Lue keskustelun säännöt.
Riitaa miehen harrastuksista
13.06.2023 |
Mieheni on ollut tosi innokas urheilun harrastaja aina. Tiesin tämän jo seurusteluaikana ja arvostan sitä, että hän haluaa elää terveellisesti ja urheilla. Nyt vaan lasten syntymän jälkeen tuntuu siltä, että riitelemme jatkuvasti miehen harrastuksista tai oikeammin niihin käytettävästä ajasta.
Olen itse hoitovapaalla kotona 10-kk vauvan kanssa ja 2,5-vuotias leikki-ikäisen kanssa ja tarkoitus on olla kotona ainakin tammikuuhun 24 asti (mahdollisesti jopa elokuuhun 24 asti). Miehellä on vaativa työ, jossa työpäivät venyvät välillä 10-tuntisiksi. Sen lisäksi hän tarvitsee 1,5-3 tuntia päivässä urheilemiseen 5-6 päivänä viikossa.
Tämän lisäksi tulee sitten vielä kisamatkat, jotka vie aina vähintään koko viikonlopun. Seurusteluaikoina lähdin näihin usein mukaan, mutta lasten kanssa koen ne turhan hankaliksi, kun ei lapset jaksa seisoskella paikallaan ja katsoa kisaa tuntitolkulla.
Ja kaiken tämän päälle, mies on nyt kavereineen innostunut golffaamisesta ja sitä pitäisi päästä tekemään joka viikonloppu.
Ja minulta alkaa oikeasti olla huumori vähissä. Minä yritän käydä kävelylle tai juoksulenkillä aamulla kuuden jälkeen (miehen valmistuessa työpäiväänsä), sillä toinen vaihtoehto on lasten mentyä nukkumaan.
Ei tämä minusta ihan reilulta tunnu. Mies puolestaan väittää, että minä tiesin kuinka tärkeää liikunta/urheilu hänelle on jo ennen lasten syntymää ja nyt yritän häntä muuttaa vaatimalla, että hänen pitäisi luopua harrastuksistaan. Ja hänestä se on hirvittävän epäreilua.
Olenko kohtuuton, kun vaadin miestäni luopumaa jostain menoistaan?
Vai onko mieheni kohtuuton, kun kuvittelee elämän jatkuvan aivan ennallaan myös lasten syntymän jälkeen?
Kommentit (720)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kun puhutaan miten mies joutuisi eron jälkeen pitämään lapsia niin tiedoksi, ei ole sellaista lakia olemassakaan. Mies voi aivan hyvin olla tapaamatta ollenkaan jos niin haluaa.
Se 'mies' on kiinni omissa vanhemmissaan, jotka kuulostavat huolehtivilta. Olen satavarma, että jos mies ei tyhmyyksissään aikoisi eron jälkeen nåhdä lastaan, hänen vanhempansa laittaisivat hänet kuriin. Mietin jopa sitä, että onko ap:n välit appivanhempiin niin hyvät, että hän voisi keskustella heidän kanssaan siitä, että miten mies voisi luoda tiivimmät suhteet lapsiinsa ja olla heille läsnä.
Kuka tekee tuollaisen kanssa lapsia? Haukut lopulta kuinka idiootti ap on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitisi taisi aavistella, että miehestä ei ole vielä isäksi ja siksi yritti toppuutella sinua. Ensinnäkin miehen pitäisi itsenäistyä vanhemmistaan. Minulla on varakkaat vanhemmat, jotka voisivat kustantaa vaikka koko perheemme elämisen, mutta ainoa taloudellinen tuki mitä saan heiltä on auton lainaaminen välillä kun tarvitaan kahta autoa ja äiti on parit akupunktiot maksanut minulle lahjaksi. En muuhun suostuisikaan. Vanhemmista pitää myös ottaa henkistä hajurakoa, jotta voi kasvaa omaksi itsenäiseksi itsekseen. Luuletko, että se on onnistunut mieheltä? Sinun pitää ainakin elää omaa elämääsi ja olla riippumaton miehestäsi. Pitää olla tunne, että pärjää elämässä, vaikka läheiset jostain syystä katoaisivat maan päältä. Semmoinen pystyvyyden tunne täytyy olla. Kirjoittamistasi asioista tulee tunne, että miehesi saattaa ajatella, että sinä olet hänelle mahdollistaja. Hoidat kodin ja perheen, jotta hän voi tehdä mitä haluaa. Yrityksen perustaminen on iso homma ja tulee viemään miehen kaiken ajan ja hän tarvitsee silloin sinut pyörittämään kaiken muun. Haluatko sellaista? Opiskele itsellesi ammatti mahdollisimman nopeasti, jotta et tule olemaan taloudellisesti riippuvainen miehestä.
