Lue keskustelun säännöt.
Mitä yksinäisyys on? Joihinkin se on koodattu
04.06.2023 |
Miksi joku päätyy aina lopulta yksin? Miksi toisilla sosiaalinen elämä on tasapainoista?
Vertaan itseäni ja serkkuani. Lapsena oli kavereita ala-asteajan vielä minullakin. Sitten yläasteella alkoi vanhemmillani isot ongelmat (alkoholismi, masennus). Kun kaverit aloittivat viinakokeilut ja bileet, jäin kotiin yksin. En osannut enää olla muiden kanssa ilmeisesti. Olin liian vakava jne.
Räpiköin läpi nuoruuden yksin. Lukion. Yliopisto-opinnot. Olin ns. vähäosainen. Yliopistolla jäin ulkopuolelle.
Siinä kun muilla oli kaveriporukat, ystävyys, bileet, juhlat niin itsellä oli tv-sarjat ja yksin kävely. Kokeilin joskus mennä bileisiin mukaan. Kukaan ei puhunut minulle juuri mitään. Olin kuin puoliksi olemassa vaan. Kala kuivalla maalla.
No serkkuni oli ainoa lapsi. Vanhempien silmäterä. Häntä vietiin eri harrastuksiin. Oli talliystävät, tanssiystävät jne. Lisäksi naapuruston parhaat ystävät. Läpi koulujen ja opintojen ja hän oli aina toivottua seuraa. Jos hän aloitti opiskeluaikana vaikka joogan, kohta hänellä oli joogaystävät ja heidän kanssa viikonloppumatkat mökille meditoimaan ja joogaamaan.
Serkku meni naimisiin ja sai lapsia. Itse tapailin, mutta en vaan löytänyt. Kai olin ollut liikaa yksin.
En voi syyttää perhettäkään: veljellani oli kavereita vielä nuorenakin, vaikka kotona oli hankalaa. Hän meni töihin, löysi vaimon, sai lapsia.
Että miksi joihinkin on koodattu yksinäisyys. Tai itsekö sen koodaa itseensä? Tunnen olevani joku köynnös, joka ojentelee joka suuntaan, mutta missään ei ole mitään.
Ja näin lapseton yksinäinen nainen on se hätävara monelle. Kukaan ei voi suunnitella kanssani mitään kesämenoja vaan "katsotaan". Sitten jos joku muu suunnitelma peruuntuu, niin saan soiton "sinähän varmaan ehdit lähteä tänään klo 18 kanssani teatteriin? Voit ostaa x:n lipun, kun se sairastui. Siinäpä on sinullekin vaihtelua!"
Olen kokeillut deitit, harrastukset jne. Minulle tutuimpia on Frendit ja muut tv-sarjat, siinä missä muille omat ystävät.
Työelämässä ei ongelmia. En usko, että olen kirjolla. Ulkonäkö: ei mitään poikkeavaa. Osaan puhua ja osaan olla hiljaa. Kuunnella. Jotenkin päädyn kyllä aina kuuntelijaksi, kun joku muu on valokeilassa ja itse vain sivuroolissa aina.
Jotain minusta puuttuu kai, mutta en tiedä mitä. Lapsena olin tykätty kaveri. Lojaali ja paljon mielikuvitusta. Se ei riittänyt myöhemmin enää
Kommentit (94)
Se "yrittäminen" on juuri se väärä lähtökohta. Se on sama asia kuin se, että jotkut miehet yrittävät tutustua ja iskeä kaikkia eteen sattuvia naisia. Epätoivo ja yliyrittäminen paistaa läpi eikä vedä puoleensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos on introvertti eli nauttii yksinäisyydestä?
Miksi yksinäisyys nähdään aina negatiivisina asiana muiden silmissä?
Itse olen yksinäinen koska haluan olla mahdollisimman vähän tekemisissä muiden ihmisten kanssa koska ihmiset on tyhmiä.
