Lue keskustelun säännöt.
Minusta hyvä parisuhde ei "vaadi työtä"
Kommentit (580)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä. Olen myös sitä mieltä, että riiteleminen ei ole terveessä parisuhteessa normaalia. Neuvottelu ja yhteisen tien löytäminen/etsiminen taas ovat. Terveessä tasapainoisessa parisuhteessa elämä soljuu ja kaikki etenee omalla painollaan eteenpäin ja yhdessä on ihanaa vielä kymmenienkin vuosien päästä.
En ole koskaan parisuhteessani riidellyt, tai kokenut parisuhdettani työstettävänä asiana. Elämä yhdessä on hyvää ja kaikki ruukaa loksahtaa paikoilleen kuin itsestään, koska molemmat haluavat yhteiselon olevan jatkossakin hyvää. Kompromissit löytyvät ajallaan, jos niin radikaaleja toive-eroja on. Seksi on edelleen hyvää kymmenenkin vuoden jälkeen. Rakkauden ja kunnioituksen osoitukset tulevat molemmille toista kohtaan luonnostaan. Silti olemme keskenämme erilaisia ja kumpikin on oma erillinen henkilönsä. On erilaisia, joskus jopa ääripäissä eroavia näkemyksiä, mutta niin saa olla.
M28
Se nimenomaan _ei_ ole normaalia terveessä parisuhteessa, jos ei koskaan riitele. Kyse on muutenkin siitä, että miten riidellään.
Ehkä miellämme riitelyn eri tavalla. En miellä erimielisyyksiä riitelyksi. Jos erimielisyyksissään tiuskii, menee henkilökohtaisuuksiin tai tunteet heittävät häränpyllyä, on se silloin mielestäni riitelyä. Rauhallinen erimielisyyksistä keskustelu ja ristiriitojen ratkaiseminen yhdessä on mielestäni keskustelua, ei riitelyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen! Jos kovasti täytyy pinnistellä ja panostaa, niin... sorry mutta olette väärän kumppanin kanssa. Oikean kanssa elämä soljuu, ristiriidat ratkeavat ja parisuhteen muuttuminen ja erilaiset vaiheet eivät muodostu ongelmiksi, vaan ovat osa elämää.
Osuit naulan kantaan. Mitä enemmän suhde vaatii työtä, sitä epäsopivamman kumppanin kanssa on.
Kun kumppanit ovat toisilleen sopivat, sopusointu kyllä löytyy ongelmatilanteissakin.
Tässä taas tulee esiin se kuinka ihmiset määrittelevät työn eri tavoin. Esim. itse ajattelen mahdollisten ristiriitojen ratkaisemista työn tekemisenä. Minulle työ ei tarkoita automaattisesti jotain ikävää ja raskasta vaan sitä että aktiivisesti pyritään ylläpitämään sitä sopusointua. Rakkaan ihmisen kanssa tuollaiseen työhön on luontaisesti motivoitunut. Jonkun merkityksettömän tuttavuuden kanssa taas saattaisi mahdollisessa ristiriitatilanteessa ajatella että enpä jaksa nähdä vaivaa vaan lähden vaan tilanteesta.
Kommentoin aiemmin tässä ketjussa että itse koen että olemme paljonkin tehneet työtä. Sen ansiosta juuri olemme siinä pisteessä että nykyään kaikki soljuu paremmin, ristiriitoja tulee harvemmin ja ne ratkeavat kuin itsestään. Ei tuohon pisteeseen pääseminen kuitenkaan tullut itsestään koska olemme monella tapaa erilaisia ihmisiä ja niinpä meidän piti yhteistyössä sovittaa elämämme yhteen. Se oli meille työtä muttei mitenkään ikävää ja ankeaa työtä.
Suomessa "työ" on ruma sana, mitä kukaan ei halua. Eletään vaan hetkessä, etsitään nopeaa mielihyvää ja tulevaisuus on tulevaisuuden ongelma. Mikäli suhde muuttuu yhtään vaikeammaksi on helpompi välittömästi luovuttaa ja siirtyä seuraavaan.
Tämä asenne on ihan kummallinen. Elämän pitäisi olla työtä: itsensä kehittämisen työtä. Ei se ole kauheaa. Raskasta välillä, peiliin katsominen on aivan hanurista, mutta pakkohan sitä työtä on tehdä mikäli haluaa olla siedettävä ihminen. Ei se työ parisuhteessa ja lasten vanhempana lopu, vaan lisääntyy, mikäli haluaa olla hyvä puoliso ja vanhempi. Sellainen ihminen joka ei halua tehdä työtä oman kehityksensä eteen, on useimmiten narsisti.