Vierailija kirjoitti:
APlle ei käy mikään mitä ehdottaa ja puolustelee vaan miestä. Mukaankaan ei kelpaa mennä eikä viitsi vaatia. No sitten tyytyy vaan osaansa.
Ihan perus pirkko.
Vierailija kirjoitti:
Puolisosi on itsekäs. Minkälaista se liikuntaharrastus on, että voiko sinne ottaa lapset mukaan? Ja toisekseen onko kyseessä kilpaurheilu vai ihan vaan harrastus? Jos harrastus, niin hänen on vähennettävä sitä harrastamista ja keskityttävä perhevelvollisuuksiin. Ei voi olla niin, että kaikki kaatuu sun niskoillesi.
Minä menin naimisiin kilpaurheilijan kanssa. Meillä oli diili, että hän jää esikoisesta hoitovapaalle ja minä menen töihin. Hän hoiti kodin ja muksut, minä kävin töiden jälkeen kuntosalilla tai lenkillä ja kun tulin kotiin, hän lähti urheilemaan. Ruuat oli valmiina. Lapset kun kasvoi, he lähti mukaan urheilukentälle ja nyt meillä on perheessä kilpaurheilevia nuoria.
Ymmärrän tarpeesi omalle ajalle, mutta liikuntaa se ei välttämättä estä vaikka lapset on nurkilla. Esim. jumppa onnistuu ja vauvaa voi käyttää apuna. Lapsiako et voi pakata rattaisiin ja käydä kävelyillä tai juoksemassa juoksurattailla? Ollessani nuorimmasta hoitovapaalla (mies oli jo lopettanut aktiiviuran) 3-vuotias marssi ihan kumman pitkiä lenkkejä, vaikka seisomalautakin oli vaunuihin liitettynä.
Tuollahan ap ne harrastukset kertoo ja usea niitä kommentoi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin tuota, kun kerrot että aina kun otat aihetta esille miehesi alkaa syyllistää sinua siitä, että yrität muuttaa häntä. Oikeastihan kyse on siitä, että hän itse laiminlyö omia velvollisuuksiaan, eikä mistään muuttamisesta. Mutta siis millainen itse olit ennen lapsia? Kerroit, että ainakin tanssia harrastit. Mitä kaikkea muuta olet muuttanut? Voisit ottaa esille nämä asiat, että sinäkin olet perheen myötä ja etenkin hänen käytöksensä takia JOUTUNUT muuttumaan. Eli missä on vastavuoroisuus?
Tämä. Eli itsestäänselvää miehelle, että nainen luopuu harrastuksesta, lykkää opintoja, jää kotiin ym. Miehen elämä jatkuu pääisin samana, uusia harrastuksia vielä tulee. Parisuhdeaika ja perheaika ei kiinnosta. Kerro nyt sille miehellesi, ETTÄ LASTEN MYÖTÄ ON PAKKO MUUTTUA. Tämän pitäisi olla itsestäänselvää kaikille jotka lisääntyy, ei vain äideille.
Tanssiharrastus jäi kun maha alkoi haitata (ei mies vaatinut sen jättämistä pois). Kavereiden kanssa yhteydenpito pikkuhiljaa vähentynyt, kun tuntuu vaan, että ei minulla ole enää mitään puhuttavaa heidän kanssaa. Ei heitä mun vauvan kakkavaipat kiinnosta eikä oikein minua heidän opiskelijabileet.
Muuten mun päivät ennen lapsia täyttyi tosiaan ihan tavallisista nuoren menoista: käytiin kavereiden kanssa kahvilla, syömässä, elokuvissa tai istuttiin vaan jonkun luona kattomas Netflixii tai luin kirjaa tai pelasin. Ja tietty ihan se lukio vei aikaa.
Mutta en siis koe, että olisin kauhean paljon joutunut luopumaan mistään. Kai mä olen aina ollut vähän sellainen kotihiiri.
Mies taas on aina ollut sellainen ikiliikkuja. Ei se osaa olla paikallaan. Sen vähän ajan, mitä työltä ja harrastuksilta jää, se tekee remppaa kotona tai touhuaa/urheilee lasten kanssa
No mikä tässä nyt sitten enää mieltä kaihertaa? Kymmeniä sivuja samaa valitusta ja miehen puolustelua. En jaksa kaikkia sivuja lukea läpi, mutta puhuitko miehesi kanssa? Asiat eivät täällä vatvomalla muutu suuntaan eikä toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puolisosi on itsekäs. Minkälaista se liikuntaharrastus on, että voiko sinne ottaa lapset mukaan? Ja toisekseen onko kyseessä kilpaurheilu vai ihan vaan harrastus? Jos harrastus, niin hänen on vähennettävä sitä harrastamista ja keskityttävä perhevelvollisuuksiin. Ei voi olla niin, että kaikki kaatuu sun niskoillesi.
