Lue keskustelun säännöt.
Vertaistukea? Onko kukaan muu lähtenyt muuten hyvästä suhteesta siksi, ettei toinen osapuoli halua mennä naimisiin?
20.07.2023 |
Itselläni nyt siis tällainen tilanne. Erosin ihan hyvästä suhteesta sen vuoksi, että alkoi itseäni syömään sisältäpäin se tosiasia, ettei kumppanini tahtonut mennä kanssani naimisiin. Siis yhdessä hän kyllä tahtoi olla, ja vaikutti viihtyvän kanssani hyvin. Useamman kerran avioliitosta keskustellessamme hän aina kommentoi tyyliin "avioliitto ei merkitse mitään, siitä alkaa vasta ongelmat, avioliitosta erotaan"-tyyppisesti. Minulle avioliitto olisi kuitenkin ollut tärkeä. Pitkään yritin ajatella kumppanin vanavedessä, että mitäpä sillä nyt niin merkitystä, tärkeintä on toimiva arki, mutta lopulta tilanne eskaloitui siihen, että en enää pystynyt samalla tavalla rakastamaan kumppania ja ero tuli.
On mieletön ikävä ja pettymys. Pettymys etenkin siitä, että toinen päästi minut lähtemään. Jos olisin ollut hänelle niin tärkeä kuin väitti, olisi hänellä varmasti mieli avioliiton suhteen muuttunut siinä kohtaa kun todella lähdin.
Kommentit (232)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni avoliittoa kannattava tekee työsopimuksen suullisesti ihan kahden kesken työnantajan kanssa? Ihan turhaa siinä on laittaa nimeä työsopimukseen, kun kumpikin on sitoutunut työsuhteeseen.
Miten tämä liittyy tähän mitenkään? Vai oletatko, että vain avioliitossa elävät ihmiset voivat tehdä juridisia sopimuksia?
Liittyy siten, että juridisia sopimuksia ei tarvita, suullinen sopimus on yhtä pätevä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa että sitoutua ei voi ilman naimisiinmenoa... Itselläkin oli kolmekymppiseksi asti haaveet naimisiinmenosta (olin parisuhteessa), nykyään haluaisin parisuhteen jossa asutaan omissa kodeissa (olen sinkku). Kummassakin pystyisin olemaan yhtä sitoutunut kumppaniin. Vuosien mittaan alkanut miettiä mitä järkeä koko naimisiinmenossa edes on.
N41
Noin minäkin ajattelin kunnes rakastuin mieheeni, ostimme yhteisen asunnon ja saimme lapsen. Meidät vihittiin maistraatissa, häitä ei ollut.
Itselläni on kaksi ihanaa lasta enkä enempää halua. Seuraava suhde kahden aikuisen välinen, ilman perhe-elämäpaineita ja vanhoja kaavoja, jossa voimme keskittyä vain toisiimme, kiitos :)
Harmi että teillä perhe-elämä on ollut paineistettua ettekä ole pystyneet keskittymään toisiinne. Meillä perhe-elämä on ollut juuri sitä mitä molemmat olemme halunneet, toki kuoppiakin on ollut matkassa mutta se kuuluu elämään. Rakastan perhe-elämää ja sitä, että isä ja äiti asuvat saman katon alla lapsen kanssa. Saamme tukea ja apua toinen toisistamme. Lapselle on iso etu että perhe on saman katon alla ja toimii hyvin.
En puhunut vain itsestäni, vaan yleisesti kun perhe-elämiä seuraa ympärillä ja keskustelee tuttavien kanssa. Oman avoliiton aikana tapahtui asioita mitä ei olisi voinut ennalta tietää, kumppani muuttui hyvin paljon, eikä jatkaminen ollut enää mahdollista. Siinä kohtaa oli mahtavaa ettei oltu naimisissa eikä yhteisiä lainoja/omaisuutta.
