Lue keskustelun säännöt.
Kuinka suhtaudutte lastaan haukkuvaan vanhempaan?
19.07.2023 |
Tullut tällainenkin vastaan joka kimpaantui kun en innostunut juoruilemaan siitä kuinka hirveä ja sairas hänen aikuinen lapsensa on pelkkää toista osapuolta kuultuani.
Kommentit (181)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samoin kuin narsisteihin yleensäkin: kaikki yhteydet poikki.
Miksi narsisti haukkuisi omaa lastaan? Eikö ennemmin kehu kun siinä siivellä voi kehua myös itseään ja omaa erinomaisuuttaan?
Voihan se kehua itseään jälkikasvua haukkumallakin.
Esimerkiksi oma mummoni, joka minut on kasvattanut, puhui aina isäni puolen huonoista geeneistä. Että vaikka hän parhaansa on aina yrittänyt, niin isän puolelta on vain niin vahvat huonot geenit, ettei musta ole mihinkään eikä tule mitään. Sitten itku silmässä siihen perään totesi, ääni väristen, kuinka oli valvonut öitä miettien, että miten hirveä musta oliskaan tullut, jos hän ei olisi mua ottanut ja kasvattanut. Että kukaan muu ihminen ei mua olis jaksanut, ei jaksa tai tule jaksamaan, minkä vuoksi mun ei kannata koskaan mm. hankkia parisuhdetta. Koska olen isäni geenien vuoksi niin epäkelpo, että edes mummoni ei ole onnistunut mua oikaisemaan!
Näin aikuisena olen, ihme kyllä, ihan normaali ihminen, mulla on maisteritutkinto ja hyvä työpaikka. Äitini joi itsensä hengiltä jo kun olin lapsi, koska, noh, oli mummoni kasvattama.
Tälleen se narsisti kehuu itseään, samalla kun haukkuu lasta.
Kyllä, "huonoille ominaisuuksille" narsisti määrittelee jonkin muun lähteen kuin hänet itsensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samoin kuin narsisteihin yleensäkin: kaikki yhteydet poikki.
Miksi narsisti haukkuisi omaa lastaan? Eikö ennemmin kehu kun siinä siivellä voi kehua myös itseään ja omaa erinomaisuuttaan?
No ainakin minun äidillåni on tapana kilpailuttaa lapsiaan. Siis jakaa armollisesti sitä ns rakkauttaan aina sille joka on enten mieliksi
Hänellä myös vaihtuu se kultalapsi joten aina se armosta pudonnut solvataan lyttyyn.
Rajat asettanut tai muuten eri mwiltä ollut on myös haukkujen kohde.
Kultalasta taas mollataa avuttomaksi ja syytellään siitä että tämä kuormittaa äitiään - äiti kun tunkee tekemään kaiken puolesta ja se pn sitten kaameaa kuitenkin.
Huhhuh.
Näette ja tajuatte, ettei ole tervettä puuhaa.
Sanokaa sille yhdessä, että muuttaa käytöstään. Että näette kyllä miten väärin tekee.
Hän varmaan on kasvanut kierossa kodissa tai sitten on sairas muuten vaan.
En arvosta, koska olen itsekin joutunut vanhempieni haukkumaksi ja ivaamaksi, ja tiedän mitä se lapselle aiheuttaa.
Vanhemmuuden pohjalla on aina vanhemman itsekäs tarve. Joka ikinen vanhempi näkee lapsessaan itsensä ja lasten saavutukset mielletään useimmissa tapauksissa omiksi saavutuksiksi. Kun sitten lapsi pettää nämä odotukset, alkaa kiukuttelu.
- sosiaalityöntekijä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen, miksi moittii omaa kasvatustyötään.
Tekee sitä todennäköisesti sisarusten varjolla. Miksi kultalapsi on normaali vaikka heillä oli sama kasvatus.
https://www.narsisminuhrientuki.fi/tietoa-narsismista/narsismi/narsisti…
Juurikin näin. Johonkin vetoamalla narsisti perustelee oman virheettömyytensä. Kuitenkaan ei vieraiden seurassa kohtele syntipukkia kuten katseilta piilossa. Sitten voivat yhdessä päivitellä kuinka lapsi on sairas kun katkaisee välit vaikka häntä niin kunnioittavasti kohdellaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoisin että nyt riittää tuo haukkuminen.
Tietenkin jos lapsi on joku narkki tai hunsvotti, potentiaalinen väkivaltarikollinen tai varas tuon voi ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Jos vanhemmat ovat huonoja, edes osa lapsista ei voi menestyä ilman että vanhemmat imuroivat siitä kunnian itselleen ja selittelevät sillä yhden menestymättömyyttä. Lapset eivät ole mitään vanhempiensa ulokkeita vaan irrallisia itsenäisiä yksilöitä, jotka voivat menestyä vanhemmistaan huolimatta.
"Narsistinen vanhempi ei halua eikä kykene näkemään lasta itsestään erillisenä olentona. Lapsi on narsistille itsen jatke”, psykoterapeutti Pirjo Tuhkasaari kertoo.
