Minusta hyvä parisuhde ei "vaadi työtä"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"If it is too much work, it does not work." Tämä on paras ja viisain neuvo parisuhteeseen yhdeltä viisaalta ihmiseltä. Eli suomeksi, jos suhde teettää liikaa töitä, niin suhde ei toimi.

Kyllä hyvässä suhteessa on sellainen helppous, eikä sen eteen tarvitse tehdä töitä koko ajan. Suhde sen väärän kanssa on taas suhdetyöleiri.

Toi pätee osittain ihan hyvin. Ja etenkin niin, että jos siinä suhteessa on alusta asti paljon työtä mitä pitäisi tehdä, niin ehkä se suhde ei silloin tule toimimaan koskaan. Mutta entäs jos se suhde ensin toimii, vaikka useamman vuoden, ja sitten tulee niitä vastoinkäymisiä. Pitääkö silloinkin luovuttaa melko heti, jos tuntuu että on liikaa töitä suhteessa? Tulee mieleen, että miksi alunperinkään alkaa pidempään suhteeseen, jos ei voi ollenkaan luottaa siihen, että tuetaan toisiaan jos/kun tulee vaikeita aikoja.

Ilman luottamusta suhde jää aina pinnalliselle tasolle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen! Jos kovasti täytyy pinnistellä ja panostaa, niin... sorry mutta olette väärän kumppanin kanssa. Oikean kanssa elämä soljuu, ristiriidat ratkeavat ja parisuhteen muuttuminen ja erilaiset vaiheet eivät muodostu ongelmiksi, vaan ovat osa elämää.

Toisen tai molemman puoliskon terveyden menetys esim. krooninen sairaus tms. , toisen tai molemman puoliskon työttömyys ja monet muut itsestä riippumattomat kohtalon oikut saattavat muuttaa avioliittoa niin, että se konkreettisesti vaatii työtä.

Totta on että erilaiset vaiheet ja vastoinkäymiset kuuluvat elämään.

Vaikean kriisin keskellä ei rakastavinkaan liitto "solju" itsestään, vaan ihan tavalliset arkiset asiat vaativat työtä sujuakseen.

Sairauden, vakavan onnettomuuden tai muun vaikean vastoinkäymisen osuessa omaan elämään sen vasta ymmärtää.

Avioliittomme on kestänyt 36-v ja siitä viimeiset 28-v puolison vakavien sairauksien sävyttämänä.

Alkaa tässä itselläkin ikää jo olla ja monenlaista kremppaa. Jatkamme "taistelua" niin myötä kuin vastamäessä.

Ja ei- emme ole väärän ihmisen kanssa naimisissa vaan meidän liittoomme on vain osunut kohtuuttoman paljon vastoinkäymisiä- niiden kanssa pärjääminen todellakin vaatii työtä, joka päivä.

Jos olisit sen väärän ihmisen kanssa, niin et tosiaankaan jaksaisi sitä ylimääräistä työtä. Ihan sama, johtuuko se luonteiden epäsopivuudesta vai toisen sairastumisesta. Oikean ihmisen rinnalla on helppo olla silloin, kun asiat on ns. hyvin. Kun tulee vaikeita kriisejä, niin niistäkin pystyy selviytymään sen oikean rinnalla, vaikka raskasta välillä onkin. Tottakai sairastumisissa ja muissa isoissa kriiseissä jokainen joutuu ponnistelemaan, mutta siitä ei ole kyse, kun sanotaan, että parisuhteen ylläpito (normaalitilassa) vaatii työtä. Ei se vaadi. Ja kyllä, olen kokenut puolison vakavan sairastumisen, on ollut molemminpuolista työttömyyttä, sairauksia lapsilla jne. Kuspään kanssa ei puhalleta yhteen hiileen, vaan ollaan eri joukkueissa ja siinä taas ei ole mitään järkeä parisuhteen kannalta. Silloin työnteko on turhaa.

