Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olenkohan henkisesti herännyt vai mistäköhän tämä rento asenne ja elämänilo kumpuaa? - entinen masentunut
Onpa mahtavaa, nautin joka hetkestä. Kaikki on kiinnostavaa ja sitä katsoo elämää tarkkailijana. Huvittuneena ja rentona. Juuri mitään draamaa en keksi asioista ja mielessäni nauran kun ihmiset ovat jonkun kehittelemänsä dramaattisen tilanteen pauloissa.
Saatan mennä mukaan (koska minulle halutaan avautua) ja samalla tiedostan, että tämä ihminen tuntee aidosti asian epämiellyttävänä ja ymmärrän.
En kuitenkaan sisimissäni näe ongelmaa, vain ratkaisuja ja valinnan vapautta. Iloa ja tiedän, että kaikki on hyvin.
Mikä vaan "leijun" tässä elämässä. Välillä on tietenkin ikäviä tunteita, tarkkailen niitä. Joskus saatan mennä mukaan ja silloin itken lohduttomasti. Ymmärrän kuitenkin, että silti kaikki on oikeasti hyvin.
Vaikeaa kuvailla kenties. Joka hetkestä on tullut omanlaisensa seikkailu. Kaikki on niin ihmeellistä.
Sitä vain katsoo ympärilleen ja ymmärtää valheellisuuden ja ihmisten luoman tilan. Silti vain huvittaa ja on vapaa olo.
Olen vain muuttunut kärsimyksen myötä.
Kommentit (522)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap miten olet päässyt tuohon tilaan? Itsekin syvällä suossa ja etsin tietä ulos.
Ei siihen taida olla yhtä keinoa mutta ensinnäkin myötätuntoa täältä, se on voimia kuluttavaa jos tuntuu, että on "pohjalla". Minustakin tuntui siltä ja lähes riistin henkeni, en olisi millään kestänyt enempää. Useasti toistelin, että voi kun vain kuolisin. Periaatteessa kuolinkin, ainakin jokin osa minusta. Loin ehkä nahkani uudelleen tai päästin irti. Oli pakko vain hyväksyä asiat sellaisinaan ja muutosta tapahtui.
Aloin tarkkailijaksi ja luin esimerkiksi Ekhart Tollea, Anthony De Melloa ja meditoin. En tavallaan enää samaistunut tunteisiin yhtä usein vaan aloin katselemaan etäämmältä. Lopulta olin tosiaan valmis päästämään myös irti asioista, jotka eivät lisänneet minkäänlaista kehitystä vaan päinvastoin, tukahdutti potentiaaliani ja kykyä näkeä asioita luomieni ääriviivojen ulkopuolelle.
Kesti siinä aikansa ja vaati monet itkut, turhautumiset, todella paljon kärsimystä ja jopa suoranaista hulluutta. Tein lähes mitä vain, jotta kärsimys loppuisi. Otin lainaa, join alkoholia, tukahdutin tunteita monilla tavoilla. Kunnes ymmärsin, että voin sallia myös ne "huonot" tunteet ja hyväksyä ne sellaisinaan. Kohtasin ne hiljalleen ja ymmärsin, ettei mikään noista toiminnoista, jolla ajattelin lisääväni iloa elämääni, edes toimi. Päinvastoin, se oli sellaista väkisin luomaani illuusiota.
Päästin vain irti. Nyt on talous jo paljon paremmalla tolalla. Sain todella hyvä palkkaisen työn, lopetin alkoholin juomisen seinään (alkoholisoitunut olin jo) ja aloin elämään enemmän hetkessä. Liikun, syön kuten keholleni sopii jne. Asiat muuttuvat tavallaan itsestään sellaiseksi kun haluan.
Ymmärrän, että minulla on vapaus valita ja voin luoda elämääni sellaiseksi kun haluan.
Ei kaikki ole ns. täydellistä ja vieläkin teen asioita, jotka eivät ihan ravitse omaa potentiaaliani mutta osaan tarkkailla uteliaasti mistä se johtuu ja korjailla tilannetta jos tarvitsee. Otan kaikki tunteet uteliaana ja hyväksyvänä vastaan. Elämä on mielenkiintoista ihan kaikkine sävyineen.
Herään joka aamu onnellisena ja valmiina uuteen päivään. Jos jotain tulee, niin pyrin kuuntelemaan intuitiotani, välillä se on edelleen hakusessa mutta kyllä tämä kevyeltä tuntuu pääosin.
Ehkä kaikista merkittävin oivallus oli se, ettei tunteisiin ja luotuun "kärsimykseen" tarvitse samaistua ja sillä tavalla lisätä huonoa oloa. On myös hyvin mahdollista vain tarkastella etäämmältä ja hyväksyä tilanne, ilman, että sitä joutuisi tunnemyrskyn ja epätoivon keskelle.
Tsemppiä kovin! Kyllä sinä selviät aivan varmasti <3
-ap
Tämän perusteella sinulla oli aiemmin asiat huonosti ja aivokemiat retuperällä alkoholismin takia. Nyt kun et enää ota kuppia ja sinulla on rahaa, niin asiasi ovat sen verran hyvin että pystyt olemaan perusonnellinen. Ei siinä mitään sen syvällisempää ole, eikä ole kyse valaistumisesta. Jos uudestaan menettäisit hyvän elämäntilanteen ja terveytesi niin saattaisit mennä epäonnelliseksi uudestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli ristiriitaista kun sanoin, että kaikki on katoavaista mutta korjaan, että nämä meidän eri muodot kohdata elämää ovat katoavaisia. Sielulliseen olemassaoloon uskon.
-ap
Minä en edes pysty meditoimaan, koska ahdistun ja itken. Jonkun sielun kuolemattomuus tai ylipäänsä olemassa olo on mulle täysin yhdentekevä asia. (Ihmis)elämä on silti epäreilua ja turhaa ja uuvuttavaa.
Tähän mennessä joka ikinen self help-kirja, jonka olen avannut, alkaa sanoilla: Meistä jokainen on välillä masentunut ja/tai ahdistunut Siitä jo tietää että kirja on täyttä pskaa. Enää en lue siitä pidemmälle. Silti aina välillä jotakin kirjaa kokeilen, ihan piruuttani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap miten olet päässyt tuohon tilaan? Itsekin syvällä suossa ja etsin tietä ulos.
Ei siihen taida olla yhtä keinoa mutta ensinnäkin myötätuntoa täältä, se on voimia kuluttavaa jos tuntuu, että on "pohjalla". Minustakin tuntui siltä ja lähes riistin henkeni, en olisi millään kestänyt enempää. Useasti toistelin, että voi kun vain kuolisin. Periaatteessa kuolinkin, ainakin jokin osa minusta. Loin ehkä nahkani uudelleen tai päästin irti. Oli pakko vain hyväksyä asiat sellaisinaan ja muutosta tapahtui.
Aloin tarkkailijaksi ja luin esimerkiksi Ekhart Tollea, Anthony De Melloa ja meditoin. En tavallaan enää samaistunut tunteisiin yhtä usein vaan aloin katselemaan etäämmältä. Lopulta olin tosiaan valmis päästämään myös irti asioista, jotka eivät lisänneet minkäänlaista kehitystä vaan päinvastoin, tukahdutti potentiaaliani ja kykyä näkeä asioita luomieni ääriviivojen ulkopuolelle.
Kesti siinä aikansa ja vaati monet itkut, turhautumiset, todella paljon kärsimystä ja jopa suoranaista hulluutta. Tein lähes mitä vain, jotta kärsimys loppuisi. Otin lainaa, join alkoholia, tukahdutin tunteita monilla tavoilla. Kunnes ymmärsin, että voin sallia myös ne "huonot" tunteet ja hyväksyä ne sellaisinaan. Kohtasin ne hiljalleen ja ymmärsin, ettei mikään noista toiminnoista, jolla ajattelin lisääväni iloa elämääni, edes toimi. Päinvastoin, se oli sellaista väkisin luomaani illuusiota.
