Hassu kysymys, mutta olivatko vanhempanne aina samanlaisia?

Mun äiti on niin vaikea ihminen, että minustakin on tullut ihan hysteerinen ja hermostunut. Oli kiukkuinenkin lähes aina silloin lapsena. Eikä halannut eikä sanonut rakastavansa minua koskaan. En ainakaan muista sellaista. Joskus ravisteli olkapäistä. Se kai oli joku halaus.

Isä oli ihan ok. Normaali sen ajan mies.

Muistui mieleen että mun parhaan kaverin äiti oli tuollainen. Välillä tosi ihana ja välillä suuttui silmittömästi jos kaverin kanssa vaikka naurettiin liian kovaan ääneen sen huoneessa.

Vierailija kirjoitti:

Isäukko oli nuoruudessa just sellanen ettei tiennyt millä tuulella oli. Vanhemmiten on meininki tasaantunut.

Miksi fiksut naiset valitsevat väärin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isäukko oli nuoruudessa just sellanen ettei tiennyt millä tuulella oli. Vanhemmiten on meininki tasaantunut.

Miksi fiksut naiset valitsevat väärin?

Miksi Suomi täyttyy ruskeasilmäisistä miehistä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isäukko oli nuoruudessa just sellanen ettei tiennyt millä tuulella oli. Vanhemmiten on meininki tasaantunut.

Miksi fiksut naiset valitsevat väärin?

Miksi Suomi täyttyy ruskeasilmäisistä miehistä?

Se on eri asia.

No ei onneksi. Toki saattanut räjähtää jostain omasta mielestä mitättömästä asiasta nollasta sataan sekunnissa, ollut aivan totaalisia sanallisia ylilyöntejä. Mut ovat ehkä olleet aiheellisia, reagointitapa mennyt vaan aivan käsittämättömän yli. Siitä huolimatta ei oo koskaan tarvinnut pelätä mitään. En silti käyttäisi ikinä sellaisia sanoja mitä oon saanut kuulla. Toisaalta ehkä oon itse vaan niin hankala kun veljet ei oo koskaan kokenut samaa. Siitä huolimatta huiput vanhemmat.

Ovat samanlaisia.

Joo. Ei koskaan tiennyt, että millä tuulella ovat. Auringonpaistekin saattoi muuttua hetkessä ukkosmyrskyksi. Kävelin munankuorilla 19 vuotta ja se valitettavasti jätti minuun syvät arvet.

Äitini oli arvaamaton ja äkkipikainen. KUn hän oli hyvällä tuulella koti säteili aurinkoa ja iloa, kivoja hetkiä ja juttelua, mutta jos hän stressasi jotakin tai töissä oli ollut raskas päivä hän räjähti ihan miten sattui mistä vaan. Me lapset istuimme hiljaa omissa huoneissamme ja kuuntelimme äidin liikkeitä eteisessä, mistä tuulee.

Olisi ehkä auttanut, jos äiti olisi selittänyt huonon käytöksensä. Aina jäi olo, että hänen huono tuulensa olikin meidän lasten syy tai etenkin minun. Kannoin hirveää syyllisyyttä osasinko olla  hyväksyttävä lapsi, koska olin meistä lapsista aina keksimässä hulluja ja koulusta tuli aika ajoin valituksista käytöksestäni. Äiti sai syyn raivota niistäkin.

Isä oli vetäytyvä , vaikka äiti koettikin aina pelotella "mitä isä sanoo". Isä ei sanonut koskaan mitään, vaan keskusteli ihan järkevästi kanssamme,

Pelkästä hengittämisestä tiesi että millä tuulella akka on. Ihan järkyttävää

Kyllä. Äitini oli ja on tunne-elämältään tasainen. Isä tunteikkaampi ja välillä menetti hermonsa, mutta en koskaan pelännyt häntä. Isän hermostuminen ei tullut yllättäen, vaan merkit oli selkeästi luettavasti. Hän lähinnä korotti ääntä ja pauhasi kovaan ääneen usein muusta kuin meihin lapsiin liittyvästä asiasta.

Olen ap. Aamulla soitin äidilleni tarkistaakaeni, miten hän voi. Hän oli outo, pahantuulinen ja niukkasanainen. Kului muutama tunti ja hän soitti. Oli täysin päinvastainen, itse aurinko.

Samanlaista se oli lapsuudessa. Ap

Isä oli nuorempana usein jotenkin kireä ja äreä. Äiti on ollut aina tasainen. Vanhemmalla iällä isä muuttui leppoisammaksi ja nyt eläkkeellä on ihan erilainen kuin nuorena. Olen käsittänyt että hänellä oli nuorempana työpaineita ja hän ei kai edes tykännyt työstään. Ja tietysti lainat, vaikka olihan ne äidilläkin. Mutta nyt kun saa olla rauhassa eikä velkaa ole niin on leppoisa ja iloinen.