Lue keskustelun säännöt.
Kun ihminen vaatii näkemään sillä perusteella että "hänellä on syöpä ja ei kauaa jäljellä"
24.06.2023 |
Kun en ole muuten suostunut tapaamisiin (olen niin ilmoittanut ettemme ole tekemisissä) ja nyt ihminen vaatii sitten, että täytyy, koska hänellä on syöpä ja hänen täytyy minut tavata ennen kuolemaansa.
Miten toimisitte?
Hän on mun biologinen vanhempi, mutta ei siis olla tekemisissä.
Noista viesteistä, mitä hän laittaa miehen puhelimeen (oli löytänyt miehen puhelinnumeron kun mun puhelinta ei oo) ja sinne valittaa. On täyttä ulinaa yms. miten hällä on niin vaikeeta.
Minun on vaikea kuvitella, mitä hän saisi näkemisestämme. Mitä siitä kummatkaan hyötyy?
Kommentit (473)
Vierailija kirjoitti:
Itse en menisi tapaamaan, mutta voisin pyytää kirjoittamaan asiansa. Sen voi tehdä vaikka saneluna. Kehottaisin ottamaan yhteyttä sairaalateologiin tms. auttavaan tahoon.
Minulta on sukulaisia ja ystäviä kuollut, eikä sellaista tilannetta ole vielä tullut, että kuolinvuoteella olisi pitänyt setviä menneitä vaikeita asioita. Ne täytyy hoitaa elossa ollessa. Kuolinvuoteella olen muistellut menneitä kivoja asioita ja rakkautta sekä ystävyyttä. Suurin osa ajasta kuoleva nukkuu eikä jaksa olla hereillä pitkää aikaa.
Koettaisin muotoilla viestin niin, että kuoleva voi rauhassa lähteä ja että myös itse olisin omalta kannaltani toiminut oikein. Ihminen ei muutu kuolinvuoteellaan aivan toiseksi, vaan usein mielestäni niin, että kaikki persoonan piirteet korostuvat. Koska kuolemassa ei ole jäljellä kuin oma kuolema, jota ei voi jakaa muiden kanssa. Se ei ole muita varten eikä sitä kannata odottaa tai voi edes toivoa.
"Olen ollut sinulle pelkkä rasite, joten en halua rasittaa sinua tapaamisellamme enää, kun olet jo niin huonossa kunnossa. Jos sinulla on vielä jotain tärkeää sanottavaa minulle, sanele se ääniviestiin, ja pyydä jotakuta toimittamaan viesti minulle."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hän haluaa sopia? Pyytää anteeksi?
Tuskin. Selittelee omaa toimintaansa parhain päin ja pahimmillaan syyllistää toista vielä ennen hautaan vajoamistaan.
Etkö vieläkään tajua millainen on kunnon narsisti ja psykopaatti? Sellaisia ihmisiä oikeasti on ja kaikilla tarinoilla ei ole onnellista loppua. Älä ole sinisilmäinen.
Tässä olet oikeassa kyllä. Koitin tänä kesänä ojentaa auttavan käden ja tarjota äidilleni mahdollisuuden selvittää 40 vuoden takaiset tekonsa ja myös 40 vuoden aikaisen käyttäytymisensä meitä nyt jo (luonnollisesti) aikuisia lapsiaan kohtaan. Tyyppi on kohta 80 eikä varmasti hirveesti ole eloaikaa jäljellä. Voin kertoa että turhaa oli ja ajan ja valtavan energiamäärän tuhlausta kaikilta. Koko kesäloman olen vaan nukkunut ja itkenyt tai muuten flegmaattinen uupunut vaan. Viikon päästä töihin niin voi unohtaa taas koko mutsin! Ei ikinä enää tähän suohon, ei vanha (itsekin kohta 50) jaksa yrittää enää, luovutan ja hautaan mielestäni koko muorin.
tsempit, kyllä se muutaman viikon/kuukauden päästä alkaa helpottamaan. Kertoo kuitenkin, että meillä lapsilla on sitä omatuntoa ja kiltteyttä vähän liikaakiin. Itsekin monesti heltynyt siihen ja lopputulos sama eli saa kerätä omanarvontunteensa paloja lattialta hetken ja käydä samaa luopumissurua läpi eli että koskaan ei saa sitä aidosti välittävää vanhempaa. Toisaalta nyt kun hän taas näytti todelliset kasvonsa, voit antaa hyvällä omallatunnolla hänen kiehua liemissään loppuun asti, mikään ei tule muuttumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole katkera mistään, mutta minun on vaikea kuvitella, että mitä saisimme näkemisestä.
Emmehän me edes tunne, ei meillä ole minkäänlaista sidettä tms. Eikö olisi jotakin muuta, kenen kanssa jutella? Sairaalapsykologi, pastori tms.?Entä jos vanhempi haluaa pyytää anteeksi? Kuten 95-vuotias isäni sanoi: "Omatunto onkin jännä kapistus, se alkaa toimia vanhana." Vanhat väärät teot nousevat mieleen silloin. Tulee halu sovittaa, pyytää anteeksi. Sinä et nuorena tätä ymmärrä.
jos on vuosikausia kohdellut toista huonosti, niin se toinen ei ole sille mitään velkaa..siinä voi omatunto kiljua mitä tahtoo..karma is a bitch..ja se huonosti kohdeltu on saanut pahimmillaan kärsiä vuosikymmeniä. Siinä ei enää painaa se että väärinkohtelija haluaa nyt armoa ja anteeksiantoa. Joka sekin todnäk esitetään semisti syytöksen kautta kun sun kanssa ei ollut helppoa.
Ei se noin aina mene. Kyllä ihminen kuoleman edessä saattaa aidosti katua ja haluta pyytää anteeksi.
Eikä kuvittele että se on sillä kaikki pois pyyhkäisty .