Kyllä pitkä parisuhde vaatii työtä, mutta se ei tietenkään tarkoita jatkuvaa toisen jokaisen oikun mukaan hyppimistä. Eteen tulee aina välillä isompia tai pienempiä ristiriitoja, ja ne ratkaistaan niin, että molemmat ovat tyytyväisiä. Toisen huomioimisen ja asiallisen kohtelun taas ei pitäisi olla mikään ylimääräinen vaiva, vaan kyllä rakkaan ihmisen vuoksi haluaa tehdä pieniä asioita ihan muuten vain.

3.9

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En. Suhde jossa kumpikaan ei halua tehdä töitä on joko suhde josta lähdetään ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen. Tietysti jonkun mielestä tällainenkin suhde voi olla hyvä.

Määrittele vastoinkäyminen?

Tässä yhteydessä oikeastaan mikä tahansa tilanne, joka muuttaa suhteen dynamiikkaa niin, ettei kaikki ole enää ihanaa ja ruusuilla tanssimista vaan pitää joutua tekemään kompromisseja. Lapsen syntyminen, toisen sairastuminen, työttömäksi jääminen. Tai ihan vain ensimmäinen riita, joka pitäisi selvittää kommunikoimalla ja ehkä tehdä asiassa jonkinlainen kompromissi.

Onneksi lapsia ei ole pakko hankkia.

Kelalta saa tukea, jos sairastuu tai jää työttömäksi.

Vierailija kirjoitti:

Ei ihme että suhteet kestää vuoden pari kun ap:n avaus saa noin paljon yläpeukkua.

Joulukuussa tulee 17 vuotta täyteen oman mieheni kanssa. Tapasimme 23-vuotiaina ja naimisiin menimme 25-vuotiaina. Emme ole riidelleet kertaakaan. Eri mieltä voidaan olla asioista ja sitten pohditaan, mikä olisi kumpaakin miellyttävä ratkaisu. Tämä ei ole vaatinut kummaltakaan "työtä", koska kyseessä on lapsuudessa opittu toimintamalli: jos ollaan yhtä mieltä, tehdään niin, jos eri mieltä, mietitään yhdessä. Ei ole vielä sellaista asiaa tullut vastaan, joka ei näin toimien olisi ratkennut. Olemme muutenkin edelleen kuin vastarakastuneet ja sitä jaksetaan ihmetellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En. Suhde jossa kumpikaan ei halua tehdä töitä on joko suhde josta lähdetään ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen. Tietysti jonkun mielestä tällainenkin suhde voi olla hyvä.

Määrittele vastoinkäyminen?

Mies näkee kavereitaan.

Riippuu varmaan kavereista. Jos kaverit on normaaleja ihmisiä ja tapaamiset normaalia ihmisten välistä kanssakäymistä, niin tuksin kenelläkään on mitään sitä vastaan, että toisella on omia kavereita. Päinvastoin, on hyvä, että toinen  (tässä tapauksessa mies) on välillä pois kotoa omien kavereidensa kanssa ja itse saa olla rauhassa kotona.

En ymmärrä mistä miehet luulee, että niitä kaivataan koko ajan kotona. Ainakin itse viihdyn todella mainioisti yksin ja tykkään, että mies saisi käydä enemmänkin kavereillaan.

Mutta jos kaverit on sellaisia, että kun mies niitä menee tapaamaan, tietää, että kotona miestä seuravan kerran näkyy muutaman päivän päästä, kun viimein jaksaa kontata kotiin. Tilit tyhjinä ja muisti poissa niin ei todellakaan mukavaa. 

Tietenkin mies voi sitten vinkua, että  vaimo ei tykkää, kun tapaa kavereita :D

Meilläkään ei ole sitä "työtä" ja 25v yhdessä. Erottu ollaan melkein noin 3x. Arki sujuu jos arki sujuu. Jos ei niin väännetään asiat jotenkin läpi. Vuosiin ei kumpikaan ole halunnut erota, lähinnä kun lapset oli pieniä ja kun kumpikin meistä sairastui. Kun yksi lapsistamme sairastui vakavasti niin mies luovutti ja jätti mulle kaiken lapsiin liittyvän ja muutkin henkisesti vaikeat asiat. Voi siis sanoa että olen perheen pää ollut vuosia ja en voi enää sairastua koska muuten kaikki kaatuu.

