Lue keskustelun säännöt.
Tavalliselle vanhemmalle on kauheaa jos aikuinen lapsi laittaa välit yhtäkkiä poikki ja katoaa elämästä
09.07.2023 |
Tälläkin palstalla peukutetaan ihmisiä jotka ovat kadonneet vanhempiensa elämästä täysin, tai ovat suunnittelemassa sitä. Oikein kannustetaan siihen.
En hetkeäkään epäile etteikö olisi olemassa hirviövanhempia jotka tietentahtoen ovat halunneet tuhota lapsensa elämän. Vanhempia jotka ovat ilkeitä, fyysisesti ja henkisesti väkivaltaisia, petollisia, myrkyllisiä, päihteileviä, ailahtelevia, välinpitämättömiä, kiristäviä, hyväksikäyttäviä, arvostelevia, kateellisia, etäisiä, tunkeilevia, painostavia, vähätteleviä jne. Ei sellaisen kanssa halua eikä tarvitse olla tekemisissä.
Sitten on ne vanhemmat joiden lasta on rakastettu, kannustettu, oltu tukena elämän ylä- ja alamäissä. Oltu ihan tavallisia vanhempia, jotka ovat halunneet olla tietoisia kasvattajia. On yritetty tietoisesti välttää niitä virheitä mitä esimerkiksi omassa suvussa on tehty ja mikä on aiheuttanut vahinkoa.
Sitten yhtenä päivänä lapsi ei vain enää ota yhteyttä eikä vastaa puhelimeen. Vanhemmalle tulee tunne että kaikki ei ole kunnossa. Kysytään varovasti että onko kaikki hyvin. Huoli herää. Ei vastausta, vaikka viestit luettu. Muutaman viikon päästä lapselta tulee katkera viesti että kokee vanhempiensa pilanneen hänen elämänsä eikä halua enää olla väleissä. Asiaa ei suostu sen kummemmin avaamaan että saisi edes jonkunlaisen käsityksen tilanteesta. Hämmennys iskee, alkaa loputon miettiminen ja kelaaminen. Oliko syynä kenties muutto toiselle paikkakunnalle kun lapsi oli 10-vuotias? Oliko syynä äidin hetkellinen työttömyys ja huonompi rahatilanne? Mitään selkeästi vahingollista tapahtumaa ei tule mieleen historiasta.
Tätä tilannetta voisi verrata oman lapsen katoamiseen. Ei selityksiä tai vastauksia. Kyse ei ole siitä etteikö vanhempi pystyisi näkemään virheitään, päinvastoin hän etsii niitä itsestään ja historiasta, etsii vertaistukea ja puhuu ammattilaisten kanssa.
Sureva äiti
Kommentit (1125)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän narsisti koskaan näe itsesään mitään vikaa. Päinvastoin on aina ollut hyvä, jopa täydellinen tai korkeintaan ihan vain normaali vanhempi.
Tämä koskee niin sitä vanhempaa kuin lastakin. Myös aikuinen lapsi voi olla narsisti.
Mutta ainoastaan silloin, kun vanhempikin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni nykyajan nuoret aikuiset ovat, vaikkakin monessa asiassa parempia kuin vanhempansa, niin erittäin heikkoja kestämään epätäydellisyyttä, ristiriitoja, virheitä tai riitoja. Sanoudutaan irti kokonaan vanhemmista, joilla ei ole ollut mahdollisuuttakaan samanlaisiin "tunnetaitoihin" tai ilmaisuun kuin heillä, yhdysvaltalaisvetoisen populaarimedian opissa. Nykyäänhän ihmisille opetetaan tosi-tv-ohjelmien avulla, miten pitää milloinkin reagoida ja ilmaista itseään: yllätyksiin ja tuunaukseen (muodonmuutos- ja remppaohjelmat) tai miten lapsia kasvatetaan (nanny-ohjelmat) tai miten parisuhteen ongelmista ja omista tunteista pitää loputtomiin puhua (ensitreffit ym. parisuhdeohjelmat).
Monille nuorille aikuisille nykyään myös omien lasten hankinta on jotain niin paljon elämää suurempaa, että sitä pohditaan ja jahkaillaan ja pelätään niin kauan kunnes lapsia ei enää voikaan saada. Ei uskalleta, eikä ihmissuhteissakaan oikeastaan mennä päin ongelmia, vaan halutaan ettei ongelmia ole ollenkaan! Elämän pitäisi koko ajan olla seesteistä, hipsteröintiä ja mindfulnessia.
Semmonen, et sitten lukenu mitään, päättelit loput ja tulit satuileen nykyajan nuorista aikuisista aiheen vierestä mutua.
Hienosti.Luin aloituksen ja sitä seuraavat viestit ensimmäiseltä sivulta. Aloittaja on kirjoittanut hienosti. Minulla ei ole mitään velvollisuutta lukea koko 46 sivun ketjua, koska vastasin aloitukseen. Että hienosti menee sinullakin.
Nuoret aikuiset eivät muuten kestä enää senkään vertaa kritiikkiä kuin heidän vanhempansa, senkin olen huomannut. Ehkä se johtuu tästä positiivisuutta korostavasta ajasta, kun lihavuuskin on kehopositiivisuutta.