Päästin vain irti. Nyt on talous jo paljon paremmalla tolalla. Sain todella hyvä palkkaisen työn, lopetin alkoholin juomisen seinään (alkoholisoitunut olin jo) ja aloin elämään enemmän hetkessä. Liikun, syön kuten keholleni sopii jne. Asiat muuttuvat tavallaan itsestään sellaiseksi kun haluan.
Ymmärrän, että minulla on vapaus valita ja voin luoda elämääni sellaiseksi kun haluan.
Ei kaikki ole ns. täydellistä ja vieläkin teen asioita, jotka eivät ihan ravitse omaa potentiaaliani mutta osaan tarkkailla uteliaasti mistä se johtuu ja korjailla tilannetta jos tarvitsee. Otan kaikki tunteet uteliaana ja hyväksyvänä vastaan. Elämä on mielenkiintoista ihan kaikkine sävyineen.
Herään joka aamu onnellisena ja valmiina uuteen päivään. Jos jotain tulee, niin pyrin kuuntelemaan intuitiotani, välillä se on edelleen hakusessa mutta kyllä tämä kevyeltä tuntuu pääosin.
Ehkä kaikista merkittävin oivallus oli se, ettei tunteisiin ja luotuun "kärsimykseen" tarvitse samaistua ja sillä tavalla lisätä huonoa oloa. On myös hyvin mahdollista vain tarkastella etäämmältä ja hyväksyä tilanne, ilman, että sitä joutuisi tunnemyrskyn ja epätoivon keskelle.
Tsemppiä kovin! Kyllä sinä selviät aivan varmasti <3
-ap
Onpa hienosti kirjoitettu auki tuo asia. Olen itse samankaltaisessa olemisessa.
Olen kyllä paljon ja monella lailla työstänyt. On ollut monenlaista, hyvin monenlaista, tässä elämän matkalla.Sanoisin, että tuo kirjoittamasi asioiden aukeaminen ja työstäminen vaatii älyä ja aikaa ja asioiden hahmottamiskykyä, tahtoa, tietoa, tiedostamista ja sinnikkyyttä ja lahjakkuuttakin.
Sitten, kun pääsee aapeen tasolle/siihen kohtaan, niin se kaikki läpikäyty ja oltu, jotenkin vaan aukeaa.
Hienoa jos sinullakin tämä elämä avautunut aivan eri tavalla.
Ihmettelen itsekin muutosta mutta olen onnellinen, että on ihmisiä, jotka ovat osanneet mullistaa tapaansa elää, meditoida ja tuntea ja siitä vielä kertoneet. Eli nämä ns. henkiset opettajat.
Nyt kun niihin olen tutustunut ja heidän kauttaan oppinut, niin loppupeleissä asiat ovatkin kovin luonnollisia ja yksinkertaisia.
Sitä voisi halata jokaista vastaantulevaa välillä. On niin paljon iloa elämästä ja haluaisi jakaa sitä muillekin, jotka eivät vielä tiedä vaan ovat valitettavasti tämän maailman luomien ajatuksien kahleissa. Olen sitä toki itsekin aina tietyllä tapaa kun täällä kommunkoimme keskenämme ja on monenlaisia näkökulmia sekä tilanteita mutta tosiaan sellainen kriittinen tarkastelu, pysähtyminen, "kovalevyn puhdistaminen" ja oleellisten asioiden katseleminen, oleminen sitten tuo sitä elinvoimaa.
En oikein välitä enää mitä muut ajattelevat minusta edes. Sillä tiedän tekeväni kaiken sydämelläni ja "oikein".
En sano olevani muiden yläpuolella tai alapuolella. En välitä mistään sellaisesta.
Tämä elämä on vain kokemuksien mahdollisuus ja ohimenevä matka, josta nauttia. Elämässä voi tosin tapahtua mitä vain. Joskus se vaatii toimintaakin, en katselisi vierestä jos joku satuttaisi toista pahoin vaan toimisin intuition mukaan.
Olisinkohan rauhallinen sodan keskellä vaikka senkin aikaansaama tilanne on täysin illuusiota. Syyt ovat valheellisia ja turhia, lopulta täysin merkityksettömiä ja se tietenkin tuo tunteita pintaan.
Lopulta kaikki on kuitenkin hyväksyttävä mitä elämässä tulee, kuolemakin. Jonain päivänä minäkin olen maatuvainen sekä läheiseni ja sekin on ok, kaikki on katoavaista ja niin kuuluu ollakin.Elämä tällaisenaan on silti todella mahtava seikkailu kaikkineen.
Mukava kirjoittaa tänne. Ei tällaisia juuri tule keskustelua missään kahvipöydässä.
Kuulisin mielelläni lisääkin teiltä, jotka ajattelevat samoin ja muutkin joita asia kiinnostaa. :)Vaan sielu ei katoa. Olemme kaikki osa kaikkea, pysyvästi. Jos englanti taittuu, niin suosittelen ostamaan amazonista e-kirjan Remember all that is. Tämä avasi kaikki viimeisetkin kysymykseni. Osa oli ensin vastoin sitä, mitä olin ajatellut, mutta lopulta kaikki se tuki sitä todellisuutta, jonka jo sisäisesti tiesin.
Juuri näin itsekin näen. Sielu ei katoa ja olemme yhtä tämän kaiken kanssa ikuisesti. Namaste. (Minun jumalainen sielu tervehtii sinun jumalaista sieluasi).
Kiitos kirjasuosituksesta! :)-ap
Ihanaa löytää joku, joka tietää. :) Harvemmin näistä missään tulee puhuttua, kun yleensä odottaa vain naurua tai tyrmäystä. Aattelin mennä lokakuussa hengen ja tiedon messuille ekaa kertaa katsomaan, mitä siellä on tarjolla. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap miten olet päässyt tuohon tilaan? Itsekin syvällä suossa ja etsin tietä ulos.
Ei siihen taida olla yhtä keinoa mutta ensinnäkin myötätuntoa täältä, se on voimia kuluttavaa jos tuntuu, että on "pohjalla". Minustakin tuntui siltä ja lähes riistin henkeni, en olisi millään kestänyt enempää. Useasti toistelin, että voi kun vain kuolisin. Periaatteessa kuolinkin, ainakin jokin osa minusta. Loin ehkä nahkani uudelleen tai päästin irti. Oli pakko vain hyväksyä asiat sellaisinaan ja muutosta tapahtui.
Aloin tarkkailijaksi ja luin esimerkiksi Ekhart Tollea, Anthony De Melloa ja meditoin. En tavallaan enää samaistunut tunteisiin yhtä usein vaan aloin katselemaan etäämmältä. Lopulta olin tosiaan valmis päästämään myös irti asioista, jotka eivät lisänneet minkäänlaista kehitystä vaan päinvastoin, tukahdutti potentiaaliani ja kykyä näkeä asioita luomieni ääriviivojen ulkopuolelle.
Kesti siinä aikansa ja vaati monet itkut, turhautumiset, todella paljon kärsimystä ja jopa suoranaista hulluutta. Tein lähes mitä vain, jotta kärsimys loppuisi. Otin lainaa, join alkoholia, tukahdutin tunteita monilla tavoilla. Kunnes ymmärsin, että voin sallia myös ne "huonot" tunteet ja hyväksyä ne sellaisinaan. Kohtasin ne hiljalleen ja ymmärsin, ettei mikään noista toiminnoista, jolla ajattelin lisääväni iloa elämääni, edes toimi. Päinvastoin, se oli sellaista väkisin luomaani illuusiota.
Päästin vain irti. Nyt on talous jo paljon paremmalla tolalla. Sain todella hyvä palkkaisen työn, lopetin alkoholin juomisen seinään (alkoholisoitunut olin jo) ja aloin elämään enemmän hetkessä. Liikun, syön kuten keholleni sopii jne. Asiat muuttuvat tavallaan itsestään sellaiseksi kun haluan.
