Lue keskustelun säännöt.
Mietin avioeroa, tarvitsen apuanne (M35)
24.06.2023 |
Hei. Tarvitsen apuanne. Olen ollut parisuhteessa 9 vuotta ja niistä viimeiset 4 vuotta avioliitossa. Kerron nyt rehellisesti tilanteeni ja toivon, että saisin asiallisia neuvoja koska olen hukassa. Ainakin haluan vain avata tämän asian.
Vaimoni on kultainen, ymmärtäväinen ja jos nyt ulkonäköä pitää kommentoida niin hän on kaunis ja viehättävä. Hän yrittää aina myönteisesti ja vilpittömästi korjata meidän yhteisiä ongelmia ja hän ei sorru halpamaisuuksiin. Hän on oikeasti parempi ihminen kuin minä. Hänellä on kuitenkin myös omia sairauksia, jotka vievät arjesta aikaa joskus ja jotka uuvuttavat minua. Hänellä on taipumus valittamiseen ja hänellä on masennus, joka vaikuttanee tähän. Väsyneisyys ja tulevaisuuden näkeminen pelottavana asiana tarttuvat joskus myös minuun ja se ärsyttää. Hän on myös varautunut ja estoinen joka näkyy joskus sellaisissa rennoissa keskusteluissa ja myös seksissä. En enää jaksa ehdottaa seksiin mitään ja seksiä meillä ei ole ollutkaan vuoteen kun minä en tahdo enää ehdottaa mitään, siitä puuttuu sellainen spontaanius ja arkinen tuhmuus mihin hän ei vain kykene. Toisaalta tämä voi oikeasti johtua siitä, että seksi ei minua kiinnosta hirveästi.
Olin valmis eroamaan aikalailla tasan vuosi sitten. Syynä oli jatkuva vaimon sairauksistaan puhuminen ja niiden meidän arkeen esiin tuominen, joka oli sitä aiemmin jatkunut jo pitkään. On varmaan epäreilua verrata häntä muihin, mutta jotenkin tuntuu että hänellä asiat junnaavat tuon kohdalla paikallaan. Päätettiin kuitenkin jatkaa.
Minulla on myönteisiä tunteita häntä kohtaan, mutta nyt viime aikoina on tullut vain inhon tunteita kun hän ei aina oikein pysy perässä. Kosketus ei myöskään aina tunnu kivalta.
En tiedä mitä tehdä. Mietin eroamista ja sitä, että eläisinkö vain jatkossa yksin.Toisaalta tiedän, että ei parisuhde kenenkään kanssa kai tämän paremmaksi muutu ja realistinen kumppanuusarki hänen kanssaan onnistuisi kyllä. Halimme ja pussaamme ja puhumme joka päivä. Ehkä haenkin erilaista juttua. Päätäni myös sumentaa se, että olen viime aikoina ollut ihastunut useampaankin eri ihmiseen, toinen erilainen kuin vaimoni ja toinen aika samanlainen. Mutta tiedän että "vaihtamalla ei parane" ja en oikeasti usko, että saisin tämän parempaa parisuhdetta (jos voi arvottaa edes ihmissuhteita). Ehkä se erilaisuus viehättää.
Mietimme nyt yhteisen asunnon ostamista ja ehkä se isona elämäntilanteena laukaisi tämän uusimman avioero-reaktion minussa, mutta toisaalta tässä projektissa on tullut taas "huonot" puolet esille: hän ei ymmärrä raha-asioita ja mieluummin kertoo omasta taloustilanteestaan liian hyvin kuin huonosti. Hän mieluummin mielistelee kuin kertoo totuuden. On raskasta elää 9 vuotta, kun ei tiedä mitä toinen aidosti ajattelee ja satuttaa, kun hän ei voi luottaa minuun joka ilmenee näissä pimityksissä ja joskus varautuneena olemisessa. Olo on myös sellainen, että ei olla missään tasavertaisessa suhteessa.
Lapsia ei ole.
Voin kertoa lisää tarvittaessa. Kiitos avustanne.
