Vertaistukea? Onko kukaan muu lähtenyt muuten hyvästä suhteesta siksi, ettei toinen osapuoli halua mennä naimisiin?

Vierailija kirjoitti:

Ensin naimisiin, sitten vasta yhteen asumaan.

Jep, jos sinulla ei ole järjen hiventäkään, kannattaa edetä tuossa järjestyksessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No en kyllä ymmärrä, miksi naimisiin meno on noin tärkeää ? Ihme pakkomielle

Mielestäni myös kyse on siitä, miksi naimisiin ei voi mennä? Etenkin jos tietää sen olevan toiselle osapuolelle tärkeää.

Ap

En minä menisi naimisiin vain sen takia, että kumppanini niin haluaisi. Ja kääntäen, olisithan sinäkin voinut luopua avioliittohaaveestasi, kerta tiesit että toiselle on tärkeää pysyä naimattomana.

Minusta on erikoista rusinat pullasta-ajattelua vaatia vakava ja sitoutunut parisuhde, jossa kuitenkin edellytyksenä, ettei mennä naimisiin. Eksäni teki juuri näin. Seurauksena oli, että omat tunteeni (rakkaus, kunnioitus, välittäminen) alkoivat laimenemaan.

Ap

Kerro millä tavalla vakava parisuhde ilman avioliittoa on rusinat pullasta -ajattelua verrattuna avioliittoon?

Miksi ihminen, joka on omasta mielestään vakavassa ja sitoutuneessa suhteessa, ei voi mennä naimisiin vaikka tietää se olevan kumppanilleen tärkeää? Tämä on mysteeri, johon en saanut eksältäni koskaan järkevää vastausta. Vastaukset olivat juuri tasoa "eihän avioliitolla ole mitään väliä, ei ketään kiinnosta ollaanko me naimisissa vai ei", ja minusta tuo on sitä rusinat pullasta-ajattelua. Olettaa saavansa minusta sitoutuneen kumppanin, mutta ei voi osoittaa sitoutumistaan menemällä naimisiin.

Ap

Ohiksena kirjoittelen. Minulle avioliitto ei koskaan ole ollut itsessään tärkeää, miehelleni on. Naimisissa ollaan, vaikka se ei ole muuttanut suhtautumista mieheeni. Ihan yhtä vakavissani olin ennen papin aamentakin. Niin ja liityin myös kirkkoon takaisin koska miehelleni oli tärkeää saada kirkkohäät. Pönötin hääjuhlat koska ne oli miehelle tärkeät. Vastaavasti kotihiiri mieheni on reissannut ympäri maailmaa kanssani, koska se on minulle tärkeää. Ostanut kanssani koiran koska se on minulle tärkeää. Ravaa mukana kisareissuilla koska minäkin menen ja hän haluaa olla kanssani. Mieheni olisi joskus ehkä halunnut lapsia, minä en missään nimessä halua lisää joten ei tehdä.

Rakkaudessa tehdään kompromisseja, jos joku asia ei nyt ihan ole just sun juttu, mut kumppanille se on tärkeää niin sä teet sen. Koska sä rakastat.

Mies otti koiran vaikka ei halunnut, reissaa ympäri maailmaa vastentahtoisesti, jäi jopa lapsettomaksi vaikka olisi halunnut isäksi, sä pönötit yhden päivän juhlissa... aika tasapuoliset "kompromissit"?

Tsemppiä Ap. Mies ei ollut yhtä sitoutunut kuin sinä.. hyvä, että tuli ilmi tässä kohtaa!

Apn aloitus herätti mielenkiintoni..

Itse olen ollut 6v suhteessa miehen kanssa. Hän ei varsinaisesti ole jyrkästi kieltäytynytkään avioliitosta mutta on puhunut että se ei ole niin tärke. Sitoutumiseen kuulemma riittää tämä mitä meillä nyt on; yhteinen talolaina.

Itsekään en haluaisi isoja häitä ja laittaa niihin paljoa rahaa.. mutta haluaisin kuitenkin virallistaa tämän eli olla hänen vaimonsa. Mies on sanonut että ehkä joskus.. Jos olen hiljaa tästä aina vain, en usko että hän kosii. Kerran sanoin vähän vitsillä että jos et 5 vuoden sisään ole kosinut niin lähden läpsemään.