Minä menin naimisiin kilpaurheilijan kanssa. Meillä oli diili, että hän jää esikoisesta hoitovapaalle ja minä menen töihin. Hän hoiti kodin ja muksut, minä kävin töiden jälkeen kuntosalilla tai lenkillä ja kun tulin kotiin, hän lähti urheilemaan. Ruuat oli valmiina. Lapset kun kasvoi, he lähti mukaan urheilukentälle ja nyt meillä on perheessä kilpaurheilevia nuoria.
Ymmärrän tarpeesi omalle ajalle, mutta liikuntaa se ei välttämättä estä vaikka lapset on nurkilla. Esim. jumppa onnistuu ja vauvaa voi käyttää apuna. Lapsiako et voi pakata rattaisiin ja käydä kävelyillä tai juoksemassa juoksurattailla? Ollessani nuorimmasta hoitovapaalla (mies oli jo lopettanut aktiiviuran) 3-vuotias marssi ihan kumman pitkiä lenkkejä, vaikka seisomalautakin oli vaunuihin liitettynä.
Kyllä mun mies ihan kilpatasolla sitä triatlonia harrastaa. Ja välillä sitten harjoituksena käy juoksemassa maratonin tai puolimaratonin, joskus jotain pyöräilykisojakin.
Miehellä on tähtäimessä sellaiset sikahienot ja kalliit juoksurattaat (jotta voisi ottaa lapset lenkille mukaan), mutta huonojen kanssa ei kuulemma voi juosta ja ne miehen haluamat maksaa iha sikana.
En niinkään kaipaa omaa aikaa (tai onhan se joskus hyvä, mutta ei se suurin ongelma) eikä ongelma oikeastaan ole minun omien harrastusten puute, vaan se, että miehellä ei ole tarpeeksi aikaa minulle ja lapsille. Kaipaan miestäni ja haluaisin, että hän priorisoisi edes joskus minut ja lapset ja meidän kanssa vietettävän ajan.
Kai tuo golf oli se viimeinen pisara. Mies on siinä siis ihan aloittelija ja käynyt vasta muutamia kertoja kaverinsa kanssa rangella lyömässä. Mutta mieheni tuntien, oppii golfinkin ihan hetkessä ja sitten ollaankin kaikki viikonloput kavereiden kanssa golfaamassa
Provohan tämä on. Ap on jatkanut tätä ketjua jo useamman päivän. Hänellähän piti olla 2,5v ja 10kk lapset. Missä ne on kun äiti vaan palstailee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin tuota, kun kerrot että aina kun otat aihetta esille miehesi alkaa syyllistää sinua siitä, että yrität muuttaa häntä. Oikeastihan kyse on siitä, että hän itse laiminlyö omia velvollisuuksiaan, eikä mistään muuttamisesta. Mutta siis millainen itse olit ennen lapsia? Kerroit, että ainakin tanssia harrastit. Mitä kaikkea muuta olet muuttanut? Voisit ottaa esille nämä asiat, että sinäkin olet perheen myötä ja etenkin hänen käytöksensä takia JOUTUNUT muuttumaan. Eli missä on vastavuoroisuus?
Tämä. Eli itsestäänselvää miehelle, että nainen luopuu harrastuksesta, lykkää opintoja, jää kotiin ym. Miehen elämä jatkuu pääisin samana, uusia harrastuksia vielä tulee. Parisuhdeaika ja perheaika ei kiinnosta. Kerro nyt sille miehellesi, ETTÄ LASTEN MYÖTÄ ON PAKKO MUUTTUA. Tämän pitäisi olla itsestäänselvää kaikille jotka lisääntyy, ei vain äideille.
Heh. Erotkaa. Paras päätös mitä olen tehnyt. Nyt on aikaa olla niiden lasten kanssa ja harrastaa, koska se nainen luo kiireen tyhjästä. Tiedät että olen oikeassa. Some, pershedelmien vertailu ja niillä kilpailu, materialistiset vaatimukset, kulissit jne. Koittakaa keskittyä olennaiseen ja miettiä mikä on ajankäytöllisesti järkevä tapa hoitaa asioita.
Vierailija kirjoitti:
Provohan tämä on. Ap on jatkanut tätä ketjua jo useamman päivän. Hänellähän piti olla 2,5v ja 10kk lapset. Missä ne on kun äiti vaan palstailee?
Sellaista on näiden elämä. Valitetaan netissä sitä ettei ehdi ja miehessä on vikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolisosi on itsekäs. Minkälaista se liikuntaharrastus on, että voiko sinne ottaa lapset mukaan? Ja toisekseen onko kyseessä kilpaurheilu vai ihan vaan harrastus? Jos harrastus, niin hänen on vähennettävä sitä harrastamista ja keskityttävä perhevelvollisuuksiin. Ei voi olla niin, että kaikki kaatuu sun niskoillesi.
