Lue keskustelun säännöt.
Vertaistukea? Onko kukaan muu lähtenyt muuten hyvästä suhteesta siksi, ettei toinen osapuoli halua mennä naimisiin?
20.07.2023 |
Itselläni nyt siis tällainen tilanne. Erosin ihan hyvästä suhteesta sen vuoksi, että alkoi itseäni syömään sisältäpäin se tosiasia, ettei kumppanini tahtonut mennä kanssani naimisiin. Siis yhdessä hän kyllä tahtoi olla, ja vaikutti viihtyvän kanssani hyvin. Useamman kerran avioliitosta keskustellessamme hän aina kommentoi tyyliin "avioliitto ei merkitse mitään, siitä alkaa vasta ongelmat, avioliitosta erotaan"-tyyppisesti. Minulle avioliitto olisi kuitenkin ollut tärkeä. Pitkään yritin ajatella kumppanin vanavedessä, että mitäpä sillä nyt niin merkitystä, tärkeintä on toimiva arki, mutta lopulta tilanne eskaloitui siihen, että en enää pystynyt samalla tavalla rakastamaan kumppania ja ero tuli.
On mieletön ikävä ja pettymys. Pettymys etenkin siitä, että toinen päästi minut lähtemään. Jos olisin ollut hänelle niin tärkeä kuin väitti, olisi hänellä varmasti mieli avioliiton suhteen muuttunut siinä kohtaa kun todella lähdin.
Kommentit (232)
Vierailija kirjoitti:
Jaa että sitoutua ei voi ilman naimisiinmenoa... Itselläkin oli kolmekymppiseksi asti haaveet naimisiinmenosta (olin parisuhteessa), nykyään haluaisin parisuhteen jossa asutaan omissa kodeissa (olen sinkku). Kummassakin pystyisin olemaan yhtä sitoutunut kumppaniin. Vuosien mittaan alkanut miettiä mitä järkeä koko naimisiinmenossa edes on.
N41
Tämäkin on varmasti ihan hyvä tapa, kunhan siitä on avoin uusille kumppaniehdokkaille. Jos molemmille osapuolille ideaalitilanne, niin antaa mennä ilman muuta! Toki sinun ei ehkä kannata alkaa seurustella henkilön kanssa, jolle yhteinen koti ja avioliitto tärkeitä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se näissä avioliittoon haluamattomissa (joilla kyse ei ole oikeasta perjaatteesta) on se että avioliittoa aina vähätellään. Jos se ON pelkkä paperinpala omasta mielestä mutta kumppani kokee sen tärkeänä ei sen pitäisi olla iso asia? Sittenhän voi ihan hyvin sen "turhan paperinpalan" allekirjoittaa jos haluaa kuitenkin viettää loppuelämän toisen kanssa eikä vain valehtele haluavansa..
(Se on periaate, ei perjaate).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa että sitoutua ei voi ilman naimisiinmenoa... Itselläkin oli kolmekymppiseksi asti haaveet naimisiinmenosta (olin parisuhteessa), nykyään haluaisin parisuhteen jossa asutaan omissa kodeissa (olen sinkku). Kummassakin pystyisin olemaan yhtä sitoutunut kumppaniin. Vuosien mittaan alkanut miettiä mitä järkeä koko naimisiinmenossa edes on.
N41
Noin minäkin ajattelin kunnes rakastuin mieheeni, ostimme yhteisen asunnon ja saimme lapsen. Meidät vihittiin maistraatissa, häitä ei ollut.
Itselläni on kaksi ihanaa lasta enkä enempää halua. Seuraava suhde kahden aikuisen välinen, ilman perhe-elämäpaineita ja vanhoja kaavoja, jossa voimme keskittyä vain toisiimme, kiitos :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en kyllä ymmärrä, miksi naimisiin meno on noin tärkeää ? Ihme pakkomielle
Mielestäni myös kyse on siitä, miksi naimisiin ei voi mennä? Etenkin jos tietää sen olevan toiselle osapuolelle tärkeää.
ApEn minä menisi naimisiin vain sen takia, että kumppanini niin haluaisi. Ja kääntäen, olisithan sinäkin voinut luopua avioliittohaaveestasi, kerta tiesit että toiselle on tärkeää pysyä naimattomana.
