Lastensuojelun jälkihuollon asiakkuus lyhenee

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ollut lastensuojelun asiakas, mutta en todellakaan saanut mitään apua kun muutin pois kotoa 17-vuotiaana. Ei tullut rahaa mistään ylimääräistä, vain opintotuen sain ja avopuoliso (silloin itse vasta 19-vuotias) kävi opintojen ohella töissä. Ihan itse sain hankkia huonekalut, lakanat ja pyyhkeet. Avopuolison kotoa saatiin jotain, mutta sama on verrattavissa siihen että joku tuntematon lahjoittaa sängynrungon ja vanhan kirjahyllynsä. 

Ja tiedän, että kaltaisiani väliinputoajia on paljon! Mikään sosiaalitoimi ei tuolloin auttanut pennin vertaa, kysyttiin kyllä. Omaan tilanteeseeni nähden on aivan naurettavaa, että toisia tuetaan niin paljon rahallisesti 25-vuotiaaksi asti! 

No jos haluaa perustaa perheen lapsena, se ei ole varmasti helppoa. Oisit naimisiin mennessäsi pyytänyt häälahjoja kuten tapana on ollut. Ai niin ettehän te menny naimisisin, leikitte kotia lapsina, ette kuunnelleet vanhempia, edes niitä "huonoja ja pahoja, ilkeitä" kun eivät antaneet alaikäisen (pedarin uhriksi tahtoneen) alkaa leikiä aikuisten leikejä  kotonaan, teiniraskauksineen jne. Asiat voi tehdä oikein tai itsepäisesti väärin.

Emme tuon avopuolison kanssa saaneet lapsia. Suhteemme oli ihan tavallinen suhde, täytin tuon muuton jälkeen muutaman kuukauden päästä 18. Sinulla ei selvästi ole mitään annettavaa tähän keskusteluun, muuta kuin yritys kääntää huomio aivan toisaalle. 

ps. Minut häädettiin kotoa, isän uuden perheen tieltä. He päättivät muuttaa, eikä uudessa kodissa ollut enää huonetta minulle. Äitini taas oli tuossa vaiheessa rappioalkoholisti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietäisittepä vain millaisia summia nämä sijaishuollon asiakkaat saavat lähtiessään elämään itsenäisesti.

Huostaanotetuille nuorille kerätään itsenäistymisvaroja. Nämä ovat vanhempien maksamia elatusmaksuja, lapsilisiä, erilaisia vammaistukia, eläkkeitä, opintotukia. Nämä ovat nuoren omaa rahaa, jota hän saa jälkihuollon suunnitelman mukaan itsenäistymista edistäviin hankkeisiin esim. ensi asunnon kalustukseen. 

Tai bilettämiseen.

Ensiasunnon kalustamiseen tuttu nuori sai tuhat euroa. TUHAT

Ja tsempit sille joka rehellisesti kertoi miten oma lapsi on jälkihuollossa mieluimmin kuin ottaa neuvoja omalta vanhemmaltaan. Tuollaistahan se voi olla monissakin tapauksissa.

Sinulla on tyhjä asunto ja pari kassillista henkilökohtaisia tavaroita. Ala laskemaan mitä kaikkea tarvitset tuohon asuntoon ja katso kuinka nopeasti saavutat tuhannen euron rajan. Jäikö kenties jotain vielä hankkimatta?

Se on katsottu joillan laskureilla kai riittävän, kun ottaa huomioon, että myös moni kotona asuva nuori muuttaa ensiasuntoon kalustettuun solukämppään. Osa tavaroista tulee netin annetaan ilmaiseksi sivuilta, osan saa kierrätyskeskuskseta. Eri lajinsa on ne jotka on aloittaneet jo rippijuhlissa tavaran keräämisen, omaan kotiin. Ei ennen ollu tämmöstä tapaa, oli morsiamen laatikot, joihin tytöt ompeli koko lapsuuden erilaisia lakanoita, tyynyliinoja, jne. Oli meilläkin yläaseteella jonkunverran tätä koulussa. Ei mullakaan ollut normaali kodista lähteneenä moniin vuosiin omaa kahvinkeitintä, telkkaria, imuria, tietsikasta puhumattakaan. Niihin solukämppiin kun ei edes voi tuoda kun minimi määrän tavaraa, jaettiin paljon, esim. leivänpaahdin, mikro, uuni. Eipä ollu pesukonetta kellään, rikkaidenkaan lapsilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ollut lastensuojelun asiakas, mutta en todellakaan saanut mitään apua kun muutin pois kotoa 17-vuotiaana. Ei tullut rahaa mistään ylimääräistä, vain opintotuen sain ja avopuoliso (silloin itse vasta 19-vuotias) kävi opintojen ohella töissä. Ihan itse sain hankkia huonekalut, lakanat ja pyyhkeet. Avopuolison kotoa saatiin jotain, mutta sama on verrattavissa siihen että joku tuntematon lahjoittaa sängynrungon ja vanhan kirjahyllynsä. 

Ja tiedän, että kaltaisiani väliinputoajia on paljon! Mikään sosiaalitoimi ei tuolloin auttanut pennin vertaa, kysyttiin kyllä. Omaan tilanteeseeni nähden on aivan naurettavaa, että toisia tuetaan niin paljon rahallisesti 25-vuotiaaksi asti! 

Sinulla oli sentään avopuoliso, et ollut totaalisen yksin. Minä olin, joten tiedän kyllä kuinka rankkaa on lähteä ponnistamaan aikuisuuteen ilman mitään verkostoja, kantaen vielä mukanaan väkivaltaisen päihdekodin jättämää varjoa.

Mitä luulet, jos olisit saanut tuolloin kaipaamaasi apua, olisiko se lisännyt empatiakykyäsi niin, ettet pidä naurettavana sitä että muita yritetään auttaa, jotta heillä ei olisi samanlaista alkua aikuisuuteen kuin sinulla ja minulla?

Olisi varmaan.

Siksi kannattaakin miettiä, pitääkö yhtä ihmisryhmää tukea niin paljon. 

