TS: Unohti tietokoneen kotiin, ei saanut osallistua pääsykokeeseen
: Unohti tietokoneen kotiin, ei saanut osallistua pääsykokeeseen
VILLE MÄKILÄ
JULKAISTU 31.05.2023 | 12:53
PÄIVITETTY 31.05.2023 | 12:58
KOULUTUS
Yliopiston mukaan vaatimus omasta laitteesta on valtakunnallinen.
MAINOS
Turun yliopistoon opiskelemaan hakenut Roosa Rekola ei saanut osallistua pääsykokeeseen oman tietokoneen unohtumisen takia. Asiasta kertoo Turun Sanomat.
Rekola oli hakenut opiskelemaan kasvatustieteitä. Ennen pääsykokeen alkua hän huomasi unohtaneensa tietokoneensa kotiin.
Ilmoittautuessani valvojalle, kuulin miten osallistujia ohjeistettiin tietokoneesta ja muistiinpanovälineistä. Olin unohtanut tietokoneeni, joten pyysin valvojalta varakonetta, Rekola kertaa tapahtumia TS:lle.
Rekolan mukaan valvoja ilmoitti, ettei varakonetta järjestyisi eikä hän voi osallistua kokeeseen.
Hakija sanoo TS:lle tiedostavansa, että kyse oli hänen omasta virheestään, sillä hän ei ollut lukenut pääsykoeohjeita riittävän huolellisesti. Hänen mukaansa sekaannusta aiheuttaa sekin, että osa pääsykokeista järjestetään edelleen perinteisesti kynällä ja paperilla.
Turun yliopiston opiskelijavalinta ja hakijapalvelut -osaston päällikkö Mari Kähkönen kommentoi asiaa TS:lle yleisellä tasolla. Hänen mukaansa vaatimus omasta tietokoneesta on valtakunnallinen linjaus ja koskee kaikkia yliopistoja.
Pidämme kiinni siitä, että hakija tekee sähköisen kokeen omalla kannettavalla tietokoneella, jonka hän tuo mukanaan. Yliopistolla ei ole mahdollisuutta lainata koneita hakijoille, sillä pääsykokeisiin osallistuvia on valtavan paljon. Yksittäiseen valintakokeeseen voi osallistua tuhat hakijaa ja varakoneita on yliopistolla vain rajallinen määrä, Kähkönen sanoo TS:lle.
Kähkösen mukaan yliopistolta saa koneen lainaksi vain siinä tapauksessa, että hakijan oma kone menee rikki kesken kokeen.
Kokeeseen ei saa osallistua tabletilla tai puhelimella. Mikäli hakija ei omista omaa tietokonetta, Kähkösen mukaan sellaista voi koittaa lainata tutulta tai vuokrata pääsykoetta varten. Samalla hän huomauttaa, että opiskelija tulee joka tapauksessa tarvitsemaan kannettavaa tietokonetta yliopisto-opintojen aikana.
Kommentit (358)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onpa vittuilua taas. Mitä ilmeisimmin ihmisiltä, jotka eivät ole muuhun kouluun päässeet kuin elämäm kovaan kouluun.
Miksi ihmeessä yliopistolla ei voisi olla muutama varakone tällaisia tapauksia varten? Voihan kone hajotakin kesken kokeen, juuttua johonkin päivityksiin tms. Kone voi myös rikkoutua matkalla pääsykokeeseen. Pieni jousto oppilaitoksen puolelta olisi täysin paikallaan.
Lääkikseen pyrkiviä on tuhansia. Montako varakonetta heille? Kuka päivittää ja huoltaa ne?
Aika kasvaa aikuiseksi ja vastata omista teoista. Mokasi homman ja nyt niittää tyttö seuraukset.
Niitä varakoneita siis oli, mutta ei annettu. Haluttiin rangaista. Minusta tuo on pikkusieluista toimintaa. Sen kun olisivat antaneet varakoneen ja tyttö olisi päässyt kokeeseen. Mikä ihmeen ongelma tässä on ja miksi ihmiset täällä ovat niin rangaistushaluisia? Ette ole itse koskaan unohtaneet mitään? Nyt tuokin tyttö pitää todennäköisesti välivuoden pahoilla mielin ja tukia nostellen, koska ei pääse opiskelemaan. Hienosti toimittu, kertakaikkiaan!