Se vaihe elämässä on nähty. Tarvitsen omaa aikaa melko usein, vaikka nauttisin kumppanin seurasta. Lapset ovat minulle tärkeimmät, mutta kokoajan kasvavat/itsenäistyvät ja oma vapaus lisääntyy, ihanaa :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en kyllä ymmärrä, miksi naimisiin meno on noin tärkeää ? Ihme pakkomielle
Mielestäni myös kyse on siitä, miksi naimisiin ei voi mennä? Etenkin jos tietää sen olevan toiselle osapuolelle tärkeää.
ApEn minä menisi naimisiin vain sen takia, että kumppanini niin haluaisi. Ja kääntäen, olisithan sinäkin voinut luopua avioliittohaaveestasi, kerta tiesit että toiselle on tärkeää pysyä naimattomana.
Minusta on erikoista rusinat pullasta-ajattelua vaatia vakava ja sitoutunut parisuhde, jossa kuitenkin edellytyksenä, ettei mennä naimisiin. Eksäni teki juuri näin. Seurauksena oli, että omat tunteeni (rakkaus, kunnioitus, välittäminen) alkoivat laimenemaan.
Ap
Selitä nyt meille vuosikymmeniä avoliitossa eläneille perheellisille, mikä avioliitossa on sinulle niin tärkeää, että otat mieluummin kelvottoman aviomiehen päästäksesi naimisiin ja luovut muuten hyvästä ja sitoutuneesta avopuolisosta?
No, onhan tämä provo vaihtelua niihin muihin, jatka vaan vastaamatta.
En tietenkään huoli kelvotonta puolisoa avioliittoon. Avoliitossa ei ole mitään väärää, niin kauan kun molemmat osapuolet sitä toivoo. Jos jompaa kumpaa osapuolta vaivaa juridisen sitoutumisen puute, ei suhde ehkä olekaan niin hyvä. Omat tunteeni kärsivät, kun eksälle ei merkinnyt mitään oma toiveeni avioliitosta.
Ap
Et sitten keksi mitään syytä, jonka vuoksi avioliitto on sinulle pakkomielle. Tässä muutama ehdotus: prinsessapäivä ja häälahjat (jota et halunnut), hienompi sukunimi, tasinko avioliiton päättyessä, leskeneläke. Mitään noista et saa ilman avioliittoa. Onko muita syitä?
Olen eri. Itse koen avioliiton esim. merkkinä syvästä sitoutumisesta, mukavana tapana juhlistaa suhdetta, turvallisuuden tunnetta herättävänä. Se on minulle emotionaalisesti tärkeä asia. En halua lapsia, isoa hääjuhlaa, lahjoja, uutta sukunimeä tai mieheni rahoja (tienaan enemmän).
Miksi ihmiset yleensäkään kokevat asiat tärkeiksi? Outoa pitää sitä pakkomielteenä jos ihminen ei suhtaudu kaikkeen "ihan sama" vaan oikeasti välittää jostain koska se esim. herättää hyviä tunteita.
Hyvin kiteytit myös omat ajatukseni tähän teemaan liittyen. Lisäksi on tapauksia, joissa tuo "ihan sama, avioliitto ei merkitse mitään" asenne on muuttunut silmänräpäyksessä tietyn ihmisen tullessa kohdalle.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en kyllä ymmärrä, miksi naimisiin meno on noin tärkeää ? Ihme pakkomielle
Mielestäni myös kyse on siitä, miksi naimisiin ei voi mennä? Etenkin jos tietää sen olevan toiselle osapuolelle tärkeää.
ApEn minä menisi naimisiin vain sen takia, että kumppanini niin haluaisi. Ja kääntäen, olisithan sinäkin voinut luopua avioliittohaaveestasi, kerta tiesit että toiselle on tärkeää pysyä naimattomana.
Minusta on erikoista rusinat pullasta-ajattelua vaatia vakava ja sitoutunut parisuhde, jossa kuitenkin edellytyksenä, ettei mennä naimisiin. Eksäni teki juuri näin. Seurauksena oli, että omat tunteeni (rakkaus, kunnioitus, välittäminen) alkoivat laimenemaan.
