Lue keskustelun säännöt.
Kun ihminen vaatii näkemään sillä perusteella että "hänellä on syöpä ja ei kauaa jäljellä"
24.06.2023 |
Kun en ole muuten suostunut tapaamisiin (olen niin ilmoittanut ettemme ole tekemisissä) ja nyt ihminen vaatii sitten, että täytyy, koska hänellä on syöpä ja hänen täytyy minut tavata ennen kuolemaansa.
Miten toimisitte?
Hän on mun biologinen vanhempi, mutta ei siis olla tekemisissä.
Noista viesteistä, mitä hän laittaa miehen puhelimeen (oli löytänyt miehen puhelinnumeron kun mun puhelinta ei oo) ja sinne valittaa. On täyttä ulinaa yms. miten hällä on niin vaikeeta.
Minun on vaikea kuvitella, mitä hän saisi näkemisestämme. Mitä siitä kummatkaan hyötyy?
Kommentit (473)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hän haluaa sopia? Pyytää anteeksi?
Hän ei pyydä anteeksi mitään. Hän on aina niin sanonut, kaikki on minun vika, että koska olen hankala lapsi. Ja että hän on oppinut jotain, kun on saanut selkäänsä Lapsena, mutta minä en ole. Hän todennäköisesti valittaa sitä, miten on niin kamalaa, kun olen hänet hylännyt.
Hän on jopa sanonut että minut olisi pitänyt pieksää kovemmin.Ei hän anteeksi pyydä. Mutta se, että mitä hän nyt tapaamisella vaatii.. Mitä siinä muka osaisin sanoa
Mitä vanhempasi siis teki sinulle? Mistä syystä välit on poikki?
Olisi vähän helpompi kommentoida mitään jos tietäisi vähän yksityiskohtia. Joskus välit menevät poikki syistä jotka sivullisille vaikuttavat aika uskomattomilta. Tiedän nimittäin sellaisenkin lapsen, joka loukkaantui verisesti jostain yhdestä kommentista - ei mistään pitkään jatkuneesta kaltoinkohtelusta, vaan yhdestä kommentista yhdessä keskustelussa. Molemmat ovat nyt kuolleet, eivätkä koskaan enää tavanneet. Vanhempi yritti kyllä ottaa yhteyttä, mutta lapsi kieltäytyi.
Kyseinen kommentti ei ollut edes paha eikä todellakaan loukkaukseksi tarkoitettu, itse kuulin sen sivusta.
Sinä st tiedä paskaakaan mitä oikeasti on tapahtumut!
Ai kenelle? Ap:lle? No en tiedäkään, siksi kysyinkin.
Tuon toisen tapauksen tiedän kyllä, koska olen kyseisen loukkaantujan sisar. Kasvoimme samassa perheessä, ikinä ei ollut mitään erityisiä ongelmia. Ja hän oli kyllä läheisessä väleissä minun kanssani loukkaantumisensa jälkeen, mutta ei koskaan osannut selittää miksi hän niin paljon raivostui vanhemmalleen. Hän tuntui jotenkin projisoivan sairastumisensa vanhempansa syyksi.
Jos siskolla on mielenterveyden haasteita, lapsuuden olosuhteet ja turvattomuus on yksi hyvin todennäköinen syy niiden puhkeamiselle missä iässä vain. Et voi tietää hänen kokemuksistaan, etkä voi hänen puolestaan kertoa ettei niitä ole ollut. En tietenkään minäkään kun en edes tiedä koko ihmistä, mutta yhden henkilön onnellinen lapsuus ei ole tae siitä että kaikilla samassa perheessä olisi yhtä kultaiset muistot.
Yhteyden katkaisu on sulle yhtäkuin mielenterveyden haaste? Ihan miten haluat asiat itsellesi selittää.
niinhän ne narskut asian kääntää, uhri on päästään vialla kun ei siedä "pientä" kritiikkiä..tulee mieleen se hesarin juttu, missä mamma mollasi tytärtään kun ei ole yhteyksissä...tytär varmaan riensi puhelimen luo oitis. Narskun uhrinäytelmä on monesti ihan oscarin arvoinen suoritus eikä sitä aina tunnista onko kyseessä farssi vai tragedia..siis silloin kun on päässyt ottamaan etäisyyttä ja näkee vihdoinkin sen shown läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole katkera mistään, mutta minun on vaikea kuvitella, että mitä saisimme näkemisestä.
