Mitä tehdä kun puolisot arvottavat siivoamisen ym vastuut eri lailla?
Tilanne siis se, että lähes kaikki kotityöt jää minulle, koska miehen mielestä niitä ei tarvitse tehdä. Aina kun koitan vaatia apua, niin päädymme keskusteluun siitä, että pitääkö ikkunat pestä kerran vuodessa, miksi lakanat pitää vaihtaa kuukauden välein tai miksi tehdä ruokaa kun voi syödä leipää.
En siis tosiaankaan ole itsekään himosiivooja, joten en koe että vaadin liikaa. Lapsille haluan tarjota muutakin kun leipää, joten ainut vaihtoehto on että itse teen melkein kaiken.
Pyykinpesun ja renkaiden vaihdon mieskin ymmärtää ja tekee ne.
Ja kyllä kyllä, itse olen soppani keittänyt. En silloin yli 20 vuotta sitten 18-vuotiaana osannut ajatella ehkä näin pitkälle asioita mieheen rakastuessani. Isän roolin hoitaa kyllä täydellisesti.
Kommentit (255)
Vierailija kirjoitti:
Mirasi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Herranen aika, asukaa ensin vaikka yhdessä puoli vuotta ennen lopullista sitoutumista ja lasten tekoa. Kyllä siinä näkee jo , mitä on odotettavissa. Tekisi mieli melkein sanoa, että itsepä valitsit puolisosi.
Kyllä minunkin puolisoni ensimmäisen vuoden rakkauden huumassa heräsi keittämään 4.00 kahvit vaikkei olisi itse vielä tarvinnut herätä, imuroi ja tiskasi jotta olisi minun mukava tulla kotiin. 10- vuoden jälkeen ovat asiat hieman muuttuneet.
Mikset sä muutu asioiden mukana? Kokeile vaikka 1kk nyt alkuun sillai ettet tee mitään mikä auttaa miestä. Voisin luvata et toimii paremmin kun vauva palstaan kirjoittelu.
Tämä. Lopettakaa se palveleminen. Samoin voi kieltäytyä aivan kaikesta mitä mies ehdottaa ja pistää mies hoitamaan muksuja juuri silloin kun sillä olisi harrastusmeno. Meillä ei kellään ole kovin vaa, mikäli minulla ei ole kivaa.
Hyi että. Tulvahtipa oikein fyysisenä tuntuva muisto väkivaltaisesta ex-miehestä, jonka lempilauseita oli tuo "jos minulla ei ole kivaa, ei ole kenelläkään kivaa." Itse en sanoisi niin ikipäivänä kenellekään. En ikinä, en töissä enkä kotona. En missään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitsit miehen, jolle nainen on palvelija. Joko hyväksyt sen ( kun tästähän ei ollut mitään ennakko-varoitusta seurusteluaikana) tai eroat.
Palstalla sitten jaksetaan vierittää vastuuta naiselle.
Tasa-arvo ei ole toteutunut. Suurin osa miehistä vierittää kotityöt naisen vastuulle. Tämä ongelma koskee suurinta osaa länsimaiden naisista.
Nainen ei voi vaikuttaa miesvalinnoilla yhteiskunnan rakenteisiin ja miesten asenteisiin. Naisille ei riitä kunnon miehiä joita valita. Niitä miehiä on häviävän vähän.
Tämä ei ole ap:n syy eikä ap olisi voinut tehdä mitään toisin. Tätä tilannetta ei voi välttää. Se tulee eteen useimmilla naisilla.
Nyt ap joutuu tappelemaan asiasta, jos ei halua olla orja loppuikänsä. Mutta vika ei ole hänen. Vaan miehen.
Toki miehen kasvatus on ollut puutteellinen, mutta kyllä siihen on mahdollista vieläkin vaikuttaa. Tottakai mies lusmuaa jos sen tekee mahdolliseksi. Oma mieheni ainakin ymmärtää varsin hyvin puhetta ja tietää mitä pitää tehdä. Ihmeellisesti myös sisaruksilleni on löytynyt miehet, jotka osallistuvat ihan tasapuolisesti kotitöihin.