Ap
Selitä nyt meille vuosikymmeniä avoliitossa eläneille perheellisille, mikä avioliitossa on sinulle niin tärkeää, että otat mieluummin kelvottoman aviomiehen päästäksesi naimisiin ja luovut muuten hyvästä ja sitoutuneesta avopuolisosta?
No, onhan tämä provo vaihtelua niihin muihin, jatka vaan vastaamatta.
En tietenkään huoli kelvotonta puolisoa avioliittoon. Avoliitossa ei ole mitään väärää, niin kauan kun molemmat osapuolet sitä toivoo. Jos jompaa kumpaa osapuolta vaivaa juridisen sitoutumisen puute, ei suhde ehkä olekaan niin hyvä. Omat tunteeni kärsivät, kun eksälle ei merkinnyt mitään oma toiveeni avioliitosta.
Ap
Kykenetkö sinä ajattelemaan kuinka paljon eksäsi tunteet kärsivät siitä, että laitoit juridisen sopimuksen, johon ei tarvitse avioliittoa, häntä tärkeämmäksi?
Olen siis sitä mieltä, ettei sinun kuulunutkaan joustaa periaatteestasi, mutta koska olet niin syyllistävä eksääsi kohtaan, mietin vain oletko ajatellut että tämä tilanne on voinut olla hänelle ihan samanlainen?
Hyvä ettet ole avioliitossa, jos se tarkoittaa sinulle vain juridista sopimusta. Kaikki eivät ajattele avioliittoa ainoastaan juridisena sopimuksena.
Jos puoliso ei joustaisi suuntaan tai toiseen, niin se olisi hei hei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni avoliittoa kannattava tekee työsopimuksen suullisesti ihan kahden kesken työnantajan kanssa? Ihan turhaa siinä on laittaa nimeä työsopimukseen, kun kumpikin on sitoutunut työsuhteeseen.
Miten tämä liittyy tähän mitenkään? Vai oletatko, että vain avioliitossa elävät ihmiset voivat tehdä juridisia sopimuksia?
Liittyy siten, että juridisia sopimuksia ei tarvita, suullinen sopimus on yhtä pätevä.
Eli avioliittoon haluava tarvitsee juridisen sopimuksen. Hänelle ei riitä rakkaus ja halu olla toisen kanssa, ne ei merkitse mitään.
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole pelkkä paperi. Se on julkisoikeudellinen sopimus, joka vaikuttaa puolisoiden nykyiseen ja tulevaan omaisuuteen perintöjä myöten.
Aivan, aina voi tehdä avioehdon. Mutta jostain syystä se osapuoli, jolle tuo ensimmäinen paperi on tärkeä, pitää toista paperia vähemmän tärkeänä tai ehkä jopa epäluottamusta osoittavana.
Lukiossa yhtä aikaa kanssani oli pariskunta, joka meni naimisiin muutaman viikon seurustelun jälkeen. Heillä oli elämä muutenkin vähän risaista, alkoa kului ja niin edelleen. Ero tulikin ennen lukion loppua. Mutta ymmärrän kyllä hyvin, että rikkaasta perheestä tulleen osapuolen vanhemmat olivat aika kauhuissaan.
Höpöhöpö. Suollat pelkkää ennakkoluuloista naisvihaa.
Minä halusin naimisiin, mies ei niinkään. Lopulta hän suostui, koska se oli niin tärkeää minulle.
Minä olen se varakkaampi osapuoli ja teetin avioehdon ja testamentin.
Avioliitto on vielä nykyäänkin yhteiskunnassa normi ja symbolinen sitoumus, sellaista paria pidetään sitoutuneena, joka menee naimisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni avoliittoa kannattava tekee työsopimuksen suullisesti ihan kahden kesken työnantajan kanssa? Ihan turhaa siinä on laittaa nimeä työsopimukseen, kun kumpikin on sitoutunut työsuhteeseen.
