Lue keskustelun säännöt.
Perhe-elämään liittyvä mielipiteesi, jota kaikki eivät ymmärrä -peukutusketju
Parisuhdeketjun innoittamana. Mitä perhe-elämään liittyvää mielipidettäsi kaikki eivät ymmärrä? Yksi mielipide per viesti. Peukku ylös = Olen samaa mieltä kanssasi, peukku alas = olen eri mieltä kanssasi.
Mielipide: Olen perheellinen, mutta ymmärrän täysin, että lapset eivät ole kaikille unelmien täyttymys eivätkä kaikki halua lapsia. En ymmärrä, miksi kohkataan syntyvyyden laskusta ja vaaditaan kaikkia kynnelle kykeneviä synnyttämään. Minusta on vain hyvä asia, että mahdollisimman moni lapsi syntyisi toivottuna eikä vanhemmille, jotka eivät lapsia aidosti halua.
Kommentit (244)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vahvin suhde on se, jossa oikeasti pystytään jakamaan kaikki. En siis kannata esim. avioehtoja. Ne on aina petaamista eron suuntaan, ei suhteen ja perheen vahvistamista.
Meillä avioehto kuoleman varalle. Pidän siihen varautumista vähintään tärkeänä. Kannattaa nyt muistaa että avioliitto voi päättyä myös toisen kuolemaan tavalla tai toisella se päättyy joka tapauksessa. Eroa ajatellen avioehdosssa ei nyt niin järkeä ole, jos molemmat on yhtä köyhiä/varakkaita muutenkin.
Eikös avioehto päde vain eron tullen? Kuoleman sattuessa sovelletaan perinnönjakoon liittyvää lainsäädäntöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Että perhe voi olla ilman lasta/lapsiakin. Minulla on perhe ja siihen kuuluu mies ja kaksi kissaa. Lapsia tuskin tulee.
Nykyään mielipiteesi tuskin on kovin epäsuosittu.
Näkemykseni taas on perinteisempi; perustaa perhe, perhesiteet, perhepäivähoito, perhepolitiikka jne...
Kaikkiin sanoihin liittyy että puhutaan yksiköstä, johon liittyy jälkeläis-vanhempi(veri-)siteitä.
Minusta olisi tosi outoa puhua että teimme perheeni kanssa sitä ja tätä jos tarkoitan sillä vaan puolisoa ja lemmikkejä.
En ymmärrä sitä että vanhemmat puhuvat toisille aikuisille omien lastensa kuullen, miten rasittavia lapset ovat, ja kuinka he ärsyttävää on kun ne kokoajan tulevat vaivaamaan, ja tekisi mieli vain päästä eroon niistä. Tietenkin perhe-elämä on raskasta välillä ja siitä voi haluta avautua kavereille, mutta miksi pitää välttämättä kertoa lapselle jatkuvasti kuinka paljon häntä inhoaa?
Vierailija kirjoitti:
Ei farkkuja taaperoille, eikä mielellään alle kouluikäisille edes. Joustavat, pehmeät vaatteet liikkuvalle pikkuiselle. Ja se vaippa pitäisi pysyä housujen sisäpuolella myös kyykistyessä. Muuten on liian pienet/tiukat vaatteet.
(Mutta farkkujahan saa joustavina ja pehmeinä. En itsekään pidä muunlaisia farkkuja.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oman elämän ei tarvitse loppua siihen kun lapset syntyy. Me käydään miehen kanssa edelleen festareilla, konserteissa, teatterissa, ravintoloissa ja matkustellaan. Toki vähemmän kuin ennen, mutta mistään ei ole tarvinnut kokonaan luopua. Lapsille tutut hoitajat ja niihin paikkoihin mihin lapset voidaan ottaa mukaan niin tulevat mukaan. Ollaan käyty mm. fine dine ravintoloissa lasten kanssa (osaavat käyttäytyä) ja viime vuonna käytiin kiertämässä Aasiaa heidän kanssaan (Vietnam, Laos, Thaimaa, Kambodža).
