Lue keskustelun säännöt.
Perhe-elämään liittyvä mielipiteesi, jota kaikki eivät ymmärrä -peukutusketju
Parisuhdeketjun innoittamana. Mitä perhe-elämään liittyvää mielipidettäsi kaikki eivät ymmärrä? Yksi mielipide per viesti. Peukku ylös = Olen samaa mieltä kanssasi, peukku alas = olen eri mieltä kanssasi.
Mielipide: Olen perheellinen, mutta ymmärrän täysin, että lapset eivät ole kaikille unelmien täyttymys eivätkä kaikki halua lapsia. En ymmärrä, miksi kohkataan syntyvyyden laskusta ja vaaditaan kaikkia kynnelle kykeneviä synnyttämään. Minusta on vain hyvä asia, että mahdollisimman moni lapsi syntyisi toivottuna eikä vanhemmille, jotka eivät lapsia aidosti halua.
Kommentit (244)
Omakotitalon ihannointi.
Kopioin suoraan, en muuttaisi edes kg paloissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauvavuoden raskaus. Tiedän kyllä, että vauvat ovat kovin erilaisia, omatkin olleet. Mutta minusta vauvan kanssa on ollut helppoa, jopa parisuhteelle jäi paljon aikaa kun vauva menee aikaisin nukkumaan ja nukkuu päiväunia. Raskaampaa minusta on ollut vasta kun oppilaat kävelemään ja alkavat olla jotain mieltä asioista, ja kun eivät enää nuku päiväunia😆
Vierailija kirjoitti:
Se, että (yleensä) äiti menettää oman identiteettinsä ja kiinnostuksen kaikkeen muuhun kuin omaan lapseensa/lapsiinsa ei ole tervettä. Äidin sonetilistä muuttuu taaperon/lapsen sometili. Kuvia siis enää pelkästään lapsesta.
Kaikki puheenaiheet liittyvät enää vain lapseen.
Olen äiti itsekin, mutta en voi mitenkään ymmärtää, miksi omaa lasta pitää kuvata sosiaaliseen mediaan. Miksi olettaa, että ketään kiinnostaa?
Tämä!!!
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ei kovin suosittu mielipide, mutta minun mielestä lemmikin ottaminen pikkulapsiperheeseen on lähes poikkeuksetta väärin. Lemmikki jää aina viimeiselle sijalle ja sen tarpeet unohtuvat, kun kaikki huomio on lapsissa. Väsyneet vanhemmat eivät jaksa hoitaa eläintä kunnolla, vaan siitä tulee pakollinen paha, joka hyvällä säkällä muistetaan ehkä ruokkia ajallaan. Ja tietenkin pellossa kasvaneet lapset kaltoinkohtelevat lemmikkiä "leikkimällä" sen kanssa liian rajusti (eli retuuttamalla miten sattuu) ja huutamalla korvaan, ja vanhemmat vain tuijottavat vieressä, että voi kun on söpöä.
Olen täysin samaa mieltä. Yleisesti ottaen lemmikkejä otetaan aivan liian kevein perustein. Etenkin koira vaatii paljon, jott voisi hyvin. Kenellä on tuosta noin vaan ylimääräistä aikaa 3-4 h päivässä ja esim. Seuraavat kymmenen vuotta? Ehkä eläkeläinen? Kotiäiti/-isä?itse ajattelen, että koiraa kohtaan on niin väärin ottaa sellainen jo muutenkin täyteen arkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vauvavuoden raskaus. Tiedän kyllä, että vauvat ovat kovin erilaisia, omatkin olleet. Mutta minusta vauvan kanssa on ollut helppoa, jopa parisuhteelle jäi paljon aikaa kun vauva menee aikaisin nukkumaan ja nukkuu päiväunia. Raskaampaa minusta on ollut vasta kun oppilaat kävelemään ja alkavat olla jotain mieltä asioista, ja kun eivät enää nuku päiväunia😆
Meillä allerginen vauva ei nukkunut kunnon päiväunia koko vuonna. Vasta 1 v täyttäessään alkoi nukkua kerran päivässä 1,5-2 tunnin päiväunet. Paljon helpompaa on ollut taaperoarki, kun lapsi nukkuukin päiväunet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vahvin suhde on se, jossa oikeasti pystytään jakamaan kaikki. En siis kannata esim. avioehtoja. Ne on aina petaamista eron suuntaan, ei suhteen ja perheen vahvistamista.
Meillä avioehto kuoleman varalle. Pidän siihen varautumista vähintään tärkeänä. Kannattaa nyt muistaa että avioliitto voi päättyä myös toisen kuolemaan tavalla tai toisella se päättyy joka tapauksessa. Eroa ajatellen avioehdosssa ei nyt niin järkeä ole, jos molemmat on yhtä köyhiä/varakkaita muutenkin.
