Riitaa miehen harrastuksista

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän ehdittiin illalla vielä jutella ja mies kertoi, että sillä on välillä vähä fomo-olo (=fear of missing out) kun kaverit laittaa snäppii golffaamasta. Ja siks kun yks kaveri alko käymää rangella lyömäs, niin halus mukaan. Lupasi unohtaa sen golfin nyt ainakin muutamaki vuodeksi.

Ja ite sanoi, että tajuu nyt, että pelätessään että missaa kivoi juttuihin kavereiden kaa, missaakin ihan liian ison palan lapsiensa arkea

Ap

Tuossa se nuori ikä näkyy. Vanhempana useimmat ihmiset eivät vain yksinkertaisesti jaksa eikä kyllä haluakaan pyöriä kavereiden kanssa vaan oma perhe vie voiton. Lapset on tässä nyt kaikista tärkein asia niin miehen pitää vain kestää kivojen juttujen missaaminen kavereiden

kanssa. Uhraus ei lopulta ole suuri kun tilalle tulee merkityksellisiä hetkiä lasten kanssa.

Ei ehkä välttämättä nuori ikä pelkästään vaan myös se että kaveripiiri on eri elämäntilanteessa, elävät sitä parikymppiselle tyypillistä menevää elämää. "Fomo" voi oikeasti tuntua vähän ahdistavalta, epäkypsyyden piikkiin voi ehkä mennä se itse haluttu ja suunniteltu perhe tästä kärsii.

Ihan kehityskelpoiseltahan tuo mies vaikuttaa siinä mielessä että vaikuttaa ihan kypsästi nyt käsitelleen ja keskustelleen tästä nyt kun vihdoin pääsitte asiaan. Tsemppiä jatkoon.

Se on helppo todeta, että epäkypsä kun murehtii jotain fomoa. Mutta kyllä minäkin ymmärrän sen ahdistavan fiiliksen, kun kaverit menee ja postaa kuvia hauskoista paikoista ja itsellä päivät menee vähän muissa tunnelmissa

Ap

Sitä sanoinkin että ymmärrän tunteen ja se on ihan luonnollinen. Ja että teille tuo lisähaasteen se että olette oletettavasti ainoita/harvoja kaveriporukoissanne jotka elävät jo tuota elämänvaihetta.

Jep, ainoita tätä elämänvaihetta eläviä ollaan kaveripirukassamme. Suurin osa mun vanhoista kavereista opiskelee ja bilettää. Ja miehen kaverit elää railakasta sinkkuelämää (pari seurustelee suht vakavasti)

Ap

Sori, mut mun on vaan tosi mahdotonta ymmärtää miksi kukaan vapaaehtoisesti hankkii lapsia parikymppisenä? Opiskelu ja työura ei edes siinä ole se suurin ongelma, niitä ehtii tehdä myöhemminkin.

MUTTA:

Ikinä enää sä et voi olla se huoleton 20-kymppinen, jolle maailma ja sen seikkailut on auki, jos olet lapsia tehnyt.

Joo, totta kai sitä voi bilettää sitten 40+-vuotiaana, mutta ei se ole sama juttu ollenkaan. Plus silloin ne sun omat ikätoverit on just siinä lapsiperhepyörityksessä, jossa sinä nyt. Bailaatko sitten niiden omien lasten ikätovierien kanssa?

Kai joku sentään tajuaa, että ei kaikki parikymppiset elä biletykselle.

Miksi yksi vastaaja kokoajan todistelee, että ap tarvitsee psykoterapiaa? Kelan myöntämään psykoterapiatukeen pitää olla työ- tai opiskelukyky heikentynyt ja mikähän laitettaisiin diagnoosiksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän ehdittiin illalla vielä jutella ja mies kertoi, että sillä on välillä vähä fomo-olo (=fear of missing out) kun kaverit laittaa snäppii golffaamasta. Ja siks kun yks kaveri alko käymää rangella lyömäs, niin halus mukaan. Lupasi unohtaa sen golfin nyt ainakin muutamaki vuodeksi.

Ja ite sanoi, että tajuu nyt, että pelätessään että missaa kivoi juttuihin kavereiden kaa, missaakin ihan liian ison palan lapsiensa arkea

Ap

Tuossa se nuori ikä näkyy. Vanhempana useimmat ihmiset eivät vain yksinkertaisesti jaksa eikä kyllä haluakaan pyöriä kavereiden kanssa vaan oma perhe vie voiton. Lapset on tässä nyt kaikista tärkein asia niin miehen pitää vain kestää kivojen juttujen missaaminen kavereiden

kanssa. Uhraus ei lopulta ole suuri kun tilalle tulee merkityksellisiä hetkiä lasten kanssa.

Ei ehkä välttämättä nuori ikä pelkästään vaan myös se että kaveripiiri on eri elämäntilanteessa, elävät sitä parikymppiselle tyypillistä menevää elämää. "Fomo" voi oikeasti tuntua vähän ahdistavalta, epäkypsyyden piikkiin voi ehkä mennä se itse haluttu ja suunniteltu perhe tästä kärsii.

Ihan kehityskelpoiseltahan tuo mies vaikuttaa siinä mielessä että vaikuttaa ihan kypsästi nyt käsitelleen ja keskustelleen tästä nyt kun vihdoin pääsitte asiaan. Tsemppiä jatkoon.

