Mitä ajattelette siitä, että joku ei halua ystävystyä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En mittään, enemmän ihmettelen sitä kun väitetään ettei välitä ihmisistä tai kaipaa ihmisiä ja silti kynsin ja hampain yritetään kaapia niitä elämäänsä. Samainen ihminen on tosin tunnustanut käyttäneensä exääkin puhtaasti hyväkseen suhteessa joten kyseessä lienee joku persoonallisuushäiriö ja hän tarvitsee jotain lakeijoita ja ihailijoita elämäänsä vaikkei heistä välitä oikeasti.

Jos suhtaudut noin mustavalkoisen splittaavasti, narsistisesti, johonkin ihmiseen, ei mikään ihme, ettei hän halua "ystäväksesi" - Oh, tarkoitan, syntipukiksesi, maalitauluksesi, sylkykupiksesi. Åjdå mikä paha narsisti!

Missäs on tämä ymmärtäväinen asenne, kun puhutaan niistä existä.....

En todellakaan tiedä, keiden existä puhut - omistaisi? - ja millaista käytöstä pitäisi ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Hienointa on, kun ystävystyy johonkuhun silleen pikkuhiljaa, esim. opiskellessa tai harrastuksessa. Sitä suhdetta ei tarvi pakottaa, vaan se tulee luonnostaan kun molemmilla klikkaa= samanhenkisyys. Sellasta kun vielä kohtais.

Mulla on pari tällaista ystävää, joiden kanssa on helppoa, ystävyyttä ei tarvitse erityisesti hoitaa eikä siihen sisälly mitään draamaa, ja ystävyys kestää sen, että joskus ollaan kuukausiakin pitämättä yhteyttä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sitä tylynä pidetään, mutta oma päätös se silti on, kenenkä kanssa sitä haluaa ystäväksi. Ja mihin oma aika ja kiinnostus riittää.

Kun en ole suostunut kaveeraamaan jonkun kanssa, siinä on sitten tavalliset tervehtimisetkin sen toisen osapuolen toimesta jääneet ja olen muuttunut hänelle ilmaksi ja pilkan kohteeksi. En tajua, miksi ihmisille ei useinkaan riitä ns. hyvänpäivän tuttavuus, vaan pitäisi alkaa myös muutenkin kaveerata, jos jonkun kanssa tutustuu ja alkaa jutella. Jos ei sitten ole valmis tulemaan kylään ja kahville, ei ole kohta yhtikäs mikään.

Hyvän päivän tutut ovat hyödyttömiä.

Mitä mä just luin? Pitäisikö kaikista ihmisistä hyötyä?

Tätä harvempi myöntää, mutta tosi moni ajattelee noin. Erään kerran yksi opettajatuttavani (!) aivan avoimesti selitti, että hänen ystäväpiirissään on eräs vähän ikäväluontoinen lakimies. Hän kuitenkin pitää tämän lähellään ja ystävissään, koska on hyvä olla lakimies tuttavana 😅

Eipä vois ällöttävämmältä tuntua, jos joku hymistelee ja on olevinaan kiinnostunut minusta vaan siksi,että vois käyttää mua yöpaikkana lomareissulla ollessaan tai päästessään kyydissä jonnekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En mittään, enemmän ihmettelen sitä kun väitetään ettei välitä ihmisistä tai kaipaa ihmisiä ja silti kynsin ja hampain yritetään kaapia niitä elämäänsä. Samainen ihminen on tosin tunnustanut käyttäneensä exääkin puhtaasti hyväkseen suhteessa joten kyseessä lienee joku persoonallisuushäiriö ja hän tarvitsee jotain lakeijoita ja ihailijoita elämäänsä vaikkei heistä välitä oikeasti.

Jos suhtaudut noin mustavalkoisen splittaavasti, narsistisesti, johonkin ihmiseen, ei mikään ihme, ettei hän halua "ystäväksesi" - Oh, tarkoitan, syntipukiksesi, maalitauluksesi, sylkykupiksesi. Åjdå mikä paha narsisti!

Missäs on tämä ymmärtäväinen asenne, kun puhutaan niistä existä.....

