Lue keskustelun säännöt.
Miksi yksinäistä aina kehoitetaan hankkimaan koira, niin on seuraa
15.07.2023 |
Jos seuraa haluaa, niin ennemmin kissa. Ei tarvi käydä yksin enää edes vessassa.
Ihmisillä on joku outo käsitys, että kissat vain ovat omikseen jossain sohvan nurkassa. Seurallisempaa eläintä saat hakea. Joka paikkaan seuraa ja vähän väliä tuo jotain lelua, että leikkiä pitäisi tai palloa heittää.
Nim. Nyt vähän rasittaa
Kommentit (83)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajatelkaa nyt herranjestas sitä että se eläin on vauvana erotettu perheestään, sillä ei ole ketään eikä mitään muuta kuin se omistaja. Aika yksinäistä ja surullista. Epäilen sellaistakin että siinä missä ihmislapsi vaurioituu psyykkisesti jos se menettää perheensä, myös eläimen psyyke kärsii samassa tilanteessa. Ihmisen ja lemmikin suhde on tästä syystä mielestäni aika sairas kun olet sille samaan aikaan myös äiti ja ainoa ystävä ja se on täysin riippuvainen sinusta.
Vierailija kirjoitti:
Hankkikaa parisuhde, niin ei ole yksinäistä.
Eläin ei korvaa ihmistä kumppanina.
Toki onhan eläimestäkin seuraa, mutta ei se ole sama asia kuin ihmisen seura.
Ihmistä ei ole luotu olemaan yksin, ei ihme että yksinäiset kärsivät yksinäisyydestä!
Hankkikaa mielummin kumppani!
Ei kumppania hankita kuin kaupan hyllyltä. Ja on totta ettei eläin korvaa ihmistä, mutta mieluummin elän elämäni edes eläimet seuranani kuin ilman niitäkään. Vähän sama kuin että raha ei tuo onnea, mutta silti jokainen on mieluummin rikas kuin köyhä. Rikkaana voi sentään lohtushoppailla suruunsa, matkustella ja nauttia asioista. Köyhä istuu vaan kämpässään ja syö kaurapuuroa. Molemmat ehkä yhtä yksinäisiä, mutta rikkaalla on silti kivempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hankkikaa parisuhde, niin ei ole yksinäistä.
Eläin ei korvaa ihmistä kumppanina.
Toki onhan eläimestäkin seuraa, mutta ei se ole sama asia kuin ihmisen seura.
Ihmistä ei ole luotu olemaan yksin, ei ihme että yksinäiset kärsivät yksinäisyydestä!
Hankkikaa mielummin kumppani!
Eron jälkeen olen nyt tyytyväinen tuon koiran kanssa vaan enkä todellakaan etsi mitään uutta parisuhdetta.
Eron jälkeen onkin ihan toisenlainen perspektiivi asioihin kuin jollain ikisinkulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koiran kanssa on mentävä ulos vähintään kolme kertaa päivässä, aika vaikea välttyä kohtaamasta muita ihmisiä, koira huolehtii siitä.
Joo, mutta en minä koskaan ole saanut ystävää tai edes juttuseuraa koirasta huolimatta. Ihmetyttää miten se tuntuu olevan kaikille muille itsestäänselvyys, että koiran avulla saisi aina seuraa.
Riippuu sitten varmaan siitä seutukunnasta, missä asuu.
Minulla on niin nätti koira, että sitä on pysähdytty ihailemaan ihan jo sen takia. Ja on tosiaan muutamia ihan oikeita ystävyyssuhteitakin alkanut toisten koiranulkoiluttajien kanssa.
Mutta en minä nyt ketä tahansa voisi kehottaa ottamaan koiraa tai siis mitään lemmikkiä pelkästään yksinäisyyden takia. Eikä eläin kumminkaan korvaa toista ihmistä ihan täydellisesti. Kahden ihmisen välinen ystävyys on ihan eri asia kuin ihmisen ja lemmikin. Lemmikki antaa omalla tavallaan sitä vastavuoroisuutta, mutta erilaistahan se on kuin ihmisen kanssa. Ja lemmikistä on kyettävä huolehtimaan.