Mitä ihmettä höpötät kasvatuksesta? Ei tämä kasvatukseen liity yhtään mitenkään.
Tässä on kyse siitä että nainen näkee itsensä tasavertaisena miehen kanssa, mies näkee naisen palvelijana. Tämä on aivan valtava ongelma yhteiskunnassa. Tästä on puhuttu ainakin 40 vuotta. Ja sinä olet ilmeisesti päättänyt olla näkemättä sitä, kun "ei kukaan minun kavereista".
Tämä nimenomaan liittyy kasvatukseen. Pojat on kasvatettava samoin kuin tytöt tekemään taloustöitä, laittamaan ruokaa , siivoamaan ja huolehtimaan itsestään ja kodistaan. Ei ne tämän yhteiskunnan asenteet tyhjästä tuosahda sen miehen päähän vaan kyllä ne mallit jo sieltä kodista opitaan. Jo tästä syystä olisi tärkeä että myös isät osallistuvat kotitöihin ja lastenhoitoon, sillä he toimivat siinä mallina lapsilleen.
Työskentelen lastenkodissa, jossa tytöillä ja pojilla on tasan samat säännöt ja velvollisuudet taloustöiden suhteen. Ja niistä pidetään kiinni tasan samoin kriteerein, joka ikinen viikko. Teininä osaavat myös harata vastaan ihan sukupuolesta riippumatta. Siitä huolimatta omilleen muuton jälkeen ero sukupuolten välillä jostain pelmahtaa.
Sen myönnän toki, että esimerkki voi olla yksi tekijä. Onhan meillä ohjaajillakin työvuorojen mukaiset siivousnakit, mutta... noh, kaikki varmaan arvaavat, kenen vuorojen jäljiltä jäävät todennäköisemmin hoitamatta.
Vierailija kirjoitti:
Miten vaikeaa on ulkoistaa siivouspalvelut?
Entisenä ammattisiivoojana sanon että tuo on älytön neuvo. Siivouksesta voi ulkoistaa tarkasti etukäteen määritellyt osat. Siivooja tekee ne sovitut toimenpiteet. Ei milloinkaan mitään muuta.
Kun näet että jotakin pitäisi tehdä mitä ei siivoussopimuksessa ole, joudut ottamaan yhteyttä siivousfirmaan, joka sitten laatii arvion aikataulusta ja ohjeistaa siivoojaa hoitamaan sen ensi kerralla. Toisin sanoen voit saada sen lattialle kaatuneen maidon siivouksen teetettyä viikon tai kahden kuluttua, jos keittiön lattian pesua ei ole sopimukseen kirjattu.

Jep. Moni varmaan haluaakin mieluummin "taloudenhoitaja"-tittelillä kulkevan piian. Sellaisen halpatyöläisen, joita Suomessakin varakkaat tälläkin hetkellä käyttävät. Ja ehkä vielä tällä hallituskaudella enenevässä määrin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Listatkaa välttämättömät kotityöt, juurikin imurointi 1x/vko, wc 1x/vko, moppaus 2x/kk, lakanat 1-2x/kk, pyykkäys 2x/vko, tiskit päivittäin, ruuanlaitto. Martoilta löytyy suositukset, kuinka usein nämä, tämä on vain esimerkki sen mukaan, miten itse (olen kotitöissä laiska) nämä näen ja meillä tehdään. Pihatyöt ja auto ym asiat huomioidaan myös.
Sopikaa, miten jaatte. Huomioikaa työtunnit kodin ulkopuolella.
Yksi keino on jakaa vuoroviikot esim toinen hoitaa viikon ruuat ja tiskit, toinen silloin siivouksen ja pyykit. Seuraavalla viikolla toisin päin.