En todellakaan tiedä, keiden existä puhut - omistaisi? - ja millaista käytöstä pitäisi ymmärtää.

Eli et ole koskaan kokenut narsistista exää, onneksi olkoon siitä. Kyllä siinä tulee hyvinkin splittaavat olotilat. Ja jos ihminen on itse kertonut käyttäneensä toisia hyväksi niin miten se mielestäsi voi olla millään tavalla hyväksyttävää. Puolusteletko tässä nyt omaa käytöstäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En mittään, enemmän ihmettelen sitä kun väitetään ettei välitä ihmisistä tai kaipaa ihmisiä ja silti kynsin ja hampain yritetään kaapia niitä elämäänsä. Samainen ihminen on tosin tunnustanut käyttäneensä exääkin puhtaasti hyväkseen suhteessa joten kyseessä lienee joku persoonallisuushäiriö ja hän tarvitsee jotain lakeijoita ja ihailijoita elämäänsä vaikkei heistä välitä oikeasti.

Jos suhtaudut noin mustavalkoisen splittaavasti, narsistisesti, johonkin ihmiseen, ei mikään ihme, ettei hän halua "ystäväksesi" - Oh, tarkoitan, syntipukiksesi, maalitauluksesi, sylkykupiksesi. Åjdå mikä paha narsisti!

Missäs on tämä ymmärtäväinen asenne, kun puhutaan niistä existä.....

En todellakaan tiedä, keiden existä puhut - omistaisi? - ja millaista käytöstä pitäisi ymmärtää.

Piti olla : omistasi

Mitään auervaaraa tai pössyttelijää ei tietysti tarvitsekaan ymmärtää, kyllähän vastavuoroinen empatia kulkee aina kahteen suuntaan niin, että molemmat haluavat molemmille hyvää, ei vain itselleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En mittään, enemmän ihmettelen sitä kun väitetään ettei välitä ihmisistä tai kaipaa ihmisiä ja silti kynsin ja hampain yritetään kaapia niitä elämäänsä. Samainen ihminen on tosin tunnustanut käyttäneensä exääkin puhtaasti hyväkseen suhteessa joten kyseessä lienee joku persoonallisuushäiriö ja hän tarvitsee jotain lakeijoita ja ihailijoita elämäänsä vaikkei heistä välitä oikeasti.

Jos suhtaudut noin mustavalkoisen splittaavasti, narsistisesti, johonkin ihmiseen, ei mikään ihme, ettei hän halua "ystäväksesi" - Oh, tarkoitan, syntipukiksesi, maalitauluksesi, sylkykupiksesi. Åjdå mikä paha narsisti!

Missäs on tämä ymmärtäväinen asenne, kun puhutaan niistä existä.....

En todellakaan tiedä, keiden existä puhut - omistaisi? - ja millaista käytöstä pitäisi ymmärtää.

Eli et ole koskaan kokenut narsistista exää, onneksi olkoon siitä. Kyllä siinä tulee hyvinkin splittaavat olotilat. Ja jos ihminen on itse kertonut käyttäneensä toisia hyväksi niin miten se mielestäsi voi olla millään tavalla hyväksyttävää. Puolusteletko tässä nyt omaa käytöstäsi.

Katso vastaukseni 25.

Kaikkea ei tarvitse tietystikään hyväksyä tai ymmärtää, en minäkään jää huonoon hyväksikäyttösuhteeseen hyväksikäytettäväksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sitä tylynä pidetään, mutta oma päätös se silti on, kenenkä kanssa sitä haluaa ystäväksi. Ja mihin oma aika ja kiinnostus riittää.

Kun en ole suostunut kaveeraamaan jonkun kanssa, siinä on sitten tavalliset tervehtimisetkin sen toisen osapuolen toimesta jääneet ja olen muuttunut hänelle ilmaksi ja pilkan kohteeksi. En tajua, miksi ihmisille ei useinkaan riitä ns. hyvänpäivän tuttavuus, vaan pitäisi alkaa myös muutenkin kaveerata, jos jonkun kanssa tutustuu ja alkaa jutella. Jos ei sitten ole valmis tulemaan kylään ja kahville, ei ole kohta yhtikäs mikään.

