Onko kukaan muu kuin ilmaa muille ihmisille?

Tuu pois sieltä menneisyydestä.

Vielä yksi juttu tuli mieleen, tämäkin käynyt usein. Jonkun ihmisen kanssa kohdataan ja mietitään et ollaan jokus jossain aikaisemminkin nähty tai juteltu mut missä. Koskaan, ei koskaan nää tilanteet pääty siihen että tämä toinen muistaisi yhtäkkiä mut jostain. Se olen aina minä joka sitten muistan et ai niin olitko siellä sillon jne.

Olisi kiva joskus muistella menneitä ihmisten kanssa, mutta hiukan hankalaa kun ei muut muista minua koskaan 😂

Olisko joku kohtalotoveri?

Tämä on nyt käsky: Tuu pois sieltä menneisyydestä.

En elele menneisyydessä, tämä ilmiö on älyttömän kiinnostava kun en tiedä ketään muuta kenellä samoin.

Ap

Olet siis itsellesi valehtelija. Ei voi mitään.

Vierailija kirjoitti:

Olet siis itsellesi valehtelija. Ei voi mitään.

Avaatko vähän?

Suurin osa ihmisistä on sinun kaltaisia. Minulle tuli bussissa juttelemaan nainen joka tiesi minut ja selvisi, että olemme olleet samassa koulussa, ei ollut edes rinnakkais luokalla vaan vuotta tai paria ylempänä. Muisti minut nimeltäkin ja tiesi minusta asioita ja minä olin että kuka sinä olet? Olen se oppilas jolle kukaan ei puhunut ikinä mitään, ruokalassa kaikki muut istui aina toiselle puolelle ruokalaa missä minä istuin ja tästä syystä olin vähän ihmeissäni millainen julkkis olen. Näköjään kaikki tuntee todellakin apinan mutta apina ei ketään.

Et sä oo mikään tapetti. Ei ne ihmiset jotka jostakin asiasta muistetaan ole sen kummempia tai että ne muistamisesta huolimatta olisi jotenkin erityisiä. Itse muistan ulkonäöltä monet ihmiset, toiset on erottuvia, toiset ei, kun taas nimimuisti on aika olematon. Sitähän voi viettää vuoden jossain isossa porukassa, vaikka opiskelujen myötä, mutta vain joku jää mieleen, lähinnä kanssakäymisen vuoksi, vaikka että on tehty ryhmätyötä, toisista ei jää välttämättä mitään mielikuvaa. Kertyneet vuodet muuttaa toisten ulkonäköä paljon, sitä voi alkaa ihmetellä, kun ei koskaan näe tuttuja ihmisiä, no ei kai, kun ne on täysin muuttuneet esim. 20 kg lisää massaa, niin hlö alkaa olla kuin toinen ihminen habitukseltaan ; )

En osaa itse sanoa olenko ulkonäöltä muuttunut paljon. Ehkä sitten olen. Samanlaiset hiukset ollu aina, sama naama, ei silmälaseja edelleenkään, ei täyteaineita ei lisäkiloja.

Ehkä tähän ei liitykään mitään sen kummempaa, jos on muillakin näin. Mun tuntemista ihmisistä vaan kellään ei ole näin. Jopa ne koulun värittömimmät ja hiljaisimmat tyypit muistetaan, mä olen sitte joku perusharmaa väliinputoaja, joka ei jää mieleen. Ei hiljainen eikä äänekäs.

Ap

Ei mutta tietyt ihmiset käyttäytyvät kuin minua ei olisikaan. Jos esmes osallistun keskusteluun he jatkavat, puhuvat päälle.

No aikalailla joo. Tosi vaikea löytää omanhenkisiä kavereita. Suurin osa ei oikein halua edes tutustua. Suomalaiset toisaalta on niin epäsosiaalisia ettei ihmiset varmaan jää mieleen jos ei ole heistä kiinnostunut.

Minä koen olleeni lapsuudesta asti ulkopuolinen. Minut on jätetty ulkopuolelle, sivuutettu, mitätöity ja unohdettu lukemattomia kertoja. En jaksa kertoa tarkemmin, mutta joskus olen todella miettinyt, että olenko näkymätön. Eikä kyse ole yrittämisen puutteesta, sillä olen yrittänyt olla aktiivinen, mutta siitä ei joko ole kiinnostuttu tai sitten sitä on käytetty hyväksi: minulla on teetätetty asioita, mutta minut on unohdettu heti, kun minusta saatu kaikki hyöty irti.

Itse en muista poikia yläasteen luokalta. Tai yhden muistan, mutta oletettavasti niitä oli useampi. 😂

Ap tunnistan tuon ilmiön omalla kohdallani ja välillä se vaivaa minua kovastikin, kun kukaan ei tunnu huomaavan olemassaoloani tai muistavan minua.