Emmehän me edes tunne, ei meillä ole minkäänlaista sidettä tms. Eikö olisi jotakin muuta, kenen kanssa jutella? Sairaalapsykologi, pastori tms.?
Entä jos vanhempi haluaa pyytää anteeksi? Kuten 95-vuotias isäni sanoi: "Omatunto onkin jännä kapistus, se alkaa toimia vanhana." Vanhat väärät teot nousevat mieleen silloin. Tulee halu sovittaa, pyytää anteeksi. Sinä et nuorena tätä ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hän haluaa sopia? Pyytää anteeksi?
Hän ei pyydä anteeksi mitään. Hän on aina niin sanonut, kaikki on minun vika, että koska olen hankala lapsi. Ja että hän on oppinut jotain, kun on saanut selkäänsä Lapsena, mutta minä en ole. Hän todennäköisesti valittaa sitä, miten on niin kamalaa, kun olen hänet hylännyt.
Hän on jopa sanonut että minut olisi pitänyt pieksää kovemmin.Ei hän anteeksi pyydä. Mutta se, että mitä hän nyt tapaamisella vaatii.. Mitä siinä muka osaisin sanoa
Jospa sille voisi laittaa siitä miehen puhelimesta että jos hänellä on jotain sanottavaa ennen kuolemaansa, niin hän voi kirjoittaa sen tähän numeroon, ja sinä vastaat sitten jos koet aiheelliseksi. En todellakaan lähtisi tuollaisessa tilanteessa tapaamaan jos en tietäisi etukäteen mitä hänellä on sanottavaa. Saattaisin kuitenkin mennä tapaamaan jos hänellä on jotain antteeksipyydettävää, itseni tietäen minulla olisi itselläni parempi mieli jos olisin sen saanut kuulla ennen kuin on liian myöhäistä.
Mutta siis missään tapauksessa en menisi tapaamaan jollen tietäisi mitä hän aikoo sanoa. En pelkästään sen takia että joku niin vaatii, oli se syy mikä hyvänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole katkera mistään, mutta minun on vaikea kuvitella, että mitä saisimme näkemisestä.
Emmehän me edes tunne, ei meillä ole minkäänlaista sidettä tms. Eikö olisi jotakin muuta, kenen kanssa jutella? Sairaalapsykologi, pastori tms.?Entä jos vanhempi haluaa pyytää anteeksi? Kuten 95-vuotias isäni sanoi: "Omatunto onkin jännä kapistus, se alkaa toimia vanhana." Vanhat väärät teot nousevat mieleen silloin. Tulee halu sovittaa, pyytää anteeksi. Sinä et nuorena tätä ymmärrä.
jos on vuosikausia kohdellut toista huonosti, niin se toinen ei ole sille mitään velkaa..siinä voi omatunto kiljua mitä tahtoo..karma is a bitch..ja se huonosti kohdeltu on saanut pahimmillaan kärsiä vuosikymmeniä. Siinä ei enää painaa se että väärinkohtelija haluaa nyt armoa ja anteeksiantoa. Joka sekin todnäk esitetään semisti syytöksen kautta kun sun kanssa ei ollut helppoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hän haluaa sopia? Pyytää anteeksi?
Hän ei pyydä anteeksi mitään. Hän on aina niin sanonut, kaikki on minun vika, että koska olen hankala lapsi. Ja että hän on oppinut jotain, kun on saanut selkäänsä Lapsena, mutta minä en ole. Hän todennäköisesti valittaa sitä, miten on niin kamalaa, kun olen hänet hylännyt.
Hän on jopa sanonut että minut olisi pitänyt pieksää kovemmin.Ei hän anteeksi pyydä. Mutta se, että mitä hän nyt tapaamisella vaatii.. Mitä siinä muka osaisin sanoa
Mitä vanhempasi siis teki sinulle? Mistä syystä välit on poikki?