M35
Kommentit (160)
Vierailija kirjoitti:
Sinä kyllä ehtisit löytää jonkun, joka voi toteuttaa talohaaveet kanssasi ja elää enemmän sinun näköistäsi elämää. Niin se vaimokin voisi löytää jonkun, joka voi helposti sopeutua arkeen, jossa on sairauksia, joka on oikeasti siitä rakkauselämöstäkin kiinnostunut ja vieläpä parempi ihminen.
Kiitti, tämä kuulosti viisaalta. Ehkä se näin tosiaan on parempi. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Komppaan edellisiä, että keskustele kunnolla vaimon kanssa ja terapia voisi olla hyvä. Terapiassa voitte selvittää onko avioliitollanne vielä mahdollisuutta. Joskus on kuitenkin parempi erota. Teillä on tekstisi perusteella paljon hyvääkin. Jos vaimon sairaudet katoaisivat simsalabim niin olisiko kaikki erilaista? Muuttuisiko vaimon elämänasenne ja valitus loppuisi? Vaimosi kuulostaa neuroottiselta ja neuroottisuuden taso on syntymässä saatu temperamenttipiirre. Toiset vain ovat neuroottisempia kuin toiset eikä se ihan hirveästi muutu miksikään muuta kuin ihmisen omalla halulla muutokseen.
Kuulostaa junnaavalta molempien puolesta, eikä kumpikaan ole rehellinen toiselleen. Et rakasta vaimoani sellaisena kuin hän on, saati ole halukas ottamaan enemmän vastuuta asioista, vaan odotat vaimosi toimia. Kannattaa erota tai muuttaa ajattelutapaa. Masennus tai siihen johtava persoona leimaa vaimoasi vahvasti ja se asia ei niin vain muutu.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa junnaavalta molempien puolesta, eikä kumpikaan ole rehellinen toiselleen. Et rakasta vaimoani sellaisena kuin hän on, saati ole halukas ottamaan enemmän vastuuta asioista, vaan odotat vaimosi toimia. Kannattaa erota tai muuttaa ajattelutapaa. Masennus tai siihen johtava persoona leimaa vaimoasi vahvasti ja se asia ei niin vain muutu.
Kiitti, tämäkin kuvaa kyllä hyvin tilannetta. Tuo ajattelutavan muutos ja se mitä, voi toiselta vaatia, on sellainen mitä olen miettinyt paljon. Mutta en ole kyennyt sitä muuttamaan. Ehkä kyse on jostakin niin omasta perustarpeesta, että se ei siitä muutu. Ja mietin sitäkin, että kuinka pitkälle voin omia tarpeita muovata, koska tiedän että minulla on taipumusta myös katkeruuteen jos liikaa joutuu myöntymään. ap
Asuntoa älkää ainakaan ostako, älkääkä hankkiko lapsia, tässä tilanteessa.
Toisen sairaus/ sairaudet ovat rankkoja asioita, sairastuneelle, mutta usein sille kumppanille vielä enemmän. On raastavaa ja raskasta varmasti kulkea vierellä, tsempata toista, ymmärtää ja rakastaa, mutta toisaalta pitäisi myös jaksaa omia murheitaan ja eloaan. Sairastunut ei ole se helpoin rakastettu, hän jää usein siihen toivottomuuden tilaan ( vaikkei olisi kuolettava sairaus ), ja jollain tavoin toivoo, että puoliso/ ystävä jäisi myös siihen, ja uhraisi omat ystävyyssuhteensa ja suunnilleen elämänsä, koska niin muka pitäisi. No Ei pidä! Tässä kohtaa ap:n pitäisi olla sillä tavoin itsekäs, että miettii elämää omalta kantiltaan. Teillä ei ole vielä lapsia, hyvä, ei yhteistä asuntolainaa, hyvä! Koettakaa puhua, päästä pariterapiaan ja miettiä plussia ja miinuksia suhteessanne. Vielä on aikaa, muttei omaa elämäänsä pidä laittaa katkolle vain sen takia, että sairastunut niin toivoo.
