Nyt on kyyti kylmää: Alkuvuonna myytiin noin 70 prosenttia vähemmän uusia asuntoja ja yli 30 prosenttia vähemmän vanhoja asuntoja kuin vuotta aiemmin, Huoneistokeskus kertoo.
Kommentit (71)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tämä asuntokauppa puhututtaa nii paljon? Varmaan suurinta osaa hintojen nousu tai lasku ei kosketa millään tavalla, kun ei ole aikeissa myydä tai ostaa.
Ja me sekä myytiin että ostettiin, eikä silti ole aiheuttanut suuria sydämentykytyksiä tai draamaa. Toki jouduttiin kaksio myymään ihan reippaallakin persnetolla, mutta saatiin perheasunto yhtä lailla halvemmalla kuin nollakorkojen aikaan, eli osa tappiosta oli suhteellista. Eikä meille se taloudellinen menetys ollut niin ylitsepääsemätön ongelma, että oltais sen vuoksi väkisellä jääty asumaan liian ahtaaseen asuntoon.
Oikeastaan mun mielestä on hyvä, että hankittiin tuo perheasunto nyt kohonneiden korkojen aikaan, sillä tuli varmasti tarkemmin mietittyä mihin on varaa, jos/kun asumiskustannukset nousevat. Pulassahan nyt ovat ensisijaisesti he, ketkä ovat ottaneet liikaa velkaa omaan maksukykyyn suhteutettuna. Tai ostaneet uudiskohteen, jossa jäätävä rahoituslainan osuus, jonka korko nousee yhtä lailla kuin muiden lainojen.
Meillä sama. Ostettiin paritalon puolikas kun korot olivat jo lähteneet nousuun ja kyllä tuli mietittyä, miten rahat riittävät asumiskustannuksiin (energia, lainan korot jne.). Jos olisi ollut halpa sähkö ja nollakorko kuten vielä muutama vuosi takaperin, olisi saattanut olla riski ylimitoitettuihin hankintoihin.
Vierailija kirjoitti:
Myynti kestää, turhaa kuvitella että asuntoja myydään puoleen hintaan.
Turha kuvitella, että kukaan niitä ostaa, kun ostovoima on tuhottu.
Ongelmissa ovat juuri ne, joilla on liikaa velkaa tuloihin nähden. Eivät enää pysty maksamaan nousseita korkoja lyhennyksistä puhumattakaan ja olisi pakko myydä, mutta pitävät kynsin hampain kiinni jostain keinotekoisesta arvosta, koska asunnon myynnillähän kuuluu Suomessa tehdä lisää rahaa. Se ei nyt onnistu, ja ovatkin sormi suussa, kun eivät osaa sopeutua muuttuneeseen tilanteeseen.
Mutta nyt on pakko sopeutua. Muuten tulee 90-luku takaisin pakkohuutokauppoineen. Kai muistatte, miten siinä kävi?
Toivottavasti 90-luku ei tule takaisin. Mutta jos kierre alas on jyrkkä, vähiten tappioita kärsivät ne, jotka uskaltavat joustaa pyynnissä nopeiten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tämä asuntokauppa puhututtaa nii paljon? Varmaan suurinta osaa hintojen nousu tai lasku ei kosketa millään tavalla, kun ei ole aikeissa myydä tai ostaa.
Ja me sekä myytiin että ostettiin, eikä silti ole aiheuttanut suuria sydämentykytyksiä tai draamaa. Toki jouduttiin kaksio myymään ihan reippaallakin persnetolla, mutta saatiin perheasunto yhtä lailla halvemmalla kuin nollakorkojen aikaan, eli osa tappiosta oli suhteellista. Eikä meille se taloudellinen menetys ollut niin ylitsepääsemätön ongelma, että oltais sen vuoksi väkisellä jääty asumaan liian ahtaaseen asuntoon.
Oikeastaan mun mielestä on hyvä, että hankittiin tuo perheasunto nyt kohonneiden korkojen aikaan, sillä tuli varmasti tarkemmin mietittyä mihin on varaa, jos/kun asumiskustannukset nousevat. Pulassahan nyt ovat ensisijaisesti he, ketkä ovat ottaneet liikaa velkaa omaan maksukykyyn suhteutettuna. Tai ostaneet uudiskohteen, jossa jäätävä rahoituslainan osuus, jonka korko nousee yhtä lailla kuin muiden lainojen.
