Miksi lääkäri ei suhtaudu vakavasti kun kerron vaivasta

Ajatteleeko lääkärit oikeasti niin että ''jos tolla on oikea vaiva niin kyllä se tulee uudestaan valittamaan vähintään viisi kertaa''? Minä en meinaan toimi niin. En voi sietää valittamista.

Vierailija kirjoitti:

En kertonut tarkoituksella oireita. Väitän että lääketiede kykenee löytämään jotain fyysisiä vikoja mutta somaattiset ongelmat jäävät hoitamatta.

AP

No mutta jos selvästi hyvinkin moni lääkäri on asiaasi jo ottanut kantaa, eikä kukaan löydä mitään sairautta niin ehkä voisi olla hyvä jossakin kohtaa alkaa uskoa tähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pari vuotta ollut vaiva. Jos ei ole sinä aikana pahentunut niin tuskinpa mitään vakavaa on koska muutenhan se varmasti olisikin jo edennyt. Ja jos noin vaikeasti on tunnistettavissa, ei siihen varmaan mitään hoitoa olisi kuitenkaan tarjolla, joten onko diagnoosillakaan mitään väliä? Jos vaan oppisi elämään asian kanssa...?

Saattaapa olla ettei hoitoa ole tarjolla tai sitä ei ole edes olemassa. En minä sitä tarkoita että lääkärit pahuuttaan jättävät potilaat ilman hoitoa.

AP

MIKÄ SE VAIVA ON???

Koska lääkäri tietää paremmin, erityisesti tk-lääkärit. Kaikki vaivat vähätellään ja oireet diagnosoidaan lähimpään sopivaan lokeroon. Useimmat vaivat hoidetaan Buranalla tai Visiblinellä.

Lääkärien mukaan naisilla voi olla vain IBS, jos on mitä tahansa vatsaoireita.

Tosi tehokasta resurssien käyttöä tämä nykyinen ns. hyvinvointialueiden systeemi, kun samaa vaivaa joutuu käymään useammalla lääkärillä selittämässä aasta ööhon, kun oireita ei oteta vakavasti ja jatkotutkimuksiin ei pääse. Juuri sain yksityiseltä puolelta lääkityksen tulehdukselliseen suolistosairauteen, kun julkinen syötti toista vuotta pelkkää kuitulisää.

Kyllä lääkärit aina suhtautuvat asian vaatimalla vakavuudella potilaalla olevaan vaivaan tai ongelmaan. Tekevät taudinmäärityksen eli asettavat diagnoosin, lain mukaan vain laillistettu lääkäri voi tehdä taudinmäärityksen eli selvittää ja määrittää mikä sairaus potilaalla on ja asettaa sen mukaan kansainvälisen tautiluokituksen pohjalta diagnoosin. Laillistettu lääkäri päättää potilaan lääketieteellisestä hoidosta, päättää mitä tutkimuksia tehdään (kuvantaminen, laboratoriokokeet, mahdolliset kudosnäytteet patologis-anatomista tutkimusta varten), laillistetulla lääkärillä on oikeus määrätä potilaalle lääkkeitä ja päättää mahdollisista toimenpiteistä, joita suoritetaan (kuten tähystykset tai leikkaukset) ja tarvittaessa konsultoi eri erikoisalojen kollegoja tilanteen mukaan, esim. psykiatrinen tutkimus ja arvio potilaan psykiatrisesta statuksesta.

Huomionarvoista on, että meillä on vanhoja, erittäin tehokkaita lääkkeitä kyllä olemassa, mutta juuri tehokkaimpien lääkkeiden kohdalla tilanne on se, että niillä on suuri väärinkäyttöpotentiaali, tämä koskee erityisesti tehokkaimpia psyykenlääkkeitä masennukseen, ahdistuneisuuteen, unettomuuteen ja kipuun sekä ylipainoon.

Mielialalääkkeistä masennuksen hoitoon ensimmäinen varsinaisesti kunnolla tehokas mielialalääke oli amfetamiini ja siitä vielä tehokkaammaksi huomattiin metafetamiini. Amfetamiini ja metafetamiini olivat myös ensimmäisiä todella tehokkaita laihdutuslääkkeitä tai auttoivat painonhallinnassa erittäin hyvin, koska noiden huomattiin vähentävän ruokahalua, piristävän, vähentävän unen tarvetta ja lisäävän fyysistä aktiivisuutta ja jaksamista. Mutta kuten tunnettua, niin näihin lääkkeisiin liittyy melkoisen suuri väärinkäyttöpotentiaali ja suuri riski riippuvuuden kehittymiselle, jos näitä ihan villisti käytettäisiin.

