Lue keskustelun säännöt.
Perhe-elämään liittyvä mielipiteesi, jota kaikki eivät ymmärrä -peukutusketju
Parisuhdeketjun innoittamana. Mitä perhe-elämään liittyvää mielipidettäsi kaikki eivät ymmärrä? Yksi mielipide per viesti. Peukku ylös = Olen samaa mieltä kanssasi, peukku alas = olen eri mieltä kanssasi.
Mielipide: Olen perheellinen, mutta ymmärrän täysin, että lapset eivät ole kaikille unelmien täyttymys eivätkä kaikki halua lapsia. En ymmärrä, miksi kohkataan syntyvyyden laskusta ja vaaditaan kaikkia kynnelle kykeneviä synnyttämään. Minusta on vain hyvä asia, että mahdollisimman moni lapsi syntyisi toivottuna eikä vanhemmille, jotka eivät lapsia aidosti halua.
Kommentit (244)
Ehkä ei kovin suosittu mielipide, mutta minun mielestä lemmikin ottaminen pikkulapsiperheeseen on lähes poikkeuksetta väärin. Lemmikki jää aina viimeiselle sijalle ja sen tarpeet unohtuvat, kun kaikki huomio on lapsissa. Väsyneet vanhemmat eivät jaksa hoitaa eläintä kunnolla, vaan siitä tulee pakollinen paha, joka hyvällä säkällä muistetaan ehkä ruokkia ajallaan. Ja tietenkin pellossa kasvaneet lapset kaltoinkohtelevat lemmikkiä "leikkimällä" sen kanssa liian rajusti (eli retuuttamalla miten sattuu) ja huutamalla korvaan, ja vanhemmat vain tuijottavat vieressä, että voi kun on söpöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on naisille joille on ehdottoman tärkeää olla miehelle kaikki kaikessa jopa niin että se luopuu haaveistaan ja kavereistaan ja muista itselleen tärkeistä asioista sinun takiasi.
Kertokaapa ihan rehellisesti, minkä takia te tarvitsette sitä?
Ja ne jotka jo tiedätte sen syyn olkaa kiitos hiljaa ja antakaa näiden kertoa
koska tässä on monta mielenkiintoista huomiota löydettävänä muille.
Yli viisikymppisten ei kannata taloudellisista syistä erota. Iän myötä vakavat sairaudet lisääntyvät, samoin kuolemat. Jos ensin erotaan ja sitten, usein eroon johtaneista syistä, toinen kuolee, niin leski ei saa leskeneläkettä. Pitää ainakin tutkia, miksi toinen on niin mulkero. Voipi olla sairauden oire. Hyvin varakkailla ei ole väliä, mitä menettää.
Moni ei tunnu ymmärtävän että me ihan oikeasti ollaan haluttu suuri perhe. Pk seudulla asutaan ja suvussa ja ystäväpiirissä ihan max 2 lasta kaikilla.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen sitä mieltä, että moni poika varmasti harrastaisi jotain muuta kuin jääkiekkoa, mutta kun iskä haluaa että pojat pelaa kiekkoa.
Moni poika voisi jääkiekon ja jalkapallon sijaan haluta vaikka tanssia, pelata tennistä, ratsastaa tai mitä vain, mutta vanhempien tiukat käsitykset siitä mitä pojan pitää olla, ei jousta.
