Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten riidellään, ettei loukkaa toista?
11.07.2023 |
Mitä se rakentava riitelty on? Ei saa huutaa, ei saa paiskoa tavaroita, ei saa haukkua, ei saa ottaa vanhoja asioita esiin, ei saa uhkailla, ei saa pitää mykkäkoulua, ei saa uhriutua, ei manipuloida. Kaikilla meillä on haitallisia tapoja ja usein riidellessä taantuu alemmalle tasolle, ainakin minä. Mutta mitä se rakentava riitely käytännössä on?
Kommentit (106)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulkaas, kun tuo lässytysesimerkki on totta. Vuorovaikutusoppien mukaista. Jos ilmaisee itsensä tuolla kaavalla, ja vastapuoli hermostuu, on se täysin vastapuolen omien korvien välissä. Kenenkään ei tarvitse hermostua, jos minä kerron omat tunteeni ja toiveeni.
Terv. Vuorovaikutustaitojen ope
Missä vuorovaikutusoppaassa opetetaan, että syyttely on rakentava tapa kommunikoida?
Eihän tuossa esimerkissä syytellä. Syyttelevä tapa menisi näin:
1. Taas sä jätit kahvikupin pöydälle
2. Aina mä joudun korjaamaan sen, koska et viitsi itse sitä tehdä
3. Aina mä vaan korjaan sun jälkiäsi ja se on sun syy, että mä olen niin vittuuntunut.Samaa syyttelyä se on, vaikka sanomaa olisi korulauseilla hämärrytetty.
Vuorovaikutusteoriouden mukaan syyttely on sitä, että aloitat sanomasi sinä-muodolla. Minun näkökulmastani puhuminen ei ole syyttelyä, vaan minun ajatuksia ja tunteita.
Juu, toki kuulija voi kääntää päässään sen syyttelyksi, ja manipuloiva ihminen pystyy hyväksikäyttämään näitä oppeja ja ujuttaa piiloviestiä mukaan. Mutta toistaiseksi ei ole tietääkseni keksitty parempia ohjeita kuin se, että kun minä kerron, mikä minua harmittaa, ja miksi harmittaa ja mitä haluaisin sinun tekevän toisin.
Minun mielestäni sinä olet itsekäs k¨sipää. Eikö tuo muka ole syyttelyä ja haukkumista? :D
On. Parempi olisi sanoa, että kun sinä teet x ja y, niin minusta tuntuu, että olet itsekäs.
Eli tulin todistaneeksi, että sinun vuorovaikutusteoria ei pidä paikkaansa. Sinähän sanoit, että syyttely alkaa aina sinä-muodolla ja minä-muotoinen puhe on vain tunteiden ja ajatusten sanoittamista. Oikeastihan kieli on huomattavasti monimuotoisempaa, kuten tahallisen kärjistetyllä esimerkilläni juuri havaitsimme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko tuohon termiin ollenkaan ja meillä riidellään sattuneista syistä tosi paljon. Itse kaivan aina riidan yhteydessä esiin ihan kaiken mahdollisen ja vaikka arjessa yleensä mies on se, joka vinoilee joka asiasta ja päsmäröi besserwisserinä ja suhtautuu tosi usein alentuvasti tekemisiini ja sanomisiini, riidellessä hän ei pärjää minulle verbaalisesti alkunkaan. Minulle kasvaa silloin sarvet päähän. En osa sanoa, onko rakentavaa. Ei varmaankaan
Exän kanssa ei riidelty melkein 10 vuoden aikana yhtään ainutta kertaa
Kuulostaa hirveältä. Eihän parisuhteen pidä olla mikään taistelukenttä! Erimielisyyksiä jne tulee tottakai, mutta en itse jaksaisi tuollaista alkuunkaan.
Jaksaminen on usein tiukilla, myös muista syistä.
Ei ole olemassa sellaista asiansa esittämisen tapaa, jolla voisi olla 100% varma, ettei toinen loukkaannu siitä. Meitä kun on niin moneen junaan. Vuorovaikutusteorioiden mukainen oikeaoppinen tapakaan ei ole mitenkään varma. Sillä pääsee kuitenkin jo pitkälle, ettei tahallisesti ärsytä toista eikä anna tulla sitä mitä sylki suuhun tuo, vaan harkitsee sanojaan.
Ja kahvikuppiesimerkistä jankkaajille: käsittääkseni se oli nimenomaan esimerkki, hyödyntäen jotain keksittyä esimerkkiasiaa. Sillä demonstroitiin tiettyä vuorovaikutustapaa, eikä otettu kantaa siihen, kannattaako kahvikupista sanoa mitään. (Mun mielestä yksittäisestä kahvikupista ei, mutta sitten kannattaa, jos yleislinjana vain toinen tekee kotitöitä ja toinen laiskottelee.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulkaas, kun tuo lässytysesimerkki on totta. Vuorovaikutusoppien mukaista. Jos ilmaisee itsensä tuolla kaavalla, ja vastapuoli hermostuu, on se täysin vastapuolen omien korvien välissä. Kenenkään ei tarvitse hermostua, jos minä kerron omat tunteeni ja toiveeni.
Terv. Vuorovaikutustaitojen ope
Missä vuorovaikutusoppaassa opetetaan, että syyttely on rakentava tapa kommunikoida?
Eihän tuossa esimerkissä syytellä. Syyttelevä tapa menisi näin:
1. Taas sä jätit kahvikupin pöydälle
2. Aina mä joudun korjaamaan sen, koska et viitsi itse sitä tehdä
3. Aina mä vaan korjaan sun jälkiäsi ja se on sun syy, että mä olen niin vittuuntunut.Samaa syyttelyä se on, vaikka sanomaa olisi korulauseilla hämärrytetty.
Vuorovaikutusteoriouden mukaan syyttely on sitä, että aloitat sanomasi sinä-muodolla. Minun näkökulmastani puhuminen ei ole syyttelyä, vaan minun ajatuksia ja tunteita.
Juu, toki kuulija voi kääntää päässään sen syyttelyksi, ja manipuloiva ihminen pystyy hyväksikäyttämään näitä oppeja ja ujuttaa piiloviestiä mukaan. Mutta toistaiseksi ei ole tietääkseni keksitty parempia ohjeita kuin se, että kun minä kerron, mikä minua harmittaa, ja miksi harmittaa ja mitä haluaisin sinun tekevän toisin.
Minun mielestäni sinä olet itsekäs k¨sipää. Eikö tuo muka ole syyttelyä ja haukkumista? :D
On. Parempi olisi sanoa, että kun sinä teet x ja y, niin minusta tuntuu, että olet itsekäs.
Eli tulin todistaneeksi, että sinun vuorovaikutusteoria ei pidä paikkaansa. Sinähän sanoit, että syyttely alkaa aina sinä-muodolla ja minä-muotoinen puhe on vain tunteiden ja ajatusten sanoittamista. Oikeastihan kieli on huomattavasti monimuotoisempaa, kuten tahallisen kärjistetyllä esimerkilläni juuri havaitsimme.
