Vertaistukea? Onko kukaan muu lähtenyt muuten hyvästä suhteesta siksi, ettei toinen osapuoli halua mennä naimisiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähdit siis suhteesta manipuloidaksesi toista?

En manipuloidakseni, vaan omatkin tunteet muuttuivat. Oli rankkaa katsoa vierestä, ettei toiselle merkinnyt mitään se, että minulle avioliitto olisi ollut tärkeä. Jos olisin jatkanut suhteessa pidempään, olisin luultavasti kyynistynyt ja katkeroitunut.

Ap

Olet mieleltäsi sairas vai oliko miehen su

vussa millä mällätä ?

Mikä katkera nillittäjä tähän tuli? Mitä otsikossa kysytään? Oletko oikea henkilö vastaamaan? Eli kerro siis omasta kokemuksestasi.

- eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä läksin, mutta vasta viiveellä alamäen jälkeen. Oli järkytys saada rukkaset kosintaan, koska olin aivan varma myöntävästä vastauksesta. Kieltäytymisestä alkoi suhteemme alamäki ja tuli viimein päivä, jolloin tajusin ettei tästä tule enää mitään. Olimme olleet lähes 10 vuotta yhdessä. Tosirakkaudeksi luulemani olikin harhaa. Mies löysi nopeasti uuden, meni kihloihin ja naimisiin varmaankin vuoden sisällä erostamme.

Just tosta on kyse, siitä että toinen ei oikeasti ole sitoutunut, vaan haluaa pitää takaportin auki siltä varalta, että löytyisi joku parempi. No kaikille ei löydy sitä parempaa, mutta kyllä minua häiritsisi olla se "melkein oikea".

Joo, vähän kuin ikuisella koeajalla. Kun mies oikeasti haluaa jonkun naisen, hän ei ota mitään riskejä tämän menettämisestä. Ei kannata tyytyä tyytyjään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähdit siis suhteesta manipuloidaksesi toista?

En manipuloidakseni, vaan omatkin tunteet muuttuivat. Oli rankkaa katsoa vierestä, ettei toiselle merkinnyt mitään se, että minulle avioliitto olisi ollut tärkeä. Jos olisin jatkanut suhteessa pidempään, olisin luultavasti kyynistynyt ja katkeroitunut.

Ap

Olet mieleltäsi sairas vai oliko miehen su

vussa millä mällätä ?

Mikä katkera nillittäjä tähän tuli? Mitä otsikossa kysytään? Oletko oikea henkilö vastaamaan? Eli kerro siis omasta kokemuksestasi.

- eri

No eihän tolla mitään kokemusta edes ole, länkyttää täällä vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli niin päin että mies halusi naimisiin, minua se ei taas olisi voinut juuri vähempää hetkauttaa. Menin kuitenkin naimisiin, koska meillä on lapsiakin ja mies sitä toivoi. Ei se minulta ole pois. Nyt on kolme vuotta avioliittoa takana ja samalla kaavalla mennään kuin ennenkin. Jos mies ei sinun kanssasi halunnut naimisiin, ei hän ollut valmis panostamaan sinuun. Joskus pitää tulla vastaan puolison toiveissa.

Meilläkin mies halusi naimisiin. 2 kertaa kosinut ja muutaman kerran puhunut asiasta. Itse en usko avioliittoon ja ajatuskin ahdistaa. En halua olla mikään vaimo vaan ihan erillinen ihminen. En halua jakaa ihan kaikkea. Pidän mielelläni huolen omista, lasten ja vanhempieni asioista. Anoppi yritti ylipuhua naimisiin tyyliin että hyötyisin avioliitosta. En hyödy, enemmän hyödyn siitä että en mene naimisiin. Avioliitto on jäänne niiltä ajoilta kun nainen ei ollut tasavertainen vaan tarvi miehen päättämään asioistaan. Haluanko sellaiseen asemaan ja kannatanko epätasa-arvoa? En!

Vaimo jo sanana kuulostaa joltain kotiorjalta.

Onpa sinulla kieroutunut ajattelu. Minun korvaani sana vaimo kuulostaa arvokkaalta, naiselta jonka mies on halunnut ihan virallisesti tunnustaa omaksi puolisokseen ja turvata myös lain edessä kaikki puolisolle kuuluvat oikeudet. Vaimo on ihan muuta kuin pelkkä tyttöystävä, samoin kuin aviomies on ihan eri asia kuin miesystävä. Kertoo arvostuksesta ja kunnioituksesta, sekä siitä että on toiselle oikeasti erityinen, kun on valmis tunnustamaan suhteen virallisesti.

