Hassu kysymys, mutta olivatko vanhempanne aina samanlaisia?

Up

Melko samanlaisia. Välillä isä kiukutteli elämäänsä, mutta ei onneksi kobin usein.

Kuulostaa sekä tutulta, mutta myös oudolta. Eli ei tuo ole ns. normaali kotitilanne lapselle ja tuollaisessa ympäristössä joutuu kävelemään lasinsiruilla ja tulkitsemaan jokaista risahdusta. Perusturvallisuus kärsii, jos koskaan ei voi luottaa siihen mitä kotona on vastassa. Yleensä siinä muokkautuu ihmiseksi, joka tarkkailee ympäristöä ja lukee ihmisiä koko ajan eikä oikein osaa laittaa omia tarpeita etusijalle.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa sekä tutulta, mutta myös oudolta. Eli ei tuo ole ns. normaali kotitilanne lapselle ja tuollaisessa ympäristössä joutuu kävelemään lasinsiruilla ja tulkitsemaan jokaista risahdusta. Perusturvallisuus kärsii, jos koskaan ei voi luottaa siihen mitä kotona on vastassa. Yleensä siinä muokkautuu ihmiseksi, joka tarkkailee ympäristöä ja lukee ihmisiä koko ajan eikä oikein osaa laittaa omia tarpeita etusijalle.

Ahaa?? Kyökistä kajahtaa kokemuksen syvällä rintaäänellä!

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa sekä tutulta, mutta myös oudolta. Eli ei tuo ole ns. normaali kotitilanne lapselle ja tuollaisessa ympäristössä joutuu kävelemään lasinsiruilla ja tulkitsemaan jokaista risahdusta. Perusturvallisuus kärsii, jos koskaan ei voi luottaa siihen mitä kotona on vastassa. Yleensä siinä muokkautuu ihmiseksi, joka tarkkailee ympäristöä ja lukee ihmisiä koko ajan eikä oikein osaa laittaa omia tarpeita etusijalle.

Mulla oli just tuollainen äiti. Ja olen itse just tuollainen ihminen kuten kuvasit. Isäni oli paljon ennustettavampi.

Aika ennustettavia näin päivä päivältä. Äidillä varmaankin kuukautiskierto vaikutti hieman mielialoihin.

Jotain valokuvia kun näin heidän nuoruudestaan niin olin aivan järkyttynyt! 😀

Mun vanhemmat oli oman aikansa muotitietoisia eturivin tyyppejä! 🤔😍

Isäukko oli nuoruudessa just sellanen ettei tiennyt millä tuulella oli. Vanhemmiten on meininki tasaantunut.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa sekä tutulta, mutta myös oudolta. Eli ei tuo ole ns. normaali kotitilanne lapselle ja tuollaisessa ympäristössä joutuu kävelemään lasinsiruilla ja tulkitsemaan jokaista risahdusta. Perusturvallisuus kärsii, jos koskaan ei voi luottaa siihen mitä kotona on vastassa. Yleensä siinä muokkautuu ihmiseksi, joka tarkkailee ympäristöä ja lukee ihmisiä koko ajan eikä oikein osaa laittaa omia tarpeita etusijalle.

Hyvin sanottu !

Tuo on tuttu ilmapiiri, jossa lapsi oppii olemaan näkymätön ja kuulumaton, kun ei koskaan voi tietää millä tuulella se vanhempi sattuu olemaan.

Mutta, kuten kirjoitit, se myös opettaa lukemaan ihmisiä hyvin hyvin pienistä eleistä ja se on suuri etu, jos sattuu olemaan asiakaspalvelutehtävissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa sekä tutulta, mutta myös oudolta. Eli ei tuo ole ns. normaali kotitilanne lapselle ja tuollaisessa ympäristössä joutuu kävelemään lasinsiruilla ja tulkitsemaan jokaista risahdusta. Perusturvallisuus kärsii, jos koskaan ei voi luottaa siihen mitä kotona on vastassa. Yleensä siinä muokkautuu ihmiseksi, joka tarkkailee ympäristöä ja lukee ihmisiä koko ajan eikä oikein osaa laittaa omia tarpeita etusijalle.

Mulla oli just tuollainen äiti. Ja olen itse just tuollainen ihminen kuten kuvasit. Isäni oli paljon ennustettavampi.

