Kehitysvammainen siskopuoli, tuettu asuminen ja itsemääräämis-oikeus
Mielestäni hän vaatisi enemmän vahtimista. Kaikki rahat menee karkkiin ja limsaan joista ruokavalio pääasiassa koostuu. Ei käy suihkussa eikä pese hampaitaan. Instaan laittaa kuvia joissa näkyy selvästi koti sisältä, koti ulkoa ja kotikatu. Kuka tahansa osaisi noiden tietojen perusteella mennä käymään.
19vuotias mutta henkisesti sanoisin olevan noin 10vuotiaan tasolla. Kuin lapsi joka on jätetty yksin kun vanhemmat lomailee. Mielestäni äitipuoleni ja isäni olisi pitänyt antaa häen asua vielä kotona.
Kommentit (185)
Suvussani on lievästi kehitysvammainen (on siskontyttö), joka asuu palveluasumisyksikössä, jossa muita hänen kaltaisiaan ja on ohjaajat ja hoitajat yms. paikalla. Kulkee bussilla työtoimintaan. Hän sairastaa diabetesta, eikä ymmärrä että lääkitys on hänen parhaaksi määrätty ja laiminlyö diabeteksen hoitoa syömällä rajattomasti sipsejä, karkkia ja roskaruokaa. Myynyt jopa itseään materian toivossa. Ei ole voinut puuttua, koska on aikuinen ja hänellä on itsemääräämisoikeus, vaikka ei ymmärrä syy-seuraussuhteita.
Juuri tämä kehitysvammaisten tasapäistäminen on ongelmallista. Ei haluta myöntää, että kehitysvammainen on kehitysvammainen ja ei ole kykenevä kaikissa asioissa tekemään itse päätöksiä älyllisen vamman takia. Niin ristiriitaisesti kun kehitysvammaisista puhutaan. Heille pitäisi antaa oikeus tehdä kaupat puhelinmyyjän kanssa, harrastaa seksiä vapaasti tuntemattomien kanssa ja käyttää huumeita ja alkoholia sekaisin. Mutta sitten jos ilmenee hyväksikäyttötapaus, ihmiset osoittavat syyttävin sormin, että miksi ette tehneet mitään, kun useampi mies hyväksikäytti kehitysvammaista tyttöä ja hänen tilikin tyhjennettiin. Korostetaan tällöin, että ei lapsen tasolla olevaa saa kohdella noin.
Ei ole tavatonta, kehitysvammaiset tytöt ja nuoret naiset kokevat hyväksikäyttöä. Niin seksuaalista kuin taloudellista. Siihen ei pelkästään syyllisty vammattomat miehet, vaan myös lievästi kehitysvammaiset miehetkin osaavat käyttää heitä hyväksi. Erästä tuttua, joka on kaverin sisko, oli yrittänyt lievästi kehtiysvammainen mies ahdistella. Tämä tuttu on hyvätasoinen verrattuna siskontyttöön ja osaa kertoa kokemastaan muille aikuisille. Hänellä toki myös haasteensa, sillä hän ei välttämättä muista että miten siivotaan tai laitetaan ruokaa ja tämä todennäköisesti johtuu hänen adhd:sta.
Vierailija kirjoitti:
Saako normaali paukuttaa kehukkaa, vai tuleeko nykyään rapsut?
Eihän se ole laissa kiellettyä, ei edes vaikeasti kehitysvammaisen kanssa. Toinen juttu tietysti on se, ettei vaikeasti kehitysvammainen ymmärrä edes, mitä seksi on ja miten kuukautishygieniasta pidetään huolta. Lievästi kehitysvammaiset taas liikkuvat samoilla kaduilla ja ostoskeskuksissa siinä missä muutkin, ja he yleensä ovat niitä, jotka kärsivät eniten kun on tietoisuutta oman tilansa suhteen. Lievästi kehitysvammaiset ovat älyllisesti 9-12-vuotiaan tasolla, vaikka nykyään ei taideta käyttää kuvauksia "tuolla ja tällä ikätasolla". Olisitko normaaliälyisenä valmis suhteeseen normaaliälyisen 9-12-vuotiaan kanssa? Tuskin, vaikka kehittyyhän se normaaliälyinen lapsi. Liikuntavammaiset, lyhytkasvuiset ja aistivammaiset ovat eri asia, ja heidän kanssa voi ihan vammaton olla, jos molemmat osapuolet ovat kykeneviä antamaan suostumuksen ja hyväksymään sekä tiedostamaan mahdolliset seuraukset.
