Lue keskustelun säännöt.
Mietin avioeroa, tarvitsen apuanne (M35)
24.06.2023 |
Hei. Tarvitsen apuanne. Olen ollut parisuhteessa 9 vuotta ja niistä viimeiset 4 vuotta avioliitossa. Kerron nyt rehellisesti tilanteeni ja toivon, että saisin asiallisia neuvoja koska olen hukassa. Ainakin haluan vain avata tämän asian.
Vaimoni on kultainen, ymmärtäväinen ja jos nyt ulkonäköä pitää kommentoida niin hän on kaunis ja viehättävä. Hän yrittää aina myönteisesti ja vilpittömästi korjata meidän yhteisiä ongelmia ja hän ei sorru halpamaisuuksiin. Hän on oikeasti parempi ihminen kuin minä. Hänellä on kuitenkin myös omia sairauksia, jotka vievät arjesta aikaa joskus ja jotka uuvuttavat minua. Hänellä on taipumus valittamiseen ja hänellä on masennus, joka vaikuttanee tähän. Väsyneisyys ja tulevaisuuden näkeminen pelottavana asiana tarttuvat joskus myös minuun ja se ärsyttää. Hän on myös varautunut ja estoinen joka näkyy joskus sellaisissa rennoissa keskusteluissa ja myös seksissä. En enää jaksa ehdottaa seksiin mitään ja seksiä meillä ei ole ollutkaan vuoteen kun minä en tahdo enää ehdottaa mitään, siitä puuttuu sellainen spontaanius ja arkinen tuhmuus mihin hän ei vain kykene. Toisaalta tämä voi oikeasti johtua siitä, että seksi ei minua kiinnosta hirveästi.
Olin valmis eroamaan aikalailla tasan vuosi sitten. Syynä oli jatkuva vaimon sairauksistaan puhuminen ja niiden meidän arkeen esiin tuominen, joka oli sitä aiemmin jatkunut jo pitkään. On varmaan epäreilua verrata häntä muihin, mutta jotenkin tuntuu että hänellä asiat junnaavat tuon kohdalla paikallaan. Päätettiin kuitenkin jatkaa.
Minulla on myönteisiä tunteita häntä kohtaan, mutta nyt viime aikoina on tullut vain inhon tunteita kun hän ei aina oikein pysy perässä. Kosketus ei myöskään aina tunnu kivalta.
En tiedä mitä tehdä. Mietin eroamista ja sitä, että eläisinkö vain jatkossa yksin.Toisaalta tiedän, että ei parisuhde kenenkään kanssa kai tämän paremmaksi muutu ja realistinen kumppanuusarki hänen kanssaan onnistuisi kyllä. Halimme ja pussaamme ja puhumme joka päivä. Ehkä haenkin erilaista juttua. Päätäni myös sumentaa se, että olen viime aikoina ollut ihastunut useampaankin eri ihmiseen, toinen erilainen kuin vaimoni ja toinen aika samanlainen. Mutta tiedän että "vaihtamalla ei parane" ja en oikeasti usko, että saisin tämän parempaa parisuhdetta (jos voi arvottaa edes ihmissuhteita). Ehkä se erilaisuus viehättää.
Mietimme nyt yhteisen asunnon ostamista ja ehkä se isona elämäntilanteena laukaisi tämän uusimman avioero-reaktion minussa, mutta toisaalta tässä projektissa on tullut taas "huonot" puolet esille: hän ei ymmärrä raha-asioita ja mieluummin kertoo omasta taloustilanteestaan liian hyvin kuin huonosti. Hän mieluummin mielistelee kuin kertoo totuuden. On raskasta elää 9 vuotta, kun ei tiedä mitä toinen aidosti ajattelee ja satuttaa, kun hän ei voi luottaa minuun joka ilmenee näissä pimityksissä ja joskus varautuneena olemisessa. Olo on myös sellainen, että ei olla missään tasavertaisessa suhteessa.
Lapsia ei ole.
Voin kertoa lisää tarvittaessa. Kiitos avustanne.