Hyvän päivän tutut ovat hyödyttömiä.

Mitä mä just luin? Pitäisikö kaikista ihmisistä hyötyä?

Tätä harvempi myöntää, mutta tosi moni ajattelee noin. Erään kerran yksi opettajatuttavani (!) aivan avoimesti selitti, että hänen ystäväpiirissään on eräs vähän ikäväluontoinen lakimies. Hän kuitenkin pitää tämän lähellään ja ystävissään, koska on hyvä olla lakimies tuttavana 😅

Eipä vois ällöttävämmältä tuntua, jos joku hymistelee ja on olevinaan kiinnostunut minusta vaan siksi,että vois käyttää mua yöpaikkana lomareissulla ollessaan tai päästessään kyydissä jonnekin.

Tähän mennessä on kertynyt siinä määrin ikäviä kokemuksia ystävyydestä, etten autokyydin tai majoituspaikan takia pitäisi ketään lähipiirissä. Ystävyys perustuu yhdessä viihtymisella ja silloin, jos voi olla avuksi niin on mutten hyötymisen takia jaksa enää katsella omitushaluisuutta, seurusteluasioihin sekaantumista tai vaatimusta muuttua toisenlaiseksi, jotta vastaisin "ystävän" käsitystä minusta tai olisin tarpeeksi samankaltainen hänen kanssaan.  eri

Facebookkiin olen ottanut kavereiksi ihmisiä, joiden kanssa on jotain yhteistä: ollaan vanhoja koulukavereita,vanhoja kavereita, sukulaisia tai jostain harrastuksesta tuttuja,että tunnen heidät siis jotenkin. Toivottavasti minusta ei välity ylimielistä kuvaa, kun en hyväksy jotain ihan tuntematonta kaverikseni. Tavallaan turhilla tuttavilla ei minulla ole mitään tekemistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sitä tylynä pidetään, mutta oma päätös se silti on, kenenkä kanssa sitä haluaa ystäväksi. Ja mihin oma aika ja kiinnostus riittää.

Kun en ole suostunut kaveeraamaan jonkun kanssa, siinä on sitten tavalliset tervehtimisetkin sen toisen osapuolen toimesta jääneet ja olen muuttunut hänelle ilmaksi ja pilkan kohteeksi. En tajua, miksi ihmisille ei useinkaan riitä ns. hyvänpäivän tuttavuus, vaan pitäisi alkaa myös muutenkin kaveerata, jos jonkun kanssa tutustuu ja alkaa jutella. Jos ei sitten ole valmis tulemaan kylään ja kahville, ei ole kohta yhtikäs mikään.

Hyvän päivän tutut ovat hyödyttömiä.

Mitä mä just luin? Pitäisikö kaikista ihmisistä hyötyä?

Tätä harvempi myöntää, mutta tosi moni ajattelee noin. Erään kerran yksi opettajatuttavani (!) aivan avoimesti selitti, että hänen ystäväpiirissään on eräs vähän ikäväluontoinen lakimies. Hän kuitenkin pitää tämän lähellään ja ystävissään, koska on hyvä olla lakimies tuttavana 😅

Eipä vois ällöttävämmältä tuntua, jos joku hymistelee ja on olevinaan kiinnostunut minusta vaan siksi,että vois käyttää mua yöpaikkana lomareissulla ollessaan tai päästessään kyydissä jonnekin.

Ystävyyden pitää olla vastavuoroista. Kyllä sen ennenpitkää huomaa, jos aina on ite se,joka tarjoaa, järjestää, kulettaa,ottaa yhteyttä,on aktiivisempi. 

Tämä! Aikuisiällä on vaivaannuttavaa kun joku haluaa ehdon tahdoin kaveerata. Pahinta on kun joku vanha tuttu alkaa seurustelemaan ja keksii että aletaan kaveeraamaan pariskuntina, ei, ei, ei, me olemme molemmat niin epäsosiaalisia. Tai se kun lähdetään porukalla viikonloppuun ja jätetään naiset vähän tutustumaan. Harva haluaa kuulla pelikoneen rakentamisestani :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sitä tylynä pidetään, mutta oma päätös se silti on, kenenkä kanssa sitä haluaa ystäväksi. Ja mihin oma aika ja kiinnostus riittää.