Mulla on eräs perhetuttu, jonka kehitysvammainen tytär on tehnyt teini-ikäisestä lähtien vauvoja liukuhihnalla ja lastensuojelu vie ne pois heti sairaalassa. Perhetuttu on tapellut itselleen kahden ekan lapsen huoltajuuden, mutta ei hänkään voi niitä kaikkia ottaa. Ehkäisyä ei voi pakottaa eikä aborttia, tytär hankkiutuu tahallaan raskaaksi eri miesten kanssa, koska tykkää vauvoista. Ihan kamala tilanne.
Itsemääräämisoikeus on näissä tilanteissa laillistettu heitteillejättö. Aivan uskomatonta hurskastelua tuo puhe siitä, että heidän pitää saada tehdä omat virheensä. Kehitysvammainen ei opi virheistään eikä osaa ajatella pitkäjänteisesti kuten aikuinen.
Voit tehdä huoli-ilmoituksen, ehkäpä se auttaa. Minä tein naapurista, mutta ei auttanut mitään. Eli mm. pahemmassa asunnossa kuin kaatopaikka, jätteiden seassa.
Onko adhd kehitysvamma? Johan vitsiä murjaistaan 😂
Vierailija kirjoitti:
Mulla on eräs perhetuttu, jonka kehitysvammainen tytär on tehnyt teini-ikäisestä lähtien vauvoja liukuhihnalla ja lastensuojelu vie ne pois heti sairaalassa. Perhetuttu on tapellut itselleen kahden ekan lapsen huoltajuuden, mutta ei hänkään voi niitä kaikkia ottaa. Ehkäisyä ei voi pakottaa eikä aborttia, tytär hankkiutuu tahallaan raskaaksi eri miesten kanssa, koska tykkää vauvoista. Ihan kamala tilanne.
Millä ihmeen logiikalla pysyvästi pienen lapsen tasolla oleva on sopiva vanhemmaksi, vaikkei kykene edes itsestään huolehtimaan. Samaan aikaan paheksutaan 16-vuotiaan, mutta normaalisti kehittyneen tytön raskautta ja pakkoabortit pitäisi olla laillisia teineille.
Vierailija kirjoitti:
Onko adhd kehitysvamma? Johan vitsiä murjaistaan 😂
Kuka on niin sanonut? Kehitysvammaisilla voi olla adhd, eikä se tee adhd:sta kehitysvammaa. On ihmisiä, joilla on adhd, mutta he eivät ole kehitysvammaisia.

Olen eri, mutta lievästi kehitysvammaisia on seitsemän prosenttia väestöstä eli aika paljon. Osa heistä on ilman diagnoosia.
En tiedä mitä diagnooseja entisellä naapurillani oli, mutta epäilen lievästi kehitysvammaiseksi vähintään. Ei missään tapauksessa osannut hoitaa mitään asioitaan eikä ymmärtänyt monimutkaisia lauseita. Ei ollut milloinkaan ollut työelämässä. Ja hänen tilanteensa jäi viranomaisilta täysin hoitamatta. Ilmeisesti vain soitettiin ja arveltiin, että kuulostaa normaalilta. Kuitenkaan ihminen ei osaa edes vanhusten puhelinta käyttää. Laskut olivat suoraveloituksessa kun naapurit auttoivat.
Meni kyllä usko hyvinvointivaltioon osittain tuossa keississä. Itsemääräämisoikeus, just.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on eräs perhetuttu, jonka kehitysvammainen tytär on tehnyt teini-ikäisestä lähtien vauvoja liukuhihnalla ja lastensuojelu vie ne pois heti sairaalassa. Perhetuttu on tapellut itselleen kahden ekan lapsen huoltajuuden, mutta ei hänkään voi niitä kaikkia ottaa. Ehkäisyä ei voi pakottaa eikä aborttia, tytär hankkiutuu tahallaan raskaaksi eri miesten kanssa, koska tykkää vauvoista. Ihan kamala tilanne.
Ongelmana on sekin, että sterilisaatiota ei lain mukaan saa alle 29-vuotias edes omasta toiveesta. Se koskee ihan normaaliälyisiäkin. Juu, alaikäinen voi korjata jopa sukupuolensa vieden lopullisesti hedelmöityskyvyn. Järkyttävää oli kuulla, että jopa vielä alaikäinen kehitysvammainen pystyi aloittamaan hormonihoidot. Tuohan on poliittisesti korrektia eugeniikkaa. Samaan aikaan paheksutaan sterilisaatiota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saako normaali paukuttaa kehukkaa, vai tuleeko nykyään rapsut?