Se ei ole aina oma valinta, loppuuko se oma elämä lasten tuloon vai ei. Se, että voi elää kuvaamasi kaltaista mukavaa elämää, vaatii aikamoisen etuoikeutetun aseman. Teidän tapauksessanne on tukiverkkoa tai rahaa maksaa hoitajille, ja taloudellinen tilanne, jaksaminen, terveys ym. kaikin puolin sillä tolalla, että tämä onnistuu. Ei ole aina vanhempien nössöyttä, laiskuutta, vääriä arvoja tai saamattomuutta, jos näyttää siltä, että he nysväävät lasten kanssa vain kotosalla. En usko, että kukaan alunperin toivoi, että elämä loppuisi lasten tuloon, ihmisillä on vain tosi erilaisia tilanteita, eikä se ole aina oma valinta.
Jep ja tavalliset, terveet lapset. Ei auta vaikka olisi rahaa ostaa hoitaja, kun erityistarpeiselle lapselle ei välttämättä jostain MLL:sta löydy hoitajia.
Meillä on yhdellä lapsista keskosuuteen liittyvä vaikea adhd ja autismin piirteitä. Että ei ollut oma valinta. Mutta on kyllä aikuisten oma aika yhdessä nollassa, eikä onnistu myöskään fine diningit tai pitkät lentomatkat.
Mutta hienoo, että jonkun lapsi "osaa käyttäytyä". Siitähän se vain on kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta kaikkien avioituvien pitäisi tehdä avioehto. Ja nimenomaan niin, että avioehto on kummallekin osapuolelle reilu, eikä mikään yksipuolisesti toista suosiva.
Kyllä minä ainakin suosin itseäni avioehdossa. Kaikki mikä oli minun ennen avioliittoa on minun ja se mitä tulen perimään sukulaisiltani perintökaaren mukaan sitten myöhemmin. Esim. Kotimme on minun nimissäni koska olen sen ostanut ennen häneen tutustumistaan ja maksanut velattomaksi. Puolisoani ei haittaa se että kotimme on pelkästään minun nimissäni. Hän osallistuu nykyisiin kuukausittaisiin menoihin tasapuolisesti. Jos jostain syystä tulisi joskus avioero (mitä en toivo) niin ero olisi vähemmän riitainen kun on avioehto.
Vierailija vierailija qw34 kirjoitti:
Se että lapsia verrataan lapsettomien taholta koiriin. Noooo.... Ei ole sama asia 😀
Mä taas oon huomannut, että se on usein se lapsellinen, joka vertaa.
Ja vertaus just siks, että yritetään tyrkyttää haluamaan lapsia ja sitten väännetään, kuinka paljon rakkaampi on oikea lapsi ja kuinka minä en voi ymmärtää, kun on vain koira.
Anoppi taas muotoili asian näin: nyt koirat pois ja lapsia!!
Siitä sitten itse olen vaan tarttunut toivottuun puheenaiheeseen ja kertonut, että itse en pidä koiria lapsina, vaikka perheenjäseniä ovatkin ja rakkaita. Ja syy miksi en halua lasta, on just se, minkä lapselliset aina sitten vääntää rautalangasta: lapsi on niin tosi paljon vaativampi. En minä jaksa enkä halua.
Uskon, että joskus voi olla toisinkin päin, mutta koitapas sinäkin kiinnittää huomiota asiaan. Saatat huomata, että vertaus ei usein ala lapsettoman suusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan epäsuosituin mielipiteeni perhe-elämästä on se, että uskon että vanhemmat tekee parhaansa. Tuntuu että vanhempia mätkitään kaikenlaisilla mielipiteillä heidän tavastaan olla vanhempi. Itse luulen että me yritämme parhaamme. Emme ole täydellisiä, emmekä erehtymättömiä ja me itsekin osaamme jälkiviisaana sanoa miten joku vaikea tilanne olisi ollut paras hoitaa, mutta tässä hetkessä, yritämme. Se mihin kenenkin voimavarat ja ongelmanratkaisukyvyt riittää, vaihtelee, mutta jokainen yrittää. Voin sanoa jopa omista alkoholistivanhemmistani että he tekivät sen mihin pystyivät omilla henkisillä resursseillaan. Muuta ei oikein voi vaatia. Kaikki ei pysty kaikkeen ja toisinaan tarvitaan sitten ulkopuolista apuakin, mutta harva vanhempi ei oikeasti halua lapselleen kaikkea hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että tavallinen terve ihminen laittaa itsensä lapsen edelle, koska voi.
