omahoitajuus, joka käy kokopäivätyöstä.
Samaa mieltä. Niitä 0-15 v ei jätetä koskaan esimerkiksi yöksi yksin tao jätetä huolehtimatta ruokailuista 5x/vrk. Ei voi verrata koska vanhemmuuden vastuu "velvoittavampi". Vanhuksille sentään on hoivakoteja mutta ei lapsille ellei sijoitetusta lapsesta kyse
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsiperheille on vaikka mitä oppaita, onko lapsille opasta omien vanhempien hoitamiseen?
On se monella tavalla raskaampaa,
Loppupäässä on kuolema, ei aikuistuminen. Vanhuksella voi olla vahva oma tahto ja oikeus päättää kaikesta ja silti on avuton.
Vaikeaa on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä kahta ei voi mielestäni verrata keskenään. Senioriapuelämää ei ole pakko kestää, lapsia taas on. 2-vuotiasta ei voi heittää pihalle, koska et jaksa. Seniorit ovat aikuisia ihmisiä, joille voi sanoa suoraan, että nyt ei sovi. Kannattaa asettaa selvät rajat aikuisille ihmisille. Eri asia on sitten esim muistisairaan vanhuksen omahoitajuus, joka käy kokopäivätyöstä.
Samaa mieltä. Niitä 0-15 v ei jätetä koskaan esimerkiksi yöksi yksin tao jätetä huolehtimatta ruokailuista 5x/vrk. Ei voi verrata koska vanhemmuuden vastuu "velvoittavampi". Vanhuksille sentään on hoivakoteja mutta ei lapsille ellei sijoitetusta lapsesta kyse
No kyllä on osaamattomat lapset jos eivät edes kouluiässä omaa aamupalaa tai välipalaa osaa tehdä. Moni 12-15 v tekee jo ihan ruokaakin, jopa koko perheelle.
Pari vuotta oli kyllä melko helvettiä. Äiti sohvalla makaamassa ja isä 'omaishoitajana' hänkin selkeästi dementoituneena ja ärtyneenä. Jatkuvasti kaatumisia kotona, puhelinsoittoja sinne ja tänne, jääkaapissa ruoat pilaantumassa jne. ym.
Molemmilla digitaidot olivat suoraan 1800-luvulta, mutta varsinaiset ongelmat alkavat siinä kohtaa kun ruoka-, wc- ja siisteysasiat alkavat jätättää yhdessä muistin ja liikuntakyvyn kanssa. Digitaidot voivat olla myös pahasta siinä vaiheessa kun kaiken maailman kusettajat löytävät nuo puolikuntoiset uhreikseen... Onnea ja voimia kenellä sama vielä edessä!
Vierailija kirjoitti:
Itse päätätte paljon autatte. Muistakaa omaiset että passivoiva apu ei oikeasti auta, siitä vaan tulee kiva olo kun voitelee leivän mummolle joka voisi sen tehdä itsekin, pitkällä juoksulla toimintakyky laskee....
Voi kun olisi noin helppoa. Tyypillisesti ainakin omassa tapauksessa vanhemmat jäärinä vakuuttivat tai suorastaan uhosivat ikinuorina ettei tässä tarvita mitään apuja tai suunnitella palveluasumista! Vaikka kaikestä näki ettei tekeminen ollut enää lähelläkään entistä tasoa.
Sitten kun asiat ovat tarpeeksi pielessä, eli käytännössä tarvittaisiin jopa kokopäiväisiä hoitajia, niin apu tietysti kelpaisi --> Ajoissa suunnittelemaan ja järjestelemään asumista ja elämistä siten ettei olla kaulaa myöten kuusessa kun kunto jossain vaiheessa romahtaa. Toki helpommin sanottu kuin saada oikeasti uppoamaan vanhusten kalloihin.
Ja mikä se on näillä iäkkäillä että kynsin hampain pidetään kiinni siitä omakotitalosta vaikkei enää jaksa hoitaa? Joko joutuu vinkumaan lapsilta apua, teettämään kallilla hinnalla ulkopuolisilla tai sitten vaan eletään saastasta ja kaiken rapistumisesta välittämättä.