M35
Kommentit (160)
Kannattaa ehdottomasti puhua kaikesta hänen kanssaan. Tulevaisuuden suunnitelmista. Kyllä huolista ja puolison negatiivisesta asenteestakin voi puhua. Kerro asioista syyttelemättä minä muodossa. Muista että on aina parempi jos ero ei tule täytenä yllätyksenä puolisolle. Parempi yrittää puhua asioista ja selvittää niitä, ennen kuin suhde päättyy.
Sano vaikka että minusta tuntuu tosi raskaalta, kun....
Olen huolissani siitä että....
Minua pelottaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja kysy puolisolta mitä hän haluaa? mitä hän ajattelee tulevaisuudesta ja mikä häntä huolettaa?
Vierailija kirjoitti:
En ota kantaa tilanteeseenne, mutta ensimmäisen sivun luettua voin vain taas kerran todeta, kuinka onnekas olen, että sairastuttuani aikanaan masennukseen mieheni pysyi rinnallani ja oli loistava tuki minulle, mutta hän rakastaakin minua oikeasti eikä vilkuile koko ajan sivuilleen jotain parempaa etsien. Yli neljäkymmentä vuotta on oltu yhdessä ja rakkautta riittää, masennus on kaukana takana päin, mutta jos hän olisi minut aikanaan hylännyt, en ehkä olisi tätä kirjoittamassa.
P.S. Kommentoinpa kuitenkin sen verran, etten ihan ymmärrä miksi seksittömyys on sinulle ongelma, jos et ole siitä itsekään kiinnostunut. Ajatteletko, että sitä nyt vain "kuuluu" olla. Tietänet, että sekä masennus, että mielenterveyslääkkeet laskevat kiinnostusta seksiin.
Luitko lainkaan aloittajan kirjoitusta sen syvemmin pohtimatta hänen tilannettaan.
Teillä nyt on näin ja oma masennuksesi on takanapäin, hienoa.
Mutta aloittajan vaimo on käynyt koko ajan terapiassa ja yli 9 vuoden jälkeen sairastuminen ei ole muuttunut paremmaksi.
Seksi nyt ei aloittamaa uskoakseni sen tähden kiinnosta, koska tämä tilanne on tämä.
Mutta jonkun muun kanssa seksi varmaan taas kiinnostaisikin enemmän. Seksin kinnostatamattomuus ei johdu aloittajasta vaan koko tilanteesta.
Rakkautta ei voi pakottaa ja rakkaus ei aina riitä parantamaan.
Myöskään ei voi tukea toista jos ei ole voimia tukea. Tuntuu, että aloittajan voimat alkavat olla lopussa. Itseään ei kannata vetää ihan viimeiseen piippuun saakka ennenkuin tekee eropäätöksen.
Suhteessa on kaksi ihmistä ja molempien elämä on tärkeä, ei vain sen toisen jota toinen koko ajan kannattelee pysymään pinnalla.
Lopulta molemmat uppoavat, olisiko sekään oikein.
Ehkä nyt olisi järkevää laittaa asia hyllylle ja keskittyä muihin asioihin siihen asti, että olette saaneet pariterapiassa keskusteltua kunnolla kaikesta? Vaikka lähtisittekin eri teille, terapia auttaa tekemään seuraavasta parisuhteesta paremman.
Sen käsityksen saa, että sulla on jotenkin kapea katse asioiden suhteen tällä hetkellä. (Ja siksi niitä muita ihastuksiakin. Tavallaan etsit pakotietä ainakin haaveiden tasolla, mutta ehkä kannattaisi kunnolla miettiä, mitä nämä ihastukset kertovat sulle itsestäsi ja omista toiveistasi.) Ei mikään ihme että näköala on kapeutunut, kun tilanne on jatkunut kauan ja siihen tuntuu liittyvän paljon toiseen osapuoleen liittyviä oletuksia, jotka ovat mahdollisesti vahvistuneet juuri tilanteen jumituksen takia. Ota huomioon, että oletuksesi eivät välttämättä vastaa todellisuutta. Te ette taida tällä hetkellä tuntea toisianne kovin hyvin.