Meillä on hyvä suhde ja oltu aina tosi rakastuneita. Olisi tyhmää jos ei sormuksia vaihdeta. Ehkä tosiaan odottelen jonkinaikaa ja jos kosintaa ei tule. Se on good bye baby

Vierailija kirjoitti:

Mun eksä halusi naimisiin, mä en. Olen pienestä pitäen ollut sitä mieltä, näin vanhempieni jne liittoa ihan...No sorruin kuitenkin menemään ja kappas, puoli vuotta niin ukko jo löytyi naapurin rouvan sängystä.

Se siitä "avioliitosta jossa kaikilla on sama nimi" Joopajoo! Ois vaan pitänyt pitää oma päänsä ja olla menemättä naimisiin!

No ei kai se paperinpala ollut syy siihen, että kumppani petti vai mitä tarkoitat?

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli niin päin että mies halusi naimisiin, minua se ei taas olisi voinut juuri vähempää hetkauttaa. Menin kuitenkin naimisiin, koska meillä on lapsiakin ja mies sitä toivoi. Ei se minulta ole pois. Nyt on kolme vuotta avioliittoa takana ja samalla kaavalla mennään kuin ennenkin. Jos mies ei sinun kanssasi halunnut naimisiin, ei hän ollut valmis panostamaan sinuun. Joskus pitää tulla vastaan puolison toiveissa.

Meilläkin mies halusi naimisiin. 2 kertaa kosinut ja muutaman kerran puhunut asiasta. Itse en usko avioliittoon ja ajatuskin ahdistaa. En halua olla mikään vaimo vaan ihan erillinen ihminen. En halua jakaa ihan kaikkea. Pidän mielelläni huolen omista, lasten ja vanhempieni asioista. Anoppi yritti ylipuhua naimisiin tyyliin että hyötyisin avioliitosta. En hyödy, enemmän hyödyn siitä että en mene naimisiin. Avioliitto on jäänne niiltä ajoilta kun nainen ei ollut tasavertainen vaan tarvi miehen päättämään asioistaan. Haluanko sellaiseen asemaan ja kannatanko epätasa-arvoa? En!

Minä olen nainen enkä ole ikinä kaivannut sitä statusta tai juhlaa. Olen silti ollut aina mieheeni sitoutunut.

Tämä naimisiinmeno on monelle joku ihme päähänpinttymä. Miksi ei voi sitoutua toiseen täysin ennen sitä avioliittoa?

Raha-asiat pystyy järjestämään muutenkin kuin avioliiton kautta.

Kyllä se sitten kaduttaa kun menee huonon kumppanin kanssa naimisiin ja jätti sen hyvän suhteen noin mitättömän asian takia.

Ei nykyään ole enää niin ihailtavaa tai pakko mennä naimisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa että sitoutua ei voi ilman naimisiinmenoa... Itselläkin oli kolmekymppiseksi asti haaveet naimisiinmenosta (olin parisuhteessa), nykyään haluaisin parisuhteen jossa asutaan omissa kodeissa (olen sinkku). Kummassakin pystyisin olemaan yhtä sitoutunut kumppaniin. Vuosien mittaan alkanut miettiä mitä järkeä koko naimisiinmenossa edes on.

N41

Noin minäkin ajattelin kunnes rakastuin mieheeni, ostimme yhteisen asunnon ja saimme lapsen. Meidät vihittiin maistraatissa, häitä ei ollut.

Itselläni on kaksi ihanaa lasta enkä enempää halua. Seuraava suhde kahden aikuisen välinen, ilman perhe-elämäpaineita ja vanhoja kaavoja, jossa voimme keskittyä vain toisiimme, kiitos :)

Harmi että teillä perhe-elämä on ollut paineistettua ettekä ole pystyneet keskittymään toisiinne. Meillä perhe-elämä on ollut juuri sitä mitä molemmat olemme halunneet, toki kuoppiakin on ollut matkassa mutta se kuuluu elämään. Rakastan perhe-elämää ja sitä, että isä ja äiti asuvat saman katon alla lapsen kanssa. Saamme tukea ja apua toinen toisistamme. Lapselle on iso etu että perhe on saman katon alla ja toimii hyvin.

En puhunut vain itsestäni, vaan yleisesti kun perhe-elämiä seuraa ympärillä ja keskustelee tuttavien kanssa. Oman avoliiton aikana tapahtui asioita mitä ei olisi voinut ennalta tietää, kumppani muuttui hyvin paljon, eikä jatkaminen ollut enää mahdollista. Siinä kohtaa oli mahtavaa ettei oltu naimisissa eikä yhteisiä lainoja/omaisuutta.

