Perhe-elämään liittyvä mielipiteesi, jota kaikki eivät ymmärrä -peukutusketju

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tajua eksän nykyisen puolison haukkumista ja mollaamista, vaikka tämä olisi ihan tolkun ihminen ja auttaisi eksää lasten hoidossa. Eihän sen kanssa tarvi itse olla ylimpiä ystäviä, kunhan moikkaa tavatessa. Jos kyseessä on joku lapsia laiminlyövä tai lapsia kohtaan huonosti käyttäytyvä ihminen, niin sitten ymmärrän pahat puheet. Itsekin kädet kyynärpäitä myöten ristissä toivon, että eksä löytäisi jonkun lapsille kivan ihmisen, joka voisi hänen kanssaan hoito- ja kasvatusvastuuta jakaa. 

Onpa todella houkutteleva tarjous tulevalle puolisolle ottaa hoito- ja kasvatusvastuu jonkun toisen naisen lapsista! Juuri tästä syystä swaippaan vasemmalle kaikki alle lukioikäisten lasten isukit. Ei kiinnosta kasvatusvastuut sen enempää kuin muksujen hoitokaan. Mulla on parempaakin tekemistä kuin tehdä orjatyötä epäonnistuneista parisuhteista syntyneiden jälkeläisten vastuuhenkilönä.

Minä en kommentoisi noin jyrkästi. Mutta se on myönnettävä, että en haluaisi ottaa vastuuta toisen lapsesta tai lemmikistä. Miehelläni oli lemmikki parisuhteemme ensimmäisinä vuosina ja vielä yhteen muutettuammekin. Minulle oli raskasta huolehtia lemmikistä, jonka ottamista en itse ollut valinnut. Toiselle todella rakas lemmikki ei ollut minulle tunnetasolla samalla tavalla rakas, vaikka lemmikin hoitoon osallistuinkin.

Jos perheessä on kaksi aikuista, toinen on uskovainen ja toinen ateisti, niin ateistin ajatusmalli jyrää uskovan. Monissa perheissä lapsi jää tästä syystä kastamatta, vaikka toinen vanhempi sitä toivoisi.

En ymmärrä, miksi ateismi on arvokkaampaa kuin toisen usko.

Se että lapsia verrataan lapsettomien taholta koiriin. Noooo.... Ei ole sama asia 😀

Se että oma elämä jätetään tyystin. Kyllä jompi kumpi vanhemmista voi (ja täytyisikin) olla välillä yksin lasten kanssa. En itse haluaisi opettaa lapselleni, että elämä on van perheen kanssa kyhjäystä ja arkea. Tappaisin itseni jos ei koskaan pääsisi tekemään omia asioita rauhassa.

Miksi toivotaan lapsia ihmisiltä, joiden lapsilukutoive on nolla, samaan aikaan kun on päivän selvää aivan kaikille, että ihmisiä on maapallolla aivan liikaa? Ja kun tämä liikakansoitus tulee aiheuttamaan tuskaa tuleville sukupolville?

Ajattelevatko nämä länsimaissa lisääntymään painostavat, että liikakansoitus ei haittaa länsimaita, että meillä kuitenkin säilyy hyvät olot ja se "liikakansa" menehtyy siellä kotimaissaan, että populaatiota ei tarvitse tasata koko maapallon mittakaavassa?

Miksi kotivanhemmuus (käytännössä äitiys) ei ole työtä? Mutta jos taas palkataan joku huolehtimaan lapsista ja kodista, niin se onkin yhtä äkkiä työtä?

PS: pahin painajaiseni olisi olla kotiäiti ja kotiäitiys on todella suuri riskinotto, miettikää kahdesti, perusta on hutera.

Vierailija vierailija qw34 kirjoitti:

Se että lapsia verrataan lapsettomien taholta koiriin. Noooo.... Ei ole sama asia 😀

Ei todellakaan olekaan. Siksi tiukka ei lapsille.