Onneksi edellinen hallitus toteutti maksuttoman toisen asteen, se auttaa hurjasti vähävaraisia perheitä ja niitä nuoria, joilla on syystä tai toisesta vaikeaa mutta jotka eivät ole avun piirissä. Mutta vielä on pitkä matka siitä, että jälkihuollon lapsille maksetaan kaikki versus vähävaraisen perheen lapsi. Sijaislapsille kustannetaan harrastukset, opinnot, omaan kotiin muuttaminen ja kalusteet, kaikki. Se on todella epäreilua. 

Vierailija kirjoitti:

Eikö jälkihuollon pitäisi olla niin kauan kuin on nuori? Eli 30-vuotiaaksi saakka. Jokainen nuori tarvitsee luotettavan aikuisen tukea ja läsnäoloa.

Kyllä 30-vuotiaan pitää jo ihan itse selvitä

Vierailija kirjoitti:

Tukitoimiin en ota kantaa, mutta jos jälkihuollossa esim. kustannetaan korkeakouluopiskelijan kaikki menot 25 ikävuoteen asti siihen malliin, ettei tarvitse opintolainaa ottaa, niin onhan se aika absurdi tilanne esim. suhteessa vähävaraisiin perheisiin. Korkeakouluissa kuitenkin opiskelee kyllä sijoitettuina olleita nuoria ja jälkihuoltoon oikeuttaa jo 6 kk sijoitus. 

Sijaishuollon sossu tässä. Ei ole vielä tullut eteen sitä korkeakouluun asti päässyttä nuorta vaikka olen tätä hommaa vuosikaudet jo tehnyt. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuo säästöt on kyllä olemattomia. Toisaaltaan eipä jälkihuollosta oikein ole ollut mitään apuakaan. Lähinnä on aiheuttaneet lapsen alkoholismin ja huumeiden käytön. on oltu jarruna työkokeiluissa, kouluun hakemisessa ja ihan kaikessa missä vain voi olla. Jopa aiheutti nuorelle kodittomuuden manipuloimalla asunnottomaksi. 

Ah miten hienoa vastuun siirtämistä itsestä ulkopuolelle. Mikään ei tietenkään ole omaa syytä.

Jep. Taas näitä vanhempia joiden lapsen kaikki ongelmat ovat aiheutuneet lastensuojelusta ja sosiaalihuollosta. Ikään kuin nämä viranomaistahot etsisivät ongelmattomia lapsia ja nuoria pilatakseen heidät.

Nykypäivänä lastensuojelu puuttuu todella pieniin "huoliin". Jopa tukistus eli lastensuojelun kielellä perheväkivalta voi olla syy huostaanotolle. Huostaanottojen määrä on moninkertaistunut 2000-luvun mittaan. Jokainen voi miettiä itsekseen, että onko oikeasti tarpeellista "pelastaa" tällaiset lapset lastenkotiin.

Tukistaminen on väkivaltaa ja jos tukistajana on lapsen oma vanhempi, kyseessä on lähisuhdeväkivalta.

Paljon pahkutaan siitä, että nykyään lapset otetaan huostaan jostain naurettavan pienistä tapauksista. Yksikään lapsi ei joudu huostaan yksittäisestä tukistamisesta, vaan ensin perhettä ja väkivaltaista vanhempaa yritetään auttaa muilla tavoin. Lastensuojelussa on mittavia ongelmia ja myös huostaanotoissa tapahtuu virheitä ja jopa täydellistä mielivaltaa. Silti huomattavasti suurempi ongelma on lastensuojelun aliresurssointi ja sen myötä se, ettei läheskään kaikki apua tarvitsevat saa apua.

2000-luvulla lisääntyneet huostaanotot eivät liity mitenkään siihen, että joku taho on vain päättänyt alkaa ottamaan lapsia vanhemmiltaan pois huostaanoton ilosta. Nykypäivänä tunnistetaan vain paremmin esim. väkivaltaa kohdanneet lapset ja muutenkin asenteet lasten pahoinpitelyä kasvatuskeinona kohtaan ovat onneksi alkaneet järkevöityä sille tasolle missä puhutaan lähtökohtaisista ihmisoikeuksista.

Useimpia meistä aikuisista on toistuvasti tukistettu lapsina. Jos menneinä vuosikymmeninä lapsilla olisi ollut ihmisoikeudet, niin meidät olisi sen vuoksi pitänyt ottaa huostaan.

Useimmat väkivaltaa omassa lapsuudessaan kokeneet siirtävät kokemuksensa aikuisina omille lapsilleen ja näin väkivallankierre vain jatkuu. Nämä aikuiset oikeuttavat usein harjoittamansa väkivallan juuri sillä, että ovat itse kokeneet saman, se on ollut silloin normi ja "hyvin on pärjätty".

Onko se kuitenkaan hyvin pärjäämistä tai menneillä ajoilla perusteltavaa, että kohdistaa väkivaltaa siihen ihmiseen, joka on puolustuskyvytön ja täysin riippuvainen väkivallantekijästä, jolle tämän pienen ihmisen pitäisi vielä kaiken lisäksi olla se kaikista rakkain ja tärkein?

Lopeta sanoilla kikkailu. Kseessä on  sanaleikki. Sana "väkivalta" on kaapattu kuvaamaan nykyään AIVAN KAIKKEA  näiden narskujen toimesta , mikä kohdistuu mihin tahansa millä heitä yritetään panna johoinkin rajoihin. Esim. kaikkihan  on "henkistä väkivaltaa" nykyään, riidat jne. Kaikki on nykyään väkivaltaa. Lopeta.

Kyseessä on tarkemmin sanottuna pieni tukannipistys sen jälkeen kun useasti sanottu mutta sana ei mene perille. Lapsi ei ole vielä oppinut kuuntelemaan vanhempaa ja oikeasti tottelemaan sitä. Lapsi riehuu, hakkaa pikkusisarusta, terrorisoi lemmikkiä, pikku näpäisy ei hänelle ole maailmanloppu koska se opettaa sen ikävän tunteen mitä hän juuri teki toiselle, miltä se tuntuu. Tietysti parempiakin tapoja olisi, en puolustele tukkapöllyä.Mutta Onhan näitä jotka aikuisena oireilee, ja oireille etsitään mitä tahansa muita syntipukkeja, esim. tukistamisesta, koska terapeutit ei sano suoraan narskulle että kato peiliin.