Haluaa vaan että se , jota kohtaan on huonosti käyttäytynyt , tulee tietämään, että hän on sen ymmärtänyt ja katuu , on saattanut katua jo pitkään, mutta nyt se on kerrottava jos koskaan aikoo .saahan katua vaikka ja mitä, sillä hädän hetkellä tehdyllä anteeksipyynnöllä ei ole enää mitään aitoa merkitystä, muuta kuin yritys pestä hänen omaa omatuntoaan.
Et ole ollut kuolemassa, et kuolevan vuoteen äärellä, et tiedä, mitä se ihmiseltä vaatii. Miten vaikealta tuntuu kuolla, jos on selvittämättömiä asioita.
Olen ollut neljän kuolevan vuoteen äärellä eikä yksikään heistä ole halunnut selvittää yhtään mitään vanhoja asioita yhtään kenenkään kanssa.
Niin, eli et ole ollut näkemässä menneisyydestä ahdistuneen kuolevan tilintekoa. Olet onnekas.
Etkä sinä ole nähnyt niitä tekoja, jotka tekijää ahdistavat. Uhrit ovat.
Joo ei ole juridisesti pakko, mutta olet kyllä tooooodella kylmä ja sydämetön ihminen, jos et mene.
Minulla itselläni on siis erittöin vaikeat vanhemmat, ollut fyysistä ja henkistä väkivaktaa toisiaan ja minua kohtaan. Mutta nyt kun he ovat sairaita ja kuolevat kohta, hoidan heitäj heidän asioitaan. Hoitivathan hekin minua lapsena hyvin. Vaikeudet alkoivat vasta teini-iästä. Valtio/kunta hoitaa toki oman osuutensa tässä, mutta minö olen koordinoinut asioita, hoitanut rahaliikennettä ja ollut tukena ja konkreettisena apuna.
Olen kokenut heidän tapaamisensa ja auttamisenaa PARANTAVANA kokemuksena itselleni. Toinen on pyytänyt vuolaasti anteeksi kaikkea ja se on tuntunut yllättävän korjaavalta. Koen, ettö hän yritti jo paljon aiemmin, mutten loukkaantuneena tajunnut enkä antanut oikein mahdollisuutta. Myls olen tajunnut, että he ovat entisiä lapsia itsekin ja kokeneet vaikeat lapsuudet = eivät oikein ole valinneet itse vaikeita luonteitaan ja huonoja sosiaalisia taitojaan,
Itse ajattelen, että oli sitten ihan kuka vain, jolta tulisi tuollainen viesti, että on kuolemassa ja tahtoisi tava5a minut, yrittöisin sen jörjestää. Taloudellinen tilanteeni on juuri nyt tiukka enkä pysty kovin hyvin matkustamaan kauas että se rajoittaisi, mutta jos löhiseudulla, niin jörjestäisin. Vaikka kyseessä olisi entinen työkaveri, joka ei minulle merkkaisi mitään, niin menisin. Sillä ihmisellä on suuri kynnys pyytää tuolaista ja sille on joku syy. Mitä menettäisim tässä? Ehkä vähän aikaani.
Vanhempasi voi myös katua asioita, haluta pyytöö anteeksi. Hönellä on rauhaton, tuskallinen olo ilman tapaamistasi. Vanhempasi on rakasyanut sinua joskus ja todellakin, mitä todennäköisimmin raatanut vuosia hoitaen sinua, juuri ne vuodet joita sinö et muista, vaativat 24/7 panostamista lapseen tavalla tai toisella. Kyllä, nukkueassakin pienen lpsen vanhempi on valmiustilassa.
Sinä voit myös kuolevallekin sanoa, että toimit väärin. Se voi helpottaa yllättävän paljon myls sinun oloasi.
Olen itse ollut aiemmin sairas sitenm että toipuminen oli vöhemmön todennäköistä kuin kuolema,, mutta minö sitten hyvillö hoidoilla lopulta paranin. Oli hyvät kirurgit, hoidot ja se tuuri puolellani, ei levinnyt enää silloin, kun enempää ei olisi sitä aluetta voinut leikata eli selvisin. Muistan sen ajan, kuinka teki mieli puhua yllöttävienkin ihmisten kanssa. Kolme tällaista ihmistä tulivat tapaamaan ja se helpotus oli suuri. Myös heille jotenkin kuulemm hyvä alku uudelle.
Suosittelen sinua ajattelemaan, että vanhempasi on itsekin hieman jonkun olosuhteen uhri ja siksi ollut sinulle huono vanhempi. Mene tapaamaan. Toivut siitä, jos se herättää vaikeita tuntemuksia jölkeenpäin. Et halua hänen roikkuvan unissasi kuolemansa jölkeen tyyliin ikuisesti, sellaistakin sattuu. Saatat stressata jotakin ikävää asiaa, joka puolestaan laukeaisi tapaamisessa. Luulen siis, että hyötyisit itsekin.
Oma moraalini on sellinen, että sitä autetaan, jolla on suurin hätä. Tällä hetkellä se on tämä kuoleva. Sinun ei tarvitse teeskennellä että kaikki on hyvin tai unohtaa kaikkea kokemaasi, ei. Mutta ihminen voi aina itse paremmin annettuaan toiselle mahdollisuuden hyvittää pahoja tekojaan. Se ei tarkoita kynnysmatoksi ryhtmistä ja alistumista. Mutta mikään ei vapaut niin paljon kuin vapautua vihaamasr jotakuta.
Uskom, että tapaaminen antisi sinulle vapautumisen tunteen. Se voi olla raskas, mutta puhdistava kokemus, josta olet myöhemmin tyytyväinen. Uskon, että tämö veisi sinua eteen päin omassa elämässäsi.
