Myrkyllisen suhteen alun punaiset liput
Millaisia varoitusmerkkejä huomasit suhteen alussa ja luotitko intuitioosi vai ohititko punaiset liput heittäytymällä suhteeseen?. Miten kaikki päättyi vai jäitkö suhteeseen? Kokemuksia tästä.
Kommentit (1108)
Eron jälkeen heti välittömästi 1. suhde on hälyytysmerkki nro 1 jos ette ole tunteneet aikaisemmin.
Mutta tähänkin on poikkeus:
teenkin jo esim keski-ikäisillä eroavilla on jo etukäteen katsottuna yleensä se "seuraava kierros", jos ero ei tule yllätyksenä vaan sitä on tehty jo vuosi.
Mustasukkaisuus vaikka siitä, että kahvilassa hymyilet kassaneidille kun hän on ensin hymyillyt sinulle (kuten hymyillyt kaikille asiakkaille sukupuolesta ja iästä riippumatta). Ja toisesta päästä paha merkki on se, kun hän flirttalee suoraan ja koskettelee kaikkia komeita miehiä käsivarresta, reidestä ja usein myös pakaroista; jopa silloin kun olet hänen kanssaan.
En tosin kokenut molempia yhden ja saman henkilön kanssa.
Exässä oli paljon omituisuuksia, mutta yksi oli se, että hän ei ikinä ostanut kenellekään lahjoja.
Esimerkiksi kaverinsa syntymäpäiväjuhlissa lähti lahjojen jako hetken ajaksi pois, kun se on niin typerää.
Joko askarteli itse lahjansa läheisilleen, tai moukkamaisesti vain jätti ostamatta.
Siskonsa joululahjaa etsi kirpparilta, mutta, kun ei löytynyt, niin jätti hankkimatta mitään.
Itse otti kyllä ilolla vastaan muilta lahjoja, eikä yhtään tätä pitänyt typeränä.
Outo tyyppi kyllä kaikinpuolin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisella useita väkivaltaisia exiä.
Väkivaltaisuus on aina tekijän valinta.
Kyllä, mutta väkivaltaisen miehen ottaminen on aina naisen valinta. Tämän vuoksi ei jatkoon näin arvostelukyvyttömät.
Mukavaa uhrin syyllistämistä. Mikä ihme siinä on, että mies ei ole vastuussa teoistaan vaan väkivallan syypää on tietysti nainen ja nainen on "pilalla" sen takia mitä mies teki.
Väkivaltaiset ihmiset eivät kerro olevansa väkivaltaisia, sen huomaa sitten vasta kun nyrkki osuu.

Jos mies pettää niin se johtuu naisen muuttumisesta naarasnalkuttimeksi. Tätähän nää väkivaltaa eri muodoissaan uhrin syyksi laittavat miehet tekevät.
Puuttui pukeutumiseeni jo aika alkumetreillä. Huomautteli, että ei muuten sovi sulle yhtään.. jos laitoin vaikka mekon bileisiin. Tai sanoi, että hirveenvärinen se uus toppi. Yhdestä hameestani sanoi, että sori mutta näytät lihavalta tossa.
Oikeasti vaan koki epävarmuutta, kun olin laittautunut.
Hänellä ei ollut koskaan rahaa. Kävi sitten ilmi, että luottotiedot menneet.
En keksi suomenkielistä täysin vastaavaa sanaa, mikä yhtä hyvin kuvaisi tätä, eli
Oversharing:
Alkoi oikeen yrjöämään päälleni vaikeaa lapsuuttaan, rikkonaista perhettään ja näitä raha-asioitaan. Käytti minua semmoisena kainalokeppinä.
Osoittautui aika hankalaksi riipaksi. Onneksi älysin olla ottamatta häntä luokseni asumaan, en olisi ikinä päässyt eroon hänestä.
m53 v kirjoitti:
Näyttää olevan moittivia naisia liikkeellä sillä yli 90 % valituksista kohdistuu miehiin. Johtuisiko osittain siitä että naiset etsivät epäkohtia ja analysoivat suhdetta, paitsi oman käytöksen kautta.
Suurin osa avioeroista lähtee naisesta liikkeelle, fakta. Kotipsykologit ovat narsisti- nimityksen löytäneet ja heittävät hyvin nopeasti sen leiman miehiin vaikka se pätee vain osaan miehistä joita syytellään.
Laaja-alainen näkemys ja suhtautuminen eivät ole naisten parhaita puolia/ ominaisuuksia.