Ai, no anteeksi, korjaan siis, luit mutta et ymmärtänyt lukemaasi ollenkaan ja kaikki muu mitä sanoin pitää edelleen paikkaansa.
Onks nyt hyvä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni nykyajan nuoret aikuiset ovat, vaikkakin monessa asiassa parempia kuin vanhempansa, niin erittäin heikkoja kestämään epätäydellisyyttä, ristiriitoja, virheitä tai riitoja. Sanoudutaan irti kokonaan vanhemmista, joilla ei ole ollut mahdollisuuttakaan samanlaisiin "tunnetaitoihin" tai ilmaisuun kuin heillä, yhdysvaltalaisvetoisen populaarimedian opissa. Nykyäänhän ihmisille opetetaan tosi-tv-ohjelmien avulla, miten pitää milloinkin reagoida ja ilmaista itseään: yllätyksiin ja tuunaukseen (muodonmuutos- ja remppaohjelmat) tai miten lapsia kasvatetaan (nanny-ohjelmat) tai miten parisuhteen ongelmista ja omista tunteista pitää loputtomiin puhua (ensitreffit ym. parisuhdeohjelmat).
Monille nuorille aikuisille nykyään myös omien lasten hankinta on jotain niin paljon elämää suurempaa, että sitä pohditaan ja jahkaillaan ja pelätään niin kauan kunnes lapsia ei enää voikaan saada. Ei uskalleta, eikä ihmissuhteissakaan oikeastaan mennä päin ongelmia, vaan halutaan ettei ongelmia ole ollenkaan! Elämän pitäisi koko ajan olla seesteistä, hipsteröintiä ja mindfulnessia.
Tämä. Meillä oli ainoastaan henkistä, fyysistä, seksuaalista ja taloudellista väkivaltaa sekä myöhemmin vainoamista, mutta ei ollenkaan esim. uskontoon liittyvää väkivaltaa. Silti katkaisin välit.
En ole myöskään osallistunut liikakansoittamiseen, vaikka ihmisiä on liikaa, työpaikat korvaa tekoäly, ympäristö ei kestä enempää kuormitusta, syntymä on ainoa keino kokea kuolema ja kärsimys, ja kaikki muut lajit alkavat olla uhanalaisia paitsi ihminen.
Käsitin, että aloittaja ei tarkoittanut keskustella välien katkaisusta silloin, kun lapseen on kohdistettu fyysistä, seksuaalista ja henkistä väkivaltaa tai vainoamista. Tarkoitus oli kai keskustella siitä, miksi aikuiset lapset katkaisevat välit ihan tavallisiin hyviin vanhempiin.
Eihän narsisti koskaan näe itsesään mitään vikaa. Päinvastoin on aina ollut hyvä, jopa täydellinen tai korkeintaan ihan vain normaali vanhempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni nykyajan nuoret aikuiset ovat, vaikkakin monessa asiassa parempia kuin vanhempansa, niin erittäin heikkoja kestämään epätäydellisyyttä, ristiriitoja, virheitä tai riitoja. Sanoudutaan irti kokonaan vanhemmista, joilla ei ole ollut mahdollisuuttakaan samanlaisiin "tunnetaitoihin" tai ilmaisuun kuin heillä, yhdysvaltalaisvetoisen populaarimedian opissa. Nykyäänhän ihmisille opetetaan tosi-tv-ohjelmien avulla, miten pitää milloinkin reagoida ja ilmaista itseään: yllätyksiin ja tuunaukseen (muodonmuutos- ja remppaohjelmat) tai miten lapsia kasvatetaan (nanny-ohjelmat) tai miten parisuhteen ongelmista ja omista tunteista pitää loputtomiin puhua (ensitreffit ym. parisuhdeohjelmat).
Monille nuorille aikuisille nykyään myös omien lasten hankinta on jotain niin paljon elämää suurempaa, että sitä pohditaan ja jahkaillaan ja pelätään niin kauan kunnes lapsia ei enää voikaan saada. Ei uskalleta, eikä ihmissuhteissakaan oikeastaan mennä päin ongelmia, vaan halutaan ettei ongelmia ole ollenkaan! Elämän pitäisi koko ajan olla seesteistä, hipsteröintiä ja mindfulnessia.
Semmonen, et sitten lukenu mitään, päättelit loput ja tulit satuileen nykyajan nuorista aikuisista aiheen vierestä mutua.
Hienosti.Luin aloituksen ja sitä seuraavat viestit ensimmäiseltä sivulta. Aloittaja on kirjoittanut hienosti. Minulla ei ole mitään velvollisuutta lukea koko 46 sivun ketjua, koska vastasin aloitukseen. Että hienosti menee sinullakin.
Nuoret aikuiset eivät muuten kestä enää senkään vertaa kritiikkiä kuin heidän vanhempansa, senkin olen huomannut. Ehkä se johtuu tästä positiivisuutta korostavasta ajasta, kun lihavuuskin on kehopositiivisuutta.