Jos pieni lapsi käyttäytyy noin väkivaltaisesti toisia lapsia ja eläimiä kohtaan, niin jostainhan hänen on täytynyt oppia tämä aggressiivinen käytös. Mitä ajattelet lapsen oppivan siitä, että hänen väkivaltaansa kitketään kohdistamalla lapseen itseensä väkivaltaa? Sen, että väkivalta on väärin vai kenties sen, että akuisena saa käyttää väkivaltaa?

Kyllä heistä on ihan lehdissä kerrottu ja taisi tässä ketjussakin joku kertoa kaveristaan. 

Lukioista heitä myös valmistuu jatkuvasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ollut lastensuojelun asiakas, mutta en todellakaan saanut mitään apua kun muutin pois kotoa 17-vuotiaana. Ei tullut rahaa mistään ylimääräistä, vain opintotuen sain ja avopuoliso (silloin itse vasta 19-vuotias) kävi opintojen ohella töissä. Ihan itse sain hankkia huonekalut, lakanat ja pyyhkeet. Avopuolison kotoa saatiin jotain, mutta sama on verrattavissa siihen että joku tuntematon lahjoittaa sängynrungon ja vanhan kirjahyllynsä. 

Ja tiedän, että kaltaisiani väliinputoajia on paljon! Mikään sosiaalitoimi ei tuolloin auttanut pennin vertaa, kysyttiin kyllä. Omaan tilanteeseeni nähden on aivan naurettavaa, että toisia tuetaan niin paljon rahallisesti 25-vuotiaaksi asti! 

No jos haluaa perustaa perheen lapsena, se ei ole varmasti helppoa. Oisit naimisiin mennessäsi pyytänyt häälahjoja kuten tapana on ollut. Ai niin ettehän te menny naimisisin, leikitte kotia lapsina, ette kuunnelleet vanhempia, edes niitä "huonoja ja pahoja, ilkeitä" kun eivät antaneet alaikäisen (pedarin uhriksi tahtoneen) alkaa leikiä aikuisten leikejä  kotonaan, teiniraskauksineen jne. Asiat voi tehdä oikein tai itsepäisesti väärin.

Emme tuon avopuolison kanssa saaneet lapsia. Suhteemme oli ihan tavallinen suhde, täytin tuon muuton jälkeen muutaman kuukauden päästä 18. Sinulla ei selvästi ole mitään annettavaa tähän keskusteluun, muuta kuin yritys kääntää huomio aivan toisaalle. 

ps. Minut häädettiin kotoa, isän uuden perheen tieltä. He päättivät muuttaa, eikä uudessa kodissa ollut enää huonetta minulle. Äitini taas oli tuossa vaiheessa rappioalkoholisti. 

Tämä kirjoitus ei selvästikään silloin kohdistu sinuun, pahoittelen siitä. Mutta on näköjään laidasta laitaan  tapauksia, näitä olen nähnyt sivusta, kun nuori kulkee tietä mikä johtaa teini-äitiyteen, au lapseen, kouluttamattomuuteen, jne. 

Mutta, miksi et ottanut siltä toiselta vanhemmaltasi tavaroita, jotain outoahan tuossakin on. Isovanhemmat, muut sukulaiset, kummit? Pokkeuksellista joka tapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Eikö jälkihuollon pitäisi olla niin kauan kuin on nuori? Eli 30-vuotiaaksi saakka. Jokainen nuori tarvitsee luotettavan aikuisen tukea ja läsnäoloa.

Ei 30-vuotias ole nuori millään mittarilla. Ei edes nuori aikuinen vaan aikuinen.

Nuorisolaissa on tosiaan tuo typerä 16-29-vuotiaita koskeva skaala mutta ei se tee ihmisestä nuorta. Jos kolmekymppinen ei pärjää yksin, niin silloin on jo päässä vikaa ja tarvitaan vammaispalveluja.

Moni on tuossa vaiheessa, 29-vuotiaana, ollut töissä jo vuosia, perustanut perheenkin ja vielä pitäisi nuorisotalolle päästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ollut lastensuojelun asiakas, mutta en todellakaan saanut mitään apua kun muutin pois kotoa 17-vuotiaana. Ei tullut rahaa mistään ylimääräistä, vain opintotuen sain ja avopuoliso (silloin itse vasta 19-vuotias) kävi opintojen ohella töissä. Ihan itse sain hankkia huonekalut, lakanat ja pyyhkeet. Avopuolison kotoa saatiin jotain, mutta sama on verrattavissa siihen että joku tuntematon lahjoittaa sängynrungon ja vanhan kirjahyllynsä. 

Ja tiedän, että kaltaisiani väliinputoajia on paljon! Mikään sosiaalitoimi ei tuolloin auttanut pennin vertaa, kysyttiin kyllä. Omaan tilanteeseeni nähden on aivan naurettavaa, että toisia tuetaan niin paljon rahallisesti 25-vuotiaaksi asti! 

No jos haluaa perustaa perheen lapsena, se ei ole varmasti helppoa. Oisit naimisiin mennessäsi pyytänyt häälahjoja kuten tapana on ollut. Ai niin ettehän te menny naimisisin, leikitte kotia lapsina, ette kuunnelleet vanhempia, edes niitä "huonoja ja pahoja, ilkeitä" kun eivät antaneet alaikäisen (pedarin uhriksi tahtoneen) alkaa leikiä aikuisten leikejä  kotonaan, teiniraskauksineen jne. Asiat voi tehdä oikein tai itsepäisesti väärin.

Emme tuon avopuolison kanssa saaneet lapsia. Suhteemme oli ihan tavallinen suhde, täytin tuon muuton jälkeen muutaman kuukauden päästä 18. Sinulla ei selvästi ole mitään annettavaa tähän keskusteluun, muuta kuin yritys kääntää huomio aivan toisaalle. 

ps. Minut häädettiin kotoa, isän uuden perheen tieltä. He päättivät muuttaa, eikä uudessa kodissa ollut enää huonetta minulle. Äitini taas oli tuossa vaiheessa rappioalkoholisti. 

Tämä kirjoitus ei selvästikään silloin kohdistu sinuun, pahoittelen siitä. Mutta on näköjään laidasta laitaan  tapauksia, näitä olen nähnyt sivusta, kun nuori kulkee tietä mikä johtaa teini-äitiyteen, au lapseen, kouluttamattomuuteen, jne. 