Minäkin nuorena ajattelin noin, että elämä on kuin työ, jossa pitää koko ajan kehittää.
No, jossain vaiheessa totesin, että taidan tämän elämän elää vain elämällä. 32 vuotta olemme mieheni kanssa naimisissakin olleet ja en koe, että olisimme työtä tehneet, vaan eläneet ja rakastaneet ja lapset kasvattaneet.
Koen, että olisi elämä ollut raskasta, jos koko ajan olisi pitänyt työstää jotain. Elämä on tarkoitettu elettäväksi. On se niin lyhyt kuitenkin
Hyvä parsisuhde vaatii työtä, muuta kun on samanlainen arvomaailma monessa suhteessa, työ ei ole raskasta vaan parisuhde toimii pienillä korjauksilla. Hyvässä parisuhteessa tuetaan toista ja ne kotityöt menevät joskus 80/20 ja joskus 20/80.
Ikävä kyllä olen nähnyt, että kun miehellä on vaikeaa, nainen ei siedä sitä ja lähtee pian suhteesta. Esimerkiksi kun mies jää työttömäksi. Toisinpäin ei tapahdu samaa.
No riippuu mitä kukin ajattelee "työksi" tuossa tilanteessa. Omasta mielestäni parisuhde vaatii vaivannäköä, sitä että otetaan yhteistä aikaa, huomioidaan toinen ja keskustellaan asioista. Jos se jonkun mielestä on työtä, niin sitten parisuhde vaatii työtä. Yleensä parisuhteet alkavat rakoilla siinä vaiheessa, kun toinen otetaan itsestäänselvyytenä.
Itse muotoilisin että hyvässä suhteessa ei tarvitse riidellä? Toisten mielessä hyvässä suhteessa pitää huutaa, riidellä ja tuulettaa. Miten huutamalla rakennetaan mitään? Sitten se työ, toiset näkee sen työnä ja minä näen sen huomioimisena. Jos tekee vaikka ruokaa toiselle, onko se työtä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvä parsisuhde vaatii työtä, muuta kun on samanlainen arvomaailma monessa suhteessa, työ ei ole raskasta vaan parisuhde toimii pienillä korjauksilla. Hyvässä parisuhteessa tuetaan toista ja ne kotityöt menevät joskus 80/20 ja joskus 20/80.
Ikävä kyllä olen nähnyt, että kun miehellä on vaikeaa, nainen ei siedä sitä ja lähtee pian suhteesta. Esimerkiksi kun mies jää työttömäksi. Toisinpäin ei tapahdu samaa.
Kun nainen sairastuu, mies lähtee. Kun mies sairastuu, nainen hoivaa. Ihan tutkittu juttu. Miehet lähtevät aina helpommin, kun ei ole enää kivaa.
Riippuu siitä, onko työ terminä negatiivinen, positiivinen vai neutraali.
Ei parisuhde mitään raatamista vaadi, mutta ei se hyvä parisuhde yleensä mitenkään omalla painollakaan etene. Kyllä se ihan aktiivista otetta vaatii.
Tää on vähän sama, kuin mun puutarha. Alkutyön jälkeen pitää edelleen tehdä aktiivisesti ylläpitohommaa, muuten voi käydä sadolle hassusti. Ennen kuin huomaankaan, on rikkaruohot vallanneet koko puutarhan, eikä mikään kukoista, jos en ole aktiivinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos puoliso sanoisi ettei parisuhde saa vaatia töitä ajattelisin ettei hän arvosta parisuhdettamme kovinkaan korkealle. Minulle työn tekeminen ei ole negatiivinen asia, vaan tarkoittaa sitä, että olen valmis satsaamaan tärkeään asiaan. Teen töitä myös muiden intohimonkohteiden eteen, esim harrastusten.
Ajattelen kyllä, että parisuhteesta pitää pitää huolta. Pitää osoittaa välittämisensä ja halu yhteiseen elämään. MUTTA jos koko parisuhde on aina sitä, että toisen pitää tehdä hartiavoimin töitä, että mikään toimisi, tai jos toinen/molemmat toivoo toisen muuttumista vuodesta toiseen, ei ehkä olla oikean ihmisen kanssa. Mielestäni pitää muistaa se parisuhteen oleellinen kulmakivi: rakkaudentunne, jos se murenee, ei ole juuri mitään tehtävissä, esim. jos toinen aiheuttaa koko ajan pahaa oloa käytöksellään, ei se millään omalla työllä siitä parane.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen! Jos kovasti täytyy pinnistellä ja panostaa, niin... sorry mutta olette väärän kumppanin kanssa. Oikean kanssa elämä soljuu, ristiriidat ratkeavat ja parisuhteen muuttuminen ja erilaiset vaiheet eivät muodostu ongelmiksi, vaan ovat osa elämää.