Tämä. Syntymä on kuolemantuomio. En ymmärrä miten kellään on sydäntä tehdä lisää ihmisiä.
Syntymä on kuolemantuomio, mutta elämä ei lopu kuolemaan. Uskovaisena haluan lisää ihmisiä taivaaseen, siellä kun vasta alkaa oikea täydellinen elämä <3
ps- tämäkin elämä on usein oikein hyvä =)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä pariskuntia, jotka tekevät kaiken yhdessä. Parisuhteessa kannattaa vaalia myös omia ystävyyssuhteita ja omia intohimonkohteita. Meillä esim mies tykkää kalastaa, minä en. Välillä lomailemme yksin omien ystävien (tai nykyisin aikuisten lastemme) kanssa. Minä tarvitsen miestä enemmän myös aikaa olla yksin. Se on hänelle ok. Ja yhdessä ollaan oltu 40 vuotta ilman yhtäkään aikomusta erota.
Samaa mieltä. On normaalia ja hyvä asia, jos molemmilla on joitakin omia juttuja. Harvemmin kahdella ihmisellä kaikki kiinnostuksen kohteet natsaa, mutta ei niistä omista jutuista kannata kokonaan luopua.
Lisään tämän innoittamana listaan oman mielipiteeni: on kuitenkin kummallista, jos pariskunnalla ei ole mitään yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Naistenlehtien perusteella osa tuntuu pitävän normaalina, että ainakaan heteroparilla ei olisi mitään yhteistä, vaan naista kiinnostaa vain stereotyyppiset naisten jutut ja miestä stereotyyppiset miesten jutut. Edes elokuva- ja musiikkimaku ei välttämättä mene yhtään yksiin. En sitten tiedä, onko tällaisia pareja oikeassa elämässä paljon. Mikä muu sellaista paria tuo yhteen kuin seksuaalinen vetovoima, ja miten se voi kestää pidempään kuin biologiasta juontuvan muutaman vuoden alkuhuuman? Jotain omaa kummallakin ja jotain yhteistä, niin homma pysyy tasapainossa.
Pienituloisenakin pystyy aivan hyvin Suomessa perustamaan perheen ja kasvattamaan lapset, jos vain on arkielämän käytännön taidot hallussa, mielikuvitusta ja rikas sisäinen maailma, ei polta eikä käytä alkoholia tai päihteitä.
Ulkomaanmatkoille lapset ehtivät aivan hyvin myöhemminkin ja on harrastuksia, jotka mahdollistavat monet ulkomaanmatkat kuten kuoroharrastus lapsillemme jo esiteininä pienituloisuudesta huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se että eronneet naiset viittaavat entiseen puolisoonsa puheissaan aina lasten isä, vaikka asiayhteydessä ei olisi puhuttu lapsista.
Miksi ei voi suoraan viitata keskustelussa entinen puolisoni, entinen mieheni tai exä? Henkilö on kuitenkin ollut aikanaan ns. se oma paras ja rakkain valinta. Lasten isä -viittauksella tuntuu, että hän olisi ollut tärkeä aikanaan vain siinä lasten saannissa.
Tilanteita voi olla toki erilaisia ja voihan hän ollut olla tärkeä nimenomaan lasten saannissa. Mutta näin naisena vähän kalskahtaa korvaan, että mikä hän on sinuun nähden, hän on entinen puolisosi.
Vierailija kirjoitti:
Se että eronneet naiset viittaavat entiseen puolisoonsa puheissaan aina lasten isä, vaikka asiayhteydessä ei olisi puhuttu lapsista.
Miksi ei voi suoraan viitata keskustelussa entinen puolisoni, entinen mieheni tai exä? Henkilö on kuitenkin ollut aikanaan ns. se oma paras ja rakkain valinta. Lasten isä -viittauksella tuntuu, että hän olisi ollut tärkeä aikanaan vain siinä lasten saannissa.
Tilanteita voi olla toki erilaisia ja voihan hän ollut olla tärkeä nimenomaan lasten saannissa. Mutta näin naisena vähän kalskahtaa korvaan, että mikä hän on sinuun nähden, hän on entinen puolisosi.
