Lastensuojelun jälkihuollon asiakkuus lyhenee

Vaikeahan se on ymmärtää, jos itsellä on ollut läheisten tuki. Harvalla se katkeaa 18-vuotiaana, vaan tukea saa pitkälle keski-ikään. Jos ei muuta niin psykologista turvallisuutta siitä tiedosta, että aina voi soittaa jollekulle, jos on hätä. Olisi minunkin tieni ollut varmasti aika eri näköinen, jos en nuorena aikuisena olisi saanut vanhempien tukea. Enkä silloinkaan ollut mikään perässä vedettävä, mutta esim. muuttoapua, neuvoja ja tukea vaikeassa tilanteessa ja ruokakasseja olen vanhemmiltani saanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ollut lastensuojelun asiakas, mutta en todellakaan saanut mitään apua kun muutin pois kotoa 17-vuotiaana. Ei tullut rahaa mistään ylimääräistä, vain opintotuen sain ja avopuoliso (silloin itse vasta 19-vuotias) kävi opintojen ohella töissä. Ihan itse sain hankkia huonekalut, lakanat ja pyyhkeet. Avopuolison kotoa saatiin jotain, mutta sama on verrattavissa siihen että joku tuntematon lahjoittaa sängynrungon ja vanhan kirjahyllynsä. 

Ja tiedän, että kaltaisiani väliinputoajia on paljon! Mikään sosiaalitoimi ei tuolloin auttanut pennin vertaa, kysyttiin kyllä. Omaan tilanteeseeni nähden on aivan naurettavaa, että toisia tuetaan niin paljon rahallisesti 25-vuotiaaksi asti! 

Sinulla oli sentään avopuoliso, et ollut totaalisen yksin. Minä olin, joten tiedän kyllä kuinka rankkaa on lähteä ponnistamaan aikuisuuteen ilman mitään verkostoja, kantaen vielä mukanaan väkivaltaisen päihdekodin jättämää varjoa.

Mitä luulet, jos olisit saanut tuolloin kaipaamaasi apua, olisiko se lisännyt empatiakykyäsi niin, ettet pidä naurettavana sitä että muita yritetään auttaa, jotta heillä ei olisi samanlaista alkua aikuisuuteen kuin sinulla ja minulla?

Olisi varmaan.

Siksi kannattaakin miettiä, pitääkö yhtä ihmisryhmää tukea niin paljon. 

Onneksi edellinen hallitus toteutti maksuttoman toisen asteen, se auttaa hurjasti vähävaraisia perheitä ja niitä nuoria, joilla on syystä tai toisesta vaikeaa mutta jotka eivät ole avun piirissä. Mutta vielä on pitkä matka siitä, että jälkihuollon lapsille maksetaan kaikki versus vähävaraisen perheen lapsi. Sijaislapsille kustannetaan harrastukset, opinnot, omaan kotiin muuttaminen ja kalusteet, kaikki. Se on todella epäreilua. 

Ihan turhaan olet kateellinen sijaishuollon nuorille. Jokainen heistä ottaisi ilolla vastaan köyhän, mutta tasapainoisen ja rakastavan perheen ja lapsuuden. Jos sellaisen saisi valita ennen syntymäänsä.

Minä sain sijoituksen päätyttyä vielä leskeneläkettä, joka oli noin 600 euroa kuukaudessa. Olisin ihan milloin tahansa ottanut tuon rahansa sijasta kuolleen äitini takaisin, koska ilman hänen kuolemaansa en olisi joutunut kokemaan hyvin traumatisoivaa lapsuutta väkivaltaisen alkoholistin ja sadistisen äitipuolen kanssa. Mikään rahasumma ei korvaa tasapainoista ja hyvää lapsuutta. Saat olla todella onnellinen jos sinulla on ollut edes suhteellisen tasapainoiset, rakastavat ja hyvät vanhemmat. Jos et ole joutunut pakenemaan väkivaltaista isääsi kerta toisensa jälkeen ikkunasta ja pelkäämään, että isäsi hak kaa siskosi hengettömäksi.

Ei minulla ollut tuollaista lapsuutta. En saanut apua enkä tukea mistään enkä keltään ja haluan tuoda sen esille, että kaltaisiani entisiä nuoria on paljon. Todella paljon. 

Kirjoitin aikaisemmin tähän ketjuun että minut potkittiin pois kotoa 17-vuotiaana, en saanut mukaani kuin maton, peiton, tyynyn ja omat vaatteet. Äitini oli rappioalkoholisti, isällä uusi vaimo ja tällä kaksi minua nuorempaa ja parempaa lasta. 

Voit ihan keskenäsi miettiä, millaisen lapsuuden ja nuoruuden minä elin, ja miettiä sitäkin että siihen ei puuttunut kukaan. Ei sukulaiset, ei päiväkoti, ei koulu, ei sosiaalitoimi, ei kukaan. 

Ei minunkaan tilanteeseeni puuttunut kukaan. Ei vaikka ensimmäiset lastensuojeluilmoitukset tehtiin pp-hoitajan toimesta minun ollessani reilun vuoden vanha. Isäni oli äitini kuileman jälkeen löytänyt uuden naisen joka rakasti alkoa yhtä paljon kuin isäni, jättivät lapset yksin pärjäämään keskenään sinä aikana kun olivat ryyppäämässä. 7 vuotias siskoni hoiti minut perhepäivähoitoon talvipakkasella pelkillä päällysvaatteilla ilman kenkiä, hattua, lapasia, mitään. Hain itse siskoni kanssa apua 15 vuotiaana lastensuojelusta, siskoni oli yrittänyt hakea itselleen apua jo aikaisemmin kun isäni oli repinyt hänet hiuksista rappusia alas, hakannut vyön solkiosalla ja lopulta päätä seinään kunnes siskoni oli hiljentynyt. Arvaa mitä lastensuojelusta sanottiin siskolleni? Sinun pitäisi vain ymmärtää isääsi ja olla niin ettei isäsi hak kaa sinua.

Itse koin fyysisen väkivallan lisäksi nälässä pitämistä. Aloitin myös työt isäni yrityksessä jo 9 vuotiaana, minun oli pakko työskennellä jotta saisin itselleni vaatteita, kuukautissiteitä, allergisoimattomia rasvoja ja maksoin jopa ruoasta isälleni. Kotona äitipuoleni haukkui minua, uhkaili koiran lopettamisella, nöyryytti, läpsi, veti hiuksista, ei antanut särkylääkkeitä eikä ruokaa. Minulle sanottiin että kouluruoka riittää tarpeisiini vallan mainiosti. Nälästä johtuva vatsakipu oli normaali olotila. Kun vihdoin sain aneltuani sijoituspaikan laitoksesta, äitipuoleni oli pahoillaan ainoastaan siitä että meni toisinaan väliin kun isäni pahoinpiteli minua eikä antanut isän toteuttaa pahinta mahdollista vä ki valtaa.

Saat aivan vapaasti olla tästä kateellinen ja siitä, että sain rahallista tukea hieman enemmän sekä terapiaa.