Mutta, miksi et ottanut siltä toiselta vanhemmaltasi tavaroita, jotain outoahan tuossakin on. Isovanhemmat, muut sukulaiset, kummit? Pokkeuksellista joka tapauksessa.

Ai miksi en ottanut? Koska en saanut. Sain ottaa omasta huoneesta mummini kutoman maton ja omat vaatteeni sekä peiton ja tyynyn. Muut jäi sinne, jotka sitten isän muuton jälkeen ilmeisesti heitettiin pois. 

Sukulaiset, oletko tosissasi? Alkoholistiäitini oli polttanut sillat kaikkiin. Hänen sukunsa on uskovaista sakkia, ei heitä kiinnostanut minun kohtaloni koska olin avioerolapsi. Isän puolen suku ei ollut sen parempi, ei siellä ketään kiinnostanut. Ja siis puhun ihan totta nyt. Ovat ihan tavallisia ihmisiä, mutta sellaisia tyypillisiä suomalaisia että mikään ei kuulu heille. Perheen sisäisiä juttuja joihin ei puututa. 

Minulla ei ole koskaan ollut aikuista, johon olisi voinut luottaa ja joka olisi välittänyt. Usko tai älä. Ei sellaista suhdetta lapsi yksin pysty luomaan, siihen tarvitaan aikuisen halua. Yksikään aikuinen ei halunnut puuttua minun alkoholin huuruiseen lapsuuteen, eikä halunnut puuttua isäni uusperheen dynamiikkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tukitoimiin en ota kantaa, mutta jos jälkihuollossa esim. kustannetaan korkeakouluopiskelijan kaikki menot 25 ikävuoteen asti siihen malliin, ettei tarvitse opintolainaa ottaa, niin onhan se aika absurdi tilanne esim. suhteessa vähävaraisiin perheisiin. Korkeakouluissa kuitenkin opiskelee kyllä sijoitettuina olleita nuoria ja jälkihuoltoon oikeuttaa jo 6 kk sijoitus. 

Sijaishuollon sossu tässä. Ei ole vielä tullut eteen sitä korkeakouluun asti päässyttä nuorta vaikka olen tätä hommaa vuosikaudet jo tehnyt. 

En minäkään kyennyt korkeakouluopintoihin heti sijaishuollon aikana, vasta vanhemmalla iällä. Valmistuin 36 vuotiaana. Kyllä muutkin lastensuojelun asiakkaat ovat kyenneet kouluttautumaan, mutta koulutuksen aloittamiseen menee keskimääräisesti pidempi aika. Meillä lasun asiakkailla se elämä ei ala vielä 18 vuotiaana, vaan siinä vaiheessa ollaan ihan hemmetin hukassa ja rikki ja rakennetaan palasista omaa persoonaa. Aloitetaan se työ minkä normaaleissa perheissä kasvaneet lapset ovat saaneet tehdä rauhassa ja turvassa koko lapsuutensa ajan.

Aika järkyttävää asennoitumista sinulla asiakkaisiisi. Suosittelen sinulle tutustumista THL:n julkaisemaan (ja oliko rahoittama) tutkimukseen siitä millaista tukea ja apua sijaishuollon lapset tarvitsevat ja millaista asennoitumista. Uhrimentaliteettia ei tarvitse missään nimessä vahvistaa, vaan lastensuojelun lapset ja nuoret tarvitsevat kannustusta ja tukea siihen, että normaali elämä on heille mahdollinen. Opiskelut, työ, perhe, päihteetön elämä. Jos suhtaudut asiakkaisiisi siten, että ei näistä mitään tule, niin vahvistat asiakkaasi ajatusvääristymää itsestään.

Kannattaa itseasiassa vaihtaa kokonaan työpistettä pois sijaishuollosta, jos olet jo niin kyynistynyt ettet kykene näkemään asiakkaissasi mitään hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ollut lastensuojelun asiakas, mutta en todellakaan saanut mitään apua kun muutin pois kotoa 17-vuotiaana. Ei tullut rahaa mistään ylimääräistä, vain opintotuen sain ja avopuoliso (silloin itse vasta 19-vuotias) kävi opintojen ohella töissä. Ihan itse sain hankkia huonekalut, lakanat ja pyyhkeet. Avopuolison kotoa saatiin jotain, mutta sama on verrattavissa siihen että joku tuntematon lahjoittaa sängynrungon ja vanhan kirjahyllynsä. 

Ja tiedän, että kaltaisiani väliinputoajia on paljon! Mikään sosiaalitoimi ei tuolloin auttanut pennin vertaa, kysyttiin kyllä. Omaan tilanteeseeni nähden on aivan naurettavaa, että toisia tuetaan niin paljon rahallisesti 25-vuotiaaksi asti! 

No jos haluaa perustaa perheen lapsena, se ei ole varmasti helppoa. Oisit naimisiin mennessäsi pyytänyt häälahjoja kuten tapana on ollut. Ai niin ettehän te menny naimisisin, leikitte kotia lapsina, ette kuunnelleet vanhempia, edes niitä "huonoja ja pahoja, ilkeitä" kun eivät antaneet alaikäisen (pedarin uhriksi tahtoneen) alkaa leikiä aikuisten leikejä  kotonaan, teiniraskauksineen jne. Asiat voi tehdä oikein tai itsepäisesti väärin.

Emme tuon avopuolison kanssa saaneet lapsia. Suhteemme oli ihan tavallinen suhde, täytin tuon muuton jälkeen muutaman kuukauden päästä 18. Sinulla ei selvästi ole mitään annettavaa tähän keskusteluun, muuta kuin yritys kääntää huomio aivan toisaalle. 

ps. Minut häädettiin kotoa, isän uuden perheen tieltä. He päättivät muuttaa, eikä uudessa kodissa ollut enää huonetta minulle. Äitini taas oli tuossa vaiheessa rappioalkoholisti. 

Tämä kirjoitus ei selvästikään silloin kohdistu sinuun, pahoittelen siitä. Mutta on näköjään laidasta laitaan  tapauksia, näitä olen nähnyt sivusta, kun nuori kulkee tietä mikä johtaa teini-äitiyteen, au lapseen, kouluttamattomuuteen, jne. 