Se vaihe elämässä on nähty. Tarvitsen omaa aikaa melko usein, vaikka nauttisin kumppanin seurasta. Lapset ovat minulle tärkeimmät, mutta kokoajan kasvavat/itsenäistyvät ja oma vapaus lisääntyy, ihanaa :)

Mitä eroperheen lapsia katsoo, niin aika surullistahan se monien kohdalla on. Riidellään rahasta ja vapaista, lapset muuttavat jatkuvasti kahden kodin välillä ja ikävöivät aina toista vanhempaa, huoltokiusataan, lapsia manipuloidaan toista vanhempaa vastaan, muutossa koko lasten turvallinen elinpiiri voi muuttua ja he voivat käytännössä menettää toisen vanhempansa. Ja vaikka ero olisi sopuisa ja vanhempien välit hyvät, lapset väsyvät vuoroviikkoasumisesta ja edelleen ikävöivät vanhempiaan. Surevat sitä kun perhe ei ole yhtenäinen, toivovat salaa vanhempien yhteen palaamista.

Tietenkin eroaminen on aina parempi kuin oleminen esimerkiksi väkivaltaisessa suhteessa tai suhteessa päihteiden käyttäjän kanssa. Tai jos suhde on todella pahasti riitainen. Näissäkin tapauksissa lapset kärsivät, vanhempiensa ongelmista.

Höpöhöpö. Asutaan samassa taloyhtiössä lasten isän kanssa, pääsääntöisesti lapset asuvat minulla mutta tapaavat isäänsä viikottain. Olen itse avioeroperheestä ja jo lapsena olin sitä mieltä että kumpikin vanhemmistani löysi paremman kumppanin toisella kierroksella. Itse en silti uusperhearkea haikaile vaan elelen mielelläni lasteni kanssa. Mikäli kumppanin löydän niin omissa asunnoissa toisiamme tavaten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli niin päin että mies halusi naimisiin, minua se ei taas olisi voinut juuri vähempää hetkauttaa. Menin kuitenkin naimisiin, koska meillä on lapsiakin ja mies sitä toivoi. Ei se minulta ole pois. Nyt on kolme vuotta avioliittoa takana ja samalla kaavalla mennään kuin ennenkin. Jos mies ei sinun kanssasi halunnut naimisiin, ei hän ollut valmis panostamaan sinuun. Joskus pitää tulla vastaan puolison toiveissa.

Meilläkin mies halusi naimisiin. 2 kertaa kosinut ja muutaman kerran puhunut asiasta. Itse en usko avioliittoon ja ajatuskin ahdistaa. En halua olla mikään vaimo vaan ihan erillinen ihminen. En halua jakaa ihan kaikkea. Pidän mielelläni huolen omista, lasten ja vanhempieni asioista. Anoppi yritti ylipuhua naimisiin tyyliin että hyötyisin avioliitosta. En hyödy, enemmän hyödyn siitä että en mene naimisiin. Avioliitto on jäänne niiltä ajoilta kun nainen ei ollut tasavertainen vaan tarvi miehen päättämään asioistaan. Haluanko sellaiseen asemaan ja kannatanko epätasa-arvoa? En!

Vaimo jo sanana kuulostaa joltain kotiorjalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli niin päin että mies halusi naimisiin, minua se ei taas olisi voinut juuri vähempää hetkauttaa. Menin kuitenkin naimisiin, koska meillä on lapsiakin ja mies sitä toivoi. Ei se minulta ole pois. Nyt on kolme vuotta avioliittoa takana ja samalla kaavalla mennään kuin ennenkin. Jos mies ei sinun kanssasi halunnut naimisiin, ei hän ollut valmis panostamaan sinuun. Joskus pitää tulla vastaan puolison toiveissa.

Meilläkin mies halusi naimisiin. 2 kertaa kosinut ja muutaman kerran puhunut asiasta. Itse en usko avioliittoon ja ajatuskin ahdistaa. En halua olla mikään vaimo vaan ihan erillinen ihminen. En halua jakaa ihan kaikkea. Pidän mielelläni huolen omista, lasten ja vanhempieni asioista. Anoppi yritti ylipuhua naimisiin tyyliin että hyötyisin avioliitosta. En hyödy, enemmän hyödyn siitä että en mene naimisiin. Avioliitto on jäänne niiltä ajoilta kun nainen ei ollut tasavertainen vaan tarvi miehen päättämään asioistaan. Haluanko sellaiseen asemaan ja kannatanko epätasa-arvoa? En!