Minä menin naimisiin kilpaurheilijan kanssa. Meillä oli diili, että hän jää esikoisesta hoitovapaalle ja minä menen töihin. Hän hoiti kodin ja muksut, minä kävin töiden jälkeen kuntosalilla tai lenkillä ja kun tulin kotiin, hän lähti urheilemaan. Ruuat oli valmiina. Lapset kun kasvoi, he lähti mukaan urheilukentälle ja nyt meillä on perheessä kilpaurheilevia nuoria.
Ymmärrän tarpeesi omalle ajalle, mutta liikuntaa se ei välttämättä estä vaikka lapset on nurkilla. Esim. jumppa onnistuu ja vauvaa voi käyttää apuna. Lapsiako et voi pakata rattaisiin ja käydä kävelyillä tai juoksemassa juoksurattailla? Ollessani nuorimmasta hoitovapaalla (mies oli jo lopettanut aktiiviuran) 3-vuotias marssi ihan kumman pitkiä lenkkejä, vaikka seisomalautakin oli vaunuihin liitettynä.
Kyllä mun mies ihan kilpatasolla sitä triatlonia harrastaa. Ja välillä sitten harjoituksena käy juoksemassa maratonin tai puolimaratonin, joskus jotain pyöräilykisojakin.
Miehellä on tähtäimessä sellaiset sikahienot ja kalliit juoksurattaat (jotta voisi ottaa lapset lenkille mukaan), mutta huonojen kanssa ei kuulemma voi juosta ja ne miehen haluamat maksaa iha sikana.
En niinkään kaipaa omaa aikaa (tai onhan se joskus hyvä, mutta ei se suurin ongelma) eikä ongelma oikeastaan ole minun omien harrastusten puute, vaan se, että miehellä ei ole tarpeeksi aikaa minulle ja lapsille. Kaipaan miestäni ja haluaisin, että hän priorisoisi edes joskus minut ja lapset ja meidän kanssa vietettävän ajan.
Kai tuo golf oli se viimeinen pisara. Mies on siinä siis ihan aloittelija ja käynyt vasta muutamia kertoja kaverinsa kanssa rangella lyömässä. Mutta mieheni tuntien, oppii golfinkin ihan hetkessä ja sitten ollaankin kaikki viikonloput kavereiden kanssa golfaamassa
Mies elää sinkkunuoruuttaan ja vanhempansa sen hänelle kustantaa. Sinä olet joku kodinhoitaja ilmeisesti siellä koton ajoka hoitaa lapset ja jonka vanhempansa elättää myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolisosi on itsekäs. Minkälaista se liikuntaharrastus on, että voiko sinne ottaa lapset mukaan? Ja toisekseen onko kyseessä kilpaurheilu vai ihan vaan harrastus? Jos harrastus, niin hänen on vähennettävä sitä harrastamista ja keskityttävä perhevelvollisuuksiin. Ei voi olla niin, että kaikki kaatuu sun niskoillesi.
Minä menin naimisiin kilpaurheilijan kanssa. Meillä oli diili, että hän jää esikoisesta hoitovapaalle ja minä menen töihin. Hän hoiti kodin ja muksut, minä kävin töiden jälkeen kuntosalilla tai lenkillä ja kun tulin kotiin, hän lähti urheilemaan. Ruuat oli valmiina. Lapset kun kasvoi, he lähti mukaan urheilukentälle ja nyt meillä on perheessä kilpaurheilevia nuoria.
Ymmärrän tarpeesi omalle ajalle, mutta liikuntaa se ei välttämättä estä vaikka lapset on nurkilla. Esim. jumppa onnistuu ja vauvaa voi käyttää apuna. Lapsiako et voi pakata rattaisiin ja käydä kävelyillä tai juoksemassa juoksurattailla? Ollessani nuorimmasta hoitovapaalla (mies oli jo lopettanut aktiiviuran) 3-vuotias marssi ihan kumman pitkiä lenkkejä, vaikka seisomalautakin oli vaunuihin liitettynä.
Kyllä mun mies ihan kilpatasolla sitä triatlonia harrastaa. Ja välillä sitten harjoituksena käy juoksemassa maratonin tai puolimaratonin, joskus jotain pyöräilykisojakin.
Miehellä on tähtäimessä sellaiset sikahienot ja kalliit juoksurattaat (jotta voisi ottaa lapset lenkille mukaan), mutta huonojen kanssa ei kuulemma voi juosta ja ne miehen haluamat maksaa iha sikana.
En niinkään kaipaa omaa aikaa (tai onhan se joskus hyvä, mutta ei se suurin ongelma) eikä ongelma oikeastaan ole minun omien harrastusten puute, vaan se, että miehellä ei ole tarpeeksi aikaa minulle ja lapsille. Kaipaan miestäni ja haluaisin, että hän priorisoisi edes joskus minut ja lapset ja meidän kanssa vietettävän ajan.