Vaikka ei se mitään rakettitiedettä sekään ole. Ihminen ja koira on eläneet yhdessä kivikaudelta asti. Kummallisesti sitä pystyy kommunikoimaan keskenään, kun vain siihen ryhtyy. Koiran ilmeitä ja eleitä oppii tulkitsemaan, ainakin oman koiran kohdalla. Siinä mielessä yhdessä eläminen on mielenkiintoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ajatelkaa nyt herranjestas sitä että se eläin on vauvana erotettu perheestään, sillä ei ole ketään eikä mitään muuta kuin se omistaja. Aika yksinäistä ja surullista. Epäilen sellaistakin että siinä missä ihmislapsi vaurioituu psyykkisesti jos se menettää perheensä, myös eläimen psyyke kärsii samassa tilanteessa. Ihmisen ja lemmikin suhde on tästä syystä mielestäni aika sairas kun olet sille samaan aikaan myös äiti ja ainoa ystävä ja se on täysin riippuvainen sinusta.
Erotettu perheestään? Siis tarkoitatko sitä koiran- tai kissanpentua? Etkö tiedä, että kissa vieroittaa itse pentunsa tietyssä vaiheessa, eikä koiraemokaan mitään perhettä perusta niitten pentujensa kanssa? Kun aika on täysi, se työntää ne pois luotaan. Niin tekee villieläimetkin.
Vierailija kirjoitti:
Kissat on pelottavia, liian veemäisiä ja isenäisiä. Koirat taas ihania 😊
Olen pienestä asti ihmetellyt, kuinka ihmiset jakautuvat kissaihmisiin, jotka pitävät kissaa itsenäisenä, ajattelevana olentona ja koiraihmisiin, jotka haluavat alistaa ja kontrolloida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläin ei ole ihmisen hoitaja milloinkaan.
Tuo on kyllä ihan totta, en ole ikinä kuullut että eläin edes siivoaisi oman vessansa, saati että laittaisi ruokaa myös ihmiselle.
Kyllä kissi hautaa siististi omat jätöksensä, jos vain saa elää oikeaa kissin elämää ja liikkua vapaasti pihalla.
Koira ei tähän pysty.
Vierailija kirjoitti:
Ajatelkaa nyt herranjestas sitä että se eläin on vauvana erotettu perheestään, sillä ei ole ketään eikä mitään muuta kuin se omistaja. Aika yksinäistä ja surullista. Epäilen sellaistakin että siinä missä ihmislapsi vaurioituu psyykkisesti jos se menettää perheensä, myös eläimen psyyke kärsii samassa tilanteessa. Ihmisen ja lemmikin suhde on tästä syystä mielestäni aika sairas kun olet sille samaan aikaan myös äiti ja ainoa ystävä ja se on täysin riippuvainen sinusta.
Kuules ne emot ihan itse alkaa vieroittaa poikasiaan, ei niitä vauvoina oteta pois. Toki se varmaan tuntuu ikävältä kun viedään uuteen kotiin mutta yllättävän äkkiä ne pennut siihen tottuu. Esimerkiksi mun kissanpentu meni ekaksi sohvan alle piiloon enkä nähnyt sen liikkuvan koko iltana. Sitten menin nukkumaan ja jo seuraavana aamuna se kiehnäsi ja miukui jaloissani, kuin olisi ollut luonani aina.