Se on helppo todeta, että epäkypsä kun murehtii jotain fomoa. Mutta kyllä minäkin ymmärrän sen ahdistavan fiiliksen, kun kaverit menee ja postaa kuvia hauskoista paikoista ja itsellä päivät menee vähän muissa tunnelmissa

Ap

Sitä sanoinkin että ymmärrän tunteen ja se on ihan luonnollinen. Ja että teille tuo lisähaasteen se että olette oletettavasti ainoita/harvoja kaveriporukoissanne jotka elävät jo tuota elämänvaihetta.

Jep, ainoita tätä elämänvaihetta eläviä ollaan kaveripirukassamme. Suurin osa mun vanhoista kavereista opiskelee ja bilettää. Ja miehen kaverit elää railakasta sinkkuelämää (pari seurustelee suht vakavasti)

Ap

Sori, mut mun on vaan tosi mahdotonta ymmärtää miksi kukaan vapaaehtoisesti hankkii lapsia parikymppisenä? Opiskelu ja työura ei edes siinä ole se suurin ongelma, niitä ehtii tehdä myöhemminkin.

MUTTA:

Ikinä enää sä et voi olla se huoleton 20-kymppinen, jolle maailma ja sen seikkailut on auki, jos olet lapsia tehnyt.

Joo, totta kai sitä voi bilettää sitten 40+-vuotiaana, mutta ei se ole sama juttu ollenkaan. Plus silloin ne sun omat ikätoverit on just siinä lapsiperhepyörityksessä, jossa sinä nyt. Bailaatko sitten niiden omien lasten ikätovierien kanssa?

Kai joku sentään tajuaa, että ei kaikki parikymppiset elä biletykselle.

Eivät varmaan kaikki, mutta ap ainakin tuossa kertoi että kaikki kaverinsa bilettävät. Itsekin muistan että parikymppisenä ei ollut oikein mitään kosketuspintaa niihin tuttuihin, joille lapsia tuli.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on ollut mielenkiintoinen ketju! Alkuun vaikutti, että tässä on ongelmana "vain" miehen älytön ajankäyttö mikä on av:n peruskamaa, mutta tässä on alkanut paljastua vyyhti mikä on saanut mut palaamaan tänne ketjuun lukemaan uudelleen ja uudelleen. Itsekin uskoisin, että ap hyötyisit terapiasta, tossa on sulla niin paljon painolastia alkaen isän alkoholismista ja varhaisesta hylkäämisestä ja nyt on toinenkin vanhemman hylkäämiskokemus äidin toimesta, yksinäisyys parisuhteessa kun mies vain harrastaa, etääntyminen vanhoista ystävistä, taloudellinen riippuvuus puolisosta ja appivanhemmista ym ym. Jo pelkästään lapset noin pienellä ikäerolla uuvuttaisi monet, vaikka mies onkin osallistuva.

Jännä juttu. Toi on mun elämän lyhennelmä ja vaikka kaikkien asioiden kuormittavuudesta saamaa mieltä olekaan (kuten esim miehen vanhempien tuki), niin tolleen lyhyesti kirjoitettuna tajuan itsekin, että onhan siinä paljon isoja asioita käsiteltäväksi. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Hienoa jos olet tyytyväinen valintaasi (vaikka vähän tuntuu, että ehkä et täysin ole...)

En sinänsä valintojani kadu vaikka en täysin tyytyväinen tämän hetkiseen tilanteeseen olekaan. En vaihtaisi miestäni kehenkään enkä lapsiani antaisi pois millään

Tottakai sitä joskus hetkittäin miettii, että miltä se oma elämä näyttäisi, jos olisi tehnyt toisenlaisia valintoja. Ja sitten taas totean, että kaikesta huolimatta en kadu mitään.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on ollut mielenkiintoinen ketju! Alkuun vaikutti, että tässä on ongelmana "vain" miehen älytön ajankäyttö mikä on av:n peruskamaa, mutta tässä on alkanut paljastua vyyhti mikä on saanut mut palaamaan tänne ketjuun lukemaan uudelleen ja uudelleen. Itsekin uskoisin, että ap hyötyisit terapiasta, tossa on sulla niin paljon painolastia alkaen isän alkoholismista ja varhaisesta hylkäämisestä ja nyt on toinenkin vanhemman hylkäämiskokemus äidin toimesta, yksinäisyys parisuhteessa kun mies vain harrastaa, etääntyminen vanhoista ystävistä, taloudellinen riippuvuus puolisosta ja appivanhemmista ym ym. Jo pelkästään lapset noin pienellä ikäerolla uuvuttaisi monet, vaikka mies onkin osallistuva.

Jännä juttu. Toi on mun elämän lyhennelmä ja vaikka kaikkien asioiden kuormittavuudesta saamaa mieltä olekaan (kuten esim miehen vanhempien tuki), niin tolleen lyhyesti kirjoitettuna tajuan itsekin, että onhan siinä paljon isoja asioita käsiteltäväksi. 