Taylor Swiftin musiikkivideo Antihero on tyypillinen kuolevan narsistin viimeinen temppu. Suomessa oli se yksi isä, joka vaihtoi omaisuutensa seteleiksi, jotka upotti liisteriin. Ja tässäkin ketjussa on kuultu, mitä paskaa heitellään vielä viimeisillä voimilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun muistisairas äitini oli jo unohtanut minut lähes kokonaan. Ei tunnistanut minua omaksi tyttärekseen, kun tapasimme.
Sitten sain viestin, että hän haluaisi, että minä soitan hänelle. Muutaman viikon keräsin voimia sitä puhelua varten. Ei mitään käsitystä, onko hänellä asiaa minulle, vai haluaako hän kuulla kuulumisiani vai ainoastaan kuulla ääneni.
Soitin sitten. Hän ripitti minua yhdestä asiasta, ja kun oli sanottavansa sanonut, halusi lopettaa puhelun. Ei siis halunnut kuulla minun kuulumisiani eikä lasteni kuulumisia, ei mitään.
Tässä tarinassa on epäuskottavaa se, että muistisairas äiti muistaisi monen viikon jälkeenm mistä haluaisi puhua. Oliko tuo äidin sanoma asia tosiaan se, josta hän alun alkaen halusi puhua.
Mulla sekä äiti että anoppi sairastaa alzheimeria, eikä he kyllä muista edes muutaman minuutin takaisia puheenaiheita. Jos äitisi ei enää edes tunne sinua, miten hän voisi pitää viikkoja mielessään asiaa, joka pulpahti kerran hänen mieleensä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole katkera mistään, mutta minun on vaikea kuvitella, että mitä saisimme näkemisestä.
Emmehän me edes tunne, ei meillä ole minkäänlaista sidettä tms. Eikö olisi jotakin muuta, kenen kanssa jutella? Sairaalapsykologi, pastori tms.?Tuskinpa hän nyt sinun kanssasi haluaa mitään terapiaa ryhtyä käymään läpi. Ehkä hän vaan haluaisi nähdä oman lapsensa. Jollet ole katkera mistään tms, niin miksi et voisi suoda hänelle tapaamista, siis toteuttaa hänen viimeisiä toiveitaan. Eihän sinun tarvitse suostua mihinkään kummempaan .
Se voisi tuoda hänelle sisäistä rauhaa kuoleman edessä.
Ei sinun tarvitse etkä ehkä pystykään sitä ymmärtämään nyt kun olet ilmeisesti vielä elämäsi kunnossa.
Sillä nyt kuolevalla on varmasti ollut vuosia aikaa tehdä asialle jotain. Vittimäistä vedota kuolemaan.. se on meillä jokaisella edessä ajallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo ei ole juridisesti pakko, mutta olet kyllä tooooodella kylmä ja sydämetön ihminen, jos et mene.
Minulla itselläni on siis erittöin vaikeat vanhemmat, ollut fyysistä ja henkistä väkivaktaa toisiaan ja minua kohtaan. Mutta nyt kun he ovat sairaita ja kuolevat kohta, hoidan heitäj heidän asioitaan. Hoitivathan hekin minua lapsena hyvin. Vaikeudet alkoivat vasta teini-iästä. Valtio/kunta hoitaa toki oman osuutensa tässä, mutta minö olen koordinoinut asioita, hoitanut rahaliikennettä ja ollut tukena ja konkreettisena apuna.
Olen kokenut heidän tapaamisensa ja auttamisenaa PARANTAVANA kokemuksena itselleni. Toinen on pyytänyt vuolaasti anteeksi kaikkea ja se on tuntunut yllättävän korjaavalta. Koen, ettö hän yritti jo paljon aiemmin, mutten loukkaantuneena tajunnut enkä antanut oikein mahdollisuutta. Myls olen tajunnut, että he ovat entisiä lapsia itsekin ja kokeneet vaikeat lapsuudet = eivät oikein ole valinneet itse vaikeita luonteitaan ja huonoja sosiaalisia taitojaan,
Itse ajattelen, että oli sitten ihan kuka vain, jolta tulisi tuollainen viesti, että on kuolemassa ja tahtoisi tava5a minut, yrittöisin sen jörjestää. Taloudellinen tilanteeni on juuri nyt tiukka enkä pysty kovin hyvin matkustamaan kauas että se rajoittaisi, mutta jos löhiseudulla, niin jörjestäisin. Vaikka kyseessä olisi entinen työkaveri, joka ei minulle merkkaisi mitään, niin menisin. Sillä ihmisellä on suuri kynnys pyytää tuolaista ja sille on joku syy. Mitä menettäisim tässä? Ehkä vähän aikaani.
Vanhempasi voi myös katua asioita, haluta pyytöö anteeksi. Hönellä on rauhaton, tuskallinen olo ilman tapaamistasi. Vanhempasi on rakasyanut sinua joskus ja todellakin, mitä todennäköisimmin raatanut vuosia hoitaen sinua, juuri ne vuodet joita sinö et muista, vaativat 24/7 panostamista lapseen tavalla tai toisella. Kyllä, nukkueassakin pienen lpsen vanhempi on valmiustilassa.
Sinä voit myös kuolevallekin sanoa, että toimit väärin. Se voi helpottaa yllättävän paljon myls sinun oloasi.
Olen itse ollut aiemmin sairas sitenm että toipuminen oli vöhemmön todennäköistä kuin kuolema,, mutta minö sitten hyvillö hoidoilla lopulta paranin. Oli hyvät kirurgit, hoidot ja se tuuri puolellani, ei levinnyt enää silloin, kun enempää ei olisi sitä aluetta voinut leikata eli selvisin. Muistan sen ajan, kuinka teki mieli puhua yllöttävienkin ihmisten kanssa. Kolme tällaista ihmistä tulivat tapaamaan ja se helpotus oli suuri. Myös heille jotenkin kuulemm hyvä alku uudelle.