Mutta, miksi et ottanut siltä toiselta vanhemmaltasi tavaroita, jotain outoahan tuossakin on. Isovanhemmat, muut sukulaiset, kummit? Pokkeuksellista joka tapauksessa.

Ai miksi en ottanut? Koska en saanut. Sain ottaa omasta huoneesta mummini kutoman maton ja omat vaatteeni sekä peiton ja tyynyn. Muut jäi sinne, jotka sitten isän muuton jälkeen ilmeisesti heitettiin pois. 

Sukulaiset, oletko tosissasi? Alkoholistiäitini oli polttanut sillat kaikkiin. Hänen sukunsa on uskovaista sakkia, ei heitä kiinnostanut minun kohtaloni koska olin avioerolapsi. Isän puolen suku ei ollut sen parempi, ei siellä ketään kiinnostanut. Ja siis puhun ihan totta nyt. Ovat ihan tavallisia ihmisiä, mutta sellaisia tyypillisiä suomalaisia että mikään ei kuulu heille. Perheen sisäisiä juttuja joihin ei puututa. 

Minulla ei ole koskaan ollut aikuista, johon olisi voinut luottaa ja joka olisi välittänyt. Usko tai älä. Ei sellaista suhdetta lapsi yksin pysty luomaan, siihen tarvitaan aikuisen halua. Yksikään aikuinen ei halunnut puuttua minun alkoholin huuruiseen lapsuuteen, eikä halunnut puuttua isäni uusperheen dynamiikkaan. 

Ja siis mummini oli kuollut muutama vuosi aikaisemmin siitä, kun lähdin omilleni. Muutin omilleni vuonna 2000, eli emme puhu edes mistään kovin kaukaisesta historiasta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ollut lastensuojelun asiakas, mutta en todellakaan saanut mitään apua kun muutin pois kotoa 17-vuotiaana. Ei tullut rahaa mistään ylimääräistä, vain opintotuen sain ja avopuoliso (silloin itse vasta 19-vuotias) kävi opintojen ohella töissä. Ihan itse sain hankkia huonekalut, lakanat ja pyyhkeet. Avopuolison kotoa saatiin jotain, mutta sama on verrattavissa siihen että joku tuntematon lahjoittaa sängynrungon ja vanhan kirjahyllynsä. 

Ja tiedän, että kaltaisiani väliinputoajia on paljon! Mikään sosiaalitoimi ei tuolloin auttanut pennin vertaa, kysyttiin kyllä. Omaan tilanteeseeni nähden on aivan naurettavaa, että toisia tuetaan niin paljon rahallisesti 25-vuotiaaksi asti! 

Sinulla oli sentään avopuoliso, et ollut totaalisen yksin. Minä olin, joten tiedän kyllä kuinka rankkaa on lähteä ponnistamaan aikuisuuteen ilman mitään verkostoja, kantaen vielä mukanaan väkivaltaisen päihdekodin jättämää varjoa.

Mitä luulet, jos olisit saanut tuolloin kaipaamaasi apua, olisiko se lisännyt empatiakykyäsi niin, ettet pidä naurettavana sitä että muita yritetään auttaa, jotta heillä ei olisi samanlaista alkua aikuisuuteen kuin sinulla ja minulla?

Olisi varmaan.

Siksi kannattaakin miettiä, pitääkö yhtä ihmisryhmää tukea niin paljon. 

Onneksi edellinen hallitus toteutti maksuttoman toisen asteen, se auttaa hurjasti vähävaraisia perheitä ja niitä nuoria, joilla on syystä tai toisesta vaikeaa mutta jotka eivät ole avun piirissä. Mutta vielä on pitkä matka siitä, että jälkihuollon lapsille maksetaan kaikki versus vähävaraisen perheen lapsi. Sijaislapsille kustannetaan harrastukset, opinnot, omaan kotiin muuttaminen ja kalusteet, kaikki. Se on todella epäreilua. 

Jotenkin tuntuu, että luulet sijaishuollossa olevien lasten elävän samanlaista elämää kuin keksiluokan lasten. 

Ja mikä olisi parempi tukemisen kohde kuin lapset ja nuoret? Mikäli näitä huonot lähtökohdat elämälleen saaneita nuoria ei saada mahdollisimman varhaisessa vaiheessa kuntoutettua osaksi yhteiskuntaa, he jäävät ikuiseksi kulueräksi veronmaksajille. Valitettavasti hyvinvointivaltiossakin on aina joukko väliinputoajia, mutta ei se ole mitenkään epäreilua, että niitä pohjalle putoajia pyritään auttamaan takaisin pinnalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuo säästöt on kyllä olemattomia. Toisaaltaan eipä jälkihuollosta oikein ole ollut mitään apuakaan. Lähinnä on aiheuttaneet lapsen alkoholismin ja huumeiden käytön. on oltu jarruna työkokeiluissa, kouluun hakemisessa ja ihan kaikessa missä vain voi olla. Jopa aiheutti nuorelle kodittomuuden manipuloimalla asunnottomaksi. 

Ah miten hienoa vastuun siirtämistä itsestä ulkopuolelle. Mikään ei tietenkään ole omaa syytä.

Jep. Taas näitä vanhempia joiden lapsen kaikki ongelmat ovat aiheutuneet lastensuojelusta ja sosiaalihuollosta. Ikään kuin nämä viranomaistahot etsisivät ongelmattomia lapsia ja nuoria pilatakseen heidät.

Nykypäivänä lastensuojelu puuttuu todella pieniin "huoliin". Jopa tukistus eli lastensuojelun kielellä perheväkivalta voi olla syy huostaanotolle. Huostaanottojen määrä on moninkertaistunut 2000-luvun mittaan. Jokainen voi miettiä itsekseen, että onko oikeasti tarpeellista "pelastaa" tällaiset lapset lastenkotiin.

Tukistaminen on väkivaltaa ja jos tukistajana on lapsen oma vanhempi, kyseessä on lähisuhdeväkivalta.