Liitossa jatkaminen ei ole helppoa, mutta eroaminen ei ole helppoa myöskään, varsinkaan jos eron jälkeen tajuaa, että jotain olennaista jäi tajuamatta ja käymättä läpi. Siksi se terapia on usein tarpeen... Se, että yrittää vuosikausia kohentaa suhdetta eikä mikään auta, voi johtua siitä, että ei kerta kaikkiaan ole toimivia keinoja käytössä eikä ehkä riittävää itsetuntemustakaan.
Kannattaa lähteä, kun ei ole rakkautta eikä yhteisiä lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
lapsia ei ole --> täydelliset olosuhteet eroon. Ilmeisesti et edes halua lapsia, joten mikä estää eroamasta?
Veikkaan että sinun kohdalla vaihtamalla kyllä paranee, jos itse olet pärjäävä ja et kärsi mielenterveysongelmista.
Käykö puolisosi terapiassa? Ei vaikuta siltä tai ei vaikuta siltä että hän olisi vielä oivaltanut masennuskierteen mekaniikan.
Minun kantani lapsiin on että tulkoon jos on tullakseen (näen elämän hyvänä myös lapsettomana mutta lapset ovat toisaalta myös ihania), mutta olen kertonut hänelle että hänen sairautensa huomioon ottaen me ei nyt mietitä lapsia. Hän ymmärsi asian. Lapsen saamisen suhteen hän kai niitä haluaisi, mutta ei ehkä ymmärrä minkälainen savotta siinä on kyseessä ja pelkään, että arki kaatuisi minulle. Hän on käynyt terapiassa koko ikänsä. ap
Syön vanhan karvalakkini,jos AP ei ole nainen. Teksti on kuin Nyyrikistä. Nuoremmille tiedoksi, että se oli ennen vanhaan semmonen rakkaushömppälehti, johon naiset kirjoitteli rakkaudesta tai sen puutteesta. Ei mulla kyllä oo karvalakkia. Kukaan mies muuten ei kirjoita noin eikä ala olemaan vuotta ilman seksiä, vaan peräpäätä viskoen ois jo hakenut uuden seksikumppanin.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa lähteä, kun ei ole rakkautta eikä yhteisiä lapsia.
Rakkauden tunteet tulee ja menee (ja tulee ja menee jne.) Rakkaus on tekoja, syvää ystävyyttä ja hyvää tahtoa. Ei kestävää rakkautta saa, jos sitä ei rakenna teoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä raatorehellinen mielipide toiselta sairaalta. En ole masentunut, vaan fyysisesti sairas, mutta kokemusta on siitä miten kovat kivut vetävät mielen maahan.
Et selvästikään rakasta vaimoasi. Jos rakastaisit häntä, haluaisit huolehtia hänestä ja tehdä hänen olonsa mahdollisimman mukavaksi. Sairauksien kanssa eläminen on rankkaa ja useissa sairauksissa vointi menee jaksoittain. Ei sellainen ole mistään kotoisin, että "rakastat" häntä vain kun hän voi täydellisen pirtsakasti.
Et tunne myötätuntoa häntä ja hänen inhimillistä kärsimystään kohtaan, vaan mietit häntä palapelin palasena. Sitä palapeliä kutsutaan parisuhteeksi. Oletko itse huomannut ettet ajattele vaimoasi ihmisenä, johon sinulla on tunneside?
Mielestäsi parisuhteesta pitää saada asiat X, Y, Z, Å, Ä, Ö, tai sen voi unohtaa. Valitettavasti et voi tietää mitä saat missäkin suhteessa. Ympärillä olevia ihmisiä tarkkailemalla voisit huomata, että kestävät parisuhteet eivät perustu hyötyyn, vaan rakkauteen. Jos sinulla ei ole rakkautta vaimoasi kohtaan, niin eroonhan te todennäköisesti päädytty.