Viimeksi perjantaina klo 16 juttelim muille ihmisille kun sanoin kaupan kassalla etten tarvitse kuittia.Yksinäisyys ja yksinolo ovat eri asioita. Ihminen ei ole yksinäinen, mikäli hän viihtyy yksin ja nauttii yksinolosta. Yksinäisyys tarkoittaa sitä, että on yksin vastoin omaa tahtoaan.
Minä siis en ole yksinäinen kun olen yksinäinen eikä se minua niin haittaa? Oma rauha on ihanaa.
Vierailija kirjoitti:
Se "yrittäminen" on juuri se väärä lähtökohta. Se on sama asia kuin se, että jotkut miehet yrittävät tutustua ja iskeä kaikkia eteen sattuvia naisia. Epätoivo ja yliyrittäminen paistaa läpi eikä vedä puoleensa.
Ja kun yrittäminen on sitä että yritetään saada toinen puhumaan tai olemaan seurassa. Yritetään siis saada toinen antamaan itsestään jotain. Ihmiset ei tykkää kyselijöistä. Ole valovoimainen. Muut hakeutuvat seuraasi ihan yrittämättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se "yrittäminen" on juuri se väärä lähtökohta. Se on sama asia kuin se, että jotkut miehet yrittävät tutustua ja iskeä kaikkia eteen sattuvia naisia. Epätoivo ja yliyrittäminen paistaa läpi eikä vedä puoleensa.
Ja kun yrittäminen on sitä että yritetään saada toinen puhumaan tai olemaan seurassa. Yritetään siis saada toinen antamaan itsestään jotain. Ihmiset ei tykkää kyselijöistä. Ole valovoimainen. Muut hakeutuvat seuraasi ihan yrittämättä.
Miten ryhdytään valovoimaiseksi? Jos on tälläinen yksinäinen reppana, niin ei ole muuta mahdollisuutta kuin löytää toinen samanlainen. Ja jos ei löydä, niin pitää tyytyä olemaan yksin. Ei ne valovoimaiset ihmiset halua hengailla reppanoiden kanssa.
Kyllä niitä ystäviä löydät sinäkin, kun olet työelämässä ja sinulla ei näyttäisi olevan
mt-ongelmia. Kiinnostut vain toisista ja heidän harrastuksistaan, niin saat helpostikin harrastusystäviä. Todellisia ystäviä, jotka pysyvät vierelläsi myös koettelemusten hetkinä on vaikeampi löytää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä huomasitko ap, mutta minä tein tänne "Ikuinen ulkopuolisuuden tunne" -aloituksen, joka liippaa läheltä tätä aihetta.
Näitä lukiessa ja omia juttuja miettiessä tulee varmuus siitä, että sekä yksinäisyydessä että ulkopuolisuudessa on kyse jostain traumasta. On ollut lapsena tai nuorena tavalla tai toisella laiminlyöty, kaltoinkohdeltu tai ehkä kiusattu. Ei ole kokenut saavansa hyväksyntää eli on ollut joka paikassa näkymätön tai sivuroolissa. Tuo rooli on sitten jäänyt päälle. Arka , hiljainen luonne pahentaa tilannetta ja johtaa kierteeseen, jossa yksinäisyyttä kokeva vetäytyy entisestään. Itselläni on ainakin näin.
Kävin lukemassa ja otan sen seurantaan. Ehkä juuri joku häpeä/trauma, joka muuttaa omaa käutöstä huolettomasta jotenkin poikkeavaksi :(
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla, ap, yhään sen tasoisesti syvällistä pidempiaikaista ihmissuhdetta, että voisit luottamuksellisesti puhua juuri näistä asioista, joista teit näin hienon aloituksen? Ainakin veljesi periaatteessa on ihminen, jolla on ollut sinusta tuntuma aina. Miten muut kokevat sinut? Miksi deittailu ja harrastukset päättyvät?
Tuo vertauksesi itsestäsi kurottavana köynnöksenä on tärkeä. Eikö siihen tartuta vai etkö itse näe, jaksa, uskalla pitää kiinni toisen köynnöksestä?
