Miksi olet köyhä?

työelämän pika-evoluutio: ne duunit, joihin meikä ennen kelpasi, ovat joko kadonneet tai sitten niihin palkatuksi tulemisen vaatimukset ovat lisääntyneet aina siihen asti että eno putosi veneestä. Ihan samana ihmisenä olin ennen kelpoisa, jopa ahkeraksi mainittu, vaan nykyään en edes perustasolle pääse.  

Vierailija kirjoitti:

Maailma on tehty sellaiseksi, ettei kyvyilläni voi rikastua. Rahan himo tosin on kaiken pahan alku ja juuri, niin eipä sillä niin väliäkään.

Tämähän se useimmin on köyhyyden syy: ei osata mitään, mistä kukaan maksaisi.

Koska nuorena en hoitanut mt-ongelmaani, joka aiheutti muunmuassa holtitonta rahankäyttöä ja pahimmillaan luottokorttivelkaa, osamaksuja ja kulutusluottoa oli 40 000 euron edestä. Olin tuolloin opiskelija.

Kun vihdoin sain hoitoa ja pääsin tasapainoon, päätin selviytyä veloista kunnialla ja maksaa ne pois enkä päästänyt niitä ulosottoon vaikka se olisi ollut järkevämpää. Taistelin pitkään korkeiden korkojen kanssa kunnes pääsin työelämään ja sain pankista yhdistelmälainan jolloin velka alkoi oikeasti lyhenemään.

Lähes 10 vuotta myöhemmin maksan niitä edelleen, tosin summa on pienentynyt huomattavasti. Hankalaksi on tehnyt se, että palkka on pieni ja puoliso pitkään työkyvytön. Sitkeästi kuitenkin olen aina jostain rahaa velkoihin repinyt ja kahden vuoden päästä olen velaton.

Mitä opin: ei enää ikinä tätä paskaa. Parhaat vuodet elämästä mennyt tähän mutta kiitän itseäni siitä, että otin asioistani vastuun. Opin myös fiksuksi rahan käyttäjäksi.

Perheemme tulot ovat alle keskitason. Olemme molemmat ns.naisten alalla töissä ja se tietysti näkyy palkassa. Toki olemme itse alamme valinneet, mutta tuokin on mielestäni väärin, sillä työ vaatii amk koulutuksen eli 3,5v korkeakouluopintoja. Koska Suomi on niin kallis maa, ei meinaa palkalla tulla toimeen. Meillä on kaksi lasta, pieni rivitaloasunto ja yksi auto. Lapsilla molemmilla harrastukset, mieheni kanssa emme harrasta koska ei ole rahaa. Emme matkustele, syö ravintolassa yms luksusta. Tuntuu että meillä on rahaa vain käydä töissä, tehdä edullista ruokaa ja maksaa laskut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maailma on tehty sellaiseksi, ettei kyvyilläni voi rikastua. Rahan himo tosin on kaiken pahan alku ja juuri, niin eipä sillä niin väliäkään.

Tämähän se useimmin on köyhyyden syy: ei osata mitään, mistä kukaan maksaisi.

Kyllä näillä samoilla kyvyillä toiset rikastuu, itse en vain ole kiinnostunut taipumaan likaisiin kompromisseihin.

Olen älyllisesti köyhä, siksi olenkin täällä ystävien ja samankaltaisten ympäröimänä.

Matala koulutus, pätkätöitä, hiukset, tatskat, kumitissit (kaikki velaksi) pari lasta yh, liian kallis puhelin(velaksi) siiderin lipittely, tyhmyys, innostuminen kaikenlaisiin hömppäasioihin(luontaistuotteisiin ja hoitoihin)

Käännös järkevään rahankäyttöön tapahtui lasten syntymän myötä. Sitä ennen ei raha-asiat kiinnostaneet: en vertaillut hintoja, shoppailin huvikseni, otin kalliita kulutusluottoja, asuin vuokralla jne. Huonoin juttu oli se, että otin useita kalliita kulutusluottoja ja palkka meni pitkälti niiden ja pakollisten maksujen maksamiseen.