Itse kokisin, että tuolla tavalla ilmaistuna nimenomaan korostetaan, kuinka tärkeä se ex on, koska hän on lasten isä ja siten edelleen perheen elämässä tiiviisti mukana. Yleensä exät eivät ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oman elämän ei tarvitse loppua siihen kun lapset syntyy. Me käydään miehen kanssa edelleen festareilla, konserteissa, teatterissa, ravintoloissa ja matkustellaan. Toki vähemmän kuin ennen, mutta mistään ei ole tarvinnut kokonaan luopua. Lapsille tutut hoitajat ja niihin paikkoihin mihin lapset voidaan ottaa mukaan niin tulevat mukaan. Ollaan käyty mm. fine dine ravintoloissa lasten kanssa (osaavat käyttäytyä) ja viime vuonna käytiin kiertämässä Aasiaa heidän kanssaan (Vietnam, Laos, Thaimaa, Kambodža).
Se ei ole aina oma valinta, loppuuko se oma elämä lasten tuloon vai ei. Se, että voi elää kuvaamasi kaltaista mukavaa elämää, vaatii aikamoisen etuoikeutetun aseman. Teidän tapauksessanne on tukiverkkoa tai rahaa maksaa hoitajille, ja taloudellinen tilanne, jaksaminen, terveys ym. kaikin puolin sillä tolalla, että tämä onnistuu. Ei ole aina vanhempien nössöyttä, laiskuutta, vääriä arvoja tai saamattomuutta, jos näyttää siltä, että he nysväävät lasten kanssa vain kotosalla. En usko, että kukaan alunperin toivoi, että elämä loppuisi lasten tuloon, ihmisillä on vain tosi erilaisia tilanteita, eikä se ole aina oma valinta.
Jep ja tavalliset, terveet lapset. Ei auta vaikka olisi rahaa ostaa hoitaja, kun erityistarpeiselle lapselle ei välttämättä jostain MLL:sta löydy hoitajia.
Meillä on yhdellä lapsista keskosuuteen liittyvä vaikea adhd ja autismin piirteitä. Että ei ollut oma valinta. Mutta on kyllä aikuisten oma aika yhdessä nollassa, eikä onnistu myöskään fine diningit tai pitkät lentomatkat.
Mutta hienoo, että jonkun lapsi "osaa käyttäytyä". Siitähän se vain on kiinni.
Se on aika pelottavaa, jos ei ole mitään muuta mielenkiinnonkohdetta kuin lapset, mutta minusta on ihan rehellistä ja tavallista myös se, että lapsi muuttaa ainakin hetkeksi vanhemman ajankäyttöä. Meillä vietettiin aika perhekeskeistä elämää lasten ollessa pieniä, kun ei heitä oikein mihinkään hoitoonkaan saanut, enkä nyt isompien lasten äitinä ei pidä sitä mitenkään pahana. Toki minulla oli omia kavereita, harrastuksia ja etenin töissä paljon myös pienten kanssa, mutta onhan sitä isomman vaihteen saanut päälle nyt, kun lapset ovat kavereilla, harrastuksissa ja ylipäätään pärjäävät hetken yksinkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauvavuonna/pikkulapsiaikana ei kannattaisi erota. Poikkeuksena tilanteet, joissa on väk.ival.taa tai muuta isoa ongelmaa. Mutta jos kyse on siitä, että vauva/pikkulapsiaikana vanhemmat ovat väsyneitä, vapaa-aikaa on vähän ja pinna kireällä, niin ei kannattaisi hätäisesti erota sen takia, että tuossa vaiheessa on raskasta. Usein tuo parisuhteelle kuormittava vaihe menee ajan kanssa ohi lapsen/lasten kasvaessa ja puolisonkin kanssa alkaa taas sujua.
Tämä. En usko, että tuhannet ihmiset olisivat valinneet itselleen täysin vääränlaisen puolison. Moni vain eroaa turhan nopeasti, kun arki muuttuu lapsen synnyttyä ja kuvitellaan sen olevan tällaista pysyvästi.