Paljon pahkutaan siitä, että nykyään lapset otetaan huostaan jostain naurettavan pienistä tapauksista. Yksikään lapsi ei joudu huostaan yksittäisestä tukistamisesta, vaan ensin perhettä ja väkivaltaista vanhempaa yritetään auttaa muilla tavoin. Lastensuojelussa on mittavia ongelmia ja myös huostaanotoissa tapahtuu virheitä ja jopa täydellistä mielivaltaa. Silti huomattavasti suurempi ongelma on lastensuojelun aliresurssointi ja sen myötä se, ettei läheskään kaikki apua tarvitsevat saa apua.

2000-luvulla lisääntyneet huostaanotot eivät liity mitenkään siihen, että joku taho on vain päättänyt alkaa ottamaan lapsia vanhemmiltaan pois huostaanoton ilosta. Nykypäivänä tunnistetaan vain paremmin esim. väkivaltaa kohdanneet lapset ja muutenkin asenteet lasten pahoinpitelyä kasvatuskeinona kohtaan ovat onneksi alkaneet järkevöityä sille tasolle missä puhutaan lähtökohtaisista ihmisoikeuksista.

Useimpia meistä aikuisista on toistuvasti tukistettu lapsina. Jos menneinä vuosikymmeninä lapsilla olisi ollut ihmisoikeudet, niin meidät olisi sen vuoksi pitänyt ottaa huostaan.

Useimmat väkivaltaa omassa lapsuudessaan kokeneet siirtävät kokemuksensa aikuisina omille lapsilleen ja näin väkivallankierre vain jatkuu. Nämä aikuiset oikeuttavat usein harjoittamansa väkivallan juuri sillä, että ovat itse kokeneet saman, se on ollut silloin normi ja "hyvin on pärjätty".

Onko se kuitenkaan hyvin pärjäämistä tai menneillä ajoilla perusteltavaa, että kohdistaa väkivaltaa siihen ihmiseen, joka on puolustuskyvytön ja täysin riippuvainen väkivallantekijästä, jolle tämän pienen ihmisen pitäisi vielä kaiken lisäksi olla se kaikista rakkain ja tärkein?

Lopeta sanoilla kikkailu. Kseessä on  sanaleikki. Sana "väkivalta" on kaapattu kuvaamaan nykyään AIVAN KAIKKEA  näiden narskujen toimesta , mikä kohdistuu mihin tahansa millä heitä yritetään panna johoinkin rajoihin. Esim. kaikkihan  on "henkistä väkivaltaa" nykyään, riidat jne. Kaikki on nykyään väkivaltaa. Lopeta.

Kyseessä on tarkemmin sanottuna pieni tukannipistys sen jälkeen kun useasti sanottu mutta sana ei mene perille. Lapsi ei ole vielä oppinut kuuntelemaan vanhempaa ja oikeasti tottelemaan sitä. Lapsi riehuu, hakkaa pikkusisarusta, terrorisoi lemmikkiä, pikku näpäisy ei hänelle ole maailmanloppu koska se opettaa sen ikävän tunteen mitä hän juuri teki toiselle, miltä se tuntuu. Tietysti parempiakin tapoja olisi, en puolustele tukkapöllyä.Mutta Onhan näitä jotka aikuisena oireilee, ja oireille etsitään mitä tahansa muita syntipukkeja, esim. tukistamisesta, koska terapeutit ei sano suoraan narskulle että kato peiliin.

Jos pieni lapsi käyttäytyy noin väkivaltaisesti toisia lapsia ja eläimiä kohtaan, niin jostainhan hänen on täytynyt oppia tämä aggressiivinen käytös. Mitä ajattelet lapsen oppivan siitä, että hänen väkivaltaansa kitketään kohdistamalla lapseen itseensä väkivaltaa? Sen, että väkivalta on väärin vai kenties sen, että akuisena saa käyttää väkivaltaa?

Aikuisena saa käyttää väkivaltaa. Siksi näin toimii poliisi, lastensuojelu, sekä viimekädessä oikeuslaitos. Myös jos hyökkäät naisen kimppuun voit saada pippurisumutteesta tai potkun sinne. Se on laillista ja oikein, katos itseään saa puolustaa aina. Ja hän oppii miltä tuntuu kun vaikka koiraa kiusataan lyöden. Tai miltä pikkusisaruksesta tuntuu jos isoveli hakkaa. Joskus koira voi puraista takaisin. Ei se kenellekkän ole mukavaa. Sosiopaatit on sitä syntyessään, voinu oppia vaikka kavereiltaan tms. 

Vielä kuitenkin korostan ettei se ole ensisijainen kasvatusmuoto, mutta tämä on pojalla edessä näissä nuorisolaitoksissa jonne on matkalla vauhdilla. Siellä on vastassa kouluttamattomat miesohjaajat joilla on kyllä luvalliset keinot teinihirviön kuriinsaattamiseksi.

Koko 'jälkihoito' pitäisi lopettaa kokonaan. 18 vuotias on täysin kykenevä huolehtimaan omista asioistaan ja tämmöiseen tuhlataan kymmeniä miljoonia vuosittain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ollut lastensuojelun asiakas, mutta en todellakaan saanut mitään apua kun muutin pois kotoa 17-vuotiaana. Ei tullut rahaa mistään ylimääräistä, vain opintotuen sain ja avopuoliso (silloin itse vasta 19-vuotias) kävi opintojen ohella töissä. Ihan itse sain hankkia huonekalut, lakanat ja pyyhkeet. Avopuolison kotoa saatiin jotain, mutta sama on verrattavissa siihen että joku tuntematon lahjoittaa sängynrungon ja vanhan kirjahyllynsä. 

Ja tiedän, että kaltaisiani väliinputoajia on paljon! Mikään sosiaalitoimi ei tuolloin auttanut pennin vertaa, kysyttiin kyllä. Omaan tilanteeseeni nähden on aivan naurettavaa, että toisia tuetaan niin paljon rahallisesti 25-vuotiaaksi asti! 

Sinulla oli sentään avopuoliso, et ollut totaalisen yksin. Minä olin, joten tiedän kyllä kuinka rankkaa on lähteä ponnistamaan aikuisuuteen ilman mitään verkostoja, kantaen vielä mukanaan väkivaltaisen päihdekodin jättämää varjoa.

Mitä luulet, jos olisit saanut tuolloin kaipaamaasi apua, olisiko se lisännyt empatiakykyäsi niin, ettet pidä naurettavana sitä että muita yritetään auttaa, jotta heillä ei olisi samanlaista alkua aikuisuuteen kuin sinulla ja minulla?