Niinpä. Surettaa, kun tuttavaperheen isä ei antanut pienen poikansa mennä kuoroon, vaikka tämä halusi. Tyttären kyllä on annettu mennä. Ja kuoroharrastus kun nyt opettaa vaikka mitä hyödyllisiä taitoja, ei vain laulamista! Minusta vanhemman tulisi tukea lasta kiinnostuksen kohteissaan eikä jaotella niitä sallittuihin ja kiellettyihin lapsen sukupuolen mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä sitä, ettei taaperoa aleta opettaa potalle heti, kun oppii kävelemään ilman tukea. Oksettaa ajatuskin, että pitäisi vaihtaa vaippoja jollekin kolmivuotiaalle, joka syö käytännössä samaa ruokaa kuin vanhempansa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ei kovin suosittu mielipide, mutta minun mielestä lemmikin ottaminen pikkulapsiperheeseen on lähes poikkeuksetta väärin. Lemmikki jää aina viimeiselle sijalle ja sen tarpeet unohtuvat, kun kaikki huomio on lapsissa. Väsyneet vanhemmat eivät jaksa hoitaa eläintä kunnolla, vaan siitä tulee pakollinen paha, joka hyvällä säkällä muistetaan ehkä ruokkia ajallaan. Ja tietenkin pellossa kasvaneet lapset kaltoinkohtelevat lemmikkiä "leikkimällä" sen kanssa liian rajusti (eli retuuttamalla miten sattuu) ja huutamalla korvaan, ja vanhemmat vain tuijottavat vieressä, että voi kun on söpöä.
Varmasti on näinkin. Vanhempien vastuulla opettaa lapsille, miten lemmikkejä kohdellaan. Mutta meillä koirat olivat kyllä ihan perheenjäseniä ja saivat sekä lapsilta että aikuisilta paljon huomiota ja rakkautta. Olivat kaikessa mukana. Lapselle lemmikki voi myös olla uskollinen ystävä, jolta saa lohtua, kun maailma murjoo. Sen korvaan voi supattaa kaikki huolet. Se myös opettaa vastuunkantoa toisesta ja sen, että täällä maapallolla on muitakin tuntevia olentoja kuin me ihmiset, eli se opettaa empatiaa muita elollisia olentoja kohtaan. Myötätunto ei juuri nyt taida olla korkeassa huudossa mutta minusta se on ihmiseksi kasvamisessa ehkä se kaikkein olennaisin asia
Se, että on antanut omille vanhemmilleen anteeksi heidän kasvatuksessa tekemänsä virheet, ei tarkoita, että on vaarassa toistaa ne virheet omien lasten kanssa.
Itse esim. sain kasvatuksen, jossa hölmöilyistä tuli silloin tällöin tukkapölly tai remmi. En ole katkera, en koe kärsineeni vääryyttä, ja rakastan ja arvostan vanhempiani edelleen. Tästä huolimatta en ikimaailmassa tekisi niin omille lapsilleni, koska ymmärrän, että monella muulla voi olla asiasta ihan täysin erilaiset kokemukset. Ja olen todella iloinen siitä, miten jyrkästi tuomittavaksi se kurittaminen on Suomessa nopeasti ihan muutamassa kymmenessä vuodessa muuttunut. Mutta tämä ei riitä kaikille. Kun olen kertonut mielipiteeni aihepiirin tullessa jotain kautta puheeksi, niin useammin kuin kerran reaktiona on nimittäin ollut joku "hirveää! äitis on aivopessyt/kaasuvalottanut sut! sulla on ollut ihan hirveä lapsuus, katkase heti välit hirviövanhempiis! vähän pelottaa kyllä lasteskin puolesta!"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä pariskuntia, jotka tekevät kaiken yhdessä. Parisuhteessa kannattaa vaalia myös omia ystävyyssuhteita ja omia intohimonkohteita. Meillä esim mies tykkää kalastaa, minä en. Välillä lomailemme yksin omien ystävien (tai nykyisin aikuisten lastemme) kanssa. Minä tarvitsen miestä enemmän myös aikaa olla yksin. Se on hänelle ok. Ja yhdessä ollaan oltu 40 vuotta ilman yhtäkään aikomusta erota.
Että niin kauan kuin asutaan vanhempien luona, eletään yhdessä sovittujen pelisääntöjen mukaan. Itsenäisyys alkaa, kun muutetaan omaan huusholliin. Yksityisyys on toki taattu myös vanhempien luona asuessa, mutta siellä eletään toisia asukkaita kunnioittaen. Ei siis mennä ja tulla miten huvittaa, vaan asioista yhdessä sopien.