Haasteen narsistivanhemman lapsen kasvulle ja kehitykselle luo häiriintynyt kasvuympäristö, jossa ei ole tilaa hänen omalle persoonallisuudelle sekä hyväksytyksi tulemiselle omana itsenä. Riski sille, että myös lapsesta kasvaa narsisti, on olemassa.
Selvää on, että narsistivanhemman lapsi kokee kelpaamattomuutta sekä sisäistä tyhjyyttä, minkä takia eheytyminen edellyttää korjaavia ihmissuhteita, tilanteen ymmärtämistä sekä minän uudelleen rakentamista.
Narsistivanhemman lapset voivat selvitä elämässään hyvin. Tämä edellyttää ennen kaikkea muita turvallisia aikuissuhteita lapsuudessa. Lisäksi se usein edellyttää vanhemmalla iällä narsistista irtautumista, rajojen asettamista sekä tunteiden ja oman minän työstämistä.
Lapsi kykenee ymmärtämään usein vasta myöhemmällä iällä oman vanhemman narsistisuuden ja sen, miten väärin on tullut kohdelluksi.
Vaikka hän olisi ymmärtänyt jo varhain vanhempiensa käyttäytyvän väärin, narsistivanhempi on taitava syyllistäjä, jolloin lapsi syyllistää itseään tai jotakuta muuta narsistivanhemman rinnalla."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samoin kuin narsisteihin yleensäkin: kaikki yhteydet poikki.
Miksi narsisti haukkuisi omaa lastaan? Eikö ennemmin kehu kun siinä siivellä voi kehua myös itseään ja omaa erinomaisuuttaan?
Voihan se kehua itseään jälkikasvua haukkumallakin.
Esimerkiksi oma mummoni, joka minut on kasvattanut, puhui aina isäni puolen huonoista geeneistä. Että vaikka hän parhaansa on aina yrittänyt, niin isän puolelta on vain niin vahvat huonot geenit, ettei musta ole mihinkään eikä tule mitään. Sitten itku silmässä siihen perään totesi, ääni väristen, kuinka oli valvonut öitä miettien, että miten hirveä musta oliskaan tullut, jos hän ei olisi mua ottanut ja kasvattanut. Että kukaan muu ihminen ei mua olis jaksanut, ei jaksa tai tule jaksamaan, minkä vuoksi mun ei kannata koskaan mm. hankkia parisuhdetta. Koska olen isäni geenien vuoksi niin epäkelpo, että edes mummoni ei ole onnistunut mua oikaisemaan!
Näin aikuisena olen, ihme kyllä, ihan normaali ihminen, mulla on maisteritutkinto ja hyvä työpaikka. Äitini joi itsensä hengiltä jo kun olin lapsi, koska, noh, oli mummoni kasvattama.
Tälleen se narsisti kehuu itseään, samalla kun haukkuu lasta.
Voisi kuvitella että meillä oli sama isoäiti. Itse selvisin vain huonommin enkä ole esim. maisteri. Pää hajosi jo aika nuorena.
Ongelmat usein periytyvät sukupolvelta toiselle, olivatpa ne sitten kasvatuksellisia, taloudellisia tai sikiämiseen tai koulutukseen liittyviä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi narsisti haukkuisi omaa lastaan? Eikö ennemmin kehu kun siinä siivellä voi kehua myös itseään ja omaa erinomaisuuttaan?
Narsisti ei jätä lasta tekemättä, koska kuvittelee toisen ihmisen olevan jatkeensa. Riippuen lapsen persoonasta, hänestä tulee narsistin silmissä joko hänen peilikuvansa (kultalapsi) tai narsistinen lähteensä (syntipukki).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi narsisti haukkuisi omaa lastaan? Eikö ennemmin kehu kun siinä siivellä voi kehua myös itseään ja omaa erinomaisuuttaan?
Narsisti ei jätä lasta tekemättä, koska kuvittelee toisen ihmisen olevan jatkeensa. Riippuen lapsen persoonasta, hänestä tulee narsistin silmissä joko hänen peilikuvansa (kultalapsi) tai narsistinen lähteensä (syntipukki).
Ulkonäkö vaikuttaa myös. Todennäköisesti kultalapseksi valikoituu aluksi se joka näyttää narsistilta eniten. Myöhemmin luonne ratkaisee jääkö hän hoviin vai poistuuko siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikuttaa jonkin sortin persoonallisuushäiriöiseltä. En ainakaan tahtoisi olla tekemisissä.
En ainakaan kerro omista asioistani mitään, ne haukuttaisiin heti jollekin toiselle. Lisäksi tekisin arvioni tästä haukkuvasta pönttöpäästä, en siitä ihmisestä, kenestä hän puhuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän äidin joka toivoi kaikkea pahaa lapselleen, puhui jopa työnantajille pahaa lapsestaan toivossa että tämä saa potkut, toivoi lapsensa kuolemaa kun tämä oli kuulemma tullut pilaamaan äitinsä elämän ym...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi narsisti haukkuisi omaa lastaan? Eikö ennemmin kehu kun siinä siivellä voi kehua myös itseään ja omaa erinomaisuuttaan?