Sitä, että hankitaan lisää lapsia, vaikka ei jakseta sen yhdenkään kanssa? Miksi? Ajatellaanko, että se oma tilanne helpottuu, jos lisää kuormaa?

Miksi lapselliset hermostuu, jos sanoo että säälii heitä? Toisaalta sitten jatkuva ruikutusta siitä kuinka rankkaa se vanhemmuus on.

Ja miksi veloja yritetään sääliä, kun saavat just sen minkä toivoivatkin eivätkä ruikuta omasta valinnastaan?

Vierailija kirjoitti:

Vahvin suhde on se, jossa oikeasti pystytään jakamaan kaikki. En siis kannata esim. avioehtoja. Ne on aina petaamista eron suuntaan, ei suhteen ja perheen vahvistamista.

Tämmösten pitäisi aikuistua.

Satukirjojen ja disney-leffojen parisuhteet eivät ole totta.

Yhdessä pysyminen lasten vuoksi on huonoin idea ikinä. Lasten hyvinvoinnin kannalta parasta on, että vanhemmat voivat itse hyvin ja että heidän välinsä ovat hyvät, olivat vanhemmat sitten yhdessä tai erikseen.

Mun elämä muuttui paremmaksi heti kun vanhemmat erosivat. Kaksi eri kotia eivät olleet minulle mikään ongelma kun molemmissa oli hyvä olla. 

Noh, osa ymmärtää tämän, osa ei. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perheen muodostaa myös aikuiset keskenään (plus mahdolliset lemmikkieläimet) eli lapsetonkin perhe on perhe.

Olen eri mieltä. Jos ei ole lapsia, kyseessä on talous, ei perhe.

Jos lapsiperheen lapsi kuolee, niin sit se ei ole enää perhe vaan talous?

Perhettä ei kannattaisi perustaa ihmisen kanssa, jolla on täysin erilainen ajatus rahankäytöstä tai siisteydestä kuin itsellä on. Tulee todella herkästi arjessa isoja ongelmia, jos näissä ollaan kovin eri linjoilla.

Vierailija kirjoitti:

Nyt tulee alapeukkuja, mutta tulkoot. This needs to be said.

Velat: lakatkaa yökkimästä lapsille ja haukkumasta perheellisiä. Te olette aikuisia ihmisiä, te kestätte kyllä yhden epämukavan tilanteen, jossa pieni lapsi itkee/vauvan vaippa haisee/isompi lapsi kiukuttelee. Olen aivan kurkkuani myöten täynnä tätä uutta normia, jossa lasten olemassaoloa tulee suunnilleen pyytää anteeksi, jos näiden kanssa tekee normaaleja juttuja kuten käy kaupassa. Joo, joskus lapsi väsyy tai kiukuttelee- entäs sitten? Se kuuluu elämään. Myös te täydelliset aikuiset kiukuttelette toisillenne kaupassa välillä, puhutte rumia ja ties mitä. 

Minulle on ihan sama, hankkiiko joku lapsia vai ei. En vaan jaksa tätä lasten systemaattista syrjintää ja sättimistä, Suomella ei tosiaankaan olisi siihen muutenkaan varaa. 

Kiitos tästä! Tätä olen usein miettinyt itsekin. Mitään toista ihmisryhmää ei saa samalla tavalla julkisesti mollata kuin lapsia. Heti haukuttaisiin suvaitsemattomaksi, jos joku puhuisi samoin vaikka liikuntarajoitteisista.

Vierailija kirjoitti:

Nyt tulee alapeukkuja, mutta tulkoot. This needs to be said.

Velat: lakatkaa yökkimästä lapsille ja haukkumasta perheellisiä. Te olette aikuisia ihmisiä, te kestätte kyllä yhden epämukavan tilanteen, jossa pieni lapsi itkee/vauvan vaippa haisee/isompi lapsi kiukuttelee. Olen aivan kurkkuani myöten täynnä tätä uutta normia, jossa lasten olemassaoloa tulee suunnilleen pyytää anteeksi, jos näiden kanssa tekee normaaleja juttuja kuten käy kaupassa. Joo, joskus lapsi väsyy tai kiukuttelee- entäs sitten? Se kuuluu elämään. Myös te täydelliset aikuiset kiukuttelette toisillenne kaupassa välillä, puhutte rumia ja ties mitä. 