Ei siis tule kuuloonkaan mölistä kuulokkeet korvilla yöt läpeensä jossain nettipeliyhteisössä. Yöt nukutaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naiset ovat itse hyvin oleellisessa roolissa perheen tasa-arvon toteuttamisessa. Jos ryhtyy aina siivoamaan, laittamaan ruokaa, keksimään päivän ohjelman, hoitamaan lapset, ostamaan kodin tarvikkeet, ostamaan lapsille lelut, vaatteet ja harrastusvälineet eikä vaadi mieheltä mitään vastavuoroisesti (isompi taloudellinen osa kuluihin tai tasa-arvoisesti jaetut työt), 99% miehistä tottuu tähän järjestelyyn ja pitää itsestäänselvyytenä.
Tätä kulttuuria siirretään tyypillisesti ylisukupolvisesti ja kasvatetaan passaavia tyttöjä ja passattavia poikia.
Miesten haukkuminen tai syyllistäminen ei auta, pitää itse laittaa rajat.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä sitä, että valitetaan miten pikkulapsiarki on raskasta, kamalaa yms ja SILTI tehdään viimestään parin kolmen vuoden sisään toinen lapsi. Pitäähän nyt lapsella sisarus olla, vaikka yhden kanssa ollaan jo pää kainalossa, talous tiukilla jne. Meillä on yksi kolmevuotias ja koko ajan kysellään, että tehdäänhän mekin hänelle ainakin yksi sisarus. Tuntuu varmaan tosi kivalle nää kyselyt semmosilla ketkä ei vaan saa toista lasta. Minä en halua toista kun ei kestä talous eikä mielenterveys. Ollaan kuulemma outoja ja itsekkäitä. Sekö sitten ois kiva lapsille kun tulis varmaan ero, lapset eivät voisi harrastaa mitä haluaa kun ei ole tarpeeksi rahaa, mielenterveys vanhemmilla mennyttä jne mut kunhan on se sisarus. En vaan ymmärrä.
Tuo havahdutti "outoa ja itsekästä" velaa, kun tämä leimaaminen perustellaan lasten hankkimisen puolustamisella. Mutta näköjään on outo ja itsekäs, vaikka hankkisi lapsen. Aina siis on jonkun mielestä. Toki taas jos hankkii huomattavan paljon lapsia, on jälleen outo ja itsekäs jonkun mielestä -> riittääkö aikaa ja resursseja, miksi lapsia pitää tehtailla jne. Tämä tuo selkeästi esille arvostelun tyhjyyden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä, miksi ne lapset pitää taahata kauppakeskuksiin moneksi tunniksi suunnilleen joka lauantai.
Vierailija kirjoitti:
Mä vihaan pikkulapsiaikaa. Vauvana lapsi nukkui paljon ja isompana tekee itsenäisesti asioita, jolloin itselle jäi aikaa tehdä jotain. Mun lapsi on nyt kaksi vuotias ja odotan vaan, että hän kasvaa ja saan taas enemmän aikaa itselleni. Lapsi on ihana ja rakas, mutta mä en vaan meinaa jaksaa sitä, että ihan koko ajan pitää huomioida mitä lapsi tekee.
Allekirjoitan tämän täysin. Meillä 1 v ja 3 kk:n ikäinen lapsi ja kyllä tää on rankkaa aikaa. Oppi juuri kävelemään ja lisäksi kiipeilee kaikkialle. Silmät täytyy olla selässäkin. Ulko-ovet on pidettävä päivisin lukossa, muuten lähtis esim. mun vessareissun aikana omille teilleen. Kaiken kruunaa vaativa luonne. Täytyy ihan rehellisesti myöntää että odotan tosi paljon syksyä, jolloin hän aloittaa perhepäivähoidossa. Ja lapsiluku jää tähän yhteen, mua ei saa enää mikään tässä maailmassa kokeilemaan uudestaan tätä kaikkea alkaen raskaudesta ja synnytyksestä, huh.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä sitä, ettei taaperoa aleta opettaa potalle heti, kun oppii kävelemään ilman tukea. Oksettaa ajatuskin, että pitäisi vaihtaa vaippoja jollekin kolmivuotiaalle, joka syö käytännössä samaa ruokaa kuin vanhempansa
Potalle oppimisessa on kyse aivojen kehityksestä, jota ei voi nopeuttaa. Toisilla kyky potalle oppimiseen ja rakon hallintaan tulee aikaisemmin kuin toisilla. Ihan turha brassailla tuolla aikaisin opettelulla. Toisilla onnistuu, toisilla aika ei ole vielä tuossa vaiheessa kypsä. Ja kävelemäänkin opitaan hyvin eri aikaan, toiset esim. 10 kk iässä ja toiset 1,5 v iässä - molemmat täysin normaalia kehitystä.