Olisi varmaan.

Siksi kannattaakin miettiä, pitääkö yhtä ihmisryhmää tukea niin paljon. 

Onneksi edellinen hallitus toteutti maksuttoman toisen asteen, se auttaa hurjasti vähävaraisia perheitä ja niitä nuoria, joilla on syystä tai toisesta vaikeaa mutta jotka eivät ole avun piirissä. Mutta vielä on pitkä matka siitä, että jälkihuollon lapsille maksetaan kaikki versus vähävaraisen perheen lapsi. Sijaislapsille kustannetaan harrastukset, opinnot, omaan kotiin muuttaminen ja kalusteet, kaikki. Se on todella epäreilua. 

Ihan turhaan olet kateellinen sijaishuollon nuorille. Jokainen heistä ottaisi ilolla vastaan köyhän, mutta tasapainoisen ja rakastavan perheen ja lapsuuden. Jos sellaisen saisi valita ennen syntymäänsä.

Minä sain sijoituksen päätyttyä vielä leskeneläkettä, joka oli noin 600 euroa kuukaudessa. Olisin ihan milloin tahansa ottanut tuon rahansa sijasta kuolleen äitini takaisin, koska ilman hänen kuolemaansa en olisi joutunut kokemaan hyvin traumatisoivaa lapsuutta väkivaltaisen alkoholistin ja sadistisen äitipuolen kanssa. Mikään rahasumma ei korvaa tasapainoista ja hyvää lapsuutta. Saat olla todella onnellinen jos sinulla on ollut edes suhteellisen tasapainoiset, rakastavat ja hyvät vanhemmat. Jos et ole joutunut pakenemaan väkivaltaista isääsi kerta toisensa jälkeen ikkunasta ja pelkäämään, että isäsi hak kaa siskosi hengettömäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ollut lastensuojelun asiakas, mutta en todellakaan saanut mitään apua kun muutin pois kotoa 17-vuotiaana. Ei tullut rahaa mistään ylimääräistä, vain opintotuen sain ja avopuoliso (silloin itse vasta 19-vuotias) kävi opintojen ohella töissä. Ihan itse sain hankkia huonekalut, lakanat ja pyyhkeet. Avopuolison kotoa saatiin jotain, mutta sama on verrattavissa siihen että joku tuntematon lahjoittaa sängynrungon ja vanhan kirjahyllynsä. 

Ja tiedän, että kaltaisiani väliinputoajia on paljon! Mikään sosiaalitoimi ei tuolloin auttanut pennin vertaa, kysyttiin kyllä. Omaan tilanteeseeni nähden on aivan naurettavaa, että toisia tuetaan niin paljon rahallisesti 25-vuotiaaksi asti! 

Sinulla oli sentään avopuoliso, et ollut totaalisen yksin. Minä olin, joten tiedän kyllä kuinka rankkaa on lähteä ponnistamaan aikuisuuteen ilman mitään verkostoja, kantaen vielä mukanaan väkivaltaisen päihdekodin jättämää varjoa.

Mitä luulet, jos olisit saanut tuolloin kaipaamaasi apua, olisiko se lisännyt empatiakykyäsi niin, ettet pidä naurettavana sitä että muita yritetään auttaa, jotta heillä ei olisi samanlaista alkua aikuisuuteen kuin sinulla ja minulla?

Olisi varmaan.

Siksi kannattaakin miettiä, pitääkö yhtä ihmisryhmää tukea niin paljon. 

Onneksi edellinen hallitus toteutti maksuttoman toisen asteen, se auttaa hurjasti vähävaraisia perheitä ja niitä nuoria, joilla on syystä tai toisesta vaikeaa mutta jotka eivät ole avun piirissä. Mutta vielä on pitkä matka siitä, että jälkihuollon lapsille maksetaan kaikki versus vähävaraisen perheen lapsi. Sijaislapsille kustannetaan harrastukset, opinnot, omaan kotiin muuttaminen ja kalusteet, kaikki. Se on todella epäreilua. 

Ihan turhaan olet kateellinen sijaishuollon nuorille. Jokainen heistä ottaisi ilolla vastaan köyhän, mutta tasapainoisen ja rakastavan perheen ja lapsuuden. Jos sellaisen saisi valita ennen syntymäänsä.

Minä sain sijoituksen päätyttyä vielä leskeneläkettä, joka oli noin 600 euroa kuukaudessa. Olisin ihan milloin tahansa ottanut tuon rahansa sijasta kuolleen äitini takaisin, koska ilman hänen kuolemaansa en olisi joutunut kokemaan hyvin traumatisoivaa lapsuutta väkivaltaisen alkoholistin ja sadistisen äitipuolen kanssa. Mikään rahasumma ei korvaa tasapainoista ja hyvää lapsuutta. Saat olla todella onnellinen jos sinulla on ollut edes suhteellisen tasapainoiset, rakastavat ja hyvät vanhemmat. Jos et ole joutunut pakenemaan väkivaltaista isääsi kerta toisensa jälkeen ikkunasta ja pelkäämään, että isäsi hak kaa siskosi hengettömäksi.

Ei minulla ollut tuollaista lapsuutta. En saanut apua enkä tukea mistään enkä keltään ja haluan tuoda sen esille, että kaltaisiani entisiä nuoria on paljon. Todella paljon. 

Kirjoitin aikaisemmin tähän ketjuun että minut potkittiin pois kotoa 17-vuotiaana, en saanut mukaani kuin maton, peiton, tyynyn ja omat vaatteet. Äitini oli rappioalkoholisti, isällä uusi vaimo ja tällä kaksi minua nuorempaa ja parempaa lasta. 

Voit ihan keskenäsi miettiä, millaisen lapsuuden ja nuoruuden minä elin, ja miettiä sitäkin että siihen ei puuttunut kukaan. Ei sukulaiset, ei päiväkoti, ei koulu, ei sosiaalitoimi, ei kukaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ollut lastensuojelun asiakas, mutta en todellakaan saanut mitään apua kun muutin pois kotoa 17-vuotiaana. Ei tullut rahaa mistään ylimääräistä, vain opintotuen sain ja avopuoliso (silloin itse vasta 19-vuotias) kävi opintojen ohella töissä. Ihan itse sain hankkia huonekalut, lakanat ja pyyhkeet. Avopuolison kotoa saatiin jotain, mutta sama on verrattavissa siihen että joku tuntematon lahjoittaa sängynrungon ja vanhan kirjahyllynsä. 