Johtuisko myös siitä että täällä palstailee aika paljon naisia. Ja naiset vastailee tällaisiin ketjuihin.
Vierailija kirjoitti:
Puuttui pukeutumiseeni jo aika alkumetreillä. Huomautteli, että ei muuten sovi sulle yhtään.. jos laitoin vaikka mekon bileisiin. Tai sanoi, että hirveenvärinen se uus toppi. Yhdestä hameestani sanoi, että sori mutta näytät lihavalta tossa.
Oikeasti vaan koki epävarmuutta, kun olin laittautunut.Hänellä ei ollut koskaan rahaa. Kävi sitten ilmi, että luottotiedot menneet.
En keksi suomenkielistä täysin vastaavaa sanaa, mikä yhtä hyvin kuvaisi tätä, eli
Oversharing:
Alkoi oikeen yrjöämään päälleni vaikeaa lapsuuttaan, rikkonaista perhettään ja näitä raha-asioitaan. Käytti minua semmoisena kainalokeppinä.Osoittautui aika hankalaksi riipaksi. Onneksi älysin olla ottamatta häntä luokseni asumaan, en olisi ikinä päässyt eroon hänestä.
Mulla oli yksi samanlainen tapailutyyppi. Kun laitoin homman poikki, hän alkoi ilmestymään oveni taakse kännissä. Onneksi sitä tapahtui vain pari kertaa, kun aloin uhkailemaan poliisilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naissankari ex ei ollut selvittänyt välejään edellisten naisten kanssa. Vaihtoi aina uuteen kun ongelmia alkoi tulemaan. Olisihan se minunkin pitänyt tietää kun imin silmin näin kuinka toinen nainen jätettiin takana ja sama kohtalo oli edessä itselläkin kun minutkin vaihdettiin uuteen. Sama kaava tuntuu herralla jatkuvan. Näin punaiset liput heti jo alussa mutta tyhmä kun olin niin rakastuneena luulin olevani hänen ainoansa. Erehdyin. Mies petti kokoajan. Katkera ero nyt takana tästä kusipäästä.
Tää on kyllä jännä ilmiö kun aina joku mainitsee tämän, mutta omissa suhteissa ja lähipiirissä tuollainen loistaa poissaolollaan. Monikin mies onvuokseni joko jättänyt entisen(suhde vedellyt muutenkin viimeisiä, niin kuin näissä aina, vaikka toinen osapuoli ei sitä myöntäisikään) tai olisi ollut valmis jättämään mikäli olisin halunnut suhteen hänen kanssaan, mutta kertaakaan kukaan heistä ei ole jättänyt minua toisen vuoksi, vaan suhteet ovat päättyneet muulla tavoin.
Myöskään lähipiiristäni en tiedä tuollaisa käyneen. Ne jotka ovat löytäneen suhteensa aikana toisen, ovat edelleen yhdessä sen kanssa kenet löysivät, eivätkä ole vaihdelleet vähän joka toine nviikko tai vuosi samalla taktiikalla.
Uskot sitten kaikki mitä mies sanoo.
Minun ex valehteli toiselle naikkoselle, ettei meillä ole ollut seksiä puoleen vuoteen ja että meillä menee muutenkin huonosti. Olin ihan puulla päähän lyöty, kun tuon viestiketjun näin. Seksiä meillä oli jatkuvasti ja joka aamu ja ilta rakkaudentunnustuksia yms. Ja kaikki oli meillä hyvin.
No ero tuli kun en luottanut enää.
Uudelle naikkoselle varmasti sepiteltiin minun piikkiini kaikenlaista ja varmasti edelleen sepitellään kuviot parhain päin. Minä tiedän totuuden. Enkä ota sitä valehtelijaa takaisin ikinä. Saat pitää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pari asiaa, jotka voi itseltään kysyä, jos suhteeseen jääminen epäilyttää:
- Olemmeko valmiita kasvamaan, oppimaan, ottamaan vastuuta ja kohtaamaan myös vaikeita asioita tässä suhteessa?
- Olemmeko rehellisiä, empaattisia ja nöyriä?Nämä kun täyttyy niin hyvällä pohjalla ollaan :)
Ikinä ei voi tietää, miten toinen ihminen aikoo toimia. Voi puhua ja lupailla vaikka mitä.
Totta. Jos tekemiset ja sanomiset alkaa mennä toistuvasti ihan ristiin, niin sit on varmaan syytä olettaa että nuo aiemmat asiat ei (enää) täyty.