Minusta on erikoista rusinat pullasta-ajattelua vaatia vakava ja sitoutunut parisuhde, jossa kuitenkin edellytyksenä, ettei mennä naimisiin. Eksäni teki juuri näin. Seurauksena oli, että omat tunteeni (rakkaus, kunnioitus, välittäminen) alkoivat laimenemaan.
Ap
Kerro millä tavalla vakava parisuhde ilman avioliittoa on rusinat pullasta -ajattelua verrattuna avioliittoon?
Miksi ihminen, joka on omasta mielestään vakavassa ja sitoutuneessa suhteessa, ei voi mennä naimisiin vaikka tietää se olevan kumppanilleen tärkeää? Tämä on mysteeri, johon en saanut eksältäni koskaan järkevää vastausta. Vastaukset olivat juuri tasoa "eihän avioliitolla ole mitään väliä, ei ketään kiinnosta ollaanko me naimisissa vai ei", ja minusta tuo on sitä rusinat pullasta-ajattelua. Olettaa saavansa minusta sitoutuneen kumppanin, mutta ei voi osoittaa sitoutumistaan menemällä naimisiin.
Ap
Sitoutuminen parisuhteeseen ei tule naimisiin menemällä. Se osoitetaan käytännössä arjessa.
Miksi ei voi olla menemättä naimisiin, kun tietää sen olevan kumppanilleen tärkeää. Tuntuu ettet ole hyväksynyt sitä että asia oli niin tärkeä exällesi, ettei taipunut siihen uhkailemallakaan. Ei hänen tarvitse mennä naimisiin jos ei halua. Molemmat teitte oman valintanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halusitte eri asioita . Etsi mies joka haluaa sitoutua .
Kyllä, tosin alkuvaiheessa ex oli myös todella selkeäsanainen sen suhteen, että haluaa sitoutua ja vakavan parisuhteen. Kesti kaksi vuotta, että hän sai ensimmäisen kerran suunsa auki siitä, ettei "usko avioliittoon".
Ap
Ymmärrän tietyllä tavalla exääsi, mutta en täysin. Ei avioliiton solmiminen sinällään tarkoita, että siitä alkaa ongelmat. Nyt kun olen jo keski-ikäinen nainen (46 v) ja takana yksi 15 vuoden avioliitto niin voin todeta että avioliitto on turha instituutio. Siitä ei jälkikäteen katsottuna ollut muuta kuin haittaa. Siis siinä mielessä että on hemmetin vaikea erota kun omaisuus on yhteistä ja se pitäisi yrittää jakaa. Jos emme olisi olleet naimisissa olisi eroaminen ollut paljon helpompaa. Onneksi minulla oli avioehto joka suojasi avioliiton aikana saamaani perintöä.
Itse en tule enää ikinä menemään naimisiin, mutta voin silti halutessani sitoutua vakavasti. Sen sitoutumisen voi tehdä muutenkin kuin tekemällä juridisesti pätevän sopimuksen eli menemällä naimisiin. Minä sitoudun sydämessäni ja voin hyvin mennä kihloihin ja asua yhdessä jonkun miehen kanssa, jos löydän sopivan. Toki sillä ehdolla että asumme 100% minun omistamassa asunnossa ja että juoksevat kulut maksetaan nettotulojen suhteessa. Todennäköisesti minä olen se enemmän ansaitseva osapuoli (tällä hetkellä tuloni ovat noin 110 000 euroa vuodessa) ja siten maksan suuremman osan juoksevista kuluista mikä on minusta oikein.
Mutta en ikinä tule enää yhdistämään omaisuutta ja rahoja (omat pankkitilit pitää olla) yhdenkään miehen kanssa enkä menemään naimisiin. Voin silti sitoutua 100% sydämessäni sopivaan mieheen. Ja jos tämä ei sovi miehelle niin sitten ei vaan olla yhdessä.
Vaikka nuorena sitä oli niin vakuuttunut että en ikinä eroa aviomiehestäni koska hän on niin kunnollinen ja kiltti mies niin oli järkyttävää huomata 15 vuoden jälkeen että mies on krooninen pettäjä. Ja se sama tai joku muu vakava syy avioerolle tulee eteen todella monella ja yleisimmin 40-50 vuoden ikähaarukassa.
Allekirjoitan tämän sanomasi täysin samalla kokemuksella, saman ikäisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halusitte eri asioita . Etsi mies joka haluaa sitoutua .