Ymmärrän, että minulla on vapaus valita ja voin luoda elämääni sellaiseksi kun haluan.
Ei kaikki ole ns. täydellistä ja vieläkin teen asioita, jotka eivät ihan ravitse omaa potentiaaliani mutta osaan tarkkailla uteliaasti mistä se johtuu ja korjailla tilannetta jos tarvitsee. Otan kaikki tunteet uteliaana ja hyväksyvänä vastaan. Elämä on mielenkiintoista ihan kaikkine sävyineen.
Herään joka aamu onnellisena ja valmiina uuteen päivään. Jos jotain tulee, niin pyrin kuuntelemaan intuitiotani, välillä se on edelleen hakusessa mutta kyllä tämä kevyeltä tuntuu pääosin.
Ehkä kaikista merkittävin oivallus oli se, ettei tunteisiin ja luotuun "kärsimykseen" tarvitse samaistua ja sillä tavalla lisätä huonoa oloa. On myös hyvin mahdollista vain tarkastella etäämmältä ja hyväksyä tilanne, ilman, että sitä joutuisi tunnemyrskyn ja epätoivon keskelle.
Tsemppiä kovin! Kyllä sinä selviät aivan varmasti <3
-ap
Onpa hienosti kirjoitettu auki tuo asia. Olen itse samankaltaisessa olemisessa.
Olen kyllä paljon ja monella lailla työstänyt. On ollut monenlaista, hyvin monenlaista, tässä elämän matkalla.Sanoisin, että tuo kirjoittamasi asioiden aukeaminen ja työstäminen vaatii älyä ja aikaa ja asioiden hahmottamiskykyä, tahtoa, tietoa, tiedostamista ja sinnikkyyttä ja lahjakkuuttakin.
Sitten, kun pääsee aapeen tasolle/siihen kohtaan, niin se kaikki läpikäyty ja oltu, jotenkin vaan aukeaa.
Hienoa jos sinullakin tämä elämä avautunut aivan eri tavalla.
Ihmettelen itsekin muutosta mutta olen onnellinen, että on ihmisiä, jotka ovat osanneet mullistaa tapaansa elää, meditoida ja tuntea ja siitä vielä kertoneet. Eli nämä ns. henkiset opettajat.
Nyt kun niihin olen tutustunut ja heidän kauttaan oppinut, niin loppupeleissä asiat ovatkin kovin luonnollisia ja yksinkertaisia.
Sitä voisi halata jokaista vastaantulevaa välillä. On niin paljon iloa elämästä ja haluaisi jakaa sitä muillekin, jotka eivät vielä tiedä vaan ovat valitettavasti tämän maailman luomien ajatuksien kahleissa. Olen sitä toki itsekin aina tietyllä tapaa kun täällä kommunkoimme keskenämme ja on monenlaisia näkökulmia sekä tilanteita mutta tosiaan sellainen kriittinen tarkastelu, pysähtyminen, "kovalevyn puhdistaminen" ja oleellisten asioiden katseleminen, oleminen sitten tuo sitä elinvoimaa.
En oikein välitä enää mitä muut ajattelevat minusta edes. Sillä tiedän tekeväni kaiken sydämelläni ja "oikein".
En sano olevani muiden yläpuolella tai alapuolella. En välitä mistään sellaisesta.
Tämä elämä on vain kokemuksien mahdollisuus ja ohimenevä matka, josta nauttia. Elämässä voi tosin tapahtua mitä vain. Joskus se vaatii toimintaakin, en katselisi vierestä jos joku satuttaisi toista pahoin vaan toimisin intuition mukaan.
Olisinkohan rauhallinen sodan keskellä vaikka senkin aikaansaama tilanne on täysin illuusiota. Syyt ovat valheellisia ja turhia, lopulta täysin merkityksettömiä ja se tietenkin tuo tunteita pintaan.
Lopulta kaikki on kuitenkin hyväksyttävä mitä elämässä tulee, kuolemakin. Jonain päivänä minäkin olen maatuvainen sekä läheiseni ja sekin on ok, kaikki on katoavaista ja niin kuuluu ollakin.Elämä tällaisenaan on silti todella mahtava seikkailu kaikkineen.
Mukava kirjoittaa tänne. Ei tällaisia juuri tule keskustelua missään kahvipöydässä.
Kuulisin mielelläni lisääkin teiltä, jotka ajattelevat samoin ja muutkin joita asia kiinnostaa. :)Vaan sielu ei katoa. Olemme kaikki osa kaikkea, pysyvästi. Jos englanti taittuu, niin suosittelen ostamaan amazonista e-kirjan Remember all that is. Tämä avasi kaikki viimeisetkin kysymykseni. Osa oli ensin vastoin sitä, mitä olin ajatellut, mutta lopulta kaikki se tuki sitä todellisuutta, jonka jo sisäisesti tiesin.
Juuri näin itsekin näen. Sielu ei katoa ja olemme yhtä tämän kaiken kanssa ikuisesti. Namaste. (Minun jumalainen sielu tervehtii sinun jumalaista sieluasi).
Kiitos kirjasuosituksesta! :)-ap
Ihanaa löytää joku, joka tietää. :) Harvemmin näistä missään tulee puhuttua, kun yleensä odottaa vain naurua tai tyrmäystä. Aattelin mennä lokakuussa hengen ja tiedon messuille ekaa kertaa katsomaan, mitä siellä on tarjolla. :)
Jokaista uskonsa auttakoon, mutta been there done that. Myyntimarkkinat koko homma, koko henkisyys, vetäjinä harhoja kokevat narsistit. Sieltä voi pudota aika korkeelta, ja tyhjän päälle, kun lopulta tajuaa että kaikki se olikin harhaa ja hyväksikäyttöä. Jos on löytänyt hengellisyytensä, suosittelen nauttimaan siitä omassa rauhassa, tai ihan pienessä luotetussa piirissä, ilman guruja ja tuotteistuksia. Rauhassa ja hiljaisuudessa, hitaasti edeten ja harkintaa käyttäyen.
Viisaita ajatuksia sulla AP, itsekin kokenut tietynlaisen spirituaalisen heräämisen, ja elämä tuntuu huolettomalta, ja kevyeltä. Koitan elää itseäni ja läheisiäni varten, ja jakaa hyviä kokemuksia ja energiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap miten olet päässyt tuohon tilaan? Itsekin syvällä suossa ja etsin tietä ulos.
Ei siihen taida olla yhtä keinoa mutta ensinnäkin myötätuntoa täältä, se on voimia kuluttavaa jos tuntuu, että on "pohjalla". Minustakin tuntui siltä ja lähes riistin henkeni, en olisi millään kestänyt enempää. Useasti toistelin, että voi kun vain kuolisin. Periaatteessa kuolinkin, ainakin jokin osa minusta. Loin ehkä nahkani uudelleen tai päästin irti. Oli pakko vain hyväksyä asiat sellaisinaan ja muutosta tapahtui.
Aloin tarkkailijaksi ja luin esimerkiksi Ekhart Tollea, Anthony De Melloa ja meditoin. En tavallaan enää samaistunut tunteisiin yhtä usein vaan aloin katselemaan etäämmältä. Lopulta olin tosiaan valmis päästämään myös irti asioista, jotka eivät lisänneet minkäänlaista kehitystä vaan päinvastoin, tukahdutti potentiaaliani ja kykyä näkeä asioita luomieni ääriviivojen ulkopuolelle.
Kesti siinä aikansa ja vaati monet itkut, turhautumiset, todella paljon kärsimystä ja jopa suoranaista hulluutta. Tein lähes mitä vain, jotta kärsimys loppuisi. Otin lainaa, join alkoholia, tukahdutin tunteita monilla tavoilla. Kunnes ymmärsin, että voin sallia myös ne "huonot" tunteet ja hyväksyä ne sellaisinaan. Kohtasin ne hiljalleen ja ymmärsin, ettei mikään noista toiminnoista, jolla ajattelin lisääväni iloa elämääni, edes toimi. Päinvastoin, se oli sellaista väkisin luomaani illuusiota.