Olisi vähän helpompi kommentoida mitään jos tietäisi vähän yksityiskohtia. Joskus välit menevät poikki syistä jotka sivullisille vaikuttavat aika uskomattomilta. Tiedän nimittäin sellaisenkin lapsen, joka loukkaantui verisesti jostain yhdestä kommentista - ei mistään pitkään jatkuneesta kaltoinkohtelusta, vaan yhdestä kommentista yhdessä keskustelussa. Molemmat ovat nyt kuolleet, eivätkä koskaan enää tavanneet. Vanhempi yritti kyllä ottaa yhteyttä, mutta lapsi kieltäytyi.
Kyseinen kommentti ei ollut edes paha eikä todellakaan loukkaukseksi tarkoitettu, itse kuulin sen sivusta.
Sinä st tiedä paskaakaan mitä oikeasti on tapahtumut!
Niinpä, ehkä suuttujaa on käytetty hyväksi koko lapsuus ja lopulta joku näennäisen ystävällinen kommentti näteistä vaatteista tms katkaisi kamelin selän.
Minä katkaisin välit yhden lauseen takia.
Olin sitä ennen kuunnellut vuosikymmenwt itse mitätöintiä ja nälvimistä tiettyyn asiaan liittyen.
Ja nyt se samainen lause samalla mitätöivällä pilkallisella äänensävyllä lätkäistiin päin naamaa mun esikoiselle. Täysin puskista.
Se riitti. En halua että hänen pitää kuunnella vastaavaa YHTÄÄN.
Hyvä. Onneksi joku katkaisee kaltoinkohtelun kierteen ja puolustaa omaa lastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole katkera mistään, mutta minun on vaikea kuvitella, että mitä saisimme näkemisestä.
Emmehän me edes tunne, ei meillä ole minkäänlaista sidettä tms. Eikö olisi jotakin muuta, kenen kanssa jutella? Sairaalapsykologi, pastori tms.?Ok, kyllä minusta silti on vähän erikoista, että jos ei ole edes milläänlailla suuttunut, niin ei voisi nähdä edes kerran. Joko kannat jotain kaunaa alitajuisesti tai olet jotenkin tunne-elämältä kylmä. Itsekään en ole biologisen isäni kanssa ollut käytännössä ikinä tekemisissä. Tapasin hänet lyhyesti pari kertaa monta vuotta sitten, mutta siitä huolimatta, vaikka hän on ns vieras ihminen minulle, niin voisin kuvitella silti suostuvani saman kaltaiseen pyyntöön kuin sinun biologinen vanhempi esitti. Biologinen isäni ei ehkä ole henkisesti isäni, hän ei kasvattanut minua, enkä saanut häneltä rakkautta, mutta silti ilman häntä en esim. olisi olemassa. Asiat eivät ole niin yksioikoisia.
Ja mitähän sä olet kun väännät asiasta mitään tietämättä tuntemattomasta ihmisestä tuollaisia analyyseja? Kerropa se nyt ihan ensin.
No kyllä mäkin sain tuosta ensin sellaisen käsityksen että ap vain ei tunne isäänsä, eli ei ole katkera tai ole muitakaan tunteita isää kohtaan, että ei halua tavata vain siitä syystä ettei tunne toista.
Ei tiedä vaikka tulisi se anteeksipyyntö sieltä.
Lyhyesti voi käydä moikkaamassa viimeisen kerran. Sittenhän se on ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuolevien omaisten kanssa täytyy olla tarkkana, koska mitään ei voi enää sitten muuttaa, kun ihminen on kuollut. Sitten on turha katua, että ei mennyt kuulemaan, mitä tällä ihmisellä olisi ollut sanottava.
Oma kielteinen asenne tapaamiseen täytyy pitää kuoleman jälkeen ja oman loppuelämän. Että ei sitten itse vanhana tarvitse harmitella, kun ei tullut mennyksi kuuntelemaan.
Ei tietty helppoa ole kirjoitti:
Ei tiedä vaikka tulisi se anteeksipyyntö sieltä.
Lyhyesti voi käydä moikkaamassa viimeisen kerran. Sittenhän se on ohi.