Ei niitä varakoneita ole ylimääräisiä. Kyllä sen kokeeseen osallistujan pitää itse huolehtia siitä, että on ne omat välineet mukana, mitkä ohjeissa on sanottu. Varakoneet on niille, joiden kone rikkoutuu kesken kokeen ,eikä niitä ole isommalle porukalle olemassa. Yliopistossa jokainen käyttää itse hankkimaansa läppäriä eikä ole mitään " yliopiston läppäreitä", joita voitaisiin jaella pääsykokeisiin osallistujille.
En olettaisikaan, että pääsykokeita varten koneita varataan tai niitä on saatavilla tuhansia. Mutta nyt eletään vuotta 2023, eikä yliopistolta löydy yleisesti toimivaa laitevuokrauspalvelua kuulostaa todella kivikautiselta. Käyhän yliopistolla opiskelijoiden lisäksi myös muitakin, joilla saattaa olla hätätilanteessa tarve koneelle.
Miten sä luulet, että niitä koneita riittäisi jokaiselle unohtelijalle kun samana päivänä on useiden alojen pääsykokeita eli yliopistolla voi olla tuhansia hakijoita samaan aikaan kokeessa (riippuu tietenkin yliopiston koosta)? Aika hemmetin paljon maksaa jos olisi joku tuhannen koneen varareservi tätä tarkoitusta varten kun ottaa huomioon, että niitä koneita pitää myös huoltaa. Jos ei osaa lukea tai viitsi ottaa asioista selvää niin ehkä yliopisto ei ole silloin oikea paikka. Mokia tapahtuu kaikille joo, mutta aina ei voida olla kaikessa kaikkia auttamassa. Se olisi hyvä oppia.
Kuten tuolla aiemmin on tullut todettua, meillä on toisella kampuksella n. 100 konetta ja toisella 50 vuokrattavissa ympäri vuoden.
Oletetaan, että ne 50 sitten voisi olla unohtelijoille. Jos unohtelijoita onkin koko päivän aikana yli 50 niin arvotaanko ne koneet? Se olisi todella epäreilua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tytön olisi kannattanut valehdella, että oma kone hajosi.
Ai kesken kokeen? Kai se olisi sitten pitänyt näyttää, että tässä, katsokaa, rikki meni.
Luuletko, että niitä joku vaksi alkaa syynäämään ja ronkkimaan, että onko se nyt varmasti rikki? Kyllä olisi ehdottomasti kannattanut valehdella.

Eihän mitään laitevuokrauspalvelua tarvita kun jokainen hankkii sen oman läppärin . Eikä yliopistoilla tuollaiseen edes olisi varaa. Tässä ei olla enää maksuttomalla toisella asteella.
Poikkeustilanteita voi tulla esim. ulkomaisille vierailijoille.
Tässä aloituksessa ei ole kyse ulkomaisesta vierailijasta.

Ei vaan unohtajalla olisi velvollisuus ensimmäisenä luovuttaa kone kesken kokeen toiselle, jos kymmeniltä tussahtaa kone kesken kokeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tytön olisi kannattanut valehdella, että oma kone hajosi.
Ai kesken kokeen? Kai se olisi sitten pitänyt näyttää, että tässä, katsokaa, rikki meni.
Luuletko, että niitä joku vaksi alkaa syynäämään ja ronkkimaan, että onko se nyt varmasti rikki? Kyllä olisi ehdottomasti kannattanut valehdella.
Ensimmäiseksi siellä yritetään auttaa sen oman koneesi kanssa
Vierailija kirjoitti:
No onpa vittuilua taas. Mitä ilmeisimmin ihmisiltä, jotka eivät ole muuhun kouluun päässeet kuin elämäm kovaan kouluun.
Miksi ihmeessä yliopistolla ei voisi olla muutama varakone tällaisia tapauksia varten? Voihan kone hajotakin kesken kokeen, juuttua johonkin päivityksiin tms. Kone voi myös rikkoutua matkalla pääsykokeeseen. Pieni jousto oppilaitoksen puolelta olisi täysin paikallaan.
Rikkoutuneille koneille on jokunen varakone, mutta ei unohtelijoille. Alkaisi äkkiä olla paljon unohtelijoita. Säännöt on säännöt. Toinen mikä pitää olla mukana on henkkarit, niistä riitti itkujuttuja viime vuonna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onpa vittuilua taas. Mitä ilmeisimmin ihmisiltä, jotka eivät ole muuhun kouluun päässeet kuin elämäm kovaan kouluun.
Miksi ihmeessä yliopistolla ei voisi olla muutama varakone tällaisia tapauksia varten? Voihan kone hajotakin kesken kokeen, juuttua johonkin päivityksiin tms. Kone voi myös rikkoutua matkalla pääsykokeeseen. Pieni jousto oppilaitoksen puolelta olisi täysin paikallaan.