Oletko miettinyt, että sinulla voisi olla kiintymyssuhdeongelmia johtuen varhaislapsuuden kaltoinkohtelusta tai huomiotta jättämisestä? Jos näin on, niin seuraavassa suhteessasi tulet kohtaamaan saman "ongelman". Että kenenkään elämä ei ole täydellistä koko ajan, mihin kyllästyttyäsi lähdet taas litomaan.
Tunnekylmyys ja omaan napaan tuijottaminen on hyvin tyypillistä suomalaisille. Kylmässä kodissa kasvaa kylmiä ihmisiä. Ihmissuhteissa ja omassa vanhemmuudessa laitetaan kylmyys kiertämään. Seurauksena meidän synkkämielinen kansa.
Sairas tulee vain sairaammaksi kylmän ihmisen kanssa. Sairas ihminen tarvitsee rinnalleen normaaleilla tunnetaidoilla varustetun lämminsydämisen ihmisen. Anteeksi suorasukaisuuteni, mutta näin olen havainnut näiden asioiden menevän.
Myös se terve tarvitsee yleensä rinnalleen normaaleilla tunnetaidoilla varustetun lämpimän ihmisen. Harva jaksaa vuosikausia toimia hoitaja ja terapeuttina saamatta mitään takaisin. Sairas ei voi mitään sille että on sairas, mutta omaan käytökseensä ja toimintaan voi vaikuttaa. En väitä, että aloittajan puoliso kohtelee aloittajaa huonosti, koska aloittaja ei kovin paljon avannut tätä puolta.
Aloittaja oli myös huolissaan esimerkiksi raha-asioista ja siitä, että kumppani ei vaikuta kykenevältä keskustelemaan niistä rehellisesti tai hoitamaan talousasioita kunnolla. Jos tämä pitää paikkansa, yhteisen talon hankkiminen on katastrofaalisen huono idea. Jos aloittaja haaveilee kumppanista, jonka kanssa on mahdollista hoitaa raha-asiat fiksusti ja hankkia yhteinen talo, ei nykyinen kumppani todennäköisesti ole hänelle sopiva terveydentilastaan riippumatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi käydä pariterapeutin luona juttelemassa. Teillä on paljon hyvää yhteistä. Nuo sun ihastukset ovat ihan ymmärrettäviä, enkä olisi huolissani niistä. Yhteisen asunnon ostamista miettisin vielä, koska nyt teidän tilanne on auki ja saattaa muuttua. tsemppiä, vaikutat fiksulta mieheltä!
Kiitos. Puoliso on ehdottanut pariterapiaa, mutta itselläni on vain syvä tunne että siitä ei voi olla tässä apua. Ehkä kyseessä on oma rajoittuneisuuteni, mutta en ole motivoitunut siihen. Ehkä se sitten kertoo kuinka syvällä avioerosuossa sitä ollaan. Sen sanon kuitenkin että en ole terapiavastainen, olen jutellut terapeutille ja se oli eheyttävää. ap
Se sun syvä tunne voi olla sitä, että et halua kohdata joitain vaikeita asioita, ehkä omaa syyllisyydentunnettasi? Jollain lailla toivot että pääset(te) helpommalla, jos laitat asioille nopean pisteen. (No, et pääse, joudut kohtaamaan ne asiat ja tuntemaan ne tuskat jossain vaiheessa kuitenkin.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ero on hyvä kunhan se ei koske minua sanoi av- mamma. Auta armias jos käskette mua eroamaan.