Joo, ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat. Mutta huomioi, edellinen lause: minusta _tuntuu_, että sinä olet itsekäs. Minä puhun minun tunteestani, en faktasta. Jos sanon: sinä _olet_ itsekäs, niin sitten esitän faktan. Ja se on se syytös. Oma tunne ei ole syytös.
tässä yritetään yksinkertaistaa asioita. Tuskin lukisit, jos kirjoittaisin tähän romaanin kaikista vivahteista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulkaas, kun tuo lässytysesimerkki on totta. Vuorovaikutusoppien mukaista. Jos ilmaisee itsensä tuolla kaavalla, ja vastapuoli hermostuu, on se täysin vastapuolen omien korvien välissä. Kenenkään ei tarvitse hermostua, jos minä kerron omat tunteeni ja toiveeni.
Terv. Vuorovaikutustaitojen ope
Missä vuorovaikutusoppaassa opetetaan, että syyttely on rakentava tapa kommunikoida?
Eihän tuossa esimerkissä syytellä. Syyttelevä tapa menisi näin:
1. Taas sä jätit kahvikupin pöydälle
2. Aina mä joudun korjaamaan sen, koska et viitsi itse sitä tehdä
3. Aina mä vaan korjaan sun jälkiäsi ja se on sun syy, että mä olen niin vittuuntunut.Ei ollut enää puhe siitä kahvikupista. Lainaamassani viestissä ihan sekokielellä syyteltiin. On kuulemma korvien välissä vika, jos lässytyspuhe ei uppoakaan.
Kerrotko, mikä tuossa alkuperäisessä viestissä oli syyttelyä? Minä kun en sellaista viestistä huomaa.
Kerroin jo. Siitä vain luet huolellisesti, mitä sinulle kirjoitin.
Anna esimerkki, mikä lause tai sana on sinusta syyttelyä. Et sitä kertonut.
Lässytys on yleensä äänensävy, eikä se näy kirjoitetusta tekstistä.
Todellakin näkyy. Kirjoitetussa tekstissä on paljonkin sävyjä, kun niitä vain osaa lukea. Pari esimerkkiä:
"Saatana, kun et koskaan laita sitä kuppia koneeseen. Mikä helvetti siinä on niin vaikea?!?!?!"
"Kulta rakas, voisitko mitenkään laittaa sen kupin koneeseen, jotta minulle ei tulisi paha mieli"
"Voitko laittaa kupin koneeseen"
Etkö oikeasti huomaa noissa kolmessa sävyeroa?
Nyt ymmärrän. En silti kokenut alkuperäistä esimerkkiä manipuloivana, kuten tuo sinun keskimmäinen esimerkkisi on.
Useampikin henkilö näytti kokevan. Ja siitä tuli hirveä huuto ja syytely, kun sen sanoi ääneen. Miksiköhän?
Hyvä kysymys. En tiedä. Oppitunneilla ei kukaan ole tuota sanonut ääneen. Kerran eräs tyttö sanoi, että häntä ärsyttää, kun joku puhuu minä-kieltä. Hänelle tulee mieleen, että tyyppi on vain minäminäminä. Ihmettelin vain, että kenenköhän ajatuksista sitten pitäisi puhua, ellei omista.
Miten olisi sellainen vaihtoehto, että puhumisen ja minä-juttujen sijaan keskittyisi välillä siihen toiseen osapuoleen? Tyttöä saattoi ärsyttää minä-puhe, koska hänen kokemuksissaan se on tarkoittanut sitä, että toinen vain sanoittaa minä-puheella omia tunteitaan, mutta ei ikinä vaivaudu kuuntelemaan tämän tytön minä-puhetta. Omien tunteiden sanoittamisellakin voi jyrätä toisen, jos sanoittaminen menee sille tasolle, että aina puhe kääntyy minä-muotoon eikä ikinä kysytä miltä SINUSTA tuntuu ja mitä SINÄ tästä ajattelet. Katsos kun vuorovaikutus ei ole monologia, vaan dialogia. Ja vuorovaikutuksessa kuuntelulla on huomattavasti suurempi rooli kuin puhumisella. Aidolla kuuntelulla. Tästä on hyviä kirjoja, joissa selitetään, mitä eroa on kuuntelemisella ja aktiivisella kuulemisella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulkaas, kun tuo lässytysesimerkki on totta. Vuorovaikutusoppien mukaista. Jos ilmaisee itsensä tuolla kaavalla, ja vastapuoli hermostuu, on se täysin vastapuolen omien korvien välissä. Kenenkään ei tarvitse hermostua, jos minä kerron omat tunteeni ja toiveeni.
Terv. Vuorovaikutustaitojen ope
Missä vuorovaikutusoppaassa opetetaan, että syyttely on rakentava tapa kommunikoida?
Eihän tuossa esimerkissä syytellä. Syyttelevä tapa menisi näin:
1. Taas sä jätit kahvikupin pöydälle
2. Aina mä joudun korjaamaan sen, koska et viitsi itse sitä tehdä
3. Aina mä vaan korjaan sun jälkiäsi ja se on sun syy, että mä olen niin vittuuntunut.Ei ollut enää puhe siitä kahvikupista. Lainaamassani viestissä ihan sekokielellä syyteltiin. On kuulemma korvien välissä vika, jos lässytyspuhe ei uppoakaan.
Kerrotko, mikä tuossa alkuperäisessä viestissä oli syyttelyä? Minä kun en sellaista viestistä huomaa.
Kerroin jo. Siitä vain luet huolellisesti, mitä sinulle kirjoitin.
Anna esimerkki, mikä lause tai sana on sinusta syyttelyä. Et sitä kertonut.
Lässytys on yleensä äänensävy, eikä se näy kirjoitetusta tekstistä.
Todellakin näkyy. Kirjoitetussa tekstissä on paljonkin sävyjä, kun niitä vain osaa lukea. Pari esimerkkiä:
"Saatana, kun et koskaan laita sitä kuppia koneeseen. Mikä helvetti siinä on niin vaikea?!?!?!"
"Kulta rakas, voisitko mitenkään laittaa sen kupin koneeseen, jotta minulle ei tulisi paha mieli"
"Voitko laittaa kupin koneeseen"
Etkö oikeasti huomaa noissa kolmessa sävyeroa?
Nyt ymmärrän. En silti kokenut alkuperäistä esimerkkiä manipuloivana, kuten tuo sinun keskimmäinen esimerkkisi on.
Useampikin henkilö näytti kokevan. Ja siitä tuli hirveä huuto ja syytely, kun sen sanoi ääneen. Miksiköhän?