Suosittelen sinua ajattelemaan, että vanhempasi on itsekin hieman jonkun olosuhteen uhri ja siksi ollut sinulle huono vanhempi. Mene tapaamaan. Toivut siitä, jos se herättää vaikeita tuntemuksia jölkeenpäin. Et halua hänen roikkuvan unissasi kuolemansa jölkeen tyyliin ikuisesti, sellaistakin sattuu. Saatat stressata jotakin ikävää asiaa, joka puolestaan laukeaisi tapaamisessa. Luulen siis, että hyötyisit itsekin.
Oma moraalini on sellinen, että sitä autetaan, jolla on suurin hätä. Tällä hetkellä se on tämä kuoleva. Sinun ei tarvitse teeskennellä että kaikki on hyvin tai unohtaa kaikkea kokemaasi, ei. Mutta ihminen voi aina itse paremmin annettuaan toiselle mahdollisuuden hyvittää pahoja tekojaan. Se ei tarkoita kynnysmatoksi ryhtmistä ja alistumista. Mutta mikään ei vapaut niin paljon kuin vapautua vihaamasr jotakuta.
Uskom, että tapaaminen antisi sinulle vapautumisen tunteen. Se voi olla raskas, mutta puhdistava kokemus, josta olet myöhemmin tyytyväinen. Uskon, että tämö veisi sinua eteen päin omassa elämässäsi.
No nyt on potaskaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun muistisairas äitini oli jo unohtanut minut lähes kokonaan. Ei tunnistanut minua omaksi tyttärekseen, kun tapasimme.
Sitten sain viestin, että hän haluaisi, että minä soitan hänelle. Muutaman viikon keräsin voimia sitä puhelua varten. Ei mitään käsitystä, onko hänellä asiaa minulle, vai haluaako hän kuulla kuulumisiani vai ainoastaan kuulla ääneni.
Soitin sitten. Hän ripitti minua yhdestä asiasta, ja kun oli sanottavansa sanonut, halusi lopettaa puhelun. Ei siis halunnut kuulla minun kuulumisiani eikä lasteni kuulumisia, ei mitään.
Tässä tarinassa on epäuskottavaa se, että muistisairas äiti muistaisi monen viikon jälkeenm mistä haluaisi puhua. Oliko tuo äidin sanoma asia tosiaan se, josta hän alun alkaen halusi puhua.
Mulla sekä äiti että anoppi sairastaa alzheimeria, eikä he kyllä muista edes muutaman minuutin takaisia puheenaiheita. Jos äitisi ei enää edes tunne sinua, miten hän voisi pitää viikkoja mielessään asiaa, joka pulpahti kerran hänen mieleensä?
Olet kyllä todella tietämätön.
On tyypillistä, että tuoreet asiat häviävät muistista saman tien, mutta vanhat muistot säilyvät. Tai osa niistä. Kukaan ulkopuolinen ei voi tietää, mitkä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
å
Vierailija kirjoitti:
En ole katkera mistään, mutta minun on vaikea kuvitella, että mitä saisimme näkemisestä.
Emmehän me edes tunne, ei meillä ole minkäänlaista sidettä tms. Eikö olisi jotakin muuta, kenen kanssa jutella? Sairaalapsykologi, pastori tms.?Entä jos vanhempi haluaa pyytää anteeksi? Kuten 95-vuotias isäni sanoi: "Omatunto onkin jännä kapistus, se alkaa toimia vanhana." Vanhat väärät teot nousevat mieleen silloin. Tulee halu sovittaa, pyytää anteeksi. Sinä et nuorena tätä ymmärrä.
jos on vuosikausia kohdellut toista huonosti, niin se toinen ei ole sille mitään velkaa..siinä voi omatunto kiljua mitä tahtoo..karma is a bitch..ja se huonosti kohdeltu on saanut pahimmillaan kärsiä vuosikymmeniä. Siinä ei enää painaa se että väärinkohtelija haluaa nyt armoa ja anteeksiantoa. Joka sekin todnäk esitetään semisti syytöksen kautta kun sun kanssa ei ollut helppoa.
Ei se noin aina mene. Kyllä ihminen kuoleman edessä saattaa aidosti katua ja haluta pyytää anteeksi.
Eikä kuvittele että se on sillä kaikki pois pyyhkäisty .
Haluaa vaan että se , jota kohtaan on huonosti käyttäytynyt , tulee tietämään, että hän on sen ymmärtänyt ja katuu , on saattanut katua jo pitkään, mutta nyt se on kerrottava jos koskaan aikoo .saahan katua vaikka ja mitä, sillä hädän hetkellä tehdyllä anteeksipyynnöllä ei ole enää mitään aitoa merkitystä, muuta kuin yritys pestä hänen omaa omatuntoaan.
Et ole ollut kuolemassa, et kuolevan vuoteen äärellä, et tiedä, mitä se ihmiseltä vaatii. Miten vaikealta tuntuu kuolla, jos on selvittämättömiä asioita.
Olen ollut neljän kuolevan vuoteen äärellä eikä yksikään heistä ole halunnut selvittää yhtään mitään vanhoja asioita yhtään kenenkään kanssa.
Olisiko heillä ollut sinun mielestäsi siihen kovastikin tarvetta?
Tämä. Neljä kuolevaa, ja äärelläoleva kaipaa selvitettäviä asioita. Olisiko ehkä itsessä vikaa, jos noin monen kanssa on sukset ristissä?
Ei tarvitse tavata. Mies estää numeron, niin homma hoidettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
å
Vierailija kirjoitti:
En ole katkera mistään, mutta minun on vaikea kuvitella, että mitä saisimme näkemisestä.