Ai, no anteeksi, korjaan siis, luit mutta et ymmärtänyt lukemaasi ollenkaan ja kaikki muu mitä sanoin pitää edelleen paikkaansa.
Onks nyt hyvä?
Minä en tiedä kuka olet, koska kirjoitat nimettömänä - eikä oikeastaan kiinnostakaan. Aloitus oli hyvä ja siltä pohjalta keskustelen. Viet keskustelua aivan sivuraiteille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kypsää keskustelua vanhemman kanssa, joka jättää keskusteluun näkyviin vain oman näkökantansa 👍
Tavallisen vanhemman lapsi ei katkaise välejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Narsistinen vanhempi ei pysty irrotautumaan teinistä ja nuoresta aikuisesta normaalisti ja antaa tämän aikuistua. Lapsi pysyy vanhemman "jatkeena" palvellen vanhemman omia tarpeita. Lapsella ei saa olla omaa elämää, omia mielipiteitä ja päätöksiä. Ne ovat loukkaus narsistivanhempaa kohtaan, kun "hän on uhrannut kaikkensa lasten eteen ja niin paljon heidän eteen tehnyt". Tällainen vanhempi pyrkii katkaisemaan siivet kasvavalta lapselta, jotta tämä ei uskoisi itseensä ja että pärjää itsekseen. Lapsi koukutetaan tarkoituksella sairaaseen riippuvuussuhteeseen, josta hän voi onneksi havahtua myöhemmällä iällä, mikä kuvio on.
Hyvässä itsenäistymisessä aikuisen lapsen kanssa muodostuu terve, tasa-arvoinen ja puolin ja toisin kunnioittava ihmissuhde. On tilaa hengittää ja elää omanlaista elämää ilman kritisointia, kontrollia, lannistamista ja jatkuvaa arvioivaa katsetta.
Vierailija kirjoitti:
Yksi rajaton narsistijankkaaja on postannut jo lähes 50 sivua omaa katkeraa valitustaan vanhemmistaan.
Nimittelee muita narskuiksi vaikka itse käyttäytyy kuin sellainen.
Hanki harrastus ja elämä.🤭
Mikä ihmeen valhe tämä nyt on?
Se ois fyysisesti mahdotonta yhdelle ihmiselle, tää on ollut kiivastahtinen keskustelu.
Valehtelet kun kulissit romahtaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän narsisti koskaan näe itsesään mitään vikaa. Päinvastoin on aina ollut hyvä, jopa täydellinen tai korkeintaan ihan vain normaali .
Juu. Välienkatkaisija-lapsi ei näe omassa käytöksessä mitään vikaa. Kaikki muut ovat aina narskuja.
Näin kääntyy musta valkoiseks, kuvottavaa.
Tietysti myös aikuinen lapsi voi olla narsisti ja ymmärtämätön. Sellaisessa tapauksessa, kun välit katkaistaan ilman mitään selkeää syytä ja ilmaisematta sitä vanhemmille, voi olla kyse tästä. Vanhemmat ovat ne ihmiset, jotka ovat tämän henkilön nähneet pienenä ja heikkona, ja tuntevat hänen historiansa. Kaikki eivät sitä kestä, sillä he haluavat määritellä itsensä täysin uudestaan ja ympäröidä itsensä sellaisilla ihmisillä, joille he voivat esittää mitä haluavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinne män monta sivua pelkästään yhden puolen täysin asiallisia argumentteja.
Lasta ei saa puolustaa vanhemman väkivallalta edes sanallisesti tai nousee paskamyrsky!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näiden tavallisten vanhempien kanssa syntyvissä ristiriidoissa voi olla kyse ihan siitä, että vanhempi määrittää ihmissuhteen aikuiseen lapseensa ikuisesti tuon lapsi-vanhempi -dynamiikan mukaisesti. Aikuinen ihminen ei kaipaa eikä tarvitse äitiä tai isää samalla tavalla kuin lapsi, vaan ihmissuhde täytyy uudelleen määritellä kahden aikuisen tasavertaiseksi suhteeksi.
Itseäni koulutettuna keski-ikäisenä perheenäitinä raivostuttaa suunnattomasti se, että äitini ei kykene kohtaamaan minua muutakuin oman äitiroolinsa kautta. En jaksa sillä tavalla tulla ihmisenä sivuutetuksi. En saa olla kokonainen persoona, enkä täysivaltainen aikuinen, vaan olen lapsi, jonka asioihin saa ottaa vapaasti kantaa, kasvattaa ja neuvoa.
Äitini on aivan järkyttynyt huonoista väleistämme, hänhän on niin hyvä äiti. Kaipaisin ihan vain ihmistä.
Tämä kuulostaa tutulta muuten paitsi minulla ei ole omia lapsia.