Lasten myötä aloin kiinnostumaan rahankäytöstä. Hoitovapaan jälkeen ostimme omistusasunnon, jota maksamalla pieni varallisuus kertyi. Vähensin radikaalisti turhaa shoppailua. Hyödynsin alet. Maksoin kalliit kulutusluotot pois enkä tietenkään ottanuut uusia lainoja, mikä vei aikaa useamman vuoden. Aloin sijoittamaan. Myimme asunnon voitolla ja pääsimme velattomiksi.

Korostaisin pitkäjänteisyyttä. Itsellä meni 20 vuotta päästä hyvään taloudelliseen tasapainoon. Edelleenkään en ole rikas, mutta velaton ja säästöjä/sijoituksia ja omaisuutta sen verran, että pesukoneen hajoaminen, työttömyys tai sairastuminen ei ainakaan heti suistaisi taloutta raiteilta.

Minulla on ollut hirvittävän rikas elämä, mutta olen kuulunut tuloiltani (joitakin poikkeuksia lukuunottamatta) aina niihin meidän Länsi-Euroopan pienituloisimpien joukkoon. Syinä mm. vasta yli 30-vuotiaana diagnosoitu ad(h)d (opiskelin jopa kahta tutkintoa yliopistossa, mutta en koskaan saanut lopputyötä tehtyä, sain jo opiskeluaikana kaksi lasta, lukuisat muutot; myös ulkomaille, paljon erilaisia työpaikkoja, myös yksityisyrittäjyyttä, burnout), kolmas (vahinko) lapsi, totaaliyksinhuoltajuus kolmesta lapsesta kun erosin kroonisesta masennuksesta kärsivästä puolisosta, ja nyt pari viimeistä vuotta olen kärsinyt vaikeista selkävaivoista eikä ole varmaa miten ja milloin pääsen näistä eroon (olen hoikka ja teen fysioterapeutin avulla lihastreenejä neljä kertaa viikossa).

Olen aina ollut sinnikäs ja kekseliäs, joten en ole hirvittävästi kärsinyt pienituloisuudesta tai jopa varsinaisesta köyhyydestä, mutta onhan se ollut ajoittain ihan hirvittävän stressaavaa.

Onneksi tutkitutin myös lapseni kun sain itse diagnoosini ja heillä onkin kaikilla ad(h)d, mutta myös alusta asti paremmin ymmärrystä sen suhteen. Vanhin lapsista on nyt saanut ekan yliopistotutkintonsa suoritettua ja aloittaa toisen. Nuorimmalle olen hoitanut kaikki mahdolliset tuet, jotta selviäisi koulusta vaikean lukihäiriönsä ja keskittymishäiriönsä kanssa.

Ja minulla on nykyisin maailman ihanin mies rinnallani, joka tukee ja rakastaa minua juuri sellaisena kuin olen ja kaiken lisäksi on sen verran hyvin toimeentuleva, että rahaa (tai siis sen puutetta) ei tarvitse enää stressata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut jo vuosia työkyvytön eikä sairauspäivärahalla paljon pröystäillä. Tilanne ei tule tästä paranemaan, päinvastoin. Oi niitä aikoja kun rahaa tuli enemmän kuin meni.

Ei ne suuret tulot, vaan...

Oletko syntymätyhmä vai jouduitko ottamaan tunteja?

En varsinaisesti ole köyhä. Paitsi tili on tyhjä.

Ostin viime vuonna ihanan asunnon, jonne tehtiin täysremontti.

Myin vanhan asunnon ja muutin remontin ajaksi miesystäväni luo.

Elämä tuntuikin siellä hyvältä ja miesystävä pyysi minua jäämään lopullisesti. Ystäväni on välittäjä ja löysi asuntoon vuokralaisen. Bonuksena asunto vuokrattiin kalustettuna, eli vuokratulot ovat todella hyvät.

Elin eron jälkeen vuosia hyvin pienellä rahalla. Miesystävän tulot ovat todella hyvät, asunto on velaton, ei halua minulta mitään korvausta asumisesta. Koska asunto on kaukana entisestä, minun pitää tehdä töitä kotona. Minulle jää enemmän aikaa ja hoidan mm siivoukset ja ruuanlaiton.