Kyllä, tosin alkuvaiheessa ex oli myös todella selkeäsanainen sen suhteen, että haluaa sitoutua ja vakavan parisuhteen. Kesti kaksi vuotta, että hän sai ensimmäisen kerran suunsa auki siitä, ettei "usko avioliittoon".
Ap
Ymmärrän tietyllä tavalla exääsi, mutta en täysin. Ei avioliiton solmiminen sinällään tarkoita, että siitä alkaa ongelmat. Nyt kun olen jo keski-ikäinen nainen (46 v) ja takana yksi 15 vuoden avioliitto niin voin todeta että avioliitto on turha instituutio. Siitä ei jälkikäteen katsottuna ollut muuta kuin haittaa. Siis siinä mielessä että on hemmetin vaikea erota kun omaisuus on yhteistä ja se pitäisi yrittää jakaa. Jos emme olisi olleet naimisissa olisi eroaminen ollut paljon helpompaa. Onneksi minulla oli avioehto joka suojasi avioliiton aikana saamaani perintöä.
Itse en tule enää ikinä menemään naimisiin, mutta voin silti halutessani sitoutua vakavasti. Sen sitoutumisen voi tehdä muutenkin kuin tekemällä juridisesti pätevän sopimuksen eli menemällä naimisiin. Minä sitoudun sydämessäni ja voin hyvin mennä kihloihin ja asua yhdessä jonkun miehen kanssa, jos löydän sopivan. Toki sillä ehdolla että asumme 100% minun omistamassa asunnossa ja että juoksevat kulut maksetaan nettotulojen suhteessa. Todennäköisesti minä olen se enemmän ansaitseva osapuoli (tällä hetkellä tuloni ovat noin 110 000 euroa vuodessa) ja siten maksan suuremman osan juoksevista kuluista mikä on minusta oikein.
Mutta en ikinä tule enää yhdistämään omaisuutta ja rahoja (omat pankkitilit pitää olla) yhdenkään miehen kanssa enkä menemään naimisiin. Voin silti sitoutua 100% sydämessäni sopivaan mieheen. Ja jos tämä ei sovi miehelle niin sitten ei vaan olla yhdessä.
Vaikka nuorena sitä oli niin vakuuttunut että en ikinä eroa aviomiehestäni koska hän on niin kunnollinen ja kiltti mies niin oli järkyttävää huomata 15 vuoden jälkeen että mies on krooninen pettäjä. Ja se sama tai joku muu vakava syy avioerolle tulee eteen todella monella ja yleisimmin 40-50 vuoden ikähaarukassa.
Tuo on aivan eri tilanne elämää nähneellä ikäihmisellä kuin nuorella parilla, joilla on tavoitteena perheen perustaminen. Yleensä se merkitsee käytännössä yhteistaloutta. Avioliiton ja mahdollisen avioehdon yhteydessä on kätevä sopia pelisäännöistä. Avoliitossa voi joutua vuosikausien jälkeen kiistelemään että kumman nimissä auto oli ja kuka sillä eniten ajoi ja kenen rahoilla tehtiin toisen perintömökille yhteiskäyttöön uusi sauna...
Vierailija kirjoitti:
Se näissä avioliittoon haluamattomissa (joilla kyse ei ole oikeasta perjaatteesta) on se että avioliittoa aina vähätellään. Jos se ON pelkkä paperinpala omasta mielestä mutta kumppani kokee sen tärkeänä ei sen pitäisi olla iso asia? Sittenhän voi ihan hyvin sen "turhan paperinpalan" allekirjoittaa jos haluaa kuitenkin viettää loppuelämän toisen kanssa eikä vain valehtele haluavansa..
Meillä mies ei alkuun halunnut naimisiin. Asetin suhteen jatkumiselle ehdon naimisiin menosta, koska olimme ostamassa yhteistä asuntoa ja miehellä oli lapsia ennestään. Jos miehelle tapahtuisi jotain, olisin pulassa ilman avioliittoa. Olisin pulassa myös lainan kanssa. Avioliiton myötä saisin lesken eläkettä ja minulla on juridinen oikeus miehen puolikkaaseen talosta. Toki nämä oikeudet taloon olisi saanut aikaan myös lakimiehen kautta, mutta perhe-eläke jäisi saamatta, samoin muut edut. Avioituminrn maistraatissa 0 euroa, lakimies hoitamaan paperit kuntoon maksaa satoja euroja.