Äitini näkee itsensä ensisijaisesti äitinä ja minut lapsenaan. Hän kohtelee minua kuin olisin osa häntä eikä halua tai kykene näkemään, että olen aikuinen, jolla on oma elämä, ajatukset, sosiaaliset suhteet ja mielenkiinnon kohteet ja että voin halutessani tehdä pieniä ja suuria päätöksiä ja valintoja keskustelematta niistä hänen kanssaan. Hän haluaisi tietää kaiken elämästäni ja pahoittaa mielensä, kun en jokaista yksityiskohtaa elämästäni jaa hänen kanssaan (hän kertoo minulle kaiken naapureiden touhuista ystäviensä sairauksiin kuvitellen, että se on sallittua ja että haluaisin tietää). Edes kehoni ei kuulu minulle vaan hän pitää oikeutenaan halata minua vasten tahtoani, kommentoida painonpudotustani kauhistelevaan sävyyn ja niin edelleen. Hän puhuu lässyttävällä äänensävyllä ja käyttää lapsenomaisia ilmaisuja, joita kukaan muu ei perheessämme käytä. Hän haluaisi nähdä monta kertaa viikossa, soitella ja viettää vapaa-aikaa kanssani. Kaikki tämä hänen lähtökohdistaan ja hänen tarpeistaan käsin: hän haluaa nähdä minut, hän haluaa kuulla minusta, hän haluaa minun vievän hänet paikkaan X tai hän haluaa minun kanssani kohteeseen Y. Minun pitäisi osallistua jokaisen pienen ja ison päätöksen tekemisen ja harkintaan. Sillä ei ole väliä, mitä minä haluan yhteydenpidoltamme tai laajemmin suhteeltamme, ainoastaan hänen tarpeillaan, toiveillaan ja tunteillaan on.
Kun yritän ottaa näitä asioita puheeksi, hän joko sivuuttaa minut täysin, yrittää ohjata keskustelua sivuraiteille, kääntää vakavia asioita huumoriksi, alkaa itkeä tai uhriutuu. "En tiedä miten pitäisi olla", "mikään ei tunnu kelpaavan", "en osaa puhua muulla tavalla", "mutta kun minä olen äitisi ja rakastan sinua niin", "älä välitä, minä vaan olen tällainen", "enkö saa kertoa, että rakastan sinua", "mutta kun olet niin tärkeä minulle", "kylläpä sinä osaat muotoilla asiasi niin osuvasti, olet jo lapsesta asti ollut niin hyvä asettelemaan sanasi", "olisiko sitten parempi, että en ikinä soittaisi/välittäisi ollenkaan/ikinä haluaisi tulla käymään." Näitä esimerkkejä riittäisi. Peruskaava on kuitenkin se, että hänen minuutensa rakentuu äitiyden varaan ja hänen hyvinvointinsa riippuu siitä, saako hän toteuttaa sitä yhä vaan haluamallaan tavalla. Minä olen vastuussa hänen tunteistaan, ei hän itse.
Nyt kun olen opetellut vetämään rajoja, uhriasenne ja painostus on vain voimistunut. Tuntuu turhauttavalta ja epäreilulta myös olla aina se osapuoli, jonka täytyy vetäytyä ja paeta, kun toinen puskee elämääni. Huvittavaa on, että nyt äiti on huolissaan mielenterveydestäni ja jaksamisestani, kun olen alkanut rajoja vetää ja pitää niistä kiinni sekä siinä, kuinka paljon olen yhteydessä ja mistä hänen kanssaan suostun keskustelemaan. Silloin hän ei ollut huolissaan, kun kävin terapiassa monta vuotta purkamassa tuntojani lapsuudesta, perhedynamiikasta ja suhteesta vanhempiini ja voin todella huonosti, koska tulin vedetyksi mukaan vanhempieni parisuhdeongelmiin tavalla, joka ei tyttärelle kuulu ja minulle sälytettiin vastuita, jotka heidän olisi pitänyt kantaa.
Olen alkanut luopua toivosta, että meillä ikinä olisi kahden aikuisen välistä suhdetta, jossa kumpikin voisi olla omalla tavallaan ja omilla ehdoillaan ja sitä kunnioitettaisiin. Jos se ei ole mahdollista, toiseksi paras vaihtoehto on yhteydenpidon vähentäminen reilusti.
Kaikki mitä kerrot on yleistä rajattoman vanhemman käytöstä. Omanikin on sellainen. Meidän tapauksessamme välit ovat parantuneet jonkin verran sen jälkeen kun aloin itse järjestelmällisesti pitää kiinni omista rajoistani.
Käytännön ohjeita: Huomautan aina lyhyesti ja ytimekkäästi heti kun tulee kontrolloiva tai muuten ei-toivottu kommentti. Huomautukseen tulevaan vastaväitteeseen en sano mitään. En siis lähde mukaan väittelyyn, jonka tavoitteena on mitätöidä ja vähätellä mielipidettäni (tästä vähättelytaktiikasta on paljon esimerkkejä tässä keskustelussa). Tarvittaessa vain toistan papukaijamaisesti alkuperäisen huomautukseni. Esim. "Muiden hiustyyliin puuttuminen ei ole ok".
Jos vanhempi yrittää palautteestani välittämättä toistuvasti ehdottaa jotain täysin absurdia, kuten että muuttaisin takaisin samalle paikkakunnalle vaikka olen vuosikymmenet asunut muualla, en reagoi siihen mitenkään. Katson vain häntä hetken mykkänä, ehdotuksen naurettavuuden mukaisella ilmeellä. Sitten vaihdan puheenaihetta.