Päästin vain irti. Nyt on talous jo paljon paremmalla tolalla. Sain todella hyvä palkkaisen työn, lopetin alkoholin juomisen seinään (alkoholisoitunut olin jo) ja aloin elämään enemmän hetkessä. Liikun, syön kuten keholleni sopii jne. Asiat muuttuvat tavallaan itsestään sellaiseksi kun haluan.
Ymmärrän, että minulla on vapaus valita ja voin luoda elämääni sellaiseksi kun haluan.
Ei kaikki ole ns. täydellistä ja vieläkin teen asioita, jotka eivät ihan ravitse omaa potentiaaliani mutta osaan tarkkailla uteliaasti mistä se johtuu ja korjailla tilannetta jos tarvitsee. Otan kaikki tunteet uteliaana ja hyväksyvänä vastaan. Elämä on mielenkiintoista ihan kaikkine sävyineen.
Herään joka aamu onnellisena ja valmiina uuteen päivään. Jos jotain tulee, niin pyrin kuuntelemaan intuitiotani, välillä se on edelleen hakusessa mutta kyllä tämä kevyeltä tuntuu pääosin.
Ehkä kaikista merkittävin oivallus oli se, ettei tunteisiin ja luotuun "kärsimykseen" tarvitse samaistua ja sillä tavalla lisätä huonoa oloa. On myös hyvin mahdollista vain tarkastella etäämmältä ja hyväksyä tilanne, ilman, että sitä joutuisi tunnemyrskyn ja epätoivon keskelle.
Tsemppiä kovin! Kyllä sinä selviät aivan varmasti <3
-ap
Onpa hienosti kirjoitettu auki tuo asia. Olen itse samankaltaisessa olemisessa.
Olen kyllä paljon ja monella lailla työstänyt. On ollut monenlaista, hyvin monenlaista, tässä elämän matkalla.Sanoisin, että tuo kirjoittamasi asioiden aukeaminen ja työstäminen vaatii älyä ja aikaa ja asioiden hahmottamiskykyä, tahtoa, tietoa, tiedostamista ja sinnikkyyttä ja lahjakkuuttakin.
Sitten, kun pääsee aapeen tasolle/siihen kohtaan, niin se kaikki läpikäyty ja oltu, jotenkin vaan aukeaa.
Hienoa jos sinullakin tämä elämä avautunut aivan eri tavalla.
Ihmettelen itsekin muutosta mutta olen onnellinen, että on ihmisiä, jotka ovat osanneet mullistaa tapaansa elää, meditoida ja tuntea ja siitä vielä kertoneet. Eli nämä ns. henkiset opettajat.
Nyt kun niihin olen tutustunut ja heidän kauttaan oppinut, niin loppupeleissä asiat ovatkin kovin luonnollisia ja yksinkertaisia.
Sitä voisi halata jokaista vastaantulevaa välillä. On niin paljon iloa elämästä ja haluaisi jakaa sitä muillekin, jotka eivät vielä tiedä vaan ovat valitettavasti tämän maailman luomien ajatuksien kahleissa. Olen sitä toki itsekin aina tietyllä tapaa kun täällä kommunkoimme keskenämme ja on monenlaisia näkökulmia sekä tilanteita mutta tosiaan sellainen kriittinen tarkastelu, pysähtyminen, "kovalevyn puhdistaminen" ja oleellisten asioiden katseleminen, oleminen sitten tuo sitä elinvoimaa.
En oikein välitä enää mitä muut ajattelevat minusta edes. Sillä tiedän tekeväni kaiken sydämelläni ja "oikein".
En sano olevani muiden yläpuolella tai alapuolella. En välitä mistään sellaisesta.
Tämä elämä on vain kokemuksien mahdollisuus ja ohimenevä matka, josta nauttia. Elämässä voi tosin tapahtua mitä vain. Joskus se vaatii toimintaakin, en katselisi vierestä jos joku satuttaisi toista pahoin vaan toimisin intuition mukaan.
Olisinkohan rauhallinen sodan keskellä vaikka senkin aikaansaama tilanne on täysin illuusiota. Syyt ovat valheellisia ja turhia, lopulta täysin merkityksettömiä ja se tietenkin tuo tunteita pintaan.
Lopulta kaikki on kuitenkin hyväksyttävä mitä elämässä tulee, kuolemakin. Jonain päivänä minäkin olen maatuvainen sekä läheiseni ja sekin on ok, kaikki on katoavaista ja niin kuuluu ollakin.Elämä tällaisenaan on silti todella mahtava seikkailu kaikkineen.
Mukava kirjoittaa tänne. Ei tällaisia juuri tule keskustelua missään kahvipöydässä.
Kuulisin mielelläni lisääkin teiltä, jotka ajattelevat samoin ja muutkin joita asia kiinnostaa. :)Vaan sielu ei katoa. Olemme kaikki osa kaikkea, pysyvästi. Jos englanti taittuu, niin suosittelen ostamaan amazonista e-kirjan Remember all that is. Tämä avasi kaikki viimeisetkin kysymykseni. Osa oli ensin vastoin sitä, mitä olin ajatellut, mutta lopulta kaikki se tuki sitä todellisuutta, jonka jo sisäisesti tiesin.
Juuri näin itsekin näen. Sielu ei katoa ja olemme yhtä tämän kaiken kanssa ikuisesti. Namaste. (Minun jumalainen sielu tervehtii sinun jumalaista sieluasi).
Kiitos kirjasuosituksesta! :)-ap
Ihanaa löytää joku, joka tietää. :) Harvemmin näistä missään tulee puhuttua, kun yleensä odottaa vain naurua tai tyrmäystä. Aattelin mennä lokakuussa hengen ja tiedon messuille ekaa kertaa katsomaan, mitä siellä on tarjolla. :)
Tämä, me ollaan kaikki erilaisia, mutta olemme kuitenkin osa yhtä ja samaa, isoa entiteettiä. Olemme ikäänkuin reflektioita toisistamme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap miten olet päässyt tuohon tilaan? Itsekin syvällä suossa ja etsin tietä ulos.
Ei siihen taida olla yhtä keinoa mutta ensinnäkin myötätuntoa täältä, se on voimia kuluttavaa jos tuntuu, että on "pohjalla". Minustakin tuntui siltä ja lähes riistin henkeni, en olisi millään kestänyt enempää. Useasti toistelin, että voi kun vain kuolisin. Periaatteessa kuolinkin, ainakin jokin osa minusta. Loin ehkä nahkani uudelleen tai päästin irti. Oli pakko vain hyväksyä asiat sellaisinaan ja muutosta tapahtui.
Aloin tarkkailijaksi ja luin esimerkiksi Ekhart Tollea, Anthony De Melloa ja meditoin. En tavallaan enää samaistunut tunteisiin yhtä usein vaan aloin katselemaan etäämmältä. Lopulta olin tosiaan valmis päästämään myös irti asioista, jotka eivät lisänneet minkäänlaista kehitystä vaan päinvastoin, tukahdutti potentiaaliani ja kykyä näkeä asioita luomieni ääriviivojen ulkopuolelle.
Kesti siinä aikansa ja vaati monet itkut, turhautumiset, todella paljon kärsimystä ja jopa suoranaista hulluutta. Tein lähes mitä vain, jotta kärsimys loppuisi. Otin lainaa, join alkoholia, tukahdutin tunteita monilla tavoilla. Kunnes ymmärsin, että voin sallia myös ne "huonot" tunteet ja hyväksyä ne sellaisinaan. Kohtasin ne hiljalleen ja ymmärsin, ettei mikään noista toiminnoista, jolla ajattelin lisääväni iloa elämääni, edes toimi. Päinvastoin, se oli sellaista väkisin luomaani illuusiota.