Et kerro ikääsi, mutta et ihan nuori enää liene. Se että lapsiperheet eivät osaa olla ystäviä lapsettomien sinkkujen kanssa, on ihan tavallista. Kannattaa hakea kontaktia ihmisiin, joilla on muunlaiset prioriteetit.
Onhan minulla veljeni ja muutamia muitakin pitkäaikaisia kaveruuksia. Veljeni varmaan sanoisi, että en ole tarpeeksi avoin. Ehkä kuitenkin sosiaalisen elämän kolhut, lähinnä kiusaaminen koulussa ja lapsuuden epävakaus on tehneet minusta ei kovin huoletonta. Saatan jutella kenen kanssa vaan, olla iloinen jne. helppoa seuraa, mutta ehkä olen pohjimmiltaan aina hieman huolissani ja odotan, että milloin jotain tapahtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yleensä kun katsoo yksinäisiä niin ei ole epäselvää miksi ovat epähaluttua seuraa. Näin foorumilla kun itse kirjoittavat omasta itsestään, yleensä se syy jää pimentoon.
Kerrotko, että mitä nämä tekijät ovat?
Mulla on se, että tulen harvojen ihmisten kanssa mitenkään juttuun. sitä tapahtuu joskus ehkä 5 vuodessa tapaan jonkun tyypin, joka ihmeellisistä syistä pitää minusta. Esim. olin yhdellä kurssilla ja siellä oli yksi kiva nainen joka halusi ystävystyä kanssani ja kyytsäsi minut aina kotiinkin. Tuon takia en ole menettänyt toivoani, vaikka usein jään aina ulkopuoliseksi porukoista,mutta tiedän että on olemassa jossain niitä ihmisiä kenen kanssa voin tulla myös juttuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnitän huomiota pariin juttuun. Puhut ettei nuorena kukaan puhunut sinulle. Nyt puhut että sinua pyydetään viime hetkellä paikkoihin. Olet sivuroolissa.
Mitä sinä teet? Mitä tuot ystävyyteen?
Mitäkö teen? Kuten sanoin yritän löytää ilman vastakaikua. Jos pyydän johonkin, niin saan vatsauksen "katsotaan". Käytännössähön se on "ehkä, todennäköisesti ei".
Minä kyllä olen lähtenyt ties minne ja viimetingassa. Kuitenkin tunnistan myös hyväksikäytön ja siihen en lähde mukaan. Esim. olen tahtonut leffaan kaveria ja lastaan useasti. Kahville. Shoppailureissulle. Ei ehditä. Sitten on lapsen yo-juhlat ja saan tilinumeron. Ei kiitos.
Niin. Nuorena kun menin bileisiin ja yritin kysellä ja olla mukana, niin se tapahtui ilman vastakaikua.
En ole täydellinen, mutta olen yrittänyt olla kaveri jne.
Onks sulla hauskat tai kiinnostavat jutut? Hyviä tarinoita? Kiinnostavia näkökulmia? Vai oletko myötäilevä, hajuton ja mauton? Tuo sivurooli kuulostaa siltä. Laitatko itseäsi likoon mitenkään?
Sitä mä tarkoitan, en sitä että vain pyydät johonkin. Se on vasta osa koko hommaa.
No en valmistele mitään hauskoja juttuja kerrottavaksi. Kerron kyllä kuulumisiani, mutta mikäli ei ole vastakaikua, niin en jatka höpöttämistä yksin. Enkä sanoisi olevani myötäilijä. Minulla on mielipiteeni ja näkemykseni. En ketään viihdyyttääkseni kuitenkaan luo draamaa. En ole shownumero, jota yritän myydä. Ihan tavallista vasyavuoroista keskustelua tarjoan. Osaan nauraa ja itsellenk myös.
Ahaa nyt alkaa valjeta miksi teistä ei tykätä. Kannattaako urputtaa vastaan jos joku yrittää auttaa? Sä tässä kärsit, en mä.
Urputtaa? Vastasin vain supriin kysymyksiisi suoraan. Samalla tyylillä.