Toisen tai molemman puoliskon terveyden menetys esim. krooninen sairaus tms. , toisen tai molemman puoliskon työttömyys ja monet muut itsestä riippumattomat kohtalon oikut saattavat muuttaa avioliittoa niin, että se konkreettisesti vaatii työtä.
Totta on että erilaiset vaiheet ja vastoinkäymiset kuuluvat elämään.
Vaikean kriisin keskellä ei rakastavinkaan liitto "solju" itsestään, vaan ihan tavalliset arkiset asiat vaativat työtä sujuakseen.
Sairauden, vakavan onnettomuuden tai muun vaikean vastoinkäymisen osuessa omaan elämään sen vasta ymmärtää.
AvioliittommeNo tuo jaksaminenkin riippuu luonteesta. Jos on miellyttämiseen taipuvainen ja jääräpäinen, niin saattaa roikkua yllättävän pitkäänkin lyömässä päätä seinään täysin väärän ihmisen kanssa. Juuri siksi, että kuvittelee, että kovalla työllä saadaan kaikki kyllä toimimaan. Sivusta saattaa näyttää, että siinäpä vahva pari, kun ovat niin pitkään olleet ja kohdanneet vaikka mitä, mutta todellisuudessa kaikki saattaa olla vain kiinni siitä että on tottunut ottamaan vaikka mitä sontaa vastaan, ja hampaat irvessä jatketaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole samaa mieltä. Työ on tässä vain kielikuva, joka tarkoittaa sitä, että otetaan puoliso huomioon ja ollaan valmiita selvittämään myös eteen tulevat ongelmat.
Niin, mutta monile tämä on parisuhteen edes edellytys ja tavallaan itsestäänselvyys. Jos tämänkaltaiset seikat eivät ole selkeitä asioita ilman kovaa vääntöä tai joutuu selittämän toiselle aina vain uudelleen ja uudelleen niin kokisin olevani väärän ihmisen kanssa yhdessä.
Minusta parisuhteessa kummatkin ottavat toisensa huomioon ja tukevat toisiaan. Jos ei niin miksi edes silloin on parisuhteessa?
Pääosin pitäisi sujua iman kovaa työtä. Toki joskus tulee kausia kun on itse tai kumppani väsynyt tai sairas yms, ettei kaikki suju ja hermostuu toiseen, mutta se johtuu tilanteesta, jonka kumpikin käsittää.
Parisuhteessa pitäisi olla suurimmaksi osaksi mukavaa ja leppoisaa, sen pitäisi antaa voimaa enemmän kuin ottaa.
Olen monesti miettinyt miksi toiset ovat miltei aina parisuhteessa ja toiset pitempäänkin itsekseen. Siinä on ehkä juuri kysymyksessä ero ihmistyypistä. Jotkut ajattelevat, että parisuhteessa täytyy tehdä paljon työtä, mutta se onkin parisuhteen edellytys. Toiset taas ajattelevat, että jos joutuu tekemään paljon työtä niin parisuhde ei ole silloin oikean henkilän kanssa eikä sujuvan parisuhteen pitäisi perustua kovaan työhön.
Toki jonkin verran joutuu menemään oman mukavuusalueensa ulkopuolelle välillä ja olemaan joustava ja muuta sellaista. Mutta kovin työlästäkään ei pitäisi olla ja kynsin hampain pitää kiinni, että parisuhde toimii tai ylipäätään olisi olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle tuo "haluaa tehdä toiselle jotain hyvää" on juurikin sitä työn tekemistä parisuhteen hyväksi. Toinen on minulle tärkeä, joten haluan tehdä hänelle hyvää. Sinulle on vain tapana nimittää tätä eri tavalla kuin minulla.
Minun kohdallani työ on tuollaiselle aivan äärimmäisen huono sana asia. Asia, jonka tekeminen tuottaa minulle iloa ja tapahtuu suunnittelematta ja automaattisesti ei ole työtä.