Ahdistuneisuuteen erityisen tehokkaita lääkkeitä olisivat barbituraatit, samoin tietysti unettomuuteen. Näin tehokkaita anksiolyyttejä ei voida käyttää, suuri riski väärinkäytölle ja riippuvuudelle näiden kohdalla on ja yliannostus on hengenvaarallinen. Bentsodiatsepiinit turvallisempina vaihtoehtoina ovat korvanneet barbituraatit, mutta vaikka bentsodiatsepiinit ovat tehokkaita ja varsin hyvin siedettyjä ja turvallisia, niin väärinkäyttöpotentiaalin takia näitäkään ei enää avohoidossa voida oikein käyttää. Jos potilas on niin ahdiatunut, että tarvitsee bentsodiatsepiineja, niin sitten potilas kuuluu oikeastaan mielisairaalaan ja sairaalaolosuhteissa voidaan näitä toki käyttää.

Kipuun meillä on tehokkaimpina lääkkeinä opiaatit, esim. morfiini, oksikodoni, metadoni, buprenorfiini, fentanyyli. Näitä ei voida käytännössä kuitenkaan kipujen hoitona käyttää väärinkäyttöpotentiaalin takia. Sairaalaolosuhteissa toki leikkauksen jälkeiseen kipuun ovat käypiä ja myös hankaliin syöpäkipuihin ja saattohoidossa voidaan kyllä käyttää.

Mielialalääkkeenä tehokas olisi ketamiini ja myös psilosybiini, mutta ei voida käyttää kuin sairaalaolosuhteissa, jos tällöinkään.

Mutta meillä on erittäin suuri joukko heikkotehoisia lääkkeitä, joilla ei ole väärinkäyttöpotentiaalia ja näitä voidaan huoletta määrätä kyllä, mielialalääkkeitä löytyy vaikka mitä, joilla ei ole väärinkäyttöpotentiaalia, mutta joiden tehokin on huomattavankin heikko. Samoin unettomuuteen ja ahdistuneisuuteen löytyy neuroleptejä, joilla ei ole väärinkäyttöpotentiaalia, mutta joiden teho ei aina ole erityisen kehuttava, joskin joillakin ne toimivat.

Tietyllä tapaa on harmillista, että useimmat tehokkaat lääkkeet masennukseen, ahdistuneisuuteen, unettomuuteen, kipuun ja ylipaino-ongelmiin ovat sellaisia, että ei niitä voida oikein määrätä tai lääkärille saattaa tulla noottia ja ongelmia Kela:n ja Valviran kanssa

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on muita pohjoismaita korkeampi kuolleisuus ja rahaa käytetään terveydenhuoltoon vähemmän. Tämä on se hinta. Tulee halvemmaksi näin.

Kuolleisuus kaikissa maissa on 100%

Vierailija kirjoitti:

Mun sukulaiseni vaivaa ei myöskään otettu todesta vaan kuitattiin sillä, että se vaan kuvittelee. Sitten kun kipuihin lopulta uskottiin, syöpä olikin niin pitkällä, että mitään ei voitu enää tehdä.

Joskus vauhtia kannattaa hakea yksityisen puolen kautta, jos vain suinkin mahdollista. Jo yhdellä käynnillä saattaa saada lähetteen erikoissairaanhoitoon julkiselle ja homma lähtee etenemään. Terveyskeskus ei tähän aina pysty vaiva olisi todellinen. Perhepiirissä ainakin kahdessa tapauksessa toimittu näin, kun muuten ei ole asia edennyt ja ongelmat ovat olleet todellisia. Kaikissa tapauksissa kyse eri henkilöistä.