Hyvä kysymys. En tiedä. Oppitunneilla ei kukaan ole tuota sanonut ääneen. Kerran eräs tyttö sanoi, että häntä ärsyttää, kun joku puhuu minä-kieltä. Hänelle tulee mieleen, että tyyppi on vain minäminäminä. Ihmettelin vain, että kenenköhän ajatuksista sitten pitäisi puhua, ellei omista.
Miten olisi sellainen vaihtoehto, että puhumisen ja minä-juttujen sijaan keskittyisi välillä siihen toiseen osapuoleen? Tyttöä saattoi ärsyttää minä-puhe, koska hänen kokemuksissaan se on tarkoittanut sitä, että toinen vain sanoittaa minä-puheella omia tunteitaan, mutta ei ikinä vaivaudu kuuntelemaan tämän tytön minä-puhetta. Omien tunteiden sanoittamisellakin voi jyrätä toisen, jos sanoittaminen menee sille tasolle, että aina puhe kääntyy minä-muotoon eikä ikinä kysytä miltä SINUSTA tuntuu ja mitä SINÄ tästä ajattelet. Katsos kun vuorovaikutus ei ole monologia, vaan dialogia. Ja vuorovaikutuksessa kuuntelulla on huomattavasti suurempi rooli kuin puhumisella. Aidolla kuuntelulla. Tästä on hyviä kirjoja, joissa selitetään, mitä eroa on kuuntelemisella ja aktiivisella kuulemisella.
Ehlä hän ajatteli juuri niin. En tiedä kontekstis, johon hän viittasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulkaas, kun tuo lässytysesimerkki on totta. Vuorovaikutusoppien mukaista. Jos ilmaisee itsensä tuolla kaavalla, ja vastapuoli hermostuu, on se täysin vastapuolen omien korvien välissä. Kenenkään ei tarvitse hermostua, jos minä kerron omat tunteeni ja toiveeni.
Terv. Vuorovaikutustaitojen ope
Missä vuorovaikutusoppaassa opetetaan, että syyttely on rakentava tapa kommunikoida?
Eihän tuossa esimerkissä syytellä. Syyttelevä tapa menisi näin:
1. Taas sä jätit kahvikupin pöydälle
2. Aina mä joudun korjaamaan sen, koska et viitsi itse sitä tehdä
3. Aina mä vaan korjaan sun jälkiäsi ja se on sun syy, että mä olen niin vittuuntunut.Ei ollut enää puhe siitä kahvikupista. Lainaamassani viestissä ihan sekokielellä syyteltiin. On kuulemma korvien välissä vika, jos lässytyspuhe ei uppoakaan.
Kerrotko, mikä tuossa alkuperäisessä viestissä oli syyttelyä? Minä kun en sellaista viestistä huomaa.
Kerroin jo. Siitä vain luet huolellisesti, mitä sinulle kirjoitin.
Anna esimerkki, mikä lause tai sana on sinusta syyttelyä. Et sitä kertonut.
Lässytys on yleensä äänensävy, eikä se näy kirjoitetusta tekstistä.
Todellakin näkyy. Kirjoitetussa tekstissä on paljonkin sävyjä, kun niitä vain osaa lukea. Pari esimerkkiä:
"Saatana, kun et koskaan laita sitä kuppia koneeseen. Mikä helvetti siinä on niin vaikea?!?!?!"
"Kulta rakas, voisitko mitenkään laittaa sen kupin koneeseen, jotta minulle ei tulisi paha mieli"
"Voitko laittaa kupin koneeseen"
Etkö oikeasti huomaa noissa kolmessa sävyeroa?
Nyt ymmärrän. En silti kokenut alkuperäistä esimerkkiä manipuloivana, kuten tuo sinun keskimmäinen esimerkkisi on.
Useampikin henkilö näytti kokevan. Ja siitä tuli hirveä huuto ja syytely, kun sen sanoi ääneen. Miksiköhän?
Hyvä kysymys. En tiedä. Oppitunneilla ei kukaan ole tuota sanonut ääneen. Kerran eräs tyttö sanoi, että häntä ärsyttää, kun joku puhuu minä-kieltä. Hänelle tulee mieleen, että tyyppi on vain minäminäminä. Ihmettelin vain, että kenenköhän ajatuksista sitten pitäisi puhua, ellei omista.
Aika usein riitatilanteissa auttaa, kun puhutaan molempien ajatuksista. Ei "minäminäminäminä", vaan "minä entä sinä". Minä-puhe on ok, mutta meni tässäkin ketjussa siihen, että erilaisia näkökulmia ei edes yritetty ymmärtää, vaan huudettiin vain pää punaisena sinä MINÄ-puhetta. Kuunteleminen on taitolaji ja kun sen osaa, välttyy monelta riidalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä- viestintä on syvältä, lapsuudessa vanhemmat aina puhui juuri niin. "MINUSTA tuntuu pahalta kun sinä teit noin" eli minä olin tehnyt jotain vahingossa, ajattelemattomuuttani tai huomaamattani ja sitten olinkin vastuussa toisen ihmisen tunteista ja ne piti jotenkin korjata. Mielummin kuulen suoraan, "teit väärin tuossa" ja sit voidaan keskutella mikä siinä meni väärin ja ehkä sitten tarvittaessa siitä miltä kenestäkin tilanne tuntui.
Ja itse yritän ajatella myös niin, että jos se väärin täytetty astianpesukone, huonoon saumaan sovittu keikkareissu tai lattialle jätetty sukka on ainostaan siksi kurjaa että musta nyt sattuu tuntumaan se ikävältä, onko se syy aloittaa riitaa. Jos taas toinen on jättänyt sovitun asian tekemättä toistuvasti tai tuhlannut yhteiset lomarahat tai sopinut jonkun asian minun puolestani varmistamatta että se käy, on toinen toiminut väärin ja silloin voin sanoa, että tuo ei ollut oikein/kivasti/reilusti tehty ja sitten asiasta voi keskustella.
Se miltä mikäkin tuntuu kenestäkin kuuluu sitten joko muihin keskusteluihin, ei riitoihin vaan rakentaviin ja mukaviinkin hetkiin, joissa pyritään ymmärtämään toista ilman että siinä on jo riita päällä tai on sivuseikka varsinaisessa riideltävässä asiassa.
Suosittelen, meillä riidellään aika harvoin ja silloin kun riidellään, on siihen yleensä oikea syy ja asia saadaan selvitettyä reilusti, kun kyse ei ole mistään epämääräisestä "Musta tuntuu ja se on sun vika- jankkaamisesta.
Ihmiselämä on todella kompleksinen yhtälö. Parisuhde tekee kahden ihmisen yhtölästä vielä kompleksisemman, mutta toisaalta antaa mahdollisuuden käsitellä kummankin puolison komplekseja tavalla joka ei ole erakolle mahdollista.