Vierailija kirjoitti:

Täällä on ihan ihmeellisiä kuvitelmia siitä mihin usein ilman tukiverkostoja olevan, traumataustan omaavan parikymppisen pitäisi kyetä täysin itsenäisesti.

Kyllä se itsenäinen elämä onnistuu kun lopetetaan turha hyysäys. Keppiä porkkanan sijaan niin alkaa onnistua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ollut lastensuojelun asiakas, mutta en todellakaan saanut mitään apua kun muutin pois kotoa 17-vuotiaana. Ei tullut rahaa mistään ylimääräistä, vain opintotuen sain ja avopuoliso (silloin itse vasta 19-vuotias) kävi opintojen ohella töissä. Ihan itse sain hankkia huonekalut, lakanat ja pyyhkeet. Avopuolison kotoa saatiin jotain, mutta sama on verrattavissa siihen että joku tuntematon lahjoittaa sängynrungon ja vanhan kirjahyllynsä. 

Ja tiedän, että kaltaisiani väliinputoajia on paljon! Mikään sosiaalitoimi ei tuolloin auttanut pennin vertaa, kysyttiin kyllä. Omaan tilanteeseeni nähden on aivan naurettavaa, että toisia tuetaan niin paljon rahallisesti 25-vuotiaaksi asti! 

Sinulla oli sentään avopuoliso, et ollut totaalisen yksin. Minä olin, joten tiedän kyllä kuinka rankkaa on lähteä ponnistamaan aikuisuuteen ilman mitään verkostoja, kantaen vielä mukanaan väkivaltaisen päihdekodin jättämää varjoa.

Mitä luulet, jos olisit saanut tuolloin kaipaamaasi apua, olisiko se lisännyt empatiakykyäsi niin, ettet pidä naurettavana sitä että muita yritetään auttaa, jotta heillä ei olisi samanlaista alkua aikuisuuteen kuin sinulla ja minulla?

Olisi varmaan.

Siksi kannattaakin miettiä, pitääkö yhtä ihmisryhmää tukea niin paljon. 

Onneksi edellinen hallitus toteutti maksuttoman toisen asteen, se auttaa hurjasti vähävaraisia perheitä ja niitä nuoria, joilla on syystä tai toisesta vaikeaa mutta jotka eivät ole avun piirissä. Mutta vielä on pitkä matka siitä, että jälkihuollon lapsille maksetaan kaikki versus vähävaraisen perheen lapsi. Sijaislapsille kustannetaan harrastukset, opinnot, omaan kotiin muuttaminen ja kalusteet, kaikki. Se on todella epäreilua. 

Ihan turhaan olet kateellinen sijaishuollon nuorille. Jokainen heistä ottaisi ilolla vastaan köyhän, mutta tasapainoisen ja rakastavan perheen ja lapsuuden. Jos sellaisen saisi valita ennen syntymäänsä.

Minä sain sijoituksen päätyttyä vielä leskeneläkettä, joka oli noin 600 euroa kuukaudessa. Olisin ihan milloin tahansa ottanut tuon rahansa sijasta kuolleen äitini takaisin, koska ilman hänen kuolemaansa en olisi joutunut kokemaan hyvin traumatisoivaa lapsuutta väkivaltaisen alkoholistin ja sadistisen äitipuolen kanssa. Mikään rahasumma ei korvaa tasapainoista ja hyvää lapsuutta. Saat olla todella onnellinen jos sinulla on ollut edes suhteellisen tasapainoiset, rakastavat ja hyvät vanhemmat. Jos et ole joutunut pakenemaan väkivaltaista isääsi kerta toisensa jälkeen ikkunasta ja pelkäämään, että isäsi hak kaa siskosi hengettömäksi.

Ei minulla ollut tuollaista lapsuutta. En saanut apua enkä tukea mistään enkä keltään ja haluan tuoda sen esille, että kaltaisiani entisiä nuoria on paljon. Todella paljon. 

Kirjoitin aikaisemmin tähän ketjuun että minut potkittiin pois kotoa 17-vuotiaana, en saanut mukaani kuin maton, peiton, tyynyn ja omat vaatteet. Äitini oli rappioalkoholisti, isällä uusi vaimo ja tällä kaksi minua nuorempaa ja parempaa lasta. 

Voit ihan keskenäsi miettiä, millaisen lapsuuden ja nuoruuden minä elin, ja miettiä sitäkin että siihen ei puuttunut kukaan. Ei sukulaiset, ei päiväkoti, ei koulu, ei sosiaalitoimi, ei kukaan. 

Edelleen se kysymys on, olistiko sinä hyötynyt avusta jota ilman jäit? Jos olisit, miksi koet epäreiluna sen, että jotku muut huonossa asemassa olevat nuoret saavat tätä apua? Eikö se ole vain hyvä asia, että mahdollisimman moni säästyy siltä mitä sinä olet joutunut kokemaan? 

Onko tämä joku kilpailu siitä, kenellä oli kurjinta? 

Pointti on, että Suomessa on paljon lapsia ja nuoria joiden elämään ei kukaan puutu. Moni saattaa tietää että jotain on pielessä, mutta ajattelee että ei kuulu heille. 

Monesti myös rankemman lapsuuden ja nuoruuden eläneet saa kuulla, että ovat itse syyllisiä tilanteeseensa. Että pitäisi vain osata ja tietää, vaikka kukaan ei opeta. Pitäisi jaksaa ja oppia, vaikka koko elimistö on hälytystilassa 24/7 ja kortisolitasot taivaissa.

Jos et tiennyt, niin tiedoksi: silloin ihminen ei pysty vastaanottamaan tietoa eikä keskittymään samalla tavalla kuin lapsi tai nuori, jolla on levollisemmat kotiolot. Koko elämä menee selviytymiseen yhdestä päivästä toiseen. Moni sortuu alkoholiin ja huumeisiin ja huonoon seuraan, kun tulee hyväksytyksi edes johonkin. Itse vältyin tältä, varmaan sen avopuolison ja oman luonteeni takia. Ja tuurin. 

Todella moni on väliinputoaja: vanhemmat ei tue, yhteiskunta ajattelee että asia ei kuulu muille kuin vanhemmille. Siinä sitten ollaan. Loppujen lopuksi odotetaan menestystarinaa, että kaikesta huolimatta on tohtori tai Supercellin kaltaisen firman perustaja. Kun ei se aina mene niin. Voi olla elossa, nuhteeton, mutta ei muuta. Ja sekös kanssaihmisiä ärsyttää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ollut lastensuojelun asiakas, mutta en todellakaan saanut mitään apua kun muutin pois kotoa 17-vuotiaana. Ei tullut rahaa mistään ylimääräistä, vain opintotuen sain ja avopuoliso (silloin itse vasta 19-vuotias) kävi opintojen ohella töissä. Ihan itse sain hankkia huonekalut, lakanat ja pyyhkeet. Avopuolison kotoa saatiin jotain, mutta sama on verrattavissa siihen että joku tuntematon lahjoittaa sängynrungon ja vanhan kirjahyllynsä. 