Ja tiedän, että kaltaisiani väliinputoajia on paljon! Mikään sosiaalitoimi ei tuolloin auttanut pennin vertaa, kysyttiin kyllä. Omaan tilanteeseeni nähden on aivan naurettavaa, että toisia tuetaan niin paljon rahallisesti 25-vuotiaaksi asti! 

Sinulla oli sentään avopuoliso, et ollut totaalisen yksin. Minä olin, joten tiedän kyllä kuinka rankkaa on lähteä ponnistamaan aikuisuuteen ilman mitään verkostoja, kantaen vielä mukanaan väkivaltaisen päihdekodin jättämää varjoa.

Mitä luulet, jos olisit saanut tuolloin kaipaamaasi apua, olisiko se lisännyt empatiakykyäsi niin, ettet pidä naurettavana sitä että muita yritetään auttaa, jotta heillä ei olisi samanlaista alkua aikuisuuteen kuin sinulla ja minulla?

Olisi varmaan.

Siksi kannattaakin miettiä, pitääkö yhtä ihmisryhmää tukea niin paljon. 

Onneksi edellinen hallitus toteutti maksuttoman toisen asteen, se auttaa hurjasti vähävaraisia perheitä ja niitä nuoria, joilla on syystä tai toisesta vaikeaa mutta jotka eivät ole avun piirissä. Mutta vielä on pitkä matka siitä, että jälkihuollon lapsille maksetaan kaikki versus vähävaraisen perheen lapsi. Sijaislapsille kustannetaan harrastukset, opinnot, omaan kotiin muuttaminen ja kalusteet, kaikki. Se on todella epäreilua. 

Jotenkin tuntuu, että luulet sijaishuollossa olevien lasten elävän samanlaista elämää kuin keksiluokan lasten. 

Ja mikä olisi parempi tukemisen kohde kuin lapset ja nuoret? Mikäli näitä huonot lähtökohdat elämälleen saaneita nuoria ei saada mahdollisimman varhaisessa vaiheessa kuntoutettua osaksi yhteiskuntaa, he jäävät ikuiseksi kulueräksi veronmaksajille. Valitettavasti hyvinvointivaltiossakin on aina joukko väliinputoajia, mutta ei se ole mitenkään epäreilua, että niitä pohjalle putoajia pyritään auttamaan takaisin pinnalle.

Olen samaa mieltä, lapsia ja nuoria pitäisi tukea. Nimenomaan siinä alkuvaiheessa eikä vasta kun nuori on lähes täysi-ikäinen ja monissa ongelmissa. Mitä aiemmin lapsi saadaan palvelujen piiriin, sitä paremmin hän toipuu ja kasvaa normaalisti eikä lasku veronmaksajille ole niin suuri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tukitoimiin en ota kantaa, mutta jos jälkihuollossa esim. kustannetaan korkeakouluopiskelijan kaikki menot 25 ikävuoteen asti siihen malliin, ettei tarvitse opintolainaa ottaa, niin onhan se aika absurdi tilanne esim. suhteessa vähävaraisiin perheisiin. Korkeakouluissa kuitenkin opiskelee kyllä sijoitettuina olleita nuoria ja jälkihuoltoon oikeuttaa jo 6 kk sijoitus. 

Sijaishuollon sossu tässä. Ei ole vielä tullut eteen sitä korkeakouluun asti päässyttä nuorta vaikka olen tätä hommaa vuosikaudet jo tehnyt. 

En minäkään kyennyt korkeakouluopintoihin heti sijaishuollon aikana, vasta vanhemmalla iällä. Valmistuin 36 vuotiaana. Kyllä muutkin lastensuojelun asiakkaat ovat kyenneet kouluttautumaan, mutta koulutuksen aloittamiseen menee keskimääräisesti pidempi aika. Meillä lasun asiakkailla se elämä ei ala vielä 18 vuotiaana, vaan siinä vaiheessa ollaan ihan hemmetin hukassa ja rikki ja rakennetaan palasista omaa persoonaa. Aloitetaan se työ minkä normaaleissa perheissä kasvaneet lapset ovat saaneet tehdä rauhassa ja turvassa koko lapsuutensa ajan.

Aika järkyttävää asennoitumista sinulla asiakkaisiisi. Suosittelen sinulle tutustumista THL:n julkaisemaan (ja oliko rahoittama) tutkimukseen siitä millaista tukea ja apua sijaishuollon lapset tarvitsevat ja millaista asennoitumista. Uhrimentaliteettia ei tarvitse missään nimessä vahvistaa, vaan lastensuojelun lapset ja nuoret tarvitsevat kannustusta ja tukea siihen, että normaali elämä on heille mahdollinen. Opiskelut, työ, perhe, päihteetön elämä. Jos suhtaudut asiakkaisiisi siten, että ei näistä mitään tule, niin vahvistat asiakkaasi ajatusvääristymää itsestään.

Kannattaa itseasiassa vaihtaa kokonaan työpistettä pois sijaishuollosta, jos olet jo niin kyynistynyt ettet kykene näkemään asiakkaissasi mitään hyvää.

Minä tunnen kolme entistä "lastenkotilasta". Yksi heistä valmistui yliopistosta 44-vuotiaana ja on nykyään ison firman talousjohtaja, yksi on yrittäjä, joka työllistää 15 henkeä yrityksellään ja kolmas fysioterapeutti, joka on aivan huikea vanhempi omille lapsilleen. Kaikkia heitä yhdistää se, että omaan elämään päästiin kiinni vasta kolmikymppisinä.

Täällä on ihan ihmeellisiä kuvitelmia siitä mihin usein ilman tukiverkostoja olevan, traumataustan omaavan parikymppisen pitäisi kyetä täysin itsenäisesti.

Ihan kuin kaikilla sijoituksessa olleilla olisi vähävarainen koti tai huonot kotiolot. Syynä voi olla myös kaveripiirin mukanaan tuomat rajut jutut vaikka yläasteikäisenä ja tilanne voi olla täysin ohi myöhemmin.