Itse olen se sairastava osapuoli, ja meillä ollut tosi vaikeaa. Lapsia on, ja yhteinen asunto ym., vakava keskustelu käyty, mitä teemme?? Annan täyden tukeni puolisolleni, hän on kestänyt tässä tilanteessa enemmän kuin minä. Pitkät jorinat laitoin luettavaksi, vaikka yksinkertaisemmin oisin voinut vain todeta: Meillä kaikilla on vain yksi elämä, käytetään se harkiten.
Isosti tsemppiä ap, päädyit sitten millaiseen ratkaisuun hyvänsä. Asioilla on tarkoituksensa, ja niillä on tapana järjestyä 😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi käydä pariterapeutin luona juttelemassa. Teillä on paljon hyvää yhteistä. Nuo sun ihastukset ovat ihan ymmärrettäviä, enkä olisi huolissani niistä. Yhteisen asunnon ostamista miettisin vielä, koska nyt teidän tilanne on auki ja saattaa muuttua. tsemppiä, vaikutat fiksulta mieheltä!
Kiitos. Puoliso on ehdottanut pariterapiaa, mutta itselläni on vain syvä tunne että siitä ei voi olla tässä apua. Ehkä kyseessä on oma rajoittuneisuuteni, mutta en ole motivoitunut siihen. Ehkä se sitten kertoo kuinka syvällä avioerosuossa sitä ollaan. Sen sanon kuitenkin että en ole terapiavastainen, olen jutellut terapeutille ja se oli eheyttävää. ap
Pariterapiasta voi olla apua silloinkin kun päädytään eroon, sen päämäärä ei tarvitse olla parisuhteen säilyminen vaan myös sopuisampi ja vähemmön kivulias ero. Ainakin äskettäin eronnut tuttavaperhe on saanut jonkin verran apua ja tukea omien sanojensa mukaan pariterapeutilta eroon.
Näin juuri. Pariterapia ei välttämättä auta teitä ratkaisemaan ongelmia, mutta se ainakin auttaa selkeyttämään asioita ja sitä, ovatko ongelmanne oikeasti niin isoja, että ero on parempi ratkaisu, vai ovatko ongelmat sellaisia, jotka tulisivat todennäköisesti esiin muissakin suhteissa.
Noille ihastumisille en laittaisi mitään painoa. On ihan tavallista, että pitkässä onnellisessakin avioliitossa tulee välillä ohimeneviä ihastuksia.
Olet 35-vuotias. Se on vielä nuori. Voit saada vielä hyvän parisuhteen, perheenkin ja sen omistusasunnon jne. Kuitenkin 35 on ikä, jolloin ei enää loputtomasti ole aikaa edellä mainituille. Meillä on vain yksi elämä. Olet yrittänyt tarpeeksi, se ei toiminut. Joten? Tiedät kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
lapsia ei ole --> täydelliset olosuhteet eroon. Ilmeisesti et edes halua lapsia, joten mikä estää eroamasta?
Veikkaan että sinun kohdalla vaihtamalla kyllä paranee, jos itse olet pärjäävä ja et kärsi mielenterveysongelmista.
Käykö puolisosi terapiassa? Ei vaikuta siltä tai ei vaikuta siltä että hän olisi vielä oivaltanut masennuskierteen mekaniikan.
Minun kantani lapsiin on että tulkoon jos on tullakseen (näen elämän hyvänä myös lapsettomana mutta lapset ovat toisaalta myös ihania), mutta olen kertonut hänelle että hänen sairautensa huomioon ottaen me ei nyt mietitä lapsia. Hän ymmärsi asian. Lapsen saamisen suhteen hän kai niitä haluaisi, mutta ei ehkä ymmärrä minkälainen savotta siinä on kyseessä ja pelkään, että arki kaatuisi minulle. Hän on käynyt terapiassa koko ikänsä. ap
Te ette oikeasti tee hyvää toisillenne. Mikä sinä olet määräämään saako toinen tehdä lapsia vai ei, no tietty jos olette suhteessa ja sinulla on oma sanasi, mutta ethän voi toisen puolesta päättää.