Ehei olet puolustuskannalla. Ihan ymmärrettävää tosin
Oikeasti pidän tällaista yksinäisille kuittailevaa ihmistä hieman pahoinvoivana ihmisenä. Jos kirjoittaa noin hölmöjä kommentteja almuina yksinäisille, niin ongelma on ihan siellä päässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos on introvertti eli nauttii yksinäisyydestä?
Miksi yksinäisyys nähdään aina negatiivisina asiana muiden silmissä?
Itse olen yksinäinen koska haluan olla mahdollisimman vähän tekemisissä muiden ihmisten kanssa koska ihmiset on tyhmiä.
Viimeksi perjantaina klo 16 juttelim muille ihmisille kun sanoin kaupan kassalla etten tarvitse kuittia.Yksinäisyys ja yksinolo ovat eri asioita. Ihminen ei ole yksinäinen, mikäli hän viihtyy yksin ja nauttii yksinolosta. Yksinäisyys tarkoittaa sitä, että on yksin vastoin omaa tahtoaan.
Minä siis en ole yksinäinen kun olen yksinäinen eikä se minua niin haittaa? Oma rauha on ihanaa.
Juuri näin. Jos et toivo seuraa vaan nautit yksinolosta, et ole yksinäinen vaan yksin. Kaksi eri asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se "yrittäminen" on juuri se väärä lähtökohta. Se on sama asia kuin se, että jotkut miehet yrittävät tutustua ja iskeä kaikkia eteen sattuvia naisia. Epätoivo ja yliyrittäminen paistaa läpi eikä vedä puoleensa.
Miten se yrittäminen sitten näkyy? Minusta yksinäisenä tuntuu että jokainen pyrkimykseni olla ihmisten parissa tulkitaan (yli)yrittämiseksi, koska yksinäisen pitäisi vaan opetella olemaan yksin ja olla kaipaamatta ketään tai mitään. Sitten voidaan tulla yksinäistä neuvomaan että lähde ulos, kotoa ei kukaan tule hakemaan. Niin tai näin, aina teet muiden mielestä väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin on aina suurin osa ihmisistä vihanneet. En tiedä mistä se johtuu koska olen ujo ja hiljainen. Esim jo pienenä kun piti soittaa ja kysyä luokkakavereilta läksyt, niin soitin yhdelle tytölle niin se huusi puhelimessa "eIIH taas tuo tyyppi soittaa"" kun luuli, etten muka kuullut.
Toi on musertavaa. Olin tosi ujo tietyssä iässä ja tuo yksi sanominen olisi nujertanut minut täysin. Nyt olen juuri se, jolla on "jooga ystäviä". Tutustun helposti.
En osaa selittää tätä hyvin, mutta puhun hyvin vähän itsestäni. Syötän juttuun aina jotain omasta elämästäni tai kokemuksistani, en siis vain haastattele muita kuin olisivat jossain syväkuulustelussa, mutta aihe on usein se ihminen, jonka kanssa olen. Tämä taas ei ole mielistelyä, vaan olen hyvin ihmisrakas. Olen siis aivan aidosti todella kiinnostunut muiden asioista, oli ne sitten mitä vaan. Luulen, että tämä on "salaisuuteni". Ihmiset noin keskimäärin puhuvat mielellään itsestään ja viihtyvät siksi kanssani.
Mutta pärjään myös ryhmätilanteissa, osaan ottaa tilaa, keskeyttää ja sanoa vastaan. Tämä johtuu siitä, että minulla ei ole lapsuudessa noin musertavia kokemuksia kuin teillä. Tunnistan muuten piirteitä, joissa jäisin juuri näkymättömäksi. Jonkun pidättyväisyyden, herkkyyden ja tavallaan tietynlaisen ylpeyden, joka taipuisi "väärään" suuntaan.