Kun en ole suostunut kaveeraamaan jonkun kanssa, siinä on sitten tavalliset tervehtimisetkin sen toisen osapuolen toimesta jääneet ja olen muuttunut hänelle ilmaksi ja pilkan kohteeksi. En tajua, miksi ihmisille ei useinkaan riitä ns. hyvänpäivän tuttavuus, vaan pitäisi alkaa myös muutenkin kaveerata, jos jonkun kanssa tutustuu ja alkaa jutella. Jos ei sitten ole valmis tulemaan kylään ja kahville, ei ole kohta yhtikäs mikään.

Hyvän päivän tutut ovat hyödyttömiä.

Mitä mä just luin? Pitäisikö kaikista ihmisistä hyötyä?

Tätä harvempi myöntää, mutta tosi moni ajattelee noin. Erään kerran yksi opettajatuttavani (!) aivan avoimesti selitti, että hänen ystäväpiirissään on eräs vähän ikäväluontoinen lakimies. Hän kuitenkin pitää tämän lähellään ja ystävissään, koska on hyvä olla lakimies tuttavana 😅

Eipä vois ällöttävämmältä tuntua, jos joku hymistelee ja on olevinaan kiinnostunut minusta vaan siksi,että vois käyttää mua yöpaikkana lomareissulla ollessaan tai päästessään kyydissä jonnekin.

Tähän mennessä on kertynyt siinä määrin ikäviä kokemuksia ystävyydestä, etten autokyydin tai majoituspaikan takia pitäisi ketään lähipiirissä. Ystävyys perustuu yhdessä viihtymisella ja silloin, jos voi olla avuksi niin on mutten hyötymisen takia jaksa enää katsella omitushaluisuutta, seurusteluasioihin sekaantumista tai vaatimusta muuttua toisenlaiseksi, jotta vastaisin "ystävän" käsitystä minusta tai olisin tarpeeksi samankaltainen hänen kanssaan.  eri

Tällainen omistushalu ja tarve muokata ystävää on jotain käsittämätöntä. Luulin sen jääneen teini-ikään tai viimeistään parinkympin ensimmäiselle puoliskolle mutta oikeasti jotkut aikuisetkin käyttäytyvät samalla lailla. Varsinkin joillain naisilla on hinku sekaantua ystävän rakkauselämään, ulkonäköön, terveysasioihin ja jopa harrastuksiin. Silti siitä paistaa läpi se, että oikeasti ystävälle ei haluta parasta vaan pääasia on saada päällepäsmäröidä ja olla ystävyyssuhteessa se parempi osapuoli.

Minulla oli muutama tällainen niin sanottu ystävä nuorempana ja jos he tuputtivat minulle esimerkiksi ulkonäkövinkkejä, olivat ne aina mm. värejä, jotka eivät käyneet minulle ollenkaan tai hiusmalleja, jotka olisivat korostaneet huonompia puoliani. Kun jälkeenpäin nyt asiaa muistelen, niin kenelläkään heistä ei oikein ollut mitään omia kiinnostuksenkohteita tai intohimoja. Ainoat puheenaiheet liittyivät muihin ihmisiin ja heidän ulkonäkönsä, tekemistensä ja muun ruotimiseen. Osa ei tainnut lisäksi hahmottaa välittämisen ja päsmäröinnin tai kannustamisen ja painostamisen eroa. Nämä menevät suloisesti sekaisin osalla vielä aikuisenakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sitä tylynä pidetään, mutta oma päätös se silti on, kenenkä kanssa sitä haluaa ystäväksi. Ja mihin oma aika ja kiinnostus riittää.

Kun en ole suostunut kaveeraamaan jonkun kanssa, siinä on sitten tavalliset tervehtimisetkin sen toisen osapuolen toimesta jääneet ja olen muuttunut hänelle ilmaksi ja pilkan kohteeksi. En tajua, miksi ihmisille ei useinkaan riitä ns. hyvänpäivän tuttavuus, vaan pitäisi alkaa myös muutenkin kaveerata, jos jonkun kanssa tutustuu ja alkaa jutella. Jos ei sitten ole valmis tulemaan kylään ja kahville, ei ole kohta yhtikäs mikään.