Vuokratulot ovat todella hyvät, asuntolaina oli 12 v, mutta nyt on enää 9 v jäljellä.

Laitan kaikki vuokratulot ja lähes koko palkan lyhennykseen. Olen tyytyväinen näin, mutta ajattelen mitä jos me erotaan, mitä jos työpaikka menee jne.

Konkurssi vei kaiken. Ei edes kannattaisi mennä töihin, jos nyt joku vanhan edes palkkaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut jo vuosia työkyvytön eikä sairauspäivärahalla paljon pröystäillä. Tilanne ei tule tästä paranemaan, päinvastoin. Oi niitä aikoja kun rahaa tuli enemmän kuin meni.

Ei ne suuret tulot, vaan...

Muista tämä jos joskus kopsahtaa omalle kohdallesi. Elämä on arvaamatonta.

Olen  ollut 12- asti kesätöissä, 15-16 vuotiaasta asti siivosin lukion ohella neljässä päivässä 30 tuntia, viikonloput vapaana. Tämä kaikki kunnioituksesta yh-äitiä kohtaan ja osoituksena taloudellisesta itsenäisyydestä. 16-vegaani, jolloin tietty ostin sapuskani.

13kk. sivaria 16mk./päivä, sitten Yolle - velkaa hemmetisti. Sairastuin juuri, kun olin tekemässä gradua -oli puolivälissä. 

Tilanne siitä vain kroonistui. 

Varmaankin täytyisi saada jotain tuettua työtä, tai saattaa opinnot loppuun, että voisin edes teoriassa selättää köyhyyden. Olen ehkä osatyökykyinen- työmarkkinat ovat aika jäykät näiltä osin. En kannata kokoomusta :)

Matalapalkkatyö ja kolme kasvavaa nuorta.

Tässä oma tarini. Olen yh äidin lapsi, äitini ei oikein välittänyt minusta. Mukaan tuli myös uusioperhekuviot, jouduin täysin hyljätyksi. Jäin jo lapsena vaille yhteiskunnassa toimimiseen tarvittavaa perusturvallisuutta, ja tällä oli hyvin suurta vaikutusta aikuistuessa. Työllistyminen oli näin ollen täysin mahdotonta ja köyhyys taas aiheutti tietenkin voimakasta stressiä. Sairastuin psyykkisesti 20 vuotiaana ja nyt keski-ikäisenä elän minimi eläkkeellä.

Osittain siis köyhyyteni on syy perheessäni ja osittain vaikuttaa yhteiskunnalliset syyt, kuinka läntiset hyvinvointivaltiot on aikoinaan rakennettu. Kaikkia rooleja tarvitaan tietty kiintiö, muuten yhteiskunta näyttäytyisi hyvin erilaisena.

En usko köyhyyden tai edes lapsuuden yksinhuoltajan kasvattamana olevan syytä ja seurausta huono-osaisuuteeni, sillä onhan vanhimmat sisareni hankkineet ammattikoulusta ammatit hoitoalalta ja kolmas lukenut yliopistossa, hankkineet talon ja perustaneet perheen. Elämään kuuluu matkustamista ja työssä käymistä, josta itse saan vain haaveilla. Syynä on enemmänkin lapsuudessa saadut diagnoosit, jotka ovat vaihdelleet matkan varrella. Tämän hetkisiä diagnoosejani ovat autismin kirjo ja laaja-alaiset oppimisvaikeudet. On ihan tutkittua, että oppimisvaikeudet lisäävät riskiä syrjäytymiseen ja köyhyyteen riippuen siitä, millaisista oppimisvaikeuksista puhutaan. Minun tapauksessa ne on nimenomaan laaja-alaisia oppimisvaikeuksia.