Tottakai narsisti haukkuu lastaan. Hän ylentää itseään muita (tässä tapauksessa lastaan) alentamalla.
Kyllä. Hän nostaa itseään kerjäämällä säälipisteitä.
En pidä sellaisista ihmisistä.
Kartan.
Äitini oli juuri tällainen, eli haukkui minua sukulaisilleen ja nämä tietysti uskoivat kaiken. Veljeä taas ylistettiin maasta taivaaseen kuin jotain ihmelasta. Ja tämäkin mollasi sitten omia lapsiaan, ettei näistä ole mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi narsisti haukkuisi omaa lastaan? Eikö ennemmin kehu kun siinä siivellä voi kehua myös itseään ja omaa erinomaisuuttaan?
Voihan se kehua itseään jälkikasvua haukkumallakin.
Esimerkiksi oma mummoni, joka minut on kasvattanut, puhui aina isäni puolen huonoista geeneistä. Että vaikka hän parhaansa on aina yrittänyt, niin isän puolelta on vain niin vahvat huonot geenit, ettei musta ole mihinkään eikä tule mitään. Sitten itku silmässä siihen perään totesi, ääni väristen, kuinka oli valvonut öitä miettien, että miten hirveä musta oliskaan tullut, jos hän ei olisi mua ottanut ja kasvattanut. Että kukaan muu ihminen ei mua olis jaksanut, ei jaksa tai tule jaksamaan, minkä vuoksi mun ei kannata koskaan mm. hankkia parisuhdetta. Koska olen isäni geenien vuoksi niin epäkelpo, että edes mummoni ei ole onnistunut mua oikaisemaan!
Näin aikuisena olen, ihme kyllä, ihan normaali ihminen, mulla on maisteritutkinto ja hyvä työpaikka. Äitini joi itsensä hengiltä jo kun olin lapsi, koska, noh, oli mummoni kasvattama.
Tälleen se narsisti kehuu itseään, samalla kun haukkuu lasta.
Minulla sama kokemus. Ei vain ollut mummo. Sanoi jo nuorena, että jos yhtään olen viisas, en mene kenenkään kanssa naimisiin. Se mies kärsisi. Pilkkasi vartaloni, hiukseni, luonteeni, asenteeni ja ihan kaiken, mihin lonkeroillaan ylsi. Halusi pitää minut itsellään, kun hänelle kelpaisin vanhuuden turvaksi. Hän voisi uhrautua ja sietää minua.
Vieläkin itkettää, kun sanomisia muistelen. Olen rikki sisältä lopun elämääni. En vain mahda sille mitään.
Voi sinua,, Ymmärrän kyllä että kun jo nuoresta asti simputetaan niin se voi rikkoa herkän mielen. Kyllä minullakin vanhemman aina muistutti että ei minusta mitään koskaan tule, en mitään osaa jne. Isä kiljui kerran että en ole hänen lapsensa, Mars-planeetalta kai ja että apinakin on viisaampi. Satun kuitenkin olemaan näitä vähän kovapäisempiä niin vastasin vain (olin silloin n. 10v) että ko me kerran sukua ollaan niin muista kun haukut että samalla haukut myös itteäs,, Silloin oli kyllä selkäsauna lähellä,, Äiti oli taas innokas muistuttamaan minua teini-iässä että en varmaan 'pääsisi' naimisiin, ettei minua kukaan 'huolisi'. Kysyin vain mistä hän oli saanut ajatuksen että yleensä haluaisin naimisiin, ei se ole elämäni tärkein päämäärä. En tiedä mistä moinen kasvatustapa oli saanut alkunsa. Ehkä heidänkin vanhemmat olivat olleet saman tyyppisiä. Lasta ja nuorta tulee muistuttaa jottei heistä tulisi ylpeitä ja luulisivat että olevat jotain erityistä? No tuota kasvatustapaa en ole omiin lapsiini käyttänyt ja tiedän että lapseni ovat hyvin tarkkoja kertomaan lapsilleen kuinka hienoja he ovat ja kannustamaan elämässä eteenpäin. Haluaisin sinullekin että löytäisit tavan jolla korjata se rikkoutunut osa sillä olisihan se ihan kamalaa jos sen pitäisi roikkua mukanasi loppuelämäsi.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän äidin joka toivoi kaikkea pahaa lapselleen, puhui jopa työnantajille pahaa lapsestaan toivossa että tämä saa potkut, toivoi lapsensa kuolemaa kun tämä oli kuulemma tullut pilaamaan äitinsä elämän ym...
Tällaiset tulevat kailottamaan sitä lapsensa viallisuutta keskusteluihin jotka eivät sitä koske, ja poistavat viestit joissa puolustetaan lasta. Tyypillistä narsismia.
Se asenne paistaa kilometrien päähän että lapsen saavutukset ovat vanhemman ansiota, niiden puuttuminen lapsen omaa vikaa. Ihmistyyppi on kovaääninen, elää kehuista ja tuntee tarvetta uhriutua äänekkäästi ihan puolitutuillekin.