Suunnittelen vierailut etukäteen jaksamiseni mukaan. Olen hyväksynyt, että vanhempieni luona kyläily on henkisesti kuormittavaa ja tarvitsen vähintään yhden vapaapäivän vierailun jälkeen palautuakseni kuormituksesta. En siis edes yritä ajatella että kävisin siellä "lomailemassa", vaan suhtaudun vierailuun kuin työmatkaan.
Puhelimeen en vastaile jatkuvasti vaan soitan takaisin silloin kun minulle sopii jutella.
Vaikeimmissa, henkistä väkivaltaa sisältävissä tilanteissa sovellan henkiseen väkivaltaan tarkoitettuja ohjeita. Reaktio jaetaan kolmeen vaiheeseen: 1. määritellään väkivalta, 2. ilmaistaan oma kanta, 3. kehotetaan toimimaan toisella tavalla ja jos mahdollista, kerrotaan mikä se parempi toimintatapa olisi. Esimerkiksi: "Sinä mitätöit minun vaikeaa kokemustani. Se on henkistä väkivaltaa. Empaattinen ihminen kuuntelee, ei mitätöi." Tarvittaessa voit vielä tehdä rajasi selväksi: "Jos tämä käytös ei lopu, lähden saman tien kotimatkalle." Rajoista on tärkeää myös pitää kiinni eli jos sanot noin, myös toimit sen mukaisesti.
Oma vanhempani on näillä keinoilla vähitellen oppinut, millainen käytös ei ole toivottavaa. Käytös ei ole kokonaan loppunut, mutta pysyy paljon paremmin hallinnassa ja meillä on nykyään paremmat välit.
Paljon tsemppiä!
Eli olet onnistunut saamaan vanhempasi vahtimaan jokaista sanaansa? Ei ole varmaan helppoa heillekään, kun jokainen ehdotus, jokainen neuvo ja jokailtainen mielipide on ensin mietittävä käykö se sinulle ja jos ei, niin voit katkaista välit heihin. Koulutat heitä kun koiria. Tämä on toivottavaa ja tämä ei toivottavaa käytöstä. Sinä tietysti määrittelet mitä se on ja manipuloit heidät siihen eri taktiikoilla. Ja kuten lopussa kirjoitat homma on paremmin hallinnassa nykyisin. Siis sinun hallinnassa.
Sen sijaan, että päättäisit itse miten reagoit mihinkin sanomiseen, olet oppinut muokkaamaan muiden käytöstä sinulle sopivaksi. Porkkanaa ja keppiä ja niin vanhempasi sanovat sen mitä haluat kuulla. Oletko koskaan miettinyt kuinka raskaita sinun vierailusi ovat heille? Kuinka turhauttavaa sinulle on soittaa, koska aina mennään sinun jaksamisesi ja aikojesi mukaan? Ehkä vastaat, ehkä et, mutta sinä tietysti päätät milloin puhutaan.
Minä näen, että sinun käytös on suht vakavaa henkistä väkivaltaa. Jossa muut yrittävät parhaansa mukaan miellyttää sinua, ettet taas suutu ja lopeta yhteydenottoa. Pitäisi olla sinulle empaattinen, kannustava, kehuva ja muutenkin suht virheetön ihminen. Sinä, et sammakkoja kuuntele, neuvot ei ole sinulle auttamista, vaan kontrolloimista ja mielipiteet kelpaavat vain, jos ne ovat samat kuin sinun. Olet paljon pahempi kuin vanhempasi, mutta valitettavasti et edes taida ymmärtää sitä.
Ne vanhemmathan pääsee tilanteesta heti kun lakkaavat laukomasta ehdotuksia, neuvoja ja mielipiteitä. Eikös vaan?
Mikä helvetin pakko niitä on työntää???
Koska ihmiset ovat ihmisiä. Eikö teille vieläkään ole tullut selväksi, että näitä täydellisyyksiä, jotka osaavat sanoa luonnostaan ne oikeat sanat, oikeaan aikaan, oikealla äänensävyllä, oikeasta aiheesta on äärettömän harvoin.
Vanhemmat ovat myös ihmisiä, heille on aikoinaan opetettu määrättyjä asioita, heidän aikakaudella ehkä piti kysyä, piti antaa neuvoja, piti soittaa ja lähettää joulukortti.
He ovat tulleet ehkä vanhemmiksi 20- vuotiaana ja toiset lukeneet lapsenhoidosta parhaimmillaan, ehkä muutaman opaskirjan.
Sinäkin pääset heti tilanteesta, kun lopetat ottamasta kaiken niin vakavasti ja henkilökohtaisesti. Hyväksyt sen toisen sellaisena kun on. Monelle tässäkin ketjussa kirjoittaneelle ongelma näyttää olevan se, että ne vanhemmat välittävät. Haluavat osallistua, ovat kiinnostuneita, tahtoisivat nähdä. Mutta se ei nykymaailmassa ole enää soveltuvaa. Kohta kai joku vetää herneet nenään siitä joulukortistakin.