Tämä just!
Jatkuva tekosyiden keksiminen ettei nähty viikonloppuisin vaikka molemmilla vapaata. Jos miehellä oli lapsivapaa niin meni mieluummin baariin kuin olisi ollut kanssani. Lupaili kyllä viettää joskus niitä viikonloppuja kanssani mutta vuoden kattelin tätä valehtelu touhua ja sit meni hermo kun koskaan ei sopinut. Tarvitsi paljon ihailua muilta. En koskaan riittänyt vaikka kaikkeni annoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies ei ollut lainkaan puheväleissä exänsä kanssa. Kommunikoivat ainoastaan tekstiviesteillä. Heillä oli 3 yhteistä lasta ja niiden asiat hoidettavana. Mies ei kertonut itse exälleen että aikoo muuttaa 300 km päähän ja kaikki lasten asumiset ja tapaamisrutiinit pitää järjestellä uusiksi. Pisti yläasteikäisen teinin viestinviejäksi asiassa.
Loppuosa red flag. Alkuosa on joissain tapauksissa yleistä. Esim pettämistapauksissa.
Mikä lasten huomioimatta jättämisessä johtuu petetyksi tulemisesta parisuhteessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisella useita väkivaltaisia exiä.
Väkivaltaisuus on aina tekijän valinta.
Kyllä, mutta väkivaltaisen miehen ottaminen on aina naisen valinta. Tämän vuoksi ei jatkoon näin arvostelukyvyttömät.
Mukavaa uhrin syyllistämistä. Mikä ihme siinä on, että mies ei ole vastuussa teoistaan vaan väkivallan syypää on tietysti nainen ja nainen on "pilalla" sen takia mitä mies teki.
Väkivaltaiset ihmiset eivät kerro olevansa väkivaltaisia, sen huomaa sitten vasta kun nyrkki osuu.
Totta kai mies on vastuussa teoistaan, eihän kukaan ole väittänyt muuta. Mutta jos minulle paljastuu, että kumppaniehdokkaalla on ollut useita väkivaltaisia exiä, niin kyllä mielenkiintoni valitettavasti lopahtaa.
Ja siitä on ihan tutkimustietoa, että naiset eivät huomaa väkivaltaisuutta ennustavia merkkejä yhtä hyvin kuin miehet. Itsellänikin on tuttavanainen, jonka ex-miehestä näin heti että on väkivaltaisuuteen taipuvainen. Nainen ei uskonut ja huonostihan siinä kävi.
Vierailija kirjoitti:
Puuttui pukeutumiseeni jo aika alkumetreillä. Huomautteli, että ei muuten sovi sulle yhtään.. jos laitoin vaikka mekon bileisiin. Tai sanoi, että hirveenvärinen se uus toppi. Yhdestä hameestani sanoi, että sori mutta näytät lihavalta tossa.
Oikeasti vaan koki epävarmuutta, kun olin laittautunut.Hänellä ei ollut koskaan rahaa. Kävi sitten ilmi, että luottotiedot menneet.
En keksi suomenkielistä täysin vastaavaa sanaa, mikä yhtä hyvin kuvaisi tätä, eli
Oversharing:
Alkoi oikeen yrjöämään päälleni vaikeaa lapsuuttaan, rikkonaista perhettään ja näitä raha-asioitaan. Käytti minua semmoisena kainalokeppinä.Osoittautui aika hankalaksi riipaksi. Onneksi älysin olla ottamatta häntä luokseni asumaan, en olisi ikinä päässyt eroon hänestä.
Miehenä minua vaivaa naisystäväni huono maku. Osaisin pukea hänet paljon tyylikkäämmin ja imartelevammin. Olen miettinyt miten saisin hänelle ujutettua neuvoja pukeutumisen suhteen.