Päästin vain irti. Nyt on talous jo paljon paremmalla tolalla. Sain todella hyvä palkkaisen työn, lopetin alkoholin juomisen seinään (alkoholisoitunut olin jo) ja aloin elämään enemmän hetkessä. Liikun, syön kuten keholleni sopii jne. Asiat muuttuvat tavallaan itsestään sellaiseksi kun haluan.
Ymmärrän, että minulla on vapaus valita ja voin luoda elämääni sellaiseksi kun haluan.
Ei kaikki ole ns. täydellistä ja vieläkin teen asioita, jotka eivät ihan ravitse omaa potentiaaliani mutta osaan tarkkailla uteliaasti mistä se johtuu ja korjailla tilannetta jos tarvitsee. Otan kaikki tunteet uteliaana ja hyväksyvänä vastaan. Elämä on mielenkiintoista ihan kaikkine sävyineen.
Herään joka aamu onnellisena ja valmiina uuteen päivään. Jos jotain tulee, niin pyrin kuuntelemaan intuitiotani, välillä se on edelleen hakusessa mutta kyllä tämä kevyeltä tuntuu pääosin.
Ehkä kaikista merkittävin oivallus oli se, ettei tunteisiin ja luotuun "kärsimykseen" tarvitse samaistua ja sillä tavalla lisätä huonoa oloa. On myös hyvin mahdollista vain tarkastella etäämmältä ja hyväksyä tilanne, ilman, että sitä joutuisi tunnemyrskyn ja epätoivon keskelle.
Tsemppiä kovin! Kyllä sinä selviät aivan varmasti <3
-ap
Onpa hienosti kirjoitettu auki tuo asia. Olen itse samankaltaisessa olemisessa.
Olen kyllä paljon ja monella lailla työstänyt. On ollut monenlaista, hyvin monenlaista, tässä elämän matkalla.Sanoisin, että tuo kirjoittamasi asioiden aukeaminen ja työstäminen vaatii älyä ja aikaa ja asioiden hahmottamiskykyä, tahtoa, tietoa, tiedostamista ja sinnikkyyttä ja lahjakkuuttakin.
Sitten, kun pääsee aapeen tasolle/siihen kohtaan, niin se kaikki läpikäyty ja oltu, jotenkin vaan aukeaa.
Hienoa jos sinullakin tämä elämä avautunut aivan eri tavalla.
Ihmettelen itsekin muutosta mutta olen onnellinen, että on ihmisiä, jotka ovat osanneet mullistaa tapaansa elää, meditoida ja tuntea ja siitä vielä kertoneet. Eli nämä ns. henkiset opettajat.
Nyt kun niihin olen tutustunut ja heidän kauttaan oppinut, niin loppupeleissä asiat ovatkin kovin luonnollisia ja yksinkertaisia.
Sitä voisi halata jokaista vastaantulevaa välillä. On niin paljon iloa elämästä ja haluaisi jakaa sitä muillekin, jotka eivät vielä tiedä vaan ovat valitettavasti tämän maailman luomien ajatuksien kahleissa. Olen sitä toki itsekin aina tietyllä tapaa kun täällä kommunkoimme keskenämme ja on monenlaisia näkökulmia sekä tilanteita mutta tosiaan sellainen kriittinen tarkastelu, pysähtyminen, "kovalevyn puhdistaminen" ja oleellisten asioiden katseleminen, oleminen sitten tuo sitä elinvoimaa.
En oikein välitä enää mitä muut ajattelevat minusta edes. Sillä tiedän tekeväni kaiken sydämelläni ja "oikein".
En sano olevani muiden yläpuolella tai alapuolella. En välitä mistään sellaisesta.
Tämä elämä on vain kokemuksien mahdollisuus ja ohimenevä matka, josta nauttia. Elämässä voi tosin tapahtua mitä vain. Joskus se vaatii toimintaakin, en katselisi vierestä jos joku satuttaisi toista pahoin vaan toimisin intuition mukaan.
Olisinkohan rauhallinen sodan keskellä vaikka senkin aikaansaama tilanne on täysin illuusiota. Syyt ovat valheellisia ja turhia, lopulta täysin merkityksettömiä ja se tietenkin tuo tunteita pintaan.
Lopulta kaikki on kuitenkin hyväksyttävä mitä elämässä tulee, kuolemakin. Jonain päivänä minäkin olen maatuvainen sekä läheiseni ja sekin on ok, kaikki on katoavaista ja niin kuuluu ollakin.Elämä tällaisenaan on silti todella mahtava seikkailu kaikkineen.
Mukava kirjoittaa tänne. Ei tällaisia juuri tule keskustelua missään kahvipöydässä.
Kuulisin mielelläni lisääkin teiltä, jotka ajattelevat samoin ja muutkin joita asia kiinnostaa. :)Vaan sielu ei katoa. Olemme kaikki osa kaikkea, pysyvästi. Jos englanti taittuu, niin suosittelen ostamaan amazonista e-kirjan Remember all that is. Tämä avasi kaikki viimeisetkin kysymykseni. Osa oli ensin vastoin sitä, mitä olin ajatellut, mutta lopulta kaikki se tuki sitä todellisuutta, jonka jo sisäisesti tiesin.
Juuri näin itsekin näen. Sielu ei katoa ja olemme yhtä tämän kaiken kanssa ikuisesti. Namaste. (Minun jumalainen sielu tervehtii sinun jumalaista sieluasi).
Kiitos kirjasuosituksesta! :)-ap
Ihanaa löytää joku, joka tietää. :) Harvemmin näistä missään tulee puhuttua, kun yleensä odottaa vain naurua tai tyrmäystä. Aattelin mennä lokakuussa hengen ja tiedon messuille ekaa kertaa katsomaan, mitä siellä on tarjolla. :)
Jokaista uskonsa auttakoon, mutta been there done that. Myyntimarkkinat koko homma, koko henkisyys, vetäjinä harhoja kokevat narsistit. Sieltä voi pudota aika korkeelta, ja tyhjän päälle, kun lopulta tajuaa että kaikki se olikin harhaa ja hyväksikäyttöä. Jos on löytänyt hengellisyytensä, suosittelen nauttimaan siitä omassa rauhassa, tai ihan pienessä luotetussa piirissä, ilman guruja ja tuotteistuksia. Rauhassa ja hiljaisuudessa, hitaasti edeten ja harkintaa käyttäyen.
Ok. No, riippuu vähän, mitä luentosisältöjä sinne on tulossa. En mä sinänsä kaipaa guruja, enkä ole tippumassa mistään. Lähinnä olisi kiva edes nähdä ja kuulla yksikin ihminen, jolla olisi sama "mind set" kuin itselläni. Tämän kanssa tuntee olevansa niin yksin. Haluaisi jutella jonku kanssa, mutta ei voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap miten olet päässyt tuohon tilaan? Itsekin syvällä suossa ja etsin tietä ulos.
Ei siihen taida olla yhtä keinoa mutta ensinnäkin myötätuntoa täältä, se on voimia kuluttavaa jos tuntuu, että on "pohjalla". Minustakin tuntui siltä ja lähes riistin henkeni, en olisi millään kestänyt enempää. Useasti toistelin, että voi kun vain kuolisin. Periaatteessa kuolinkin, ainakin jokin osa minusta. Loin ehkä nahkani uudelleen tai päästin irti. Oli pakko vain hyväksyä asiat sellaisinaan ja muutosta tapahtui.
Aloin tarkkailijaksi ja luin esimerkiksi Ekhart Tollea, Anthony De Melloa ja meditoin. En tavallaan enää samaistunut tunteisiin yhtä usein vaan aloin katselemaan etäämmältä. Lopulta olin tosiaan valmis päästämään myös irti asioista, jotka eivät lisänneet minkäänlaista kehitystä vaan päinvastoin, tukahdutti potentiaaliani ja kykyä näkeä asioita luomieni ääriviivojen ulkopuolelle.