Kyllä sen tietää jo tuosta sövystä jolla vaaditaan ja jossa sössötetään vain itsestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuolevien omaisten kanssa täytyy olla tarkkana, koska mitään ei voi enää sitten muuttaa, kun ihminen on kuollut. Sitten on turha katua, että ei mennyt kuulemaan, mitä tällä ihmisellä olisi ollut sanottava.
Oma kielteinen asenne tapaamiseen täytyy pitää kuoleman jälkeen ja oman loppuelämän. Että ei sitten itse vanhana tarvitse harmitella, kun ei tullut mennyksi kuuntelemaan.
Mua kyllä harmittaisi enemmän se, etten menisi sanomaan. Että kaikki se, mitä olen saanut kokea ja mitä kuormia kantaa, jäisi häneltä tietämättä. Toisaalta, en usko, että se hetkauttaisi mitenkään. Menisin vain nolaamaan itseni.
Jos haluaa pyytää anteeksi, se tehdään kohteen ehdoilla ja sen voi vienosti ilmaista kutsuviestissään.
Vierailija kirjoitti:
En ole katkera mistään, mutta minun on vaikea kuvitella, että mitä saisimme näkemisestä.
Emmehän me edes tunne, ei meillä ole minkäänlaista sidettä tms. Eikö olisi jotakin muuta, kenen kanssa jutella? Sairaalapsykologi, pastori tms.?
Tuskinpa hän nyt sinun kanssasi haluaa mitään terapiaa ryhtyä käymään läpi. Ehkä hän vaan haluaisi nähdä oman lapsensa. Jollet ole katkera mistään tms, niin miksi et voisi suoda hänelle tapaamista, siis toteuttaa hänen viimeisiä toiveitaan. Eihän sinun tarvitse suostua mihinkään kummempaan .
Se voisi tuoda hänelle sisäistä rauhaa kuoleman edessä.
Ei sinun tarvitse etkä ehkä pystykään sitä ymmärtämään nyt kun olet ilmeisesti vielä elämäsi kunnossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tulipa taas mielenkiintoisesta ketjusta kiva riita-taistelu 🙄. Tylsää.
Semmoista se on se keskustelu rahvaan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hän haluaa sopia? Pyytää anteeksi?
Hän ei pyydä anteeksi mitään. Hän on aina niin sanonut, kaikki on minun vika, että koska olen hankala lapsi. Ja että hän on oppinut jotain, kun on saanut selkäänsä Lapsena, mutta minä en ole. Hän todennäköisesti valittaa sitä, miten on niin kamalaa, kun olen hänet hylännyt.
Hän on jopa sanonut että minut olisi pitänyt pieksää kovemmin.Ei hän anteeksi pyydä. Mutta se, että mitä hän nyt tapaamisella vaatii.. Mitä siinä muka osaisin sanoa
Mitä vanhempasi siis teki sinulle? Mistä syystä välit on poikki?
Olisi vähän helpompi kommentoida mitään jos tietäisi vähän yksityiskohtia. Joskus välit menevät poikki syistä jotka sivullisille vaikuttavat aika uskomattomilta. Tiedän nimittäin sellaisenkin lapsen, joka loukkaantui verisesti jostain yhdestä kommentista - ei mistään pitkään jatkuneesta kaltoinkohtelusta, vaan yhdestä kommentista yhdessä keskustelussa. Molemmat ovat nyt kuolleet, eivätkä koskaan enää tavanneet. Vanhempi yritti kyllä ottaa yhteyttä, mutta lapsi kieltäytyi.
Kyseinen kommentti ei ollut edes paha eikä todellakaan loukkaukseksi tarkoitettu, itse kuulin sen sivusta.
Sinä st tiedä paskaakaan mitä oikeasti on tapahtumut!
Ai kenelle? Ap:lle? No en tiedäkään, siksi kysyinkin.
Tuon toisen tapauksen tiedän kyllä, koska olen kyseisen loukkaantujan sisar. Kasvoimme samassa perheessä, ikinä ei ollut mitään erityisiä ongelmia. Ja hän oli kyllä läheisessä väleissä minun kanssani loukkaantumisensa jälkeen, mutta ei koskaan osannut selittää miksi hän niin paljon raivostui vanhemmalleen. Hän tuntui jotenkin projisoivan sairastumisensa vanhempansa syyksi.