Samalla kun haluaisit vaimosi kykenevän itsenäisempään elämään, päätät kaiken hänen puolestaan ja mahdollistat hänen avuttomuutensa.
Anteeksi, sanamuoto oli huono. En puhunut hänelle meistä, vaan sanoin että en itse omalta osaltani ole valmis lapsiarkeen tässä tilanteessa. Tiedän kuinka sensitiivinen aihe voi olla ja siksi kyllä mietin pitkään miten silloin ottaa tuo asia esille.
Omasta mielestäni en päätä asioita hänen puolestaan, mutta se on totta monesti siitä herää tunne ja en oikeasti haluaisi elää niin. En tiedä osaanko selittää tätä oikein, niin sanottakoon kielikuvallisesti että voisin ihan hyvin elää jonkun justiinamaisemmankin ihmisen kanssa. ap
AP, et taida itse tietää, mitä oikeastaan tahdot. Puhut kaikesta oudon konditionaalisesti.
Olet vaimosi kanssa säälistä, velvollisuudentunteesta,tottumuksesta. Ehkä pelkäät jäädä yksin. Jos et löydäkään uutta kumppania.
Siis hän on käynyt terapiassa aina. Tuo kertoo paljon. Ei hän muutu. Kyse varmaan persoonan rakenteesta.
Miten teillä on varaa uuteen asuntoon jos hän ei mene enää töihin?
Onko teillä yhteisiä ystäviä reissuja harrastuksia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi käydä pariterapeutin luona juttelemassa. Teillä on paljon hyvää yhteistä. Nuo sun ihastukset ovat ihan ymmärrettäviä, enkä olisi huolissani niistä. Yhteisen asunnon ostamista miettisin vielä, koska nyt teidän tilanne on auki ja saattaa muuttua. tsemppiä, vaikutat fiksulta mieheltä!
Kiitos. Puoliso on ehdottanut pariterapiaa, mutta itselläni on vain syvä tunne että siitä ei voi olla tässä apua. Ehkä kyseessä on oma rajoittuneisuuteni, mutta en ole motivoitunut siihen. Ehkä se sitten kertoo kuinka syvällä avioerosuossa sitä ollaan. Sen sanon kuitenkin että en ole terapiavastainen, olen jutellut terapeutille ja se oli eheyttävää. ap
Luulen, että tiedät sisimmässäsi, että haluat erota.
Jos haluat vielä varmistua, sano vaimolle, että tarvitset omaa aikaa, ja ota sitä. Asu viikko-pari, ehkä kuukausi, mökillä, airbnb:ssä, teltassa, missä vain voit.
Eroon ei tarvita muuta syytä kuin että haluaa erota. Toisessa ei tarvitse olla ns. vikaa. Kummallakin on mahdollisuus onneen eron jälkeen. Tsemppiä!
N44
Jätä se sika. Ja vaihtamalla todellakin paranee, usko pois! Olet vielä nuorikin niin nyt kannattaa erota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta olet ap erittäin vastuullinen kun et halua tehdä lasta nykyiseen tilanteeseen! Olisivatpa kaikki yhtä järkeviä, eivätkä kuvittelisi lapsen korjaavan jo rakoilevan liiton. Lapset pitöisi pyrkiä hankkimaan vakaaseen ja tasapainoiseen parisuhteeseen, henkisesti hyvinvoivalla vanhemmille. En ymmärrä lainkaan heitä jotka moittivat ap:tä tässä tilanteessa? Olisiko parempi että he lisääntyisivät ja ero tulisi lapsen vauvaiässä kaoottisessa tilanteessa, tai sitten väkisin pysyttelisvät lapsen takia yhdessä vaikka eivät olisi onnellisia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
lapsia ei ole --> täydelliset olosuhteet eroon. Ilmeisesti et edes halua lapsia, joten mikä estää eroamasta?