Erikoinen väite, kun avioliitto nimenomaan turvasi aiemmin juuri naisen taloutta. Leskeneläke, lesken asumisoikeus ja omaisuuden ositus hyödyttivät nimenomaan naisosapuolta enemmän. Ja hyödyttää edelleen. Mitään miehen ylivaltaa naiseen avioliitto ei ole sisältänyt vuosikymmeniin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli niin päin että mies halusi naimisiin, minua se ei taas olisi voinut juuri vähempää hetkauttaa. Menin kuitenkin naimisiin, koska meillä on lapsiakin ja mies sitä toivoi. Ei se minulta ole pois. Nyt on kolme vuotta avioliittoa takana ja samalla kaavalla mennään kuin ennenkin. Jos mies ei sinun kanssasi halunnut naimisiin, ei hän ollut valmis panostamaan sinuun. Joskus pitää tulla vastaan puolison toiveissa.

Meilläkin mies halusi naimisiin. 2 kertaa kosinut ja muutaman kerran puhunut asiasta. Itse en usko avioliittoon ja ajatuskin ahdistaa. En halua olla mikään vaimo vaan ihan erillinen ihminen. En halua jakaa ihan kaikkea. Pidän mielelläni huolen omista, lasten ja vanhempieni asioista. Anoppi yritti ylipuhua naimisiin tyyliin että hyötyisin avioliitosta. En hyödy, enemmän hyödyn siitä että en mene naimisiin. Avioliitto on jäänne niiltä ajoilta kun nainen ei ollut tasavertainen vaan tarvi miehen päättämään asioistaan. Haluanko sellaiseen asemaan ja kannatanko epätasa-arvoa? En!

Miesparka. 2 kertaa rukkaset saatuaan jatkaa nöyryytettynä raivoisan feministin kanssa.

Olen. Erosin ekasta miesystävästä koska ei pitkän suhteen jälkenkään suostunut naimisiin, eikä ollut varma haluaako lapsiakaan. Koiriakaan ei olisi enää halunnut minun ottavan, vaikka minulla on ollut aina oma koira ja tiesi kyllä jo seurustelun alkaessa, että koirista en luovu.

Vaikka eroaminen oli tosi vaikeaa ja ahdistavaa, nii se oli elämäni paras päätös. Löysin sitten itselleni paljon paremmin sopivan miehen, joka haluaa samoja asioita. Kauhistuttaa ajatellakin sitä, mistä kaikesta olisin jäänyt paitsi, jos olisin luopunut kaikista tulevaisuudenhaaveistani ja taipunut eksän tahtoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli niin päin että mies halusi naimisiin, minua se ei taas olisi voinut juuri vähempää hetkauttaa. Menin kuitenkin naimisiin, koska meillä on lapsiakin ja mies sitä toivoi. Ei se minulta ole pois. Nyt on kolme vuotta avioliittoa takana ja samalla kaavalla mennään kuin ennenkin. Jos mies ei sinun kanssasi halunnut naimisiin, ei hän ollut valmis panostamaan sinuun. Joskus pitää tulla vastaan puolison toiveissa.

Meilläkin mies halusi naimisiin. 2 kertaa kosinut ja muutaman kerran puhunut asiasta. Itse en usko avioliittoon ja ajatuskin ahdistaa. En halua olla mikään vaimo vaan ihan erillinen ihminen. En halua jakaa ihan kaikkea. Pidän mielelläni huolen omista, lasten ja vanhempieni asioista. Anoppi yritti ylipuhua naimisiin tyyliin että hyötyisin avioliitosta. En hyödy, enemmän hyödyn siitä että en mene naimisiin. Avioliitto on jäänne niiltä ajoilta kun nainen ei ollut tasavertainen vaan tarvi miehen päättämään asioistaan. Haluanko sellaiseen asemaan ja kannatanko epätasa-arvoa? En!

Minäkin olen tuntenut noin. Silloin mies oli väärä. Kun mies oli oikea, ei ahdistanut yhtään.

