Mitä tehdä kun puolisot arvottavat siivoamisen ym vastuut eri lailla?
Tilanne siis se, että lähes kaikki kotityöt jää minulle, koska miehen mielestä niitä ei tarvitse tehdä. Aina kun koitan vaatia apua, niin päädymme keskusteluun siitä, että pitääkö ikkunat pestä kerran vuodessa, miksi lakanat pitää vaihtaa kuukauden välein tai miksi tehdä ruokaa kun voi syödä leipää.
En siis tosiaankaan ole itsekään himosiivooja, joten en koe että vaadin liikaa. Lapsille haluan tarjota muutakin kun leipää, joten ainut vaihtoehto on että itse teen melkein kaiken.
Pyykinpesun ja renkaiden vaihdon mieskin ymmärtää ja tekee ne.
Ja kyllä kyllä, itse olen soppani keittänyt. En silloin yli 20 vuotta sitten 18-vuotiaana osannut ajatella ehkä näin pitkälle asioita mieheen rakastuessani. Isän roolin hoitaa kyllä täydellisesti.
Kommentit (255)
Vierailija kirjoitti:
No nämähän on just niin asioita joissa pitää olla suunnilleen samanlainen näkemys, jotta parisuhdetta voi edes harkita.
Ei parisuhteeseen pidä mennä ihmisen kanssa jonka elämäntavat, arvo- ja ajatusmaailma sekä tulevaisuuden suunnitelmat eroaa omista merkittävällä tavalla.
Näitä siinä tapailuvaiheessa on tarkoitus selvittää, että onko toisessa potentiaalia elämänkumppaniksi eikä vain n*ssia kuin kaniinit.
Oletko milloinkaan kuullut että kotitöiden reilu jako on tasa-arvokysymys? Entä oletko nähnyt tilastot, joiden mukaan kotityöt ja lastenhoito edelleen kasautuu naisille? Entä ymmärrätkö mitä nämä kertovat? Aivan. Miehiin on sisäänrakennettu tarve tehdä naisesta palvelija. Se johtuu tästä yhteiskunnasta.
Tässä ei ole naisille mitään selvitettävää. Suurella todennäköisyydellä mies yrittää päästä täysihoitoon. Ja mies älyää myös salata sen, kunnes nainen on nalkissa.
Mirasi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miraaas kirjoitti:
Jos te olette oikeasti onnellisessa suhteessa mistä homma toimii...
Niin kannattaa nyt herätä ennnekuin on myöhäistä. Te nalkutatte ja kusettte suhteenne pilalle joidenkin kotitöiden takia.. mihin menee pahimmassakin tapauksessa tyyliin 5h viikko lapsiperheessä..
Notkukaa vaikka puol tuntia vähemmän täällä päivittäin. Ja pitäkää koti siistinä, olkaa onnellisia ja rakastakaa toisianne.
Itse päivystät täällä solvaamassa 24/7. Mene terapiaan, hoisa pääsi ja ala elää ihmisiksi!
Mitä solvaamista se on jos kertoo faktat?
Se että riitelee tai nalkuttaa jonkun pikku jutun takia muuten hyvän parisuhteen pilalle on ihan puhtaasti tyhmää..
Palkatkaa vaikka siivoaja jos ette itse suoriudu. Halvemmaksi sekin tulee kuin avioero, roskapussin viemättä jättämisen takia
No tässäpä oiva vinkki. Jos et suoriudu ilman toisen apua, palkkaa siivooja mutta älä valita.
Yhtä hyvä kuin exällä aikanaan, kun kyselin josko hänkin maksaisi jonkun laskun. "Jos ei rahat riitä, sinun pitää mennä sossuun." Minä siis kävin töissä ja hän siellä sossussa saaden mielestään sieltä käteen sen mikä hänen pitikin saada omiin huvituksiinsa. (Ei asuttu yhdessä vuottakaan. Vaikka olin hölmö, en niin hölmö.)