Kun keskustelimme asiasta syvemmin kävi ilmi, että mies ei halunnut häitä. No en minäkään halunnut vaan turvata kotini ja selustani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Avoparille lähimmät omaiset ovat juridisesti omat sukulaiset eikä asianomaisen puoliso. Esimerkiksi jos kumppani sairastuu vakavasti, puolisolla ei ole mitään sanottavaa missä ja miten tätä kumppani hoidetaan, sen päättävät potilaan biologiset sukulaiset. Pahimmassa tapauksessa ei tule edes kutsua hautajaisiin.
Itse en suostuisi jäämään suhteeseen missä kelpaa rakastajattareksi mutta ei vaimoksi. Sitoutumikykyisiäkin miehiä löytyy joilla on samat ajatukset tältä osin.
Tämä on muuten totta. Tätini ei koskaan mennyt naimisiin ja kuollessaan hänen elämänkumppaninsa viimeisen 40 vuoden ajalta oli lain edessä ihan rändom henkilö. Oli aika hurjaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en kyllä ymmärrä, miksi naimisiin meno on noin tärkeää ? Ihme pakkomielle
Mielestäni myös kyse on siitä, miksi naimisiin ei voi mennä? Etenkin jos tietää sen olevan toiselle osapuolelle tärkeää.
ApEn minä menisi naimisiin vain sen takia, että kumppanini niin haluaisi. Ja kääntäen, olisithan sinäkin voinut luopua avioliittohaaveestasi, kerta tiesit että toiselle on tärkeää pysyä naimattomana.
Minusta on erikoista rusinat pullasta-ajattelua vaatia vakava ja sitoutunut parisuhde, jossa kuitenkin edellytyksenä, ettei mennä naimisiin. Eksäni teki juuri näin. Seurauksena oli, että omat tunteeni (rakkaus, kunnioitus, välittäminen) alkoivat laimenemaan.
Ap
Kerro millä tavalla vakava parisuhde ilman avioliittoa on rusinat pullasta -ajattelua verrattuna avioliittoon?
Miksi ihminen, joka on omasta mielestään vakavassa ja sitoutuneessa suhteessa, ei voi mennä naimisiin vaikka tietää se olevan kumppanilleen tärkeää? Tämä on mysteeri, johon en saanut eksältäni koskaan järkevää vastausta. Vastaukset olivat juuri tasoa "eihän avioliitolla ole mitään väliä, ei ketään kiinnosta ollaanko me naimisissa vai ei", ja minusta tuo on sitä rusinat pullasta-ajattelua. Olettaa saavansa minusta sitoutuneen kumppanin, mutta ei voi osoittaa sitoutumistaan menemällä naimisiin.
Ap
No tämä on kyllä tavallaan totta. Jos avioliitto on toiselle tärkeä ja haluaa itsekin vakavan parisuhteen, niin miksi se toisen haluama lappu muuttaisi asiaa oikein mitenkään - siis jos on sitoutunut siihen toiseen ihmiseen.
Avoliitto toimii ainoastaan silloin kun kumpikaan ei ole oikeasti edes ajatellut avioliiton merkaavan mitään sen kummempaa sitoutumiseen liittyvää vaan jotain lähinnä uskonnollista hömppää.
Me olimme mieheni kanssa 15 vuotta yhdessä ennen kuin käytiin maistraatissa oikeudellisesti solmimassa avioliitto - ihan vaan siksi koska se helpotti byrokratiaa - jota sitten taas ei oltu edes aikaisemmin mietitty kunnes eka aiheeseen liittyvä juttu tuli eteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa että sitoutua ei voi ilman naimisiinmenoa... Itselläkin oli kolmekymppiseksi asti haaveet naimisiinmenosta (olin parisuhteessa), nykyään haluaisin parisuhteen jossa asutaan omissa kodeissa (olen sinkku). Kummassakin pystyisin olemaan yhtä sitoutunut kumppaniin. Vuosien mittaan alkanut miettiä mitä järkeä koko naimisiinmenossa edes on.
N41
Noin minäkin ajattelin kunnes rakastuin mieheeni, ostimme yhteisen asunnon ja saimme lapsen. Meidät vihittiin maistraatissa, häitä ei ollut.