Kannattaa kuunnella tunteitaan, mutta aivoja myös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli niin päin että mies halusi naimisiin, minua se ei taas olisi voinut juuri vähempää hetkauttaa. Menin kuitenkin naimisiin, koska meillä on lapsiakin ja mies sitä toivoi. Ei se minulta ole pois. Nyt on kolme vuotta avioliittoa takana ja samalla kaavalla mennään kuin ennenkin. Jos mies ei sinun kanssasi halunnut naimisiin, ei hän ollut valmis panostamaan sinuun. Joskus pitää tulla vastaan puolison toiveissa.

Meilläkin mies halusi naimisiin. 2 kertaa kosinut ja muutaman kerran puhunut asiasta. Itse en usko avioliittoon ja ajatuskin ahdistaa. En halua olla mikään vaimo vaan ihan erillinen ihminen. En halua jakaa ihan kaikkea. Pidän mielelläni huolen omista, lasten ja vanhempieni asioista. Anoppi yritti ylipuhua naimisiin tyyliin että hyötyisin avioliitosta. En hyödy, enemmän hyödyn siitä että en mene naimisiin. Avioliitto on jäänne niiltä ajoilta kun nainen ei ollut tasavertainen vaan tarvi miehen päättämään asioistaan. Haluanko sellaiseen asemaan ja kannatanko epätasa-arvoa? En!

Vaimo jo sanana kuulostaa joltain kotiorjalta.

Onpa sinulla kieroutunut ajattelu. Minun korvaani sana vaimo kuulostaa arvokkaalta, naiselta jonka mies on halunnut ihan virallisesti tunnustaa omaksi puolisokseen ja turvata myös lain edessä kaikki puolisolle kuuluvat oikeudet. Vaimo on ihan muuta kuin pelkkä tyttöystävä, samoin kuin aviomies on ihan eri asia kuin miesystävä. Kertoo arvostuksesta ja kunnioituksesta, sekä siitä että on toiselle oikeasti erityinen, kun on valmis tunnustamaan suhteen virallisesti.

Ja kyllä, olen arvoiltani perinteinen ja ihan ylpeä siitä. Joten turha yrittää sitä "tule pois sieltä 50-luvulta"-kommenttia, koska se on mulle vaan positiivista jos pidät ajatuksiani vanhanaikaisina.

N31

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilman avioliittoa ei minusta olla perhe, kyllä se vaan muuttaa asioita.

Kuten sen miten muut heidät näkevät, mä en sinkkuna ikinä olisi vokotellut toisen kanssa naimisissa olevaa, mutta etenkin ellei ole yhteisiä lapsia, niin avomiehet ovat vapaata riistaa.

Minäkin olin joskun sitä mieltä, etten mene koskaan naimisiin. Kunnes tuli se oikea, eikä ollutkaan yhtään vaikeaa mennä naimisiin. Siksi minusta haluttomuus mennä naimisiin on haluttomuutta mennä naimisiin tämän ihmisen kanssa, vähintään alitajuisesti ei halua sitoutua, koska ihminen on melkein sopiva, eli väärä.

Nimim. 13 v onnellisesti naimisissa

Hyvin kiero ajatusmaailma...

nimim. 13v avoliitossa, pettämättä puolin ja toisin, ihan perheenä kera lasten, nyt sinkku, ja varattu on aina varattu, ei sormuskaan mikään siveysvyö ole

Mitä kieroa? Useimmat taitaa olla samaa mieltä että naimisissa oleviin ei kosketa, mutta pelkkä avokki vailla yhteisiä on nimenomaan vapaata riistaa.

Kyllä se avioliitto vaan muuttaa asioita, mm sitä miten ympäristö heidät näkee, perheenä vai säätäjinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilman avioliittoa ei minusta olla perhe, kyllä se vaan muuttaa asioita.

Kuten sen miten muut heidät näkevät, mä en sinkkuna ikinä olisi vokotellut toisen kanssa naimisissa olevaa, mutta etenkin ellei ole yhteisiä lapsia, niin avomiehet ovat vapaata riistaa.

Minäkin olin joskun sitä mieltä, etten mene koskaan naimisiin. Kunnes tuli se oikea, eikä ollutkaan yhtään vaikeaa mennä naimisiin. Siksi minusta haluttomuus mennä naimisiin on haluttomuutta mennä naimisiin tämän ihmisen kanssa, vähintään alitajuisesti ei halua sitoutua, koska ihminen on melkein sopiva, eli väärä.