Ei ole mitään velvollisuutta jäädä suhteeseen, jossa tuntuu tuolta. Et ole paha ihminen, jos jätä toisen, vaikka hänellä on sairauksia. Eikä se tee sinusta kylmää hylkääjää. Tosiasia on, että jos toinen kärsii kroonisesti pitkään sairauksista, jotka vaikuttavat arkeen ja parisuhteeseen niin kyllähän se suurimmassa osassa suhteita aiheuttaa jonkinlaisen kriisin. Se, että se tulee siinä kohti, kun yhdessä on eletty jo vaikka 50 vuotta on luultavasti tilanne, että yhdessä siitä huolimatta ollaan loppuun saakka, kun elämä on jo eletty yhdessä, ja sitä ei enää ole vuosikymmeniä muutenkaan jäljellä. Mutta kyllä sairauden varjostaman parisuhteen alla eläminen ja loputon ymmärtäminen tekee tehtävänsä kenelle tahansa ja saa aikaan esille tuomiasi ajatuksia. Eihän se enää ole mikään tasavertainen parisuhde, se mihin lähdit silloin kun parisuhteen perustitte. Jatkuva sairauden ympärille kiedottu arki on pidemmän päälle ankeaa ja ahdistavaa. Ja eihän se kai mikään parisuhde enää ole, jos ei seksiäkään ole?
Lämpimästi ehdotan eroa ja sitä, että elä missään nimessä sido itseäsi enää enempää tuohon yhteisellä kodilla ja talolainalla. Miksi ihmeessä tekisit niin ja mikä ratkaisu se tähän tilanteeseen olisi? Kyllä ihan oikeasti vaihtamalla voi parantua! Tuo sanonta "vaihtamalla ei parane" ei perustu mihinkään muuhun kuin suomalaiseen mentaliteettiin, "kärsi kärsi niin kirkkaamman kruunun saat". Ja se ei ole niin. Olen "vaihtanut" samankaltaisessa tilanteessa tai oikeammin löysin eron jälkeen uuden paljon itselleni sopivamman kumppanin. Se ettei sinulla tee mieli seksiä nykyisen kumppanisi kanssa ei ole koko totuus, ettei muutenkaan tekisi. Luulen, että kyllä haluaisit, jos muutkin palikat olisivat kohdillaan. Niin kävi minullekin. Ja tuo asetelma ikävä kyllä johtaa hyvin usein tuohon, että alkaa ihastua muihin ympärillä oleviin ihmisiin, koska kaipaa siltikin toista ihmistä vierelleen. Näkee muissa ihmisissä niitä ominaisuuksia, joita kaipaisi kumppanissa. Ja kumppanin estot ja alakulo tekevät tehtävänsä tunnepuolella, alkaa ärsyyntyä siitä sairauden ympärille kietoutuneesta identiteetistä.
Meillä kaikilla on vain yksi elämä. Sinullakin. Olet nuori, sinulla ei ole vielä mitään niin vahvoja siteitä, mitkä estäisi sinua elämästä onnellisena itsellesi sopivaa elämää. Tee itsellesi palvelus ja vapauta itsesi jälleen elämälle. Kukaan ei voi syyttää sinua mistään. Olet katsonut tilannetta pitkään ja lopulta vain sinä tiedät, miltä sinusta tuntuu ja minkälainen tilanne on. Olet selvästi ajatellut asiaa monesta näkökulmasta ja punninnut vaihtoehtoja. Ei ulkoiset raamit ole kuitenkaan mikään tae onnelliselle liitolle ja yhteiselämälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ihmiset menee naimisiin, jos ne valat jotka vannotaan eivät tarkoita mitään? On erittäin hyvä, että voi erota jos haluaa, mutta on se nyt kumma, jos kenenkään ei muka ole koskaan syytä tuntea syyllisyyttä yhtään mistään.
"Mutta tiedän että "vaihtamalla ei parane" ja en oikeasti usko, että saisin tämän parempaa parisuhdetta (jos voi arvottaa edes ihmissuhteita). Ehkä se erilaisuus viehättää."
Nyt hei ihan oikeasti. Tuo on ehkä maailman typerimpiä "viisauksia" ja tarkoitettu pitämään paskatkin avioliitot koossa ja siinähän ei ole järjen häivää. Avioliitto on jostain syystä joku ihmeen pyhä lehmä ja sen rikkominen synneistä pahin. Tämä on todella kivikautista ja huonossa liitossa pysyminen on varma keino katkeroitua.