Eli voi ne "työtkin" luovuttaa kokonaan toiselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ihme että suhteet kestää vuoden pari kun ap:n avaus saa noin paljon yläpeukkua.

Joulukuussa tulee 17 vuotta täyteen oman mieheni kanssa. Tapasimme 23-vuotiaina ja naimisiin menimme 25-vuotiaina. Emme ole riidelleet kertaakaan. Eri mieltä voidaan olla asioista ja sitten pohditaan, mikä olisi kumpaakin miellyttävä ratkaisu. Tämä ei ole vaatinut kummaltakaan "työtä", koska kyseessä on lapsuudessa opittu toimintamalli: jos ollaan yhtä mieltä, tehdään niin, jos eri mieltä, mietitään yhdessä. Ei ole vielä sellaista asiaa tullut vastaan, joka ei näin toimien olisi ratkennut. Olemme muutenkin edelleen kuin vastarakastuneet ja sitä jaksetaan ihmetellä.

Jotkut löytää sen puuttuvan puolikkaansa ja te selvästikin olette löytäneet, onnittelut siitä!

Itse on ole noin onnellisessa liitossa, päinvastoin, vääntöä tulee joka asiasta, jopa sellaisista, joista ollaan ihan samaa mieltä :D

Meillä on 4 lasta ja selvästi näkee, kun seurustelukumppani tuodaan näytille, kenen suhde tulee kestämään ja kenen ei.  Joillakin vain on sitä sielujen sympatiaa keskenään ja heillä synkkaa luonnostaa hyvin kaikki asiat. Toisista näkee jo kauaksi, ettei suhde pitkälle pötki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ihme että suhteet kestää vuoden pari kun ap:n avaus saa noin paljon yläpeukkua.

Joulukuussa tulee 17 vuotta täyteen oman mieheni kanssa. Tapasimme 23-vuotiaina ja naimisiin menimme 25-vuotiaina. Emme ole riidelleet kertaakaan. Eri mieltä voidaan olla asioista ja sitten pohditaan, mikä olisi kumpaakin miellyttävä ratkaisu. Tämä ei ole vaatinut kummaltakaan "työtä", koska kyseessä on lapsuudessa opittu toimintamalli: jos ollaan yhtä mieltä, tehdään niin, jos eri mieltä, mietitään yhdessä. Ei ole vielä sellaista asiaa tullut vastaan, joka ei näin toimien olisi ratkennut. Olemme muutenkin edelleen kuin vastarakastuneet ja sitä jaksetaan ihmetellä.

Oletteko yhtyneet?

Onko tästä pääteltävissä se että naiset ei näe parisuhdetta hyvänä ennen kun on saanut kaiken työn parisuhteen eteen siirrettyä miehen hoidettavaksi kun ihan kaikki teitää että parisuhde vaatii töitä molemmilta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En. Suhde jossa kumpikaan ei halua tehdä töitä on joko suhde josta lähdetään ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen. Tietysti jonkun mielestä tällainenkin suhde voi olla hyvä.

Määrittele vastoinkäyminen?

Mies näkee kavereitaan.

Riippuu varmaan kavereista. Jos kaverit on normaaleja ihmisiä ja tapaamiset normaalia ihmisten välistä kanssakäymistä, niin tuksin kenelläkään on mitään sitä vastaan, että toisella on omia kavereita. Päinvastoin, on hyvä, että toinen  (tässä tapauksessa mies) on välillä pois kotoa omien kavereidensa kanssa ja itse saa olla rauhassa kotona.