Kysymys "miten olisi paras toimia juuri nyt?" on kysymys jonka esitämme (vähintään) alitajuisesti itsellemme useita kertoja päivässä. Vastaukset eivät useinkaan ole kovin yksinkertaisia, varsinkaan jos vastassa on yllättävä tai loppuelämän kannalta merkittävä asia. Näiden asioiden kanssa joutuu painimaan, joskus ihan tosissaan. Tämän painin verbaalista ilmentymää voisi kutsua "riitelyksi", mutta sanan kielteisen assosiaation takia puhuisin mieluummin vain erimielisyyksistä.
Erimielisyys tässä yhteydessä tarkoittaa tilannetta jossa puolisoiden vilpittömät näkemykset eroavat toisistaan merkittävällä tavalla. Kumpi on oikeassa? Ei ehkä kumpikaan. Mutta sitä ei voi tietää muuten kuin ottamalla molempien näkemykset aidosti pöydälle ja perkaamalla ne parhaan yhteisen ymmärryksen mukaan.
Jos molemmilla on aidosti sama tavoite, löytää ratkaisu joka on niin lähellä "oikeaa" kuin mihin meidän on mahdollista päästä, myös silloin kun se vaatii oman näkemyksen oikaisua, on mahdollista löytää aidosti molempia miellyttäviä vastauksia. Mutta mitä merkittävämmästä tai pitkäkestoisemmasta asiasta on kyse, sitä todennäköisempää on, että molemmilla on siihen liittyen vahvoja näkemyksiä, jolloin oikeiden vastausten löytyminen on myös vaikeampaa. (1/2)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulkaas, kun tuo lässytysesimerkki on totta. Vuorovaikutusoppien mukaista. Jos ilmaisee itsensä tuolla kaavalla, ja vastapuoli hermostuu, on se täysin vastapuolen omien korvien välissä. Kenenkään ei tarvitse hermostua, jos minä kerron omat tunteeni ja toiveeni.
Terv. Vuorovaikutustaitojen ope
Missä vuorovaikutusoppaassa opetetaan, että syyttely on rakentava tapa kommunikoida?
Eihän tuossa esimerkissä syytellä. Syyttelevä tapa menisi näin:
1. Taas sä jätit kahvikupin pöydälle
2. Aina mä joudun korjaamaan sen, koska et viitsi itse sitä tehdä
3. Aina mä vaan korjaan sun jälkiäsi ja se on sun syy, että mä olen niin vittuuntunut.Ei ollut enää puhe siitä kahvikupista. Lainaamassani viestissä ihan sekokielellä syyteltiin. On kuulemma korvien välissä vika, jos lässytyspuhe ei uppoakaan.
Kerrotko, mikä tuossa alkuperäisessä viestissä oli syyttelyä? Minä kun en sellaista viestistä huomaa.
Kerroin jo. Siitä vain luet huolellisesti, mitä sinulle kirjoitin.
Anna esimerkki, mikä lause tai sana on sinusta syyttelyä. Et sitä kertonut.
Lässytys on yleensä äänensävy, eikä se näy kirjoitetusta tekstistä.
Todellakin näkyy. Kirjoitetussa tekstissä on paljonkin sävyjä, kun niitä vain osaa lukea. Pari esimerkkiä:
"Saatana, kun et koskaan laita sitä kuppia koneeseen. Mikä helvetti siinä on niin vaikea?!?!?!"
"Kulta rakas, voisitko mitenkään laittaa sen kupin koneeseen, jotta minulle ei tulisi paha mieli"
"Voitko laittaa kupin koneeseen"
Etkö oikeasti huomaa noissa kolmessa sävyeroa?
Nyt ymmärrän. En silti kokenut alkuperäistä esimerkkiä manipuloivana, kuten tuo sinun keskimmäinen esimerkkisi on.
Useampikin henkilö näytti kokevan. Ja siitä tuli hirveä huuto ja syytely, kun sen sanoi ääneen. Miksiköhän?
Hyvä kysymys. En tiedä. Oppitunneilla ei kukaan ole tuota sanonut ääneen. Kerran eräs tyttö sanoi, että häntä ärsyttää, kun joku puhuu minä-kieltä. Hänelle tulee mieleen, että tyyppi on vain minäminäminä. Ihmettelin vain, että kenenköhän ajatuksista sitten pitäisi puhua, ellei omista.
Miten olisi sellainen vaihtoehto, että puhumisen ja minä-juttujen sijaan keskittyisi välillä siihen toiseen osapuoleen? Tyttöä saattoi ärsyttää minä-puhe, koska hänen kokemuksissaan se on tarkoittanut sitä, että toinen vain sanoittaa minä-puheella omia tunteitaan, mutta ei ikinä vaivaudu kuuntelemaan tämän tytön minä-puhetta. Omien tunteiden sanoittamisellakin voi jyrätä toisen, jos sanoittaminen menee sille tasolle, että aina puhe kääntyy minä-muotoon eikä ikinä kysytä miltä SINUSTA tuntuu ja mitä SINÄ tästä ajattelet. Katsos kun vuorovaikutus ei ole monologia, vaan dialogia. Ja vuorovaikutuksessa kuuntelulla on huomattavasti suurempi rooli kuin puhumisella. Aidolla kuuntelulla. Tästä on hyviä kirjoja, joissa selitetään, mitä eroa on kuuntelemisella ja aktiivisella kuulemisella.
Ehlä hän ajatteli juuri niin. En tiedä kontekstis, johon hän viittasi.
Jos tosissasi opetat vuorovaikutustaitoja, sinun pitäisi pystyä ilman rautalangasta vääntämistä ja kontekstiakin ymmärtämään myös toisenlaisia näkökulmia. Vuorovaikutustaidoista yksi olennaisimpia on kysy asettua toisen asemaan ja nähdä asiat muutenkin kuin omasta navasta käsin. Sekä erityisesti ymmärtää, että minun näkemykseni ei ole ainut oikea.
(2/2)
Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei näitä erimielisyyksiä kannattaisi ratkoa, tai että jos parisuhteessa nousee esiin asioita joista molemmilla on vahvoja toisistaan poikkeavia näkemyksiä ja näitä pyritään käsittelemään, on se välttämättä ongelma. Mikäli parisuhteessa ei koskaan ilmene erimielisyyksiä, ei sitä oikein vakavaksi parisuhteeksi voi nimittää. Enkä tarkoita tällä "riitelemistä", vaan vakavienkin asioiden yhteistä purkamista käsittelemistä, yhteisellä molempia palvelevalla tavoitteella ja tavalla.