Myös eläimissä on yksilöllisiä eroja. Esimerkiksi jotkut emot ovat olleet niin surullisia poikasten kadottua, ettei niillä olla raaskittu teettää enää uusia pentuja. Mutta meillä taas emo tuntui vain tyytyväiseltä kun pikkuriiviöt vietiin pois häntä häiritsemästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
villapaitoja ja vittua kirjoitti:
v15 epätoivoiset kullin puutteessa olevat spr mummot hankki "pakolais" pojan
Entä sitten? Miksi kehitysmaiden nuorten ihmisten hyväksikäytön pitäisi olla vain miesten etuoikeus?
Olen aina ollut sitä mieltä, että ulkomaalaishuijareiden hyysääminen perustuu jonkinlaiseen naisväen kognitiivis-emotionaaliseen häiriöön ja hoivavietin perversioon.
Normaali ihminen ottaisi kissan tai koiran.
Ainakin lemmikit tulisi pitää kytkettyinä julkisilla paikoilla!
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisille tuota hanki koira aina heitetään, mutta ei se niin helppoa ole. Koirat maksavat paljon ja kasvattajiin on vaikea saada kontaktia ensikertalaisena. Sitä paitsi aina kun täällä kyselee neuvoja ekan koiran hankintaan, tulee liuta ihmisiä sanomaan että ei kannata, hanki lelukoira, koska olet heidän mielestään huono ihminen kun olet kiinnostunut hinnasta tai rotujen ominaisuuksista tai et halua viedä koiraa näyttelyihin.
Aivan. Ja sen lisäksi alkaa hirveä luetteleminen siitä, millainen sinun pitää olla, että ylipäänsä saat ottaa vaikkapa juuri koiran. Sitä on ulkoilutettava sitten kymmenen kertaa päivässä ja on pystyttävä siihen ja tähän ja onko sinusta varmasti ja muistathan sitten sitä ja tätä ja koira tarvitsee järkyttävän paljon kaikkea, ihmiset oikein aktivoituu antamaan käskyjä ja määräyksiä kaikesta mahdollisesta, tuntuu että melkein mitä tahansa muuta voi tehdä, mutta koiran ottaminen on maailman tarkin ja vastuullisin asia, siihen ei ole kuin ani harvasta eli näitä kirjoittajista itsestään.
Ku itse otin ensimmäinen koirani, ei ollut internettiä, jota selata. Onneksi. Olisi jäänyt ihana koirani varmaan hankkimatta. Minulla ei ollut kokemusta, mutta yhdessä lähdimme elämäämme taivaltamaan eteenpäin. Ainoa "tuki" minulle oli Koiramme -lehti, jonka rotuesittelystä etsin itselleni omasta mielestäni sopivimman ja sieltä löysin myös kasvattajan. Sain maailman ihanimman koiran, enkä sen jälkeen ole ollut ilman koiraa koskaan muutamaa kuukautta kauempaa.
Kaikkea olen pystynyt tekemään, matkustelemaan, harrastamaan, menemään naimisiin, käymään töissä ja hoitamaan lapseni ja lapsenlapseni. Koirat on kulkeneet rinnallani kaikki ne vuodet ja yksi tälläkin hetkellä. Ei ole ystävät koiriani kavahtaneet, lapsista ja lapsenlapsista on kasvanut eläinrakkaita ihmisiä, koirat on tuoneet iloa ja valoa elämääni. En ole niitä rasitteeksi kokenut koskaan, nehän on ikään kuin kuuluneet elämääni välttämättömyyksinä.
Jotkut näkee lemmikeissä vain sen, mitä ne vaativat, eivät sitä, mitä ne antavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sitten kun yksinäinen sairastuu, joutuu kenties sairaalaan, kuka hoitaa lemmikin, mihin se joutuu?
Ehkä se toinen yksinäinen auttaa, johon tämä eka tutustuu koirapuistossa/koirakoulussa/lenkkipolulla tai vaikka kasvattaja on valmis auttamaan.
Myös hoitoloita on.
Ei maailma ole niin tyhmä, mitä halutaan antaa ymmärtää.
Jospa joutuu onnettomuuteen ja on tajuttomana nii kuka ilmoittaa toiselle yksinäiselle?