Hyvän päivän tutut ovat hyödyttömiä.

Mitä mä just luin? Pitäisikö kaikista ihmisistä hyötyä?

Tätä harvempi myöntää, mutta tosi moni ajattelee noin. Erään kerran yksi opettajatuttavani (!) aivan avoimesti selitti, että hänen ystäväpiirissään on eräs vähän ikäväluontoinen lakimies. Hän kuitenkin pitää tämän lähellään ja ystävissään, koska on hyvä olla lakimies tuttavana 😅

Eipä vois ällöttävämmältä tuntua, jos joku hymistelee ja on olevinaan kiinnostunut minusta vaan siksi,että vois käyttää mua yöpaikkana lomareissulla ollessaan tai päästessään kyydissä jonnekin.

Tähän mennessä on kertynyt siinä määrin ikäviä kokemuksia ystävyydestä, etten autokyydin tai majoituspaikan takia pitäisi ketään lähipiirissä. Ystävyys perustuu yhdessä viihtymisella ja silloin, jos voi olla avuksi niin on mutten hyötymisen takia jaksa enää katsella omitushaluisuutta, seurusteluasioihin sekaantumista tai vaatimusta muuttua toisenlaiseksi, jotta vastaisin "ystävän" käsitystä minusta tai olisin tarpeeksi samankaltainen hänen kanssaan.  eri

Tällainen omistushalu ja tarve muokata ystävää on jotain käsittämätöntä. Luulin sen jääneen teini-ikään tai viimeistään parinkympin ensimmäiselle puoliskolle mutta oikeasti jotkut aikuisetkin käyttäytyvät samalla lailla. Varsinkin joillain naisilla on hinku sekaantua ystävän rakkauselämään, ulkonäköön, terveysasioihin ja jopa harrastuksiin. Silti siitä paistaa läpi se, että oikeasti ystävälle ei haluta parasta vaan pääasia on saada päällepäsmäröidä ja olla ystävyyssuhteessa se parempi osapuoli.

Minulla oli muutama tällainen niin sanottu ystävä nuorempana ja jos he tuputtivat minulle esimerkiksi ulkonäkövinkkejä, olivat ne aina mm. värejä, jotka eivät käyneet minulle ollenkaan tai hiusmalleja, jotka olisivat korostaneet huonompia puoliani. Kun jälkeenpäin nyt asiaa muistelen, niin kenelläkään heistä ei oikein ollut mitään omia kiinnostuksenkohteita tai intohimoja. Ainoat puheenaiheet liittyivät muihin ihmisiin ja heidän ulkonäkönsä, tekemistensä ja muun ruotimiseen. Osa ei tainnut lisäksi hahmottaa välittämisen ja päsmäröinnin tai kannustamisen ja painostamisen eroa. Nämä menevät suloisesti sekaisin osalla vielä aikuisenakin.

Mun yksi "ystävä" alkoi puuttua jopa mun raha-asioihin! Ei esim. käsittänyt vuokra-asumista ollenkaan vaan jankkasi loputtomiin "kyllä sun kannattaa ostaa oma". Ei varmaan tarvii sanoa, että on entinen ystävä..

No mistä niitä kavereita sitten saa jos ihmisten asenne on tuo ettei edes haluta olla kenenkään kaveri?

Vierailija kirjoitti:

No mistä niitä kavereita sitten saa jos ihmisten asenne on tuo ettei edes haluta olla kenenkään kaveri?

Olen saanut niitä jo riittävästi lapsuudessa ja opiskeluissa. En tarvitse tai halua tällä hetkellä enempää.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mistä niitä kavereita sitten saa jos ihmisten asenne on tuo ettei edes haluta olla kenenkään kaveri?

Olen saanut niitä jo riittävästi lapsuudessa ja opiskeluissa. En tarvitse tai halua tällä hetkellä enempää.

Ap

Niin sulla on mutta mulla ei ole yhtään kaveria.