Veikkaan että sinun kohdalla vaihtamalla kyllä paranee, jos itse olet pärjäävä ja et kärsi mielenterveysongelmista.
Käykö puolisosi terapiassa? Ei vaikuta siltä tai ei vaikuta siltä että hän olisi vielä oivaltanut masennuskierteen mekaniikan.
Minun kantani lapsiin on että tulkoon jos on tullakseen (näen elämän hyvänä myös lapsettomana mutta lapset ovat toisaalta myös ihania), mutta olen kertonut hänelle että hänen sairautensa huomioon ottaen me ei nyt mietitä lapsia. Hän ymmärsi asian. Lapsen saamisen suhteen hän kai niitä haluaisi, mutta ei ehkä ymmärrä minkälainen savotta siinä on kyseessä ja pelkään, että arki kaatuisi minulle. Hän on käynyt terapiassa koko ikänsä. ap
Te ette oikeasti tee hyvää toisillenne. Mikä sinä olet määräämään saako toinen tehdä lapsia vai ei, no tietty jos olette suhteessa ja sinulla on oma sanasi, mutta ethän voi toisen puolesta päättää.
Samalla kun haluaisit vaimosi kykenevän itsenäisempään elämään, päätät kaiken hänen puolestaan ja mahdollistat hänen avuttomuutensa.
Anteeksi, sanamuoto oli huono. En puhunut hänelle meistä, vaan sanoin että en itse omalta osaltani ole valmis lapsiarkeen tässä tilanteessa. Tiedän kuinka sensitiivinen aihe voi olla ja siksi kyllä mietin pitkään miten silloin ottaa tuo asia esille.
Omasta mielestäni en päätä asioita hänen puolestaan, mutta se on totta monesti siitä herää tunne ja en oikeasti haluaisi elää niin. En tiedä osaanko selittää tätä oikein, niin sanottakoon kielikuvallisesti että voisin ihan hyvin elää jonkun justiinamaisemmankin ihmisen kanssa. ap
AP, et taida itse tietää, mitä oikeastaan tahdot. Puhut kaikesta oudon konditionaalisesti.
Hän tietää ihan hyvin, mutta työstää vielä asiaa. Ei se ole helppoa kaikille erota rakkaasta ihmisestä, ei tunteet meillä useimmilla lopu naps vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
AP, et taida itse tietää, mitä oikeastaan tahdot. Puhut kaikesta oudon konditionaalisesti.
Niin, tätä itsekin epäilen ja siksi tämän ketjun tein, koska reflektiokykyni ovat kulkeneet tiensä päähän. Tuota jälkimmäistä lausettasi en ihan ymmärtänyt.:)
Vierailija kirjoitti:
Olet vaimosi kanssa säälistä, velvollisuudentunteesta,tottumuksesta. Ehkä pelkäät jäädä yksin. Jos et löydäkään uutta kumppania.
Siis hän on käynyt terapiassa aina. Tuo kertoo paljon. Ei hän muutu. Kyse varmaan persoonan rakenteesta.
Miten teillä on varaa uuteen asuntoon jos hän ei mene enää töihin?
Onko teillä yhteisiä ystäviä reissuja harrastuksia?
Kyllä velvollisuuden- ja säälintunteet ovat joskus läsnä. Erakkoluonne kuitenkin olen, niin epäilen yksinäisyydenpelkoa - mutta mistä senkään tietää. On yhteisiä harrastuksia ollut, mutta sitten hän lopetti kyseisen lajin. On myös yhteisiä ystäviä. Reissaamme toisinaan yhdessä.
Kiitos kaikille vastauksista, en varmaan ihan kaikkiin kykene vastaamaan. Ihan paska olo kirjoitella tästä nettiin, mutta näin se kai oli tehtävä. ap
Paha paikka.
Suosittelen käymään vaimon kanssa keskustelun siitä mitä kumpikin toivoo elämältä ja tulevaisuudelta. Jos on vaikea aloittaa, voit esittää asian sillä tavoin, että sinulla on nyt vaikea vaihe menossa ja tarvitset siihen vaimosi apua.