Sairaan ihmisen tukeminen vuosi toisensa jälkeen sairastuttaa kenet tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmiset menee naimisiin, jos ne valat jotka vannotaan eivät tarkoita mitään? On erittäin hyvä, että voi erota jos haluaa, mutta on se nyt kumma, jos kenenkään ei muka ole koskaan syytä tuntea syyllisyyttä yhtään mistään.
Mistä tässä mielestäsi tämän aloittajan pitäisi tuntea syyllisyyttä?
Vala ei onneksi ole kuitenkaan onneksi mikään pakkopaita. Ajatteletko oikeasti noin mustavalkoisesti, että kun on kerran menty naimisiin niin siinä ollaan hampaat irvessä loppuun asti, vaikka sen sisällä tapahtuisi mitä? Siinä tapauksessa kannattaa herätä todellisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ota kantaa tilanteeseenne, mutta ensimmäisen sivun luettua voin vain taas kerran todeta, kuinka onnekas olen, että sairastuttuani aikanaan masennukseen mieheni pysyi rinnallani ja oli loistava tuki minulle, mutta hän rakastaakin minua oikeasti eikä vilkuile koko ajan sivuilleen jotain parempaa etsien. Yli neljäkymmentä vuotta on oltu yhdessä ja rakkautta riittää, masennus on kaukana takana päin, mutta jos hän olisi minut aikanaan hylännyt, en ehkä olisi tätä kirjoittamassa.
P.S. Kommentoinpa kuitenkin sen verran, etten ihan ymmärrä miksi seksittömyys on sinulle ongelma, jos et ole siitä itsekään kiinnostunut. Ajatteletko, että sitä nyt vain "kuuluu" olla. Tietänet, että sekä masennus, että mielenterveyslääkkeet laskevat kiinnostusta seksiin.
Otithan sinä kantaa ja vielä erittäin moralisoivaan ja tuomitsevaan sävyyn. Syyllistit ap:ta kun hän ei jaksa enää puolisoa jolla on sama sairaus kuin sinulla. Mitätöit ap:n kaikki tunteet ihmistä kohtaan, jonka kanssa hän on ollut yhdessä pitkään väittämällä että hän ei rakasta. Yrität painostaa tosi rankasti ihmistä joka on moneen otteeseen sanonut täällä, miten vaikea tilanne on hänelle ja miten hän kärsii. Moukaroit oikein olan takaa. Et tunne mitään myötätuntoa, vaikka ap on kestänyt tilannetta kohta vuosikymmenen.
Älä ole tekopyhä.
Saitko sinä ap:n tekstistä kuvan, että hän olisi kovin rakastunut vaimoonsa? Minä sain lähinnä sellaisen kuvan, että omasta mielestään hän tyytyy naiseen, koska ei se vaihtamalla parane.
Kyllä sain. Jos hän ei koskaan olisi rakastanut, hän olisi lähtenyt ajat sitten. Toki ap nyt vaikuttaa siltä että lähtöpäätös on tehty. Näin käy puolelle avioliitoista, enkä syyllistä ketään siitä että haluaa erota.
Ei rakkaus ole mikään tunnetila. Tai se voi olla sitä muutaman vuoden, mutta sen jälkeen täytyy päättää rakastaa tuota toista ihmistä, vaikka mitä tapahtuisi.
Nykyään monet ihmiset eroavat heti, kun ei ole "hyvää fiilistä".
Todellinen rakkaus ei perustu ihmisen heitteleviin tunteisiin, vaan sitoumukseen rakastaa ja tukea myös niinä huonoina aikoina, joita jokaisen elämään tulee aina välillä.
Tunnen liian monta ex-avioparia, jotka ovat katuneet eroaan enemmän, kuin mitään muuta.
AP tässä. Kiitos vastauksista. Niissä on semmoista pohdintaa mitä itse olen väsymiseen asti käynyt, että onko tässä nyt joku ratkaisematon oma tunnelukko mikä saa asiat vääristymään.