Ap

 

Yksi pieni ja tärkeä sana unohtui

Vaikka EN kaikkien asioiden kuormittavuudesta samaa mieltä olekaan

Itse olen niin valtavan onnellinen ja kiitollinen, että miehen vanhemmat ovat sellaisia ihania ihmisiä kuten ovat. Kuten olen sanonut, miehen äidistä on tullut tavallaan varaäiti minullekin.

Ja kyllä kovin kiitollisia olemme myös saamastamme taloudellisesta tuesta enkä koe sen takia olevani mitenkään alisteisessa asemassa

Ap

Ala itsekin harrastaa ja ota aikasi. Mies saa hoitaa lapset tai palkata hoitajan. Ehkä oppii.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se nuoruus on muutakin kuin ryyppäämistä haalarit päällä. Nykyään on jopa sellaista sober curious -bailaamista ilman alkoholia.

Esim. matkustelua ja harrastamista, sellaista huolettomuutta, jota ei taatusti koskaan elämässä enää saa, jos ei sitä nuorena koe.

Alkoholi ei mullekaan nuorena ollut se juttu, mutta kaikki matkat ja kokemukset, niistä en todellakaan olisi luopunut alkaakseni elää jotain lapsiperhearkea 20-kymppisenä kun se voi tehdä paljon myöhemminkin, jolloin myös tuntee itsensä paremmin.

Ja tutustuu myös muihin mahdollisiin kumppaneihin kuin siihen ekaan, johon törmännyt omissa pikku ympyröissä. 

Hienoa jos olet tyytyväinen valintaasi (vaikka vähän tuntuu, että ehkä et täysin ole...)

Äh miksi perheen hankinta nuorena muka on yhtään sen parempi tai huonompi kuin bilettäminen tai matkat tai kokemukset tai opiskelu tai mikä tahansa sober curiosity.

AP, tosi hyvä kuulla että et kadu elämääsi. Tuntuu että ulkopuolelta jopa painostetaan "tajuamaan" ettei olisi kannattanut hankkia lapsia nuorena. Ei katumisessa ole mitään järkeä. Kaikella on puolensa. Sulla on nyt ilmennyt joitain huonoja puolia nykyisestä tilanteestasi mutta sen sijaan että katuisit kaikkea yrität järkevästi niitä selvittää. 

Mulla ei ollut lapsia nuorena. Biletin sen verran kun viitsin, matkustin ja opiskelin. Mutta huoleton en ollut vaan surullinen ja ahdistunut useamman vuoden, ihan muista ulkopuolisista syistä. Menikö mun nuoruus nyt hukkaan? Ei, elin ihan normaalia sillä hetkellä raskaampaa elämänvaihetta jossa oli hyviä ja huonoja kokemuksia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on ollut mielenkiintoinen ketju! Alkuun vaikutti, että tässä on ongelmana "vain" miehen älytön ajankäyttö mikä on av:n peruskamaa, mutta tässä on alkanut paljastua vyyhti mikä on saanut mut palaamaan tänne ketjuun lukemaan uudelleen ja uudelleen. Itsekin uskoisin, että ap hyötyisit terapiasta, tossa on sulla niin paljon painolastia alkaen isän alkoholismista ja varhaisesta hylkäämisestä ja nyt on toinenkin vanhemman hylkäämiskokemus äidin toimesta, yksinäisyys parisuhteessa kun mies vain harrastaa, etääntyminen vanhoista ystävistä, taloudellinen riippuvuus puolisosta ja appivanhemmista ym ym. Jo pelkästään lapset noin pienellä ikäerolla uuvuttaisi monet, vaikka mies onkin osallistuva.

Jännä juttu. Toi on mun elämän lyhennelmä ja vaikka kaikkien asioiden kuormittavuudesta saamaa mieltä olekaan (kuten esim miehen vanhempien tuki), niin tolleen lyhyesti kirjoitettuna tajuan itsekin, että onhan siinä paljon isoja asioita käsiteltäväksi. 

Ap

 

Yksi pieni ja tärkeä sana unohtui

Vaikka EN kaikkien asioiden kuormittavuudesta samaa mieltä olekaan

Itse olen niin valtavan onnellinen ja kiitollinen, että miehen vanhemmat ovat sellaisia ihania ihmisiä kuten ovat. Kuten olen sanonut, miehen äidistä on tullut tavallaan varaäiti minullekin.

Ja kyllä kovin kiitollisia olemme myös saamastamme taloudellisesta tuesta enkä koe sen takia olevani mitenkään alisteisessa asemassa

Ap

Tunnut ajattelevan ettei kyseessä voi olla taloudellinen riippuvuus, koska appivanhempasi ovat mukavia. Kannattaa kuitenkin pohtia tuota kuviota, jossa sinulla ei ole työtä, ammattia, asut appivanhempien asunnossa, ja hoidat yhteiset lapset käytännössä yksin.

Kerroit ettette keskustelleet hirveästi ennen lapsia ajankäytöstä ja muusta.