Vaikeinta minusta on erilainen vaatimustaso. Nainen voi vaatia huippusiisteyttä ja miehelle riittää 7+. Meillä mies on gourmetluokan kokki eikä suostu syömään kaupan kalapuikkoja ja maksalaatikkoa, joihin minä tyytyisin.
Meillä kotityöt jaettu niin, että mies hoitaa ruuat ja käy kaupassa ja minä hoidan pyykit, siivooja käy 2 vko välein. Päivittäinen siivous molempien vastuulla. Minulla pitemmät työpäivät, joten sinänsä Ok jako minusta. Ulkotöitä ei juuri ole.
Voi pyhä yksinkertaisuus...
Mitäs kun se mies EI NOUDATA SOVITTUA?
No silloin mies pitää isoloida taloudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten vaikeaa on ulkoistaa siivouspalvelut?
Entisenä ammattisiivoojana sanon että tuo on älytön neuvo. Siivouksesta voi ulkoistaa tarkasti etukäteen määritellyt osat. Siivooja tekee ne sovitut toimenpiteet. Ei milloinkaan mitään muuta.
Kun näet että jotakin pitäisi tehdä mitä ei siivoussopimuksessa ole, joudut ottamaan yhteyttä siivousfirmaan, joka sitten laatii arvion aikataulusta ja ohjeistaa siivoojaa hoitamaan sen ensi kerralla. Toisin sanoen voit saada sen lattialle kaatuneen maidon siivouksen teetettyä viikon tai kahden kuluttua, jos keittiön lattian pesua ei ole sopimukseen kirjattu.
Jep. Moni varmaan haluaakin mieluummin "taloudenhoitaja"-tittelillä kulkevan piian. Sellaisen halpatyöläisen, joita Suomessakin varakkaat tälläkin hetkellä käyttävät. Ja ehkä vielä tällä hallituskaudella enenevässä määrin.
Useimmat suomalaiset miehet käyttävät ihan vaan deittisovellusta sen taloudenhoitajan etsimiseen.

Vähemmän varakkaat tosiaan joutuvat tyytymään perinteisempään keinoon.
Vierailija kirjoitti:
Herranen aika, asukaa ensin vaikka yhdessä puoli vuotta ennen lopullista sitoutumista ja lasten tekoa. Kyllä siinä näkee jo , mitä on odotettavissa. Tekisi mieli melkein sanoa, että itsepä valitsit puolisosi.
Voi luoja kun olet naivii ja lapsellinen/sinisilmäinen!
Ei sitä kuule tuossa ajassa nää toisesta vielä hevon paskaa. Sitäpaitsi ihminen muuttuu, eikä ole enää sama 20v kuin 40v. Eikä ihminen aina muutu hyvään suuntaan.
Mekin asuttiin yhdessä 13 vuotta ennen kuin esikoinen syntyi ja mies halusi lapsen, minä en niinkään. No miten kävi?
Mies oli ennen lapsen syntymää kokkaillut lähes aina ja minä hoitanut siivous jutut, mutta kun oli lapsen kanssa kotoan(mies ei osallistunut lapsen hoitoon ollenkaan, luuli, että se kuuluu yksin omaan minulle)mies lopetti kaikki kotitöiden tekemiset ja tilanne jatkui samana, kun 9kk päästä lähdin takaisin työelämään.
Semmonen ennustajaeukko ei ole kukaan, että osaisi ennustaa miten käy, kun perheeseen tulee lapsi tai muuten vain muutoksia arkeen.
Ihme homma, että kaikki perheessä huonosti olevat asiat on aina naisen syytä :(
Meillä mun apuri on robotti-imuri ja höyrypesuri. Auttaa kummasti ja neliöitä 95.
Jos nainen on onnellinen ja tyytyväinen, koko perhe on tyytyväinen ja onnellinen, mutta jos vain mies on tyytyväinen ja onnellinen se ei tee muuta perhettä onnelliseksi.