Miten tämä liittyy tähän mitenkään? Vai oletatko, että vain avioliitossa elävät ihmiset voivat tehdä juridisia sopimuksia?
Liittyy siten, että juridisia sopimuksia ei tarvita, suullinen sopimus on yhtä pätevä.
Eli avioliittoon haluava tarvitsee juridisen sopimuksen. Hänelle ei riitä rakkaus ja halu olla toisen kanssa, ne ei merkitse mitään.
Se nyt on nähty niin monta kertaa, miten avioliittoa vastustava on alle vuodessa naimisissa, kun nykyistä parempi tulee vastaan. "En mene ikinä naimisiin" tarkoittaa "en mene ikinä sinun kanssa naimisiin".
Vierailija kirjoitti:
Jaa että sitoutua ei voi ilman naimisiinmenoa... Itselläkin oli kolmekymppiseksi asti haaveet naimisiinmenosta (olin parisuhteessa), nykyään haluaisin parisuhteen jossa asutaan omissa kodeissa (olen sinkku). Kummassakin pystyisin olemaan yhtä sitoutunut kumppaniin. Vuosien mittaan alkanut miettiä mitä järkeä koko naimisiinmenossa edes on.
N41
Olen aina tiennyt, etten mene naimisiin, mutta kyllä tiedostan kuitenkin avioliiton hyvät puolet. Esim. tuttavapariskunta oli ollut vuosikymmenet surustelusuhteessa. Toinen joutui teho-osastolle ja oli vaarassa menehtyä. Kyllä silloin heille tuli kiire mennä naimisiin, jotta asioiden järjestely oli tilanteessa helpompaa. Mikäli ikävin olisi tapahtunut, niin vainajan asioiden järjestely olisi siirtynyt kaukaisille sukulaisille eikä sille kaikkein läheisimmälle henkilölle. Itse en joustaisi näkemykseni suhteen, mutta ymmärtäisin täysin kumppanin toiveen avioliitosta, varsinkin jos se olisi hyvin perusteltu. Aivan samoin kuin lasten hankinnan suhteenkin. Ovat suuria asioita, joissa ei voi oikein ymmärrettävästi tehdä kompromisseja, mikäli on vahvat periaatteet puoleen tai toiseen. N48
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Palstalla miehet kirjoittavat jatkuvasti, kuinka tyytyvät sellaiseen naiseen, jota eivät oikeasti edes halua. Kai nuo, jotka eivät halua naimisiin, ovat niitä tyytyjiä. Eivät halua sitoutua virallisesti, kun etsivät puolella silmällä koko ajan parempaa.
Ilman avioliittoa ei minusta olla perhe, kyllä se vaan muuttaa asioita.
Kuten sen miten muut heidät näkevät, mä en sinkkuna ikinä olisi vokotellut toisen kanssa naimisissa olevaa, mutta etenkin ellei ole yhteisiä lapsia, niin avomiehet ovat vapaata riistaa.
Minäkin olin joskun sitä mieltä, etten mene koskaan naimisiin. Kunnes tuli se oikea, eikä ollutkaan yhtään vaikeaa mennä naimisiin. Siksi minusta haluttomuus mennä naimisiin on haluttomuutta mennä naimisiin tämän ihmisen kanssa, vähintään alitajuisesti ei halua sitoutua, koska ihminen on melkein sopiva, eli väärä.
Nimim. 13 v onnellisesti naimisissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä monien tarvetta vähätellä naimisiin menoa. Jos asia on AP:lle tärkeä niin silloin se on. Siinä huijaa itseään, jos yrittää selittää asian itselleen niin, että "eihän sillä ole väliä". Sitten on myöhemmin katkera kumppanilleen. Paljon parempi että erosivat nyt niin saavat molemmat elää haluamallaan tavalla.