Ja tiedän, että kaltaisiani väliinputoajia on paljon! Mikään sosiaalitoimi ei tuolloin auttanut pennin vertaa, kysyttiin kyllä. Omaan tilanteeseeni nähden on aivan naurettavaa, että toisia tuetaan niin paljon rahallisesti 25-vuotiaaksi asti! 

Sinulla oli sentään avopuoliso, et ollut totaalisen yksin. Minä olin, joten tiedän kyllä kuinka rankkaa on lähteä ponnistamaan aikuisuuteen ilman mitään verkostoja, kantaen vielä mukanaan väkivaltaisen päihdekodin jättämää varjoa.

Mitä luulet, jos olisit saanut tuolloin kaipaamaasi apua, olisiko se lisännyt empatiakykyäsi niin, ettet pidä naurettavana sitä että muita yritetään auttaa, jotta heillä ei olisi samanlaista alkua aikuisuuteen kuin sinulla ja minulla?

Olisi varmaan.

Siksi kannattaakin miettiä, pitääkö yhtä ihmisryhmää tukea niin paljon. 

Onneksi edellinen hallitus toteutti maksuttoman toisen asteen, se auttaa hurjasti vähävaraisia perheitä ja niitä nuoria, joilla on syystä tai toisesta vaikeaa mutta jotka eivät ole avun piirissä. Mutta vielä on pitkä matka siitä, että jälkihuollon lapsille maksetaan kaikki versus vähävaraisen perheen lapsi. Sijaislapsille kustannetaan harrastukset, opinnot, omaan kotiin muuttaminen ja kalusteet, kaikki. Se on todella epäreilua. 

Ihan turhaan olet kateellinen sijaishuollon nuorille. Jokainen heistä ottaisi ilolla vastaan köyhän, mutta tasapainoisen ja rakastavan perheen ja lapsuuden. Jos sellaisen saisi valita ennen syntymäänsä.

Minä sain sijoituksen päätyttyä vielä leskeneläkettä, joka oli noin 600 euroa kuukaudessa. Olisin ihan milloin tahansa ottanut tuon rahansa sijasta kuolleen äitini takaisin, koska ilman hänen kuolemaansa en olisi joutunut kokemaan hyvin traumatisoivaa lapsuutta väkivaltaisen alkoholistin ja sadistisen äitipuolen kanssa. Mikään rahasumma ei korvaa tasapainoista ja hyvää lapsuutta. Saat olla todella onnellinen jos sinulla on ollut edes suhteellisen tasapainoiset, rakastavat ja hyvät vanhemmat. Jos et ole joutunut pakenemaan väkivaltaista isääsi kerta toisensa jälkeen ikkunasta ja pelkäämään, että isäsi hak kaa siskosi hengettömäksi.

Ei minulla ollut tuollaista lapsuutta. En saanut apua enkä tukea mistään enkä keltään ja haluan tuoda sen esille, että kaltaisiani entisiä nuoria on paljon. Todella paljon. 

Kirjoitin aikaisemmin tähän ketjuun että minut potkittiin pois kotoa 17-vuotiaana, en saanut mukaani kuin maton, peiton, tyynyn ja omat vaatteet. Äitini oli rappioalkoholisti, isällä uusi vaimo ja tällä kaksi minua nuorempaa ja parempaa lasta. 

Voit ihan keskenäsi miettiä, millaisen lapsuuden ja nuoruuden minä elin, ja miettiä sitäkin että siihen ei puuttunut kukaan. Ei sukulaiset, ei päiväkoti, ei koulu, ei sosiaalitoimi, ei kukaan. 

Edelleen se kysymys on, olistiko sinä hyötynyt avusta jota ilman jäit? Jos olisit, miksi koet epäreiluna sen, että jotku muut huonossa asemassa olevat nuoret saavat tätä apua? Eikö se ole vain hyvä asia, että mahdollisimman moni säästyy siltä mitä sinä olet joutunut kokemaan? 

Todella erikoinen kysymys. Onko tarkoituksesi kenties vängätä vai nöyryyttää? 

Minä puhun sellaistan ihmisten puolesta, joita ei koskaan otettu pois karmeista kotioloista, vaan joiden piti rakentaa elämänsä aivan yksin. Tällaisia on paljon, ja heitä on myös esimerksi tänne tulleiden perheissä paljon, varsinkin tyttöjä. 

Suomessa tarvitaan kokonainen kulttuurin muutos. Jokainen lapsi ansaitsee nähdä hyväksyvän katseen aikuisen silmissä, ja ansaitsee kuulla olevansa yhtä tärkeä kuin muut. Ihan jokainen, ihan kaikista perhetaustoista tullut lapsi ansaitsee perushoivan ja peruskoulun, jossa hän ei ole taustansa vuoksi vain sellainen, johon suhtaudutaan itseään toteuttavana ennusteena. 

Sijaislapsistakin puhutaan ihmeellisen uhri-asetelman kautta. Se voi olla todella vahingoittavaa heille. 

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä joku kilpailu siitä, kenellä oli kurjinta? 

Pointti on, että Suomessa on paljon lapsia ja nuoria joiden elämään ei kukaan puutu. Moni saattaa tietää että jotain on pielessä, mutta ajattelee että ei kuulu heille. 

Monesti myös rankemman lapsuuden ja nuoruuden eläneet saa kuulla, että ovat itse syyllisiä tilanteeseensa. Että pitäisi vain osata ja tietää, vaikka kukaan ei opeta. Pitäisi jaksaa ja oppia, vaikka koko elimistö on hälytystilassa 24/7 ja kortisolitasot taivaissa.

Jos et tiennyt, niin tiedoksi: silloin ihminen ei pysty vastaanottamaan tietoa eikä keskittymään samalla tavalla kuin lapsi tai nuori, jolla on levollisemmat kotiolot. Koko elämä menee selviytymiseen yhdestä päivästä toiseen. Moni sortuu alkoholiin ja huumeisiin ja huonoon seuraan, kun tulee hyväksytyksi edes johonkin. Itse vältyin tältä, varmaan sen avopuolison ja oman luonteeni takia. Ja tuurin. 

Todella moni on väliinputoaja: vanhemmat ei tue, yhteiskunta ajattelee että asia ei kuulu muille kuin vanhemmille. Siinä sitten ollaan. Loppujen lopuksi odotetaan menestystarinaa, että kaikesta huolimatta on tohtori tai Supercellin kaltaisen firman perustaja. Kun ei se aina mene niin. Voi olla elossa, nuhteeton, mutta ei muuta. Ja sekös kanssaihmisiä ärsyttää. 

Ei, vaan pointti oli siinä, että sinä aloit arvostelemaan näiden rankoista lähtökohdista olevien nuorten saamaa apua naurettavaksi ja epäreiluksi siitäkin huolimatta, että olisit itse tarvinnut apua ihan yhtä kipeästi. 

Se, että joku saa tukea tai apua, ei muuta sinun menneisyyttäsi millään tavalla. On järjetöntä tuntea katkeruutta sitä ihmisryhmää kohtaan, jota sinun luulisi olevan helppo ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä joku kilpailu siitä, kenellä oli kurjinta? 