Itselläni on kaksi ihanaa lasta enkä enempää halua. Seuraava suhde kahden aikuisen välinen, ilman perhe-elämäpaineita ja vanhoja kaavoja, jossa voimme keskittyä vain toisiimme, kiitos :)
Harmi että teillä perhe-elämä on ollut paineistettua ettekä ole pystyneet keskittymään toisiinne. Meillä perhe-elämä on ollut juuri sitä mitä molemmat olemme halunneet, toki kuoppiakin on ollut matkassa mutta se kuuluu elämään. Rakastan perhe-elämää ja sitä, että isä ja äiti asuvat saman katon alla lapsen kanssa. Saamme tukea ja apua toinen toisistamme. Lapselle on iso etu että perhe on saman katon alla ja toimii hyvin.
Ilmaisin miesystävälleni heti suhteen vakavoiduttua, että en mene naimisiin ikinä. Olemme molemmat eronneet ja näin ollen kokeneet avioliiton aiemmin.
Mielestäni tämä on hyvä tehdä selväksi jo alussa, jotta ap :n kokemia väärinkäsityksiä ei tulisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en kyllä ymmärrä, miksi naimisiin meno on noin tärkeää ? Ihme pakkomielle
Mielestäni myös kyse on siitä, miksi naimisiin ei voi mennä? Etenkin jos tietää sen olevan toiselle osapuolelle tärkeää.
ApEn minä menisi naimisiin vain sen takia, että kumppanini niin haluaisi. Ja kääntäen, olisithan sinäkin voinut luopua avioliittohaaveestasi, kerta tiesit että toiselle on tärkeää pysyä naimattomana.
Minusta on erikoista rusinat pullasta-ajattelua vaatia vakava ja sitoutunut parisuhde, jossa kuitenkin edellytyksenä, ettei mennä naimisiin. Eksäni teki juuri näin. Seurauksena oli, että omat tunteeni (rakkaus, kunnioitus, välittäminen) alkoivat laimenemaan.
Ap
Kerro millä tavalla vakava parisuhde ilman avioliittoa on rusinat pullasta -ajattelua verrattuna avioliittoon?
Miksi ihminen, joka on omasta mielestään vakavassa ja sitoutuneessa suhteessa, ei voi mennä naimisiin vaikka tietää se olevan kumppanilleen tärkeää? Tämä on mysteeri, johon en saanut eksältäni koskaan järkevää vastausta. Vastaukset olivat juuri tasoa "eihän avioliitolla ole mitään väliä, ei ketään kiinnosta ollaanko me naimisissa vai ei", ja minusta tuo on sitä rusinat pullasta-ajattelua. Olettaa saavansa minusta sitoutuneen kumppanin, mutta ei voi osoittaa sitoutumistaan menemällä naimisiin.
Ap
Miksi ihminen joka on mielestään vakavassa ja sitoutuneessa suhteessa, ei voi olla vaatimatta allekirjoitusta paperiin, jos tietää sen olevan kumppanilleen tärkeää?
Ihan samalla tavalla sinäkin kääntäen osoitit sitoutumattomuutta, kun annat noin suuren arvon juridisille sopimukselle jonka tausta ei liity mitenkään rakkauteen tai kumppanuuteen, vaan on yksinkertaisesti kauppasopimus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen joka päätti jo nuorena etten tahdo naimisiin. Olen ateisti, ja koen avioliiton kannaltani lähinnä juridisiksi taloudelliseksi sopimukseksi, jonka voi hoitaa muilla tavoilla.
Olen myös niitä joiden mielestä avioliitto ei muuta sitoutumista eikä parisuhdetta eikä rakkautta. Lapset syntyi avoliitossa. Ero tuli myöhemmin, mutta avioliitto ei olisi pelastanut siltä. Mies ei ollut tarpeeksi sitoutunut parisuhteeseen, (lue petti).
Miksi mielestäsi oli kätevämpää hoitaa nuo taloudelliset sopimukset muilla tavoilla kuin piipahtamalla maistraatissa ja ehkä lakimiehellä tekemässä avioehdon? Ja taloudellisten sopimusten lisäksi lasten isyyden tunnustaminen lastenvalvojalla, lähiomaisen asema viranomaisten papereissa jne.
Onhan se nyt yksinkertaisempaa tehdä se avioehtoon verrattava asiakirja ja jättää piipahtamatta sielä maistraatissa. Yksi vaihe vähemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mieheni ei halua naimisiin, en tiedä miksi. Yhteisiä vuosia on takana melkein 20, lapsiluku täynnä ja yhteistä vanhuutta suunnitellaan.