Eihän se ole laissa kiellettyä, ei edes vaikeasti kehitysvammaisen kanssa. Toinen juttu tietysti on se, ettei vaikeasti kehitysvammainen ymmärrä edes, mitä seksi on ja miten kuukautishygieniasta pidetään huolta. Lievästi kehitysvammaiset taas liikkuvat samoilla kaduilla ja ostoskeskuksissa siinä missä muutkin, ja he yleensä ovat niitä, jotka kärsivät eniten kun on tietoisuutta oman tilansa suhteen. Lievästi kehitysvammaiset ovat älyllisesti 9-12-vuotiaan tasolla, vaikka nykyään ei taideta käyttää kuvauksia "tuolla ja tällä ikätasolla". Olisitko normaaliälyisenä valmis suhteeseen normaaliälyisen 9-12-vuotiaan kanssa? Tuskin, vaikka kehittyyhän se normaaliälyinen lapsi. Liikuntavammaiset, lyhytkasvuiset ja aistivammaiset ovat eri asia, ja heidän kanssa voi ihan vammaton olla, jos molemmat osapuolet ovat kykeneviä a
Kyllä tuokin outoa on. Ei kehitysvammainen osaa ja uskalla sanoa mitään normaaliälyiselle, joka tulee tekemään tuttavuutta pahat mielessä. Hänet voi helposti manipuloida mihin tahansa.
En ymmärrä miksi kehitysvammajärjestöt ajavat tällaista itsemääräämisoikeutta. Kehitysvamma, lieväkin, tarkoittaa sitä, ettei pärjää yksin eikä osaa arvioida tilanteita eikä omaa etuaan.
Vierailija kirjoitti:
Älkää nyt käsittäkö etten pidä sanotaan nyt "Tiinasta". Pidän kyllä. Olemme olleet siskopuolia kymmenen vuotta ja Tiina on älyttömän suloinen, iloinen ja hauska. Mutta ihan lapsi se on.
Esim. kun olimme kirpputorilla ja piti ostaa hänelle joku kevätakki niin katsoi vaan pehmoleluja ja palapelejä eikä suostunut vilkaisemaan sati sovittamaan yhtään vaatetta. Lopulta alkoi kiukutella kun halusi kahvilaan limsalle. Saldona oli siis kaksi pehmolelua, pulla ja limppari!
Valvoo yöt pelaten kännykällä ja nukkuu päivät. Oli työkokeilussa kaupassa hyllyttäjänä muttei tahtonut tehdä siellä mitään. AP
Eikö hän ole eläkkeellä, jos on kehitysvammainen? Silloin ei olla missään työkokeilussa vaan jossakin päivätoiminnassa. Ja kyllä kuuluu olla edunvalvonta. Todella outoa, jos ei ole. Sinä voit itse tehdä ilmoituksen edunvalvonnan tarpeessa olevasta henkilöstä DVV:lle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saako normaali paukuttaa kehukkaa, vai tuleeko nykyään rapsut?
Eihän se ole laissa kiellettyä, ei edes vaikeasti kehitysvammaisen kanssa. Toinen juttu tietysti on se, ettei vaikeasti kehitysvammainen ymmärrä edes, mitä seksi on ja miten kuukautishygieniasta pidetään huolta. Lievästi kehitysvammaiset taas liikkuvat samoilla kaduilla ja ostoskeskuksissa siinä missä muutkin, ja he yleensä ovat niitä, jotka kärsivät eniten kun on tietoisuutta oman tilansa suhteen. Lievästi kehitysvammaiset ovat älyllisesti 9-12-vuotiaan tasolla, vaikka nykyään ei taideta käyttää kuvauksia "tuolla ja tällä ikätasolla". Olisitko normaaliälyisenä valmis suhteeseen normaaliälyisen 9-12-vuotiaan kanssa? Tuskin, vaikka kehittyyhän se normaaliälyinen lapsi. Liikuntavammaiset, lyhytkasvuiset ja aistivammaiset ovat eri asia, ja heidän kanssa voi ihan vam
Kyllä tuokin outoa on. Ei kehitysvammainen osaa ja uskalla sanoa mitään normaaliälyiselle, joka tulee tekemään tuttavuutta pahat mielessä. Hänet voi helposti manipuloida mihin tahansa.
