Alhainen syntyvyys tuhoaa Suomen
1. Väestön ikääntyminen: Alhainen syntyvyys johtaa siihen, että ihmiset eivät synnytä tarpeeksi lapsia tulevaisuuden työvoiman ja veronmaksajien tarpeisiin. Tämä voi johtaa suuren osan väestöstä olemiseen eläkkeellä ja pienentyneeseen työvoiman tarjontaan.
2. Julkisen talouden rasitus: Koska väestö ikääntyy ja työvoiman tarjonta pienenee, julkisen talouden kustannukset kasvavat, kun eläkkeiden ja terveydenhuollon tarve kasvaa. Verotulojen väheneminen lisää julkisen talouden paineita, jolloin julkisia palveluita voidaan joutua leikkaamaan.
3. Talouskasvun hidastuminen: Väestön ikääntyminen johtaa myös talouskasvun hidastumiseen, koska nuorempi ikäluokka tuottaa enemmän taloudellista toimintaa kuin vanhempi ikäluokka.
4. Työvoiman osaamispula: Joissakin ammateissa, kuten teknologian ja terveydenhuollon aloilla, voi olla vaikeuksia löytää riittävästi osaavaa työvoimaa, kun väestö vähenee ja koulutusmahdollisuudet vähenevät.
5. Huoltosuhdeongelmat: Alhainen syntyvyys voi johtaa huoltosuhteen heikkenemiseen eli työikäisten ja eläkeläisten suhdeluvun epätasapainoon.
6. Taloudelliset ongelmat: Alhainen syntyvyys voi vaikuttaa haitallisesti maan talouteen, koska se johtaa vähäiseen työvoiman tarjontaan ja korkeampaan verorasitukseen. Tämä voi vaikuttaa negatiivisesti Suomen kansantalouteen ja heikentää sen kilpailukykyä.
7. Vähentyvä puolustuskyky: Alhaisen syntyvyyden vuoksi Suomen puolustuskyky voi heikentyä, jos esimerkiksi joukkojen määrä ei riitä torjumaan uhkia.
Kommentit (207)
Yritätkö sä epätoivoisesti manipuloida naisii synnyttämiseen?
Vierailija kirjoitti:
Tulevaisuus näyttää erittäin valoisalta monesta eri näkökulmasta. Ensinnäkin, teknologian nopean kehittymisen myötä ihmiset ovat saaneet mahdollisuuden matkustaa entistä kaukaisemmille alueille maapallolla ja jopa avaruudessa. Tulevaisuudessa on mahdollista, että ihmiskunta pystyy asuttamaan myös muita planeettoja ja tutkimaan niitä tarkemmin.
Toiseksi, tulevaisuudessa tulemme todennäköisesti näkemään vallankumouksellisen muutoksen lihan tuotannossa. Tänä päivänä lihantuotanto on yksi suurimmista ympäristöongelmista maapallolla, ja vaikka kasvisruokavalio onkin kasvattanut suosiotaan, monet eivät halua luopua lihasta kokonaan. Tulevaisuudessa mahdollisuus kasvattaa lihaa laboratorio-oloissa tulee helpottamaan tätä ongelmaa ja tarjoamaan varteenotettavan vaihtoehdon perinteiselle lihantuotannolle.
Lopuksi, ihmiset tulevat todennäköisesti jatkamaan ympäristön suojelemisen ja kestävän kehityksen edistämisen tiellä. Erilaiset ympäristöystävälliset teknologiat ja ratkaisut tulevat varmasti yleistymään ja mahdollistamaan kestävämmän tulevaisuuden maapallollemme.
Kaiken kaikkiaan, tulevaisuus näyttää hyvin valoisalta ja tarjoaa monia mahdollisuuksia uusiin innovaatioihin ja kehitykseen. Vauvoja tarvitaan tuohon tulevaisuuden Suomeen.
"lihatuotanto" varmasti muuttuukin, kun tulevaisuus on jonkinlainen hybridi 1984:n ja Uljaan uuden maailman tyyliin. Saa se normikansalainen olla sen karjan asemassa ja syödä sitä luoja ties mistä tehtyä "labralihaa", päättäjät tuskin luopuu rotukarjasta.
Tulevaisuus näyttää toki valoisalta, ei vain niille jotka tänne kirjoittelee.