Jos itse lähestyt erimielisyyksiä empatian ja ymmärtämisen tavoitteen kautta, toivoen parhaan mahdollisen ratkaisun – ei siis välttämättä oman mielipiteesi – toteutumista, huomaat että se on paljon helpompaa jos kumppanisi ei hyökkää sinua kohtaan sanallisesti tai muutenkaan. Se minkä kukin kokee hyökkäyksenä on yksilöllistä, mutta jos et halua puolustautumista – joka usein näkyy aggressiona – pyri välttämään asioita jotka voivat tuntua hyökkäyksiltä. Älä arvioi toisen motiiveja tai ajatuksia, kuten et halua omiasikaan arvioitavan, vaan puhu omasta persketiivistäsi, ymmärtäen että meidän kunkin perspektiivi on todella rajallinen ja usein vääristynyt kuva todellisuudesta. Pyri parhaasi mukaan ymmärtämään mitä puolisosi sanoo ja yritä ottaa se mahdollisimman objektiivisesti, informaationa. Jos et ymmärrä mitä hän tarkoittaa, kysy tarkentavia kysymyksiä ilman ivailua, ja kuuntele vastaukset.
Tietysti kaikki tämä on suhteessa itse asian vakavuuteen tai merkittävyyteen. Pieniä asioita me kaikki sivuutamme lähimmäistemme käytöksessä samoin kuin he toivottavasti meidän käytöksessämme. Se on osa tätä elämää.
Mutta näistä tavoista, siis että miten ja millä asenteella erimielisyyksiä vaikka parisuhteessa perataan, olisi hyvä keskustella silloin kun ei ole ns. tilanne päällä. Miten me haluamme ratkaista vastaan tulevia elämän ongelmia? Koska niitä on kyllä tulossa, eikä kriisin ollessa tulilla pysty kovin helposti näitä keskusteluja käymään, jos ei aikaisemmin ole sitä tehnyt.
Olisi arvokasta jos erimielisyyden osapuolet voisivat tunnustaa omaavansa voimakkaita näkemyksiä asiaan liittyen, mutta että ovat niistä huolimatta valmiita ja halukkaita myös muuttamaan mielensä hyvien perustelujen myötä, koska ennen kaikkea haluavat selvittää mikä on paras vaihtoehto ja toimia sen mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulkaas, kun tuo lässytysesimerkki on totta. Vuorovaikutusoppien mukaista. Jos ilmaisee itsensä tuolla kaavalla, ja vastapuoli hermostuu, on se täysin vastapuolen omien korvien välissä. Kenenkään ei tarvitse hermostua, jos minä kerron omat tunteeni ja toiveeni.
Terv. Vuorovaikutustaitojen ope
Missä vuorovaikutusoppaassa opetetaan, että syyttely on rakentava tapa kommunikoida?
Eihän tuossa esimerkissä syytellä. Syyttelevä tapa menisi näin:
1. Taas sä jätit kahvikupin pöydälle
2. Aina mä joudun korjaamaan sen, koska et viitsi itse sitä tehdä
3. Aina mä vaan korjaan sun jälkiäsi ja se on sun syy, että mä olen niin vittuuntunut.Ei ollut enää puhe siitä kahvikupista. Lainaamassani viestissä ihan sekokielellä syyteltiin. On kuulemma korvien välissä vika, jos lässytyspuhe ei uppoakaan.
Kerrotko, mikä tuossa alkuperäisessä viestissä oli syyttelyä? Minä kun en sellaista viestistä huomaa.
Kerroin jo. Siitä vain luet huolellisesti, mitä sinulle kirjoitin.
Anna esimerkki, mikä lause tai sana on sinusta syyttelyä. Et sitä kertonut.
Lässytys on yleensä äänensävy, eikä se näy kirjoitetusta tekstistä.
Todellakin näkyy. Kirjoitetussa tekstissä on paljonkin sävyjä, kun niitä vain osaa lukea. Pari esimerkkiä:
"Saatana, kun et koskaan laita sitä kuppia koneeseen. Mikä helvetti siinä on niin vaikea?!?!?!"
"Kulta rakas, voisitko mitenkään laittaa sen kupin koneeseen, jotta minulle ei tulisi paha mieli"
"Voitko laittaa kupin koneeseen"
Etkö oikeasti huomaa noissa kolmessa sävyeroa?
Nyt ymmärrän. En silti kokenut alkuperäistä esimerkkiä manipuloivana, kuten tuo sinun keskimmäinen esimerkkisi on.
Useampikin henkilö näytti kokevan. Ja siitä tuli hirveä huuto ja syytely, kun sen sanoi ääneen. Miksiköhän?
Hyvä kysymys. En tiedä. Oppitunneilla ei kukaan ole tuota sanonut ääneen. Kerran eräs tyttö sanoi, että häntä ärsyttää, kun joku puhuu minä-kieltä. Hänelle tulee mieleen, että tyyppi on vain minäminäminä. Ihmettelin vain, että kenenköhän ajatuksista sitten pitäisi puhua, ellei omista.
Aika usein riitatilanteissa auttaa, kun puhutaan molempien ajatuksista. Ei "minäminäminäminä", vaan "minä entä sinä". Minä-puhe on ok, mutta meni tässäkin ketjussa siihen, että erilaisia näkökulmia ei edes yritetty ymmärtää, vaan huudettiin vain pää punaisena sinä MINÄ-puhetta. Kuunteleminen on taitolaji ja kun sen osaa, välttyy monelta riidalta.
Oli vähän vaikea ymmärtää keskeneräisiä tekstejä. Sanottiin, että kahvikuppiesimerkissä syytellään, mutta jos ei itse huomaa sitä syyttelyä, niin vaikea on ymmärtää.
Helpompi olisi ymmärtää, jos asiasta puhuttaisiin keskustelemalla, eikä tälleen lyhyesti typistämällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulkaas, kun tuo lässytysesimerkki on totta. Vuorovaikutusoppien mukaista. Jos ilmaisee itsensä tuolla kaavalla, ja vastapuoli hermostuu, on se täysin vastapuolen omien korvien välissä. Kenenkään ei tarvitse hermostua, jos minä kerron omat tunteeni ja toiveeni.
Terv. Vuorovaikutustaitojen ope
Missä vuorovaikutusoppaassa opetetaan, että syyttely on rakentava tapa kommunikoida?
Eihän tuossa esimerkissä syytellä. Syyttelevä tapa menisi näin:
1. Taas sä jätit kahvikupin pöydälle
2. Aina mä joudun korjaamaan sen, koska et viitsi itse sitä tehdä
3. Aina mä vaan korjaan sun jälkiäsi ja se on sun syy, että mä olen niin vittuuntunut.Ei ollut enää puhe siitä kahvikupista. Lainaamassani viestissä ihan sekokielellä syyteltiin. On kuulemma korvien välissä vika, jos lässytyspuhe ei uppoakaan.
Kerrotko, mikä tuossa alkuperäisessä viestissä oli syyttelyä? Minä kun en sellaista viestistä huomaa.
Kerroin jo. Siitä vain luet huolellisesti, mitä sinulle kirjoitin.
Anna esimerkki, mikä lause tai sana on sinusta syyttelyä. Et sitä kertonut.
Lässytys on yleensä äänensävy, eikä se näy kirjoitetusta tekstistä.