Olettehan siitä viisastuneena nyt jo suunnitelleet miten teette kun sinulla alkaa opinnot? Koulutöitä pitää tehdä iltaisinkin ja lapset sairastavat valtavasti ekana päikkyvuonna. Jääkö mies vuorollaan hoitamaan kipeitä lapsi vai olettaako että äiti hoitaa? Pystyykö mies hoitaa lapset kun tulee yön yli -menoja, tai haluat vaikka huilata yhden yön hotellissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on ollut mielenkiintoinen ketju! Alkuun vaikutti, että tässä on ongelmana "vain" miehen älytön ajankäyttö mikä on av:n peruskamaa, mutta tässä on alkanut paljastua vyyhti mikä on saanut mut palaamaan tänne ketjuun lukemaan uudelleen ja uudelleen. Itsekin uskoisin, että ap hyötyisit terapiasta, tossa on sulla niin paljon painolastia alkaen isän alkoholismista ja varhaisesta hylkäämisestä ja nyt on toinenkin vanhemman hylkäämiskokemus äidin toimesta, yksinäisyys parisuhteessa kun mies vain harrastaa, etääntyminen vanhoista ystävistä, taloudellinen riippuvuus puolisosta ja appivanhemmista ym ym. Jo pelkästään lapset noin pienellä ikäerolla uuvuttaisi monet, vaikka mies onkin osallistuva.

Jännä juttu. Toi on mun elämän lyhennelmä ja vaikka kaikkien asioiden kuormittavuudesta saamaa mieltä olekaan (kuten esim miehen vanhempien tuki), niin tolleen lyhyesti kirjoitettuna tajuan itsekin, että onhan siinä paljon isoja asioita käsiteltäväksi. 

Ap

 

Yksi pieni ja tärkeä sana unohtui

Vaikka EN kaikkien asioiden kuormittavuudesta samaa mieltä olekaan

Itse olen niin valtavan onnellinen ja kiitollinen, että miehen vanhemmat ovat sellaisia ihania ihmisiä kuten ovat. Kuten olen sanonut, miehen äidistä on tullut tavallaan varaäiti minullekin.

Ja kyllä kovin kiitollisia olemme myös saamastamme taloudellisesta tuesta enkä koe sen takia olevani mitenkään alisteisessa asemassa

Ap

Tunnut ajattelevan ettei kyseessä voi olla taloudellinen riippuvuus, koska appivanhempasi ovat mukavia. Kannattaa kuitenkin pohtia tuota kuviota, jossa sinulla ei ole työtä, ammattia, asut appivanhempien asunnossa, ja hoidat yhteiset lapset käytännössä yksin.

Niinpä. Vähän hirvittää miten sininsilmäinen ap on. Ei se taloudellinen riippuuvuus ole mikään tunne, vaan sun tapauksessa ihan fakta. Et tunne itseäsi alisteisessa asemassa olevaksi, mutta faktisesti kyllä olet.

Oletko varma, että appivanhempasi ovat jatkossakin yhtä jalomielisiä jos alat tiukemmin  vaatia omaa aikaa ja odottaa miehen osallistumista? Tietävätkö he sun opiskelusuunnitelmista?

Kannattaisi ottaa se pää pensaasta ja ajatella niitä ikävämpiäkin skenaarioita, vaikka se tuntuisi kuinka ikävältä. Jokaisen kannattaisi varautua myös eroon, vaikka se just nyt olisi kaukainen ajatus.

Ja miehesi kannattaisi ottaa ainakin henkivakuutus, jossa nimeää sut edunsaajaksi ettet jää tyhjän päälle jos jotain sattuu.

Se, että päättää hankkia lapset nuorina ennen opiskelua ja ammattia on oikeasti aika riskaabelia. Entä jos syystä tai toisesta opiskelu lykkääntyy pidemmälle kuin suunnittelit tai jopa osoittautuu mahdottomaksi ajankäytöllisesti tai muiden syiden takia? 

Suna en kyllä lykkäisin opiskelua enää yhtään, vaan aloittaisin elokuussa. Samalla näet onko miehestä tarvittaviin muutoksiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän ehdittiin illalla vielä jutella ja mies kertoi, että sillä on välillä vähä fomo-olo (=fear of missing out) kun kaverit laittaa snäppii golffaamasta. Ja siks kun yks kaveri alko käymää rangella lyömäs, niin halus mukaan. Lupasi unohtaa sen golfin nyt ainakin muutamaki vuodeksi.

Ja ite sanoi, että tajuu nyt, että pelätessään että missaa kivoi juttuihin kavereiden kaa, missaakin ihan liian ison palan lapsiensa arkea

Ap

Tuossa se nuori ikä näkyy. Vanhempana useimmat ihmiset eivät vain yksinkertaisesti jaksa eikä kyllä haluakaan pyöriä kavereiden kanssa vaan oma perhe vie voiton. Lapset on tässä nyt kaikista tärkein asia niin miehen pitää vain kestää kivojen juttujen missaaminen kavereiden kanssa. Uhraus ei lopulta ole suuri kun tilalle tulee merkityksellisiä hetkiä lasten kanssa.

Ei ehkä välttämättä nuori ikä pelkästään vaan myös se että kaveripiiri on eri elämäntilanteessa, elävät sitä parikymppiselle tyypillistä menevää elämää. "Fomo" voi oikeasti tuntua vähän ahdistavalta, epäkypsyyden piikkiin voi ehkä mennä se itse haluttu ja suunniteltu perhe tästä kärsii.