Jos siskolla on mielenterveyden haasteita, lapsuuden olosuhteet ja turvattomuus on yksi hyvin todennäköinen syy niiden puhkeamiselle missä iässä vain. Et voi tietää hänen kokemuksistaan, etkä voi hänen puolestaan kertoa ettei niitä ole ollut. En tietenkään minäkään kun en edes tiedä koko ihmistä, mutta yhden henkilön onnellinen lapsuus ei ole tae siitä että kaikilla samassa perheessä olisi yhtä kultaiset muistot.
Täällä jokainen kirjoittaja lukee aina kaikki kirjoitukset oman linssinsä läpi, niin nytkin.
Kyseessä ei ollut sisko vaan veli. Hänellä ei ollut mielenterveyden haasteita vaan syöpä. Syöpädiagnoosinsa jälkeen hän reagoi tietysti kaikkeen tunteella. Välirikkoon johtanut loukkaantuminen oli täysin turhanpäiväinen arkinen keskustelu, josta veli raivostui ja käyttäytyi koko jäljellä olevan aikansa kuten koko syöpä olisi äitinsä vika. Ja kyseessä siis poika joka oli koko ikänsä saanut kaiken kultatarjottimella - minä olin se perheen vastuunkantaja/puurtaja.
Ihmisillä on ihan täysin valideja syitä katkoa välejä perheenjäseniinsä. Mutta turha väittää, ettei olisi olemassa myös täysin turhia välirikkoja. On niitä tullut nähtyä niin sukulaisten kuin kavereidenkin välillä.
Ehkä siinä tapauksessa veljesi ei pystynyt käsittelemään pettymystään omaan sairauteensa, ja se purkautui odottamattomalla tavalla. Voi siellä tietysti olla muitakin syitä, on terveenä halunnut jatkaa kulissin ylläpitoa hyvistä perhesuhteista, ja sitten sairastuneena todennut että fuck that, en jatka mitään tällaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikein tajua vatvomista. Itse ainakin jo ennen välien poikki laittamista miettinyt asiat niin tarkasti ettei siinä mitään muutoksen varaa tule olemaan. Ei edes syöpä ym. päätöstäni muuta silloin. Silloin on vastapuoli mennyt sen rajan yli mistä ei paluuta ole. Aloittajan on hyvä miettiä oma ajatus asioistansa kuntoon ilman muiden neuvoja.
Vierailija kirjoitti:
En oikein tajua vatvomista. Itse ainakin jo ennen välien poikki laittamista miettinyt asiat niin tarkasti ettei siinä mitään muutoksen varaa tule olemaan. Ei edes syöpä ym. päätöstäni muuta silloin. Silloin on vastapuoli mennyt sen rajan yli mistä ei paluuta ole. Aloittajan on hyvä miettiä oma ajatus asioistansa kuntoon ilman muiden neuvoja.
Sen ajattelun tueksi voi ottaa muiden näkemyksiä. Tosin ne eivät kaikki ole lainkaan terveitä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole katkera mistään, mutta minun on vaikea kuvitella, että mitä saisimme näkemisestä.
Emmehän me edes tunne, ei meillä ole minkäänlaista sidettä tms. Eikö olisi jotakin muuta, kenen kanssa jutella? Sairaalapsykologi, pastori tms.?Entä jos vanhempi haluaa pyytää anteeksi? Kuten 95-vuotias isäni sanoi: "Omatunto onkin jännä kapistus, se alkaa toimia vanhana." Vanhat väärät teot nousevat mieleen silloin. Tulee halu sovittaa, pyytää anteeksi. Sinä et nuorena tätä ymmärrä.
Yleensä omatunto toimii läpi elämän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole katkera mistään, mutta minun on vaikea kuvitella, että mitä saisimme näkemisestä.
Emmehän me edes tunne, ei meillä ole minkäänlaista sidettä tms. Eikö olisi jotakin muuta, kenen kanssa jutella? Sairaalapsykologi, pastori tms.?Entä jos vanhempi haluaa pyytää anteeksi? Kuten 95-vuotias isäni sanoi: "Omatunto onkin jännä kapistus, se alkaa toimia vanhana." Vanhat väärät teot nousevat mieleen silloin. Tulee halu sovittaa, pyytää anteeksi. Sinä et nuorena tätä ymmärrä.