Pointti on, että Suomessa on paljon lapsia ja nuoria joiden elämään ei kukaan puutu. Moni saattaa tietää että jotain on pielessä, mutta ajattelee että ei kuulu heille. 

Monesti myös rankemman lapsuuden ja nuoruuden eläneet saa kuulla, että ovat itse syyllisiä tilanteeseensa. Että pitäisi vain osata ja tietää, vaikka kukaan ei opeta. Pitäisi jaksaa ja oppia, vaikka koko elimistö on hälytystilassa 24/7 ja kortisolitasot taivaissa.

Jos et tiennyt, niin tiedoksi: silloin ihminen ei pysty vastaanottamaan tietoa eikä keskittymään samalla tavalla kuin lapsi tai nuori, jolla on levollisemmat kotiolot. Koko elämä menee selviytymiseen yhdestä päivästä toiseen. Moni sortuu alkoholiin ja huumeisiin ja huonoon seuraan, kun tulee hyväksytyksi edes johonkin. Itse vältyin tältä, varmaan sen avopuolison ja oman luonteeni takia. Ja tuurin. 

Todella moni on väliinputoaja: vanhemmat ei tue, yhteiskunta ajattelee että asia ei kuulu muille kuin vanhemmille. Siinä sitten ollaan. Loppujen lopuksi odotetaan menestystarinaa, että kaikesta huolimatta on tohtori tai Supercellin kaltaisen firman perustaja. Kun ei se aina mene niin. Voi olla elossa, nuhteeton, mutta ei muuta. Ja sekös kanssaihmisiä ärsyttää. 

Ei ole kilpailu, mutta on aika kieroutunutta olla kateellinen siitä, että hyvin traumaattisen lapsuuden kokenut pääsee sijaishuollon pariin ja sen myötä saa hieman enemmän tukea, mitä köyhien lapsi. Jos sinulla ei ole traumatisoivia väkivaltakokemuksia, et ole joutunut käymään terapiassa 15 vuotta osin omakustantaisesti, et ole dissosioinut, yrittänyt saada itseäsi pois päiviltä ja sairastanut PTSD:tä sekä syömishäiriötä koko aikuisikäsi, niin anteeksi mutta ihan hirveästi ei kateellisuudesta heru ymmärrystä.

Minä en sentään kokenut seks. hyväksikäyttöä, eli koen olevani onnekas. Jos tuollaista hyväksikäyttöä kokenut saa vielä enemmän tukea ja apua mitä minä olen saanut, niin en ole tippaakaan kateellinen vaan todella onnellinen hänen puolestaan. Eikä sekään ole minulta pois tai kateuden aihe, että jotkut ovat päässeet turvaan perhehelvetistä jo vauvana adoption tai sijoituksen myötä. Olisin kaivannut sitä itsekin, apu tuli tavallaan liian myöhään, mutta jokainen aikaisemmin pelastettu lapsi on vain ilon aihe. Ei kateuden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä joku kilpailu siitä, kenellä oli kurjinta? 

Pointti on, että Suomessa on paljon lapsia ja nuoria joiden elämään ei kukaan puutu. Moni saattaa tietää että jotain on pielessä, mutta ajattelee että ei kuulu heille. 

Monesti myös rankemman lapsuuden ja nuoruuden eläneet saa kuulla, että ovat itse syyllisiä tilanteeseensa. Että pitäisi vain osata ja tietää, vaikka kukaan ei opeta. Pitäisi jaksaa ja oppia, vaikka koko elimistö on hälytystilassa 24/7 ja kortisolitasot taivaissa.

Jos et tiennyt, niin tiedoksi: silloin ihminen ei pysty vastaanottamaan tietoa eikä keskittymään samalla tavalla kuin lapsi tai nuori, jolla on levollisemmat kotiolot. Koko elämä menee selviytymiseen yhdestä päivästä toiseen. Moni sortuu alkoholiin ja huumeisiin ja huonoon seuraan, kun tulee hyväksytyksi edes johonkin. Itse vältyin tältä, varmaan sen avopuolison ja oman luonteeni takia. Ja tuurin. 

Todella moni on väliinputoaja: vanhemmat ei tue, yhteiskunta ajattelee että asia ei kuulu muille kuin vanhemmille. Siinä sitten ollaan. Loppujen lopuksi odotetaan menestystarinaa, että kaikesta huolimatta on tohtori tai Supercellin kaltaisen firman perustaja. Kun ei se aina mene niin. Voi olla elossa, nuhteeton, mutta ei muuta. Ja sekös kanssaihmisiä ärsyttää. 

Ei, vaan pointti oli siinä, että sinä aloit arvostelemaan näiden rankoista lähtökohdista olevien nuorten saamaa apua naurettavaksi ja epäreiluksi siitäkin huolimatta, että olisit itse tarvinnut apua ihan yhtä kipeästi. 

Se, että joku saa tukea tai apua, ei muuta sinun menneisyyttäsi millään tavalla. On järjetöntä tuntea katkeruutta sitä ihmisryhmää kohtaan, jota sinun luulisi olevan helppo ymmärtää.

Tämä on juuri pointtina. Kiitos, osasit kiteyttää omat ajatukseni todella hyvin. Käsittämätöntä olla kateellinen ja katkera jos joku lapsi saa jossain apua. Tuo kateellinen on säästynyt monelta traumalta, vaikka epäilemättä hänellä on myös ollut vaikeaa, mutta omista helpommista lähtökohdista on osattava olla myös kiitollinen. Kateus sijaishuollon lapsia kohtaan on hyvin kieroutunutta ja sairasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ollut lastensuojelun asiakas, mutta en todellakaan saanut mitään apua kun muutin pois kotoa 17-vuotiaana. Ei tullut rahaa mistään ylimääräistä, vain opintotuen sain ja avopuoliso (silloin itse vasta 19-vuotias) kävi opintojen ohella töissä. Ihan itse sain hankkia huonekalut, lakanat ja pyyhkeet. Avopuolison kotoa saatiin jotain, mutta sama on verrattavissa siihen että joku tuntematon lahjoittaa sängynrungon ja vanhan kirjahyllynsä. 

Ja tiedän, että kaltaisiani väliinputoajia on paljon! Mikään sosiaalitoimi ei tuolloin auttanut pennin vertaa, kysyttiin kyllä. Omaan tilanteeseeni nähden on aivan naurettavaa, että toisia tuetaan niin paljon rahallisesti 25-vuotiaaksi asti! 

Sinulla oli sentään avopuoliso, et ollut totaalisen yksin. Minä olin, joten tiedän kyllä kuinka rankkaa on lähteä ponnistamaan aikuisuuteen ilman mitään verkostoja, kantaen vielä mukanaan väkivaltaisen päihdekodin jättämää varjoa.

Mitä luulet, jos olisit saanut tuolloin kaipaamaasi apua, olisiko se lisännyt empatiakykyäsi niin, ettet pidä naurettavana sitä että muita yritetään auttaa, jotta heillä ei olisi samanlaista alkua aikuisuuteen kuin sinulla ja minulla?

Olisi varmaan.