Minä luen näitä juttuja niin, että minusta monet näistä valittajista ovat oikeasti sekä itsekkäitä ja äärettömän manipuloivia. Se toinen, siis nyt se vanhempi, pitää saada muokattua sopivaksi. Hän ei kelpaa omana itsenään.
Joku aiemmin kirjoitti, että hänen äitinsä käyttää lausetta, ettei tämä enää tiedä miten olla. Ja sekin lause oli tietenkin väärin. Jopa turhautumisen ilmaiseminen on niin väärin.
Todennäköisesti tämä äiti on yrittänyt vaikka mitä, mutta selkeästi aina väärin ja siitä napsahtaa sitten se tuttu rangaistus. Se yhteyden katkaiseminen. Uskotteko, että tämän äidin käytöksen takana on viha ja inho vai rakkaus ja välittäminen? Rangaistus annetaan suhteessa, kun se olisi inho ja viha.Pitäisikö tätä äitiä kouluttaa vielä vähän lisää? Muuttaa hänet vähän paremmaksi? Ehkä oppii sanomaan ne oikeat sanat ja tekemään ne oikeat jutut?
Odotatte kyllä itse kelpaavanne juuri sellaisena kun olette, jopa, että sitä kannustettaisiin, mutta äitiemme kohdalla, ette halua muuta kuin muokata näitä mieleisemmiksi itsellenne.
Maailma on kaikin tavoin monimuotoinen. Hyväksykää nyt jo se, että sitä ovat myös ihmiset ja siinä missä teillä on oikeus olla oma itsenne, niin myös vanhemmilla pitäisi olla se, ilman sitä ainaista teidän langettamaan rangaistuksen pelkoa.
Varsinkin, kun kyseessä on vain lähinnä mielipiteen tai neuvojen tai yleisesti juttujen liittyvä asia. Monelle voisi tosiaan toivoa muutamaa vuotta sellaisten perheenjäsenten seurassa, jotka oikeasti vihaavat ja haluavat pahaa. Ehkä moni ymmärtäisi paljon paremmin, että se mikä heille nyt näyttäytyy inhottavan asiana, on jotain ihan muuta.Ihmiset ovat ihmisiä ja tilanteet, joita ketjussa kuvataan ovat hyvin erilaisia. Yhdistävänä tekijänä monissa on se, ettei suhde ole kasvanut mihinkään sellaisesta asetelmasta, että vanhemmalla on oikeus puuttua lapsensa elämään neuvoin ja arvostellen, jopa käskyttämällä. Sinä näet siis tuon aivan normaalina?
Mutta kun se ei ole ollut koskaan normaalia. Kun lapsesta tulee aikuinen (noin parikymppisenä), hänen tulee antaa mennä omaa tietään ja suhteen pitäisi kasvaa kahden tasavertaisen aikuisen suhteeksi. Kyllähän valtaosa suhteista on tuollaisia, normaaleja ihmissuhteita, joissa on normaalit tavat. Vai onko sinun normaalisi kaiken kaikkiaan sitä, että neuvot ystäviä, tuttavia ja muitakin sukulaisia ja oletat, että heidän pitäisi vielä olla kiitollisiakin "hyvistä neuvoista"? Se on mielestäni jo merkki vakavammista asioista kuten siitä, että ei ole minkäänlaista kokemusta normaalista ihmissuhteesta.
Itse kirjoitin suhtautuvani kuin hankalaan asiakkaaseen, jolloin käytös on parantunut. Rajojen asettaminen on jokaisen aikuisen omalla vastuulla siitä miten sietää itseään kohdeltavan. Sen ei tarvitse olla epäystävällistä, juuri sen vuoksi, että ymmärtää vaikkapa sen, jos vanhemmalla ei yksinkertaisesti ole eväitä parempaan, mutta hän toimii kuitenkin hyvällä tarkoituksella. Jos hyvää tarkoitusta ei ole, niin en näe syitä miksi sellaista ihmistä pitäisi pitää omassa lähipiirissään. Kaikki vanhemmat eivät ole hyväätarkoittavia, jolloin ymmärrän, että välit halutaan katkaista.
Jokainen tulkitsee ja näkee ne asiat omalla tavallaan. Se mikä sinulle on puuttumista on toiselle välittämistä. Se mikä sinulle on ärsyttävää neuvomista on toiselle varoittamista ja turhien virheiden välttämisen tietojen eteenpäin antamista. Se mikä sinusta on arvostelemista on toisista vaan ihan rehellisen mielipiteen ääneenkertomista ja avoimuutta. Sinä itse päätät miten haluat nähdä ne asiat. Pahalla vai hyvällä. Mutta siinä vaiheessa, kun alat ns. kouluttamaan muita manipulointi tekniikoilla ja rangaistuksilla alat minusta olla väärässä.