Vierailija kirjoitti:
Mirasi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miraaas kirjoitti:
Jos te olette oikeasti onnellisessa suhteessa mistä homma toimii...
Niin kannattaa nyt herätä ennnekuin on myöhäistä. Te nalkutatte ja kusettte suhteenne pilalle joidenkin kotitöiden takia.. mihin menee pahimmassakin tapauksessa tyyliin 5h viikko lapsiperheessä..
Notkukaa vaikka puol tuntia vähemmän täällä päivittäin. Ja pitäkää koti siistinä, olkaa onnellisia ja rakastakaa toisianne.
Itse päivystät täällä solvaamassa 24/7. Mene terapiaan, hoisa pääsi ja ala elää ihmisiksi!
Mitä solvaamista se on jos kertoo faktat?
Se että riitelee tai nalkuttaa jonkun pikku jutun takia muuten hyvän parisuhteen pilalle on ihan puhtaasti tyhmää..
Palkatkaa vaikka siivoaja jos ette itse suoriudu. Halvemmaksi sekin tulee kuin avioero, roskapussin viemättä jättämisen takiaJos se asia on niiiiiin mitätön niin miksei muka saa vaatia miestä hoitamaan puolta siitä?
Kannattaa sit erota ja etsiä parempaa. Turha olla noin onneton. Et muutama h puuhastelua viikossa saa suunniltaan.
Tuli mieleen se pariskunta, joka jakoi kotityöt excelillä. Heidän ohjeensa oli, että ensin pitää sopia työn laadusta, että voidaan arvioida siihen kuluva aika. Ja sitten jakaa työt niin, että molemmille yhtä paljon.
Miraaas kirjoitti:
Jos te olette oikeasti onnellisessa suhteessa mistä homma toimii...
Niin kannattaa nyt herätä ennnekuin on myöhäistä. Te nalkutatte ja kusettte suhteenne pilalle joidenkin kotitöiden takia.. mihin menee pahimmassakin tapauksessa tyyliin 5h viikko lapsiperheessä..
Notkukaa vaikka puol tuntia vähemmän täällä päivittäin. Ja pitäkää koti siistinä, olkaa onnellisia ja rakastakaa toisianne.
Mies on kussut homman siinä vaiheessa kun sysää kotityöt naiselle. Kyse on tasa-arvosta, vaikka jostain käsittämättömästä syystä kukaan ei käytä t-sanaa näissä sadoissa keskusteluissa, jotka aihetta koskevat.
Kun mies vierittää kotityöt naiselle, hän kertoo että pitää naista alempiarvoisena. Mies tietää sen. Nainen tietää sen. Mutta kumpikaan ei sano sitä ääneen. Mies alistaa naista, ei siinä muusta ole kyse. Ja silti tuhannet pariskunnat elävät noin. Enemmistö pariskunnista.
Jos te olette nalkuttaneet jo vuosia kotitöistä ja mies ei saa niitä hoidettua. Tehkää palvelus itsellenne ja miehelle ja erotkaa.
Mikäli se kotityö aspekti on teille niin iso.
Sit rukoilkaa ettette joudu uuteen suhteeseen jossa on ihan oikeitakin ongelmia.

Oletko ajatellut et kuka tän mahdollistaa?
Nainen.
Mun miehen vaatteet kulkee mun käsien kautta koneeseen..
Mun miehen syömä ruoka kulkeutuu mun käsien kautta vatsalaukkuun..
Jos mua alkaisi joskus häiritä tämä asia. Mä sanoisin kerran tai kaksi.
Jos ei toimisi niin kohta mies huomaisi et jotain on vialla kun vaatehuolto ei toimi ja nälkäkin on.
Ei ne miehet ole lapsia. Te teette itse itsestämme uhrin ja sit puratte pahaa oloa nalkuttamalla.
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleen se pariskunta, joka jakoi kotityöt excelillä. Heidän ohjeensa oli, että ensin pitää sopia työn laadusta, että voidaan arvioida siihen kuluva aika. Ja sitten jakaa työt niin, että molemmille yhtä paljon.