Valitse sanasi tarkoin ja puhu vain omista tuntemuksistasi syyttämättä tai arvostelematta häntä.
Myötä- ja vastamäessä: teillä on vastamäki ja niitä kyllä tulee jatkossakin. Tue vaimoasi, mutta älä unohda itseäsi. Mulle tulee mieleen tästä se vanha tv- mainos, missä vanha rouva kävi muiden rouvien kanssa ulkolaisen komistuksen ohjaamassa puistojumpassa ja lähti hyvillä mielin ja hymyssä suin kotiin. Kotioven avauduttua tuli portaita pitkin vastaan hitaasti liikkuva vanha ja raihnainen puoliso. Hymy tyytyväisen ja iloisen vaimon kasvoilla tarttui puolison kasvoille. En muista mitä siinä mainostettiin.
Kun pitää itsestään ja jaksamisestaan huolta, jaksaa myös huolehtia puolisosta. Puolison hyvinvointi on myöskin hänen omalla vastuullaan, joten molemmilla olisi hyvä olla omia harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita.
Minä itse tein aikoinani päätöksen pysyä parisuhteessani, mutta se vaati pitkällisen yksinäisen vaelluksen ja mietiskelyn vailla mitään ulkopuolisia ärsykkeitä tai virikkeitä. Itkin omasta mielestäni pieleen mennyttä suhdetta ja surin sydämeni pohjasta. Siihen päättyikin se ajanjakso. Punnitsin suhteeni hyvät ja huonot puolet ja ymmärsin, että minulla on hyvä mies, vaikkei aina osaakaan käyttäytyä korrektisti. Tajusin, että olin pitänyt häntä jonain yli- ihmisenä ja pettynyt, kun hän osoittautuikin tavalliseksi ihmiseksi virheineen ja puutteineen. Emmehän ole täydellisiä kukaan. Siinä valossa teillä on pienet ongelmat. Jos lähtisit vaihtamaan, voisit hävitä rakkauden lotossa ja saada esim. väkivaltaisen tai piiloalkoholistin tilalle.
Olet vielä nuori, mutta tee tietoinen päätös. Voit päättää kummin vaan. Olet kuitenkin mennyt rakkaudesta naimisiin. Nyt on niiden rakkauden tekojen aika. Huomaat että suhteesi muuttuu, kun sinä muutut. Älä kulje avioliitossa jarru päällä, vaan toteuta niitä unelmia, joita olet alunperin aikonut. Miehillä aika ei aja ohi, mutta naisilla asiat ovat toisin. Moni eroaa aivan turhaan, vaikka elämä on tässä ja nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP, et taida itse tietää, mitä oikeastaan tahdot. Puhut kaikesta oudon konditionaalisesti.
Niin, tätä itsekin epäilen ja siksi tämän ketjun tein, koska reflektiokykyni ovat kulkeneet tiensä päähän. Tuota jälkimmäistä lausettasi en ihan ymmärtänyt.:)
Vierailija kirjoitti:
Olet vaimosi kanssa säälistä, velvollisuudentunteesta,tottumuksesta. Ehkä pelkäät jäädä yksin. Jos et löydäkään uutta kumppania.
Siis hän on käynyt terapiassa aina. Tuo kertoo paljon. Ei hän muutu. Kyse varmaan persoonan rakenteesta.
Miten teillä on varaa uuteen asuntoon jos hän ei mene enää töihin?
Onko teillä yhteisiä ystäviä reissuja harrastuksia?Kyllä velvollisuuden- ja säälintunteet ovat joskus läsnä. Erakkoluonne kuitenkin olen, niin epäilen yksinäisyydenpelkoa - mutta mistä senkään tietää. On yhteisiä harrastuksia ollut, mutta sitten hän lopetti kyseisen lajin. On myös yhteisiä ystäviä. Reissaamme toisinaan yhdessä.