Outoa, että nykyäänkään ei opetata lapsille että sillä äidilläkin on se kuukautiskierto. Ne hormonipäivät voi laskea aika tarkkaan kunhan tämä tiedostaa.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa sekä tutulta, mutta myös oudolta. Eli ei tuo ole ns. normaali kotitilanne lapselle ja tuollaisessa ympäristössä joutuu kävelemään lasinsiruilla ja tulkitsemaan jokaista risahdusta. Perusturvallisuus kärsii, jos koskaan ei voi luottaa siihen mitä kotona on vastassa. Yleensä siinä muokkautuu ihmiseksi, joka tarkkailee ympäristöä ja lukee ihmisiä koko ajan eikä oikein osaa laittaa omia tarpeita etusijalle.

Bingo. Ap

Tuttua. Vanhemmat olivat sellaisia kylmää-kuumaa-tyyppejä: heidän tuulensa olisi myös ennakolta pitänyt arvata ja muokata oma käytöksensä siihen sopivaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa sekä tutulta, mutta myös oudolta. Eli ei tuo ole ns. normaali kotitilanne lapselle ja tuollaisessa ympäristössä joutuu kävelemään lasinsiruilla ja tulkitsemaan jokaista risahdusta. Perusturvallisuus kärsii, jos koskaan ei voi luottaa siihen mitä kotona on vastassa. Yleensä siinä muokkautuu ihmiseksi, joka tarkkailee ympäristöä ja lukee ihmisiä koko ajan eikä oikein osaa laittaa omia tarpeita etusijalle.

Mulla oli just tuollainen äiti. Ja olen itse just tuollainen ihminen kuten kuvasit. Isäni oli paljon ennustettavampi.

Outoa, että nykyäänkään ei opetata lapsille että sillä äidilläkin on se kuukautiskierto. Ne hormonipäivät voi laskea aika tarkkaan kunhan tämä tiedostaa.

Ja lisäänpä tuohon että nuo heilahtelut voi lääkitä pois. Seksielämän puute on pienempi paha kuin lapsi joka pelkää vanhempaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa sekä tutulta, mutta myös oudolta. Eli ei tuo ole ns. normaali kotitilanne lapselle ja tuollaisessa ympäristössä joutuu kävelemään lasinsiruilla ja tulkitsemaan jokaista risahdusta. Perusturvallisuus kärsii, jos koskaan ei voi luottaa siihen mitä kotona on vastassa. Yleensä siinä muokkautuu ihmiseksi, joka tarkkailee ympäristöä ja lukee ihmisiä koko ajan eikä oikein osaa laittaa omia tarpeita etusijalle.

Hyvin sanottu !

Tuo on tuttu ilmapiiri, jossa lapsi oppii olemaan näkymätön ja kuulumaton, kun ei koskaan voi tietää millä tuulella se vanhempi sattuu olemaan.

Mutta, kuten kirjoitit, se myös opettaa lukemaan ihmisiä hyvin hyvin pienistä eleistä ja se on suuri etu, jos sattuu olemaan asiakaspalvelutehtävissä.

Joskus ihmettelen, kun muut eivät lue ihmisiä ja tilanteita yhtä herkästi kuin minä, posottavat vain sokkona menemään. Ap

Vanhempani olivat ja ovat edelleen tasaisia, peruspositiivisia, "helppoja", tyytyväisiä, hyväntahtoisia luonteeltaan.

Eivät olleet ailahtelevaisia, temperamenttisia, epävakaita tai tuulella käyviä. Lukioiässä tutustuin kaveriin, jonka äiti kiukutteli, mökötti, saattoi pitää mykkäkoulua ja oli kaikin tavoin hankala ja erittäin dominoiva, ja se avasi silmiä aika lailla.

Mun vanhemmat oli aika turvallisia... Joskus äidistä näki että pinna kireällä mut piti parhaansa että me ei sitä huomattais... Tietty huomattiin!,, 😂

Paras äiti!

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani olivat ja ovat edelleen tasaisia, peruspositiivisia, "helppoja", tyytyväisiä, hyväntahtoisia luonteeltaan.

Eivät olleet ailahtelevaisia, temperamenttisia, epävakaita tai tuulella käyviä. Lukioiässä tutustuin kaveriin, jonka äiti kiukutteli, mökötti, saattoi pitää mykkäkoulua ja oli kaikin tavoin hankala ja erittäin dominoiva, ja se avasi silmiä aika lailla.

Kuulostaa kamalalta. Onneksi omani oli aina turvallinen. Joskus hieman yli stressantunut mutta aina turvallinen. Nyt vielä nelikymppisenäkin on mun turvasatama. Rakkain ihminen maailmaa!