Sitten on myös se, että kuinka usein on oikeasti kyse siitä, ettei haluta naimisiin... Ei ole yksi eikä kaksi kertaa maailmassa käynyt niin, että ollaan yhdessä pitkään ja toinen ei halua naimisiin. Sitten tulee ero ja tämä naimisiin haluamaton löytää nopeasti uuden ja kihloissa ollaankin vuoden sisällä. Eli ongelma ei ollutkaan avioliitto vaan väärä kumppani. Siksi itse näen usein lausahduksen "En halua naimisiin" olevan todellisuudessa "En halua naimisiin sinun kanssasi."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halusitte eri asioita . Etsi mies joka haluaa sitoutua .
Kyllä, tosin alkuvaiheessa ex oli myös todella selkeäsanainen sen suhteen, että haluaa sitoutua ja vakavan parisuhteen. Kesti kaksi vuotta, että hän sai ensimmäisen kerran suunsa auki siitä, ettei "usko avioliittoon".
Ap
Ymmärrän tietyllä tavalla exääsi, mutta en täysin. Ei avioliiton solmiminen sinällään tarkoita, että siitä alkaa ongelmat. Nyt kun olen jo keski-ikäinen nainen (46 v) ja takana yksi 15 vuoden avioliitto niin voin todeta että avioliitto on turha instituutio. Siitä ei jälkikäteen katsottuna ollut muuta kuin haittaa. Siis siinä mielessä että on hemmetin vaikea erota kun omaisuus on yhteistä ja se pitäisi yrittää jakaa. Jos emme olisi olleet naimisissa olisi eroaminen ollut paljon helpompaa. Onneksi minulla oli avioehto joka suojasi avioliiton aikana saamaani perintöä.
Itse en tule enää ikinä menemään naimisiin, mutta voin silti halutessani sitoutua vakavasti. Sen sitoutumisen voi tehdä muutenkin kuin tekemällä juridisesti pätevän sopimuksen eli menemällä naimisiin. Minä sitoudun sydämessäni ja voin hyvin mennä kihloihin ja asua yhdessä jonkun miehen kanssa, jos löydän sopivan. Toki sillä ehdolla että asumme 100% minun omistamassa asunnossa ja että juoksevat kulut maksetaan nettotulojen suhteessa. Todennäköisesti minä olen se enemmän ansaitseva osapuoli (tällä hetkellä tuloni ovat noin 110 000 euroa vuodessa) ja siten maksan suuremman osan juoksevista kuluista mikä on minusta oikein.
Mutta en ikinä tule enää yhdistämään omaisuutta ja rahoja (omat pankkitilit pitää olla) yhdenkään miehen kanssa enkä menemään naimisiin. Voin silti sitoutua 100% sydämessäni sopivaan mieheen. Ja jos tämä ei sovi miehelle niin sitten ei vaan olla yhdessä.
Vaikka nuorena sitä oli niin vakuuttunut että en ikinä eroa aviomiehestäni koska hän on niin kunnollinen ja kiltti mies niin oli järkyttävää huomata 15 vuoden jälkeen että mies on krooninen pettäjä. Ja se sama tai joku muu vakava syy avioerolle tulee eteen todella monella ja yleisimmin 40-50 vuoden ikähaarukassa.
Muuten samaistun itsekin tuossa ikähaarukassa eronneena, mutta tuota nettotujen suhteessa maksamista en allekirjoita.
Miksi minun pitäisi kustantaa enemmän kuin toisen perusmenoista, joista maksaisi muuten normaalisti? Poikkeus olisi vain tilanne, jossa paremmin tienaavan vaatimuksesta elettäisiin yli toisen varojen. Itse en enää aio ottaa siipeilijöitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap,
Täällä kolmekymppinen nainen, joka miettii ihan samoja asioita parisuhteessaan. Yhdessä on oltu 3 vuotta ja tänä aikana ei ole mies kihlannut minua. Haluaisin vain tietää, tullaanko me ikinä olemaan mies ja vaimo.
Odottaako vai ottaako riski ja kysyä..