Ja kyllä, olen arvoiltani perinteinen ja ihan ylpeä siitä. Joten turha yrittää sitä "tule pois sieltä 50-luvulta"-kommenttia, koska se on mulle vaan positiivista jos pidät ajatuksiani vanhanaikaisina.

N31

Yhteiset lapset on paljon suurempi sitoumus kuin avioliitto. Eiköhän lastensa äidiksi valittu puoliso ole vähintään yhtä arvostettu kuin aviovaimoksi otettu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilman avioliittoa ei minusta olla perhe, kyllä se vaan muuttaa asioita.

Kuten sen miten muut heidät näkevät, mä en sinkkuna ikinä olisi vokotellut toisen kanssa naimisissa olevaa, mutta etenkin ellei ole yhteisiä lapsia, niin avomiehet ovat vapaata riistaa.

Minäkin olin joskun sitä mieltä, etten mene koskaan naimisiin. Kunnes tuli se oikea, eikä ollutkaan yhtään vaikeaa mennä naimisiin. Siksi minusta haluttomuus mennä naimisiin on haluttomuutta mennä naimisiin tämän ihmisen kanssa, vähintään alitajuisesti ei halua sitoutua, koska ihminen on melkein sopiva, eli väärä.

Nimim. 13 v onnellisesti naimisissa

Hyvin kiero ajatusmaailma...

nimim. 13v avoliitossa, pettämättä puolin ja toisin, ihan perheenä kera lasten, nyt sinkku, ja varattu on aina varattu, ei sormuskaan mikään siveysvyö ole

Mitä kieroa? Useimmat taitaa olla samaa mieltä että naimisissa oleviin ei kosketa, mutta pelkkä avokki vailla yhteisiä on nimenomaan vapaata riistaa.

Kyllä se avioliitto vaan muuttaa asioita, mm sitä miten ympäristö heidät näkee, perheenä vai säätäjinä.

Jestas :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No en kyllä ymmärrä, miksi naimisiin meno on noin tärkeää ? Ihme pakkomielle

Mitä muuta et ymmärrä? Taitaa tulla pitkä lista.

Juu 😄. Näitä keskusteluja kun seuraa, joku asiasta mitään tietämätön on hyvin usein kommentoimassa. Oli aihe mikä hyvänsä 😄.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli niin päin että mies halusi naimisiin, minua se ei taas olisi voinut juuri vähempää hetkauttaa. Menin kuitenkin naimisiin, koska meillä on lapsiakin ja mies sitä toivoi. Ei se minulta ole pois. Nyt on kolme vuotta avioliittoa takana ja samalla kaavalla mennään kuin ennenkin. Jos mies ei sinun kanssasi halunnut naimisiin, ei hän ollut valmis panostamaan sinuun. Joskus pitää tulla vastaan puolison toiveissa.

Meilläkin mies halusi naimisiin. 2 kertaa kosinut ja muutaman kerran puhunut asiasta. Itse en usko avioliittoon ja ajatuskin ahdistaa. En halua olla mikään vaimo vaan ihan erillinen ihminen. En halua jakaa ihan kaikkea. Pidän mielelläni huolen omista, lasten ja vanhempieni asioista. Anoppi yritti ylipuhua naimisiin tyyliin että hyötyisin avioliitosta. En hyödy, enemmän hyödyn siitä että en mene naimisiin. Avioliitto on jäänne niiltä ajoilta kun nainen ei ollut tasavertainen vaan tarvi miehen päättämään asioistaan. Haluanko sellaiseen asemaan ja kannatanko epätasa-arvoa? En!

Vaimo jo sanana kuulostaa joltain kotiorjalta.

Onpa sinulla kieroutunut ajattelu. Minun korvaani sana vaimo kuulostaa arvokkaalta, naiselta jonka mies on halunnut ihan virallisesti tunnustaa omaksi puolisokseen ja turvata myös lain edessä kaikki puolisolle kuuluvat oikeudet. Vaimo on ihan muuta kuin pelkkä tyttöystävä, samoin kuin aviomies on ihan eri asia kuin miesystävä. Kertoo arvostuksesta ja kunnioituksesta, sekä siitä että on toiselle oikeasti erityinen, kun on valmis tunnustamaan suhteen virallisesti.