Kai tuo golf oli se viimeinen pisara. Mies on siinä siis ihan aloittelija ja käynyt vasta muutamia kertoja kaverinsa kanssa rangella lyömässä. Mutta mieheni tuntien, oppii golfinkin ihan hetkessä ja sitten ollaankin kaikki viikonloput kavereiden kanssa golfaamassa
Miehesi ei ole valmis isäksi, on niin nuori ja haluaa elää ja nauttia nuoruuttaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko te kaikki muut oikeesti osannut keskustella läpi kaikki ajatukset lastenhoidon vastuiden jakamisesta, töiden ja harrastusten määrästä, molempien omasta ajasta jne etukäteen ennen lasten syntymää?
Miten sen osaa tehdä kun ei oo mitään ymmärrystä millaista se lapsiperheen elämä on?
Ei me osattu.Ap
Me oltiin jo 29 ja 31 kun tutustuttiin ja jo ennen ensimmäisiä treffejä keskusteltiin siitä, miten halutaan hoitaa lapset. Tai tuo oli sellainen arvokeskustelu mitä käytiin, ei siinä vaiheessa ollut mitään treffejä edes tiedossa. Mutta molemmat oltiin sillä kannalla, että ei niitä lapsia kovin pienenä päiväkotiin laiteta.
Minä koin tuon keskustelun melkeinpä riidanhaluisena miehen osalta, mutta ilmeisesti hän vain testaili. Häneen teki vaikutuksen, että minulla oli mielipiteitä ja osasin perustella ne ja niin hän pyysi minut treffeille. Seurusteluaikoina toki tuli kummankin ajankäyttö tutuksi, ei meillä kummallakaan ollut mitään aikaavieviä harrastuksia, jotka olisivat pitäneet poissa kotoa. Nyhjäsimme enempi tietokoneella ja kävimme välillä kävelyllä.
Meillä on vain yksi lapsi ja hoidin hänet pitkälti ja mies teki töissä pitkää päivää. Kotiin tullessaan hän sentään teki meille ruokaa ja kun lapsi oli taapero, mies piti häntä lonkalla kantoliinassa samalla kun hän kokkaili. Lapsi kurkki siinä innostuneena miehen tekemisiä. Mutta mies teki kyllä töissä pitkää päivää ja liian usein oli niitä päiviä, jolloin mies oli lähtenyt ennen lapsen heräämistä eikä tullut kotiin, ennen kuin lapsi oli jo nukkumassa.
Miehelle taisi olla jonkinlainen herätys, kun kerran hänen kotiintullessaan silloin ehkä parivuotias lapsi hihkui innoissaan: "Isi tuli käymään!" Kai hän siitä tajusi, että on ollut liikaa pois, kun lapsiparka ei edes tajua isän asuvan meillä. Mutta meni siinä silti vielä jonkin verran aikaa, ennen kuin isän ja tyttären suhde läheni enemmän ja heillä alkoi olla kahdenkeskisiä juttuja. Kaksistaan kävivät hiihtämässä ja pyöräilemässä ja päivällispöydässä kävivät mielenkiintoisia keskusteluita aiheista, joihin en pystynyt osallistumaan, kun en samanlainen lukutoukka ole ja yleissivistyksessäni on ammottavia aukkoja.
Lukion aikana tytär nörttiytyi ja sen myötä hänellä alkoi olla isänsä kanssa myös ohjelmointiin liittyviä keskusteluita ja näitä ammatillisia keskusteluita he käyvät välillä vieläkin nyt kun tytär on jo aikuinen (tai itse asiassa 22, täyttää 23 loppuvuodesta).
Kyllä minä itkin monet kerrat, kun mies tuli niin myöhään kotiin, mutta kyllä meillä myös oli sellaista mukavaa perheen yhdessäoloa silloinkin, kun lapsi oli ihan pieni. Ja todella iloinen olen siitä, että mies löysi sitten myöhemmin oman tapansa olla isä ja löysi ne yhteiset jutut, mitä tekivät sitten lapsen kanssa. Meillä oli ulkomaanreissuillakin välillä sellaista, että mies ja tyttö menee into piukkaja johonkin museoon ja minä jään hotellille notkumaan, kun en jaksanut innostua museosta :-) Vastaavasti mies jäi kotiin, kun minä menin tytön kanssa Madonnan tai Imagine Dragonsin konserttiin :-) Mutta Ed Sheeranin konserttiin, joka oli Tallinnassa, mentiin koko perhe <3
Ihana tarina. Onnellinen loppu, vaikka nainen hylättiin yksin lapsen kanssa ja mies tekee mitä huvittaa. Tarinan opetus: naisen kannattaa nöyrtyä, lopussa kiitos seisoo.