Emmehän me edes tunne, ei meillä ole minkäänlaista sidettä tms. Eikö olisi jotakin muuta, kenen kanssa jutella? Sairaalapsykologi, pastori tms.?Entä jos vanhempi haluaa pyytää anteeksi? Kuten 95-vuotias isäni sanoi: "Omatunto onkin jännä kapistus, se alkaa toimia vanhana." Vanhat väärät teot nousevat mieleen silloin. Tulee halu sovittaa, pyytää anteeksi. Sinä et nuorena tätä ymmärrä.
jos on vuosikausia kohdellut toista huonosti, niin se toinen ei ole sille mitään velkaa..siinä voi omatunto kiljua mitä tahtoo..karma is a bitch..ja se huonosti kohdeltu on saanut pahimmillaan kärsiä vuosikymmeniä. Siinä ei enää painaa se että väärinkohtelija haluaa nyt armoa ja anteeksiantoa. Joka sekin todnäk esitetään semisti syytöksen kautta kun sun kanssa ei ollut helppoa.
Ei se noin aina mene. Kyllä ihminen kuoleman edessä saattaa aidosti katua ja haluta pyytää anteeksi.
Eikä kuvittele että se on sillä kaikki pois pyyhkäisty .
Haluaa vaan että se , jota kohtaan on huonosti käyttäytynyt , tulee tietämään, että hän on sen ymmärtänyt ja katuu , on saattanut katua jo pitkään, mutta nyt se on kerrottava jos koskaan aikoo .saahan katua vaikka ja mitä, sillä hädän hetkellä tehdyllä anteeksipyynnöllä ei ole enää mitään aitoa merkitystä, muuta kuin yritys pestä hänen omaa omatuntoaan.
Et ole ollut kuolemassa, et kuolevan vuoteen äärellä, et tiedä, mitä se ihmiseltä vaatii. Miten vaikealta tuntuu kuolla, jos on selvittämättömiä asioita.
Olen ollut neljän kuolevan vuoteen äärellä eikä yksikään heistä ole halunnut selvittää yhtään mitään vanhoja asioita yhtään kenenkään kanssa.
Olisiko heillä ollut sinun mielestäsi siihen kovastikin tarvetta?
Tämä. Neljä kuolevaa, ja äärelläoleva kaipaa selvitettäviä asioita. Olisiko ehkä itsessä vikaa, jos noin monen kanssa on sukset ristissä?
Nyt oli luetunymmärtäminen hakusessa. Neljän kuolinvuoteen äärellä ollut eikä sukset ristissä luonnollisesti yhdenkään kanssa, mutta eivät he kutsuneet sinne ketään muitakaan selvittämään asioita. Olisin toivonut, että vanhempani olisi kerrankin huomioinut minut henkisesti, muttei tehnyt sitä kuolinvuoteellakaan ja kuoli kaikki salaisuudet mukanaan. Puhumattomuuden sanaton sopimus piti loppuun asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun muistisairas äitini oli jo unohtanut minut lähes kokonaan. Ei tunnistanut minua omaksi tyttärekseen, kun tapasimme.
Sitten sain viestin, että hän haluaisi, että minä soitan hänelle. Muutaman viikon keräsin voimia sitä puhelua varten. Ei mitään käsitystä, onko hänellä asiaa minulle, vai haluaako hän kuulla kuulumisiani vai ainoastaan kuulla ääneni.
Soitin sitten. Hän ripitti minua yhdestä asiasta, ja kun oli sanottavansa sanonut, halusi lopettaa puhelun. Ei siis halunnut kuulla minun kuulumisiani eikä lasteni kuulumisia, ei mitään.
Tässä tarinassa on epäuskottavaa se, että muistisairas äiti muistaisi monen viikon jälkeenm mistä haluaisi puhua. Oliko tuo äidin sanoma asia tosiaan se, josta hän alun alkaen halusi puhua.
Mulla sekä äiti että anoppi sairastaa alzheimeria, eikä he kyllä muista edes muutaman minuutin takaisia puheenaiheita. Jos äitisi ei enää edes tunne sinua, miten hän voisi pitää viikkoja mielessään asiaa, joka pulpahti kerran hänen mieleensä?
Olet kyllä todella tietämätön.
On tyypillistä, että tuoreet asiat häviävät muistista saman tien, mutta vanhat muistot säilyvät. Tai osa niistä. Kukaan ulkopuolinen ei voi tietää, mitkä.
Mutta että muistisairas pitäisi mielessään sen, että haluaa "tänään" tai "huomenna" puhua tuosta asiasta, pyytää hoitajaa soittamaan sinulle ja vielä kolmen viikon päästä tultuasi muistaa, että halusi puhua juuri tästä asiasta, se ei muistisairaalta onnistu. Se on sattumanvaraista, mitä mieleen tulee, kun tavataan. Etenkin, jos sairas ei enää tunnistanut sinua.
Toki, jos asia on niin traumaattinen, että pyörii sairaan mielessä yötä päivää, se saattaisi onnistua, siis että se asia tulisi esille tapaamisessa.
Oletan siis, että äitisi ripitys ei liittynyt siihen asiaan, josta hän alun perin halusi puhua. Huom. oletan. Voihan tietysti olla, että hänellä on jokin trauma sua kohtaan, ja hän ottaisi tämän saman asian aina uudestaan esille, jos olisit käynyt useammin.
Hassua myös ihmetellä, että hän ei kysynyt lastesi kuulumisia kun ei muistanut sinuakaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo ei ole juridisesti pakko, mutta olet kyllä tooooodella kylmä ja sydämetön ihminen, jos et mene.
Minulla itselläni on siis erittöin vaikeat vanhemmat, ollut fyysistä ja henkistä väkivaktaa toisiaan ja minua kohtaan. Mutta nyt kun he ovat sairaita ja kuolevat kohta, hoidan heitäj heidän asioitaan. Hoitivathan hekin minua lapsena hyvin. Vaikeudet alkoivat vasta teini-iästä. Valtio/kunta hoitaa toki oman osuutensa tässä, mutta minö olen koordinoinut asioita, hoitanut rahaliikennettä ja ollut tukena ja konkreettisena apuna.