En ymmärrä mistä miehet luulee, että niitä kaivataan koko ajan kotona. Ainakin itse viihdyn todella mainioisti yksin ja tykkään, että mies saisi käydä enemmänkin kavereillaan.

Mutta jos kaverit on sellaisia, että kun mies niitä menee tapaamaan, tietää, että kotona miestä seuravan kerran näkyy muutaman päivän päästä, kun viimein jaksaa kontata kotiin. Tilit tyhjinä ja muisti poissa niin ei todellakaan mukavaa. 

Tietenkin mies voi sitten vinkua, että  vaimo ei tykkää, kun tapaa kavereita :D

Ei miehet niin luule kun miehet tietää sen että kotona ei kaivata ennen kun tulee laskuja tai töitä.

Hyvä parisuhde ei ole soutamista, vaan enemmänkin purjehtimista.

Se ei vaadi työtä vaan liukuu itsestään vaivatta.

Sääliksi käy niitä jotka tulee töistä uuteen työhönsä parisuhteeseen ja repii selkä kipeänä airoilla kohti uusia aallokoita.

Sellaisesta tulee mieleen tomppelit vaaleanpunaisissa pelihousuissaan. Tomppeli repii itsensä rikki rakkaudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole samaa mieltä. Työ on tässä vain kielikuva, joka tarkoittaa sitä, että otetaan puoliso huomioon ja ollaan valmiita selvittämään myös eteen tulevat ongelmat.

Mitkä ongelmat? Ei parisuhde auttamatta ole nippu ongelmia.

Nippu ongelmia? Jopas tulkitsit. Yli äyräiden meni tulkintasi.

Ei se pelkkää auvoakaan ole.

Valmiuksia selvitellä, kun tulee töksy. Ja tahtoa.

Jos on luonnetta, niin eihän sitä voi kaikkialla pelkkää samaa mieltä. Olla.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pitkä parisuhde vaatii työtä, mutta se ei tietenkään tarkoita jatkuvaa toisen jokaisen oikun mukaan hyppimistä. Eteen tulee aina välillä isompia tai pienempiä ristiriitoja, ja ne ratkaistaan niin, että molemmat ovat tyytyväisiä. Toisen huomioimisen ja asiallisen kohtelun taas ei pitäisi olla mikään ylimääräinen vaiva, vaan kyllä rakkaan ihmisen vuoksi haluaa tehdä pieniä asioita ihan muuten vain.

Sitten on parisuhteiden vapaamatkustelijoita jotka eivät tee itse mitään suhteen eteen. Jatkuva palvonnan, huomion ja ihailun tarve mutta itse ei olla valmiita tukemaan toista esimerkiksi raskausaikana vaan salasuhteillaan silloin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En. Suhde jossa kumpikaan ei halua tehdä töitä on joko suhde josta lähdetään ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen. Tietysti jonkun mielestä tällainenkin suhde voi olla hyvä.

Määrittele vastoinkäyminen?

Mies näkee kavereitaan.

Riippuu varmaan kavereista. Jos kaverit on normaaleja ihmisiä ja tapaamiset normaalia ihmisten välistä kanssakäymistä, niin tuksin kenelläkään on mitään sitä vastaan, että toisella on omia kavereita. Päinvastoin, on hyvä, että toinen  (tässä tapauksessa mies) on välillä pois kotoa omien kavereidensa kanssa ja itse saa olla rauhassa kotona.

En ymmärrä mistä miehet luulee, että niitä kaivataan koko ajan kotona. Ainakin itse viihdyn todella mainioisti yksin ja tykkään, että mies saisi käydä enemmänkin kavereillaan.

Mutta jos kaverit on sellaisia, että kun mies niitä menee tapaamaan, tietää, että kotona miestä seuravan kerran näkyy muutaman päivän päästä, kun viimein jaksaa kontata kotiin. Tilit tyhjinä ja muisti poissa niin ei todellakaan mukavaa. 