Sama kokemus täällä. Tädillä oli vikaa keuhkoissa ja yritti saada apua, mutta lääkäreitä ei juuri kiinnostanut tutkia. Kuoli sitten keuhkosyöpään lopulta.

joskus menee pitkään löytää vaivojen oikea syy. Se vaatii kärsivällisyyttä: suomessa terveydenhuolto etenee hitaasti. Menet vain sinnikkäästi lääkäriin vaivasi kanssa ja jos mahdollista oita mennä silloin kun vaivat ovat pahimmillaan. Mnulla meni kaksi vuotta ennnen kuin vaivan syy löytyi. Siihen en nyt sitten enempää mene, mutta leikkaus ja sieltä otettu kudospala ja patologin lausunto toi selvyyden ja sain hoidon.

Ihan samoja kokemuksia. Minulla oli mm. Yli puoli vuotta kuumetta lähes joka päivä. Aina lähetettiin kotiin terveyskeskuksesta tutkimatta. Levolla menee kuulemma ohi. Onneksi sain säästettyä yksityislääkäriin ja vakava sairaus löytyi. Menetin kyllä uskoni Suomen julkiseen terveydenhoitoon.

Mielenterveyshistorian omaavana olen luovuttanut fyysisen perussairauteni hoidon suhteen lääkityksen ottamista lukuun ottamatta. Sairauteeni on kokeet, joissa ei pysty huijaamaan, joten kontrolleissa sitten näkyy, miten huonolla tolalla sairaus on, kun vihdoinkin suostutaan ottamaan kokeet kontrollia ja reseptien uusimista varten. Sen jälkeen tosin niitä ei suostuta ottamaan ennen seuraavaa kontrollia taaskaan, joten se siitä ilosta.

Viime kontrollissa lääkäri oli suorastaan vihainen nähtyään kokeiden tulokset ja tentattua olotilaani. Sanoin rehellisesti, että en enää tiedä, mikä on normaalia, koska nykyinen olotilani on minulle se normaali, vaikka teoriassa tiedän, ettei tällainen ole normaalia. Voin toki luetella kaiken minkä ajattelen olevan epänormaalia, mutta en minä tiedä, miten esimerkiksi arvioida väsymystäni, kun koko ajan väsyttää.

Suomen ongelma on se, että yksi lääkäri ei tutki/hoida loppuun asti. Vaan kun yhdestä erikoisalasta ei löydy syytä, siirrytään seuraavaan jne. Tämä syö potilaan aikaa tuhottomasti ja syö myös terveydenhuollon resursseja.

Suomessa pitäisi myös erikoissairaanhoidon puolella, varsinkin kun etsitään vikaa, olla yhden lääkärin taktiikka. Naapurimaassa näin jo onkin ja en tarkoita itänaapuria.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on muita pohjoismaita korkeampi kuolleisuus ja rahaa käytetään terveydenhuoltoon vähemmän. Tämä on se hinta. Tulee halvemmaksi näin.

Kuolleisuus kaikissa maissa on 100%

Missä ajassa, vuodessako? Siis tarkoitatko, että kaikki maailman ihmiset kuolevat vuoden sisällä? Vai mitä yrität nyt esittää tuolla väitteelläsi? Tiedätkö mitä kuolleisuus tarkoittaa?

Kuolleisuus on kuoleman ilmaantuvuus jossakin määrätyssä ajassa eli kuolemien ilmaantuvuus esim. vuodessa eli kyseessä on kuoleman insidenssi.

Kuolleisuus on väestön mittaluku, joka ilmoittaa vuoden aikana kuolleiden lukumäärän tuhatta asukasta kohden. Kun kuolleisuus ja syntyvyys vähennetään keskenään, jää jäljelle väestönkasvua osoittava luku (ilman nettomaahanmuuttoa). Kuolleisuus voidaan ilmoittaa numeromääräisenä tai promilleina. Jos kuolleisuus on 9,5 tuhatta asukasta kohden eli 9,5/1 000 as. (9,5 ), 100 000 ihmisen väestössä se tarkoittaisi 950 kuollutta.

100%, jonka väitit olevan kuolleisuus kaikissa maailman maissa eli maapallolla on 1000 promillea eli 1000 kuollutta tuhatta asukasta kohden vuoden aikana eli 100.000 ihmisen väestössä se tarkoittaisi 100.000 kuollutta vuoden aikana eli kaikki kuolevat vuoden aikana. Näin suurta kuolleisuutta ei ilmenisi edes globaalissa ydinsodassa.

Vierailija kirjoitti:

En kertonut tarkoituksella oireita. Väitän että lääketiede kykenee löytämään jotain fyysisiä vikoja mutta somaattiset ongelmat jäävät hoitamatta.