Minulle on ihan sama, hankkiiko joku lapsia vai ei. En vaan jaksa tätä lasten systemaattista syrjintää ja sättimistä, Suomella ei tosiaankaan olisi siihen muutenkaan varaa. 

Velat on pieni vähemmistö, niitä huonosti käyttäytyviä löytyy erityisesti myös lapsellisista. Oletko törmännyt muiden lapsellisten arvosteluun vanhemmuuttasi/lapsiasi kohtaan? Niinpä, vanhemmat (äidit) ovat susia toisilleen.

Maailmassa on aivan liikaa ihmisiä, tämä pallo ei kansaa kestä. Miksi veloja ei kiitetään siitä, että eivät lisäänny ja antavat tilaa lisääntyä niille, jotka haluavat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt tulee alapeukkuja, mutta tulkoot. This needs to be said.

Velat: lakatkaa yökkimästä lapsille ja haukkumasta perheellisiä. Te olette aikuisia ihmisiä, te kestätte kyllä yhden epämukavan tilanteen, jossa pieni lapsi itkee/vauvan vaippa haisee/isompi lapsi kiukuttelee. Olen aivan kurkkuani myöten täynnä tätä uutta normia, jossa lasten olemassaoloa tulee suunnilleen pyytää anteeksi, jos näiden kanssa tekee normaaleja juttuja kuten käy kaupassa. Joo, joskus lapsi väsyy tai kiukuttelee- entäs sitten? Se kuuluu elämään. Myös te täydelliset aikuiset kiukuttelette toisillenne kaupassa välillä, puhutte rumia ja ties mitä. 

Minulle on ihan sama, hankkiiko joku lapsia vai ei. En vaan jaksa tätä lasten systemaattista syrjintää ja sättimistä, Suomella ei tosiaankaan olisi siihen muutenkaan varaa. 

Velat on pieni vähemmistö, niitä huonosti käyttäytyviä löytyy erityisesti myös lapsellisista. Oletko törmännyt muiden lapsellisten arvosteluun vanhemmuuttasi/lapsiasi kohtaan? Niinpä, vanhemmat (äidit) ovat susia toisilleen.

Toiset vanhemmat eivät sano, että lapsen saamisessa olisi jotain väärää eivätkä yökkäile sille, että minulla on lapsi. Osa tuntemistani veloista ei esimerkiksi enää halunnut lainkaan nähdä, kun olin saanut lapsen.

Minusta appivanhempien/anoppien kanssa ei tarvitse väkisin yrittää viettää aikaa ja tulla toimeen, jos kemiat eivät vaan kohtaa. Lastenkin kannalta parempi, ettei tarvitse olla kireässä ilmapiirissä. Meillä molemmat hoitaa lasten kanssa omien vanhempien luona vierailut. Elämä on stressittömämpää, kun kummankaan ei tarvitse odottaa jännityksellä mitä ikävää anoppi tällä vierailuilla tölväisee.

Joo, meille on molemmille sattunut erityisen ikävät anopit. Ja ovat siis nimenomaan anoppeina hirveitä molemmat. Äiteinä taas kohtelevat meitä lapsiaan ja lapsenlapsiaan hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Kannatan ydinperhe-ajatusta ja sitä eivät kaikki ymmärrä.

Nykyään hehkutetaan eroa, "uutta kehiin" ajatusta, yksinhuoltajuutta ja eroperheitä.

Ydinperhe on kuitenkin se lähes jokaisen oma ajatus, kun perhe perustetaan. Sitten se unohtuu, eikä enää sitouduta.

Säälin lapsia, koska läheskään aina ei olisi pakottavia syitä eroon, vaan eroon ajaudutaan toisen vanhemman oman edun tavoittelun vuoksi tai henkilökohtaisen kasvukriisin / oman elämänhallinnan ongelman vuoksi. Ratkaisu harvoin löytyy siihen ulkopuolelta.