Minua kiinnostaa tietää mistä te kiskotte niin varmoina tietoina nämä turhaan eronneiden motiivit? Meillä pikkulapsiaikana meinasin erota, koska mies veti täydellisen outoiluvaihteen päälle ja hänestä tuli esiin sellaisia puolia, että niiden tultua ilmi tuntui kuin minusta olisi vedetty ilmat pihalle. Heti kun lapsi syntyi, niin mies lopetti yksipuolisella päätöksellä seksin kokonaan. Kun syyt sen taustalta selvisivät, niin olin aivan valmista kauraa eroamaan. Ulospäin tilanne olisi muille näyttänyt siltä, että eroamme turhaan ja tällaisille utelijoille olisin kiusallanikin tilittänyt sellaisia syitä, että ne olisivat varmasti kuulostaneetkin siltä. Se vain, että nämä eivät kuulu kenellekään muulle kuin meille osapuolille itsellemme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että eronneet naiset viittaavat entiseen puolisoonsa puheissaan aina lasten isä, vaikka asiayhteydessä ei olisi puhuttu lapsista.
Miksi ei voi suoraan viitata keskustelussa entinen puolisoni, entinen mieheni tai exä? Henkilö on kuitenkin ollut aikanaan ns. se oma paras ja rakkain valinta. Lasten isä -viittauksella tuntuu, että hän olisi ollut tärkeä aikanaan vain siinä lasten saannissa.
Tilanteita voi olla toki erilaisia ja voihan hän ollut olla tärkeä nimenomaan lasten saannissa. Mutta näin naisena vähän kalskahtaa korvaan, että mikä hän on sinuun nähden, hän on entinen puolisosi.
Itse kokisin, että tuolla tavalla ilmaistuna nimenomaan korostetaan, kuinka tärkeä se ex on, koska hän on lasten isä ja siten edelleen perheen elämässä tiiviisti mukana. Yleensä exät eivät ole.
Siksi näin puhutaan, koska se on lasten isä. Ei mitään muuta.
Vierailija kirjoitti:
Se että hankitaan lapsia ja sitten työnnetään ne päiväkotiin ihan vauvoina ja juostaan iltaisin salilla ja muissa harrastuksissa. Pikkulapsen kanssa määrä on laatua.
Päiväkodeissa on ikärajat, eikä kukaan vanhempi jaksa nonstoppina lasten kanssa. Heitäkin on, mutta siinäpä valitsivat. Juuri edellä joku ihmetteli miksi joidenkin elämä päättyy heti lapsensaantiin. Tämäkin on tietty tapa kontrolloida varsinkin äitejä, enää ei onneksi mene läpi.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ei kovin suosittu mielipide, mutta minun mielestä lemmikin ottaminen pikkulapsiperheeseen on lähes poikkeuksetta väärin. Lemmikki jää aina viimeiselle sijalle ja sen tarpeet unohtuvat, kun kaikki huomio on lapsissa. Väsyneet vanhemmat eivät jaksa hoitaa eläintä kunnolla, vaan siitä tulee pakollinen paha, joka hyvällä säkällä muistetaan ehkä ruokkia ajallaan. Ja tietenkin pellossa kasvaneet lapset kaltoinkohtelevat lemmikkiä "leikkimällä" sen kanssa liian rajusti (eli retuuttamalla miten sattuu) ja huutamalla korvaan, ja vanhemmat vain tuijottavat vieressä, että voi kun on söpöä.
Mä en myöskään rehellisesti ymmärrä sitä, että miksi joissain perheissä otetaan iso koira heti kun lapsi syntyy.
Anteeksi tyhmyyteni (ja ikäni) mutta kysyn mikä on "vela", kiitos jos joku vastaa.
Ai jaa. Onko se pieni lapsi sitten pieni seuraavat vaikkapa 10 vuotta ? Herraisä sentään. Se pieni lapsi aika menee hetkessä ohi. Ja se on kuule helppoa aikaa.
Odotas kun tulee se minä - itse vaihe. Sitten änkyrävaihe. Sitten teini vaihe. Vaiheita tulee, se on varma.
Jos lapseen ei luo pitävää henkistä suhdetta 2-4 vuotiaana, jolloin se ns. kela muodostuu lapsen aivoihin,, niin ongelmia pukkaa myöhemmin.
Lapsen pitää voida luottaa omaan vanhempaan että tapahtuipa sitten mitä vaikka, turva on kotona.