En ymmärrä miksi kehitysvammajärjestöt ajavat tällaista itsemääräämisoikeutta. Kehitysvamma, lieväkin, tarkoittaa sitä, ettei pärjää yksin eikä osaa arvioida tilanteita eikä omaa etuaan.
Ongelma on siinä, että vammaispalveluissa ja vammaispalvelulaissa on vammaisilla tarkoitetaan sekä liikuntavammaisia että kehitysvammaisia. Näitä ei ole mitenkään eroteltu, kuten järki sanoo, että ilman muuta pitäisi. (Liikunta)vammaisjärjestöt vaativat juuri näitä itsemäärämisoikeuksia yms ties mitä oikeuksia, ja kehitysvammaiset joutuvat näiden vaatimusten ja niiden täytäntöönpanosta sitten kärsimään.
Huoli on vähintäänkin aiheellinen. On ihan käsittämätöntä, miten omaisten on katsottava vain vierestä, kun kehitysvammainen aikuinen syö itsensä muodottomaksi ja tuhoaa terveytensä, koska itsemääräämisoikeus.
Kaverini poika työntää rahansa Arnoldsin donitseihin. Ja sellaisen on näköinenkin, kohta varmaan menee liikuntakyky. Jos sydän kestää sinne asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää nyt käsittäkö etten pidä sanotaan nyt "Tiinasta". Pidän kyllä. Olemme olleet siskopuolia kymmenen vuotta ja Tiina on älyttömän suloinen, iloinen ja hauska. Mutta ihan lapsi se on.
Esim. kun olimme kirpputorilla ja piti ostaa hänelle joku kevätakki niin katsoi vaan pehmoleluja ja palapelejä eikä suostunut vilkaisemaan sati sovittamaan yhtään vaatetta. Lopulta alkoi kiukutella kun halusi kahvilaan limsalle. Saldona oli siis kaksi pehmolelua, pulla ja limppari!
Valvoo yöt pelaten kännykällä ja nukkuu päivät. Oli työkokeilussa kaupassa hyllyttäjänä muttei tahtonut tehdä siellä mitään. AP
Eikö hän ole eläkkeellä, jos on kehitysvammainen? Silloin ei olla missään työkokeilussa vaan jossakin päivätoiminnassa. Ja kyllä kuuluu olla edunvalvonta. Todella outoa, jos ei ole. Sinä voit itse tehdä ilmoituksen edunvalvonnan tarpeessa ol
Ei kehitysvamma automaattisesti johda eläkepäätökseen 🤦🏻.
Päihdepuolella asumisen tuessa työskennelleenä sanoisin, että ei tuo mitenkään oudolta kuulosta. Olen tavannut päihdeasiakkaita, joilla kaikki rahat menee, mutta ruokaa eivät osta. On joko välitystili tai suoraveloitus, että vuokra tulee maksettua. Tietysti joillekin ruokailu on järjestetty. Jos ihminen on päihteetön, hän voi päästä vaikka kuntouttavaan työhön. Jos ei ole, ei voi päästä päivisin minnekään. Suihkussa käynti on joillekin ihan vastenmielinen asia. Ei jaksa, ei pysty. Pyykinpesu vasta epämiellyttävää on. Sitä tehdään usein yhdessä, että ne pyykit tulisi pestyä. Siivottomia ovat asunnot. Siinä saa työntekijänä lahjoa ja puhua kuin ruuneperi, että saa ihmisen tarttumaan imuriin.Ei jaksa, ei huvita, on krapula tai yleinen ketutus. Elämä muuttuu vasta sitten, kun ihminen on täysin päihteetön, on hakeutunut hoitoon omalla motivaatiolla ja saa apua muuttaakseen elämän suunnan. Toki ihmisellä on vapaus valita, eikä tietysti kaikista tule ikinä mitään puhtaassa kodissa eläviä ja ruokaa laittavia, jos ei arvosta sellaista elämäntyyliä. Kyllä ihminen ilmeisesti säilyy elossa myös 12 kupilla kahvia päivässä ja kahdella mikropitsalla. Pääasia on, että on sinut itsensä kanssa, että ei ole paha olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on eräs perhetuttu, jonka kehitysvammainen tytär on tehnyt teini-ikäisestä lähtien vauvoja liukuhihnalla ja lastensuojelu vie ne pois heti sairaalassa. Perhetuttu on tapellut itselleen kahden ekan lapsen huoltajuuden, mutta ei hänkään voi niitä kaikkia ottaa. Ehkäisyä ei voi pakottaa eikä aborttia, tytär hankkiutuu tahallaan raskaaksi eri miesten kanssa, koska tykkää vauvoista. Ihan kamala tilanne.