Onko kaikki ihmiset ja asiat aina pakko lokerisoida.

Eikö voisi (ainakin välillä) mennä tilanteen ja fiiliksen mukaan ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mistä niitä kavereita sitten saa jos ihmisten asenne on tuo ettei edes haluta olla kenenkään kaveri?

Olen saanut niitä jo riittävästi lapsuudessa ja opiskeluissa. En tarvitse tai halua tällä hetkellä enempää.

Ap

Niin sulla on mutta mulla ei ole yhtään kaveria.

Sun pitää koittaa tutustua sellaisiin, joilla ei ole vielä riittävästi ystäviä. Jotkut ei tunnu ymmärtävän, että ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen menee aikaa. Sen kaiken ajan lisäksi, mikä menee työssäkäyntiin, kotihommiin, perheeseen, harrastuksiin, sukulaisuussuhteisiin jne. Ja nukkuakin pitäisi jossain välissä. Kuinka monelle ystävälle riittää aikaa riippuu ihan ihmisestä. Jollain saattaa riittää aika kymmenellekin, toisella taas vain yhdelle tai kahdelle. Kun on itselle sopiva määrä ystäviä, ei pode jatkuvaa huonoa omaatuntoa siitä, ettei ole ehtinyt viestittää/soittaa/tavata jotain ystävistään. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mistä niitä kavereita sitten saa jos ihmisten asenne on tuo ettei edes haluta olla kenenkään kaveri?

Olen saanut niitä jo riittävästi lapsuudessa ja opiskeluissa. En tarvitse tai halua tällä hetkellä enempää.

Ap

Niin sulla on mutta mulla ei ole yhtään kaveria.

Sun pitää koittaa tutustua sellaisiin, joilla ei ole vielä riittävästi ystäviä. Jotkut ei tunnu ymmärtävän, että ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen menee aikaa. Sen kaiken ajan lisäksi, mikä menee työssäkäyntiin, kotihommiin, perheeseen, harrastuksiin, sukulaisuussuhteisiin jne. Ja nukkuakin pitäisi jossain välissä. Kuinka monelle ystävälle riittää aikaa riippuu ihan ihmisestä. Jollain saattaa riittää aika kymmenellekin, toisella taas vain yhdelle tai kahdelle. Kun on itselle sopiva määrä ystäviä, ei pode jatkuvaa huonoa omaatuntoa siitä, ettei ole ehtinyt viestittää/soittaa/tavata jotain ystävistään. 

No niinhän minä olen yrittänytkin mutta en kelpaa kenenkään kaveriksi.

Monella on melko erikoiset motiivit esittää ystävää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mistä niitä kavereita sitten saa jos ihmisten asenne on tuo ettei edes haluta olla kenenkään kaveri?

Olen saanut niitä jo riittävästi lapsuudessa ja opiskeluissa. En tarvitse tai halua tällä hetkellä enempää.

Ap

Niin sulla on mutta mulla ei ole yhtään kaveria.

Niin on paljon muitakin sellaisia, joilla kavereita ei ole. Potentiaalisen ystävän voisi löytää heidän joukostaan, koska heidän kohdallaan ei ainakaan ole kyse siitä, että heillä olisi jo riittävästi kavereita. Toisaalta ystävän voi löytää myös heistä, jotka eivät yksinäisiä ole. Tällainen aloitus jossain anonyymipalstalla ei tarkoita sitä, etteikö kukaan, siis yhtään kukaan, haluaisi lisää samanhenkisiä kavereita elämäänsä.

Itse en halua olla ns. säälikaveri kenellekään enkä myöskään suostuisi ystävystymään kenenkään kanssa, joka haluaisi olla kaverini vain siksi, että olen yksinäinen. Molemmat olen kokenut ja voin sanoa, että homma ei toiminut kumminkaan päin. Säälin ja velvollisuudentunnon pohjalle ei pidä lähteä rakentamaan ystävyyttä, koska silloin se ei ole ystävyyssuhde alkuunkaan. Pahimmillaan sellaisesta voi kehittyä myrkyllinen läheisriippuvuussuhde, jossa kumpikaan ei ole siksi, että aidosti viihtyisi toisen seurassa.