Lääkikseen pyrkiviä on tuhansia. Montako varakonetta heille? Kuka päivittää ja huoltaa ne?
Aika kasvaa aikuiseksi ja vastata omista teoista. Mokasi homman ja nyt niittää tyttö seuraukset.
Niitä varakoneita siis oli, mutta ei annettu. Haluttiin rangaista. Minusta tuo on pikkusieluista toimintaa. Sen kun olisivat antaneet varakoneen ja tyttö olisi päässyt kokeeseen. Mikä ihmeen ongelma tässä on ja miksi ihmiset täällä ovat niin rangaistushaluisia? Ette ole itse koskaan unohtaneet mitään? Nyt tuokin tyttö pitää todennäköisesti välivuoden pahoilla mielin ja tukia nostellen, koska ei pääse opiskelemaan. Hienosti toimittu, kertakaikkiaan!
Ei niitä varakoneita ole ylimääräisiä. Kyllä sen kokeeseen osallistujan pitää itse huolehtia siitä, että on ne omat välineet mukana, mitkä ohjeissa on sanottu. Varakoneet on niille, joiden kone rikkoutuu kesken kokeen ,eikä niitä ole isommalle porukalle olemassa. Yliopistossa jokainen käyttää itse hankkimaansa läppäriä eikä ole mitään " yliopiston läppäreitä", joita voitaisiin jaella pääsykokeisiin osallistujille.
En olettaisikaan, että pääsykokeita varten koneita varataan tai niitä on saatavilla tuhansia. Mutta nyt eletään vuotta 2023, eikä yliopistolta löydy yleisesti toimivaa laitevuokrauspalvelua kuulostaa todella kivikautiselta. Käyhän yliopistolla opiskelijoiden lisäksi myös muitakin, joilla saattaa olla hätätilanteessa tarve koneelle.
Miten sä luulet, että niitä koneita riittäisi jokaiselle unohtelijalle kun samana päivänä on useiden alojen pääsykokeita eli yliopistolla voi olla tuhansia hakijoita samaan aikaan kokeessa (riippuu tietenkin yliopiston koosta)? Aika hemmetin paljon maksaa jos olisi joku tuhannen koneen varareservi tätä tarkoitusta varten kun ottaa huomioon, että niitä koneita pitää myös huoltaa. Jos ei osaa lukea tai viitsi ottaa asioista selvää niin ehkä yliopisto ei ole silloin oikea paikka. Mokia tapahtuu kaikille joo, mutta aina ei voida olla kaikessa kaikkia auttamassa. Se olisi hyvä oppia.
Kuten tuolla aiemmin on tullut todettua, meillä on toisella kampuksella n. 100 konetta ja toisella 50 vuokrattavissa ympäri vuoden.
Oletetaan, että ne 50 sitten voisi olla unohtelijoille. Jos unohtelijoita onkin koko päivän aikana yli 50 niin arvotaanko ne koneet? Se olisi todella epäreilua.
Mikä ihmeen ihmisoikeuskysymys laitteen vuokrauksesta tuli? Niille vuokrataan, jotka ehtivät ensimmäisenä. Ei systeemin tarkoitus ole kannustaa jättää omia vehkeitä tarkoituksella kotiin, mutta elämässä voi sattua ja tapahtua kaikenlaista.
Vierailija kirjoitti:
Aa, siis luuli että koneen saa lainattua koululta. Okei.. Sehän selvensi asiaa.
Ohjeiden lukeminen olisi selventänyt vielä paljon enemmän eli lainataan vain jos oma kone rikkoutuu kesken kokeen.
On tuokin hankalaksi mennyt. Aikanaan vielä ainakin 15 vuotta sitten tenteissä tai päsykokeessa ei saanut edes juoma pullossa olla etikettiä, nyt ei pääse kokeeseen ilman läppäriä.
Tyypillinen nainen, mokaa itse/älykkyys ei riitä, sitten itkua tihrustamisella koitetaan päästä vaikeasta paikasta yli.
Kaikki pääsykokeet voisi olla koneella kun opiskellesakin sitä tarvitaan. Nykyään lukiossakin kaikki kokeet tehdään koneella ja suurin osa opiskelustakin. Harvoin tarvitsee kynää ja paperia.
Vierailija kirjoitti:
Kasvatustieteet ja taloushölypöly ovat asioita jotka eivät ole tieteitä ensinkään, eivätkä kuulu yliopistoon. Joten vahinkoa ei sattunut.