On vaikka miten paljon tapoja jakaa työt. Mutta kun mies näkee naisen palvelijana, siinä ei sopimukset ja työnjako auta. Mies tulee tekemään töitä vuodesta toiseen, että saisi naisen väsytettyä ja alistettua.
Ja sanotaan nyt kuten asia on. Miehet noin tekevät. Eivät naiset. Tämä johtuu miehistä, miesten valta-asemasta ja halusta pyrkiä siihen. Mitättöminkin mies haluaa olla naisensa pomo.
Mirasi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miraaas kirjoitti:
Jos te olette oikeasti onnellisessa suhteessa mistä homma toimii...
Niin kannattaa nyt herätä ennnekuin on myöhäistä. Te nalkutatte ja kusettte suhteenne pilalle joidenkin kotitöiden takia.. mihin menee pahimmassakin tapauksessa tyyliin 5h viikko lapsiperheessä..
Notkukaa vaikka puol tuntia vähemmän täällä päivittäin. Ja pitäkää koti siistinä, olkaa onnellisia ja rakastakaa toisianne.
Mies on kussut homman siinä vaiheessa kun sysää kotityöt naiselle. Kyse on tasa-arvosta, vaikka jostain käsittämättömästä syystä kukaan ei käytä t-sanaa näissä sadoissa keskusteluissa, jotka aihetta koskevat.
Kun mies vierittää kotityöt naiselle, hän kertoo että pitää naista alempiarvoisena. Mies tietää sen. Nainen tietää sen. Mutta kumpikaan ei sano sitä ääneen. Mies alistaa naista, ei siinä muusta ole kyse. Ja silti tuhannet pariskunnat elävät noin. Enemmistö pariskunnista.
Oletko ajatellut et kuka tän mahdollistaa?
Nainen.
Mun miehen vaatteet kulkee mun käsien kautta koneeseen..
Mun miehen syömä ruoka kulkeutuu mun käsien kautta vatsalaukkuun..Jos mua alkaisi joskus häiritä tämä asia. Mä sanoisin kerran tai kaksi.
Jos ei toimisi niin kohta mies huomaisi et jotain on vialla kun vaatehuolto ei toimi ja nälkäkin on.
Ei ne miehet ole lapsia. Te teette itse itsestämme uhrin ja sit puratte pahaa oloa nalkuttamalla.
Miksi vapautat miehet vastuusta?
Tekisin varmaankin laskelmat, mitä maksaa teetättää nuo samat hommat rahalla. Sitten kulut puoliksi.
Mirasi kirjoitti:
Jos te olette nalkuttaneet jo vuosia kotitöistä ja mies ei saa niitä hoidettua. Tehkää palvelus itsellenne ja miehelle ja erotkaa.
Mikäli se kotityö aspekti on teille niin iso.
Sit rukoilkaa ettette joudu uuteen suhteeseen jossa on ihan oikeitakin ongelmia.
Tee sinä palvelus minulle ja mene muualle trollaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Mirasi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miraaas kirjoitti:
Jos te olette oikeasti onnellisessa suhteessa mistä homma toimii...
Niin kannattaa nyt herätä ennnekuin on myöhäistä. Te nalkutatte ja kusettte suhteenne pilalle joidenkin kotitöiden takia.. mihin menee pahimmassakin tapauksessa tyyliin 5h viikko lapsiperheessä..
Notkukaa vaikka puol tuntia vähemmän täällä päivittäin. Ja pitäkää koti siistinä, olkaa onnellisia ja rakastakaa toisianne.
Mies on kussut homman siinä vaiheessa kun sysää kotityöt naiselle. Kyse on tasa-arvosta, vaikka jostain käsittämättömästä syystä kukaan ei käytä t-sanaa näissä sadoissa keskusteluissa, jotka aihetta koskevat.