Ja kyllä, olen arvoiltani perinteinen ja ihan ylpeä siitä. Joten turha yrittää sitä "tule pois sieltä 50-luvulta"-kommenttia, koska se on mulle vaan positiivista jos pidät ajatuksiani vanhanaikaisina.

N31

Yhteiset lapset on paljon suurempi sitoumus kuin avioliitto. Eiköhän lastensa äidiksi valittu puoliso ole vähintään yhtä arvostettu kuin aviovaimoksi otettu.

Miksi mies ei sitten suostu kanssasi naimisiin, jos kerran arvostaa sinua ja on vielä lapsiakin halunnut kanssasi? Ei kuulosta minusta kovinkaan rakastavalta mieheltä, jos ei ole valmis virallistamaan suhdetta edes lasten takia, vaan haluaa heidän olevan aviottomia lapsia. Taitaa mennä mukavuudenhalu edellä vain kaikessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No en kyllä ymmärrä, miksi naimisiin meno on noin tärkeää ? Ihme pakkomielle

Mielestäni myös kyse on siitä, miksi naimisiin ei voi mennä? Etenkin jos tietää sen olevan toiselle osapuolelle tärkeää.

Ap

En minä menisi naimisiin vain sen takia, että kumppanini niin haluaisi. Ja kääntäen, olisithan sinäkin voinut luopua avioliittohaaveestasi, kerta tiesit että toiselle on tärkeää pysyä naimattomana.

Tässä tullaankin siihen kysymykseen, seurustellaanko vain seurustelun vuoksi, että on edes joku. Pariutumisen tavoite on yleensä perheen perustaminen, tai on ollut siis aiemmin. Nythän se on hyvin usein vain sitä että "ollaan" jonkun kanssa. Jos on rakastunut, haluaa suunnitella yhteistä tulevaisuutta ja toteuttaa toisen unelmia. Jos toisen osapuolen unelma on nennä naimisiin ja toisen olla "vapaa", ei unelmat kohtaa. Molempien elämä jatkuisi välitilassa niin kauan, kunnes jompikumpi rakastuu johonkin toiseen tai kuolee. Kärsivä osapuoli on se, joka rakasti ja olisi halunnut enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No en kyllä ymmärrä, miksi naimisiin meno on noin tärkeää ? Ihme pakkomielle

Mielestäni myös kyse on siitä, miksi naimisiin ei voi mennä? Etenkin jos tietää sen olevan toiselle osapuolelle tärkeää.

Ap

En minä menisi naimisiin vain sen takia, että kumppanini niin haluaisi. Ja kääntäen, olisithan sinäkin voinut luopua avioliittohaaveestasi, kerta tiesit että toiselle on tärkeää pysyä naimattomana.

Minusta on erikoista rusinat pullasta-ajattelua vaatia vakava ja sitoutunut parisuhde, jossa kuitenkin edellytyksenä, ettei mennä naimisiin. Eksäni teki juuri näin. Seurauksena oli, että omat tunteeni (rakkaus, kunnioitus, välittäminen) alkoivat laimenemaan.

Ap

Selitä nyt meille vuosikymmeniä avoliitossa eläneille perheellisille, mikä avioliitossa on sinulle niin tärkeää, että otat mieluummin kelvottoman aviomiehen päästäksesi naimisiin ja luovut muuten hyvästä ja sitoutuneesta avopuolisosta?

No, onhan tämä provo vaihtelua niihin muihin, jatka vaan vastaamatta.

En tietenkään huoli kelvotonta puolisoa avioliittoon. Avoliitossa ei ole mitään väärää, niin kauan kun molemmat osapuolet sitä toivoo. Jos jompaa kumpaa osapuolta vaivaa juridisen sitoutumisen puute, ei suhde ehkä olekaan niin hyvä. Omat tunteeni kärsivät, kun eksälle ei merkinnyt mitään oma toiveeni avioliitosta.

Ap

Et sitten keksi mitään syytä, jonka vuoksi avioliitto on sinulle pakkomielle. Tässä muutama ehdotus: prinsessapäivä ja häälahjat (jota et halunnut), hienompi sukunimi, tasinko avioliiton päättyessä, leskeneläke. Mitään noista et saa ilman avioliittoa. Onko muita syitä?