Miksen olisi kiitollinen neuvoista? Varsinkin, jos ne säästävät rahaa? Tuovat iloa tai johtavat parempaan lopputulokseen? Minulla ei ole mitään, pakko tehdä kaikki itse periaatetta? Kyllä, minua saa neuvoa, minulle saa kertoa mielipiteitä ja saatan olla jopa todella kiitollinen niistä. Ja kyllä minusta se juuri on normaalia. Ei toisinpäin.Minun äiti on 8-kymppinen leski, joka asuu liian isossa öljylämmitteisessä omakotitalossa ja hota hän ei kykene itse hoitamaan. Sanon hänelle joka viikko, että talo pitää laittaa myyntiin ja sinun muuttaa kaupungin keskustaan kivaan pieneen kerrostalokaksioon, niin pääset halvemmalla ja säästät asumiskuluissa. Jostain kumman syystä äiti ole kiitollinen neuvosta vaan loukkaantuu ja alkaa parkua. En ymmärrä, sillä minähän haluan vain äitini parasta.
Olet siis turhan ehdottanut äidillesi muuttoa pienempään ja helpompaan asuntoon. Mitä jos esittäisit seuraavan kerran sen oikein myötätuntoisesti? Sano hänelle, että ymmärrät hyvin, jos hänestä on vaikeaa muuttaa rakkaasta kodista,kun siellä on paljon muistoja. Korosta sitä, että -hän saa kuitenkin mukaansa vanhat valokuva-albumit ja muita muistoesineitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän narsisti koskaan näe itsesään mitään vikaa. Päinvastoin on aina ollut hyvä, jopa täydellinen tai korkeintaan ihan vain normaali .
Juu. Välienkatkaisija-lapsi ei näe omassa käytöksessä mitään vikaa. Kaikki muut ovat aina narskuja.
Näin kääntyy musta valkoiseks, kuvottavaa.
Tyypillistä narsismia.
Eihän narsisti koskaan näe itsesään mitään vikaa. Päinvastoin on aina ollut hyvä, jopa täydellinen tai korkeintaan ihan vain normaali vanhempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni nykyajan nuoret aikuiset ovat, vaikkakin monessa asiassa parempia kuin vanhempansa, niin erittäin heikkoja kestämään epätäydellisyyttä, ristiriitoja, virheitä tai riitoja. Sanoudutaan irti kokonaan vanhemmista, joilla ei ole ollut mahdollisuuttakaan samanlaisiin "tunnetaitoihin" tai ilmaisuun kuin heillä, yhdysvaltalaisvetoisen populaarimedian opissa. Nykyäänhän ihmisille opetetaan tosi-tv-ohjelmien avulla, miten pitää milloinkin reagoida ja ilmaista itseään: yllätyksiin ja tuunaukseen (muodonmuutos- ja remppaohjelmat) tai miten lapsia kasvatetaan (nanny-ohjelmat) tai miten parisuhteen ongelmista ja omista tunteista pitää loputtomiin puhua (ensitreffit ym. parisuhdeohjelmat).
Monille nuorille aikuisille nykyään myös omien lasten hankinta on jotain niin paljon elämää suurempaa, että sitä pohditaan ja jahkaillaan ja pelätään niin kauan kunnes lapsia ei enää voikaan saada. Ei uskalleta, eikä ihmissuhteissakaan oikeastaan mennä päin ongelmia, vaan halutaan ettei ongelmia ole ollenkaan! Elämän pitäisi koko ajan olla seesteistä, hipsteröintiä ja mindfulnessia.
Näinhän se on.
Niin kuin täälläkin on tullut esiin, vanhemmille annetaan ohjeita ylhäältä päin miten pitää olla ja mitä ja miten sanoa ym. Kuulostaa manipuloinnilta. Siitä puuttuu rakentava keskustelu, missä kuunnellaan toista. Vaaditaan tulla kuulluksi ja nähdyksi eikä edes selitetä mitä ne tarkoittavat. Ajatus vain, että tuo toinen pitää muuttaa tai välit katkeaa. Jos ei ymmärrä tulee ohje lue kirjoja tai mene terapiaan. Muuten katkeaa välit.60+ olevat vanhemmat eivät ole saaneet oppia näistä ihmissuhde- ym. ohjelmista ja oppaista mistä tuossa aiemmin mainittiin. Nykyajan vanhemmille ja nuorille aikuisille puhuminen ja tunteitten sanoittaminen ovat arkipäivää, mutta ei ne 60+ ikäiset ole sellaiseen oppineet. Nyt se pitäisi kuitenkin osata ja opetella. Muuten seuraa rangaistus. Jotenkin vaaditaan toisilta liikaa.
Juuri näin. Itselleni on tosi vieras ajatus, että vanhempana en silloin tällöin neuvoisi aikuisia lapsiani, tai omat elossa olevat vanhempani eivät neuvoisi minua ikinä missään. Ei se ole mitään kestämätönta ja hirveää! Neuvonhan minäkin vanhempiani, ja lapseni neuvovat minua. Ihmiset yleensä neuvovat, jos tietävät asiasta enemmän tai heillä on mielipide. Sekin on normaalia vuorovaikutusta.