Onko tarinasi tosi vai keksitty? Ainakin osia tuosta jutusta on ollut palstalla ennenkin.
Minua aina raivostuttaa lukea näistä pikkulapsi perheistä, joissa isä painaa helkatin pitkää päivää silloin, kun lapsi on ihan pieni ja äiti hoitamassa sitä kotona. Siis juuri silloin, kun nainen tarvitsisi kaiken sen tuen ja avun uuden ihmistaiven kanssa. Joo joo raha raha, mutta kyllä se aika ja läsnäolo on tuossa vaiheessa silti akuutisti tärkein asia, kuin iso massi.
Minä taas ihmettelen, kun täällä jotkut kertovat, kuinka miehet joutuvat tekemään helv..pitkää päivää. Miten se on työsuhteessa edes mahdollista? Vai tehdäänkö ne ilman palkkaa?
Ylitöitä jokaisessa yrityksessä viranomaiset valvovat, sanktion uhalla ja jo laki velvoittaa ne ilmoittamaan vuosittain. Maksimi määrä on 250h/v joka tarkoittaa n. 20h/kk ja 5h/viikossa eli tunti päivässä. Ja vain poikkeusluvalla voi sen ylittää, jos yhteiskunnallinen etu sitä vaatii.
Ihanko oikeasti moni yritys tietoisesti ottaa riskin ja tietoisesti syyllistyy rikokseen ja on valmis ottamaan riskin kymppitonnien sanktiotioista kun lähes jokainen mies tuntuu tekevän pitkää työpäivää vai onko todellisuus toinen ja nämä miehet maleksivat työpaikalla ja viettävät vapaa-aikaansa työssä ja ilman mitään korvausta tai palkkaa. Sitäkin on ollut miesvaltaisilla aloilla, sekin on nähty, ettei kotiin lähteminen kiinnosta, vaan maleksitaan työpaikoilla.
Suorittavalla portaalla noin. Kun noustaan tikapuita ylöspäin niin ei välttämättä ole ylitöitä eikä säännöllistä työaikaakaan. Ei siinä useinkaan maleksimisesta ole kyse. Esim omalla alalla ihan tavallista että jos haluaa urallaan edetä niin tunteja ei paljon lasketa. Osakkaaksi kun pääsee niin joutaa golfaamaan paremminkin. Tosin nuoremmat sukupolvet kai vähän fiksumpia eli muutosta on ehkä tulossa, mutta hitaasti.
Ai putkimiehillä sitten ei? Mies vaikuttaa olevan pyrkyri, perustyöt tehdään virallisella työajalla. Ne hallinnon puolen asiat sitten omalla ajalla, ja kulutetaan aika työpaikalla ns. huvikseen, näytetään työnantajalle, ettei ole kiire kotiin vaan ollaan niin niin sitoutunut työntekijä. Eikä sinne kotisirkukseen todellakaan ole kiirekään.
AP, ei missään nimessä opiskelua miehen toiveiden mukaisesti kaupalliselle alalle. Ei missään nimessä töihin miehen firmaan ennen kuin se todella on kannattava, eli ei luultavasti tulevien kymmenen vuoden aikana. Ja tosiaan, oma yritys tarkoittaa ettei miestä varsinkaan alkuvuosina näy kotona tuotakaan vähää.
Ja tuo lastenhoitoapu, ei sukulaiset ole mitään ilmaisia lastenvahteja, joille muksut, varsinkaan vauvan voi tuosta noin vain työntää. Äitisi on tehnyt erittäin hyvän valinnan, kertonut sinulle jo etukäteen mielipiteensä, joka näin jälkikäteen ajatellen taisi olla aivan oikea, ja antaa teidän nyt itse selvittää sotkunne, jotka itse olette aiheuttaneet. Tekemällä oppii, ja useimmiten paras oppi tulee kantapään kautta.
No joo, äiti teki selväksi, että hänestä teen virheen. Teki selväksi jo odotusaikana, että häntä on sitten turha pyytää apuun, kun arki käy raskaaksi. Ja nyt periaatteen naisena toteuttaa sitä.
No jos jotain olen jo nyt päättänyt, niin sen, että tulevaisuudessa vaikka omat lapset tekisi minusta vääriä päätöksiä, niin mä olen heidän tukena aina. En ikinä hylkää heitä selviytymään itsekseen
Ap
Miksei miehen vanhemmat auta kun maksavat muutenkin pojalleen kaiken?
Miehen vanhemmat auttavatkin, niin rahallisesti kuin muutenkin, niin paljonkuln ehtivät ja pystyvät. Me mm asutaan miehen vanhempien omistamassa asunnossa.