Avioliiton edut olisivat tulleet myös aloittajan puolisolle. Ei ne koske pelkästään naisia.

Eli nuo oat ainoat avioliiton edut?

Sitoutuminen on huono perustelu, koska niin moni avioliitto päättyy eroon.

No, lisäksi se tunnepuoli. Minusta tuntuu, että olen tullut perille, kun aiemmin olin matkalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli niin päin että mies halusi naimisiin, minua se ei taas olisi voinut juuri vähempää hetkauttaa. Menin kuitenkin naimisiin, koska meillä on lapsiakin ja mies sitä toivoi. Ei se minulta ole pois. Nyt on kolme vuotta avioliittoa takana ja samalla kaavalla mennään kuin ennenkin. Jos mies ei sinun kanssasi halunnut naimisiin, ei hän ollut valmis panostamaan sinuun. Joskus pitää tulla vastaan puolison toiveissa.

Meilläkin mies halusi naimisiin. 2 kertaa kosinut ja muutaman kerran puhunut asiasta. Itse en usko avioliittoon ja ajatuskin ahdistaa. En halua olla mikään vaimo vaan ihan erillinen ihminen. En halua jakaa ihan kaikkea. Pidän mielelläni huolen omista, lasten ja vanhempieni asioista. Anoppi yritti ylipuhua naimisiin tyyliin että hyötyisin avioliitosta. En hyödy, enemmän hyödyn siitä että en mene naimisiin. Avioliitto on jäänne niiltä ajoilta kun nainen ei ollut tasavertainen vaan tarvi miehen päättämään asioistaan. Haluanko sellaiseen asemaan ja kannatanko epätasa-arvoa? En!

Vaimo jo sanana kuulostaa joltain kotiorjalta.

Onpa sinulla kieroutunut ajattelu. Minun korvaani sana vaimo kuulostaa arvokkaalta, naiselta jonka mies on halunnut ihan virallisesti tunnustaa omaksi puolisokseen ja turvata myös lain edessä kaikki puolisolle kuuluvat oikeudet. Vaimo on ihan muuta kuin pelkkä tyttöystävä, samoin kuin aviomies on ihan eri asia kuin miesystävä. Kertoo arvostuksesta ja kunnioituksesta, sekä siitä että on toiselle oikeasti erityinen, kun on valmis tunnustamaan suhteen virallisesti.

Ja kyllä, olen arvoiltani perinteinen ja ihan ylpeä siitä. Joten turha yrittää sitä "tule pois sieltä 50-luvulta"-kommenttia, koska se on mulle vaan positiivista jos pidät ajatuksiani vanhanaikaisina.

N31

Yhteiset lapset on paljon suurempi sitoumus kuin avioliitto. Eiköhän lastensa äidiksi valittu puoliso ole vähintään yhtä arvostettu kuin aviovaimoksi otettu.

Ai vähintään? 😄.

Tyttöystäväksi kelpaa moni, äidiksi jotkut. Vaimoksi vain yksi. Pouslukien tietysti sarjanaijat, jotka ovat siinä uskossa, että jokaisen kumppanin kanssa on mentävä naimisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli niin päin että mies halusi naimisiin, minua se ei taas olisi voinut juuri vähempää hetkauttaa. Menin kuitenkin naimisiin, koska meillä on lapsiakin ja mies sitä toivoi. Ei se minulta ole pois. Nyt on kolme vuotta avioliittoa takana ja samalla kaavalla mennään kuin ennenkin. Jos mies ei sinun kanssasi halunnut naimisiin, ei hän ollut valmis panostamaan sinuun. Joskus pitää tulla vastaan puolison toiveissa.

Meilläkin mies halusi naimisiin. 2 kertaa kosinut ja muutaman kerran puhunut asiasta. Itse en usko avioliittoon ja ajatuskin ahdistaa. En halua olla mikään vaimo vaan ihan erillinen ihminen. En halua jakaa ihan kaikkea. Pidän mielelläni huolen omista, lasten ja vanhempieni asioista. Anoppi yritti ylipuhua naimisiin tyyliin että hyötyisin avioliitosta. En hyödy, enemmän hyödyn siitä että en mene naimisiin. Avioliitto on jäänne niiltä ajoilta kun nainen ei ollut tasavertainen vaan tarvi miehen päättämään asioistaan. Haluanko sellaiseen asemaan ja kannatanko epätasa-arvoa? En!