Olen kokenut heidän tapaamisensa ja auttamisenaa PARANTAVANA kokemuksena itselleni. Toinen on pyytänyt vuolaasti anteeksi kaikkea ja se on tuntunut yllättävän korjaavalta. Koen, ettö hän yritti jo paljon aiemmin, mutten loukkaantuneena tajunnut enkä antanut oikein mahdollisuutta. Myls olen tajunnut, että he ovat entisiä lapsia itsekin ja kokeneet vaikeat lapsuudet = eivät oikein ole valinneet itse vaikeita luonteitaan ja huonoja sosiaalisia taitojaan,
Itse ajattelen, että oli sitten ihan kuka vain, jolta tulisi tuollainen viesti, että on kuolemassa ja tahtoisi tava5a minut, yrittöisin sen jörjestää. Taloudellinen tilanteeni on juuri nyt tiukka enkä pysty kovin hyvin matkustamaan kauas että se rajoittaisi, mutta jos löhiseudulla, niin jörjestäisin. Vaikka kyseessä olisi entinen työkaveri, joka ei minulle merkkaisi mitään, niin menisin. Sillä ihmisellä on suuri kynnys pyytää tuolaista ja sille on joku syy. Mitä menettäisim tässä? Ehkä vähän aikaani.
Vanhempasi voi myös katua asioita, haluta pyytöö anteeksi. Hönellä on rauhaton, tuskallinen olo ilman tapaamistasi. Vanhempasi on rakasyanut sinua joskus ja todellakin, mitä todennäköisimmin raatanut vuosia hoitaen sinua, juuri ne vuodet joita sinö et muista, vaativat 24/7 panostamista lapseen tavalla tai toisella. Kyllä, nukkueassakin pienen lpsen vanhempi on valmiustilassa.
Sinä voit myös kuolevallekin sanoa, että toimit väärin. Se voi helpottaa yllättävän paljon myls sinun oloasi.
Olen itse ollut aiemmin sairas sitenm että toipuminen oli vöhemmön todennäköistä kuin kuolema,, mutta minö sitten hyvillö hoidoilla lopulta paranin. Oli hyvät kirurgit, hoidot ja se tuuri puolellani, ei levinnyt enää silloin, kun enempää ei olisi sitä aluetta voinut leikata eli selvisin. Muistan sen ajan, kuinka teki mieli puhua yllöttävienkin ihmisten kanssa. Kolme tällaista ihmistä tulivat tapaamaan ja se helpotus oli suuri. Myös heille jotenkin kuulemm hyvä alku uudelle.
Suosittelen sinua ajattelemaan, että vanhempasi on itsekin hieman jonkun olosuhteen uhri ja siksi ollut sinulle huono vanhempi. Mene tapaamaan. Toivut siitä, jos se herättää vaikeita tuntemuksia jölkeenpäin. Et halua hänen roikkuvan unissasi kuolemansa jölkeen tyyliin ikuisesti, sellaistakin sattuu. Saatat stressata jotakin ikävää asiaa, joka puolestaan laukeaisi tapaamisessa. Luulen siis, että hyötyisit itsekin.
Oma moraalini on sellinen, että sitä autetaan, jolla on suurin hätä. Tällä hetkellä se on tämä kuoleva. Sinun ei tarvitse teeskennellä että kaikki on hyvin tai unohtaa kaikkea kokemaasi, ei. Mutta ihminen voi aina itse paremmin annettuaan toiselle mahdollisuuden hyvittää pahoja tekojaan. Se ei tarkoita kynnysmatoksi ryhtmistä ja alistumista. Mutta mikään ei vapaut niin paljon kuin vapautua vihaamasr jotakuta.
Uskom, että tapaaminen antisi sinulle vapautumisen tunteen. Se voi olla raskas, mutta puhdistava kokemus, josta olet myöhemmin tyytyväinen. Uskon, että tämö veisi sinua eteen päin omassa elämässäsi.
No nyt on potaskaa!
Minusta taas viisasta tekstiä, kirjoitusvirheistä huolimatta.
Lisäksi on typerää kommentoijalta vastata tuolla lailla, dissaamalla ilman yhtään perustetta koko teksti, johon kirjoittaja on käyttänyt paljon aikaa. Ketä kiinnostaa sun mielipide ilman perusteluita, tätä sinun kannattaisi kysyä itseltäsi. Tämä on keskustelupalsta.
Itse olen samaa mieltä tämän pitkän tekstin kirjoittajan kanssa: kauna, katkeruus ja viha jotakuta ihmistä kohtaan sitovat ihmisen henkisiä resursseja. Niistä tunteista olisi hyvä päästä eroon. Se vapauttaisi energiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole katkera mistään, mutta minun on vaikea kuvitella, että mitä saisimme näkemisestä.
Emmehän me edes tunne, ei meillä ole minkäänlaista sidettä tms. Eikö olisi jotakin muuta, kenen kanssa jutella? Sairaalapsykologi, pastori tms.?Entä jos vanhempi haluaa pyytää anteeksi? Kuten 95-vuotias isäni sanoi: "Omatunto onkin jännä kapistus, se alkaa toimia vanhana." Vanhat väärät teot nousevat mieleen silloin. Tulee halu sovittaa, pyytää anteeksi. Sinä et nuorena tätä ymmärrä.
jos on vuosikausia kohdellut toista huonosti, niin se toinen ei ole sille mitään velkaa..siinä voi omatunto kiljua mitä tahtoo..karma is a bitch..ja se huonosti kohdeltu on saanut pahimmillaan kärsiä vuosikymmeniä. Siinä ei enää painaa se että väärinkohtelija haluaa nyt armoa ja anteeksiantoa. Joka sekin todnäk esitetään semisti syytöksen kautta kun sun kanssa ei ollut helppoa.
Ei se noin aina mene. Kyllä ihminen kuoleman edessä saattaa aidosti katua ja haluta pyytää anteeksi.
Eikä kuvittele että se on sillä kaikki pois pyyhkäisty .