Ihan kehityskelpoiseltahan tuo mies vaikuttaa siinä mielessä että vaikuttaa ihan kypsästi nyt käsitelleen ja keskustelleen tästä nyt kun vihdoin pääsitte asiaan. Tsemppiä jatkoon.

Se on helppo todeta, että epäkypsä kun murehtii jotain fomoa. Mutta kyllä minäkin ymmärrän sen ahdistavan fiiliksen, kun kaverit menee ja postaa kuvia hauskoista paikoista ja itsellä päivät menee vähän muissa tunnelmissa

Ap

Sitä sanoinkin että ymmärrän tunteen ja se on ihan luonnollinen. Ja että teille tuo lisähaasteen se että olette oletettavasti ainoita/harvoja kaveriporukoissanne jotka elävät jo tuota elämänvaihetta.

Epäkypsää siitä tulee jos siitä huolimatta ei tee omaa osaansa perheen eteen. Mies sen sijaan tuntuu kykeneväiseltä tämän ymmärtämään mikä on hyvä juttu.

Ja sinä uskot tuon ? 😕

Kyllä mä olen oikeesti luottavaisilla fiiliksillä tällä hetkellä.

Jo eilen mies lupas unohtaa sen golfin.

Ja tänään sovittuna valmentajan kanssa keskustelu siitä, mitä voidaan jättää harjoitusohjelmasta pois ilman että valmistautuminen kauden päätapahtumaan kärsii

Ap

Palasin nostamaan tämän ketjun ihan vaan sanoakseni, että luethan ajatuksella tämän artikkelin ja mietit onko siinä sinulle tuttuja piirteitä. Jos ei niin hienoa! Mutta ulkopuolisena teidän parisuhteen dynamiikka ei tosiaan kuulosta ihan tasavertaiselta ja asumiskuvio tuo vääjäämättä mieleen, että onko tässä taloudellista väkivaltaa jonkun osapuolen osalta.

https://taloudellinenvakivalta.fi/taloudellisesta-vakivallasta/

Kuuntelin lähes kaksikymmentä vuotta miehen "sä yrität rajoittaa mun elämää" vänkymistä, että toivoisin että oma itsetuntoni olisi ollut tarpeeksi vahva sanomaan vastaan jo silloin parikymppisenä. No ei ollut, joten elin kynnysmattona aivan liian pitkään.

Tee miehelle selväksi mitä haluat parisuhteeltanne ja mitä edellytät häneltä lapsienne isänä. Muuten olette pian tilanteessa, jossa tunteet kuolevat pikkuhiljaa joka ikinen kerta kun mies lähtee omiin menoihinsa ja sinä jäät lasten kanssa kotiin. 

Vierailija kirjoitti:

Kuuntelin lähes kaksikymmentä vuotta miehen "sä yrität rajoittaa mun elämää" vänkymistä, että toivoisin että oma itsetuntoni olisi ollut tarpeeksi vahva sanomaan vastaan jo silloin parikymppisenä. No ei ollut, joten elin kynnysmattona aivan liian pitkään.

Tee miehelle selväksi mitä haluat parisuhteeltanne ja mitä edellytät häneltä lapsienne isänä. Muuten olette pian tilanteessa, jossa tunteet kuolevat pikkuhiljaa joka ikinen kerta kun mies lähtee omiin menoihinsa ja sinä jäät lasten kanssa kotiin. 

Kyllä tästä ap:n tarinasta piirtyy kuva läheisriippuvaisesta, tossun alla olevasta ihmisestä, joka ei pidä kiinni omista rajoistaan ja oikeuksistaan. Vaikka jo tyytymättömyys nousee oikeutetusti pintaan, on heti puolustelemassa miestään ja jopa ymmärtää tämän fomoa!

On ryhtynyt heti lasten tekoon miehen toiveesta, vaikka itse olisi halunnut odottaa muutaman vuoden. Jo tämä on aika iso 'red flag'.

Lastenteko on naiselle jo fyysisesti paljon isompi juttu kuin miehelle. Puhumattakaan siitä, että se tekee AP:sta myös taloudellisesti riippuvaisen miehestään ja tämän perheestä vuosikausiksi.

Pahin juttu on se, että lastentekoa kiirehtinyt mies on päässyt täysin livahtamaan omista perhevastuistaan. Menee ja harrastaa ihan samoin kuin sinkkuna samalla kun on sitonut kumppaninsa kotiin ilman omia tuloja.

Nuo miehen sanalliset kehut ei ainakaan mua hirveästi vakuuta. Pikemminkin antaa kuvan, että mies pitää ap:ta kelpo naisena kun hoitaa kodin ja muksut ja antaa miehelle vapauden. Tulee kyllä etsimättä mieleen aika sovinistinen tyyppi. 

Monille hyvä parisuhde merkitsee aikaa yhdessä ja perheenä, eikä sitä, että toinen osapuoli joutuu anelemaan jotain pikku murusia, joita tässä tapauksessa kiireiseltä urheilusankarilta sattuu jäämään.