Tietenkin mies voi sitten vinkua, että  vaimo ei tykkää, kun tapaa kavereita :D

Ei miehet niin luule kun miehet tietää sen että kotona ei kaivata ennen kun tulee laskuja tai töitä.

No miksi ne sitten väittää, ette eivät muka saa käydä kavereilla, jos kerran tietävät, että heitä ei kotona kaivata????? Taitaa olla niin, kuin meilläkin joskus, että kun mies ei jaksanut/halunnut lähteä kavereiden kanssa jonnekin/ei jaksanut lähteä harrastuksiinsa, kuulin, kuinka hän puhelimessa valehteli kavereilleen, että minä en päästä :D 

Se on niin helppo laittaa syyt puolison niskaan.

Ja kenen kotiin nykyään tulee laskuja???? Eikö ne kaikki ole e -laskuja? Meille ei ainakaan ole tullut laskuja aikapäiviin vaan kaikki menee suoraan tililtä. 

Ja mitä noihin töihin tulee, niin ei niitä töitä kotona kerrostalossa miehellä juurikaan ole. Työt tehdään työpaikalla.

Voi tulla sinulle yllätyksenä, mutta aika monessa taloudessa nainen yksin hoitaa laskujen maksun.

Katsos, nyt ei enää eletä mitään 1930-lukua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ihme että suhteet kestää vuoden pari kun ap:n avaus saa noin paljon yläpeukkua.

Joulukuussa tulee 17 vuotta täyteen oman mieheni kanssa. Tapasimme 23-vuotiaina ja naimisiin menimme 25-vuotiaina. Emme ole riidelleet kertaakaan. Eri mieltä voidaan olla asioista ja sitten pohditaan, mikä olisi kumpaakin miellyttävä ratkaisu. Tämä ei ole vaatinut kummaltakaan "työtä", koska kyseessä on lapsuudessa opittu toimintamalli: jos ollaan yhtä mieltä, tehdään niin, jos eri mieltä, mietitään yhdessä. Ei ole vielä sellaista asiaa tullut vastaan, joka ei näin toimien olisi ratkennut. Olemme muutenkin edelleen kuin vastarakastuneet ja sitä jaksetaan ihmetellä.

Oletteko yhtyneet?

Kyllä - jopa ennen avioliittoa! Toivottavasti et saanut sydäriä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole samaa mieltä. Työ on tässä vain kielikuva, joka tarkoittaa sitä, että otetaan puoliso huomioon ja ollaan valmiita selvittämään myös eteen tulevat ongelmat.

Mitkä ongelmat? Ei parisuhde auttamatta ole nippu ongelmia.

Nippu ongelmia? Jopas tulkitsit. Yli äyräiden meni tulkintasi.

Ei se pelkkää auvoakaan ole.

Valmiuksia selvitellä, kun tulee töksy. Ja tahtoa.

Jos on luonnetta, niin eihän sitä voi kaikkialla pelkkää samaa mieltä. Olla.

Se vähän riippuu luonteista, toisilla menee paremmin yksiin, täydentävät toisiaan, eikä tule herkästi riitoja, kuin toisilla. Myös itsellä kokemusta molemmista. Mieluummin olen tyytyväisenä onnellisessa suhteessa, kuin jossa revitään pelihousuja. Toki jotain pientä joskus on, mutta ei nyt mitään mainittavia ristiriitoja. Jos kaikki soljuu hyvin, ei tarvitse tehdä töitä.

Vastaus ap:lle: en ole samaa mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset taitavat vain ymmärtää termin eri tavalla. Joillekin työ tarkoittaa sitä, että niska limassa tehdään jotain kauheaa. Joillekin vain sitä, että tekee parisuhteen yhteisen hyvän vuoksi asioita, joiden tietää ilahduttavan toista.

Tässä on se ero, että jos parisuhde on hyvä, se ei ole mitään työtä, vaan intohimon ja rakkauden toteuttamista.

On kokemusta molemmanlaisista parisuhteista.