Todellakin näkyy. Kirjoitetussa tekstissä on paljonkin sävyjä, kun niitä vain osaa lukea. Pari esimerkkiä:
"Saatana, kun et koskaan laita sitä kuppia koneeseen. Mikä helvetti siinä on niin vaikea?!?!?!"
"Kulta rakas, voisitko mitenkään laittaa sen kupin koneeseen, jotta minulle ei tulisi paha mieli"
"Voitko laittaa kupin koneeseen"
Etkö oikeasti huomaa noissa kolmessa sävyeroa?
Nyt ymmärrän. En silti kokenut alkuperäistä esimerkkiä manipuloivana, kuten tuo sinun keskimmäinen esimerkkisi on.
Useampikin henkilö näytti kokevan. Ja siitä tuli hirveä huuto ja syytely, kun sen sanoi ääneen. Miksiköhän?
Hyvä kysymys. En tiedä. Oppitunneilla ei kukaan ole tuota sanonut ääneen. Kerran eräs tyttö sanoi, että häntä ärsyttää, kun joku puhuu minä-kieltä. Hänelle tulee mieleen, että tyyppi on vain minäminäminä. Ihmettelin vain, että kenenköhän ajatuksista sitten pitäisi puhua, ellei omista.
Miten olisi sellainen vaihtoehto, että puhumisen ja minä-juttujen sijaan keskittyisi välillä siihen toiseen osapuoleen? Tyttöä saattoi ärsyttää minä-puhe, koska hänen kokemuksissaan se on tarkoittanut sitä, että toinen vain sanoittaa minä-puheella omia tunteitaan, mutta ei ikinä vaivaudu kuuntelemaan tämän tytön minä-puhetta. Omien tunteiden sanoittamisellakin voi jyrätä toisen, jos sanoittaminen menee sille tasolle, että aina puhe kääntyy minä-muotoon eikä ikinä kysytä miltä SINUSTA tuntuu ja mitä SINÄ tästä ajattelet. Katsos kun vuorovaikutus ei ole monologia, vaan dialogia. Ja vuorovaikutuksessa kuuntelulla on huomattavasti suurempi rooli kuin puhumisella. Aidolla kuuntelulla. Tästä on hyviä kirjoja, joissa selitetään, mitä eroa on kuuntelemisella ja aktiivisella kuulemisella.
Ehlä hän ajatteli juuri niin. En tiedä kontekstis, johon hän viittasi.
Jos tosissasi opetat vuorovaikutustaitoja, sinun pitäisi pystyä ilman rautalangasta vääntämistä ja kontekstiakin ymmärtämään myös toisenlaisia näkökulmia. Vuorovaikutustaidoista yksi olennaisimpia on kysy asettua toisen asemaan ja nähdä asiat muutenkin kuin omasta navasta käsin. Sekä erityisesti ymmärtää, että minun näkemykseni ei ole ainut oikea.
Tässä otin kantaa vain siihen, että kahvikuppiesimerkki on tämän hetken teorioiden valossa valtaapitävä. En ole käsittelemässä muita teemoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulkaas, kun tuo lässytysesimerkki on totta. Vuorovaikutusoppien mukaista. Jos ilmaisee itsensä tuolla kaavalla, ja vastapuoli hermostuu, on se täysin vastapuolen omien korvien välissä. Kenenkään ei tarvitse hermostua, jos minä kerron omat tunteeni ja toiveeni.
Terv. Vuorovaikutustaitojen ope
Missä vuorovaikutusoppaassa opetetaan, että syyttely on rakentava tapa kommunikoida?
Eihän tuossa esimerkissä syytellä. Syyttelevä tapa menisi näin:
1. Taas sä jätit kahvikupin pöydälle
2. Aina mä joudun korjaamaan sen, koska et viitsi itse sitä tehdä
3. Aina mä vaan korjaan sun jälkiäsi ja se on sun syy, että mä olen niin vittuuntunut.Ei ollut enää puhe siitä kahvikupista. Lainaamassani viestissä ihan sekokielellä syyteltiin. On kuulemma korvien välissä vika, jos lässytyspuhe ei uppoakaan.
Kerrotko, mikä tuossa alkuperäisessä viestissä oli syyttelyä? Minä kun en sellaista viestistä huomaa.
Kerroin jo. Siitä vain luet huolellisesti, mitä sinulle kirjoitin.
Anna esimerkki, mikä lause tai sana on sinusta syyttelyä. Et sitä kertonut.
Lässytys on yleensä äänensävy, eikä se näy kirjoitetusta tekstistä.
Todellakin näkyy. Kirjoitetussa tekstissä on paljonkin sävyjä, kun niitä vain osaa lukea. Pari esimerkkiä:
"Saatana, kun et koskaan laita sitä kuppia koneeseen. Mikä helvetti siinä on niin vaikea?!?!?!"
"Kulta rakas, voisitko mitenkään laittaa sen kupin koneeseen, jotta minulle ei tulisi paha mieli"
"Voitko laittaa kupin koneeseen"
Etkö oikeasti huomaa noissa kolmessa sävyeroa?
Nyt ymmärrän. En silti kokenut alkuperäistä esimerkkiä manipuloivana, kuten tuo sinun keskimmäinen esimerkkisi on.
Useampikin henkilö näytti kokevan. Ja siitä tuli hirveä huuto ja syytely, kun sen sanoi ääneen. Miksiköhän?
Hyvä kysymys. En tiedä. Oppitunneilla ei kukaan ole tuota sanonut ääneen. Kerran eräs tyttö sanoi, että häntä ärsyttää, kun joku puhuu minä-kieltä. Hänelle tulee mieleen, että tyyppi on vain minäminäminä. Ihmettelin vain, että kenenköhän ajatuksista sitten pitäisi puhua, ellei omista.
Aika usein riitatilanteissa auttaa, kun puhutaan molempien ajatuksista. Ei "minäminäminäminä", vaan "minä entä sinä". Minä-puhe on ok, mutta meni tässäkin ketjussa siihen, että erilaisia näkökulmia ei edes yritetty ymmärtää, vaan huudettiin vain pää punaisena sinä MINÄ-puhetta. Kuunteleminen on taitolaji ja kun sen osaa, välttyy monelta riidalta.
Oli vähän vaikea ymmärtää keskeneräisiä tekstejä. Sanottiin, että kahvikuppiesimerkissä syytellään, mutta jos ei itse huomaa sitä syyttelyä, niin vaikea on ymmärtää.
Helpompi olisi ymmärtää, jos asiasta puhuttaisiin keskustelemalla, eikä tälleen lyhyesti typistämällä.