Jos mies niin paljon rakastaa ap:ta kuin ap on vakuuttanut, niin ihmetyttää miksi hänellä on niin kiire pois puolisonsa ja lastensa luota ja kaikki muut aktiviteetit ajaa edelle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuuntelin lähes kaksikymmentä vuotta miehen "sä yrität rajoittaa mun elämää" vänkymistä, että toivoisin että oma itsetuntoni olisi ollut tarpeeksi vahva sanomaan vastaan jo silloin parikymppisenä. No ei ollut, joten elin kynnysmattona aivan liian pitkään.

Tee miehelle selväksi mitä haluat parisuhteeltanne ja mitä edellytät häneltä lapsienne isänä. Muuten olette pian tilanteessa, jossa tunteet kuolevat pikkuhiljaa joka ikinen kerta kun mies lähtee omiin menoihinsa ja sinä jäät lasten kanssa kotiin. 

Kyllä tästä ap:n tarinasta piirtyy kuva läheisriippuvaisesta, tossun alla olevasta ihmisestä, joka ei pidä kiinni omista rajoistaan ja oikeuksistaan. Vaikka jo tyytymättömyys nousee oikeutetusti pintaan, on heti puolustelemassa miestään ja jopa ymmärtää tämän fomoa!

On ryhtynyt heti lasten tekoon miehen toiveesta, vaikka itse olisi halunnut odottaa muutaman vuoden. Jo tämä on aika iso 'red flag'.

Lastenteko on naiselle jo fyysisesti paljon isompi juttu kuin miehelle. Puhumattakaan siitä, että se tekee AP:sta myös taloudellisesti riippuvaisen miehestään ja tämän perheestä vuosikausiksi.

Pahin juttu on se, että lastentekoa kiirehtinyt mies on päässyt täysin livahtamaan omista perhevastuistaan. Menee ja harrastaa ihan samoin kuin sinkkuna samalla kun on sitonut kumppaninsa kotiin ilman omia tuloja.

Nuo miehen sanalliset kehut ei ainakaan mua hirveästi vakuuta. Pikemminkin antaa kuvan, että mies pitää ap:ta kelpo naisena kun hoitaa kodin ja muksut ja antaa miehelle vapauden. Tulee kyllä etsimättä mieleen aika sovinistinen tyyppi. 

Monille hyvä parisuhde merkitsee aikaa yhdessä ja perheenä, eikä sitä, että toinen osapuoli joutuu anelemaan jotain pikku murusia, joita tässä tapauksessa kiireiseltä urheilusankarilta sattuu jäämään.

Jos mies niin paljon rakastaa ap:ta kuin ap on vakuuttanut, niin ihmetyttää miksi hänellä on niin kiire pois puolisonsa ja lastensa luota ja kaikki muut aktiviteetit ajaa edelle?

 

Ihmisiä on erilaisia ja toiset haluavat elää perinteisten sukupuoliroolien mukaan. Itse en ap:n elämää haluaisi, koska olen erilainen ihminen ja miehen ja naisen välinen tasa-arvo parisuhteessa ja oma itsenäisyys (taloudellinen niin kuin muukin) on mulle tärkeää. Jokainen elää sellaista elämää kuin haluaa eikä me voida tietää ap:sta faktisesti muuta kuin sen, että toivoo miehen olevan enemmän kotona läsnä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuuntelin lähes kaksikymmentä vuotta miehen "sä yrität rajoittaa mun elämää" vänkymistä, että toivoisin että oma itsetuntoni olisi ollut tarpeeksi vahva sanomaan vastaan jo silloin parikymppisenä. No ei ollut, joten elin kynnysmattona aivan liian pitkään.

Tee miehelle selväksi mitä haluat parisuhteeltanne ja mitä edellytät häneltä lapsienne isänä. Muuten olette pian tilanteessa, jossa tunteet kuolevat pikkuhiljaa joka ikinen kerta kun mies lähtee omiin menoihinsa ja sinä jäät lasten kanssa kotiin. 

Kyllä tästä ap:n tarinasta piirtyy kuva läheisriippuvaisesta, tossun alla olevasta ihmisestä, joka ei pidä kiinni omista rajoistaan ja oikeuksistaan. Vaikka jo tyytymättömyys nousee oikeutetusti pintaan, on heti puolustelemassa miestään ja jopa ymmärtää tämän fomoa!

On ryhtynyt heti lasten tekoon miehen toiveesta, vaikka itse olisi halunnut odottaa muutaman vuoden. Jo tämä on aika iso 'red flag'.

Lastenteko on naiselle jo fyysisesti paljon isompi juttu kuin miehelle. Puhumattakaan siitä, että se tekee AP:sta myös taloudellisesti riippuvaisen miehestään ja tämän perheestä vuosikausiksi.

Pahin juttu on se, että lastentekoa kiirehtinyt mies on päässyt täysin livahtamaan omista perhevastuistaan. Menee ja harrastaa ihan samoin kuin sinkkuna samalla kun on sitonut kumppaninsa kotiin ilman omia tuloja.

Nuo miehen sanalliset kehut ei ainakaan mua hirveästi vakuuta. Pikemminkin antaa kuvan, että mies pitää ap:ta kelpo naisena kun hoitaa kodin ja muksut ja antaa miehelle vapauden. Tulee kyllä etsimättä mieleen aika sovinistinen tyyppi. 

Monille hyvä parisuhde merkitsee aikaa yhdessä ja perheenä, eikä sitä, että toinen osapuoli joutuu anelemaan jotain pikku murusia, joita tässä tapauksessa kiireiseltä urheilusankarilta sattuu jäämään.