Minäkin kannatan ydinperheajatusta mutta en ollenkaan sillä tavalla kuin se normaalisti ymmärretään. Minusta monet ovat kykenemättömiä ymmärtämään, että parisuhde ja perhe ovat kaksi eri asiaa (kuten tässäkin kommentissa). Monet ajattelevat, että parisuhde = ydinperhe ja päätyvät sen takia pitämään kuollutta parisuhdetta pystyssä kulissina, koska ajattelevat, etteivät halua rikkoa perhettä. Olen täysin sitä mieltä, että jos se perhe on menty perustamaan, niin siihen tulee sitoutua ja sen hyvinvoinnista on tilanteessa kuin tilanteessa huolehdittava. Mielestäni tämä ei kuitenkaan edellytä sitä, että jompi kumpi tai molemmat perheen aikuisjäsenet kärvistelevät valheellisessa elämässä. Jos lapsi voisi huonosti perheessä, niin ei kai hänellekään (terveessä ja hyvinvoivassa perheessä) sanottaisi, että yritä nyt vaan kestää vielä 10 vuotta esittää, että kaikki on hyvin niin sitten ehkä elämä muuttuu paremmaksi. Jostain syytä monet vanhemmat kuitenkin ajattelevat, että oman hyvinvoinnin uhraaminen tuolla tavoin olisi hyväksi perheelle.

Aikuisten ihmisten tehtävä on huolehtia siitä, että perhe säilyy vaikka parisuhde päättyy. Tiedän toki, että monet ovat kykenemättömiä niin kypsään toimintaan – varsinkin, kun se saattaa tarkoittaa arjen järjestelyjä, jotka ovat normista poikkeavia. Esimerkiksi sitä, että arkea ja lomaa vietetään sen perheen kesken edelleen ja voi olla vaikka yhteinen koti, mökki ja muuta omaisuutta vaikka ne aikuiset eivät olekaan enää keskenään parisuhteessa. Normihan on tietysti se, että eron jälkeen ollaan exästä mahdollisimman etäällä ja lapset pomppivat siinä välissä. Moni toimii sekä perheessä että parisuhteissa normien ja muiden ihmisten esimerkin mukaan ajattelematta itsenäisesti, voisiko joku muu malli sopia itselle paremmin.

Ja yhtälailla en kyllä myöskään ymmärrä sitä ajatusta, että eronneen ihmisen uuden parisuhde pitäisi aina tarkoittaa uusperheen muodostamista. Tässäkin siis vaikuttaa se sama mielestäni virheellinen ajatus, että parisuhde = perhe. Kaksi aikuista voi mielestäni olla keskenään parisuhteessa ilman, että jomman kumman tai molempien osapuolten lasten täytyy mitenkään tulla osaksi kuviota. Parisuhteelle pitää antaa oma aikansa ja huomionsa ja perheelle omansa. Se on juurikin yksi syy perheellisten ihmisten parisuhteiden näivettymiseen, että kuvitellaan sen yhteisen perhe-elämän riittävän eikä panosteta erikseen parisuhteeseen.

Yksilapsisuus olisi monelle parempi vaihtoehto kuin monen lapsen tekeminen. Todella monet vanhemmat on äärirajoilla jo kahden kanssa. En ymmärrä miksi se yksi ei ole riittänyt. Hirveän usein aiheesta keskustellessa vastataan, että kun haluttiin lapselle sisarus, kun eihän sitä voi olla vain yhtä lasta. Väitän, että lapsi kaipaa enemmän vanhempia, jotka jaksavat arjessa ja olla tämän kanssa kuin sisarusta tappelukaveriksi ja kuolemanväsyneitä vanhempia.

Onneksi yhden lapsen perheet ovat yleistyneet ja ihmiset tajunneet, että sisarus ei takaa lapsen hyvinvointia eikä sitä pidä tehdä oman jaksamisen kustannuksella.