Kiitos kaikille vastauksista, en varmaan ihan kaikkiin kykene vastaamaan. Ihan paska olo kirjoitella tästä nettiin, mutta näin se kai oli tehtävä. ap
Tsemppiä ap ja ota tosiaan aikalisä, käy asiaa läpi kaikessa rauhassa, terapeutin kanssa tai ilman. Pariterapeuttiakin voi tavata yksin jos haluaa. Isoa päätöstä suuntaan tai toiseen ei tarvitse tehdä hetkessä.
Vierailija kirjoitti:
Hän tietää ihan hyvin, mutta työstää vielä asiaa. Ei se ole helppoa kaikille erota rakkaasta ihmisestä, ei tunteet meillä useimmilla lopu naps vaan.
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että tiedät sisimmässäsi, että haluat erota.
Kieltämättä tältä tuntuu. ap
Oi voi, ompa hankala tilanne. Vaikutat kirjoituksesi perusteella tasapainoiselta ihmiseltä ja sellaisen on hyvin rankkaa elää arkea ihmisen kanssa, joka "ei ole samalla aaltopituudella". En osaa tuota paremmin sanoa, mutta ihmisen, jolla on arjenhallinnan kanssa ongelmia. Minun olisi hyvin vaikea ajatella elämää ihmisen kanssa, joka ei hallite elämän ja arjen perusasioita. Saati haluta lapsia sellaisen kanssa. (Olen naimisissa ja meillä on lapsia, mutta ajattelin aikaa jolloin vielä "etsin puolisoa")
Mihin aikoinaan ihastuit ja rakastuit puolisossasi? Näetkö tai tunnetko enää samanlaisia tunteita?
Jotenkin näissä ap:n vastauksissa huokuu läpi jo päätösvarmuus eroamiselle, annetuille ehdotuksille kun häneltä tulee negatiivista vastaanottoa.
Itse myös kuitenkin lähden suosittelemaan pariterapiaa. Ja miksei myös rinnalle yksilöterapiaa, j o s sitä oikeaa halua, tahtomista, yhdessä olemiseen on. Puolisosi sairastuminen, masennus, on mukana aina ja varsinkin hänellä suurena taakkana. Hän ei varmasti halua sinun uupumistasi hänen sairauden alle, se lisää vain hänen tuskaansa. Siksi juuri avoin, rehellinen kommunikointi omista tunteista on tärkeää.
Ap, kirjoitit kuitenkin, että teillä on liitossanne paljon hyviä asioita. Se, mitä itse tahdot, on sinun käsissäsi. Riittävätkö nämä hyvät yhteiset asianne jatkoon? Ja mietipä tilanne toisinpäin. Että itse olisit sairastunut osapuoli. Joskus on hyvä pysähtyä tarkastelemaan suhdetta, omaa toimintaansa, ulkopuolisen silmin. Asettua toisen kenkiin ja reflektoida omaa käyttäytymistään ja asioihin suhtautumistaan. Miten haluat puolisosi toimivan sinun kanssasi, jos itse olisit masentunut, sairas?
Asuntoa en lähtisi nyt tässä tilanteessa hankkimaan. Teillä on tarpeeksi mietittävää siinä, onko teissä kahdessa olemassa yhteistä tahtotilaa huomiselle ja sitä seuraaville päiville. Ihastumisille en laittaisi painoarvoa ollenkaan, koska ovat mielen hairahduksia sisäisessä myllerryksessäsi. Ensin pelataan yksi peli kokonaan loppuun.
Anteeksi, sanamuoto oli huono. En puhunut hänelle meistä, vaan sanoin että en itse omalta osaltani ole valmis lapsiarkeen tässä tilanteessa. Tiedän kuinka sensitiivinen aihe voi olla ja siksi kyllä mietin pitkään miten silloin ottaa tuo asia esille.
Omasta mielestäni en päätä asioita hänen puolestaan, mutta se on totta monesti siitä herää tunne ja en oikeasti haluaisi elää niin. En tiedä osaanko selittää tätä oikein, niin sanottakoon kielikuvallisesti että voisin ihan hyvin elää jonkun justiinamaisemmankin ihmisen kanssa. ap