Siksi kannattaakin miettiä, pitääkö yhtä ihmisryhmää tukea niin paljon. 

Onneksi edellinen hallitus toteutti maksuttoman toisen asteen, se auttaa hurjasti vähävaraisia perheitä ja niitä nuoria, joilla on syystä tai toisesta vaikeaa mutta jotka eivät ole avun piirissä. Mutta vielä on pitkä matka siitä, että jälkihuollon lapsille maksetaan kaikki versus vähävaraisen perheen lapsi. Sijaislapsille kustannetaan harrastukset, opinnot, omaan kotiin muuttaminen ja kalusteet, kaikki. Se on todella epäreilua. 

Ihan turhaan olet kateellinen sijaishuollon nuorille. Jokainen heistä ottaisi ilolla vastaan köyhän, mutta tasapainoisen ja rakastavan perheen ja lapsuuden. Jos sellaisen saisi valita ennen syntymäänsä.

Minä sain sijoituksen päätyttyä vielä leskeneläkettä, joka oli noin 600 euroa kuukaudessa. Olisin ihan milloin tahansa ottanut tuon rahansa sijasta kuolleen äitini takaisin, koska ilman hänen kuolemaansa en olisi joutunut kokemaan hyvin traumatisoivaa lapsuutta väkivaltaisen alkoholistin ja sadistisen äitipuolen kanssa. Mikään rahasumma ei korvaa tasapainoista ja hyvää lapsuutta. Saat olla todella onnellinen jos sinulla on ollut edes suhteellisen tasapainoiset, rakastavat ja hyvät vanhemmat. Jos et ole joutunut pakenemaan väkivaltaista isääsi kerta toisensa jälkeen ikkunasta ja pelkäämään, että isäsi hak kaa siskosi hengettömäksi.

Ei minulla ollut tuollaista lapsuutta. En saanut apua enkä tukea mistään enkä keltään ja haluan tuoda sen esille, että kaltaisiani entisiä nuoria on paljon. Todella paljon. 

Kirjoitin aikaisemmin tähän ketjuun että minut potkittiin pois kotoa 17-vuotiaana, en saanut mukaani kuin maton, peiton, tyynyn ja omat vaatteet. Äitini oli rappioalkoholisti, isällä uusi vaimo ja tällä kaksi minua nuorempaa ja parempaa lasta. 

Voit ihan keskenäsi miettiä, millaisen lapsuuden ja nuoruuden minä elin, ja miettiä sitäkin että siihen ei puuttunut kukaan. Ei sukulaiset, ei päiväkoti, ei koulu, ei sosiaalitoimi, ei kukaan. 

Edelleen se kysymys on, olistiko sinä hyötynyt avusta jota ilman jäit? Jos olisit, miksi koet epäreiluna sen, että jotku muut huonossa asemassa olevat nuoret saavat tätä apua? Eikö se ole vain hyvä asia, että mahdollisimman moni säästyy siltä mitä sinä olet joutunut kokemaan? 

Todella erikoinen kysymys. Onko tarkoituksesi kenties vängätä vai nöyryyttää? 

Minä puhun sellaistan ihmisten puolesta, joita ei koskaan otettu pois karmeista kotioloista, vaan joiden piti rakentaa elämänsä aivan yksin. Tällaisia on paljon, ja heitä on myös esimerksi tänne tulleiden perheissä paljon, varsinkin tyttöjä. 

Suomessa tarvitaan kokonainen kulttuurin muutos. Jokainen lapsi ansaitsee nähdä hyväksyvän katseen aikuisen silmissä, ja ansaitsee kuulla olevansa yhtä tärkeä kuin muut. Ihan jokainen, ihan kaikista perhetaustoista tullut lapsi ansaitsee perushoivan ja peruskoulun, jossa hän ei ole taustansa vuoksi vain sellainen, johon suhtaudutaan itseään toteuttavana ennusteena. 

Sijaislapsistakin puhutaan ihmeellisen uhri-asetelman kautta. Se voi olla todella vahingoittavaa heille. 

Tämä koko keskustelumme lähti liikkeelle siitä, että sinä arvostelit sijaishuollon jälkihuollon naurettavaksi vain sen takia, ettet itse saanut koskaan apua.

Nyt vetoat siihen, että oletkin puhumassa sosiaalihuololta ohi menneiden lasten puolesta, jotka ovat lähtöisin karmeista oloista. Kerroin sinulle jo aiemmin, että olen kaltaisesi väliinputoaja sillä erotuksella, että minulla ei ollut avopuolisoa, vaan olin totaalisen yksin. En halua ketään sellaista puhumaan asemassani olleiden lasten ja nuorten puolesta, joka pitää epäreiluna muiden vaikeassa asemassa olevien lasten ja nuorten saamaa apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä joku kilpailu siitä, kenellä oli kurjinta? 

Pointti on, että Suomessa on paljon lapsia ja nuoria joiden elämään ei kukaan puutu. Moni saattaa tietää että jotain on pielessä, mutta ajattelee että ei kuulu heille. 

Monesti myös rankemman lapsuuden ja nuoruuden eläneet saa kuulla, että ovat itse syyllisiä tilanteeseensa. Että pitäisi vain osata ja tietää, vaikka kukaan ei opeta. Pitäisi jaksaa ja oppia, vaikka koko elimistö on hälytystilassa 24/7 ja kortisolitasot taivaissa.

Jos et tiennyt, niin tiedoksi: silloin ihminen ei pysty vastaanottamaan tietoa eikä keskittymään samalla tavalla kuin lapsi tai nuori, jolla on levollisemmat kotiolot. Koko elämä menee selviytymiseen yhdestä päivästä toiseen. Moni sortuu alkoholiin ja huumeisiin ja huonoon seuraan, kun tulee hyväksytyksi edes johonkin. Itse vältyin tältä, varmaan sen avopuolison ja oman luonteeni takia. Ja tuurin. 

Todella moni on väliinputoaja: vanhemmat ei tue, yhteiskunta ajattelee että asia ei kuulu muille kuin vanhemmille. Siinä sitten ollaan. Loppujen lopuksi odotetaan menestystarinaa, että kaikesta huolimatta on tohtori tai Supercellin kaltaisen firman perustaja. Kun ei se aina mene niin. Voi olla elossa, nuhteeton, mutta ei muuta. Ja sekös kanssaihmisiä ärsyttää. 

Ei ole kilpailu, mutta on aika kieroutunutta olla kateellinen siitä, että hyvin traumaattisen lapsuuden kokenut pääsee sijaishuollon pariin ja sen myötä saa hieman enemmän tukea, mitä köyhien lapsi. Jos sinulla ei ole traumatisoivia väkivaltakokemuksia, et ole joutunut käymään terapiassa 15 vuotta osin omakustantaisesti, et ole dissosioinut, yrittänyt saada itseäsi pois päiviltä ja sairastanut PTSD:tä sekä syömishäiriötä koko aikuisikäsi, niin anteeksi mutta ihan hirveästi ei kateellisuudesta heru ymmärrystä.