Millä ihmeen logiikalla pysyvästi pienen lapsen tasolla oleva on sopiva vanhemmaksi, vaikkei kykene edes itsestään huolehtimaan. Samaan aikaan paheksutaan 16-vuotiaan, mutta normaalisti kehittyneen tytön raskautta ja pakkoabortit pitäisi olla laillisia teineille.
Ei hän ole sopiva vanhemmaksi, siksi lastensuojelu vie heti kun lapsi on syntynyt. Ei pysty pitämään itsenäisesti huolta itsestään eikä siis lapsistakaan. Mutta itsemääräämisoikeus ulottuu siihen asti, että lapsi on ulkona kehosta, sen jälkeen lapsen oikeudet menee edelle. Kapselia tai kierukkaakaan ei voi pakottaa laittamaan.
34. Eikö Kehitysvammaliitto sitten aja vajaavaltaisuuden määritelmää niin että kehitysvammaisen elämää voisi paremmin säädellä hänen itsensä eduksi?
En itse tiedä asiasta mitään, mutta hurjan kuuloisia nämä tilanteet samoin kuin sekin, mitä itse todistin. Jossain telkkarin dokkareissa on ollut päihdeongelmaisia, jotka selkeästi ovat kehitysvammaisia. He ovat täysin heitteillä, koska eivät osaa hoitaa asuntoasioitaan eikä voi pakottaakaan tutkimuksiin. En usko, että naapurinikaan suostuisi vapaaehtoisesti tutkimuksiin, joissa kehitysvamman voisi todeta. Niinpä ei voida tehdä mitään ja ihminen jää heitteille.
Vaikka aiemmin olikin paljon puutteita sosiaalihuollossa, niin silloin pystyi sentään holhoamaan niitä, jotka tarvitsevat holhousta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa siltä, että Tiinan olisi parempi asua asuntoryhmässä tai ryhmäkodissa.
Hän ilmiselvästi tarvitsee enemmän ohjausta ja valvontaa. Omaisten tulisi ottaa tämä puheeksi sosiaaliohjaajan kanssa.
Itsemääräämisoikeus ei saa tällaisessa tilanteessa olla esteenä sille asumismuodolle, jota henkilö selvästi tarvitsee. Hänet on vaikka suostuteltava siihen.Aika useinkin käy näin, että kehitysvammainen tai muu vammainen ryhtyy asumaan tarkoituksena elää melko itsenäisesti, mutta sitten siitä ei kuitenkaan tule mitään. Silloin on puututtava tilanteeseen.
On sitten niitäkin vammaisia, jotka oikein hyvin pystyvät elämään hyvinkin itsenäisesti, suhteellisen vähällä ohjauksella.
Kaikki eivät ole samasta muotista.Usein esteenä onkin se, että siellä ryhmäkodeissa ym ei ole tilaa. Ei yksinker
Höpöhöpö. Suomessa on joka ikiselle kehitysvammaiselle asumispaikka ja myös tyhjiä paikkoja on! Ei täyttöasteet todellakaan ole 100%, kuten vanhusten palveluissa. Voi joutua muuttamaan toki naapuripaikkskunnalle, mutta asumispaikka joka tapauksessa löytyy joka ikiselle, joka sitä tarvitsee. Olen järjestellyt kehitysvammaisten palveluasumisen asioita 8 vuotta aiemmassa työssäni, joten aika tarkalleen tiedän, että jokaiselle löytyy asumispaikka, jos tarve sille todetaan. Se ei vaan aina ole kilometrin päässä nykyisestä kodista. Tämä on kehitysvammaiselle subjektiivinen oikeus, joten määrärahat eivät vaikuta palvelun järjestämiseen.
Oikeuksia kyllä mutta entäpä vastuu?
Itselleni aihe ei ole yhtään tuttu, mutta terveen järjen mukaan kehitysvammainen pitäisi todeta automaattisesti vajaavaltaiseksi, jolloin omaiset saavat päättää hänen asioistaan. Outoa, jos näin ei ole.