Kun mies vierittää kotityöt naiselle, hän kertoo että pitää naista alempiarvoisena. Mies tietää sen. Nainen tietää sen. Mutta kumpikaan ei sano sitä ääneen. Mies alistaa naista, ei siinä muusta ole kyse. Ja silti tuhannet pariskunnat elävät noin. Enemmistö pariskunnista.
Oletko ajatellut et kuka tän mahdollistaa?
Nainen.
Mun miehen vaatteet kulkee mun käsien kautta koneeseen..
Mun miehen syömä ruoka kulkeutuu mun käsien kautta vatsalaukkuun..Jos mua alkaisi joskus häiritä tämä asia. Mä sanoisin kerran tai kaksi.
Jos ei toimisi niin kohta mies huomaisi et jotain on vialla kun vaatehuolto ei toimi ja nälkäkin on.
Ei ne miehet ole lapsia. Te teette itse itsestämme uhrin ja sit puratte pahaa oloa nalkuttamalla.
Miksi vapautat miehet vastuusta?
Miksi mahdollistat sen että mies voi vapautua vastuusta?
Mikset iskenyt nyrkkiä pöytään heti kun huomasit millain homma menee. Miksi et tee nyt asialle mitään

Ja mies, joka hoitaa mutisematta osansa ja enemmänkin, saa vähän reppanan leiman. Tai hänen puolisonsa pirttihirmun. Kyllä asenteissa on vielä paljon tekemistä.
Vierailija kirjoitti:
Herranen aika, asukaa ensin vaikka yhdessä puoli vuotta ennen lopullista sitoutumista ja lasten tekoa. Kyllä siinä näkee jo , mitä on odotettavissa. Tekisi mieli melkein sanoa, että itsepä valitsit puolisosi.
Kyllä minunkin puolisoni ensimmäisen vuoden rakkauden huumassa heräsi keittämään 4.00 kahvit vaikkei olisi itse vielä tarvinnut herätä, imuroi ja tiskasi jotta olisi minun mukava tulla kotiin. 10- vuoden jälkeen ovat asiat hieman muuttuneet.

Mikset sä muutu asioiden mukana? Kokeile vaikka 1kk nyt alkuun sillai ettet tee mitään mikä auttaa miestä. Voisin luvata et toimii paremmin kun vauva palstaan kirjoittelu.
Kuukauden välein? YÖK.
Mies palkkaa teille säännöllisesti siivoojan, tilaa ruoat kotiin ja tietenkin maksaa töiden teettämisestä.
Teitä on kaksi aikuista ihmistä huolehtimassa pakollisista kotitöistä.
Vierailija kirjoitti:
Hommahan on niin että harvempi meistä siivoamisesta mitään kummempia kiksejä saa. Fiksumpi kuitnekin ymmärtää edes jonkinlaisen siisteyden merkityksen viihtymisen jne. kannalta. Sekä mitä asunnosta huolehtiminen vaikuttaa sen arvoon ja elämänlaatuun. Jos on epäonnekseen pariutunut latvalahon yksilön kanssa, joka ei tätä käsitä, niin sellaisesta kannattaa hankkiutua eroon pikimmiten.
Yhteisestä kodista huolehtiminen ei ole mitään auttamista tai vastaavaa vaan ihna normaalia aikuisuuteen liittyvää. Se ei ole sen enempää miesten kuin naisten hommaa vaan tasapuolisesti molempien velvollisuus.
Useimmat miehet sanovat kysyttäessä että tietenkin on molempien velvollisuus. Ja silti eivät tee. Joten eivät oikeasti näe sitä molempien velvollisuutena.
Mikäs sitten eteen? Erota? Aivan niin. Puolet avioliitoista päättyy eroon. Miehet tuhoavat mieluummin parisuhteen kuin kohtelevat naista tasavertaisena. Ja me jeesustelemme, miten Suomi on tasa-arvon mallimaa. Täyttä valetta.