On niin inhottavaa olla perheessä se ainoa, joka on jäänyt kaikesta, vaikka olen opiskellut kahta tutkintoa: ravintola-ala ja liiketoiminta ok arvosanoin. Kokemukseni palkkatöistä ulottuvat ensimmäiseen kesätyöhön päivähoidossa avustavissa työtehtävissä, lyhyeen aikaan puhelinmyynnistä ja extratyöntekijän statuksella ravintola-alalla. Nyt olen vain työtön, joka etsii töitä, mutta en koskaan tule valituksi, vaikka miten koitan "myydä" itseäni. En taida olla tarpeeksi supliikkanaisia ja puhetilanteet on vastenmielisiä jossain kohdin. Haaveilen saavana nelinumeroista keskivertopalkkaa, mitä kaupan alalla maksetaan. Koskaan en voi itse itseäni työllistää johtuen siitä, että en matemaattisesti osaamattomana lukuun ottamatta peruslaskutoimituksia osaa pyörittäää numeroita. Se olisi ehkä varmin tie tienata edes jotain, tosin alvin noustessa ei kenenkään kohdalla kannattavaa ostovoiman heiketessä. Haluaisin vain niin lelliä itseäni välillä, enkä elellä työttömyysetuudella asumistuen ja perustoimeentulotuen voimin. Reumaperäisestä sairaudesta johtuvat silmä- ja kuivuusoireet ym. vie myös rahaa, ja totta kai silmälaseja hankkiessa mietin sitä, että ne on omaan tyyliin sopivat (onneksi löysin alle 100 € mieleisen vaihtoehdon) ja tarvitsen tietysti linsseihin lähityöskentelyä tukevan ominaisuuden, kun valonarkojen silmien takia en enää siedä kirkkaita näyttöjä ja valoja.

Köyhänä olen syntynyt ja köyhänä kuolen. Todella noloa olla perheen ainoa köyhä lukuun ottamatta omaa äitiä, jonka kaltaiseksi en halua tulla. Jotenkin tuntuu, että olen tullut liian allergiseksi köyhyydelle ja koitan näyttää muiden silmissä "hienommalta" suosimalla tyylikkäitä vaatteita, joita olen löytänyt kirpputoreilta ja kierrätyskeskuksista alle kympillä, pidän ihostani huolta ja vältän aurinkoa. Ehkä se on identiteettikriisi tai trauma, jolla paikkaan jotain, mitä minulla ei lapsuudessa ollut ja keino erottautua köyhistä, ettei minua sellaiseksi luulla, sillä jo yläasteella pelkäsin, että muut ikätoverit tajuaisivat minun olevan köyhä. Jotenkin vain koen olevani liian "hieno" köyhäksi. En ole katsonut mitään tv-ohjelmia stereotyyppisista yläluokkaisista, joista olisin oppia ottanut, itse tuon käytöksen olen oppinut. Ymmärrän hävetä ajatuksiani. Vitsillä heittänyt jopa alkavani kotirouvaksi, koska siinä voi keskittyä vain omaan ulkoiseen olemukseen ja kodista huolehtimiseen, mutta ei nyt oikeasti tulo kuuloonkaan, koska vaimo-/äitielämä ei ole minulle luotu, vaan haluan olla itsenäinen, työssäkäyvä nainen. Jos vain pystyisin valitsemaan, niin olisin todennäköisesti sellainen uranainen, koska lasten kasvatuksesta ja lapsista en ymmärrä mitään, joten lapsia minulle ei tule enkä haluakaan, koska suojelen syntymätöntä elämää minun kohtalolta.

Ilmeisesti siksi että koulussa ei kiinnostanut muu kuin ruokatauko.

Väärä alavalinta, ja kun en kerrasta opi niin toinen ja kolmaskin väärä alavalinta.

Luotan siihen, että jossain vaiheessa itsepäisyyteni tuottaa tulosta, joten jatkan pään hakkaamista seinään. Hyvä siitä tulee, eikö niin?

Täytyy tähän kommentoida, että köyhyys on suhteellista. Edesmennyt pappani sanoi, että hänen äitinsä oli opettanut, jos jää pakollisten menojen jälkeen vielä päivässä vaikka muutama penni ylimääräistä rahaa on rikas. Pappa asui lapsuutensa isossa lestadiolaisten perheessä. Nykyään "täytyy" olla kaikki pelit ja vehkeet. Toisaalta se on just niin, että tärkeintä on saada maksettua ne oikeasti välttämättömät asiat. Kaikki muu on extraa. Monissa köyhemmissä maissa rahaa ei todellakaan ole edes niihin oikeasti välttämättömiin asioihin.