Vaimo jo sanana kuulostaa joltain kotiorjalta.

Onpa sinulla kieroutunut ajattelu. Minun korvaani sana vaimo kuulostaa arvokkaalta, naiselta jonka mies on halunnut ihan virallisesti tunnustaa omaksi puolisokseen ja turvata myös lain edessä kaikki puolisolle kuuluvat oikeudet. Vaimo on ihan muuta kuin pelkkä tyttöystävä, samoin kuin aviomies on ihan eri asia kuin miesystävä. Kertoo arvostuksesta ja kunnioituksesta, sekä siitä että on toiselle oikeasti erityinen, kun on valmis tunnustamaan suhteen virallisesti.

Ja kyllä, olen arvoiltani perinteinen ja ihan ylpeä siitä. Joten turha yrittää sitä "tule pois sieltä 50-luvulta"-kommenttia, koska se on mulle vaan positiivista jos pidät ajatuksiani vanhanaikaisina.

N31

Yhteiset lapset on paljon suurempi sitoumus kuin avioliitto. Eiköhän lastensa äidiksi valittu puoliso ole vähintään yhtä arvostettu kuin aviovaimoksi otettu.

Eihän mies lapsista eroa kun eroaa niiden äidistä. Yhteiset lapset ei ole sitoumus naiseen, vaan niihin lapsiin. Ei kyllä aina lapsiinkaan, mutta sellaista miestä joka ei välitä lapsistaan ei pidä valita, paska mikä paska.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli niin päin että mies halusi naimisiin, minua se ei taas olisi voinut juuri vähempää hetkauttaa. Menin kuitenkin naimisiin, koska meillä on lapsiakin ja mies sitä toivoi. Ei se minulta ole pois. Nyt on kolme vuotta avioliittoa takana ja samalla kaavalla mennään kuin ennenkin. Jos mies ei sinun kanssasi halunnut naimisiin, ei hän ollut valmis panostamaan sinuun. Joskus pitää tulla vastaan puolison toiveissa.

Meilläkin mies halusi naimisiin. 2 kertaa kosinut ja muutaman kerran puhunut asiasta. Itse en usko avioliittoon ja ajatuskin ahdistaa. En halua olla mikään vaimo vaan ihan erillinen ihminen. En halua jakaa ihan kaikkea. Pidän mielelläni huolen omista, lasten ja vanhempieni asioista. Anoppi yritti ylipuhua naimisiin tyyliin että hyötyisin avioliitosta. En hyödy, enemmän hyödyn siitä että en mene naimisiin. Avioliitto on jäänne niiltä ajoilta kun nainen ei ollut tasavertainen vaan tarvi miehen päättämään asioistaan. Haluanko sellaiseen asemaan ja kannatanko epätasa-arvoa? En!

Vaimo jo sanana kuulostaa joltain kotiorjalta.

Onpa sinulla kieroutunut ajattelu. Minun korvaani sana vaimo kuulostaa arvokkaalta, naiselta jonka mies on halunnut ihan virallisesti tunnustaa omaksi puolisokseen ja turvata myös lain edessä kaikki puolisolle kuuluvat oikeudet. Vaimo on ihan muuta kuin pelkkä tyttöystävä, samoin kuin aviomies on ihan eri asia kuin miesystävä. Kertoo arvostuksesta ja kunnioituksesta, sekä siitä että on toiselle oikeasti erityinen, kun on valmis tunnustamaan suhteen virallisesti.

Ja kyllä, olen arvoiltani perinteinen ja ihan ylpeä siitä. Joten turha yrittää sitä "tule pois sieltä 50-luvulta"-kommenttia, koska se on mulle vaan positiivista jos pidät ajatuksiani vanhanaikaisina.

N31

Yhteiset lapset on paljon suurempi sitoumus kuin avioliitto. Eiköhän lastensa äidiksi valittu puoliso ole vähintään yhtä arvostettu kuin aviovaimoksi otettu.

Eihän mies lapsista eroa kun eroaa niiden äidistä. Yhteiset lapset ei ole sitoumus naiseen, vaan niihin lapsiin. Ei kyllä aina lapsiinkaan, mutta sellaista miestä joka ei välitä lapsistaan ei pidä valita, paska mikä paska.

Lastensa äidistä ei mies koskaan pääse eroon. Tai ei ainakaan ekaan 18 vuoteen. Aviopuolisosta pääsee eroon parilla allekirjoituksella.