Miten niin ei ole? Jos ne eivät ole, niin mikä on?
Vierailija kirjoitti:
On tuokin hankalaksi mennyt. Aikanaan vielä ainakin 15 vuotta sitten tenteissä tai päsykokeessa ei saanut edes juoma pullossa olla etikettiä, nyt ei pääse kokeeseen ilman läppäriä.
🤣 Ei saa olla etikettiä edelleenkään. Et saa viedä edes omaa laukkua koetilaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onpa vittuilua taas. Mitä ilmeisimmin ihmisiltä, jotka eivät ole muuhun kouluun päässeet kuin elämäm kovaan kouluun.
Miksi ihmeessä yliopistolla ei voisi olla muutama varakone tällaisia tapauksia varten? Voihan kone hajotakin kesken kokeen, juuttua johonkin päivityksiin tms. Kone voi myös rikkoutua matkalla pääsykokeeseen. Pieni jousto oppilaitoksen puolelta olisi täysin paikallaan.
Lääkikseen pyrkiviä on tuhansia. Montako varakonetta heille? Kuka päivittää ja huoltaa ne?
Aika kasvaa aikuiseksi ja vastata omista teoista. Mokasi homman ja nyt niittää tyttö seuraukset.
Niitä varakoneita siis oli, mutta ei annettu. Haluttiin rangaista. Minusta tuo on pikkusieluista toimintaa. Sen kun olisivat antaneet varakoneen ja tyttö olisi päässyt kokeeseen. Mikä ihmeen ongelma tässä on ja miksi ihmiset täällä ovat niin rangaistushaluisia? Ette ole itse koskaan unohtaneet mitään? Nyt tuokin tyttö pitää todennäköisesti välivuoden pahoilla mielin ja tukia nostellen, koska ei pääse opiskelemaan. Hienosti toimittu, kertakaikkiaan!
Ei niitä varakoneita ole ylimääräisiä. Kyllä sen kokeeseen osallistujan pitää itse huolehtia siitä, että on ne omat välineet mukana, mitkä ohjeissa on sanottu. Varakoneet on niille, joiden kone rikkoutuu kesken kokeen ,eikä niitä ole isommalle porukalle olemassa. Yliopistossa jokainen käyttää itse hankkimaansa läppäriä eikä ole mitään " yliopiston läppäreitä", joita voitaisiin jaella pääsykokeisiin osallistujille.
En olettaisikaan, että pääsykokeita varten koneita varataan tai niitä on saatavilla tuhansia. Mutta nyt eletään vuotta 2023, eikä yliopistolta löydy yleisesti toimivaa laitevuokrauspalvelua kuulostaa todella kivikautiselta. Käyhän yliopistolla opiskelijoiden lisäksi myös muitakin, joilla saattaa olla hätätilanteessa tarve koneelle.
Miten sä luulet, että niitä koneita riittäisi jokaiselle unohtelijalle kun samana päivänä on useiden alojen pääsykokeita eli yliopistolla voi olla tuhansia hakijoita samaan aikaan kokeessa (riippuu tietenkin yliopiston koosta)? Aika hemmetin paljon maksaa jos olisi joku tuhannen koneen varareservi tätä tarkoitusta varten kun ottaa huomioon, että niitä koneita pitää myös huoltaa. Jos ei osaa lukea tai viitsi ottaa asioista selvää niin ehkä yliopisto ei ole silloin oikea paikka. Mokia tapahtuu kaikille joo, mutta aina ei voida olla kaikessa kaikkia auttamassa. Se olisi hyvä oppia.
Kuten tuolla aiemmin on tullut todettua, meillä on toisella kampuksella n. 100 konetta ja toisella 50 vuokrattavissa ympäri vuoden.
Ja missähän tämä kampus sijaitsee?
Oulussa.
Ai? Turun yliopiston toinen kampus! Hehehe
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasvatustieteet ja taloushölypöly ovat asioita jotka eivät ole tieteitä ensinkään, eivätkä kuulu yliopistoon. Joten vahinkoa ei sattunut.
Miten niin ei ole? Jos ne eivät ole, niin mikä on?
Luonnontieteet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onpa vittuilua taas. Mitä ilmeisimmin ihmisiltä, jotka eivät ole muuhun kouluun päässeet kuin elämäm kovaan kouluun.
Miksi ihmeessä yliopistolla ei voisi olla muutama varakone tällaisia tapauksia varten? Voihan kone hajotakin kesken kokeen, juuttua johonkin päivityksiin tms. Kone voi myös rikkoutua matkalla pääsykokeeseen. Pieni jousto oppilaitoksen puolelta olisi täysin paikallaan.