Haluaa vaan että se , jota kohtaan on huonosti käyttäytynyt , tulee tietämään, että hän on sen ymmärtänyt ja katuu , on saattanut katua jo pitkään, mutta nyt se on kerrottava jos koskaan aikoo .saahan katua vaikka ja mitä, sillä hädän hetkellä tehdyllä anteeksipyynnöllä ei ole enää mitään aitoa merkitystä, muuta kuin yritys pestä hänen omaa omatuntoaan.
Et ole ollut kuolemassa, et kuolevan vuoteen äärellä, et tiedä, mitä se ihmiseltä vaatii. Miten vaikealta tuntuu kuolla, jos on selvittämättömiä asioita.
Olen ollut neljän kuolevan vuoteen äärellä eikä yksikään heistä ole halunnut selvittää yhtään mitään vanhoja asioita yhtään kenenkään kanssa.
Lisään vielä, että yhden kanssa olisin itse halunnut selvittää asioita, mutta annoin hänelle tilaa valita miten hän haluaa lähteä. Koska kyseessä oli oma vanhempi, olisin tietty toivonut, että hän olisi ottanut jotain vanhemman roolia edes tuossa viimeisellä rajalla.
Tämä mua jaksaa ihmetyttää, että miksi voida myöntää että ollaan tehty vääriä asioita lasten kanssa. Olen itse ollut äiti vasta 24 vuotta, mutta jo vuosia sitten on puhuttu asioita jotka lapseni on kokenut kohdallaan ikäviksi. Siis ihan syyttelemättä ja kuunnellen. Tämä on ollut paitsi hyvä itselleni, niin myös lapselleni. Olen saanut "anteeksi" eli lapsi on saanut selityksen asioille joita ei ole ehkä vielä nuorempana pystynyt ymmärtämään, eikä häntä ole jäänyt painamaan mikään. Minä myös olen saanut aikuiselle lapselleni selittää miksi jotain päätöksiä on tehty vaikka ne ovat hänestä pahalta tuntuneet. Tämä on vahvistanut suhdettamme, ja meillä on lämpimät välit.
Omat vanhempani taas.. Huhheijakkaa. Ovat molemmat jo 7-kymppisiä, mutta ei sekuntiakaan ole käyttäneet elämästään ollakseen hyviä vanhempia, ei edes nyt kun ikää on jo tuon verran.
Olen itse yrittänyt moneen kertaan puhua edes jostakin, mutta ei, he eivät ole tehneet elämässään yhtään ainoaa virhettä, vaan ovat toimineet aina täydellisesti. Äitini on siis sanonut ihan suoraan noin. Jos jokin asia on mennyt kurjasti, niin syy on aina ollut kaikessa ja kaikissa muissa paitsi heissä. Alkoholin suurkuluttajaisäni jopa ihmettelee miksi poikansa on alkoholisti, että miten ei yhtään kestä viinaa, hän sentään on aina käyttänyt viinaa juuri sopivasti.
Kaiken tämän kruunaa se että äitini on jotenkin kateellinen siitä että minulla ja lapsellani on hyvät välit. eikä soita lapselleni koskaan eikä laita mitään viestiä. Jos lapseni laittaa hänelle viestin niin vastaus on vain ok. Hän on myös kade siitä että minulla ja mieheni perheellä on lähesiet välit ja vietämme heidän kanssaan aikaa paljon enemmän kuin minun perheeni kanssa.
Ollaan äitiytesi kestosta päätellen suunnilleen samanikäisiä ja lapset myös ja varmaan vanhemmatkin. Kokemus aivan samanlainen. Kommenttisi oli minulle tärkeä vertaistukikokemus 🙏
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo ei ole juridisesti pakko,
mutta olet kyllä tooooodella kylmä ja sydämetön ihminen, jos et mene.Minulla itselläni on siis erittöin vaikeat vanhemmat, ollut fyysistä ja henkistä väkivaktaa toisiaan ja minua kohtaan. Mutta nyt kun he ovat sairaita ja kuolevat kohta, hoidan heitäj heidän asioitaan. Hoitivathan hekin minua lapsena hyvin. Vaikeudet alkoivat vasta teini-iästä. Valtio/kunta hoitaa toki oman osuutensa tässä, mutta minö olen koordinoinut asioita, hoitanut rahaliikennettä ja ollut tukena ja konkreettisena apuna.
Olen kokenut heidän tapaamisensa ja auttamisenaa PARANTAVANA kokemuksena itselleni. Toinen on pyytänyt vuolaasti anteeksi kaikkea ja se on tuntunut yllättävän korjaavalta. Koen, ettö hän yritti jo paljon aiemmin, mutten loukkaantuneena tajunnut enkä antanut oikein mahdollisuutta. Myls olen tajunnut, että he ovat entisiä lapsia itsekin ja kokeneet vaikeat lapsuudet = eivät oikein ole valinneet itse vaikeita luonteitaan ja huonoja sosiaalisia taitojaan,
Itse ajattelen, että oli sitten ihan kuka vain, jolta tulisi tuollainen viesti, että on kuolemassa ja tahtoisi tava5a minut, yrittöisin sen jörjestää. Taloudellinen tilanteeni on juuri nyt tiukka enkä pysty kovin hyvin matkustamaan kauas että se rajoittaisi, mutta jos löhiseudulla, niin jörjestäisin. Vaikka kyseessä olisi entinen työkaveri, joka ei minulle merkkaisi mitään, niin menisin. Sillä ihmisellä on suuri kynnys pyytää tuolaista ja sille on joku syy. Mitä menettäisim tässä? Ehkä vähän aikaani.
Vanhempasi voi myös katua asioita, haluta pyytöö anteeksi. Hönellä on rauhaton, tuskallinen olo ilman tapaamistasi. Vanhempasi on rakasyanut sinua joskus ja todellakin, mitä todennäköisimmin raatanut vuosia hoitaen sinua, juuri ne vuodet joita sinö et muista, vaativat 24/7 panostamista lapseen tavalla tai toisella. Kyllä, nukkueassakin pienen lpsen vanhempi on valmiustilassa.