Kesti siinä aikansa ja vaati monet itkut, turhautumiset, todella paljon kärsimystä ja jopa suoranaista hulluutta. Tein lähes mitä vain, jotta kärsimys loppuisi. Otin lainaa, join alkoholia, tukahdutin tunteita monilla tavoilla. Kunnes ymmärsin, että voin sallia myös ne "huonot" tunteet ja hyväksyä ne sellaisinaan. Kohtasin ne hiljalleen ja ymmärsin, ettei mikään noista toiminnoista, jolla ajattelin lisääväni iloa elämääni, edes toimi. Päinvastoin, se oli sellaista väkisin luomaani illuusiota.
Päästin vain irti. Nyt on talous jo paljon paremmalla tolalla. Sain todella hyvä palkkaisen työn, lopetin alkoholin juomisen seinään (alkoholisoitunut olin jo) ja aloin elämään enemmän hetkessä. Liikun, syön kuten keholleni sopii jne. Asiat muuttuvat tavallaan itsestään sellaiseksi kun haluan.
Ymmärrän, että minulla on vapaus valita ja voin luoda elämääni sellaiseksi kun haluan.
Ei kaikki ole ns. täydellistä ja vieläkin teen asioita, jotka eivät ihan ravitse omaa potentiaaliani mutta osaan tarkkailla uteliaasti mistä se johtuu ja korjailla tilannetta jos tarvitsee. Otan kaikki tunteet uteliaana ja hyväksyvänä vastaan. Elämä on mielenkiintoista ihan kaikkine sävyineen.
Herään joka aamu onnellisena ja valmiina uuteen päivään. Jos jotain tulee, niin pyrin kuuntelemaan intuitiotani, välillä se on edelleen hakusessa mutta kyllä tämä kevyeltä tuntuu pääosin.
Ehkä kaikista merkittävin oivallus oli se, ettei tunteisiin ja luotuun "kärsimykseen" tarvitse samaistua ja sillä tavalla lisätä huonoa oloa. On myös hyvin mahdollista vain tarkastella etäämmältä ja hyväksyä tilanne, ilman, että sitä joutuisi tunnemyrskyn ja epätoivon keskelle.
Tsemppiä kovin! Kyllä sinä selviät aivan varmasti <3
-ap
Onpa hienosti kirjoitettu auki tuo asia. Olen itse samankaltaisessa olemisessa.
Olen kyllä paljon ja monella lailla työstänyt. On ollut monenlaista, hyvin monenlaista, tässä elämän matkalla.Sanoisin, että tuo kirjoittamasi asioiden aukeaminen ja työstäminen vaatii älyä ja aikaa ja asioiden hahmottamiskykyä, tahtoa, tietoa, tiedostamista ja sinnikkyyttä ja lahjakkuuttakin.
Sitten, kun pääsee aapeen tasolle/siihen kohtaan, niin se kaikki läpikäyty ja oltu, jotenkin vaan aukeaa.
Hienoa jos sinullakin tämä elämä avautunut aivan eri tavalla.
Ihmettelen itsekin muutosta mutta olen onnellinen, että on ihmisiä, jotka ovat osanneet mullistaa tapaansa elää, meditoida ja tuntea ja siitä vielä kertoneet. Eli nämä ns. henkiset opettajat.
Nyt kun niihin olen tutustunut ja heidän kauttaan oppinut, niin loppupeleissä asiat ovatkin kovin luonnollisia ja yksinkertaisia.
Sitä voisi halata jokaista vastaantulevaa välillä. On niin paljon iloa elämästä ja haluaisi jakaa sitä muillekin, jotka eivät vielä tiedä vaan ovat valitettavasti tämän maailman luomien ajatuksien kahleissa. Olen sitä toki itsekin aina tietyllä tapaa kun täällä kommunkoimme keskenämme ja on monenlaisia näkökulmia sekä tilanteita mutta tosiaan sellainen kriittinen tarkastelu, pysähtyminen, "kovalevyn puhdistaminen" ja oleellisten asioiden katseleminen, oleminen sitten tuo sitä elinvoimaa.
En oikein välitä enää mitä muut ajattelevat minusta edes. Sillä tiedän tekeväni kaiken sydämelläni ja "oikein".
En sano olevani muiden yläpuolella tai alapuolella. En välitä mistään sellaisesta.
Tämä elämä on vain kokemuksien mahdollisuus ja ohimenevä matka, josta nauttia. Elämässä voi tosin tapahtua mitä vain. Joskus se vaatii toimintaakin, en katselisi vierestä jos joku satuttaisi toista pahoin vaan toimisin intuition mukaan.
Olisinkohan rauhallinen sodan keskellä vaikka senkin aikaansaama tilanne on täysin illuusiota. Syyt ovat valheellisia ja turhia, lopulta täysin merkityksettömiä ja se tietenkin tuo tunteita pintaan.
Lopulta kaikki on kuitenkin hyväksyttävä mitä elämässä tulee, kuolemakin. Jonain päivänä minäkin olen maatuvainen sekä läheiseni ja sekin on ok, kaikki on katoavaista ja niin kuuluu ollakin.Elämä tällaisenaan on silti todella mahtava seikkailu kaikkineen.
Mukava kirjoittaa tänne. Ei tällaisia juuri tule keskustelua missään kahvipöydässä.
Kuulisin mielelläni lisääkin teiltä, jotka ajattelevat samoin ja muutkin joita asia kiinnostaa. :)Vaan sielu ei katoa. Olemme kaikki osa kaikkea, pysyvästi. Jos englanti taittuu, niin suosittelen ostamaan amazonista e-kirjan Remember all that is. Tämä avasi kaikki viimeisetkin kysymykseni. Osa oli ensin vastoin sitä, mitä olin ajatellut, mutta lopulta kaikki se tuki sitä todellisuutta, jonka jo sisäisesti tiesin.
Juuri näin itsekin näen. Sielu ei katoa ja olemme yhtä tämän kaiken kanssa ikuisesti. Namaste. (Minun jumalainen sielu tervehtii sinun jumalaista sieluasi).
Kiitos kirjasuosituksesta! :)-ap
Ihanaa löytää joku, joka tietää. :) Harvemmin näistä missään tulee puhuttua, kun yleensä odottaa vain naurua tai tyrmäystä. Aattelin mennä lokakuussa hengen ja tiedon messuille ekaa kertaa katsomaan, mitä siellä on tarjolla. :)
Jokaista uskonsa auttakoon, mutta been there done that. Myyntimarkkinat koko homma, koko henkisyys, vetäjinä harhoja kokevat narsistit. Sieltä voi pudota aika korkeelta, ja tyhjän päälle, kun lopulta tajuaa että kaikki se olikin harhaa ja hyväksikäyttöä. Jos on löytänyt hengellisyytensä, suosittelen nauttimaan siitä omassa rauhassa, tai ihan pienessä luotetussa piirissä, ilman guruja ja tuotteistuksia. Rauhassa ja hiljaisuudessa, hitaasti edeten ja harkintaa käyttäyen.
Kyllä ne messut on mielestäni olleet yleensä ihan käymisen arvoisia, mutta kannattaa toki käyttää omaa suodatinta. Siellä on porukkaa ja näytteilleasettajia aika laidasta laitaan, kuten kaikkialla muuallakin. Osa haluaa oikeasti auttaa muita löytämään uusia asioita ja ajatuksia elämäänsä, osa haluaa rahastaa kaupittelemalla jotakin "henkevää" . Käy ihmeessä, katsele ja nauti, mutta älä ota ihan kaikkien puheita tosissasi.
Muuttuiko sun elämässä joku siis, vaikka edes pikkuhiljaa?