Vierailija kirjoitti:
En ota kantaa tilanteeseenne, mutta ensimmäisen sivun luettua voin vain taas kerran todeta, kuinka onnekas olen, että sairastuttuani aikanaan masennukseen mieheni pysyi rinnallani ja oli loistava tuki minulle, mutta hän rakastaakin minua oikeasti eikä vilkuile koko ajan sivuilleen jotain parempaa etsien. Yli neljäkymmentä vuotta on oltu yhdessä ja rakkautta riittää, masennus on kaukana takana päin, mutta jos hän olisi minut aikanaan hylännyt, en ehkä olisi tätä kirjoittamassa.
P.S. Kommentoinpa kuitenkin sen verran, etten ihan ymmärrä miksi seksittömyys on sinulle ongelma, jos et ole siitä itsekään kiinnostunut. Ajatteletko, että sitä nyt vain "kuuluu" olla. Tietänet, että sekä masennus, että mielenterveyslääkkeet laskevat kiinnostusta seksiin.
Osa vastauksista täällä on trolleja tai jotain omien turhautumien purkamisia. Tähän on kuitenkin pakko sanoa, koska en ole varma onko tämä trolli vai kirjoittaako joku noilla ikävuosilla vielä noin epäaikuismaisesti ja pahansuopaisesti. Mutta vastaanpa silti: Toivon, että minulla olisi miehesi hartiat ja voimat. Mutta kun ei ole. En saa tätä asiaa enää puhtaalla tahdonvoimalla muuttumaan ja en ymmärrä, mitä tämmöinen moralisointi yksilön epäonnistumisesta auttaa. Korostan, että vilpittömästi haluaisin että minulla olisi miehesi voimat. Sinä et ole vaikuttanut oppivan mitään siitä rajallisuuden ymmärtämisestä mitä hän on osoittanut sinua kohtaan. ap
Sinulla on vain yksi elämä. Miten aiot elää sen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmiset menee naimisiin, jos ne valat jotka vannotaan eivät tarkoita mitään? On erittäin hyvä, että voi erota jos haluaa, mutta on se nyt kumma, jos kenenkään ei muka ole koskaan syytä tuntea syyllisyyttä yhtään mistään.
Mistä tässä mielestäsi tämän aloittajan pitäisi tuntea syyllisyyttä?
Vala ei onneksi ole kuitenkaan onneksi mikään pakkopaita. Ajatteletko oikeasti noin mustavalkoisesti, että kun on kerran menty naimisiin niin siinä ollaan hampaat irvessä loppuun asti, vaikka sen sisällä tapahtuisi mitä? Siinä tapauksessa kannattaa herätä todellisuuteen.
Kuten sanoin, on hyvä että voi erota jos haluaa. En missään nimessä kannata sitä, että huonoissa suhteissa kituutetaan loppuikä.
Mutta on luonnollista ja rehellistä tuntea syyllisyyttä ja muitakin vaikeita tunteita, kuten epäonnistumisen tunnetta, ja ne pitäisi käsitellä. On turhauttavaa ja älyllisesti epärehellistä, jos ihmiset eivät ota vastuuta vaan uskottelevat itselleen, että avioero vain jostain tuli ja jyräsi ja ensi kerralla sitten parempi onni. Kyllä voisi olla olemassa vaatimus mennä pariterapiaan, jotta osapuolet paremmin ymmärtäisivät, mistä on ollut kyse ja mikä meni pieleen. (Paitsi jos suhteessa on ollut minkäänlaista väkivaltaa tms., niin silloin ei tietenkään voi velvoittaa toisen kohtaamiseen.)
Myönnän, että mua ärsyttää, kun jotkut kakkamaiset, itsekkäät ihmiset menevät kerta toisensa jälkeen naimisiin, jopa kirkossa. En ole uskonnollinen, eli kyse ei ole siitä, vaan siitä epäkypsyydestä ja epärehellisyydestä.