Jos mies niin paljon rakastaa ap:ta kuin ap on vakuuttanut, niin ihmetyttää miksi hänellä on niin kiire pois puolisonsa ja lastensa luota ja kaikki muut aktiviteetit ajaa edelle?

 

Ihmisiä on erilaisia ja toiset haluavat elää perinteisten sukupuoliroolien mukaan. Itse en ap:n elämää haluaisi, koska olen erilainen ihminen ja miehen ja naisen välinen tasa-arvo parisuhteessa ja oma itsenäisyys (taloudellinen niin kuin muukin) on mulle tärkeää. Jokainen elää sellaista elämää kuin haluaa eikä me voida tietää ap:sta faktisesti muuta kuin sen, että toivoo miehen olevan enemmän kotona läsnä.

Perinteiset roolit on täysin ok jos molemmat haluaa elää niin. Tässä tapauksessa ap ei (enää?) halua elää 50-lukua

niin miksi ei saisi käydä ne 18.reikää läpi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän ehdittiin illalla vielä jutella ja mies kertoi, että sillä on välillä vähä fomo-olo (=fear of missing out) kun kaverit laittaa snäppii golffaamasta. Ja siks kun yks kaveri alko käymää rangella lyömäs, niin halus mukaan. Lupasi unohtaa sen golfin nyt ainakin muutamaki vuodeksi.

Ja ite sanoi, että tajuu nyt, että pelätessään että missaa kivoi juttuihin kavereiden kaa, missaakin ihan liian ison palan lapsiensa arkea

Ap

Tuossa se nuori ikä näkyy. Vanhempana useimmat ihmiset eivät vain yksinkertaisesti jaksa eikä kyllä haluakaan pyöriä kavereiden kanssa vaan oma perhe vie voiton. Lapset on tässä nyt kaikista tärkein asia niin miehen pitää vain kestää kivojen juttujen missaaminen kavereiden kanssa. Uhraus ei lopulta ole suuri kun tilalle tulee merkityksellisiä hetkiä lasten kanssa.

Ei ehkä välttämättä nuori ikä pelkästään vaan myös se että kaveripiiri on eri elämäntilanteessa, elävät sitä parikymppiselle tyypillistä menevää elämää. "Fomo" voi oikeasti tuntua vähän ahdistavalta, epäkypsyyden piikkiin voi ehkä mennä se itse haluttu ja suunniteltu perhe tästä kärsii.

Ihan kehityskelpoiseltahan tuo mies vaikuttaa siinä mielessä että vaikuttaa ihan kypsästi nyt käsitelleen ja keskustelleen tästä nyt kun vihdoin pääsitte asiaan. Tsemppiä jatkoon.

Se on helppo todeta, että epäkypsä kun murehtii jotain fomoa. Mutta kyllä minäkin ymmärrän sen ahdistavan fiiliksen, kun kaverit menee ja postaa kuvia hauskoista paikoista ja itsellä päivät menee vähän muissa tunnelmissa

Ap

Sitä sanoinkin että ymmärrän tunteen ja se on ihan luonnollinen. Ja että teille tuo lisähaasteen se että olette oletettavasti ainoita/harvoja kaveriporukoissanne jotka elävät jo tuota elämänvaihetta.

Epäkypsää siitä tulee jos siitä huolimatta ei tee omaa osaansa perheen eteen. Mies sen sijaan tuntuu kykeneväiseltä tämän ymmärtämään mikä on hyvä juttu.

Ja sinä uskot tuon ? 😕

Kyllä mä olen oikeesti luottavaisilla fiiliksillä tällä hetkellä.

Jo eilen mies lupas unohtaa sen golfin.

Ja tänään sovittuna valmentajan kanssa keskustelu siitä, mitä voidaan jättää harjoitusohjelmasta pois ilman että valmistautuminen kauden päätapahtumaan kärsii

Ap

Ookei.

Teidän perheen ajankäytöstä siis päättää miehesi urheiluvalmentaja? Entäpä jos valmentaja sanookin, että mitään ei voi jättää pois harjoitusohjelmasta muuten tulokset kärsii?

Sitten vissiin tyydyt kohtaloosi käytännössä yksinhuoltajana? Ihan käsittämätöntä, että ette ole sopineet jo ennen lasten syntymää, että urheiluharrastukset sovitetaan perheen tarpeisiin eikä toisinpäin.  Sä olet vain nöyrästi tyytynyt siihen, että miehen urheiluharrastus tulee ykkösenä. Paino sanalla harrastus eli vapaaehtoista toimintaa, jota ei ole pakko tehdä.

Mitäs luulet, että tilanne on, jos pääset joskus aloittamaan ne opinnot?

Päiväkodin aloittamisen yhteydessä lapset nimittäin sairastavat PALJON. Kuka silloin jää pois töistä tai opinnoista heitä hoitamaan? Veikkaan näillä spekseillä, että se olet sinä.

Jos appivanhempasi ovat vielä työelämässä kun 5-kymppisiä ovat, et voi heistäkään olettaa saavasi paljoa apua. 