Vähän kuin sanoisi että jäätelötötterön syöminen kuumana kesäpäivänä on työtä. Ei se ole.
olen. Ei se silti tarkoita sitä. että aina voi pitää oman mielipiteensä , vaan on valmis kuuntelemaan toista ja joustamaan tarvittaessa. Kaksi päätä ei voi ajatella aina samalla lailla. Hyvässä parisuhteessa molemmat ovat valmiita ottamaan toisen huomioon ja sovittelemaan, kun siihen on tarvetta. Kumpikin voi olla omana itsenään joka tilanteessa, kun on molemminpuolinen luottamus ihan ponnistelematta ja aidosti.
Koska olen elänyt sekä itsekkään kumppanin kanssa aikoinaan ja nyt tällaisessa hyvässä ja tasapainoisessa suhteessa, ero on kuin yöllä ja päivällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehen työn suorittaa mielellään useinkin.
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäisessä pitkässä liitossa todellakin väännettiin ja töitä olisi pitänyt tehdä urakalla, jotta liiton olisi saanut paremmaksi. Ei kumpikaan sellaista jaksanut, vaan annettiin olla ja luovutettiin. Suhteesta tuli myrkyllinen, seksi loppui eikä kummallakaan ollut enää hyvä olla.
Toinen liitto on kestänyt viisi vuotta ja huomaa selkeästi eron, kuinka helppoa on, kun on itselleen sopivan ihmisen kanssa. Ei tarvitse riidellä turhanpäiväisistä asioista, toisen kunnioittaminen ja arvostaminen on itsestäänselvyys, suhteessa keskustellaan paljon, arvomaailman ja tulevaisuuden toiveet kohtaavat, näiden seurauksena olo on kummallakin hyvä ja seksielämä aktiivista.
Tämä. Täysin sama kokemus. Ensimmäisessä pitkässä suhteessa yritin periaatteesta vain jaksaa, ja jatkuvasti oli vaikeaa tavalla tai toisella, ja välillä toisen läsnäolo jopa inhotti ja ilmapiiri oli jäätävä. Jälkikäteen ajateltuna oli hullua tuhlata vuosia sellaiseen, vaikka lapsiakin tehtiin. Nyt kohta 12 vuotta mennyt ihan toisenlaisessa liitossa, kaikki on vain hyvää, kun luonteet sopii yhteen (ollaan luonnostaan huomioivia ja ymmärtäväisiä molemmat). Vaikeuksia on ollut vaikka mitä, mutta niiden päällä ei ole roikkunut se raskas ahdistus mitä exän kanssa oli lähes jatkuvasti. Ei tunnu työltä, vaan elämältä.
"Oikean" ihmissuhteen ei kuulu sisältää työskentelyä.
Sitten ihmetellään miksi jäät yksin.
Kyllä se nyt vaan niin on, että mitä syvempi suhde, sitä enemmän siinä joutuu kohtaamaan kaikenlaista itsessään ja toisessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä parsisuhde vaatii työtä, muuta kun on samanlainen arvomaailma monessa suhteessa, työ ei ole raskasta vaan parisuhde toimii pienillä korjauksilla. Hyvässä parisuhteessa tuetaan toista ja ne kotityöt menevät joskus 80/20 ja joskus 20/80.
Ikävä kyllä olen nähnyt, että kun miehellä on vaikeaa, nainen ei siedä sitä ja lähtee pian suhteesta. Esimerkiksi kun mies jää työttömäksi. Toisinpäin ei tapahdu samaa.
Kun nainen sairastuu, mies lähtee. Kun mies sairastuu, nainen hoivaa. Ihan tutkittu juttu. Miehet lähtevät aina helpommin, kun ei ole enää kivaa.
On taas niin tietoa että. Naiset lähtee ja lopettaa suhteen huomattavasti useimmin kuin miehet. Tilastoissa miehet haluaa jatkaa suhdetta ja naiset myös pettävät miehiä useammin.
Ja mikään työkään ei riitä, jos kumppanin emotionaalinen kasvu on jumittanut jonnekin 8-10-vuotiaan tasolle. Siinähän yrittää työstää läpi elämänsä, kuten äitini ikävä kyllä on tehnyt isäni kanssa.
Minusta on huvittavaa tuon toisilleen väärät ihmiset -kliseen käyttö pitkissä liitoissa joista on lähdetty. Se kertoo kyvyttömyydestä nähdä omaa osuuttaan millään tavalla. Siksi ne seuraavatkin suhteet tai liitot tulevat kaatumaan. Ihminen toistaa samoja kaavojaan eikä opi virheistään.