Se, kun vanhemmat kokevat omaksi ansiokseen vauvan/taaperon kehityksen. Jos jonkun vauva oppii nopeasti konttaamaan tai sanomaan ekan sanan, niin vanhemmat pitävät sitä omana ansionaan ja hyvän kasvatuksen tuloksena. Tai jos taapero oppii nopeasti puhumaan pitkiä lauseita tai syömään siististi aterimilla, niin heti on taas vanhemmista heidän ansiotaan. Pahimmillaan tällaiset vanhemmat vertaavat omaa lastaan toisiin ja ihmettelevät, miksi tuo Eevi 5 kk ei jo konttaa tai Väinö 15 kk puhu jo pitkiä lauseita. Pienen lapsen kehitys on pitkälti lapsen henkilökohtaisista ominaisuuksista kiinni, eikä mikään vanhempien ansio.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä pariskuntia, jotka tekevät kaiken yhdessä. Parisuhteessa kannattaa vaalia myös omia ystävyyssuhteita ja omia intohimonkohteita. Meillä esim mies tykkää kalastaa, minä en. Välillä lomailemme yksin omien ystävien (tai nykyisin aikuisten lastemme) kanssa. Minä tarvitsen miestä enemmän myös aikaa olla yksin. Se on hänelle ok. Ja yhdessä ollaan oltu 40 vuotta ilman yhtäkään aikomusta erota.
Kyllä nuoremmilla pariskunnalla on ihan omat elämät. Tämä on vanhusten tapa, että jopa kaupassa käydään ihan aina yhdessä. Kaikki asiat tehdään yhdessä. Ihan kaikki. Se on outoa. Ei se enää kuitenkaan noin mene.
Vanhemmat, joita ei kiinnosta missä oma lapsi/nuori menee. Tätä näkee asuinpaikkakunnallani (kaupunki Uudellamaalla) paljon. Jopa 10-11 v lapset saattaa kulkea iltakymmeneltä kaupungilla. Mopoikäiset ajelevat asutusalueella keskellä yötä. Aina mietin, keitä nämä vanhemmat ovat, joita ei yhtään kiinnosta lastensa tekemiset? Alaikäisen paikka ei ole ulkona pyörimässä myöhään illalla/yöllä.
En ymmärrä sitä, että valitetaan miten pikkulapsiarki on raskasta, kamalaa yms ja SILTI tehdään viimestään parin kolmen vuoden sisään toinen lapsi. Pitäähän nyt lapsella sisarus olla, vaikka yhden kanssa ollaan jo pää kainalossa, talous tiukilla jne. Meillä on yksi kolmevuotias ja koko ajan kysellään, että tehdäänhän mekin hänelle ainakin yksi sisarus. Tuntuu varmaan tosi kivalle nää kyselyt semmosilla ketkä ei vaan saa toista lasta. Minä en halua toista kun ei kestä talous eikä mielenterveys. Ollaan kuulemma outoja ja itsekkäitä. Sekö sitten ois kiva lapsille kun tulis varmaan ero, lapset eivät voisi harrastaa mitä haluaa kun ei ole tarpeeksi rahaa, mielenterveys vanhemmilla mennyttä jne mut kunhan on se sisarus. En vaan ymmärrä.