Ap
En sano tätä pahalla, mutta miehesi on vanhempiensa pilalle hommoteltu kakara ja täysin riippuvainen vanhempiensa taloudellisesti ja henkisestä tuesta ja napanuora vielä katkaisematta. Ja tähän kuvioon hän on perustanut perheen ja halunnut lapsia, sano vielä, miehellä haaveissa kolmas lapsi. Ja sinä vielä tuet tätä unelmahöttöä.
Jos et halua ajatella itseäsi, sinun pitää ajatella lapsia ja tehdä siihen muutos lasten takia. Lapset ansaitsevat parempaa. Mitä tapahtuisi, jos sairastuisit tai joutuisit onnettomuuteen, kun lapsilla on vain sinut.
Nyt opiskelut käyntiin ja hankit itsellesi ammatin ja otat omaa aikaa ja mies vastuuseen omista valinnoistaan ja pois äitinsä helmoista ja taloudellisesta riippuvaisuudesta.
Muutosta ei tapahdu, jos sinä et sitä itse tee.
Ja on ymmärrettävää, että ihminen tekee elämässään virheitä ja elää unelmahötössä, mutta niistäkin voi oppia ja muuttaa elämän suunnan. Tsemppiä.Kolmatta lasta ei enää tule, se on sovittu jo ennen esikoisen syntymää. Seuraavaksi on minun opintojen aika.
Tottahan se on, että olemme aika riippuvaisia miehen vanhemmista. Heistä on tullut ikään kuin varavanhemmat minullekin varsinkin nyt kun yhteydenpito omaan äitiini on vähentynyt. Ja rahallisesti perheemme olisi huomattavan paljon tiukemmalla ilman heidän apua. Enkä oikein osaa kuvitella, että tästä lähtisimme väkisin irtaantumaan, kun he selvästi haluavat auttaa.Ja vaikka tosiaan auttavat niin paljon kun pystyvät, niin aika kiireisiä ovat miehen vanhemmatkin: kaksi yrittäjää. Sieltä se idea oman firman perustamisesta miehelläkin varmaan tulee, kun ikänsä kasvanut perheessa, jossa molemmat on yrittäjiä (miehen isä vielä varsin menestynyt sellainen)
Ap
Tuohon isovanhempien apuun ei voi liikaa luottaa. Meillä molemmat appivanhemmat sai syövän ja kuolivat molemmat 4 kuukauden sisään. Ja olivat vasta seitsemänkymppisiä. Anoppi 69v. Sitten jos jotain käy ,niin tulee perinnönjako ja taloudellinen apu loppuu. Kyllä teidän pitäisi ilman apua selvitä. No ehkä tämä on provo.
Miehen vanhemmat on vasta viiskymppisiä, eiköhän ne aika pitkään oo vielä kuvioissa mukana
ApJa jos nyt jostain syystä niin kamalan surullisesti lähivuosina kävisi, että miehen vanhemmat kuolisi, niin meillä ei tosiaankaan olisi mitään hätää, kun mies on molempien vanhempiensa ainoa perijä
Ja tämä siis nimenomaan taloudellisesta näkökulmasta. Muutenhan me menetettäisiin meidän paras tuki ja turva
Ap
Nyt ymmärrän miksi ero ei tule kysymykseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi vain sinun pitäisi luopua vapaa-ajastasi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolisosi on itsekäs. Minkälaista se liikuntaharrastus on, että voiko sinne ottaa lapset mukaan? Ja toisekseen onko kyseessä kilpaurheilu vai ihan vaan harrastus? Jos harrastus, niin hänen on vähennettävä sitä harrastamista ja keskityttävä perhevelvollisuuksiin. Ei voi olla niin, että kaikki kaatuu sun niskoillesi.
Minä menin naimisiin kilpaurheilijan kanssa. Meillä oli diili, että hän jää esikoisesta hoitovapaalle ja minä menen töihin. Hän hoiti kodin ja muksut, minä kävin töiden jälkeen kuntosalilla tai lenkillä ja kun tulin kotiin, hän lähti urheilemaan. Ruuat oli valmiina. Lapset kun kasvoi, he lähti mukaan urheilukentälle ja nyt meillä on perheessä kilpaurheilevia nuoria.
Ymmärrän tarpeesi omalle ajalle, mutta liikuntaa se ei välttämättä estä vaikka lapset on nurkilla. Esim. jumppa onnistuu ja vauvaa voi käyttää apuna. Lapsiako et voi pakata rattaisiin ja käydä kävelyillä tai juoksemassa juoksurattailla? Ollessani nuorimmasta hoitovapaalla (mies oli jo lopettanut aktiiviuran) 3-vuotias marssi ihan kumman pitkiä lenkkejä, vaikka seisomalautakin oli vaunuihin liitettynä.
Kyllä mun mies ihan kilpatasolla sitä triatlonia harrastaa. Ja välillä sitten harjoituksena käy juoksemassa maratonin tai puolimaratonin, joskus jotain pyöräilykisojakin.