No, toivottavasti miehesi tai miehen perhe on sen verran varakas, että edes hankkii sulle lastenhoitoapua näissä tilanteissa.

Voipi tosin olla, että et sitten enää ole se ihana miniä, kun välit oletettavasti kiristyy heidän lellikkiainokaisensa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän ehdittiin illalla vielä jutella ja mies kertoi, että sillä on välillä vähä fomo-olo (=fear of missing out) kun kaverit laittaa snäppii golffaamasta. Ja siks kun yks kaveri alko käymää rangella lyömäs, niin halus mukaan. Lupasi unohtaa sen golfin nyt ainakin muutamaki vuodeksi.

Ja ite sanoi, että tajuu nyt, että pelätessään että missaa kivoi juttuihin kavereiden kaa, missaakin ihan liian ison palan lapsiensa arkea

Ap

Tuossa se nuori ikä näkyy. Vanhempana useimmat ihmiset eivät vain yksinkertaisesti jaksa eikä kyllä haluakaan pyöriä kavereiden kanssa vaan oma perhe vie voiton. Lapset on tässä nyt kaikista tärkein asia niin miehen pitää vain kestää kivojen juttujen missaaminen kavereiden kanssa. Uhraus ei lopulta ole suuri kun tilalle tulee merkityksellisiä hetkiä lasten kanssa.

Ei ehkä välttämättä nuori ikä pelkästään vaan myös se että kaveripiiri on eri elämäntilanteessa, elävät sitä parikymppiselle tyypillistä menevää elämää. "Fomo" voi oikeasti tuntua vähän ahdistavalta, epäkypsyyden piikkiin voi ehkä mennä se itse haluttu ja suunniteltu perhe tästä kärsii.

Ihan kehityskelpoiseltahan tuo mies vaikuttaa siinä mielessä että vaikuttaa ihan kypsästi nyt käsitelleen ja keskustelleen tästä nyt kun vihdoin pääsitte asiaan. Tsemppiä jatkoon.

Se on helppo todeta, että epäkypsä kun murehtii jotain fomoa. Mutta kyllä minäkin ymmärrän sen ahdistavan fiiliksen, kun kaverit menee ja postaa kuvia hauskoista paikoista ja itsellä päivät menee vähän muissa tunnelmissa

Ap

Sitä sanoinkin että ymmärrän tunteen ja se on ihan luonnollinen. Ja että teille tuo lisähaasteen se että olette oletettavasti ainoita/harvoja kaveriporukoissanne jotka elävät jo tuota elämänvaihetta.

Epäkypsää siitä tulee jos siitä huolimatta ei tee omaa osaansa perheen eteen. Mies sen sijaan tuntuu kykeneväiseltä tämän ymmärtämään mikä on hyvä juttu.

Ja sinä uskot tuon ? 😕

Kyllä mä olen oikeesti luottavaisilla fiiliksillä tällä hetkellä.

Jo eilen mies lupas unohtaa sen golfin.

Ja tänään sovittuna valmentajan kanssa keskustelu siitä, mitä voidaan jättää harjoitusohjelmasta pois ilman että valmistautuminen kauden päätapahtumaan kärsii

Ap

Ookei.

Teidän perheen ajankäytöstä siis päättää miehesi urheiluvalmentaja? Entäpä jos valmentaja sanookin, että mitään ei voi jättää pois harjoitusohjelmasta muuten tulokset kärsii?

Sitten vissiin tyydyt kohtaloosi käytännössä yksinhuoltajana? Ihan käsittämätöntä, että ette ole sopineet jo ennen lasten syntymää, että urheiluharrastukset sovitetaan perheen tarpeisiin eikä toisinpäin.  Sä olet vain nöyrästi tyytynyt siihen, että miehen urheiluharrastus tulee ykkösenä. Paino sanalla harrastus eli vapaaehtoista toimintaa, jota ei ole pakko tehdä.

Mitäs luulet, että tilanne on, jos pääset joskus aloittamaan ne opinnot?

Päiväkodin aloittamisen yhteydessä lapset nimittäin sairastavat PALJON. Kuka silloin jää pois töistä tai opinnoista heitä hoitamaan? Veikkaan näillä spekseillä, että se olet sinä.

Jos appivanhempasi ovat vielä työelämässä kun 5-kymppisiä ovat, et voi heistäkään olettaa saavasi paljoa apua. 

No, toivottavasti miehesi tai miehen perhe on sen verran varakas, että edes hankkii sulle lastenhoitoapua näissä tilanteissa.

Voipi tosin olla, että et sitten enää ole se ihana miniä, kun välit oletettavasti kiristyy heidän lellikkiainokaisensa kanssa.

Jos valmentaja olisi sanonut, että mitään ei voi jättää pois ilman että valmistautuminen kärsii, niin sitten mies olisi miettinyt treeniajat siten, että osa tapahtuu ennen töitä ja osa vaikka lasten mentyä nukkumaan.

Nyt on sovittu, että yksi treenikerta viikossa voidaan vähentää ja lisäksi 1-2 kertaa viikossa mies treenaamassa sellaiseen aikaan, että vaikutus perheeseen on mahdollisimman pieni.

Isoja muutoksia alkanut siis tapahtua. Olen varovaisen tyytyväinen tilanteeseen.

Ap