Lääkikseen pyrkiviä on tuhansia. Montako varakonetta heille? Kuka päivittää ja huoltaa ne?
Aika kasvaa aikuiseksi ja vastata omista teoista. Mokasi homman ja nyt niittää tyttö seuraukset.
Niitä varakoneita siis oli, mutta ei annettu. Haluttiin rangaista. Minusta tuo on pikkusieluista toimintaa. Sen kun olisivat antaneet varakoneen ja tyttö olisi päässyt kokeeseen. Mikä ihmeen ongelma tässä on ja miksi ihmiset täällä ovat niin rangaistushaluisia? Ette ole itse koskaan unohtaneet mitään? Nyt tuokin tyttö pitää todennäköisesti välivuoden pahoilla mielin ja tukia nostellen, koska ei pääse opiskelemaan. Hienosti toimittu, kertakaikkiaan!
Ei niitä varakoneita ole ylimääräisiä. Kyllä sen kokeeseen osallistujan pitää itse huolehtia siitä, että on ne omat välineet mukana, mitkä ohjeissa on sanottu. Varakoneet on niille, joiden kone rikkoutuu kesken kokeen ,eikä niitä ole isommalle porukalle olemassa. Yliopistossa jokainen käyttää itse hankkimaansa läppäriä eikä ole mitään " yliopiston läppäreitä", joita voitaisiin jaella pääsykokeisiin osallistujille.
En olettaisikaan, että pääsykokeita varten koneita varataan tai niitä on saatavilla tuhansia. Mutta nyt eletään vuotta 2023, eikä yliopistolta löydy yleisesti toimivaa laitevuokrauspalvelua kuulostaa todella kivikautiselta. Käyhän yliopistolla opiskelijoiden lisäksi myös muitakin, joilla saattaa olla hätätilanteessa tarve koneelle.
Eihän mitään laitevuokrauspalvelua tarvita kun jokainen hankkii sen oman läppärin . Eikä yliopistoilla tuollaiseen edes olisi varaa. Tässä ei olla enää maksuttomalla toisella asteella.
Poikkeustilanteita voi tulla esim. ulkomaisille vierailijoille.
No varmasti se joka kustakin vierailijasta vastaa, etsii sille vierailialle käyttöön jonkinmoisen laitteen. Tässä tapauksessa ei ollut aikaa ja henkillökuntaa lähteä tälle tytölle läppäriä etsimään.
Turun yliopistossa on joku määrä lainalaitteitta saatavissa 4 h ajaksi muutamasta kirjastosta yliopiston kirjastokortilla - mikäli laitteita on vapaana. Eiköhän nämä koneet olleet jo varattu siltä varalta että jollain se oma kone rikkoutuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aa, siis luuli että koneen saa lainattua koululta. Okei.. Sehän selvensi asiaa.
Ohjeiden lukeminen olisi selventänyt vielä paljon enemmän eli lainataan vain jos oma kone rikkoutuu kesken kokeen.
Mitä niitä ohjeita laatimaan ja lähettelemään. Ne ovat nörttejä varten, tai muita hikipinkoja varten.
Kokeisiin vaan summan mutikassa, kuin Lontoon sumuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tuokin hankalaksi mennyt. Aikanaan vielä ainakin 15 vuotta sitten tenteissä tai päsykokeessa ei saanut edes juoma pullossa olla etikettiä, nyt ei pääse kokeeseen ilman läppäriä.
🤣 Ei saa olla etikettiä edelleenkään. Et saa viedä edes omaa laukkua koetilaan.
Miksei saa olla? Mitä siinä etiketissä on, mitä ei koneelta löydä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tytön olisi kannattanut valehdella, että oma kone hajosi.
Ai kesken kokeen? Kai se olisi sitten pitänyt näyttää, että tässä, katsokaa, rikki meni.
Luuletko, että niitä joku vaksi alkaa syynäämään ja ronkkimaan, että onko se nyt varmasti rikki? Kyllä olisi ehdottomasti kannattanut valehdella.
Ensimmäiseksi siellä yritetään auttaa sen oman koneesi kanssa
Bullshit, ei varmasti kukaan vaksi ala ronkkia toisten henkilökohtaisia koneita. Saa vielä syytteen, että rikkoo pahemmin. Eikä siinä ennen koetilannetta ole kellään taatusti aikaakaan sellaisiin koneen korjausyrityksiin.
Oulussa.