Sama täällä, kirjoitin tuon quottaamasi viestin. Nyt maksellaan tätä lainaa mikä nyt on, ei siinä sen kummempaa. Talon arvo vaihtelee, rahan arvo vaihtelee, mitä sitten?
Pudotus- ja odotuspeli käynnissä.
Kenen perse kestää merivettä ja kuinka kauan.
Vierailija kirjoitti:
Ongelmissa ovat juuri ne, joilla on liikaa velkaa tuloihin nähden. Eivät enää pysty maksamaan nousseita korkoja lyhennyksistä puhumattakaan ja olisi pakko myydä, mutta pitävät kynsin hampain kiinni jostain keinotekoisesta arvosta, koska asunnon myynnillähän kuuluu Suomessa tehdä lisää rahaa. Se ei nyt onnistu, ja ovatkin sormi suussa, kun eivät osaa sopeutua muuttuneeseen tilanteeseen.
Mutta nyt on pakko sopeutua. Muuten tulee 90-luku takaisin pakkohuutokauppoineen. Kai muistatte, miten siinä kävi?
Ysärissä oli mielenkiintoista se, miten pankit ulosmittasivat taloja lainamaksunsa hyvinhoitaneilta kotitalouksilta. Homma meni jotakuinkin niin, että se asunto ei enää laskeneen arvonsa vuoksi kelvannutkaan lainan pantiksi. Asuntolainaa oli tyyliin 400 000 markkaa, mutta lainan panttina toimineen asunnon arvosta katosi muutamassa kuukaudessa puolet.
Ysärillä ihan hyvin taloutensa hoitaneilta ulosmitattiin asuntoja. Syy oli se, että naapurusto nöyrtyi myymään tappiolla, mikä lopulta määritteli asuntojen hinnat uudelleen, myös taloutensa hyvinhoitaneiden lainaomaisuuden. Joku paremmintietävä voisi kertoa, mihin lakipykälään pankkien touhu perustui..
Rakennusalan on nyt panostettava asiakkaiden toiveisiin. Bulkki ei enää menekään kaupaksi. Yksiöiden ja kaksioiden sijasta on rakennettava perheasuntoja, pientaloja, rivitaloja, townhouse-taloja.
Tuleva lama on ysärin lama impotenssiin kax.
Helsingin Kannelmäessä yksiöiden kauppahinnat olivat pudonneet 25% vuoden takaiseen. Eikä ole ainoa alue, jossa rojahdetaan nyt alas.

Ymmärtääkseni lain mukaan lisävakuuksia ei voi edellyttää tai ulosmittauksia toteuttaa, jos asiakas pysyy lyhennyssuunnitelmassa.
Ei kukaan normaalijärkinen tee isoja investointeja elämässään tämän hallituksen aikana. On pakko suojata jo olemassa oleva omaisuus, koska ei tiedä mitä hullua tämä hallitus seuraavaksi päättää.
Syy on myös Suomen huonossa arkkitehtuurissa. Sijoittajia arkkitehtuuri ei kiinnosta, mutta nyt kun he eivät enää osta asuntoja, niin olisi syytä kiinnostua enemmän rakentamisen laadusta. Sijoittaja ostaa rumaakin, mutta tavallinen asukas ei osta.
Se 90-luvun lama oli ihmeellinen, en kaikkea ymmärrä. Rahamarkkinat ensin ylikuumeni, mentiin lujaa ylös. 1984 ostetulla asunnolla sai kaksinkertaisen hinnan 1988. Asuntokauppa kävi niin vilkkaana, että välittäjä kävi monet kerrat rapussa sanomassa, että on myyty jo. Sitten tultiin lujaa alas. Korko nousi 15%:iin. Työttömyys oli 19% ja ihmisistä oli 9% ulosotossa. Wikipediassa on selvitetty tätä tarkemmin. Kyse ei ollut enää siitä, haluaako myydä asuntonsa, kun omaisuus oli ulosmittauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelmissa ovat juuri ne, joilla on liikaa velkaa tuloihin nähden. Eivät enää pysty maksamaan nousseita korkoja lyhennyksistä puhumattakaan ja olisi pakko myydä, mutta pitävät kynsin hampain kiinni jostain keinotekoisesta arvosta, koska asunnon myynnillähän kuuluu Suomessa tehdä lisää rahaa. Se ei nyt onnistu, ja ovatkin sormi suussa, kun eivät osaa sopeutua muuttuneeseen tilanteeseen.