Juuri tuota varten vuorovaikutuksessa on se kuuntelu-aspekti. Minä-puheen papattamisen sijaan pysähdytään kysymään, mitä toinen ajattelee tai "mitä tarkoitit tuolla ja tuolla asialla". Tämä täysin neutraalisti, ilman hyökkäävää sävyä. Ja sitten suu suppuun ja aidosti ja aktiivisesti kuuntelemaan mitä se toinen sanoo riippumatta siitä, mitä mieltä itse on juuri sillä hetkellä. Yhdellä lauseellakin saa ilmaistua paljon, kun vastapuoli vain haluaa kuulla ja ymmärtää eikä keskity vain omiin ajatuksiinsa ja mielipiteisiinsä. Esimerkiksi "sinulla on korvien välissä vikaa"-tyyppinen viestintä ei oikein johda rakentavaan keskusteluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulkaas, kun tuo lässytysesimerkki on totta. Vuorovaikutusoppien mukaista. Jos ilmaisee itsensä tuolla kaavalla, ja vastapuoli hermostuu, on se täysin vastapuolen omien korvien välissä. Kenenkään ei tarvitse hermostua, jos minä kerron omat tunteeni ja toiveeni.
Terv. Vuorovaikutustaitojen ope
Missä vuorovaikutusoppaassa opetetaan, että syyttely on rakentava tapa kommunikoida?
Eihän tuossa esimerkissä syytellä. Syyttelevä tapa menisi näin:
1. Taas sä jätit kahvikupin pöydälle
2. Aina mä joudun korjaamaan sen, koska et viitsi itse sitä tehdä
3. Aina mä vaan korjaan sun jälkiäsi ja se on sun syy, että mä olen niin vittuuntunut.Ei ollut enää puhe siitä kahvikupista. Lainaamassani viestissä ihan sekokielellä syyteltiin. On kuulemma korvien välissä vika, jos lässytyspuhe ei uppoakaan.
Kerrotko, mikä tuossa alkuperäisessä viestissä oli syyttelyä? Minä kun en sellaista viestistä huomaa.
Kerroin jo. Siitä vain luet huolellisesti, mitä sinulle kirjoitin.
Anna esimerkki, mikä lause tai sana on sinusta syyttelyä. Et sitä kertonut.
Lässytys on yleensä äänensävy, eikä se näy kirjoitetusta tekstistä.
Todellakin näkyy. Kirjoitetussa tekstissä on paljonkin sävyjä, kun niitä vain osaa lukea. Pari esimerkkiä:
"Saatana, kun et koskaan laita sitä kuppia koneeseen. Mikä helvetti siinä on niin vaikea?!?!?!"
"Kulta rakas, voisitko mitenkään laittaa sen kupin koneeseen, jotta minulle ei tulisi paha mieli"
"Voitko laittaa kupin koneeseen"
Etkö oikeasti huomaa noissa kolmessa sävyeroa?
Nyt ymmärrän. En silti kokenut alkuperäistä esimerkkiä manipuloivana, kuten tuo sinun keskimmäinen esimerkkisi on.
Useampikin henkilö näytti kokevan. Ja siitä tuli hirveä huuto ja syytely, kun sen sanoi ääneen. Miksiköhän?
Hyvä kysymys. En tiedä. Oppitunneilla ei kukaan ole tuota sanonut ääneen. Kerran eräs tyttö sanoi, että häntä ärsyttää, kun joku puhuu minä-kieltä. Hänelle tulee mieleen, että tyyppi on vain minäminäminä. Ihmettelin vain, että kenenköhän ajatuksista sitten pitäisi puhua, ellei omista.
Miten olisi sellainen vaihtoehto, että puhumisen ja minä-juttujen sijaan keskittyisi välillä siihen toiseen osapuoleen? Tyttöä saattoi ärsyttää minä-puhe, koska hänen kokemuksissaan se on tarkoittanut sitä, että toinen vain sanoittaa minä-puheella omia tunteitaan, mutta ei ikinä vaivaudu kuuntelemaan tämän tytön minä-puhetta. Omien tunteiden sanoittamisellakin voi jyrätä toisen, jos sanoittaminen menee sille tasolle, että aina puhe kääntyy minä-muotoon eikä ikinä kysytä miltä SINUSTA tuntuu ja mitä SINÄ tästä ajattelet. Katsos kun vuorovaikutus ei ole monologia, vaan dialogia. Ja vuorovaikutuksessa kuuntelulla on huomattavasti suurempi rooli kuin puhumisella. Aidolla kuuntelulla. Tästä on hyviä kirjoja, joissa selitetään, mitä eroa on kuuntelemisella ja aktiivisella kuulemisella.
Ehlä hän ajatteli juuri niin. En tiedä kontekstis, johon hän viittasi.
Jos tosissasi opetat vuorovaikutustaitoja, sinun pitäisi pystyä ilman rautalangasta vääntämistä ja kontekstiakin ymmärtämään myös toisenlaisia näkökulmia. Vuorovaikutustaidoista yksi olennaisimpia on kysy asettua toisen asemaan ja nähdä asiat muutenkin kuin omasta navasta käsin. Sekä erityisesti ymmärtää, että minun näkemykseni ei ole ainut oikea.
Tässä otin kantaa vain siihen, että kahvikuppiesimerkki on tämän hetken teorioiden valossa valtaapitävä. En ole käsittelemässä muita teemoja.
Ihmiset vaan eivät toimi minkään teorioiden mukaan, vaan kullakin on yksilölliset toiveet ja tarpeet. Et voi jyrätä muiden mielipiteitä vetoamalla siihen, että ne ovat jonkun teorian mukaan vääriä. Teoria on vain yksi näkökulma asioihin, ei koko totuus. Ja erityisesti tieteellisessä ajattelussa ja kriittisessä keskustelussa pyritään kyseenalaistamaan teorioita sen sijaan että alettaisiin pitää niitä aukottomina totuuksina, joiden mukaan kaikkien pitää elää. Tutkimustoiminta loppuisi kuin seinään, jos teorioita ei ikinä kyseenalaistettaisi ja arvioitaisi uudelleen erilaisissa konteksteissa ja erilaisista näkökulmista. Eikä keskustelu etene, jos jäädään junnaamaan puoleksi päivää johonkin kahvikuppiin. Se esimerkki oli ja meni jo. Keskustelu on mennyt jo siitä uusille urille.