Esimerkiksi, kun olen liikkeellä kaverini kanssa ja tapaan ihmisiä jotka me molemmat olemme tavanneet ennenkin, he muistavat kaverini ja minua eivät. Tervehtivät minua ylimalkaisesti kuten vierasta ja sitten jättävät huomiotta, kun taas kaverini kanssa he juttelevat ilahtuneesti ja laittavat jälkikäteen somessa viestejä miten oli niin mukava nähdä. Olen kuitenkin ystävällinen, huomaavainen, en valita äänekkäästi tai puhu negatiivisesti, mutta jopa ne töykeät päällepäsmärit ovat suositumpaa seuraa kuin minä.

Vierailija kirjoitti:

Ap tunnistan tuon ilmiön omalla kohdallani ja välillä se vaivaa minua kovastikin, kun kukaan ei tunnu huomaavan olemassaoloani tai muistavan minua.

Esimerkiksi, kun olen liikkeellä kaverini kanssa ja tapaan ihmisiä jotka me molemmat olemme tavanneet ennenkin, he muistavat kaverini ja minua eivät. Tervehtivät minua ylimalkaisesti kuten vierasta ja sitten jättävät huomiotta, kun taas kaverini kanssa he juttelevat ilahtuneesti ja laittavat jälkikäteen somessa viestejä miten oli niin mukava nähdä. Olen kuitenkin ystävällinen, huomaavainen, en valita äänekkäästi tai puhu negatiivisesti, mutta jopa ne töykeät päällepäsmärit ovat suositumpaa seuraa kuin minä.

Täysin sama kokemus. Käyn paljon ulkona yhden koulukaverini kanssa, joka tunnistetaan aina. Lopputulos on aina sama kuin sinulla.

Ap

Vierailija kirjoitti:

En elele menneisyydessä, tämä ilmiö on älyttömän kiinnostava kun en tiedä ketään muuta kenellä samoin.

Ap

On minulle joskus käynyt noin, mutta minua se ei ollenkaan vaivaa eikä mietitytä sen enempää. Ihan hyvä vaan jos minua ei muisteta.

Mitenkähän pitkään Ap on itkenyt tätä asiaa terapiassa Kelan piikkiin. Huoh!!!

No sellainen kumma kokemus että mulle on läpi elämäni korostettu kuinka mua ei muisteta esim. kouluajoilta tms. Silti minusta puhuttiin paljon pahaa ja tölvittiin jutellessa. Jännä jos ihminen on näkymätön jota ei edes huomaa niin sellaisesta pitää puhua pahaa ja oikein KOROSTAA ettei minua muisteta?!

Mulle on ihan sama muistavatko vai eivät mutta outoa on ihmisten käytös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tunnistan tuon ilmiön omalla kohdallani ja välillä se vaivaa minua kovastikin, kun kukaan ei tunnu huomaavan olemassaoloani tai muistavan minua.

Esimerkiksi, kun olen liikkeellä kaverini kanssa ja tapaan ihmisiä jotka me molemmat olemme tavanneet ennenkin, he muistavat kaverini ja minua eivät. Tervehtivät minua ylimalkaisesti kuten vierasta ja sitten jättävät huomiotta, kun taas kaverini kanssa he juttelevat ilahtuneesti ja laittavat jälkikäteen somessa viestejä miten oli niin mukava nähdä. Olen kuitenkin ystävällinen, huomaavainen, en valita äänekkäästi tai puhu negatiivisesti, mutta jopa ne töykeät päällepäsmärit ovat suositumpaa seuraa kuin minä.

Täysin sama kokemus. Käyn paljon ulkona yhden koulukaverini kanssa, joka tunnistetaan aina. Lopputulos on aina sama kuin sinulla.

Ap

Yksi tapaus oli aiemmin tältä vuodelta, kun tapasin erään henkilön, joka on ns. nettituttu, mutta jonka olen tavannut kasvotustenkin muutaman kerran ja aina jutellut hänen kanssaan silloin ja lisäksi someviestittelyt, pidin häntä siis jo tuttavana. Viime kohtaamisesta oli mennyt vasta noin puoli vuotta kun tapasimme uudestaan, en ollut siis vanhempi tai erinäköinen ja hän ei muistanut minua, vaan kysyi hämmentyneenä, että kuka olen. Ollaan nuoria eikä siinä iässä missä muisti voi jo hämärtyä, eikä sitä selitä mikään humalakaan koska ollaan tavattu selvin päin, eikä se että tapaisi jotenkin eri yhteydessä jolloin ei yhdistä samaan henkilöön, kuten vaikka silloin voi käydä jos törmää lähikaupan kassaan elokuvateatterin jonossa tms. 

Se kohtaaminen oli oikein märkä rätti päin naamaa, että näin mieleenpainuva ja kiinnostava olet, kuvitteletko että olet kenellekään yhtään mitään. Tätä samaa kun kohtaa vähän eri muodoissa jatkuvasti, niin kyllä se ainakin minua loukkaa.

15