Tämä oli tosi hyvä kommentti. Olet varmasti jäljillä tässä huonot kokemukset, ujous, herkkyys, ylpeys. Itse vaikka olen yksinäinen, niin koen ihmisarvoni ihan samanlaisena kuin muiden. Joskus joku saattaa tunnistaa yksinäisen ja kokeilla, että saisiko tästä hyötyä. Enkä tarkoita nyt mitään vastavuoroista auttamista vaan tyyliin "sinähän olet yksinäinen, tuleppa mun kanssa pesemään meidän ikkunat, niin jutellaan samalla". Yksinäinen ei monestikaan ole sama kuin epätoivoinen - siinä suhteessa ylpeys nostaa päätään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä huomasitko ap, mutta minä tein tänne "Ikuinen ulkopuolisuuden tunne" -aloituksen, joka liippaa läheltä tätä aihetta.
Näitä lukiessa ja omia juttuja miettiessä tulee varmuus siitä, että sekä yksinäisyydessä että ulkopuolisuudessa on kyse jostain traumasta. On ollut lapsena tai nuorena tavalla tai toisella laiminlyöty, kaltoinkohdeltu tai ehkä kiusattu. Ei ole kokenut saavansa hyväksyntää eli on ollut joka paikassa näkymätön tai sivuroolissa. Tuo rooli on sitten jäänyt päälle. Arka , hiljainen luonne pahentaa tilannetta ja johtaa kierteeseen, jossa yksinäisyyttä kokeva vetäytyy entisestään. Itselläni on ainakin näin.
Siskoni on juuri tuollainen. Jo luonnostaan ujo ja hiljaisempi ja sitten joutui lapsena kiusatuksi. Oli ihan tavallinen tyttö, todella kiltti ja herttainen ja todellakin ansaitsisi ystäviä. Kuitenkin tuo kiusaaminen liian pitkään jatkuttuaan jätti jäljet ja uusiin ihmisiin tutustuminen tuli entistä vaikeammaksi. Nykyään on jo nuori aikuinen mutta edelleen ilman ystäviä, koska aina jotenkin jäi yrityksistä huolimatta ulkopuolelle. Ehkäpä se epävarmuus ja pelko muista ihmisistä jotenkin paistaa läpi ja muut aistivat sen, eikä riitäkään että olet kiva kaikille. Ja tietysti mitä enemmän ikää tulee, sitä vaikeammaksi tulee löytää ystäviä. Surettaa hänen ja muiden yksinäisten puolesta, sillä monessa heistä olisi ainesta hyväksi ystäväksi :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos on introvertti eli nauttii yksinäisyydestä?
Miksi yksinäisyys nähdään aina negatiivisina asiana muiden silmissä?
Itse olen yksinäinen koska haluan olla mahdollisimman vähän tekemisissä muiden ihmisten kanssa koska ihmiset on tyhmiä.
Viimeksi perjantaina klo 16 juttelim muille ihmisille kun sanoin kaupan kassalla etten tarvitse kuittia.Yksinäisyys ja yksinolo ovat eri asioita. Ihminen ei ole yksinäinen, mikäli hän viihtyy yksin ja nauttii yksinolosta. Yksinäisyys tarkoittaa sitä, että on yksin vastoin omaa tahtoaan.
Minä siis en ole yksinäinen kun olen yksinäinen eikä se minua niin haittaa? Oma rauha on ihanaa.
Juuri näin. Jos et toivo seuraa vaan nautit yksinolosta, et ole yksinäinen vaan yksin. Kaksi eri asiaa.
Jep. Ihminen voi kokea olevansa yksinäinen vaikka ympärillä olisi kymmeniä ihmisiä. Jos kuitenkaan kenenkään kanssa ei ole kovin läheinen, koe yhteyttä muihin tai tunne tulevansa ymmärretyksi ja hyväksytyksi, silloin kokee olevansa yksinäinen. On siis todellakin aivan eri asia olla yksin kuin yksinäinen. Ja jos itse valitsee olla yksin ja se tekee onnelliseksi, silloin ei koe yksinäisyyttä eli sitä pohjatonta tyhjyyden ja irrallisuuden tunnetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on niin totta. Itse olen törmännyt myös tuohon, kun menee ihmisten ilmoille ja johonkin porukkaan, niin jossain vaiheessa huomaa tulleensa jätetyksi yksin nurkkaan istumaan. Minä olen se joka kiilataan ringistä ulos tai vierekkäin kävellessä johonkin ojaan.