No ei osaa laittaa lompakkoon, hihnaan, pantaan, kassiin tai mihinkään lappua?
Mitä jos tulee maanjäristys? Sota? Taivas tippuu? Talo palaa?
Iso Huokaus. Joillekin KAIKKI on vaikeaa.
Jospa se koira ei ole just sillon mukana. Ei sillon hihnassa tai pannassa laput auta. Toki jos kassissa on sitten tietoa että mun osoitteessa on koira tms.
Olen oikeasti yksinäinen ja kukaan ei tule edes sanomaan hanki koira tai kissa.Vastaisin joku sanoisi: Maksatko eläinlääkäri kulut, hoidatko kissa tai koira,jos joutisin sairaalaan?Tai löytäisin takisin elämän ja ei aikaa lemikin hoitoon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ajatelkaa nyt herranjestas sitä että se eläin on vauvana erotettu perheestään, sillä ei ole ketään eikä mitään muuta kuin se omistaja. Aika yksinäistä ja surullista. Epäilen sellaistakin että siinä missä ihmislapsi vaurioituu psyykkisesti jos se menettää perheensä, myös eläimen psyyke kärsii samassa tilanteessa. Ihmisen ja lemmikin suhde on tästä syystä mielestäni aika sairas kun olet sille samaan aikaan myös äiti ja ainoa ystävä ja se on täysin riippuvainen sinusta.
Koiraemo itse vieroittaa pentunsa parissa kuukaudessa. Luonnon sydämettömyyttä. Pentu kaipaa emoaan tai sitä pentueen seuraa jonkun aikaa, emo itse ei tunnu kaipaavan pentujaan oikeastaan ollenkaan enää.
Kahdeksanviikkoinen pentu leimaantuu siihen ihmiseen erittäin herkästi, joka hänet itselleen ottaa.
Se on totta, että pentua on huomioitava paljon ja pidettävä sitä lähellä, mutta mikään leikkikalu se ei ole. Sen on annettava myös nukkua rauhassa.
Onhan ihmislapsikin täysin riippuvainen vanhemmastaan, mitä sairasta siinä on?
Eläin kärsii, jos on vinksahtanut omistaja.
Vierailija kirjoitti:
Kissat on arvaamattomia raatelijoita, koira on omistautunut omistajalleen ja hyvää lenkkiseuraa joka vie ulos
Se on kylläkin toisinpäin. Koirat ne arvaamattomia ovat. Petoja. Sen on nähnyt monissa uutisissa.
Vierailija kirjoitti:
Kissat on pelottavia, liian veemäisiä ja isenäisiä. Koirat taas ihania 😊
Koirat on veemäisiä ja pelottavia.
Kissat on ihania. 😊
Koirat on hirveitä petoja. Yksi kerta kun ohitin jonkun koiran niin se hulluna räkytti kuin joku raivotautinen ja joakus minua on koira purrut uhtäkkiö ilman mitään syytä. Arvaamattomia petoja!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suunnilleen yhtä älykäs kuin puolivuotias vauva.
Ai koira vai? No joo, ehkä pentuna.
Koira on n. 2-3 vuotiaan lapsen tasolla. Paljon riippuu siitä miten ja kuinka paljon koiran kanssa on, miten sille puhuu ja miten sen kanssa toimii.
Yksinäiselle ihmiselle on todella paljon seuraa koirasta. Mihin vain lähdet, aina on kaveri valmiina. Se ei narise säästä, ulkonäöstäsi tai nillitä kattauksesta. Sohvalla voi katsella leffaa tai juosta vaikka naamahiessä pururataa. Aina häntä heiluu.
Lisäksi koiralla on uskomaton kyky aistia mielialoja ja niiltä löytyy huumorintajua yllättävän paljon.
Mutta ei kaikille.
No ei juttele. Se toistelee vain kuulemiaan ja oppimiaan sanoja.