Miehellä on tähtäimessä sellaiset sikahienot ja kalliit juoksurattaat (jotta voisi ottaa lapset lenkille mukaan), mutta huonojen kanssa ei kuulemma voi juosta ja ne miehen haluamat maksaa iha sikana.
En niinkään kaipaa omaa aikaa (tai onhan se joskus hyvä, mutta ei se suurin ongelma) eikä ongelma oikeastaan ole minun omien harrastusten puute, vaan se, että miehellä ei ole tarpeeksi aikaa minulle ja lapsille. Kaipaan miestäni ja haluaisin, että hän priorisoisi edes joskus minut ja lapset ja meidän kanssa vietettävän ajan.
Kai tuo golf oli se viimeinen pisara. Mies on siinä siis ihan aloittelija ja käynyt vasta muutamia kertoja kaverinsa kanssa rangella lyömässä. Mutta mieheni tuntien, oppii golfinkin ihan hetkessä ja sitten ollaankin kaikki viikonloput kavereiden kanssa golfaamassa
Tuo siis taas minulta AP
Ja sitten kun sanotaan, että minä vaan puolustelen miestä: no niin taidan tehdä, kun osa teistä haukkuu miehen maan rakoon. Ei hän huono mies ole. Eikä huono isäkään. Kyllä aina kotona ollessaan touhuaa lasten kansssa.
Ja kyllä, eilen juteltiin pitkään vaikka mies tulikin treeneistä aika myöhään. Ja vähän jopa tuntui, että ymmärsi. Ainakin jollain tasolla. Ainakaan tällä kertaa ei ruvennut tulemaan sitä samaa ikuista valitusta siitä, miten minä yritän muuttaa häntä.
Ehkä osasin nyt käyttää oikeita sanoja (teidän viisaat neuvot auttoi)
Ja voisin kyllä oikeasti joku kerta jutella miehen äidin kanssa ja katsoa saisinko sieltä tukea miehen käytöksen muuttamiseen. Hän on on oikeasti ihana ihminen ja mun paras tuki ja turva
Kiitos siitä!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset on pieniä vain muutaman vuoden, onneksi oma mieheni on älynnyt tämän ja laittanut omat harrastukset toiselle sijalle. Toisaalta jos on oikeasti mahdollisuuksia huipulle jossain urheilulajissa, ei voi odotella ikämiessarjaa (tai -nais) ja tämä olisi molempien puolisoiden hyvä hoksata ennen lasten tekoa ja keskustella asiasta.
Ei mies mikään ammattiurheilija ole eikä sellaiseksi yritäkään tulla. Mutta kilpailee puolitosissaan ja pärjääkin ihan kohtuullisesti sellaisessa "ei-ammattilaistason" kilpailuissa
Tämä on sitä kaikkein naurettavinta touhua. Raportoiko vielä nettisaiteille treeninsä ja kisansa?
Mutta siis voisiko mies vähentää työntekoaan? Ja sit esim 6 kertaa viikossa treenit painottuen viikonloppuun. Viikolla tekisi nopeammin.
No siis mies ei ole vaan valmis isäksi on niin nuori vielä. Halusiko hänkin lapset ja ymmärsi että heitä pitää hänenkinhoitaa ja viettää aikaa ja kasvattaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset on pieniä vain muutaman vuoden, onneksi oma mieheni on älynnyt tämän ja laittanut omat harrastukset toiselle sijalle. Toisaalta jos on oikeasti mahdollisuuksia huipulle jossain urheilulajissa, ei voi odotella ikämiessarjaa (tai -nais) ja tämä olisi molempien puolisoiden hyvä hoksata ennen lasten tekoa ja keskustella asiasta.
Ei mies mikään ammattiurheilija ole eikä sellaiseksi yritäkään tulla. Mutta kilpailee puolitosissaan ja pärjääkin ihan kohtuullisesti sellaisessa "ei-ammattilaistason" kilpailuissa
Tämä on sitä kaikkein naurettavinta touhua. Raportoiko vielä nettisaiteille treeninsä ja kisansa?
Mutta siis voisiko mies vähentää työntekoaan? Ja sit esim 6 kertaa viikossa treenit painottuen viikonloppuun. Viikolla tekisi nopeammin.
Ainniin ja se golf pois. Se on jo liikaa
Voin vaan kuvitella mitä tapahtuu kun aloitat ne opiskelut... Ei mies noita harrastuksiaan vähennä.
Miten teillä menee talvet kun nuohan on kausilajeja golf, maraton ja triathlon? Mitä harrastaa talvella? Töistäkään ei voi jatkuvasti lomailla.
APlle ei käy mikään mitä ehdottaa ja puolustelee vaan miestä. Mukaankaan ei kelpaa mennä eikä viitsi vaatia. No sitten tyytyy vaan osaansa.