Mulla on sellainen tilanne, että yksi läheinen antaa jatkuvasti neuvoja, kertoo miten asiat pitäisi tehdä, millainen minun tulisi olla. Kun kerron jotain, miltä minusta jokin tuntuu, hän lyttää sen sillä, että minä vain luulen. Välillä yritän suodattaa sanat toisesta korvasta sisään - toisesta korvasta ulos -periaatteella. Jos en vastaa saan kysymyksen, että onko hän niin typerä etten viitsi vastata. Sanon etten halua riitaa. Sitten kysytään miksi emme osaa keskustella, mutta hänen sanansa lähes poikkeuksetta triggeröi. Muiden kanssa ei ole samaa. Jossakin välissä sitten hän sanoo jotain, josta suutun ja sitten huudan hänelle. Sitten hän kertoo kuinka sanani satutti ja pyydän anteeksi. Hän itkee monta päivää ja minä vakuutan, että tärkeä ihminen on. Sitten hän sanoo ettei uskalla puhua minulle, kun suutun. Jossain välissä kun aikaa on mennyt, hän aloittaa taass neuvomisen ym. Ja sama kierre on valmis. En ole ylpeä huutamisestani, vaan mietin itsekin sitä monta päivää että toista loukkasin. Tuntuu vaan,että tähän ei ole keinoja, koska aina hänen mielestään käsitän asiat väärin ja minä sitten triggeröidyn ja korotan ääntä. Etäisyyttä voin häneen ottaa, mutta en aina, koska kyse sukulaissuhteesta. Ap
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sellainen tilanne, että yksi läheinen antaa jatkuvasti neuvoja, kertoo miten asiat pitäisi tehdä, millainen minun tulisi olla. Kun kerron jotain, miltä minusta jokin tuntuu, hän lyttää sen sillä, että minä vain luulen. Välillä yritän suodattaa sanat toisesta korvasta sisään - toisesta korvasta ulos -periaatteella. Jos en vastaa saan kysymyksen, että onko hän niin typerä etten viitsi vastata. Sanon etten halua riitaa. Sitten kysytään miksi emme osaa keskustella, mutta hänen sanansa lähes poikkeuksetta triggeröi. Muiden kanssa ei ole samaa. Jossakin välissä sitten hän sanoo jotain, josta suutun ja sitten huudan hänelle. Sitten hän kertoo kuinka sanani satutti ja pyydän anteeksi. Hän itkee monta päivää ja minä vakuutan, että tärkeä ihminen on. Sitten hän sanoo ettei uskalla puhua minulle, kun suutun. Jossain välissä kun aikaa on mennyt, hän aloittaa taass neuvomisen ym. Ja sama kierre on valmis. En ole ylpeä huutamisestani, vaan mietin itsekin sitä monta päivää että toista loukkasin. Tuntuu vaan,että tähän ei ole keinoja, koska aina hänen mielestään käsitän asiat väärin ja minä sitten triggeröidyn ja korotan ääntä. Etäisyyttä voin häneen ottaa, mutta en aina, koska kyse sukulaissuhteesta. Ap
Sukulaisuus ei velvoita yhteydenpitoon. Jos toinen ei edes halua yrittää ymmärtää sinua, on turha käyttää aikaa ja energiaa sellaiseen ihmiseen. Sanot hänelle suoraan, mutta rauhallisesti, että neuvominen ärsyttää sinua ja toivot, että hän kuuntelisi myös sinun näkemyksesi. Jos se ei auta, sitten on pakko pistää välit poikki oman jakamisen takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki eivät riitele suhteissaan.
Suhde ei ole terve, jos ikinä ei riidellä mistään. Kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu riitely joskus.
Riitely ja väittely ovat eri asioita. Väittelyt käydään tosiasioiden pohjalta eikä tunteisiin vedoten. Tohtoriksi väittely ei tarkoita sitä että henkilöt riitelisivät keskenään vaikka he olisivat joistakin asioista eri mieltä. Väittelyssä tavoitellaan periaatteessa asiapohjaista yksimielisyyttä, niin että osapuolet esittävät erilaisia argumenttejä omien väitteidensä tueksi. Se riitelyyn sortunut osapuoli tunnustaa samalla hävinneensä väittelyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulkaas, kun tuo lässytysesimerkki on totta. Vuorovaikutusoppien mukaista. Jos ilmaisee itsensä tuolla kaavalla, ja vastapuoli hermostuu, on se täysin vastapuolen omien korvien välissä. Kenenkään ei tarvitse hermostua, jos minä kerron omat tunteeni ja toiveeni.
Terv. Vuorovaikutustaitojen ope
Missä vuorovaikutusoppaassa opetetaan, että syyttely on rakentava tapa kommunikoida?
Eihän tuossa esimerkissä syytellä. Syyttelevä tapa menisi näin:
1. Taas sä jätit kahvikupin pöydälle
2. Aina mä joudun korjaamaan sen, koska et viitsi itse sitä tehdä
3. Aina mä vaan korjaan sun jälkiäsi ja se on sun syy, että mä olen niin vittuuntunut.Ei ollut enää puhe siitä kahvikupista. Lainaamassani viestissä ihan sekokielellä syyteltiin. On kuulemma korvien välissä vika, jos lässytyspuhe ei uppoakaan.
Kerrotko, mikä tuossa alkuperäisessä viestissä oli syyttelyä? Minä kun en sellaista viestistä huomaa.
Kerroin jo. Siitä vain luet huolellisesti, mitä sinulle kirjoitin.
Anna esimerkki, mikä lause tai sana on sinusta syyttelyä. Et sitä kertonut.
Lässytys on yleensä äänensävy, eikä se näy kirjoitetusta tekstistä.
Todellakin näkyy. Kirjoitetussa tekstissä on paljonkin sävyjä, kun niitä vain osaa lukea. Pari esimerkkiä:
"Saatana, kun et koskaan laita sitä kuppia koneeseen. Mikä helvetti siinä on niin vaikea?!?!?!"
"Kulta rakas, voisitko mitenkään laittaa sen kupin koneeseen, jotta minulle ei tulisi paha mieli"
"Voitko laittaa kupin koneeseen"
Etkö oikeasti huomaa noissa kolmessa sävyeroa?
Nyt ymmärrän. En silti kokenut alkuperäistä esimerkkiä manipuloivana, kuten tuo sinun keskimmäinen esimerkkisi on.
Useampikin henkilö näytti kokevan. Ja siitä tuli hirveä huuto ja syytely, kun sen sanoi ääneen. Miksiköhän?
Hyvä kysymys. En tiedä. Oppitunneilla ei kukaan ole tuota sanonut ääneen. Kerran eräs tyttö sanoi, että häntä ärsyttää, kun joku puhuu minä-kieltä. Hänelle tulee mieleen, että tyyppi on vain minäminäminä. Ihmettelin vain, että kenenköhän ajatuksista sitten pitäisi puhua, ellei omista.
Hyvä opettaja olisi tuossa kohtaa kysynyt tytöltä "miksi sana minä-puhe herättää sinussa tuollaisen ajatuksen". Olisi sinunkin maailmankuvasi vähän laajentunut, kun kerrankin olisit omien ajatusten sijaan keskittynyt jonkun muun ajatuksiin. Oppimista ei tapahdu oman navan ympärillä pyörimällä, vaan kuuntelemalla ja näkemällä muitakin tapoja ajatella.
Alue: Aihe vapaa
Hyvä kysymys. En tiedä. Oppitunneilla ei kukaan ole tuota sanonut ääneen. Kerran eräs tyttö sanoi, että häntä ärsyttää, kun joku puhuu minä-kieltä. Hänelle tulee mieleen, että tyyppi on vain minäminäminä. Ihmettelin vain, että kenenköhän ajatuksista sitten pitäisi puhua, ellei omista.