Vierailija kirjoitti:
Moni +40 vuotias haluaa vielä lapsia, mutta lapsia ei siinä iässä saa tuosta noin vain. Suomi tarvitsee täällä edes jonkin aikaa asuneiden lapsia. Miten hallitus voisi auttaa tässä asiassa?
Mahdollistamalla seuraavaksi 5 vuodeksi yksityisen lapsettomuushoidon mahdollisimman monelle tekemällä sen kokonaisuudessaan verovähennyskelpoiseksi.
Kuinka moneen ketjuun aattelit spämmätä?
Vierailija kirjoitti:
Ainut todellinen syy on laiskat, hedonistiset nykynaiset.
Turkissa voi pitää kotirouvaa 500e/kk. Mikä estää lähtemästä?
Olisin tehnyt lapsia, jos saisin olla isän roolissa. Naisena ei oikein tuo lisääntyminen kiinnosta. Olen seurannut siskojeni elämää (molemmilla lapsia) eikä se kovin mukavalta vaikuta. Koulutetut miehetkin ovat lähinnä pikkuapulaisia. Näin ainakin 70-80-luvuilla syntyneillä.
Vierailija kirjoitti:
Olisin tehnyt lapsia, jos saisin olla isän roolissa. Naisena ei oikein tuo lisääntyminen kiinnosta. Olen seurannut siskojeni elämää (molemmilla lapsia) eikä se kovin mukavalta vaikuta. Koulutetut miehetkin ovat lähinnä pikkuapulaisia. Näin ainakin 70-80-luvuilla syntyneillä.
Minäkin olisin tehnyt lapsia jos olisin saannut olla isän roolissa, lapset siis jätän tekemättä koska vauvan hoito tai kodinhengettärenä toiminen ei kiinnosta minua.
Onneksi meillä on nykyään vapaus valita
M32
Ei siis muuta kuin pökittelyä putkeen vaan, ja rajusti !
Vierailija kirjoitti:
Olisin tehnyt lapsia, jos saisin olla isän roolissa. Naisena ei oikein tuo lisääntyminen kiinnosta. Olen seurannut siskojeni elämää (molemmilla lapsia) eikä se kovin mukavalta vaikuta. Koulutetut miehetkin ovat lähinnä pikkuapulaisia. Näin ainakin 70-80-luvuilla syntyneillä.
Näinpä. Vaikka tietyissä piireissä tasa-arvo alkaakin toteutua, niin tosiasiassa edelleen naiselle tulee kohtuuttomasti haittaa parheellistymisestä. Perhevapaauudistus näyttää surullisella tavalla sen, ettei miehiä oikeasti perhe-elämä kiinnostaa yhtään ja he ennemmin jatkavat töissä pikkulapsiajan. Yövalvomiset ja taaperon perässä juokseminen on naisistakin yhtä ärsyttävää, vaikka miehet jostain syystä kuvittelevat, että se on naisista jotenkin kivaa.
Lahjasoluhoidot kunnalliselle kaikille, jotka on alle 50 vuotta!
Sinimusta hallituksemme kurittaa työläisiä ja köyhiä vielä lisää minkä takia ennustakin että seuraaviin vaaleihin mennessä syntyvyys on kutistunut lähelle 1 per nainen ja Etelä-Korean 0,78 saavutetaan vuoteen 2030 mennessä.
Vierailija kirjoitti:
Ainut todellinen syy on laiskat, hedonistiset nykynaiset.
Ja lapsimiehet, jotka musertuvat henkisesti pienimmästäkin vastoinkäymisestä, ja töiden jälkeen pelaavat vain pleikkarilla boksereissaan.
U.S. Varför lämnade ni själva barnen ogjorda? De stora årskullarnas fertilitet var eländig. Nu finns det inte längre unga som skulle göra barnen. Skulle ni någonsin ta något av problemen som ni har åstadkommit på ert eget konto? Det är visserligen lite sent att börja nu, men en första grej skulle vara en trevlig överraskning.
.
Då man läser u.s. lista med orsaker varför barn borde skaffas, blir säkert vareviga potentiell moder i Finland stenkåt? Vem fan föder barn för så mycket av en av orsakerna som u.s. räknar upp?
.
Är det någon som ännu undrar, varför bildade unga lämnar Finland i stället för att offra sina liv åt folk som inte är värda det?