Isä oli mutta äiti ei. Äiti oli alkoholisti ja koskaan ei tiennyt millä tuulella hän on, ja se tuulikin saattoi muuttui tuosta noin vaan iloisesta raivokkaaksi hetkessä.

Vierailija kirjoitti:

Isä oli mutta äiti ei. Äiti oli alkoholisti ja koskaan ei tiennyt millä tuulella hän on, ja se tuulikin saattoi muuttui tuosta noin vaan iloisesta raivokkaaksi hetkessä.

Unohtui mainita että isä siis oli ihan normaali ja hyväntuulinen, jos häntä joku kiukutti niin ei purkanut sitä muihin.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa sekä tutulta, mutta myös oudolta. Eli ei tuo ole ns. normaali kotitilanne lapselle ja tuollaisessa ympäristössä joutuu kävelemään lasinsiruilla ja tulkitsemaan jokaista risahdusta. Perusturvallisuus kärsii, jos koskaan ei voi luottaa siihen mitä kotona on vastassa. Yleensä siinä muokkautuu ihmiseksi, joka tarkkailee ympäristöä ja lukee ihmisiä koko ajan eikä oikein osaa laittaa omia tarpeita etusijalle.

Jep. Isäni oli usein turhautunut ja stressaantunut, vaikka yleisesti ottaen oli/on hyvä tyyppi, jonka kanssa on tullut käytyä paljon mielenkiintoisia keskusteluja. Mutta sai minut kyllä myös usein itkemään vielä yläaste- ja lukioiässäkin suorilla ja jopa ankarilla töksäyttelyillään. Äitini oli myös hyvin herkkänä isäni mielialoille ja jo hyvin varhain aloin toimimaan jonkinlaisena tulkkina vanhempien välillä, jotta sain tasoitettua pahimmat ulostulot. Olen myös vanhin neljästä lapsesta ja toimin myös pitkälle aikuisikään tulkkina kaikenlaisissa pienissä ja isommissa konflikteissa sisarusten ja isän välillä.

Minusta tuli kyllä aika vahva ihminen ja pystyn ottamaan iskuja hyvin vastaan, mutta nielen ne ja tasoittelen tietä, jotta kaikilla olisi hyvä olla. Tämä muodostui myös ongelmaksi avioliitossani, kun en osannut pitää puoliani. Otin jatkuvasti lisää vastuuta kannettavaksi kunnes luhistui taakkani alle (ex puoliso taas osaltaan käytti tätä hyväkseen käpertymällä entistä syvemmälle masennuksensa syövereihin).

Vanhemmiten olen tullut paljon rohkeammaksi myös sanoittamaan kriisit ja selvittämään ne oikeasti. Ne eivät enää ryömi ihoni alle, tai minun ei tarvitse asettaa omaa persoonaani vaaraan, vaan osaan selvittää ne hieman etäämmältä. Mutta aina ja jatkuvasti olen kyllä tuntosarvet herkillä tunnustelemassa ilmapiiriä.

Nykyään tiedän miksi isäni oli sellainen kuin oli. Tajusin, ja sain diagnoosin, joitakin vuosia sitten, että minulla on ad(h)d. Ja samalla tajusin, että niin on isällänikin. Nyt kun hän on tuon diagnoosin kautta oppinut ymmärtämään itseään paremmin, on hän huomattavasti rauhoittunut ja osaa suhtautua itseensä lempeämmin ja huumorilla. Tämä on tehnyt hyvää koko perhedynamiikalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani olivat ja ovat edelleen tasaisia, peruspositiivisia, "helppoja", tyytyväisiä, hyväntahtoisia luonteeltaan.

Eivät olleet ailahtelevaisia, temperamenttisia, epävakaita tai tuulella käyviä. Lukioiässä tutustuin kaveriin, jonka äiti kiukutteli, mökötti, saattoi pitää mykkäkoulua ja oli kaikin tavoin hankala ja erittäin dominoiva, ja se avasi silmiä aika lailla.

Kuulostaa kamalalta. Onneksi omani oli aina turvallinen. Joskus hieman yli stressantunut mutta aina turvallinen. Nyt vielä nelikymppisenäkin on mun turvasatama. Rakkain ihminen maailmaa!

Minulla myös nelikymppisenä vanhemmat edelleen ailahtelevia. Tulee olo, että on tehnyt jotain väärin.