Mutta nyt on pakko sopeutua. Muuten tulee 90-luku takaisin pakkohuutokauppoineen. Kai muistatte, miten siinä kävi?
Ysärissä oli mielenkiintoista se, miten pankit ulosmittasivat taloja lainamaksunsa hyvinhoitaneilta kotitalouksilta. Homma meni jotakuinkin niin, että se asunto ei enää laskeneen arvonsa vuoksi kelvannutkaan lainan pantiksi. Asuntolainaa oli tyyliin 400 000 markkaa, mutta lainan panttina toimineen asunnon arvosta katosi muutamassa kuukaudessa puolet.
Ysärillä ihan hyvin taloutensa hoitaneilta ulosmitattiin asuntoja. Syy oli se, että naapurusto nöyrtyi myymään tappiolla, mikä lopulta määritteli asuntojen hinnat uudelleen, myös taloutensa hyvinhoitaneiden lainaomaisuuden. Joku paremmintietävä voisi kertoa, mihin lakipykälään pankkien touhu perustui..
Ymmärtääkseni lain mukaan lisävakuuksia ei voi edellyttää tai ulosmittauksia toteuttaa, jos asiakas pysyy lyhennyssuunnitelmassa.
Riippuu siitä, onko kyseessä yhtiölaina. Kuluttajalainoissa ei ole nykyään mahdollista.
Kuluttajalaina on velalliselle huomattavasti turvallisempi kuin (talo)yhtiölaina. Yhtiölainaan kun voidaan pankin toimesta yksipuolisesti korottaa korkomarginaalia ja/tai vaatia lisää vakuuksia, jos olemassa olevien vakuuksien arvo (usein lainarahalla ostettu kiinteistö tai asunto) ei riitä kattamaan lainan riskiä. Eli jos kiinteistön tai asunnon arvo laskee, voi pankki vaatia lisää omaisuutta vakuudeksi antamalleen lainalle. Tämä ei ole mahdollista kuluttajalainoissa.
https://www.nordnet.fi/blogi/euriborkorko-kurittaa-kiinteistomarkkinaa/
Vierailija kirjoitti:
Helsingin Kannelmäessä yksiöiden kauppahinnat olivat pudonneet 25% vuoden takaiseen. Eikä ole ainoa alue, jossa rojahdetaan nyt alas.
Niin yksiöissä, mutta ei isommissa asunnoissa.
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan normaalijärkinen tee isoja investointeja elämässään tämän hallituksen aikana. On pakko suojata jo olemassa oleva omaisuus, koska ei tiedä mitä hullua tämä hallitus seuraavaksi päättää.
Suomessa inflaatio oli korkea jo Marinin hallituksen aikana, mutta hallitus ei osannut tehdä sille mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helsingin Kannelmäessä yksiöiden kauppahinnat olivat pudonneet 25% vuoden takaiseen. Eikä ole ainoa alue, jossa rojahdetaan nyt alas.
Niin yksiöissä, mutta ei isommissa asunnoissa.
Kyllä se markkina nyt vain menee alas. Korot tuottavat monille ongelmia ja lisäksi tappiin nousseet elinkustannukset. Ei yksinkertaisesti ole isolla massalla varaa enää maksaa nousevia hintoja. Ei ole mitään perustetta nousevalle kehitykselle.
Vierailija kirjoitti:
Rakennusalan on nyt panostettava asiakkaiden toiveisiin. Bulkki ei enää menekään kaupaksi. Yksiöiden ja kaksioiden sijasta on rakennettava perheasuntoja, pientaloja, rivitaloja, townhouse-taloja.
Niin ja perheasuntoja, jotka vastaavat oikeasti ihmisten toiveisiin. Esim. meillä on 80-luvun alun rivarineliö, 106m2. Kahdessa kerroksessa kummassakin vaatehuoneet, kaksi WC:tä, isot makkarit, erillinen keittiö, hyvänkokoinen olohuone ja oma piha kukkaistutuksineen. Nykyään vastaava kämppä tungettaisiin 60 neliöön - makkariin mahtuu ainoastaan sänky, säilytystilaa ei ole, keittiö on olkkarin seinustalla ja piha on surkea pieni pläntti.
'
Mua henkilökohtaisesti ei hetkauta, onko tämän asumukseni arvo nyt noussut vai laskenut niin kauan kun asutaan tässä itse eikä olla myymässä. Ei ole lapsiakaan, joten ei tartte miettiä asiaa perillisten näkökulmasta.