AP

Jos näin salamyhkäinen olet läkärissäkin niin eipä ihme etteivät osaa auttaa .

Vierailija kirjoitti:

En kertonut tarkoituksella oireita. Väitän että lääketiede kykenee löytämään jotain fyysisiä vikoja mutta somaattiset ongelmat jäävät hoitamatta.

AP

Täs? Somaattiset ongelmathan nimen omaan on fyysisiä. Siis ongelmat löydetään, mutta niitä ei osata hoitaa vai mitä tarkoitit tällä?

Arvaan: ME/CFS? Tai ehkä ED, tosin se on helppo diagnosoida.

Näin ulkopuolisena amatöörinä, ap:n aloituksen lukeneena, jäin miettimään hänen lääkärien jatkuvaa vaihtamista.  Mitenkä seuraavaksi valittu lääkäri suhtautuu, kun ja jos lukee potilaan kiertävää historiaa.  Helppo on todennäköisesti ohittaa ap:n "vuosia vaivoistaan jankuttamiset" kuten hän itse asian taisi ilmaista.  Ehkä siinä on helppo ohittaa oireet joita on jo aikaisemmin useamman lääkärien toimesta hoidettu, vaikkei potilas koe, että olisi edes todellisuudessa mitään hoidettu.  Minä olisin ihmeissäni lääkemääräyksestä enkä ehkä aloittaisi  psyykenlääkitystä, ellen edes tiedä miksi sitä on määrätty.  Lääkeriippuvuus on uskoakseni vakava juttu.  Lääkkeitä kuulema määrätään nykyään erittäin "löyhästi".  Tarjolla on masennukseen, ahdistushäiriöön, paniikkikohtauksiin, näiden lääkkeiden kirjo on suuri. Ja käyttäjiä taitaa riittää.  Tämän lääkeasian otin nyt esille yhden henkilön lehtihaastattelun luettuani.  Hän ehdotti hoitavalle, että haluaisi vähentää lääkitystä, jonka seurauksena hänet jätettiin suorastaan heitteille, hoitoa vastustavana potilaana.  Yhteistyö ei siis jatkunut.  Kirjoitan nyt ihan suoraan omakohtaisesta, kun lääkäriaikoja on niin vaikea saada.  Olen googlaamalla, sinnikkäästi etsinyt joitakin kertoja omien oireiden mukaista tietoa.  Yksi viimeisimmästä on Plantaarifaskiitin hoito.  Kipu kantapäässä kesti kokonaisuudessaan lähes vuoden, mutta nykyisin saan hyvin harvoin kävelemistä haittaavia oireita.  En kuitenkaan tarkoita, että kaikkeen googlesta löytyy tukea, joten kriittinen kannattaa olla.  Psyyken vaivat jättäisin kuitenkin ammattiauttajien hoitoon.

Tädilläni alkoi ilmetä jos vaikka minkälaisia oireita ja hän juoksi lääkäristä toiseen, otatti pois amalgaamipaikat hampaista ym. mutta oireet eivät vähentyneet, vaan alkoi ilmetä myös psyykkisiä ongelmia. Aika monen vuoden ja epälukuisten lääkärien jälkeen lopulta kävi ilmi, että tädillä oli Alzheimer. Se selitti monenlaisia "oikkuja ja temppuja". Tauti eteni suhteellisen hitaasti ilman lääkitystä (ei ollut vielä silloin). Vähitellen tauti paheni, tuli aggressiivisuutta, epäluuloisuutta ynnä muuta. ei olisi halunnut lähteä hoitokotiin, vaikka omaishoitajana toiminut sisarensa oli lähes loppuun palanut. 

Minkä ikäinen ap on? Tädille oudot oireet alkoivat tulla joskus päälle viisikymppisenä, vaikka siinä vaiheessa ei kukaan läheinenkään osannut arvata, että kyseessä on alkava muistisairaus, kuten eivät myöskään lääkärit. Yli seitsemänkymppisenä oireet alkoivat sitten olla jo tunnistettavissa, vaikka vielä silloinkin täti pystyi teristäytymään vieraiden aikana niin, että edes hoitoalan ammattilaiset eivät huomanneet mitään. Ihmettelivät vain, kun kerrottiin diagnoosi.