Er

Tekisin ihan samoin. Eihän se avioliitto sinänsä muuta mitään. Ihmiset on samat ja suhde on sama, sillä on vain se "virallisuus". Eikä avioliitto takaa mitään parisuhteen vakavuuden tai pysyvyyden suhteen. Käytännössä ajateltuna avioliitto on sopimus, joka yksinkertaistaa monia asioita ja turvaa molempien selustaa, jos sattuu jotain yllättävää esim. puoliso kuolee. Avioehdonkin voi tehdä. Mulle se kuitenkin merkitsee myös sitä, että haluaa sitoutua siihen puolisoon ja rakentaa yhteistä elämää jne. Kyllähän noita voi tehdä avoliitossakin, mutta avioliitto on eräänlainen symbolinen piste i:n päälle.

Sivuhuomautuksena en halua isoja häitä. Korkeintaan lähimmät perheenjäsenet ja kaverit. Vihkiminen voi olla maistraatissa tai kirkossa. Samaten, en halua muuta kuin yksinkertaisen sormuksen ilman kiviä tms. Kyse ei itselle ole siitä ulkokuoresta vaan siitä, minkä merkityksen itse siihen sormukseen, avioliittoon ja kaikkeen liitän. Jos puoliso ei haluaisi naimisiin ja olisi sitä mieltä, että avioliitto pilaa kaiken ja avioliitto on ihan turha, meillä olisi liian erilainen arvomaailma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli niin päin että mies halusi naimisiin, minua se ei taas olisi voinut juuri vähempää hetkauttaa. Menin kuitenkin naimisiin, koska meillä on lapsiakin ja mies sitä toivoi. Ei se minulta ole pois. Nyt on kolme vuotta avioliittoa takana ja samalla kaavalla mennään kuin ennenkin. Jos mies ei sinun kanssasi halunnut naimisiin, ei hän ollut valmis panostamaan sinuun. Joskus pitää tulla vastaan puolison toiveissa.

Meilläkin mies halusi naimisiin. 2 kertaa kosinut ja muutaman kerran puhunut asiasta. Itse en usko avioliittoon ja ajatuskin ahdistaa. En halua olla mikään vaimo vaan ihan erillinen ihminen. En halua jakaa ihan kaikkea. Pidän mielelläni huolen omista, lasten ja vanhempieni asioista. Anoppi yritti ylipuhua naimisiin tyyliin että hyötyisin avioliitosta. En hyödy, enemmän hyödyn siitä että en mene naimisiin. Avioliitto on jäänne niiltä ajoilta kun nainen ei ollut tasavertainen vaan tarvi miehen päättämään asioistaan. Haluanko sellaiseen asemaan ja kannatanko epätasa-arvoa? En!

Vaimo jo sanana kuulostaa joltain kotiorjalta.

Onpa sinulla kieroutunut ajattelu. Minun korvaani sana vaimo kuulostaa arvokkaalta, naiselta jonka mies on halunnut ihan virallisesti tunnustaa omaksi puolisokseen ja turvata myös lain edessä kaikki puolisolle kuuluvat oikeudet. Vaimo on ihan muuta kuin pelkkä tyttöystävä, samoin kuin aviomies on ihan eri asia kuin miesystävä. Kertoo arvostuksesta ja kunnioituksesta, sekä siitä että on toiselle oikeasti erityinen, kun on valmis tunnustamaan suhteen virallisesti.

Ja kyllä, olen arvoiltani perinteinen ja ihan ylpeä siitä. Joten turha yrittää sitä "tule pois sieltä 50-luvulta"-kommenttia, koska se on mulle vaan positiivista jos pidät ajatuksiani vanhanaikaisina.

N31

Yhteiset lapset on paljon suurempi sitoumus kuin avioliitto. Eiköhän lastensa äidiksi valittu puoliso ole vähintään yhtä arvostettu kuin aviovaimoksi otettu.

Eivät ole. Monelle miehelle lapset eivät merkitse vielä mitään, aviottomia lapsia on tähän maailmaan saatettu rakastajattarien kanssa maailman sivu. Ei tarvitse kovin paljon historiaa lukea, kun alkaa tuntua että lähes kaikilla etenkin korkeammassa asemassa olevilla miehillä on ollut ennen avioliittoa muutamia jalkavaimoja ja rakastajattaria, joille ovat lapsia tehneet. Nämä ovat sitten kylmästi jääneet ja unohdettu, kun vaimoksi valittu nainen on lopulta löytynyt. Maallakin osattiin, Suomessakin moni maatalon isäntä teki lehtolapsia piikojensa kanssa. Tänäkin päivänä riittää miehiä, jotka tekevät lapsia surutta monelle naiselle.