Nimim. 13 v onnellisesti naimisissa

Hyvin kiero ajatusmaailma...

nimim. 13v avoliitossa, pettämättä puolin ja toisin, ihan perheenä kera lasten, nyt sinkku, ja varattu on aina varattu, ei sormuskaan mikään siveysvyö ole

Mitä kieroa? Useimmat taitaa olla samaa mieltä että naimisissa oleviin ei kosketa, mutta pelkkä avokki vailla yhteisiä on nimenomaan vapaata riistaa.

Kyllä se avioliitto vaan muuttaa asioita, mm sitä miten ympäristö heidät näkee, perheenä vai säätäjinä.

Lapseton avoliitto voi olla pelkkä yritys säästää asumiskuluissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No en kyllä ymmärrä, miksi naimisiin meno on noin tärkeää ? Ihme pakkomielle

Mielestäni myös kyse on siitä, miksi naimisiin ei voi mennä? Etenkin jos tietää sen olevan toiselle osapuolelle tärkeää.

Ap

En minä menisi naimisiin vain sen takia, että kumppanini niin haluaisi. Ja kääntäen, olisithan sinäkin voinut luopua avioliittohaaveestasi, kerta tiesit että toiselle on tärkeää pysyä naimattomana.

Minusta on erikoista rusinat pullasta-ajattelua vaatia vakava ja sitoutunut parisuhde, jossa kuitenkin edellytyksenä, ettei mennä naimisiin. Eksäni teki juuri näin. Seurauksena oli, että omat tunteeni (rakkaus, kunnioitus, välittäminen) alkoivat laimenemaan.

Ap

Selitä nyt meille vuosikymmeniä avoliitossa eläneille perheellisille, mikä avioliitossa on sinulle niin tärkeää, että otat mieluummin kelvottoman aviomiehen päästäksesi naimisiin ja luovut muuten hyvästä ja sitoutuneesta avopuolisosta?

No, onhan tämä provo vaihtelua niihin muihin, jatka vaan vastaamatta.

En tietenkään huoli kelvotonta puolisoa avioliittoon. Avoliitossa ei ole mitään väärää, niin kauan kun molemmat osapuolet sitä toivoo. Jos jompaa kumpaa osapuolta vaivaa juridisen sitoutumisen puute, ei suhde ehkä olekaan niin hyvä. Omat tunteeni kärsivät, kun eksälle ei merkinnyt mitään oma toiveeni avioliitosta.

Ap

Et sitten keksi mitään syytä, jonka vuoksi avioliitto on sinulle pakkomielle. Tässä muutama ehdotus: prinsessapäivä ja häälahjat (jota et halunnut), hienompi sukunimi, tasinko avioliiton päättyessä, leskeneläke. Mitään noista et saa ilman avioliittoa. Onko muita syitä?

Avioliiton edut olisivat tulleet myös aloittajan puolisolle. Ei ne koske pelkästään naisia.

Eli nuo oat ainoat avioliiton edut?

Sitoutuminen on huono perustelu, koska niin moni avioliitto päättyy eroon.

Minä läksin, mutta vasta viiveellä alamäen jälkeen. Oli järkytys saada rukkaset kosintaan, koska olin aivan varma myöntävästä vastauksesta. Kieltäytymisestä alkoi suhteemme alamäki ja tuli viimein päivä, jolloin tajusin ettei tästä tule enää mitään. Olimme olleet lähes 10 vuotta yhdessä. Tosirakkaudeksi luulemani olikin harhaa. Mies löysi nopeasti uuden, meni kihloihin ja naimisiin varmaankin vuoden sisällä erostamme.

Jos hän päästi sinut, hän ei ole itsekäs; itsekäs olet sinä, jos haluat toisen elävän niin kuin sinä.

Vierailija kirjoitti:

Minä läksin, mutta vasta viiveellä alamäen jälkeen. Oli järkytys saada rukkaset kosintaan, koska olin aivan varma myöntävästä vastauksesta. Kieltäytymisestä alkoi suhteemme alamäki ja tuli viimein päivä, jolloin tajusin ettei tästä tule enää mitään. Olimme olleet lähes 10 vuotta yhdessä. Tosirakkaudeksi luulemani olikin harhaa. Mies löysi nopeasti uuden, meni kihloihin ja naimisiin varmaankin vuoden sisällä erostamme.

Just tosta on kyse, siitä että toinen ei oikeasti ole sitoutunut, vaan haluaa pitää takaportin auki siltä varalta, että löytyisi joku parempi. No kaikille ei löydy sitä parempaa, mutta kyllä minua häiritsisi olla se "melkein oikea".