Ja sitä samaa (ja myös epäloogisuutta) on nähtävissä myös neuvoissa, joita muille ihmisille annetaan. Jos parhaan ystäväsi mies jättää ystäväsi, koska ystäväsi on sairas, sanotko miehelle, että hänellä ei ole mitään syytä tuntea syyllisyyttä? En usko. Tällä en nyt viittaa suoraan tähän aloittajan tilanteeseen, koska siinä on niin paljon muutakin kuin vaimon sairaus. Mutta siis tästäkään tilanteesta emme tiedä mitään muuta kuin mitä aloittaja on kertonut, ja silti jotkut kommentoijat ovat suoraan sanoneet, että hänellä ei ole syytä tuntea syyllisyyttä. Tämä tuntuu aika oudolta ja kertonee jotain kommentoijasta itsestään.
Eli pikemminkin yritän sanoa, että mun mielestä asiat hyvin usein eivät ole mustavalkoisia, eikä niitä kannata yrittää sellaisiksi selittää. Jos avioliitto menee pieleen, on ihan normaalia, että molemmilla on syyllinen ja paska olo, vaikka kukaan ei olisi suoranaisesti syyllinen yhtikäs mihinkään pahoihin tekoihin. Ihmiset eivät ole täydellisiä, ja oma epätäydellisyys ja vaikeat tunteet olisi parasta kohdata ja käsitellä, jotta tapahtuisi jotain edistymistäkin ihmisenä eikä toistaisi samoja kaavoja. Ei itseään voi koskaan oikein hyväksyäkään, jos usein sysää vaikeat, esim. käsitystä omasta itsestä haastavat tunteet syrjään, ja silloin voi myös esimerkiksi loukkaantua tosi helposti tai olla kykenemätön ilmaisemaan tarpeitaan selvästi.
(Tästä vastauksesta ei nyt tullut kyllä yhtään niin selkeä kuin olisin halunnut, mutta mulla on kauhia nälkä ja nyt kiire syömään... Pahoittelen!)
Anteeksi nyt näin etukäteen, jos toistan jo jotain aiemmin sanottua mutta en lukenut kaikkia viestejä tässä ketjussa.
Mielestäni yksi iso juttu jäi kertomatta tuossa aloituksessa, se että onko hän hankkinut apua masennukseensa. Jos ei, niin asiat ei tule helpottumaan, tai ainakin menevät vielä huonompaa suuntaan ennen helpottumista ja suosittelisin sinua eroamaan. Jos taas hän käy terapiassa ja mahdollisesti etsii sopivaa lääkitystä, niin sitten saattaisin kehottaa kärsivällisyyteen, sekä siihen että kävisitte myös pariterapiassa.
Mutta käy hän terapiassa tai ei, jos tahdot lähteä niin sitten se on se oikea vaihtoehto. Olin itse pitkään masentunut ja ymmärrän sen kun ihmiset katkaisivat välit minuun. Ei ollut kenenkään vastuulla kestää minua ja huonoa oloani, vaan hyvä vaan jos miettivät omaa jaksamistaan.
Peräänkuuluttaisin myötätuntoa myös masentuneen puolisoa kohtaan. Mistä kukaan voi tietää puolison omista taakoista ja jaksamisesta? Ap:n tilanteessa molemmat voivat huonosti, kumpikin on tarvinnut terapiaa. Samaa rataa jatkaminen ei ole joka tapauksessa ideaalein ratkaisumalli.
Ensimmäinen vakava parisuhteeni oli vakavasti ahdistushäiriöisen henkilön kanssa. Hän kävi suhteen alusta asti terapiassa ja toki oletin hoidon tuottavan jonkinlaista tulosta. Ei tuottanut 10 vuoden aikana, tilanne jopa paheni. Hänestä tuli pysyvästi työkyvytön. Meitä oli lopulta 2 lääkkeitä syövää terapiassa kävijää. Tein eropäätöksen ja myös ex totesi sen olleen helpotus. Olimme asiaa monet kerrat yhdessä pohtineet. Meillä ei ollut lainkaan seksielämää viimeisinä vuosina. Se osaltaan teki helpoksi jatkaa eron jälkeen hyvinä ystävinä.