Ihmisen luonto ei ole siitä mihinkään muutamassa vuosikymmenessä muuttunut, eli edelleen pätee se, että avioliitto on miehen aidoin osoitus sitoutumishalusta ja arvostuksesta naista kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Halusitte eri asioita . Etsi mies joka haluaa sitoutua .

Kyllä, tosin alkuvaiheessa ex oli myös todella selkeäsanainen sen suhteen, että haluaa sitoutua ja vakavan parisuhteen. Kesti kaksi vuotta, että hän sai ensimmäisen kerran suunsa auki siitä, ettei "usko avioliittoon".

Ap

Hah! Ja kuitenkin uskoi, että avioliitto tuo ne kaikki ongelmat 😂

Hyvä että jätit moisen typeryyden.

Pst exälle terveisiä: ihmisethän ne sen liiton tekee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli niin päin että mies halusi naimisiin, minua se ei taas olisi voinut juuri vähempää hetkauttaa. Menin kuitenkin naimisiin, koska meillä on lapsiakin ja mies sitä toivoi. Ei se minulta ole pois. Nyt on kolme vuotta avioliittoa takana ja samalla kaavalla mennään kuin ennenkin. Jos mies ei sinun kanssasi halunnut naimisiin, ei hän ollut valmis panostamaan sinuun. Joskus pitää tulla vastaan puolison toiveissa.

Meilläkin mies halusi naimisiin. 2 kertaa kosinut ja muutaman kerran puhunut asiasta. Itse en usko avioliittoon ja ajatuskin ahdistaa. En halua olla mikään vaimo vaan ihan erillinen ihminen. En halua jakaa ihan kaikkea. Pidän mielelläni huolen omista, lasten ja vanhempieni asioista. Anoppi yritti ylipuhua naimisiin tyyliin että hyötyisin avioliitosta. En hyödy, enemmän hyödyn siitä että en mene naimisiin. Avioliitto on jäänne niiltä ajoilta kun nainen ei ollut tasavertainen vaan tarvi miehen päättämään asioistaan. Haluanko sellaiseen asemaan ja kannatanko epätasa-arvoa? En!

Vaimo jo sanana kuulostaa joltain kotiorjalta.

Onpa sinulla kieroutunut ajattelu. Minun korvaani sana vaimo kuulostaa arvokkaalta, naiselta jonka mies on halunnut ihan virallisesti tunnustaa omaksi puolisokseen ja turvata myös lain edessä kaikki puolisolle kuuluvat oikeudet. Vaimo on ihan muuta kuin pelkkä tyttöystävä, samoin kuin aviomies on ihan eri asia kuin miesystävä. Kertoo arvostuksesta ja kunnioituksesta, sekä siitä että on toiselle oikeasti erityinen, kun on valmis tunnustamaan suhteen virallisesti.

Ja kyllä, olen arvoiltani perinteinen ja ihan ylpeä siitä. Joten turha yrittää sitä "tule pois sieltä 50-luvulta"-kommenttia, koska se on mulle vaan positiivista jos pidät ajatuksiani vanhanaikaisina.

N31

Yhteiset lapset on paljon suurempi sitoumus kuin avioliitto. Eiköhän lastensa äidiksi valittu puoliso ole vähintään yhtä arvostettu kuin aviovaimoksi otettu.

Miksi mies ei sitten suostu kanssasi naimisiin, jos kerran arvostaa sinua ja on vielä lapsiakin halunnut kanssasi? Ei kuulosta minusta kovinkaan rakastavalta mieheltä, jos ei ole valmis virallistamaan suhdetta edes lasten takia, vaan haluaa heidän olevan aviottomia lapsia. Taitaa mennä mukavuudenhalu edellä vain kaikessa.