Ilmeisesti kyseessä on juurikin uniikki lumihiutale -ilmiö. Miehen omat vanhemmat ovat olleet naimisissa jo 50 vuotta.
Suhtaudun asiaan neutraalisti. Kyseessä on elämäni rakkaus ja paras ystäväni, jonka kanssa olen melkein kaikesta samaa mieltä. Jos hänellä on tällainen pikku viiraus, niin se on varsin harmittomasta päästä. Lapset ovat minun nimelläni, enkä koskaan ole halunnut vaihtaa sukunimeäni, enkä myöskään halua miehen vaihtavan omaansa.
Tosin vähän hymyilytti kerran, kun mieheni kauhisteli miten epäreilua on, ettei pitkän avoliiton jälkeen saa leskeneläkettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halusitte eri asioita . Etsi mies joka haluaa sitoutua .
Kyllä, tosin alkuvaiheessa ex oli myös todella selkeäsanainen sen suhteen, että haluaa sitoutua ja vakavan parisuhteen. Kesti kaksi vuotta, että hän sai ensimmäisen kerran suunsa auki siitä, ettei "usko avioliittoon".
Ap
Ymmärrän tietyllä tavalla exääsi, mutta en täysin. Ei avioliiton solmiminen sinällään tarkoita, että siitä alkaa ongelmat. Nyt kun olen jo keski-ikäinen nainen (46 v) ja takana yksi 15 vuoden avioliitto niin voin todeta että avioliitto on turha instituutio. Siitä ei jälkikäteen katsottuna ollut muuta kuin haittaa. Siis siinä mielessä että on hemmetin vaikea erota kun omaisuus on yhteistä ja se pitäisi yrittää jakaa. Jos emme olisi olleet naimisissa olisi eroaminen ollut paljon helpompaa. Onneksi minulla oli avioehto joka suojasi avioliiton aikana saamaani perintöä.
Itse en tule enää ikinä menemään naimisiin, mutta voin silti halutessani sitoutua vakavasti. Sen sitoutumisen voi tehdä muutenkin kuin tekemällä juridisesti pätevän sopimuksen eli menemällä naimisiin. Minä sitoudun sydämessäni ja voin hyvin mennä kihloihin ja asua yhdessä jonkun miehen kanssa, jos löydän sopivan. Toki sillä ehdolla että asumme 100% minun omistamassa asunnossa ja että juoksevat kulut maksetaan nettotulojen suhteessa. Todennäköisesti minä olen se enemmän ansaitseva osapuoli (tällä hetkellä tuloni ovat noin 110 000 euroa vuodessa) ja siten maksan suuremman osan juoksevista kuluista mikä on minusta oikein.
Mutta en ikinä tule enää yhdistämään omaisuutta ja rahoja (omat pankkitilit pitää olla) yhdenkään miehen kanssa enkä menemään naimisiin. Voin silti sitoutua 100% sydämessäni sopivaan mieheen. Ja jos tämä ei sovi miehelle niin sitten ei vaan olla yhdessä.
Vaikka nuorena sitä oli niin vakuuttunut että en ikinä eroa aviomiehestäni koska hän on niin kunnollinen ja kiltti mies niin oli järkyttävää huomata 15 vuoden jälkeen että mies on krooninen pettäjä. Ja se sama tai joku muu vakava syy avioerolle tulee eteen todella monella ja yleisimmin 40-50 vuoden ikähaarukassa.
Tuo on aivan eri tilanne elämää nähneellä ikäihmisellä kuin nuorella parilla, joilla on tavoitteena perheen perustaminen. Yleensä se merkitsee käytännössä yhteistaloutta. Avioliiton ja mahdollisen avioehdon yhteydessä on kätevä sopia pelisäännöistä. Avoliitossa voi joutua vuosikausien jälkeen kiistelemään että kumman nimissä auto oli ja kuka sillä eniten ajoi ja kenen rahoilla tehtiin toisen perintömökille yhteiskäyttöön uusi sauna...