Eikä toisen puolen esiin tuominen asioista ole mitään jyräämistä. Ymmärrän myötäelämisen ja tukemisen tärkeyden, mutta joskus voi olla tarve tuoda esiin se toinenkin puoli asiasta. Esimerkiksi silloin, jos vaikka aikuinen lapseni sättisi ja mustamaalaisi jatkuvasti eksäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Narsistinen vanhempi ei pysty irrotautumaan teinistä ja nuoresta aikuisesta normaalisti ja antaa tämän aikuistua. Lapsi pysyy vanhemman "jatkeena" palvellen vanhemman omia tarpeita. Lapsella ei saa olla omaa elämää, omia mielipiteitä ja päätöksiä. Ne ovat loukkaus narsistivanhempaa kohtaan, kun "hän on uhrannut kaikkensa lasten eteen ja niin paljon heidän eteen tehnyt". Tällainen vanhempi pyrkii katkaisemaan siivet kasvavalta lapselta, jotta tämä ei uskoisi itseensä ja että pärjää itsekseen. Lapsi koukutetaan tarkoituksella sairaaseen riippuvuussuhteeseen, josta hän voi onneksi havahtua myöhemmällä iällä, mikä kuvio on.
Hyvässä itsenäistymisessä aikuisen lapsen kanssa muodostuu terve, tasa-arvoinen ja puolin ja toisin kunnioittava ihmissuhde. On tilaa hengittää ja elää omanlaista elämää ilman kritisointia, kontrollia, lannistamista ja jatkuvaa arvioivaa katsetta.
Ei nämä aikuista lastaan luotsaavat, neuvovat, ohjeistavat, varoittelevat kanaemot mitään narsisteja ole. Ovat vain kanaemoja.
Itse olin susiäiti: lapset omille jaloilleen ja teilleen, hopi hopi.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni nykyajan nuoret aikuiset ovat, vaikkakin monessa asiassa parempia kuin vanhempansa, niin erittäin heikkoja kestämään epätäydellisyyttä, ristiriitoja, virheitä tai riitoja. Sanoudutaan irti kokonaan vanhemmista, joilla ei ole ollut mahdollisuuttakaan samanlaisiin "tunnetaitoihin" tai ilmaisuun kuin heillä, yhdysvaltalaisvetoisen populaarimedian opissa. Nykyäänhän ihmisille opetetaan tosi-tv-ohjelmien avulla, miten pitää milloinkin reagoida ja ilmaista itseään: yllätyksiin ja tuunaukseen (muodonmuutos- ja remppaohjelmat) tai miten lapsia kasvatetaan (nanny-ohjelmat) tai miten parisuhteen ongelmista ja omista tunteista pitää loputtomiin puhua (ensitreffit ym. parisuhdeohjelmat).
Monille nuorille aikuisille nykyään myös omien lasten hankinta on jotain niin paljon elämää suurempaa, että sitä pohditaan ja jahkaillaan ja pelätään niin kauan kunnes lapsia ei enää voikaan saada. Ei uskalleta, eikä ihmissuhteissakaan oikeastaan mennä päin ongelmia, vaan halutaan ettei ongelmia ole ollenkaan! Elämän pitäisi koko ajan olla seesteistä, hipsteröintiä ja mindfulnessia.
"erittäin heikkoja kestämään epätäydellisyyttä, ristiriitoja, virheitä tai riitoja".
-Nyt kun olen miettinyt meidän perheen elämää, ajattelen että väkivalta lapsia kohtaan oli väärin ja se tuntui tosi pahalta. Voisiko näistä keskustella, ristiriitojen uhallakin, jotta voisimme saavuttaa paremman ymmärryksen ja päästä asiassa eteenpäin?
-Mistä puhut, mitään tollaista ei tapahtunut?!
-Tiedetään että tapahtui, muutkin kommentoi jälkiä, jotka selitit "kömpelön lapsen kompuroinniksi". Tiedämme, etten kaatunut.
-Valehtelet, kuinka kehtaat loukata noin!!! Jadajada... Mutta ansaisit kaiken! Olet aina niin vaikea!!
-Niin, olen välillä vaikeakin, mutta minkä kaiken siis ansaitsin..?
Puhelu katkeaa.
Kuka täällä ei kestä virheitä ja ristiriitoja, yritä niitä selvitellä? Kuka täällä sanoutuu irti minkäänlaisesta kommunikaatiosta? Tiedän etten ole ainut yllä olevilla kokemuksilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi rajaton narsistijankkaaja on postannut jo lähes 50 sivua omaa katkeraa valitustaan vanhemmistaan.
Nimittelee muita narskuiksi vaikka itse käyttäytyy kuin sellainen.
Hanki harrastus ja elämä.🤭
Mikä ihmeen valhe tämä nyt on?
Se ois fyysisesti mahdotonta yhdelle ihmiselle, tää on ollut kiivastahtinen keskustelu.
Valehtelet kun kulissit romahtaa?Täysin mahdollista. Vaatii vain paljon joutilasta aikaa ja sairaan mielen.
Kopioi liitä, kopioi liitä. Repeat. Ei päivän aikana ole pakko edes syödä.
Ei täälä ole mitään kopioituja viestejä, mitä ihmettä sä satuilet :O
Iltalääkkeiden aika?
Sulla on vähän tosi omituinen fiksaatio lapsiin joka ei perustu faktoihin vaan näennäisesti hysteeriseen pelkoon, oisko aika hankkia apua noiden tunnelukkojen kans tän ketjusta toiseen spämmimisen sijaan?