Tämä on outoa, mutta totta.
Miehen kannattaisi pitää vaimonsa tyytyväisenä jos haluaa, että avio/perhe-onni kukoistaa ja tehdä osuutensa.
En usko mihinkään alistamiseen. Miehet on vaan laiskoja ja ikävät työt ei nappaa,
Jos harrastaa seksiä lakanoissa, niin kyllä ne vähintään kerran viikkoon pitäisi vaihtaa. Toivottavasti olette käyneet edes aamusuihkussa molemmat, jos kerran sängyn eritteissä on pyöriskelty kuukausi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksikään naistaan kunnioittava ja rakastava mies ei kohtele naistaan kuin palveluspiikaa. Nämä miehet ovat itsensä naisen yläpuolelle arvottavia sovinisteja, joista tulee erota heti, kun ensimmäiset merkit ovat ilmassa. Kyseessä on henkinen väkivalta, eikä mikään viaton laiskottelu. Narsistinen käyttäytyminen pitää kaikkea, myös toisia ihmisiä, omana omaisuuteenaan, jota voi kohdella miten huvittaa ja jonka tehtävä on tuottaa hänelle helpompi elämä ja palveluita.
Järkevä, mieleltään terve ja rakastava mies pitää kunnia-asiana, että hän huolehtii puolisostaan ja lapsistaan.
Älkää odottako, että henkisesti vam-Maiset, mielenterveysongelmista kärsivät sovinistit muuttuvat miksikään.No kuule. 90% miehistä ei suostu pitämään vanhempainvapaata. Eli näkevät naisen lastenhoitajana. Fiksumpi saattaa tajuta, että tässä on ongelma jota ei sinun neuvoillasi ratkota.
Niitä sovinisteja on suuri enemmistö miehistä. Tavalla tai toisella lähes kaikki miehet näkevät naisen alempiarvoisena. Itsekään sitä tiedostamatta.
90-luvulla avioliitossa sai laillisesti rai skata ja silti yleinen mielipide oli että ollaan tasa-arvoisia. Aika moni sanoi jopa että tasa-arvo on mennyt liian pitkälle.
Siis vasta 1994 tuli laki joka teki raiska---uksesta avioliitossa rikoksen. Siihen asti sai aviomies(jonka olisi pitänyt olla vaimon tuki ja turva) rai''''s''ka''ta vaimosnsa ilman rangaistusta,. jos vieras mies rai''''s'''kasi hän sai rangaistuken, mutta ei aviomies.
Miten hullua. Sen jonka olisi pitänyt rakastaa ja suojella vaimoa saikin rais''ka''ta tämän ihan noin vain.
Tämä on totta, että suurin osa miehistä pitää itseään parempana ihmisenä, kuin mitä naiset ovat. Naisia voi kyllä rakastaa , mutta silti he ovat toisen luokan kansalaisia.
Muistan kuinka kuulin kerran,miten joku mies valitti, että joltakin mieheltä oli armeijassa viety kunnia, kun oli määrätty pesemään WC pönttöjä, ja hän sanoi, että voiko miestä
enää pahemmin nöytyyttää? No mitä pirua, naisenko ne pöntöt pitää pestä, kun muutenkin on toisen luokan kansalainen?. Miehen kunnia ei kestä pöntön pesua . Voi saatana.
Tää halvatun mieslapsi-ilmiö.
Ihan niinkuin kodinhoito olis naisille vaan joku typerä höpöhöpöharrastus, jolle miehet naureskelee. "olen nyt niin hyvä mies seuraavat 84 vuotta kun AUTOIN hoitamaan kotia tänään"
Saatana
No kuule. 90% miehistä ei suostu pitämään vanhempainvapaata. Eli näkevät naisen lastenhoitajana. Fiksumpi saattaa tajuta, että tässä on ongelma jota ei sinun neuvoillasi ratkota.