Nyt puhut höpöä. Ikinä ei tarvitse kiistellä kenen nimissä auto on ollut kun sen voi tarkastaa Trafin sivuilta jos ei muuten muista. Jos auto on sinun nimissä niin se on sinun nimissä paitsi sitten kun myyt sen seuraavalle. Ja avoerossa auto jää sille kenen nimissä se on, piste. Sillä ei ole mitään väliä saati että siitä pitäisi keskustella kuka ajoi enemmän. Se ottaa auton mukaansa avoerossa kenen nimissä se on eron hetkellä eikä käytöstä tarvitse mitään kompensaatioita maksaa. Näin juridiikka toimii avoerossa joten miksi käyttää aikaa keskuteluun millä ei ole mitään merkitystä?
Ja se perintömökki jää avoerossa sille kenen nimissä mökki on. On silkkaa hölmöyttä maksaa toisen nimissä olevalle mökille edes yhteiskäyttöön tarkoitettua saunaa. Mökin omistaja maksaa saunan koska se on kiinteää omaisuutta eikä ns juokseva kulu.
Ihan oikeasti naiset, pitäkää puolenne! Naiset on monesti liian kilttejä ja maksaa miesten kuluja ja sitten erossa todetaan että kiinteä omaisuus jää miehelle koska nainen maksoi juoksevia kuluja ja pahimmassa tapauksessa sen saunankin exän omistamalle mökkikiinteistölle.
Mikä pakkomielle sinulla on avioliitosta? Mikä olisi muuttunut, jos teidät olisi vihitty, jos leskeneläke ei ollut mielessäsi?
Oikeasti hyvä parisuhde hyvän puolison kanssa ilman avioliittoa on paljon parempi kuin huono avioliitto ikävän puolison kanssa.
Ei se ole pelkkä paperi. Se on julkisoikeudellinen sopimus, joka vaikuttaa puolisoiden nykyiseen ja tulevaan omaisuuteen perintöjä myöten.
Aivan, aina voi tehdä avioehdon. Mutta jostain syystä se osapuoli, jolle tuo ensimmäinen paperi on tärkeä, pitää toista paperia vähemmän tärkeänä tai ehkä jopa epäluottamusta osoittavana.
Lukiossa yhtä aikaa kanssani oli pariskunta, joka meni naimisiin muutaman viikon seurustelun jälkeen. Heillä oli elämä muutenkin vähän risaista, alkoa kului ja niin edelleen. Ero tulikin ennen lukion loppua. Mutta ymmärrän kyllä hyvin, että rikkaasta perheestä tulleen osapuolen vanhemmat olivat aika kauhuissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en kyllä ymmärrä, miksi naimisiin meno on noin tärkeää ? Ihme pakkomielle
Mielestäni myös kyse on siitä, miksi naimisiin ei voi mennä? Etenkin jos tietää sen olevan toiselle osapuolelle tärkeää.
ApEn minä menisi naimisiin vain sen takia, että kumppanini niin haluaisi. Ja kääntäen, olisithan sinäkin voinut luopua avioliittohaaveestasi, kerta tiesit että toiselle on tärkeää pysyä naimattomana.
Minusta on erikoista rusinat pullasta-ajattelua vaatia vakava ja sitoutunut parisuhde, jossa kuitenkin edellytyksenä, ettei mennä naimisiin. Eksäni teki juuri näin. Seurauksena oli, että omat tunteeni (rakkaus, kunnioitus, välittäminen) alkoivat laimenemaan.
Ap
Selitä nyt meille vuosikymmeniä avoliitossa eläneille perheellisille, mikä avioliitossa on sinulle niin tärkeää, että otat mieluummin kelvottoman aviomiehen päästäksesi naimisiin ja luovut muuten hyvästä ja sitoutuneesta avopuolisosta?
No, onhan tämä provo vaihtelua niihin muihin, jatka vaan vastaamatta.
Mulla myös sisko oli eksänsä kanssa 10 vuotta yhdessä, mutta naimisiin ei päässyt vaikka kuinka halusi. Lopulta siskolle riitti, erosi, löysi uuden miehen pari päivää eron jälkeen, menivät vuoden päästä naimisiin ja nyt ovat olleet vuosia yhdessä lapsineen kaikkineen.
Miksi mielestäsi oli kätevämpää hoitaa nuo taloudelliset sopimukset muilla tavoilla kuin piipahtamalla maistraatissa ja ehkä lakimiehellä tekemässä avioehdon? Ja taloudellisten sopimusten lisäksi lasten isyyden tunnustaminen lastenvalvojalla, lähiomaisen asema viranomaisten papereissa jne.