Mirasi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mirasi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miraaas kirjoitti:
Jos te olette oikeasti onnellisessa suhteessa mistä homma toimii...
Niin kannattaa nyt herätä ennnekuin on myöhäistä. Te nalkutatte ja kusettte suhteenne pilalle joidenkin kotitöiden takia.. mihin menee pahimmassakin tapauksessa tyyliin 5h viikko lapsiperheessä..
Notkukaa vaikka puol tuntia vähemmän täällä päivittäin. Ja pitäkää koti siistinä, olkaa onnellisia ja rakastakaa toisianne.
Mies on kussut homman siinä vaiheessa kun sysää kotityöt naiselle. Kyse on tasa-arvosta, vaikka jostain käsittämättömästä syystä kukaan ei käytä t-sanaa näissä sadoissa keskusteluissa, jotka aihetta koskevat.
Kun mies vierittää kotityöt naiselle, hän kertoo että pitää naista alempiarvoisena. Mies tietää sen. Nainen tietää sen. Mutta kumpikaan ei sano sitä ääneen. Mies alistaa naista, ei siinä muusta ole kyse. Ja silti tuhannet pariskunnat elävät noin. Enemmistö pariskunnista.
Oletko ajatellut et kuka tän mahdollistaa?
Nainen.
Mun miehen vaatteet kulkee mun käsien kautta koneeseen..
Mun miehen syömä ruoka kulkeutuu mun käsien kautta vatsalaukkuun..Jos mua alkaisi joskus häiritä tämä asia. Mä sanoisin kerran tai kaksi.
Jos ei toimisi niin kohta mies huomaisi et jotain on vialla kun vaatehuolto ei toimi ja nälkäkin on.
Ei ne miehet ole lapsia. Te teette itse itsestämme uhrin ja sit puratte pahaa oloa nalkuttamalla.
Miksi vapautat miehet vastuusta?
Miksi mahdollistat sen että mies voi vapautua vastuusta?
Mikset iskenyt nyrkkiä pöytään heti kun huomasit millain homma menee. Miksi et tee nyt asialle mitään
Miksi sinä trollaat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitsit miehen, jolle nainen on palvelija. Joko hyväksyt sen ( kun tästähän ei ollut mitään ennakko-varoitusta seurusteluaikana) tai eroat.
Palstalla sitten jaksetaan vierittää vastuuta naiselle.
Tasa-arvo ei ole toteutunut. Suurin osa miehistä vierittää kotityöt naisen vastuulle. Tämä ongelma koskee suurinta osaa länsimaiden naisista.
Nainen ei voi vaikuttaa miesvalinnoilla yhteiskunnan rakenteisiin ja miesten asenteisiin. Naisille ei riitä kunnon miehiä joita valita. Niitä miehiä on häviävän vähän.
Tämä ei ole ap:n syy eikä ap olisi voinut tehdä mitään toisin. Tätä tilannetta ei voi välttää. Se tulee eteen useimmilla naisilla.
Nyt ap joutuu tappelemaan asiasta, jos ei halua olla orja loppuikänsä. Mutta vika ei ole hänen. Vaan miehen.
Toki miehen kasvatus on ollut puutteellinen, mutta kyllä siihen on mahdollista vieläkin vaikuttaa. Tottakai mies lusmuaa jos sen tekee mahdolliseksi. Oma mieheni ainakin ymmärtää varsin hyvin puhetta ja tietää mitä pitää tehdä. Ihmeellisesti myös sisaruksilleni on löytynyt miehet, jotka osallistuvat ihan tasapuolisesti kotitöihin.
Pikku juttu? Kotityöt ei ole mikään pikku juttu, vaan täyspäisen aikuisen velvollisuus. Jos ihminen on niin onneton, ettei kykene edes roskapussia viemään, niin avioero on ihan perusteltu. En tosiaan kokisi olevani onnellisessa suhteessa, jos kumppanini ei ole kiinnostunut pitämään huolta yhteisestä kodistamme tai lapsemme ravinnosta.