Minulla vielä aikaa rajallisesti mahdollisen uuden kumppanin etsimiseen, kun sairastan pahaa endometrioosia. Lääkäri on sanonut, että se tulee vaikeuttamaan hedelmöittymistä.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni avoliittoa kannattava tekee työsopimuksen suullisesti ihan kahden kesken työnantajan kanssa? Ihan turhaa siinä on laittaa nimeä työsopimukseen, kun kumpikin on sitoutunut työsuhteeseen.
Ei ihan vertailukelpoinen.
Työsuhde perustuu sopimukseen, parisuhde luottamukseen.
En minäkään jatkaisi suhdeta, jossa ei mennä naimisiin. Tosin, en muuttaisi yhteen ennen avioliittoa. Seksiä voi olla esiaviollisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni avoliittoa kannattava tekee työsopimuksen suullisesti ihan kahden kesken työnantajan kanssa? Ihan turhaa siinä on laittaa nimeä työsopimukseen, kun kumpikin on sitoutunut työsuhteeseen.
Ei ihan vertailukelpoinen.
Työsuhde perustuu sopimukseen, parisuhde luottamukseen.
Kyllä parisuhde on sopimus. Siinä voidaan sopia myös, että saa olla kolmansia osapuolia.
Vierailija kirjoitti:
Ilman avioliittoa ei minusta olla perhe, kyllä se vaan muuttaa asioita.
Kuten sen miten muut heidät näkevät, mä en sinkkuna ikinä olisi vokotellut toisen kanssa naimisissa olevaa, mutta etenkin ellei ole yhteisiä lapsia, niin avomiehet ovat vapaata riistaa.
Minäkin olin joskun sitä mieltä, etten mene koskaan naimisiin. Kunnes tuli se oikea, eikä ollutkaan yhtään vaikeaa mennä naimisiin. Siksi minusta haluttomuus mennä naimisiin on haluttomuutta mennä naimisiin tämän ihmisen kanssa, vähintään alitajuisesti ei halua sitoutua, koska ihminen on melkein sopiva, eli väärä.
Nimim. 13 v onnellisesti naimisissa
Hyvin kiero ajatusmaailma...
nimim. 13v avoliitossa, pettämättä puolin ja toisin, ihan perheenä kera lasten, nyt sinkku, ja varattu on aina varattu, ei sormuskaan mikään siveysvyö ole
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä monien tarvetta vähätellä naimisiin menoa. Jos asia on AP:lle tärkeä niin silloin se on. Siinä huijaa itseään, jos yrittää selittää asian itselleen niin, että "eihän sillä ole väliä". Sitten on myöhemmin katkera kumppanilleen. Paljon parempi että erosivat nyt niin saavat molemmat elää haluamallaan tavalla.
Sitten on myös se, että kuinka usein on oikeasti kyse siitä, ettei haluta naimisiin... Ei ole yksi eikä kaksi kertaa maailmassa käynyt niin, että ollaan yhdessä pitkään ja toinen ei halua naimisiin. Sitten tulee ero ja tämä naimisiin haluamaton löytää nopeasti uuden ja kihloissa ollaankin vuoden sisällä. Eli ongelma ei ollutkaan avioliitto vaan väärä kumppani. Siksi itse näen usein lausahduksen "En halua naimisiin" olevan todellisuudessa "En halua naimisiin sinun kanssasi."
Ex-avopuolisoni/lasteni isä oli ennen tapaamistamme vannonut ettei ala uuteen suhteeseen pitkään aikaan kun oli eronnut naisesta joka oli painostanut kihloihin. Tavattiin ja halusi parisuhteeseen vaikka erosta ei ollut vuottakaan. Ei halunnut kanssani kihloihin/naimisiin, mutta oli aina uskollinen eikä olisi millään halunnut erota. Minä lopulta halusin, mutta se ei liittynyt kihla-/hääasioihin. Ei ole sittemminkään kihlautunut.
Miten tämä liittyy tähän mitenkään? Vai oletatko, että vain avioliitossa elävät ihmiset voivat tehdä juridisia sopimuksia?