Mitä? Miten sä et sano mitään jos joku tulee seisomaan sun eteen? Oot vaan hiljaa ja hyväksyt? Enkä tarkota mitään aggressiivista ärinää vaan ihan hei ja astut paikallesi. Olet varmaan täysi narsistimagneetti.
Ei kukaan yhtäkkiä tule seisomaan eteen vaan lipuu pikkuhiljaa. Joskus oon miettinyt, että oonkohan mä näkymätön.
Luultavasti mutta sen voi korjata. Älä siirry. Sano että seisot mun edessä. Asemoidu uudelleen niin ettei kukaan seiso sun edessä. En oo koskaan joutunut miettimään tämmöistä. Miten tää ei tuu luonnostaan?
En mä siirry, vaan ne muut siirtyvät eri asemiin. Kukaan ei varsinaisesti tule siihen kohtaan missä minä olen.
Et ole joutunut miettimään, kun olet itse se kiilaaja, joka ei välitä tipan vertaa siitä onko muille tilaa?
Ok vau en käsitä miks sulla ei oo kavereita
Taidat olla syntymä mulk ku vai muuten vaan mulk ku?
Vierailija kirjoitti:
Minä olin nuorempana sosiaalinen,minulla oli melko paljon kavereita, kävin baareissa yms festareilla. Nykyisin olen yksinäinen, muutos tapahtui jossain 25-30 ikävuoteni aikana ja olen nyt 32 vuotias mieshenkilö.
Väitän että iän myötä ihmisistä tulee aikalailla yksinäisiä koska ei sitä enää iän myötä monet jaksa ravata baareissa,festareilla yms vaan mieluummin sitä on yksin kotona.
Mitä te muut yli 30 vuotiaat ihmiset teette esimerkiksi viikonloppuisin ja jutteletteko muille ihmisille viikonloppuisin edes?
Itse ole viikonloput aikalailla yksin aina enkä edes puhu muille ihmisille viikonloppuisin mutta viikolla töissä taas saan sitä sosiaalista kanssakäymistä.
Olen yli neljänkymmenen, nainen. Teen viikonloppuisin kotihommia, urheilen, käyn kaupassa, teen ruokaa, usein soitan vanhemmilleni, joskus käyn kahvilassa, jos kaipaan hulinaa (yleensä en). Välillä pyydän jotakuta lenkille tms., mutta useimmiten en saa seuraa, koska en ole sopinut tapaamista ajoissa.
Ap:n tilanteesta tuli mieleen, että yritätköhän ystävystyä traumojesi takia vääränlaisten ihmisten kanssa? Itseä ei ole onneksi ikinä kohdeltu noin tökerösti kuin sinua ystävyyssuhteissa, mutta parisuhdejutuissa senkin edestä. Olen hiljattain tajunnut, että olen tiedostamattani etsinyt etäistä, ristiriitaista ja hylkäävää kumppania. Oikeastaan en ole tiennyt, että muunlaisiakin voisi olla.
Onko täällä joku joka on onnistunut hankkimaan itselleen ryhmän johon kuuluu ja päässyt pois ahdistavasta ulkopuolisuudesta? Jos olet, niin kerro miten onnistuit!
Yksinäisyydestä osallisuuteen ja yhteyteen, tällainen pulpahti jostain alitajunnasta esiin. Kyllä kai yksinäisyydestä pääseminen vaatii syiden analysointia ja läpikäymistä myös tunnetasolla.
Ap ja moni muukin hyvin kuvailee miten lapsuuden kokemukset, traumat ajauttavat tuntemaan yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta. Itsekin olen sellainen, ihmissuhteissani aina jotenkin ulkokehällä.
Olen iän myötä oppinut olemaan yksin. Joitakin kaverisuhteita on, minulle ystävyys on edelleen vaikea laji ja toki niitä ystävä ehdokkaita on ollut harvassa. Onneksi välit siskoon ovat läheiset.
Ap, ymmärrän sua ja samaistun osaan sun kokemuksia.
Olet kuitenkin yrittänyt. Jaksamisia.