Vierailija kirjoitti:
Maahan, jossa orpon kaltaiset paholaiset pääsevät valtaa, ei kannata synnyttää yhtään lisää ihmisiä kärsimään.
Vi har lidit i Finland av diverse sossar, oberoende färg. De for iväg med ens pengar och det enda de gjorde var det att de ville ha mera. För 20 år sedan tog det slut. Mitt bästa beslut.
Nu ger Orpo Finland lite hopp som persuna raserar börjande från dag 1. Ett besynnerligt pack, men lyckligtvis berör inget av er skit längre mig.
Vierailija kirjoitti:
Tehkää jotain!
Tee itse.
Vierailija kirjoitti:
Mikset julistanut tätä silloin 70-luvulla, kun syntyvyys toden teolla alkoi laskea? Helppo se on heitellä nyt kiviä.
För att u.s. själv stod i turen då, (som du väl vet). Nu är ungarna ogjorda och de få som andra har fött senare, betalar femdubbla pensionsavgifter mot en kommande halv pension så att u.s. kan klaga på hur dåligt det är idag. Annat var det då u.s. lämnade sitt ogjort. Då var det fint och det bör ni beundra samt bära ert massiva offer åt u.s. och dennes gelikar. Lyckligtvis finns det alternativ.
Vierailija kirjoitti:
Kuten monet asiantuntijat ovat korostaneet, Suomen lasten määrän pieneneminen on vakava huolenaihe, joka vaatii nopeita toimia. Ainoa ratkaisu tähän ongelmaan on lisätä vauvojen määrää Suomessa.
On tärkeää ymmärtää, että väestön vanheneminen ja nuorten väheneminen ei ole vain Suomen ongelma, vaan se on globaali huolenaihe. Väestön ikääntyminen ja syntyvyyden lasku voivat johtaa moniin taloudellisiin, sosiaalisiin ja poliittisiin ongelmiin, kuten työvoimapulan, terveydenhuollon kustannusten kasvun ja yhteiskunnan epätasapainon.
Siksi on tärkeää, että jokainen meistä ymmärtää, kuinka tärkeää on lisätä vauvojen määrää Suomessa. Tämä voidaan tehdä tarjoamalla parempia tukipalveluita perheille, kuten vanhempainvapaata, lastenhoitopalveluita ja muita perheystävällisiä ohjelmia.
Lisäksi tarvitaan myös laajempia toimia, kuten parempaa seksuaalikasvatusta, joka auttaa pariskuntia ymmärtämään ehkäisyn käytön ja perheen suunnittelun merkityksen. Lisäksi on tärkeää, että hallitus kannustaa nuoria ihmisiä perheen perustamiseen tarjoamalla taloudellisia etuuksia, kuten asuntolainoja ja muita verohelpotuksia.
Yhteenvetona voidaan todeta, että vauvojen määrän kasvattaminen on tärkeää Suomen tulevaisuuden kannalta. Jos emme toimi nyt, väestön pieneneminen voi johtaa vakaviin ongelmiin, kun jokainen sukupolvi on vähä lukuisempi. Mummot ei synnytä. Eikä papat puolusta rintamalla.
Skulle det inte vara bättre om man klobbade ihjäl dem som inte längre är fertila men som frivilligt har lämnat sitt ogjort? Det skulle korrigera befolkningspyramiden rakt av. Det kunde även sporra unga till att föda barn då de skulle kunna leva sina liv i stället för att även de tyglas att ta hand om problem som andra har skapat?
Vierailija kirjoitti:
Suuret ikäluokat syntyivät tukien avulla. Nyt lapsiperheillä on todella köyhää ja epävarmaa.
Höpsis. Olot paranivat vasta 1970-luvulla.
Kaverini kansakoulun ekaluokalla oli 8-lapsisen perheen nuorin. Asui pienen puutalon puolikkaassa Turussa. Kantovesi. Peseytyminen alustan saunassa. Heillä oli hyvin pieni keittiö ja olohuone. Sitten oli makuuhuone, joka oli täynnä kerroksissa olevia sänkyjä. Huh, huh.
Vasta kansakoulun neljännen luokan jälkeen muutti perheineen betoniseen kerrostaloon, jossa oli enemmän tilaa. Tukien avulla tietty.
Taas tätä ininää syntyvyydestä. Jos asia ahdistaa, voitte ryhtyä itse toimeen. Kusvehkeitä yhteen vaan.