Mä olen myös aikalailla tuossa tilassa. Mulla on ollut viimeiset vajaa 3 vuotta ekaa kertaa työpaikka jossa viihdyn tarpeeksi hyvin, enkä koe elämässä epäonnistumista mitä koin aiemmissa elämänvaiheissa. Psykologiset perustarpeeni täyttyy tällä hetkellä, näin opin kun luin niistä, eikä ole liiallista stressiä. Lisäksi mulla on terveelliset elämäntavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö sinua haittaa kaikki paha mitä maailma on täynnä? Vaikka sinulla ei olisi ongelmia, monella muulla on. Lisäksi luonto eläimineen voi todella huonosti. En tarkoita, että näitä murehtimalla mikään muuttuisi, mutta on minusta normaalia tuntea surua ympärillä olevien kärsimyksestä.
Todellakin toivon, että tämän ketjun oivallusten tasolla ei asetuta kauheasti muiden, kärsivien ihmisten yläpuolelle. Masennuksenkaan syitä ei täysin ymmärretä, eivätkä ne ole aina vain itsestä kiinni. Syyt voivat olla myös fyysisiä, kuten geneettisiä tai muuten biologisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä myös yksi, joka ymmärtää, mistä ap puhuu.
Lisään vielä yhden tekijän, jonka oppiminen on merkityksellistä, jotta samalle polulle pääsee: tuomitsemattomuuden oppiminen. Eli ensimmäiseksi pitää opetella, ettei arvioi tai arvostele mitään. Mikään asia ei ole hyvä eikä paha.
Itsellä deMellon Havahtuminen oli käänteentekevä kirja.
Siis että esim. pedofilian tai eläinten kaltoinkohtelu eivät ole pahoja?
Vierailija kirjoitti:
Eikö sinua haittaa kaikki paha mitä maailma on täynnä? Vaikka sinulla ei olisi ongelmia, monella muulla on. Lisäksi luonto eläimineen voi todella huonosti. En tarkoita, että näitä murehtimalla mikään muuttuisi, mutta on minusta normaalia tuntea surua ympärillä olevien kärsimyksestä.
Suosittelemassani kirjassa puhutaan myös pahuudesta.
Itselläni kyllä tulee hetkellisesti paha olo tai sääli jonku puolesta, mutta avainasia on se, ettei siihen tunteeseen jäädä. Emme juuri mitään voi pahuudelle. Osa pystyy tekemään enemmän ja osa vähemmän. Syyllisyyttä ei tarvitse tuntea siitä, että pystyy tekemään vähemmän tai ei mitään.
Keskityn nauttimaan siitä, mitä tämä elämä ja maailma tarjoaa nyt juuri minulle. Ja jos pystyn, autan myös muita kohti sitä iloa.
Mulla oli joskus vähän samantapaista. Se sitten haihtui, onneksi silleen vähitellen eikä kertarysäyksellä. Selasin koko ketjun mutta en jaksanut lukea noita pitkiä viestejä. Kauanko tuota sulla ap on nyt siis jatkunut?
Ap:n ajatukset ovat suoraan New Age -uskonnosta (tosin suuntauksen kannattajat väittävät, etteivät kuulu mihinkään uskontoon). Olen läheltä seurannut tähän suuntaukseen tutustuvaa ja siihen liittynyttä henkilöä, ja sen myötä lukenutkin aiheesta aika paljon. Hyvin itsekeskeinen ja rajaton lahko on kyseessä, ja ihmiset siinä enemmän ja vähemmän irrallaan todellisuudesta, kuten myös hyvin rikkinäisiä. Järkevä keskustelu ei onnistu, koska kaikki selitetään tunteella. Tässä sekasortoisessa maailmassa ihmiset etsivät helpotusta mistä vain, ja tuo suuntaus tarjoaa helppoja ja nopeita ratkaisuja sekä vapauden tehdä ihan mikä vain hyvältä tuntuu, muista välittämättä. Toki alkuun kaikki voi näyttåytyä hyvänä, mutta todellisuus on kaikkea muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä myös yksi, joka ymmärtää, mistä ap puhuu.
Lisään vielä yhden tekijän, jonka oppiminen on merkityksellistä, jotta samalle polulle pääsee: tuomitsemattomuuden oppiminen. Eli ensimmäiseksi pitää opetella, ettei arvioi tai arvostele mitään. Mikään asia ei ole hyvä eikä paha.
Itsellä deMellon Havahtuminen oli käänteentekevä kirja.
Käsittämättömän typerä lause!
Et ilmeisesti ole koskaan törmännyt omakohtaisesti pahuuteen?
Huomaan, että kirjoitim epätarkasti. Tarkoitin arkielämässä tapahtuvista asioista, esim av-keskusteluita, joissa lynkataan erolaiset ihmiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä, että siinä tietynlaisessa illuusioiden rakentaman elämän sisällä, joka on melko tukahduttavaa, on raskasta elää ja myöskin hankalaa nähdä, että asioita voi todella muuttaa kun uskomukset ovat niin vahvoja.
Asiat vaan on hyväksyttävä. On minusta hienoa, että olette kovin yrittäneet auttaa läheistänne mutta usein se, että ihminen kärsii tarpeeksi kauan, on avain myös pois sieltä. Välillä kyllä käy niin, ettei ihminen koskaan oivalla vaan jatkaa elämänsä loppuun asti kärsimystä luoden. Minulla on myös lähipiirissä alkoholisteja, jotka eivät näe vankilansa ulkopuolelle. Kohtaan heidät sellaisenaan, arvostavasti ja myötätuntoisesti ja omalla elämälläni saada myös heihin resonoitua erilaisia näkökulmia.
Kuitenkaan en lähde enää siihen, että taivun myös siihen draamaan vaan kuuntelen ja katselen etäältä. Vie se välillä voimia toki jos energia on kovin negatiivista mutta ei vaikuta pitkän aikaa ja palaan tietoiseen läsnäolemiseen kun huomaan liukuvani ajatusten kehittelemään myllerrykseen.
Toivottavasti tulevaisuudessa minusta on ihmisille apua. Ainakin arvojeni mukaisesti heidät lämmöllä otan vastaan ja kohtaan. Olen 28v ja kipuillut elämän kanssa pitkään, samoja ongelmia itselleni aiheuttaen. Viimeisin kipuilu ja ajanjakso tähän pisteeseen kesti kolme vuotta suunnilleen ja oli kyllä todella hurja ajanjakso. Sen kautta kuitenkin sain riisuttua itseltäni uskomuksia. Varmasti vielä on paljon asioita, jotka näen yhä selvemmin sekä irti päästämisen tuskaa (jota tarkkailla) mutta hetkessä mennään.
Kaikkea hyvää sinullekin ja muillekin ketjuun kirjoittaneille. :) <3
-ap
Kiitos kauniista vastauksestasi! <3
Niin, tämä lienee kaikessa raastavuudessaan myös oivallinen mahdollisuus meille läheisille (ja aivan etenkin minulle) harjoitella sitä omassa keskuksessa pysymistä...
Tunnustan, että monesti pelko ja paniikki on lähtenyt lapasesta, kun on saanut pelätä toisen hengen puolesta. Olen viime aikoina ehkä pikkuhiljaa oppinut myös seuraamaan tilannetta tästä vierestä hieman tyynemmin, enkä ehkä enää tempaudu niin syvälle draaman pyörteisiin yhtä helposti kuin aiemmin. Tilanne on nyt tällä hetkellä se mikä se on. Myöhemmin ehkä toisenlainen. Jossain syvällä sisimmässäni uskon, että tämä on jollain tasolla tarpeellinen kokemus meille kaikille, jos sen oikein osaamme ottaa?
Olen koettanut välttää kaikkea tuomitsevuutta, mutta en tiedä olenko onnistunut siinä riittävästi. Henkilön itsessään hyväksyn - enkä pelkästään hyväksy vaan rakastan häntä kovin - mutta tilannetta on ollut äärettömän vaikea hyväksyä. Henkilö itse on todella upea ja lahjakas tyyppi, ja tiedän että hänellä on mahdollisuudet vaikka mihin. Niin kovin kaunis sielu...