En ymmärrä, miksi ihmiset tuputtavat, että pitäähän lapselle sisarus hankkia. Meillä toinen vanhempi sairastui vakavasti lapsen ollessa 1 v ja silti moni tyrkytti, että kai nyt sisaruksen pian teette, ettei tule iso ikäero.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miksi ihmiset tuputtavat, että pitäähän lapselle sisarus hankkia. Meillä toinen vanhempi sairastui vakavasti lapsen ollessa 1 v ja silti moni tyrkytti, että kai nyt sisaruksen pian teette, ettei tule iso ikäero.
Olipas tahditonta porukkaa :(
Ihan käsittämätöntä, että toiset päästelevät suustaan tuollaista.
Joopa joo, mistä ne sun sisäisiä ajatuksias osais lukea. Varmaan luulivat että tukevat sua. No se "että sinä et ymmärrä" on juurikin niin --> eli: "Sinä et ymmärrä" siispä ehkä perehdyt aiheeseen paremmin jotta ymmärtäisit asioita paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsia ei kannata tehdä huonossa rahatilanteessa. Vaikka kuinka vanhemmat rakastaisi lastaan niin se ei pelkästään riitä. Jos vanhemmat on jatkuvasti todella tiukilla taloudellisesti niin se vaikuttaa vahvasti lapsen elämään.
Yksi jäätelö kesässä ja toisten puhkikulutettuja vaatteita ei ole arvokasta elämää. Olen itsekin säästeliäs ja lasken kaiken tarkkaan mutta jos on aikuisikään mennessä käynyt ainoastaan ulkomailla Tallinnassa eikä tiedä miksi ravintolapöydässä on kaksi haarukkaa niin surettaa miten lapselta on suljettu ovi kaikkiin kokemuksiin, joita suht halvalla pystyisi kuitenkin toteuttamaan.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä sitä, ettei taaperoa aleta opettaa potalle heti, kun oppii kävelemään ilman tukea. Oksettaa ajatuskin, että pitäisi vaihtaa vaippoja jollekin kolmivuotiaalle, joka syö käytännössä samaa ruokaa kuin vanhempansa
Mulla on neljä lasta. Kaikki laitettu potalle heti kun ovat osanneet istua. Kaikilla tie vaipattomaksinoli oli hieman erilainen. Kolme heistä ei kakannut vaippaan enää täytettyään yksi ja ilman vaippaa pärjäsivät ihan hyvin noin 1,5 vuotiaina. Mutta yksi lapsista, toisiksi nuorin, ei suostunut istumaan potalla sen jälkeen kun oppi nousemaan siitä itse ylös. Kokeiltiin kaikkia keinoja, paitsi pakottamista, mutta mikään ei toiminut. Jonkin verran kolmivuotissynttäreiden jälkeen lapsi halusi vaipat pois ja siitä asti sitten ilman vaippaa. Mua nolotti se, että niin vanhalla lapsella oli vaipat. Häpeää lievitti onneksi se, että monella muullakin oli. Heillä tosin vaan siitä syystä, että pottaa ei oltu edes näytetty lapselle. Kyseinen lapsi on muutenkin ollut erilainen muihin verrattuna. Mikään asia ei oikeastaan ole hoitunut normaalisti, helposti, ilman työtä tai samalla tavalla kuin muilla meidän perheen lapsilla tai tuttavaperheessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vahvin suhde on se, jossa oikeasti pystytään jakamaan kaikki. En siis kannata esim. avioehtoja. Ne on aina petaamista eron suuntaan, ei suhteen ja perheen vahvistamista.
Kyllä siitä avioehdosta on hyötyäkin toisen suojelemiseksi. Olin yrittäjänä ja tein konkurssin 90-luvun laman aikana. Jos olisi ollut avioehto, olisi vaimoni säästynyt siltä helvetiltä. Kaikki omaisuus katsottiin yhteiseksi eikä ulosotto tuntenut sääliä eikä kohtuullisuutta.
Suosittelen tekemään avioehdon. Sitä ei koskaan tiedä mihin elämä kuljettaa.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä todella isojen ikäerojen parisuhteita. En edes käsitä, miten joku voi kiinnostua esim. oman lapsensa tai vanhempansa ikäisestä ihmisestä parisuhdemielessä.
Toisinaan ikä on vain numeroita. Olen mies, leski ja se vanhempi osapuoli. Molemmilla ovat lapset jo lentäneet pesästä.. Puolisoni sanoi etteivät hänen ikäisensä miehet osaa olla parisuhteessa. Kaverit ovat tärkeämpiä, joiden kanssa ollaan aina menossa, milloin kaljalle ja milloin johonkin matsiin. Eikä osata muutenkaan käyttäytyä. Hän pitää heitä lapsellisina.