Sinä voit myös kuolevallekin sanoa, että toimit väärin. Se voi helpottaa yllättävän paljon myls sinun oloasi.
Olen itse ollut aiemmin sairas sitenm että toipuminen oli vöhemmön todennäköistä kuin kuolema,, mutta minö sitten hyvillö hoidoilla lopulta paranin. Oli hyvät kirurgit, hoidot ja se tuuri puolellani, ei levinnyt enää silloin, kun enempää ei olisi sitä aluetta voinut leikata eli selvisin. Muistan sen ajan, kuinka teki mieli puhua yllöttävienkin ihmisten kanssa. Kolme tällaista ihmistä tulivat tapaamaan ja se helpotus oli suuri. Myös heille jotenkin kuulemm hyvä alku uudelle.
Suosittelen sinua ajattelemaan, että vanhempasi on itsekin hieman jonkun olosuhteen uhri ja siksi ollut sinulle huono vanhempi. Mene tapaamaan. Toivut siitä, jos se herättää vaikeita tuntemuksia jölkeenpäin. Et halua hänen roikkuvan unissasi kuolemansa jölkeen tyyliin ikuisesti, sellaistakin sattuu. Saatat stressata jotakin ikävää asiaa, joka puolestaan laukeaisi tapaamisessa. Luulen siis, että hyötyisit itsekin.
Oma moraalini on sellinen, että sitä autetaan, jolla on suurin hätä. Tällä hetkellä se on tämä kuoleva. Sinun ei tarvitse teeskennellä että kaikki on hyvin tai unohtaa kaikkea kokemaasi, ei. Mutta ihminen voi aina itse paremmin annettuaan toiselle mahdollisuuden hyvittää pahoja tekojaan. Se ei tarkoita kynnysmatoksi ryhtmistä ja alistumista. Mutta mikään ei vapaut niin paljon kuin vapautua vihaamasr jotakuta.
Uskom, että tapaaminen antisi sinulle vapautumisen tunteen. Se voi olla raskas, mutta puhdistava kokemus, josta olet myöhemmin tyytyväinen. Uskon, että tämö veisi sinua eteen päin omassa elämässäsi.
No nyt on potaskaa!
Minusta taas viisasta tekstiä, kirjoitusvirheistä huolimatta.
Lisäksi on typerää kommentoijalta vastata tuolla lailla, dissaamalla ilman yhtään perustetta koko teksti, johon kirjoittaja on käyttänyt paljon aikaa. Ketä kiinnostaa sun mielipide ilman perusteluita, tätä sinun kannattaisi kysyä itseltäsi. Tämä on keskustelupalsta.
Itse olen samaa mieltä tämän pitkän tekstin kirjoittajan kanssa: kauna, katkeruus ja viha jotakuta ihmistä kohtaan sitovat ihmisen henkisiä resursseja. Niistä tunteista olisi hyvä päästä eroon. Se vapauttaisi energiaa.
Se on täydellistä potaskaa. Siis sataprosenttista.
Mistä te keksitte näitä tunnetiloja?
Ja miten noista muka sillä pääsee eroon että menee sitä paskaa tapaamaan ja kuulee samat paskat uudelleen,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun muistisairas äitini oli jo unohtanut minut lähes kokonaan. Ei tunnistanut minua omaksi tyttärekseen, kun tapasimme.
Sitten sain viestin, että hän haluaisi, että minä soitan hänelle. Muutaman viikon keräsin voimia sitä puhelua varten. Ei mitään käsitystä, onko hänellä asiaa minulle, vai haluaako hän kuulla kuulumisiani vai ainoastaan kuulla ääneni.
Soitin sitten. Hän ripitti minua yhdestä asiasta, ja kun oli sanottavansa sanonut, halusi lopettaa puhelun. Ei siis halunnut kuulla minun kuulumisiani eikä lasteni kuulumisia, ei mitään.
Tässä tarinassa on epäuskottavaa se, että muistisairas äiti muistaisi monen viikon jälkeenm mistä haluaisi puhua. Oliko tuo äidin sanoma asia tosiaan se, josta hän alun alkaen halusi puhua.
Mulla sekä äiti että anoppi sairastaa alzheimeria, eikä he kyllä muista edes muutaman minuutin takaisia puheenaiheita. Jos äitisi ei enää edes tunne sinua, miten hän voisi pitää viikkoja mielessään asiaa, joka pulpahti kerran hänen mieleensä?
Vähän omituista myös loukkaantua muistisairaalle siitä, ettei kuulumiset kiinnostaneet.
Toki jos kyseinen ihminen oli terveenä samanlainen, se on eri juttu. Mutta tuo kirjoitus oli muotoiltu niin kuin kirjoittaja olisi loukkaantunut nimenomaan muistisairaalle siitä, ettei tunnistanut häntä eikä ollut kuulumisista kiinnostunut.
Paha ihminen ei muutu kuolinvuoteellaankaan paremmaksi ihmiseksi.
Ehkä hän haluaa sovittaa jotain teidän välillä ennen kuolemaa.
Anna hänelle se mahdollisuus.
Minun muistisairas äitini oli jo unohtanut minut lähes kokonaan. Ei tunnistanut minua omaksi tyttärekseen, kun tapasimme.
Sitten sain viestin, että hän haluaisi, että minä soitan hänelle. Muutaman viikon keräsin voimia sitä puhelua varten. Ei mitään käsitystä, onko hänellä asiaa minulle, vai haluaako hän kuulla kuulumisiani vai ainoastaan kuulla ääneni.
Soitin sitten. Hän ripitti minua yhdestä asiasta, ja kun oli sanottavansa sanonut, halusi lopettaa puhelun. Ei siis halunnut kuulla minun kuulumisiani eikä lasteni kuulumisia, ei mitään.