Minä en sentään kokenut seks. hyväksikäyttöä, eli koen olevani onnekas. Jos tuollaista hyväksikäyttöä kokenut saa vielä enemmän tukea ja apua mitä minä olen saanut, niin en ole tippaakaan kateellinen vaan todella onnellinen hänen puolestaan. Eikä sekään ole minulta pois tai kateuden aihe, että jotkut ovat päässeet turvaan perhehelvetistä jo vauvana adoption tai sijoituksen myötä. Olisin kaivannut sitä itsekin, apu tuli tavallaan liian myöhään, mutta jokainen aikaisemmin pelastettu lapsi on vain ilon aihe. Ei kateuden.

Joo, sulla oli kamalaa.

Et ole ainoa.

Sinä sait apua lopuksi, toiset ei saa. Se on se pointti, ei se että just sulla oli rankka lapsuus eikä kenelläkään muulla tässä ketjussa ole ilmeisesti voinut olla. Toisia ei kiinnosta tarkemmin eritellä mitä tuli koettua, toisille se taas näyttää olevan pakkomielle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö jälkihuollon pitäisi olla niin kauan kuin on nuori? Eli 30-vuotiaaksi saakka. Jokainen nuori tarvitsee luotettavan aikuisen tukea ja läsnäoloa.

Jos 23v ei vielä pärjää ilman tukea, niin sitten hän ei pärjää koskaan. Jälkihuolto saisi kestää korkeintaan pari vuotta, sillä suurin osa nuorista kokee sen ahdistavana.

Se on täysin vapaaehtoinen palvelu, eli jos sen kokee ahdistavana ei siihen tarvitse lainkaan sitoutua ja asiakkuus voidaan päättää. Outo peruste päättää palvelu joka on arvioitu tärkeäksi tukitoimeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä joku kilpailu siitä, kenellä oli kurjinta? 

Pointti on, että Suomessa on paljon lapsia ja nuoria joiden elämään ei kukaan puutu. Moni saattaa tietää että jotain on pielessä, mutta ajattelee että ei kuulu heille. 

Monesti myös rankemman lapsuuden ja nuoruuden eläneet saa kuulla, että ovat itse syyllisiä tilanteeseensa. Että pitäisi vain osata ja tietää, vaikka kukaan ei opeta. Pitäisi jaksaa ja oppia, vaikka koko elimistö on hälytystilassa 24/7 ja kortisolitasot taivaissa.

Jos et tiennyt, niin tiedoksi: silloin ihminen ei pysty vastaanottamaan tietoa eikä keskittymään samalla tavalla kuin lapsi tai nuori, jolla on levollisemmat kotiolot. Koko elämä menee selviytymiseen yhdestä päivästä toiseen. Moni sortuu alkoholiin ja huumeisiin ja huonoon seuraan, kun tulee hyväksytyksi edes johonkin. Itse vältyin tältä, varmaan sen avopuolison ja oman luonteeni takia. Ja tuurin. 

Todella moni on väliinputoaja: vanhemmat ei tue, yhteiskunta ajattelee että asia ei kuulu muille kuin vanhemmille. Siinä sitten ollaan. Loppujen lopuksi odotetaan menestystarinaa, että kaikesta huolimatta on tohtori tai Supercellin kaltaisen firman perustaja. Kun ei se aina mene niin. Voi olla elossa, nuhteeton, mutta ei muuta. Ja sekös kanssaihmisiä ärsyttää. 

Ei ole kilpailu, mutta on aika kieroutunutta olla kateellinen siitä, että hyvin traumaattisen lapsuuden kokenut pääsee sijaishuollon pariin ja sen myötä saa hieman enemmän tukea, mitä köyhien lapsi. Jos sinulla ei ole traumatisoivia väkivaltakokemuksia, et ole joutunut käymään terapiassa 15 vuotta osin omakustantaisesti, et ole dissosioinut, yrittänyt saada itseäsi pois päiviltä ja sairastanut PTSD:tä sekä syömishäiriötä koko aikuisikäsi, niin anteeksi mutta ihan hirveästi ei kateellisuudesta heru ymmärrystä.

Minä en sentään kokenut seks. hyväksikäyttöä, eli koen olevani onnekas. Jos tuollaista hyväksikäyttöä kokenut saa vielä enemmän tukea ja apua mitä minä olen saanut, niin en ole tippaakaan kateellinen vaan todella onnellinen hänen puolestaan. Eikä sekään ole minulta pois tai kateuden aihe, että jotkut ovat päässeet turvaan perhehelvetistä jo vauvana adoption tai sijoituksen myötä. Olisin kaivannut sitä itsekin, apu tuli tavallaan liian myöhään, mutta jokainen aikaisemmin pelastettu lapsi on vain ilon aihe. Ei kateuden.

Sulla on selkeästi vielä toipuminen vaiheessa.

Jutellaan sitten lisää, kun osaat ajatella objektiivisemmin.

Peace.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä joku kilpailu siitä, kenellä oli kurjinta? 

Pointti on, että Suomessa on paljon lapsia ja nuoria joiden elämään ei kukaan puutu. Moni saattaa tietää että jotain on pielessä, mutta ajattelee että ei kuulu heille. 

Monesti myös rankemman lapsuuden ja nuoruuden eläneet saa kuulla, että ovat itse syyllisiä tilanteeseensa. Että pitäisi vain osata ja tietää, vaikka kukaan ei opeta. Pitäisi jaksaa ja oppia, vaikka koko elimistö on hälytystilassa 24/7 ja kortisolitasot taivaissa.

Jos et tiennyt, niin tiedoksi: silloin ihminen ei pysty vastaanottamaan tietoa eikä keskittymään samalla tavalla kuin lapsi tai nuori, jolla on levollisemmat kotiolot. Koko elämä menee selviytymiseen yhdestä päivästä toiseen. Moni sortuu alkoholiin ja huumeisiin ja huonoon seuraan, kun tulee hyväksytyksi edes johonkin. Itse vältyin tältä, varmaan sen avopuolison ja oman luonteeni takia. Ja tuurin. 

Todella moni on väliinputoaja: vanhemmat ei tue, yhteiskunta ajattelee että asia ei kuulu muille kuin vanhemmille. Siinä sitten ollaan. Loppujen lopuksi odotetaan menestystarinaa, että kaikesta huolimatta on tohtori tai Supercellin kaltaisen firman perustaja. Kun ei se aina mene niin. Voi olla elossa, nuhteeton, mutta ei muuta. Ja sekös kanssaihmisiä ärsyttää. 

Ei ole kilpailu, mutta on aika kieroutunutta olla kateellinen siitä, että hyvin traumaattisen lapsuuden kokenut pääsee sijaishuollon pariin ja sen myötä saa hieman enemmän tukea, mitä köyhien lapsi. Jos sinulla ei ole traumatisoivia väkivaltakokemuksia, et ole joutunut käymään terapiassa 15 vuotta osin omakustantaisesti, et ole dissosioinut, yrittänyt saada itseäsi pois päiviltä ja sairastanut PTSD:tä sekä syömishäiriötä koko aikuisikäsi, niin anteeksi mutta ihan hirveästi ei kateellisuudesta heru ymmärrystä.