Kai naimisissa olemattomuus on yhtälailla hyväksyttävä valinta kuin naimisiin haluaminenkin? Oli lapsia tai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli niin päin että mies halusi naimisiin, minua se ei taas olisi voinut juuri vähempää hetkauttaa. Menin kuitenkin naimisiin, koska meillä on lapsiakin ja mies sitä toivoi. Ei se minulta ole pois. Nyt on kolme vuotta avioliittoa takana ja samalla kaavalla mennään kuin ennenkin. Jos mies ei sinun kanssasi halunnut naimisiin, ei hän ollut valmis panostamaan sinuun. Joskus pitää tulla vastaan puolison toiveissa.

Meilläkin mies halusi naimisiin. 2 kertaa kosinut ja muutaman kerran puhunut asiasta. Itse en usko avioliittoon ja ajatuskin ahdistaa. En halua olla mikään vaimo vaan ihan erillinen ihminen. En halua jakaa ihan kaikkea. Pidän mielelläni huolen omista, lasten ja vanhempieni asioista. Anoppi yritti ylipuhua naimisiin tyyliin että hyötyisin avioliitosta. En hyödy, enemmän hyödyn siitä että en mene naimisiin. Avioliitto on jäänne niiltä ajoilta kun nainen ei ollut tasavertainen vaan tarvi miehen päättämään asioistaan. Haluanko sellaiseen asemaan ja kannatanko epätasa-arvoa? En!

Vaimo jo sanana kuulostaa joltain kotiorjalta.

Onpa sinulla kieroutunut ajattelu. Minun korvaani sana vaimo kuulostaa arvokkaalta, naiselta jonka mies on halunnut ihan virallisesti tunnustaa omaksi puolisokseen ja turvata myös lain edessä kaikki puolisolle kuuluvat oikeudet. Vaimo on ihan muuta kuin pelkkä tyttöystävä, samoin kuin aviomies on ihan eri asia kuin miesystävä. Kertoo arvostuksesta ja kunnioituksesta, sekä siitä että on toiselle oikeasti erityinen, kun on valmis tunnustamaan suhteen virallisesti.

Ja kyllä, olen arvoiltani perinteinen ja ihan ylpeä siitä. Joten turha yrittää sitä "tule pois sieltä 50-luvulta"-kommenttia, koska se on mulle vaan positiivista jos pidät ajatuksiani vanhanaikaisina.

N31

Yhteiset lapset on paljon suurempi sitoumus kuin avioliitto. Eiköhän lastensa äidiksi valittu puoliso ole vähintään yhtä arvostettu kuin aviovaimoksi otettu.

Ai vähintään? 😄.

Tyttöystäväksi kelpaa moni, äidiksi jotkut. Vaimoksi vain yksi. Pouslukien tietysti sarjanaijat, jotka ovat siinä uskossa, että jokaisen kumppanin kanssa on mentävä naimisiin.

No enpä minä lapsia ole tehnyt kuin yhden kanssa. Tiedän useankin naimisissa olevan joka juoksee vieraissa, meillä ihan seurustelu/avoliitto riittää siihen että muita ei tarvita.

Voiko kolme vuotta kestäneen suhteen perustella olettaa, että mies tietää jo, haluaako naimisiin? Mitä mieltä olette? Mies on 35 ja minä olen 29 vuotta.

T. Se aiemminkin kommentoinut kolmekymppinen nainen

Vierailija kirjoitti:

Voiko kolme vuotta kestäneen suhteen perustella olettaa, että mies tietää jo, haluaako naimisiin? Mitä mieltä olette? Mies on 35 ja minä olen 29 vuotta.

T. Se aiemminkin kommentoinut kolmekymppinen nainen

Kolme vuotta on lyhyt aika

Vierailija kirjoitti:

Suhde ei ole hyvä, jos arvot on noin erilaiset ja kumpikaan ei halua joustaa. Todennäköisesti miehen tunteet eivät ole niin syvät. Muutenhan rakkaalle haluaa vain hyvää ja miellyttää häntä. Olitteko kauan yhdessä ja puhuitteko lasten hankinnasta ym.

Olen itse myös suhteessa, jos mies ei halua naimisiin. Tiedän etten ole hänen elämänsä rakkaus ja olen asian hyväksynyt.

Älä tuhlaa elämääsi. 3 tapausta olen huomannut, joissa mies pitkään avoliitossa, 10-20 vuotta. Siinä meni lapsihaaveetkin naisilta. Yksi noista oli ulkom ja nainen suomalainen.

Sit nuo 3 miestä löysi sen oikean rakkauden ja äkkiä sen uuden kanssa naimisiin ja lapsia.