Aivan kuin omasta elämästä nämä muille tapahtuneet. Tuo että halusi hyvin pian muuttaa yhteen on varmaan aika yleinen merkki että pitäisi vähän katsoa. Pikaista ihastumista, kuitenkin vaivasi että oli jättänyt edellisen puolisonsa kun lapsi oli 1 vee.. tottakai ei olisi pitänyt tuollaisen kanssa ryhtyä suhteeseen mutta ihminen on sokea, aikansa. Oli varsinainen pikasuhde joka reilussa vuodessa ohi. Myöhemmin selvisi että miehen puolelta oli pettämistä koko ajan, matkatyö mahdollisti tätä. Minulle selvisi myös että hänen niuhona pitämääni exää, joka siis lapsen äiti oli pettänyt jo kun vauva oli juuri syntynyt. Kieltäytyi maksamasta lisää elatusapua exälle vaikka erittäin hyvätuloinen. Tarviiko enää muuta sanoa. Haukkui minut täysin yllättäen ihan pataluhaksi. Ja viimeinen mutta erittäin merkittävä juttu mitä ei saa ikinä ohittaa parisuhteeseen ryhtyessä koska se kertoo ihmisen vaistosta joka pyrkii varoittamaan jos ei tietoisella tasolla tajua ihastumisen huumassa missä mennään. En ikinä pitänyt miehen ominaistuoksusta. Tämä on todellinen Red flag jota ei saa ohittaa! Nykyisin olen naimisissa ihmisen kanssa jota rakastan hänen kaikkine puolineen ja olen tyytyväinen elämääni. Muutamaa sammakkoa on tullut suudeltua :D
Ei halua maksaa omaa ateriaa ensitreffeillä, vaan maksattaa sen sinulla tai jollakin.
Kysyy ensimmäisenä missä olet töissä ja yrittää tivata palkkaa, tunnustelee mitä hyötyä sinusta olisi.
Käyttää luottokorttia ostoksiin jatkuvasti, on jonkunlaista velkaa takana perinnässä.
Jos pääset kotiin ja näet kirjekuoripinon esim. maksamattomia laskuja, avaamattomiakin. JUOKSE!!
Pyytää maksamaan laskuja johonkin syyhyn vedoten.
Kertoo, että haluaa AVOIMEN suhteen.
Pyytää tyyliin saunaan tai suihkuun ensinäkemältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisella useita väkivaltaisia exiä.
Väkivaltaisuus on aina tekijän valinta.
Kyllä, mutta väkivaltaisen miehen ottaminen on aina naisen valinta. Tämän vuoksi ei jatkoon näin arvostelukyvyttömät.
Mukavaa uhrin syyllistämistä. Mikä ihme siinä on, että mies ei ole vastuussa teoistaan vaan väkivallan syypää on tietysti nainen ja nainen on "pilalla" sen takia mitä mies teki.
Väkivaltaiset ihmiset eivät kerro olevansa väkivaltaisia, sen huomaa sitten vasta kun nyrkki osuu.Totta kai mies on vastuussa teoistaan, eihän kukaan ole väittänyt muuta. Mutta jos minulle paljastuu, että kumppaniehdokkaalla on ollut useita väkivaltaisia exiä, niin kyllä mielenkiintoni valitettavasti lopahtaa.
Ja siitä on ihan tutkimustietoa, että naiset eivät huomaa väkivaltaisuutta ennustavia merkkejä yhtä hyvin kuin miehet. Itsellänikin on tuttavanainen, jonka ex-miehestä näin heti että on väkivaltaisuuteen taipuvainen. Nainen ei uskonut ja huonostihan siinä kävi.
Mulla ei ole ollut väkivaltaisia exiä joten ei ole oma lehmä ojassa mutta pakko kommentoida. Tää menee jotenkin samaan laariin kuin että joillekin naisille ei vaan ole tarjolla kuin huonoja miehiä. Omalle kohdallekin sattui useampi huono. Ei väkivaltainen mutta epäluotettava. Uskoin vuosia että mulle ei vaan kertakaikkiaan ole muuta tarjolla joten jäin pitkiksi ajoiksi. Oon niin kiitollinen että nykyisen kiinnostus ei lopahtanut vaikka kerroin menneistä rehellisesti. Nyt mulla on hyvä mies.
ERAKKO kirjoitti:
Ei halua maksaa omaa ateriaa ensitreffeillä, vaan maksattaa sen sinulla tai jollakin.
Kysyy ensimmäisenä missä olet töissä ja yrittää tivata palkkaa, tunnustelee mitä hyötyä sinusta olisi.
Käyttää luottokorttia ostoksiin jatkuvasti, on jonkunlaista velkaa takana perinnässä.
Jos pääset kotiin ja näet kirjekuoripinon esim. maksamattomia laskuja, avaamattomiakin. JUOKSE!!
Pyytää maksamaan laskuja johonkin syyhyn vedoten.
Kertoo, että haluaa AVOIMEN suhteen.
Pyytää tyyliin saunaan tai suihkuun ensinäkemältä.
Maksattaa kenellä "jollakin"? :D Jollain naapuripöydän ruokailijalla?
Punainen lippu