Minä en sentään kokenut seks. hyväksikäyttöä, eli koen olevani onnekas. Jos tuollaista hyväksikäyttöä kokenut saa vielä enemmän tukea ja apua mitä minä olen saanut, niin en ole tippaakaan kateellinen vaan todella onnellinen hänen puolestaan. Eikä sekään ole minulta pois tai kateuden aihe, että jotkut ovat päässeet turvaan perhehelvetistä jo vauvana adoption tai sijoituksen myötä. Olisin kaivannut sitä itsekin, apu tuli tavallaan liian myöhään, mutta jokainen aikaisemmin pelastettu lapsi on vain ilon aihe. Ei kateuden.

Sulla on selkeästi vielä toipuminen vaiheessa.

Jutellaan sitten lisää, kun osaat ajatella objektiivisemmin.

Peace.

Minä en suinkaan ole siinä pahimmassa vaiheessa, sinulla ei ole toipuminen vielä alkanutkaan joten kannattaa keskittyä ihan siihen omaan toipumiseesi. Ei ole tervettä olla kateellinen siitä että joku saa hieman enemmän rahallista tukea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä joku kilpailu siitä, kenellä oli kurjinta? 

Pointti on, että Suomessa on paljon lapsia ja nuoria joiden elämään ei kukaan puutu. Moni saattaa tietää että jotain on pielessä, mutta ajattelee että ei kuulu heille. 

Monesti myös rankemman lapsuuden ja nuoruuden eläneet saa kuulla, että ovat itse syyllisiä tilanteeseensa. Että pitäisi vain osata ja tietää, vaikka kukaan ei opeta. Pitäisi jaksaa ja oppia, vaikka koko elimistö on hälytystilassa 24/7 ja kortisolitasot taivaissa.

Jos et tiennyt, niin tiedoksi: silloin ihminen ei pysty vastaanottamaan tietoa eikä keskittymään samalla tavalla kuin lapsi tai nuori, jolla on levollisemmat kotiolot. Koko elämä menee selviytymiseen yhdestä päivästä toiseen. Moni sortuu alkoholiin ja huumeisiin ja huonoon seuraan, kun tulee hyväksytyksi edes johonkin. Itse vältyin tältä, varmaan sen avopuolison ja oman luonteeni takia. Ja tuurin. 

Todella moni on väliinputoaja: vanhemmat ei tue, yhteiskunta ajattelee että asia ei kuulu muille kuin vanhemmille. Siinä sitten ollaan. Loppujen lopuksi odotetaan menestystarinaa, että kaikesta huolimatta on tohtori tai Supercellin kaltaisen firman perustaja. Kun ei se aina mene niin. Voi olla elossa, nuhteeton, mutta ei muuta. Ja sekös kanssaihmisiä ärsyttää. 

Ei ole kilpailu, mutta on aika kieroutunutta olla kateellinen siitä, että hyvin traumaattisen lapsuuden kokenut pääsee sijaishuollon pariin ja sen myötä saa hieman enemmän tukea, mitä köyhien lapsi. Jos sinulla ei ole traumatisoivia väkivaltakokemuksia, et ole joutunut käymään terapiassa 15 vuotta osin omakustantaisesti, et ole dissosioinut, yrittänyt saada itseäsi pois päiviltä ja sairastanut PTSD:tä sekä syömishäiriötä koko aikuisikäsi, niin anteeksi mutta ihan hirveästi ei kateellisuudesta heru ymmärrystä.

Minä en sentään kokenut seks. hyväksikäyttöä, eli koen olevani onnekas. Jos tuollaista hyväksikäyttöä kokenut saa vielä enemmän tukea ja apua mitä minä olen saanut, niin en ole tippaakaan kateellinen vaan todella onnellinen hänen puolestaan. Eikä sekään ole minulta pois tai kateuden aihe, että jotkut ovat päässeet turvaan perhehelvetistä jo vauvana adoption tai sijoituksen myötä. Olisin kaivannut sitä itsekin, apu tuli tavallaan liian myöhään, mutta jokainen aikaisemmin pelastettu lapsi on vain ilon aihe. Ei kateuden.

Joo, sulla oli kamalaa.

Et ole ainoa.

Sinä sait apua lopuksi, toiset ei saa. Se on se pointti, ei se että just sulla oli rankka lapsuus eikä kenelläkään muulla tässä ketjussa ole ilmeisesti voinut olla. Toisia ei kiinnosta tarkemmin eritellä mitä tuli koettua, toisille se taas näyttää olevan pakkomielle.

Suosittelen sinulle terapiaa, saat sitä vaikka ihan heti maksamalla hoidosta itse. Aivan kuten minäkin olen tehnyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuo säästöt on kyllä olemattomia. Toisaaltaan eipä jälkihuollosta oikein ole ollut mitään apuakaan. Lähinnä on aiheuttaneet lapsen alkoholismin ja huumeiden käytön. on oltu jarruna työkokeiluissa, kouluun hakemisessa ja ihan kaikessa missä vain voi olla. Jopa aiheutti nuorelle kodittomuuden manipuloimalla asunnottomaksi. 

Ah miten hienoa vastuun siirtämistä itsestä ulkopuolelle. Mikään ei tietenkään ole omaa syytä.

Jep. Taas näitä vanhempia joiden lapsen kaikki ongelmat ovat aiheutuneet lastensuojelusta ja sosiaalihuollosta. Ikään kuin nämä viranomaistahot etsisivät ongelmattomia lapsia ja nuoria pilatakseen heidät.

Nykypäivänä lastensuojelu puuttuu todella pieniin "huoliin". Jopa tukistus eli lastensuojelun kielellä perheväkivalta voi olla syy huostaanotolle. Huostaanottojen määrä on moninkertaistunut 2000-luvun mittaan. Jokainen voi miettiä itsekseen, että onko oikeasti tarpeellista "pelastaa" tällaiset lapset lastenkotiin.

Tukistaminen on väkivaltaa ja jos tukistajana on lapsen oma vanhempi, kyseessä on lähisuhdeväkivalta.

Paljon pahkutaan siitä, että nykyään lapset otetaan huostaan jostain naurettavan pienistä tapauksista. Yksikään lapsi ei joudu huostaan yksittäisestä tukistamisesta, vaan ensin perhettä ja väkivaltaista vanhempaa yritetään auttaa muilla tavoin. Lastensuojelussa on mittavia ongelmia ja myös huostaanotoissa tapahtuu virheitä ja jopa täydellistä mielivaltaa. Silti huomattavasti suurempi ongelma on lastensuojelun aliresurssointi ja sen myötä se, ettei läheskään kaikki apua tarvitsevat saa apua.

2000-luvulla lisääntyneet huostaanotot eivät liity mitenkään siihen, että joku taho on vain päättänyt alkaa ottamaan lapsia vanhemmiltaan pois huostaanoton ilosta. Nykypäivänä tunnistetaan vain paremmin esim. väkivaltaa kohdanneet lapset ja muutenkin asenteet lasten pahoinpitelyä kasvatuskeinona kohtaan ovat onneksi alkaneet järkevöityä sille tasolle missä puhutaan lähtökohtaisista ihmisoikeuksista.