Meillä on ihan hauskaa yhdessä. Huumorintaju on samanlainen, ehkä vähän kaksimielinen ja joskus vähän kiero. Kummallakin on omat harrastukset ja menonsa, samoin osa kaveripiiristä. Paljon olemme yhdessä viettäen laatuaikaa toistemme seurasta nauttien.. Jotkut eivät ymmärrä ikäeroamme, mutta olkoon se heidän murheensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miksi ihmiset tuputtavat, että pitäähän lapselle sisarus hankkia. Meillä toinen vanhempi sairastui vakavasti lapsen ollessa 1 v ja silti moni tyrkytti, että kai nyt sisaruksen pian teette, ettei tule iso ikäero.
Ja voi niitä jotka taipuvat paineen alla todellakin hankkimaan niitä sisaruksia lapselle, vaikka olisivat äärirajoilla sen yhdenkin kanssa. Meille tuputettiin tuota "pitäähän lapsella sitten sisarus olla" -mantraa jo tämän ainokaisemme ristiäisissä. Lea Lavenin sanoin; ei oo ei tuu. 😀 Ollaan enemmän kuin tyytyväisiä tähän tilanteeseen. En halua vuosikausien vaippa- ja pilttirumbaa, mahtavaa seurata kuinka tuo lapsi kasvaa ja kehittyy koko ajan.
Sanon päinvastoin, eli kaikki eivät tajua, miten ihania, rakkaita ja tärkeitä ne lapset ovat kaikessa työllistävyydessään <3
Vierailija kirjoitti:
Oman elämän ei tarvitse loppua siihen kun lapset syntyy. Me käydään miehen kanssa edelleen festareilla, konserteissa, teatterissa, ravintoloissa ja matkustellaan. Toki vähemmän kuin ennen, mutta mistään ei ole tarvinnut kokonaan luopua. Lapsille tutut hoitajat ja niihin paikkoihin mihin lapset voidaan ottaa mukaan niin tulevat mukaan. Ollaan käyty mm. fine dine ravintoloissa lasten kanssa (osaavat käyttäytyä) ja viime vuonna käytiin kiertämässä Aasiaa heidän kanssaan (Vietnam, Laos, Thaimaa, Kambodža).
Se ei ole aina oma valinta, loppuuko se oma elämä lasten tuloon vai ei. Se, että voi elää kuvaamasi kaltaista mukavaa elämää, vaatii aikamoisen etuoikeutetun aseman. Teidän tapauksessanne on tukiverkkoa tai rahaa maksaa hoitajille, ja taloudellinen tilanne, jaksaminen, terveys ym. kaikin puolin sillä tolalla, että tämä onnistuu. Ei ole aina vanhempien nössöyttä, laiskuutta, vääriä arvoja tai saamattomuutta, jos näyttää siltä, että he nysväävät lasten kanssa vain kotosalla. En usko, että kukaan alunperin toivoi, että elämä loppuisi lasten tuloon, ihmisillä on vain tosi erilaisia tilanteita, eikä se ole aina oma valinta.
Vierailija kirjoitti:
Että tavallinen terve ihminen laittaa itsensä lapsen edelle, koska voi.
Tämä. Syntymä on kuolemantuomio. En ymmärrä miten kellään on sydäntä tehdä lisää ihmisiä.
Että perhe voi olla ilman lasta/lapsiakin. Minulla on perhe ja siihen kuuluu mies ja kaksi kissaa. Lapsia tuskin tulee.
Vierailija kirjoitti:
Se että oma elämä jätetään tyystin. Kyllä jompi kumpi vanhemmista voi (ja täytyisikin) olla välillä yksin lasten kanssa. En itse haluaisi opettaa lapselleni, että elämä on van perheen kanssa kyhjäystä ja arkea. Tappaisin itseni jos ei koskaan pääsisi tekemään omia asioita rauhassa.
Huh. Onneks mä en tapa itseäni siksi. T. Yh. (Neljäsosa suomalaisista perheistä on yh-perheitä. Saattais olla aika hurjat im-luvut...)
Se, että (yleensä) äiti menettää oman identiteettinsä ja kiinnostuksen kaikkeen muuhun kuin omaan lapseensa/lapsiinsa ei ole tervettä. Äidin sonetilistä muuttuu taaperon/lapsen sometili. Kuvia siis enää pelkästään lapsesta.
Kaikki puheenaiheet liittyvät enää vain lapseen.
Olen äiti itsekin, mutta en voi mitenkään ymmärtää, miksi omaa lasta pitää kuvata sosiaaliseen mediaan. Miksi olettaa, että ketään kiinnostaa?