Aina ei voi saada kaikkea mitä haluaa. Luulis vanhan jo ymmärtävän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuolevien omaisten kanssa täytyy olla tarkkana, koska mitään ei voi enää sitten muuttaa, kun ihminen on kuollut. Sitten on turha katua, että ei mennyt kuulemaan, mitä tällä ihmisellä olisi ollut sanottava.
Oma kielteinen asenne tapaamiseen täytyy pitää kuoleman jälkeen ja oman loppuelämän. Että ei sitten itse vanhana tarvitse harmitella, kun ei tullut mennyksi kuuntelemaan.
Mua kyllä harmittaisi enemmän se, etten menisi sanomaan. Että kaikki se, mitä olen saanut kokea ja mitä kuormia kantaa, jäisi häneltä tietämättä. Toisaalta, en usko, että se hetkauttaisi mitenkään. Menisin vain nolaamaan itseni.
Minusta tuokin olisi parempi kuin olla menemättä.
Tosin itse en pystynyt sitä tekemään mieheni kanssa, kun hän sairastui syöpään ja kuoli vuodessa. En pystynyt nostamaan enää esiin niitä asioita, joista olin ollut katkera miehelleni, kuten nuoruuden avoin avioliitto -kokeilu. (Se oli huono idea suhteen kasvuvaiheessa.)
Miehellä oli täysi työ hoitojen ja kuoleman käsittelyn kanssa, oli liian myöhäistä ruveta selvittelemään aviollisia ristiriitoja ja menneisyyttä.
Avioliitto kannattaisi pitää sellaisessa tilassa, että ei olisi paljon puhumattomia asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hän haluaa sopia? Pyytää anteeksi?
Hän ei pyydä anteeksi mitään. Hän on aina niin sanonut, kaikki on minun vika, että koska olen hankala lapsi. Ja että hän on oppinut jotain, kun on saanut selkäänsä Lapsena, mutta minä en ole. Hän todennäköisesti valittaa sitä, miten on niin kamalaa, kun olen hänet hylännyt.
Hän on jopa sanonut että minut olisi pitänyt pieksää kovemmin.Ei hän anteeksi pyydä. Mutta se, että mitä hän nyt tapaamisella vaatii.. Mitä siinä muka osaisin sanoa
Mitä vanhempasi siis teki sinulle? Mistä syystä välit on poikki?
Olisi vähän helpompi kommentoida mitään jos tietäisi vähän yksityiskohtia. Joskus välit menevät poikki syistä jotka sivullisille vaikuttavat aika uskomattomilta. Tiedän nimittäin sellaisenkin lapsen, joka loukkaantui verisesti jostain yhdestä kommentista - ei mistään pitkään jatkuneesta kaltoinkohtelusta, vaan yhdestä kommentista yhdessä keskustelussa. Molemmat ovat nyt kuolleet, eivätkä koskaan enää tavanneet. Vanhempi yritti kyllä ottaa yhteyttä, mutta lapsi kieltäytyi.
Kyseinen kommentti ei ollut edes paha eikä todellakaan loukkaukseksi tarkoitettu, itse kuulin sen sivusta.
Sinä st tiedä paskaakaan mitä oikeasti on tapahtumut!
Niinpä, ehkä suuttujaa on käytetty hyväksi koko lapsuus ja lopulta joku näennäisen ystävällinen kommentti näteistä vaatteista tms katkaisi kamelin selän.
Minä katkaisin välit yhden lauseen takia.
Olin sitä ennen kuunnellut vuosikymmenwt itse mitätöintiä ja nälvimistä tiettyyn asiaan liittyen.
Ja nyt se samainen lause samalla mitätöivällä pilkallisella äänensävyllä lätkäistiin päin naamaa mun esikoiselle. Täysin puskista.
Se riitti. En halua että hänen pitää kuunnella vastaavaa YHTÄÄN.
Oikein!
Tulipa taas mielenkiintoisesta ketjusta kiva riita-taistelu 🙄. Tylsää.