Useimpia meistä aikuisista on toistuvasti tukistettu lapsina. Jos menneinä vuosikymmeninä lapsilla olisi ollut ihmisoikeudet, niin meidät olisi sen vuoksi pitänyt ottaa huostaan.

Useimmat väkivaltaa omassa lapsuudessaan kokeneet siirtävät kokemuksensa aikuisina omille lapsilleen ja näin väkivallankierre vain jatkuu. Nämä aikuiset oikeuttavat usein harjoittamansa väkivallan juuri sillä, että ovat itse kokeneet saman, se on ollut silloin normi ja "hyvin on pärjätty".

Onko se kuitenkaan hyvin pärjäämistä tai menneillä ajoilla perusteltavaa, että kohdistaa väkivaltaa siihen ihmiseen, joka on puolustuskyvytön ja täysin riippuvainen väkivallantekijästä, jolle tämän pienen ihmisen pitäisi vielä kaiken lisäksi olla se kaikista rakkain ja tärkein?

Lopeta sanoilla kikkailu. Kseessä on  sanaleikki. Sana "väkivalta" on kaapattu kuvaamaan nykyään AIVAN KAIKKEA  näiden narskujen toimesta , mikä kohdistuu mihin tahansa millä heitä yritetään panna johoinkin rajoihin. Esim. kaikkihan  on "henkistä väkivaltaa" nykyään, riidat jne. Kaikki on nykyään väkivaltaa. Lopeta.

Kyseessä on tarkemmin sanottuna pieni tukannipistys sen jälkeen kun useasti sanottu mutta sana ei mene perille. Lapsi ei ole vielä oppinut kuuntelemaan vanhempaa ja oikeasti tottelemaan sitä. Lapsi riehuu, hakkaa pikkusisarusta, terrorisoi lemmikkiä, pikku näpäisy ei hänelle ole maailmanloppu koska se opettaa sen ikävän tunteen mitä hän juuri teki toiselle, miltä se tuntuu. Tietysti parempiakin tapoja olisi, en puolustele tukkapöllyä.Mutta Onhan näitä jotka aikuisena oireilee, ja oireille etsitään mitä tahansa muita syntipukkeja, esim. tukistamisesta, koska terapeutit ei sano suoraan narskulle että kato peiliin.

Jos pieni lapsi käyttäytyy noin väkivaltaisesti toisia lapsia ja eläimiä kohtaan, niin jostainhan hänen on täytynyt oppia tämä aggressiivinen käytös. Mitä ajattelet lapsen oppivan siitä, että hänen väkivaltaansa kitketään kohdistamalla lapseen itseensä väkivaltaa? Sen, että väkivalta on väärin vai kenties sen, että akuisena saa käyttää väkivaltaa?

Lasten väkivaltaisuus lisääntyy koko ajan, vaikka ruumiillisesta kurituksesta on tullut harvinaisempaa. Lapsi ei siis selkeästikään opi väkivaltaiseksi jos häntä kuritetaan ruumiillisesti.

Yhtä vähän kuin miten ihminen oppii varkaaksi, jos häntä rangaistaan sakolla, vaikka sakko on omaisuuden ottamista väkisin toiselta siinä missä varkauskin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietäisittepä vain millaisia summia nämä sijaishuollon asiakkaat saavat lähtiessään elämään itsenäisesti.

Huostaanotetuille nuorille kerätään itsenäistymisvaroja. Nämä ovat vanhempien maksamia elatusmaksuja, lapsilisiä, erilaisia vammaistukia, eläkkeitä, opintotukia. Nämä ovat nuoren omaa rahaa, jota hän saa jälkihuollon suunnitelman mukaan itsenäistymista edistäviin hankkeisiin esim. ensi asunnon kalustukseen. 

Mutta eihän tällaisia rahoja kerätä vanhempien kanssa asuville. Siis vanhemmilla (köyhillä) ei lapsilisät jää mihinkään säästöön, kuten ei ole tarkoituskaan. Miksi köyhän perheen kasvatilla on taloudellisesti yhtään parempi tilanne kuin jh olevalla, ja miksi tämä köyhä ei-jh oleva joutuu ottamaan opintolainan, mutta jh asiakas ei?

Vierailija kirjoitti:

Laitoksissa pitäisi aloittaa VAHVA itsenästäminen jo kun nuori täyttää 17 vuotta laitoksessa ollessaan.  Siihen sitä rahaa niin olisi valmiimpi kun siirtyy jälkihuoltoon.

-25 vuotta ohjaajana laitoksissa-

Samaa mieltä. Koskee kaikkia nuoria.

Nyt hoivataan kuin haurasta kukkaa jokaikistä ja jotenkin pidetään ihan avuttomana vielä kaksvitosena.

Eipä ihme, että maa on täynnä vetelyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietäisittepä vain millaisia summia nämä sijaishuollon asiakkaat saavat lähtiessään elämään itsenäisesti.

Huostaanotetuille nuorille kerätään itsenäistymisvaroja. Nämä ovat vanhempien maksamia elatusmaksuja, lapsilisiä, erilaisia vammaistukia, eläkkeitä, opintotukia. Nämä ovat nuoren omaa rahaa, jota hän saa jälkihuollon suunnitelman mukaan itsenäistymista edistäviin hankkeisiin esim. ensi asunnon kalustukseen. 

Mutta eihän tällaisia rahoja kerätä vanhempien kanssa asuville. Siis vanhemmilla (köyhillä) ei lapsilisät jää mihinkään säästöön, kuten ei ole tarkoituskaan. Miksi köyhän perheen kasvatilla on taloudellisesti yhtään parempi tilanne kuin jh olevalla, ja miksi tämä köyhä ei-jh oleva joutuu ottamaan opintolainan, mutta jh asiakas ei?

Kyllä minä olen joutunut ottamaan opintolainaa, jotka ovat menneet terapiamaksuihin ja muiden fyysisten sairauksien hoitoon joita traumatausta aiheuttaa. Lähemmäs 20 000 euroa olen joutunut pelkkää opintolainaa ottamaan, ei ole valtio eikä kukaan kustantanut minulle kaikkea. Traumatausta aiheuttaa monenlaisia pitkäaikaisia vaivoja joista syntyy isoja sivukuluja jos jaksaa ja haluaa itseään hoitaa ja kaikki nämä kulut on maksettava itse. Olet siis kateellinen edelleen siitä että traumatisoitunut lasun asiakas saa pientä taloudellista tukea hetken aikaa, mutta mielenterveys ja fyysinen terveys vie valtaosan tuloista vuosikausiksi? Etkö edelleen ymmärrä kuinka paljon paremmassa asemassa olet ilman traumataustaa ja sen aiheuttamia sairauksia, joita joutuu hoitamaan koko elämänsä? Haluaisit siis ennemmin yhteiskunnalta rahaa kuin esimerkiksi kyvyn nukkua? Olet todella sekaisin.

Miten aikuiset ei pärjää? Luulisi jo 18-19v olevan elämän taitoa! Mitä kaikkea heille maksetaan ?