Ehkä minun tehtäväni on löytää täysi luottamus siihen, että tämä kaunis sielu on jollain tasolla valinnut polkunsa kulkevan tällä hetkellä näin, eikä minun tehtäväni ole "parantaa" tai auttaa häntä väkisin, vaan sallia hänen kulkea omaa polkuaan ja tehdä ne löydöt sen varrelta, mitä hänen tarvitseekin löytää. Ehkä minun tehtäväni on vain kulkea hänen rinnallaan läpi sen pimeyden, olla ulottuvilla kun sitä tarvitaan, ja luottaa siihen että tämäkin tilanne ratkeaa onnellisesti. Kenties hänkin tulee jonain päivänä vielä auttamaan toisia kokemusasiantuntijana. Hän on muuten aika saman ikäinen kuin sinä, vuotta nuorempi. Jotenkin aavistelinkin että saatatte olla samaa ikäluokkaa, ja jotenkin tämäkin oli minulle lohdullinen tieto.
Kiitos muuten myös kirjavinkistä, itse törmäsin hiljattain "sattumoisin" Joe Dispenzan kirjaan "Luo itsesi uudelleen". Aivan huikea kirja (olen juuri ehtinyt puoliväliin), jota suosittelen lämpimästi kaikille niille jotka haluavat muuttaa ajattelunsa ja sen mukana itsensä ja elämänsä aivan uudeksi. Se tukee kaikkea tuota mitä kerroit, ja olen myös suositelut sitä läheiselleni. Saa nähdä, josko tarttuu syöttiin.
Hyvää tätä hetkeä Sinulle ja kaikille muillekin! <3 <3
Niin, ymmärrän huolesi. Tiedostat kuitenkin itsekin hyvin paljon. En minä ole oikein mitään neuvoja sinällään antamaan, mitä voin kertoa omasta näkökulmastani vain mikä sai kaiken muuttumaan sellaiseksi, joka todellisuudessa olen, enkä valheellisten ajatuksien vankina.
Itse olen kamppaillut samanlaisten tunteiden kanssa kun olin huolissani vanhemmistani ja turhautumiseen saakka itkenyt ja epätoivoissa kierinyt, että eivätkö he nyt vaan voi nousta ja elää elämäänsä paremmin. Nykyään mietin, että minkä tähden? Minunko? Huomaan, että ajatukset tulevat itsestäni ja vain minä voin muuttaa myös suhtautumistapaa ns. ongelmia kohtaan. Olen hyväksynyt tilanteen ja heitä kohtaan olen myötätuntoinen, omalla kasvulla ja olemisella heille ehkä miettimisen kohde, tai sitten en. Ei sillä oikeastaan lopulta ole väliä jos ovat itse tyytyväisiä mutta minunkaan ei tarvitse kärsiä, joten voin itse määritellä tilanteen. Joko suhtaudun eri tavalla tai en ole sellaisten ihmisten kanssa läsnä, jotka saavat minut tukehtumaan.
Tänään näin äitiäni, oli pitkästä aikaa selvinpäin seurassani. Hän tietää minun muuttuneen ja nyt kunnioitamme toisiamme aivan eri tavalla. En puutu hänen elämäänsä, hän on vapaa valitsemaan myös mutta olen asettanut kuitenkin sanattomat rajat. Tänään olimme ja nauroimme vedet silmissä. Tällaista ei ole tapahtunut aikoihin. Tätä tarkoittaa tavallaan se, että on hetkessä kiinni. Emme me menneitä miettinyt, en minä häntä hetkessä lokeroinut enkä huolissani ollut. Olimme vain mitä olimme ja kunnoitimme toisiamme.
Tätä on kovin vaikeaa selittää mutta tosiaan kaikki tunteet ovat hyväksyttyjä, se on sitten eri asia miten niihin suhtautuu ja minulle oli niin ihanan oivaltaa ymmärtää, että pystyn todella itse valitsemaan. Kaikesta on tullut kevyempää ja ihanaa. Saan minä olla surullinenkin ja itkeä, masentunutkin mutta rakastan silti elämää. Ne ovat vain tunteita, joita katselen ja tunnen, ne menevät ohi.
Kaikkea hyvää vielä. Sinulla on loistavia pointteja. Aivan varmasti tulet sinuiksi asioiden kanssa ja voit paremmin. <3
Juurikin se Sinun näkökulmasi, masennuksen ja alkoholismin omakohtaisesti kokeneena ja siitä selviytyneenä, onkin se mahtava juttu. Kirjoittamasi teksti on ollut todella rohkaisevaa ja valoisaa luettavaa, iso kiitos siitä!
Ikävää että olet ollut huolissasi ja turhautunut omien vanhempiesi vuoksi. Omat kipuilusi ovat ehkä olleet osaltaan myös heijastusta heidän kipuilustaan? Vaikuttaa kuitenkin siltä, että nyt kun olet hyväksynyt tilanteen ja alkanut suhtautua eri tavalla, se vaikuttaa väistämättä jollakin tavalla myös heihin. Olipa todella ihanaa lukea, että tapasitte tänään selvin päin olleen äitisi kanssa ja että nauroitte vedet silmissä. Minäkin nauran usein tämän oman läheiseni kanssa silloin, kun sattuu hyvä, päihteetön päivä eikä ole niin paljoa vastustusta puolin eikä toisin. Uskomattoman hauska henkilö, ollut sitä aivan pienestä saakka... Hänen kanssaan nauraminen on aivan ihanaa, en ole tainnut kenenkään muun kanssa nauraa niin paljon ja niin makeasti kuin hänen kanssaan niinä vuosina kun hän on ollut elämässäni. Silloin tuntuu todella siltä, että kaikki on sittenkin pohjimmiltaan hyvin, vaikka niitä mustaakin mustempia päiviä välillä tulisi.
Ehkä minun suurimpia läksyjäni tässä on lakata vastustamasta ja antaa ajan ja lempeän läsnäolon tehdä tehtävänsä ja sekä kyseisen henkilön omien oivallusten tulla ajallaan... Minulla on hankala tapa olla kärsimätön; yrittää työntää jokea haluamaani suuntaan ja haluamallani vauhdilla, vaikka tietoisesti ajatellen siinä ei tietenkään ole mitään järkeä. Minähän vain uuvutan itseni, ja joki virtaa omalla painollaan ja omaa tahtiaan sinne minne se virtaa.
Tuo on niin totta mitä sanoit tunteista: kaikki tunteet ovat sallittuja ja hyväksyttäviä, mutta niihin ei pidä jäädä vellomaan. Tätä opettelen... Ja varmaan ne hankalammatkin tunteet menevät nopeammin ohi, kun niille antaa ensin tilaa ja tunnistaa ne, ja päästää ne sitten menemään. "This too shall pass".
Jotenkin tässä on itselleni alkanut hahmottua entistä selvemmin, että esim. masennuksen ja päihderiipuvaisuuksien hoidossa on avautumassa ihan uusia mahdollisuuksia ja tehokkaampia keinoja perinteisen terapian / psykiatrian / lääkkeiden sijaan, kun tilannetta lähestytään uudesta näkökulmasta ja ymmärretään että niihin omiin ajatuksiin ja tunteisiin voi todellakin vaikuttaa. Siinä kokemusasiantuntijan tuki on mielestänni avainasemassa.
Sinä annoit osaltasi tänään minulle aimo annoksen uskoa, toivoa ja rohkaisua tässä tilanteessa, juuri tällä hetkellä. Nyt näyttää huomattavasti valoisammalta. Tuhannet kiitokset ja edelleen kaikkea hyvää! <3 <3
Alue: Aihe vapaa
Juuri näin itsekin näen. Sielu ei katoa ja olemme yhtä tämän kaiken kanssa ikuisesti. Namaste. (Minun jumalainen sielu tervehtii sinun jumalaista sieluasi).
Kiitos kirjasuosituksesta! :)
-ap